Pöllö osallistui suomenhevosvarsojen arviontitilaisuuteen elokuussa 2013 ja sai sieltä mukaansa arvion SV-I. Herra oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella, mikä kenties vaikutti myös siihen, että se sai käytöskokeesta parhaat pisteet.
Pöllöä käytettiin pyörähtämässä vähän erilaisissa kinkereissä ja herra osallistui suomenhevosten kantakirjaustilaisuuteen joulukuussa 2013 ja palkittiin siellä hienosti pistein 68 ja palkinnolla KTK-III ratsusuunnalle. Erinomaiset leimat, kaunis pää, hyvä hieman alakaulainen kaula, sopusuhtainen pyöreä runko, laskeva lautanen.
Pöllö vietiin kesäkuussa 2014 käymään kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa. Koska ori oli valmisteltu kaikilta osin mahdollisimman hyvin - vaikka selkä hieman vaivaakin - ei ollut mikään yllätys, että pisteitäkin kertyi 105. Palkinnoksi tuli siis odotettu KRJ-I. Ei yllätys, mutta iloinen asia kerrassaan, joten porkkanoita Pöllölle!
Loppusyyskuussa 2014 vein myös Pöllön vielä esteratsastusjaoksenkin laatuarvostelussa. Motivaatio-ongelmainen orini ei erityisemmin kunnostautunut tilaisuudessa, vaikka suhteellisen hyvin käyttäytyikin ollakseen Vamman varsa. Pisteitä se sai 93,3, eli melko lailla odotetun saaliin ja se oikeutti orin palkintoon ERJ-III. Porkkanoita kaikille!
Loppusyyskuussa 2014 Pöllö pääsi myös suomenhevosten laatuarvosteluun esittelemään huonoa käytöstään ja motivaatio-ongelmiaan. Kumma kyllä, myös luonteesta kertyi pisteitä suorastaan erinomaisesti, yhteispisteiksi tuli 104 ja palkinnoksi SLA-I. Paljon leipää Pöllölle!
Mitä teenkin, miksi teenkin, mitä teenkin piru tietää.
Pöllön hankin, kun sain päähäni, että haluan Vammasta jälkikasvua - mikä oli alusta lähtien itsestään selvää, olkoonkin, että Vamman luonne on mikä on - ja että halusin myös Susirajan Hipistä varsan ja halusin nämä kaksi yhdistää. Lähdin siis etsimään Vammalle oria ja sainkin runsaasti tarjouksia. Pakko myöntää, että yksikään oreista ei iskenyt nyrkillä otsaan, kuten toivoin, mutta lopulta päädyin Pierren tarjoamaan mustaan Hallelujaa-oriin. Toivoin sen luonteen hieman tasoittavan Vamman luonnetta ja tuovan myös kapasiteettia varsalle.
Vamma oli täysin sietämätön koko kantoaikansa, hormonimuutokset eivät sitä ainakaan rauhoita. Siitäkin syystä odotin varsan syntymää kuin kuuta nousevaa, toisekseen halusin tuhottomasti saada tietää, millainen varsa sieltä tulisi. Sukupuoli minulle oli aivan sama, luonne - ja pakko myöntää, että myös väri - oliva tässä tapauksessa paljon tärkeämpiä. Olin siis melko lailla onneni kukkuloilla kun Vamma vihdoin varsoi mustan pienen orivarsan. Jo ensi päivistä alkaen Pöllö paljastui jokseenkin (lue: erittäin) vaikeaksi luonteeksi, mutta kaikeksi onneksi Vamman jälkeen ori ei aivan yhtä ehdoton kelpaamattomuutensa kanssa ole.
Selvää on, ettei elämä Pöllön kanssa tule olemaan mitenkään erityisen helppoa. Vamman opettamisen jälkeen olettaisin sen kuitenkin sujuvan ja Pöllön kenties jopa paljastuvan hyväksi hevoseksi. Odotan orilta paljon, niin hyvässä kuin pahassakin. Pöllön kouluttaminen ja sen kanssa eläminen eivät tule olemaan läpihuutojuttuja, vaan se varmasti osoittaa mieltään, mutta eiköhän siitäkin selvitä, sillä ainakin orille kelpaa täydellisyys. Toisin kuin sen emälle.
Kun viet asian oikeuteen, lahjon sumeilematta jokaisen.
Kaikeksi onneksi Pöllö on hieman helpompi kuin emänsä, mutta vain hieman. Orille kyllä kelpaa, mutta eri asia mikä sille kelpaa. Suomenhevonen on äärimmäisen pikkutarkka luonne, ja erittäin usein senkin mielipide kuuluu "ei kelpaa!" Pöllö ei missään nimessä ole helppo hevonen ja vaikka se osaa, vieläpä hyvin, se harvoin väläyttelee osaamistaan. Aina ei ole edes varma, ollako iloinen siinä kohtaa kun ori toimii. Toisaalta ainakin tietää tehneensä jotakin oikein, mutta toisaalta sitä myös kiroaa, kun hevonen ei vain voi toimia yhtään vähemmällä. Toisin kuin lempinimi antaa olettaa, Pöllö ei ole laisinkaan pöllömpi tapaus. Se ei ole todellakaan tyhmä hevonen - mikä on välillä raivostuttavaa, kun oria on aivan liian vaikeaa huijata -,eikä muutenkaan hassumpi tapaus. Se on vain raivostuttavan pikkutarkka, eikä sille meinaa kelvata mikään, tietäähän Pöllö itse aina parhaiten, ja sinä olet väärässä joka kerta. On päiviä, jolloin tekee mieli taluttaa Pöllö saunan taakse tervehtimään Kalašnikovia ja toisina päivinä sen haluaa hukuttaa halauksiin ja suukkoihin. Eipä sillä, että nekään aina kelpaisivat orille, mutta ainahan sitä voi yrittää.
Kiellän sanomasta enää sanaakaan.
Jo Vamman kanssa erittäin tutuksi tullut "ei kelpaa!" kuuluu erittäin usein myös Pöllön karsinasta. Olet pukenut sen mielestä joka kerta väärän värisen takin tai sitten kampauksesi on ruma. Niin tai näin, Pöllölle ei kelpaa ja se tuo sen esille erittäin hyvin. Joku voisi kutsua orin "ei kelpaa" -kohtauksia hyvin naismaisiksi, mutta näin ei kannata kertoa ainakaan hevoselle itselleen. Pöllö nimittäin tuo kantansa esiin hyvin äänekkäästi huutamalla, joskin se ei sentään kuulosta tammalta. Ori tosin saattaa hirnumisensa lisäksi kiljua ja nostella takajalkaansa tasan kuten kiimainen tamma, mikä ei yhtään korjaa sitä mielikuvaa, että hevonen on kuin nainen, jolla ei aamulla ollut mitään päällepantavaa ja tukkakin on huonosti! Pöllön kanssa pärjää, eikä se edes ole vaikeaa, mutta raivostuttavaa se yleensä parhaimmillaankin on. Hevonen ei halua pysyä paikallaan, ketjuissakin se heiluu puolelta toiselle ja koettaa tehdä elämästäsi mahdollisimman hankalaa, mitä tahansa sille teetkin. Ori ei varsinaisesti pure, eikä potki, mutta se näykkii ja huitoo vähän liikaakin - eikä kadu, jos sattuu nappaamaan käsivarrestasi kiinni tai osumaan kaviollaan polvilumpioosi. Pöllö ei nosta jalkojaan, eikä Pöllö ota kuolaimia suuhunsa. Muutoin sen kanssa pärjää jämäkällä otteella, vaikka ori koko ajan vastaan protestoikin. Niinikään hevonen inhoaa loimitusta, mikä onkin treenihevosella talvikaudella todella muikea homma. Kaikeksi onneksi Pöllö ei ketjuissa juuri pääse häiriköimään, mutta napsii kyllä parhaansa mukaan ja perse vispaa käytävän yhdeltä laidalta toiselle jatkuvasti. Hyviä päiviä tämä hevonen ei hoitotoimenpiteiden kanssa juuri tunne, joten joka kerta saa henkisesti varautua taisteluun.
Eläinlääkäri sentään kiittelee Pöllöä hyvästä käytöksestä - kukaan ei tiedä, miksi mukana on se hyvä -, sillä toimenpiteiden aikana se lähinnä seisoo ja murjottaa. Aivan sama, mitä sille tekee, ori ei sano asiaan juuta eikä jaata. Sen sijaan nappaa omistajaa tai tallihenkilökuntaa hyvin herkästi käsivarresta heti, kun eläinlääkärin silmä välttää. Kengittäjä toteaa hyvin usein haluavansa kopauttaa Pöllöä pajavasaralla, mikä ei ehkä tekisi sille yhtään pahaa, sillä ori ei vahingossakaan nosta jalkojaan itse.
Pöllöä saa kiskoa perässään sitä taluttaessa, sillä orille ei kelpaa tämä vauhti. Ehkä onneksi se on kuitenkin todennut hitaamman vauhdin olevan enemmän omaan mieleensä, ori ei ala edes tammojen läheisyydessä ryykätä, vaikka ryhdistäytyykin ja saattaa jopa hieman pörhistellä. On kuitenin rasittavaa koko ajan joutua hoputtamaan hevosta, joka ei halua tulla sinne, tuonne eikä myöskään tänne. Joten jäädäänkö tähän syömään ruohoa. Pöllö lampsii koppiin kuin ei olisi koko ikänään mitään muuta tehnytkään ja matkustaa niin rauhassa, että välillä miettii jäikl hevonen sittenkin kotiin. Kunhan hevosella vain on heinäverkko mukana, se ei välitä mutkista, jarrutuksista eikä kiihdytyksistä. Ilman heinäverkkoa ori sen sijaan mölisee, potkii ja mökää, mutta kunhan syötävää on, kaikki on hyvin.
Alkaa taistelu uskomisesta.
Pöllö on niitä pikkutarkkoja hevosia, joiden kanssa kaikki pitää suorittaa täsmällisesti juuri oikeaan aikaan, juuri oikealla tavalla ja muutenkin niin täsmällisesti, että sen olettaisi olevan täysin mahdotonta. Erittäin usein kentällä kulkeva ratsukko vaikuttaa siltä, että ratsastuskoulun änkyrävänkyröin hevonen on laitettu täydellisen aloittelijan kanssa opettelemaan laukkapiruettia tai jotain aivan yhtä hyvin keksittyä. Pöllö osaisi kyllä, se ei vain esittele osaamistaan juuri koskaan, ei ainakaan, jos ratsastajalla on väärän värinen takki, väärät saappaat tai vääränlaiset avut. Orin kanssa vääntäminen on juuri sitä itseään, vääntämistä. Se vastustelee melkein kaikkia apuja, joita sille koettaa antaa ja kyselee kaiken aikaa, onko pakko. Aina, kun Pöllölle ei jokin kelpaa, se jumittaa täydellisesti kentän keskelle peruuttelemaan ja vetämään steppinumeroa. Vaihtoehtoisesti se saattaa myös lyödä ykkösen silmään ja sinkaista kuin paraskin ralliauto tykin suusta kentän toiseen päähän. Pöllöä on ratsastettava silkkihansikkain, mutta silti siltä selkeästi asioita vaatien. Mikäli orilta vain pyytää, se ei kyllä eväänsä viitsi liikauttaa. Jos ei kerran ole pakko, niin miksi sitten turhaan - mukavuudenhaluisuus menee aina miellyttämisenhalun tielle, miellyttämisenhalua nimittäin ei ole kuin korkeintaan rippunen. Jos sitäkään, sillä Pöllö ei käytännössä koskaan tee asioita oikein tai hyvin puhtaasti siksi, että haluaisi itse ja haluaisi kehuja. Samantekevää, ori haluaa olla hankala ja mielellään päästä takaisin tarhaan syömään.
Pöllöllä on mielenkiintoinen hyppytekniikka, jossa näkyy sen ravisuku, mutta jolla kuitenkin ylitetään 90cm esteet kohtalaisen vaivattomasti, jos hyvä päivä sattuu. Yleensä ori kuitenkaan ei jaksa kiinnostua sen kummemmin hyppäämisestäkään, se vänkää vastaan, ei laukkaa eteenpäin ja harvemmin se edes ravaa. Kieltäminen on erittäin yleinen metodi käyttää esteen kohdalla, vaikka sitten päätyisi esteen joukkoon. Kunhan ei tarvitse hypätä. Hypätessäänkin Pöllö hyvin usein lähinnä mönkii esteen ylitsee ja kiskoo mukaansa kaikki puomit, jotka vain saa.
Eipä ori ole maastossakaan mikään loistokas peli. Se säpsyy jonkin verran äkillisiä ääniä, vaikkei olekaan erityisen säikky. Pöllö ei pahemmin kompastele, kunhan sen ratsastaa sellaiselle reitille, jolla ei ole kolmeatoista juurta ja kiveä tusinassa. Maastoilukaan ei kuitenkaan saa orista mitenkään innokasta tai toimivampaa, vaan se on samanlainen vastaanväittäjä, mukavuudenhaluinen ja mihinkään tyytymätön elikko kuin kotikentälläkin. Pöllö saattaa kyllä pitää maastoilusta, mutta se ei ole sille mikään syy alkaa miellyttää ihmistä, koska eihän ratsastajan ole pakko maastosta pitää.
Toimiva, muodossa kulkeva Pöllö jää erittäin usein haaveeksi, mutta kyllä sellaistakin näkee, jopa kotikentällä. Kaiken pitää osua täydellisesti kohdilleen, Pöllöllä pitää olla hyvä mieli, ratsastajalla oikean punainen takki ja tähtien pitää olla sopivassa asennossa. Tällöin orilla on oikeastaan ilo ratsastaa, sillä vaikka se meinaa suomenhevosmaisesti olla aavistuksen etupainoinen, sen saa kyllä ratsastettua kevyemmäksi. Pöllöstä ei ikipäivänä saa ajatuksella ratsastettavaa unelmahevosta, mutta se toimii täsmällisin, kevyin, määrätietoisin avuin. Liian kevyet avut eivät oria kiinnosta, höpö höpö ja liian voimakkaista se taas ottaa nokkiinsa. Jos hänen työnsä ei kelpaa, hän ei tee ollenkaan!
Hyvinä päivinään Pöllö hyppää mukavasti, etenee hyvällä laukalla ja reippaasti eteenpäin. Se tarvitsee kuitenkin sopivasti kannustusta ja tukea esteillä, koska hyppytyyli, kuten sanottua, ei ole mikään seuraava tyyliluokkien ihastuksesta kohauttaja. Ratsastaja ei saa heilua tai huojua, sillä Pöllön tasapaino esteillä ei ole se paras ja ratsastaja ei missään nimessä saa huojuttaa sitä vielä lisää.
Kun kaikki on viety taistele.
Pöllön kanssa meinaa olla samaa ongelmaa, kuin sen emän kanssa. Sitä ei paskaakaan kiinnosta alkaa esiintyä ja usein kaikki ihmettelevät, miksi ihmeessä oria ylipäätään näkee kisoissa. Se ei toimi kisoissa yhtään sen paremmin kuin kotikentällä, sen kanssa on suorastaan päinvastaista ongelmaa. Kisapaikoilla on monta lisäsyytä vetää herne syvälle sieraimeensa, vielä parempi jos sinne saa survottua kokonaisen vesimelonin. Ori kiukkuilee varustaessa, se ei halua satulaa selkäänsä, vyötä ei saa kiristää, suitsia ei saa laittaa eikä etenkään suojia! Orin varustaminen muistuttaa enemmänkin sirkusesitystä, jossa hevonen hyppii pystyyn ja sen jaloissa pyörii (huonosti koulutettu) marakatti tai kaksi tunkemassa hevoselle epämääräisiä remeleitä päälle. Verkkakenttä muuttuu lähinnä taistelutantereeksi, kun musta ori pyyhältää paikalle pukkilaukalla ratsastajastaan saati kanssahevosista välittämättä, irvistelee kentän laidalla seisoskeleville kamerapimuille ja potkii parhaansa mukaan muita hevosia, jos nämä uskaltautuvat vain potkun kantomatkan päähän. Suoritus ei ole yhtään sen parempi, Pöllöä ei laisinkaan kiinnosta alkaa jotenkin kunnolliseksi hevoseksi, kun kaikki katsovat.
Liian paljon emäänsä tulleella orilla kyllä saa suorituksen aikaan, kun jaksaa tapella tarpeeksi kauan. Jos orille ei kelpaa, sille ei kelpaa, mutta kun tarpeeksi tappelee se menee ja tekee. Mutruturvin ja korvat niskassa, mutta tekeepähän kuitenkin. On todellinen ihme, jos Pöllön tekemisenhalu sattuu kisapäivälle, mutta kun sattuu, se näkyy. Ori liikkuu yhtä hyvin kuin kotonaan, välittämättä edes siitä, että katsomossa räjähtää pommi - hänellä on suoritus kesken. Tätä sattuu kuitenkin turhan harvoin ja yleensä suoritus Pöllön kanssa on keskitasoa, jos sellaista saa edes aikaan.
e. Hallanvaara YLA2, SLA-I, KRJ-II, ERJ-I, KERJ-II sh, prt, 155cm
ei. Pakkasukko evm, sh, rtkm, 161cm
eii. Nollapiste evm, sh, prt, 162cm
eie. Rautarouva evm, sh, mkm, 154cm
ee. Routavaurio evm, sh, tprt, 155cm
eei. Vikailmoitus evm, sh, prt, 150cm
eee. Jäärailo evm, sh, vrt, 165cm
Pöllön suku on siitä mielenkiintoinen, että isä on erittäin taitava vaativan tason kouluratsu, emä taas ex-ravuri, jolle ei kelpaa mikään ja joka ei halua suorittaa mitään. Vaikka emänkin kanssa on suoritettu ja saavutettu, se on parhaimmillaankin keskinkertainen hevonen, oli kyse sitten harrastamisesta tai kisaamisesta. Odotan kuitenkin Pöllöltä paljon, sillä se on lahjakas ja osaava, vaikka helppojen luokkien hevonen onkin.
Isä Hallelujaa on komea musta 160cm korkea suomenhevosori, joka suorittaa vaativaa A:ta kouluradoilla. Ori on myös kisannut menestyksekkäästi, siltä löytyy 63 sijoitusta kouluratsastuksesta vaativan B:n ja A:n radoilta. Myös vaativaa valjakkoa Hallelujaa on kisannut parinkymmenen sijoituksen verran. Ori ei ole erityisen jyhkeä tai jämäkkä pakkaus, mutta se on ryhdikäs ja komea ori. Luonteeltaan Hallelujaa on jokseenkin ruunamainen, ihmisille se on helposti käsiteltävä ja hyvätapainen eivätkä edes tammat saa sitä käytöstavattomaksi. Ratsastajalta ori vaatii paljon, eikä sen kanssa saa jättää mitään puolitiehen. Pöllö on orin ensimmäinen jälkeläinen.
Emä Hallanvaara on entinen ravuri, joka ei menestynyt juoksuissa millään tavalla. Ratsunakaan tamma ei ole kummoinen, tämä punarautias 155cm korkea tamma kulkee helppoa B:tä ja hyppää 80cm. Koulusijoituksia siltä silti jollain ihmeen kaupalla löytyy reilu 50 ja estesijoituksiakin parisenkymmentä. Luonteellaan "Vamma" ei kuitenkaan ketään hurmaa, sille ei kelpaa mikään eikä se halua suorittaa mitään. Tamman osaamisestakaan ei voi olla varma, sillä se ei halua suorittaa, joten se ei suorita eikä myöskään toimi millään tasolla kunnolla. Pöllö on Hallanvaaran toinen varsa, ja kaikeksi onneksi täyspäisempi ja todennäköisesti lahjakkaampi kuin ensimmäinen.
Muu suku:
Emänisä Pakkasukko oli komea punarautiaankimo 161cm suomenhevosherra. Yleispätevä ori aloitti uransa ravurina ja menestyikin hyvin, juosten tulosta, hyviä aikoja ja voittaen parit suurkilpailutkin. Pakkasukko kantakirjattiin näyttöjen perusteella ensimmäiselle palkinnolle juoksijasuunnalle erinomaisin pistein ja lausunnoin. Kymmenvuotiaana ori myytiin ratsuksi. Hyväluontoinen, tasaisen rauhallinen ja oppivainen ori olikin myös siinä erittäin pätevä ja saavuttikin myös menestystä. Pakkasukko onnistuttiin kouluttamaan helppo A / 100cm -tasolle asti ja se voitti useampaan kertaan - vaikkakin vain seuratasolla - suomenhevosten estemestaruudet, muutamaan kertaan myös koulumestaruuden. Myöhemmällä iällä ori kantakirjattiin myös ratsusuunnalle kakkosella.
Periyttäjänä Pakkasukko oli suorastaan esimerkillinen. Kimoa väriä se ei siirtänyt kovin hyvin eteenpäin, luonnekin tuppasi usein jäämään tamman luonteen varjoon, mutta suorituskykyä se siirsi eteenpäin. Hyvärakenteisia, lahjakkaita varsoja ori jätti sekä juoksijoiksi, että ratsuiksi, eikä Pakkasukko ole minkään suunnan suomenhevosen sukutaulussa huono nimi.
Emänisänisä Nollapiste oli luonteeltaan täysi kympin hevonen. 162cm korkea punarautias ori ei rakenteellaan juhlinut, mutta se ei haitannut ketään sen kanssa tekemisissä olevaa, sillä Nollapiste oli sympaattinen, miellyttämisenhaluinen hevonen, joka rakasti seuraa ja piti mielen hyvänä. Ori aloitti juoksemisen nelivuotiaana onnistuttuaan saamaan pääntaudin kolmivuotiaana, jolloin sitä ei luonnollisesti voitu radoille laittaa. Nollapiste aloitti juoksu-uransa hitaasti, neli-viisivuotiaana se juoksi lähinnä häntäpäässä, mutta kuusivuotiaana se alkoi hitaan varmalla otteella parantaa ennätystään ja juosta paremmin. Vaikka orin luonne olikin kultainen, todettiin ettei siitä olisi juuri hyötyä ravurina - treeneissä se juoksi lujaa, radalla sillä tuntui iskevän ujous ja se myytiin ratsuksi. Nollapiste toimikin loppuikänsä hyvänä perusratsuna kuskaten kenet tahansa kunniakkaasi läpi helposta B:stä ja 80cm radoista.
Nollapistettä käytettiin rohkeasti jalostukseen lähinnä ravuritammoille, eikä se periyttäjänä ollutkaan kummoisempi. Ori osasi kyllä juosta ja jos sille vain löydettiin paremmalla rakenteella varustettu itsevarma tamma, sen jälkeläisistä tuli oikein hyviä ravureita. Suurin osa Nollapisteen jälkeläisistä juoksi peräti huipulla. Ori lopetettiin 29-vuotiaana arvokkaana herrasmiehenä vanhuuden vaivoihin.
Emänisänemä Rautarouva oli siitä mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se itse olikin ravurisuvusta ja jätti jälkeensä vain ravurivarsoja, se itse toimi koko ikänsä ratsuna. Mustankimo tamma (154cm) oli emänsä ainoa varsa ja se koulutettiin saman tien ratsukäyttöön. Ajo-opetuksen ohella, mutta raviradoille Rautarouvaa ei koskaan viety. Helppoa A:ta kulkenut tamma toimi lähinnä kouluratsuna, sillä hypättiin kotona mielen piristykseksi, mutta sen leipätyönä toimi perheen maastomopon ja kouluratsun virka. Rautarouva oli emänsä tapaan sulkeutunut, mutta myös emäänsä haastavampi ja sen kanssa piti olla paljon jämäkämpi. Erittäin ryhdikäs ja kohtalaisen hyvärakenteinen tamma kantakirjattiin ratsusuunnalle nippa nappa kolmosella, juoksijasuunnalla se olisi menestynyt paremmin, vaan näyttöjen puuttuessa se ei sinne päässyt.
Rautarouva teki kolme varsaa, omituista kyllä kaikki kolme ravuriorien kanssa juoksukäyttöön. Sukunsa puolesta se myikin hyvin myös ravipuolelle, sillä erityisesti Rellestäjää haluttiin sukutaukuun. Kaikki kolme varsaa perivät emänsä kimovärityksen sekä sen asiallisen luonteen, haastavuus jäi varsanostajien onneksi varjoon. Rautarouvan varsat ovat pärjänneet kaikissa töissään hyvin.
Emänemä Routavaurio oli rakenteeltaan varsin hyvä (kakkosen tamma, jota ei koskaan ehditty viedä kantakirjaan), mutta muuten erittäin mitäänsanomattoman näköinen tummanpunarautias 155cm korkea ravuritamma. Vaikka tamma mitäänsanomaton ja helposti unohdettava rakenteeltaan olikin, se jäi sekä luonteensa, että juoksujensa perusteella hyvin mieleen. Routavaurio juoksi ennätyksensä puolesta huipputasolla, mutta luonteensa vuoksi se teki melko epätasaista uraa. Tamma oli itsepäinen, diivaileva ja mihinkään tyytymätön - jos radalla jokin oli sen mielestä vikana, se ei juossut kunnolla, saattoi se jopa heittäytyä kyljelleen radalle. Näin kävi esimerkiksi kuninkuusraveissa, mikä taas hävetti tamman omistajaa niin paljon, että se myytiin arvoaan halvemmalla hinnalla.
Routavaurio periytti harmillisen vahvasti luonnettaan, sen neljästä varsasta jokainen on emänsä kaltainen mihinkään tyytymätön otus. Juoksijoina ne ovat kuka minkäkinlaisia. Kaksi (Vamma ja sen veli) eivät ole ikinään juosseet askeltakaan kunnolla, kaksi muuta taas väläyttelevät edelleen taitojaan raviradoilla. Kantakirjata Routavauriota ei ehditty, sillä se kuoli ähkyyn puoli vuotta ennen tilaisuutta.
Emänemänisä Vikailmoitus oli susiruma punarautias 150cm korkea ori, jonka rakenteessa ei ollut juuri muuta kehuttavaa kuin hevosen ryhti. Juosta Vikailmoitus kuitenkin osasi, sitä ei kukaan kiistänyt. Varsana kasvattaja myi orin varsin halvalla, sillä epäili sen rakennevikojen haittaavan radalla juoksemista. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Vikailmoitus osoittautui jo ajolle opetettaessa vahvaksi, mutta hyvävauhtiseksi hevoseksi. Ori peri valitettavasti myös epätasaisen isänsä luonnetta, eikä sitä voinut uskoa kenen tahansa käsiin, niinpä hevosta hoitivat ja treenasivat jatkuvasti vain samat ammatti-ihmiset, jotka tunsivat Vikailmoituksen temput. Radalla ori kuitenkin aina ryhdistäytyi ja keskittyi töihinsä täysillä, niinpä Vikailmoitus juoksikin erittäin hyvän uran
Jalostukseen siirrettäessä Vikailmoitus oli alkuun vähän kiikun kaakun. Sen vauhti ja suoritukset houkuttelivat tammanomistajia, mutta sen sijaan luonne ja erityisesti rakenne lointonsivat. Oria kokeiltiin muutamalle hyvärakenteiselle ja -luontoiselle tammalle ja tulokset osoittivat, että vaikka joitain rakennevikoja periytyikin vahvimpana tuli ilmi vauhti. Kuollessaan 28-vuotiaana Vikailmoitus oli saanut 54 jälkeläistä.
Emänemänemä Jäärailo oli erittäin vaalea vaaleanrautias (sitä pidettiin erheellisesti myös voikkona muutamaan otteeseen) 165cm korkea diiva. Jäärailolle ei tuntunut kelpaavan oikein mikään, sillä se vaati jatkuvasti kuningatarkohtelua ja jos se ei sitä saanut, se ei alkanut yhtään mihinkään. Tammaa koetettiin alkaa kaksivuotiaana opettaa ajolle, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Niinpä Jäärailo myytiin eteenpäin pienemmälle tallille, jossa sille oli enemmän aikaa. Sieltä tamma saatiinkin lopulta radoille asti, mutta sen vauhti ei oikein meinannut päätä huimata. Lopulta Jäärailo myytiin yhden ihmisen ensiravuriksi ja kun aikaa löytyi kohdella tammaa yksilöllisesti, sille alkoi juoksukin maittaa paremmin. Vauhti olikin erinomainen ja uransa loppupuolella Jäärailo juoksikin nopeimmissa sarjoissa.
Jäärailo teki vain kaksi varsaa, molemmille se periytti sekä hyvää vauhtiaan, että diivamaista luonnettaan. Tamman molemmat varsat olivat sen itsensä tapaan tammoja, joille ei meinannut kelvata oikein mikään ja jotka tekivät sen erittäin selväksi. Juoksuvauhti oli kuitenkin hyvä, samaten rakenne, joka oli Jäärailolla itselläänkin varsin kelvollinen. Moni jäi harmittelemaan diivamaista luonnetta, sillä ilman sitä tamma olisi kiistatta ollut aikansa huippunimiä. Jäärailo eli kunnioitettavaan 33 vuoden ikään omistajansa päivien ilona ja metsälenkkikaverina.
Toinen ottaa vaatteet pois ja toinen riisuutuu.
Pöllön ensimmäinen varsa on täten syntynyt 25.11.2013. Tamma Hallankehrä on soma pikku musta, joskin sen hiljalleen kasvaessa paljastuvasta luonteesta voi olla montaa mieltä, kun isänä on Pöllö ja emänä Joogin Wiirikehrääjä. Hallankehrä asuu Rewynissä.
Pöllöllä on myös toinen varsa, 19.01.2014 syntynyt suomenhevosori Hallaharha. Kyseenalaisen kunnian emänä toimimiseen sai Susirajan kultatytteli Harhakuvajainen. Hallaharha muutti asumaan Australiaan asti, Takamaiden Suomenhevosiin.
Pöllön luultavasti viimeinen varsa syntyi 14.05.2014. Polkakarkki-niminen tammavarsa, jonka emä on omistuksessani oleva Viehättävän Polkkaaja. Pulu-lempinimen saanut hupsu varsa, joka räätälöitiin uudelle omistajalleen tilaustyönä, muutti Parodiaan.
Pöllön kanssa kisataan pääasiassa kouluratsastuksessa, mutta myös estekentillä ja kenttäratsastuksessa meitä tullaan näkemään, mahdollisesti myös valjakkoajossa. Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset lukuunottamatta tarinakisoja, joiden sijoitukset merkitään kursivoituna, voitot lihavoituna. Tarinat löytyvät päiväkirjasta.
Pöllön kanssavalmentaudutaan eniten kouluratsastuksessa, mutta myös muita lajeja käydään silloin tällöin kokeilemassa.
Valmennukset:
11.11.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
Katsellessani verryttelevää ratsukkoa ja sitä venkoilua, jota Pöllö esitteli, en voinut kuin huokaill ja kertoa narrille samoja neuvoja uudestaan ja uudestaan. Ystäväni osaa ratsastaa, muttei selkeästi niin pilkuntarkkaan tyyliin kuin ratsunsa haluaisi. Pöllö oli joko tikkusuora tai ylitaipunut, rentoa ja sopivasti asettuvaa tai taipuvaa hevosta ei näkynyt kuin muutaman askeleen pätkissä. Ravi polki liikaa paikoillaan, laukannostot olivat muutaman askeleen steppiloikkia joita seurasi täysstoppi ja omaehtoinen peruutusharjoitus. Käytimmekin puoli tuntia Pöllön rentouttamiseen ja narrin ohjastuntuman sekä pohkeen pehmeämmäksi saamiseen, kunnes lopulta saimme palaset loksahtamaan Pöllökelpoisesti kohdilleen.
Tänään treenasimme lähinnä narrin istuntaa ja ratsukon välistä yhteistyötä aivan perusasioiden avulla. Ohjelmassa oli erilaisia ratsastusradan teitä, siirtymisiä, pysähdyksiä ja peruutuksia.
Ratsukon käyntityöskentely oli hyvää, Pöllö oli rento ja vastasi apuihin hyvin. Käynnistä raviin siirtminen oli pehmeää, ja vaikka etenkin harjoitusravissa Pöllöä kiukutti ravipätkät paranivat loppua kohti. Kokorata leikkaa ja kolmikaarinen kiemuraura sujuivat hyvin, vaikka kiemurauran kiemuroiden samankokoisuudesta voidaankin olla montaa mieltä.
Laukkatyöskentely ja jokainen siirtymä laukasta pois, samaten laukannostot, olivat kiireisiä ja kaikkea muuta kuin sulavia. Pöllön laukka kuitenkin tasaantui joka askeleella, ja vaikkei laukannostoista saatukaan nättejä narri sai ratsastettua Pöllön laukan todella pehmeäksi, hyvätempoiseksi ja tasaiseksi.
24.11.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Pöllö oli tänään hyvässä vireessä, ori liikkui hyvässä tempossa takaosa kunnolla liikkeessä mukana. narri oli kerinnyt verkkaamaan ratsunsa siihen pisteeseen, että ratsukko pääsi ottamaan verkkahyppyjä saman tien kun saavuin (myöhässä) paikalle. Verkkaristikon yli Pöllö juoksi, ilmeisesti moista pikkuestettä ei voinut hypätä, mutta pystyllä ja okserilla ori teki hyviä, tasaisia hyppyjä. Muutaman kerran askel ei täysin passannut ja hyppy lähti liian läheltä, mutta narri pysyi kyydissä pystyloikista huolimatta ja osasi korjata orinsa laukkatempoa seuraavalle esteelle.
Hyvin sujuneen verryttelyn jälkeen ratsukko sai treenata seitsemän esteen rataa; pystyjä, oksereita, muuri ja pieni trippeli. Pöllö eteni hyvässä laukassa, teki hyviä hyppyjä ja narri hyviä reittivalintoja, kunnes meno tyssäsi kieltoon violettivalkealle pystylle. Ei mitään, rata uusiksi, Pöllö kulki taas yhtä hyvin kuin äskenkin, mutta narrin ratsastuksesta ja raippamuistutuksesta huolimatta hevonen kielsi jälleen pystylle. Kehotin jatkamaan radan loppuun, eikä siinä ollut mitään hankalaa, Pöllö ei kytännyt tai arastellut lainkaan. Korotin kaikkia muita esteitä paitsi tuota huikamalaa pystyä, ja ratsukko starttasi uudestaan.
Ja kielsi jälleen violettivalkealle pystylle.
Aivan sama mitä teimme niin kyseinen este oli ainoa jota Pöllö ei suostunut ylittämään. Ori teki todella hyvää työtä muilla esteillä, estekorkeus oli parhaimmillaan 90cm, mutta violettivalkea pysty oli Pöllölle liikaa.
09.12.2013 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
Koska narri ja Pöllö olivat kerenneet kiukutella.. verrytellä valmiiksi pääsimme aloittamaan valmennuksen saman tien. Tarkoituksena oli treenata koottuja askellajeja, ja tosiaan toivoin Pöllön olevan suotuisalla mielentilalla.
Ensiksi lähdimme työstämään koottua käyntiä, joka Pöllön mielestä oli sama kuin jalkojen polkeminen paikoillaan, kymmenen askeleen peruutus ja paikalleen jämähtäminen. narri sai lähteä hakemaan normaalia, etenevää käyntiä, mihin meni neljä kierrosta kentän ympäri.
"Kokoa ohjaa, tehokkaampi pohje, nopeammat avut", ohjeistin narrin lähtiessä uuteen yritykseen. Rehellistä koottua käyntiä nähtiin vain pätkittäin parin askeleen verran, mutta Pöllön kiukuttelun huomioon ottaen sekin oli saavutun.
Koottu ravi oli vielä vaikeampi löytää, ori kun lähinnä polki etusillaan maata kuin tuomari pöytää nuijallaan. Ratsukon yhteistyö tuntui katoavan kokonaan ja koko paketti leviävän, joten komensin narria ratsastamaan kevyttä ravia niin pitkään, että sekä ratsu, että ratsastaja olivat tyytyväisiä. En edes kehtaa sanoa, montako kierrosta siihen meni.. Lopputulemana kootun ravin etsiminen oli paljon rauhallisempaa, mutta jokin narrin apujen käytössä hiersi edelleen eikä Pöllö suostunut tottelemaan.
Yllätykseksemme koottu laukka löytyi todella kivuttomasti, ja neljän onnistuneen kokoamisen jälkeen lopetimme ja annoin ratsukon tehdä itsenäiset loppuverryttelyt. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, laukkatyöskentely oli oikeasti aika hienoa katsottavaa.
28.12.2013 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Tällä kertaa pistin ratsukon hyppäämään innareita. Pöllön mielestä verryttelykavaletit ja pikkuesteet olivat väärän värisiä, ori nimittäin hyppäsi niiden yli erittäin vastentahtoisesti ja lähes paikaltaan yrittäessään kieltää jokaisen puomin kohdalla. narri oli kuitenkin niin sisukkaana ja hurjana, että jos orinsa edes harkitsi kieltämistä niin reipas karjaisu satulasta sai yllättävää vauhtia ja hyppyhalua Pöllöön.
Verryttelyjen edetessä Pöllö kuitenkin innostui, ja innariharjoitusten alussa suomenhevosella oli virtaa pidätettäväksi asti. Ensimmäiset kaksi pikkuinnaria menivät karmealla vauhdilla ja vähän sinne päin, kun puomit tarttuivat matkaan ja Pöllö sekosi niin hypyissään kuin askelissaan. Muutama laukkapuomi ennen innareita ja laukkavoltti ennen laukkapuomeja palauttivat orin ruotuun, Pöllö malttoi taas laukata ja hypätä rauhassa.
Estekorkeuden noustessa ensin pois jäi laukkavoltti, sitten laukkapuomit. Tänään ratsukko pelasi loistavasti yhteen, teki hyviä hyppyjä toisensa perään ja osoitti Pöllön olevan kelpo esteratsu, vaikkei hyppykapasiteetti päätä huimaakaan. Innarit olivat korkeimmillaan 75cm korkeita, ja Pöllö otti hyppäämisen ihastuttavan tosissaan päästyään alkuhäsellyksestä yli. Harvinaisen hyvin sujunut treeni ei jättänyt juuri moitteen sijaa. Nopean kehityskeskustelun jälkeen jätin ratsukon loppuverkkaamaan keskenään, minä siivoilin puomeja.
19.01.2014 Kouluvalmennus, valmensi Jazzumi
Tällä kertaa narri kiikutti kentälle komean mustan suomenhevosorin, jota
kutsuttiin Pöllöksi. Jo kutsumanimi sai epäilemään tästä seuraisi, vielä
selkään noustessa ori näytti tyyneltä ja silmäili minua kummeksuen. Sitten
narri totesikin, että katsotaan mitä tänään saadaan, onko tähdet oikeassa
linjassa ja meillä oikean väriset takit. Jäin hölmistyneenä ihmettelemään
toteamusta narrin ohjatessa hekotellen Pöllön uralle piktin ohjin.
Alku näytti ainakin lupaavalta ja ratsukko lompsi rennosti uralla,
hiljalleen kehotin keräämään ohjat ja aloittamaan volteilla ja muilla
pikkuharjoituksilla.
Ohjien kerääminen taisi olla virhe jo itsessään, kun Pöllö pisti sille
sijalle stopin ja alkoi peruuttelemaan. Sen joudun toteamaan, ettei narrin
ohjasotteessa ollut mitään vikaa vaan taidettiin päästä asian ytimeen.
Neuvoin vain löysäämään ohjia, että saataisiin hevonen edes pysähtymään,
mutta sepä ei tepsinyt sekään... Avuttomana annoin neuvojani, kun herra oli
peruuttanut jo koko kentän ympäri narrin kirotessa selässä.
Viimein Pöllö suvaitsi pysähtyä ja siihen jäätiinkin sitten hetkeksi,
meidän käskystä, eikä orilla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan
vaan se louskutteli kuolaimia selvästi suunnitellen seuraavaa siirtoaan.
Sitten yritettiinkin saada Pöllö liikkeelle ilman samanlaista välikohtausta
ja neuvoin käyttämään kevyesti ensin painoapua ja ehkä vähän maiskutusta.
Ei reaktiota, no sitten vähän pohkeita, ihan kevyesti. Siristin silmiäni
peläten seuraamuksia, mutta yllätykseksemme Pöllö lähtikin kävelemään uraa
pitkin, pitkillä ohjilla... Uskalsiko niitä kerätä lainkaan? No tehdään
sitten treeni ilman ohjia, onhan sekin jo jotain.
Kehotin tekemään kaikenlaisia yksinkertaisia kuvioita ja pysäytyksiä
pääasiassa painoa ja pohkeita käyttäen, kun se näytti nyt todellakin
kelpaavan Pöllölle ja saatoin nähdä sen ilmeestä miten se nautti
tilanteesta saatuaan meidät tai ainakin minut hämilleen. narri vaikutti
selässä tyyneltä ja käytti taitavasti apuja, mikä teki koko valmennuksesta
ylipäätään mahdollisen.
Ratsukko onnistui tekemään voltteja, täyskaartoja ja jopa takaosakäännöksen
ilman ohjien tukea, mikä oli mielestäni aika hienon näköistä toimintaa.
Harjoitukset tehtiin pääasiassa käynnissä, mutta loppupuoliskolla
koitettiin vielä ravia. Ravi ainakin nousi, mutta eri juttu olikin se
tahdin pitäminen, kun Pöllö käytti tietty tilanteen hyödyksi ja kiihdytteli
varsinkin pitkillä sivuilla. Kehdattiin ottaa hiukan ohjia tuelle ja
saatiin onneksemme raviinkin jotain tolkkua. Sen pohjalta tehtiin ravissa
vielä kiemurauria ja voltteja, vain kevyesti ohjia käyttäen, mikä sopi
Pöllölle. Huh helpotusta, mutta vähän kuin rangaistukseksi jätettiin laukka
väliin, kun muuten kaikki sujui niin hyvin ja haluttiin jäädä voittajiksi.
Päästin ratsukon jäähdyttelemään ja huokaisin helpotuksesta, kun selvittiin
noinkin vähillä välikohtauksilla.
"Meillä oli ihan väärän väriset takit..." narri puuskahti laskeutuessaan
satulasta ja taisin tajuta jutun jujun, naurahdin pöllähtäneenä
tapahtuneelle, vaikka toista ei selvästi naurattanut ja Pöllökin pärskäytti
räät meidän takeille. Jep, ne eivät kelvanneet...
04.02.2014 Maastoestevalmennus, valmensi Lissu T.
Rataesteillä suoritetut alkuverryttelyt olivat kohtalaisen järkyttävää katseltavaa, kun Pöllö rikkoi laukkansa raville koko ajan, hyppäsi selättömänä jalat missä sattuu eikä kuunnellut apuja. narri ratsasti naama punaisena siirtymisiä, voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia minkä kerkesi, että saisi oriaan edes vähän kuulolle. Matalien verryttelyesteiden edessä oli laukkapuomit, mutta Pöllö vähät välisti niistä kaasutellessaan eteenpäin juuri sitä tahtia kuin halusi.
narrilla ja Pöllöllä on kuitenkin niin pitkä historia takanaan, että loppujen lopuksi nainen sai ratsunsa ruotuun ja hyppäämään. Pöllön laukka pysyi laukkana – tasatahtisena sellaisena! -, ori otti selkänsäkin hyppyyn mukaan ja teki miten ratsastajansa käski. Tasoittuneen orin kanssa uskalsi jo lähteä maastoesteille.
Maastoesteosuus suoritettiin suurella metsäaukealla, jolla oli risueste, tukki, autonrenkaista koottu pikku pysty ja banketti. Estekorkeus oli 60-70cm, mutta Pöllön hyppykapasiteetin huomioon ottaen siinä oli ihan tarpeeksi haastetta.
narri ja Pöllö suuntasivat ensin rengaspystylle ja risuesteelle. Rengaspysty suoritettiin komealla hypyllä hyvässä laukassa, mutta risuesteparka oli Pöllön jäljiltä risuton este. Suomenhevosori meni komeasti kevyen esteen sekaan, vei risut mennessään ja tiputti narriparan selästään. Minä nappasin hevosen, heitin narrin takaisin selkään (ihan oli kunnossa, kirosi kauniisti!) ja ratsukko hyppäsi risuvapaan pystyn uusiksi. Tällä kertaa Pöllö suoritti esteen ongelmitta.
Tukille ja banketille Pöllö teki hyvät hypyt, narri ei sietänyt ratsultaan yhtään mussutusta tai venkoilun yritystäkään. Orin laukka pysyi hyvässä, tasaisessa tahdissa esteeltä toiselle, hevonen hyppäsi koko kropallaan eikä narri enää jalkautunut suunnittelemattomasti. Kommelluksista huolimatta narri sai oristaan esille todella hyviä pätkiä, hienoa! Ja minä olen kuulemma pullakahvit auki ”tästäkin riemusta”.
24.02.2014 Estevalmennus, valmensi Jazzumi
Valitsinpa tänään sitten toisen värisen takin ja näköjään narrikin oli
tehnyt samoin. Loimme toisiimme merkitsevät katseet ja odotin jännityksellä
mitä tapahtuisi, kun päästäisiin aloittamaan.
Lämmittely sujui taas hyvin, Pöllö asteli rennosti tyynellä ilmeellä uraa
pitkin eikä näyttänyt häiriintyvän kentän keskelle asetelluista
esteistäkään.
Totuuden hetki, oveloin ja keksin, että nostetaan ensin ravi ja siinä
aletaan keräämään ohjia. Siitä Pöllön on ehkä hankalampi alkaa
peruuttelemaan ainakaan suoraan ja ehditään ehkä tehdä asialle jotain.
Yllätys: ravi nousi ja ohjat saatiin kerättyä! Pöllö näytti jopa reippaalta
ja kiinnostuneelta työnteosta, mutta oliko se vain hämäystä?
Vielä laukankin onnistuttua siirryttiin ensimmäisen esteharjoituksen
pariin. Aloitettiin pienellä ristikolla, jota ennen oli puomi osoittamassa
hyppypaikkaa ja tämän jälkeen laukasta raviin ja kavaleteille. Eli jalkojen
nostelua ja asettelua tiedossa, miten Pöllö tähän suhtautuisi?
Ristikolle suuntaaminen näytti hyvältä, Pöllö laukkasi reippaasti ja
paikansi esteen iskostaen katseensa siihen. Itse esteellä se leiskauttikin
aikamoisen loikan sen kokoiseen esteeseen nähden ja raviin siirtyminen
meinasi jäädä ennen kavaletteja, jonka seurauksena kavaletit
kolisteltiinkin tyylikkäästi läpi ravilaukassa... Kehuttiin silti Pöllöä,
joka oli toiminut ohjeiden mukaan vaikka olikin keksinyt oman sovelluksen
esteen ylitykseen...
Toisella kerralla ristikko ylittyi hillitymmin ja kavaleteilla nähtiin
liioiteltua jalkojen nostelua. Liioitteluista huolimatta suoritukset olivat
käsittämättömän hyviä siihen nähden mitä Pöllö olisi voinut järjestää!
Kehuttiin jälleen oria, joka näytti ihmeen tyytyväiseltä ja päätettiin
siirtyä seuraavaan tehtävään, kun tehtävä oli vielä sujunut.
Seuraavaksi tultiin kolmen esteen suora sarja, ristikko, pysty, ristikko,
joiden jälkeen käännyttiin isolle ympyrälle jolla pyörähdettiin pari kertaa
matalahkojen ristikoiden yli ympyrän vastakkaisilla sivuilla.
Pöllö nosti laukan edelleen hienosti ja sarja alkoi nätisti, mutta toisen
hypyn jälkeen ori teki taidokkaan liukupysäyksen suoraan hypystä saaden
narri paran sinkoutumaan yksinään yli viimeisen esteen. Pöllö ei
liikahtanutkaan paikaltaan vaan pönötti siinä niin ylevänä, että luulisi
sen tehneen jotain palkittavan arvoista... Ryntäsin kysymään narrin
vointia, mutta hän oli jo noussut... Aina niin kestävänä ilmalennosita
huolimatta. Manauksien lennellessä narri kapusi edelleen paikallaan
seisovan Pöllökkeen selkään ja lähti tehtävän päättäväisesti alusta.
Ihmeellisesti Pöllö totteli taas ja jäin miettimään mikä tuon pysäyksen
idea oli? Sekö että ori muistutti olevansa hereillä ja salli meidän saada
ilomme sen kustannuksella, mutta se voisi ottaa sen ilon pienestäkin
virheestä meiltä pois? Selvä, pidetään tämä mielessä...
Nyt taas Pöllö suoritti sarjan ongelmitta, oikein näteillä hypyillä ja sama
linja jatkui ympyrällä. Hirveän suuret kehut harjoituksen loppuun ja vielä
äkkiä uusi yritys, kun tilanne näytti suopealta. narri oli vaiti
suoritusten ajan ja näytti prosessoivan tapahtuvaa ankarasti, varmaan
häntäkin mietitytti Pöllön toiminta, eikä hän viitsinyt ilakoida ennen kuin
toinenkin suoritus onnistuisi, jolloin voisikin väittää, että sain
etuoikeutettuna nähdä Pöllön onnistuneita suorituksia juuri tänään?
Ja kyllä, toinenkin suoritus oli mallikelpoinen, vaikka Pöllö selvästi
halusi taas osoittaa mahtinsa sillä, että ennen ympyrälle siirtymistä
pukitti muutaman pikkupukin jotka eivät narria hetkauttaneet vaan sitten
laukka jatkui ja ympyrän esteet ylittyi energisesti...
Todettiin näiden riittäneen tälle päivää ja ratsukko sai jäähdytellä.
"Olikohan meillä nyt sopivat takit Pöllönkin makuun?" Kysyin huvittuneena
ja narri katsoi hevostaan arvioivasti.
"Eeehkäpä..." Hän totesi vaikka näyttikin epäilevältä tarkkaillessaan
Pöllön askellusta pitkin ohjin melkein unissakävelijän näköisenä.
16.03.2014 Estevalmennus, valmensi *lumienkuli*
Ohjelmassani oli jälleen jo niin sanotun vanhan tuttuni narrin
valmentaminen, mutta tällä kertaa lajina oli esteratsastus ja ratsuna oli
uusi tuttavuus Pöllö. Olimme sopineet esteiden korkeudeksi 90cm ja
kokosinkin esteitä kentälle kun kerran oli niin hyvä sää, että kenttäkin
oli jo kerennyt kuivua lumien jäljiltä. Ratsukko saapuikin paikalle hieman
ennen kuin olin saanut kaikki esteet kootuksi. Pyysinkin siis ratsukkoa
aloittamaan alkulämmittelyt, jotta saisin koottua esteet rauhassa loppuun
ja samalla tietenkin tarkkailtua, kuinka ratsukko toimii yhteistyössä. Heti
alkuun huomasin, ettei Pöllö tosiaankaan halunnut tehdä minkäänlaista
yhteistyötä ratsastajan kanssa, sillä jo liikkeelle lähteminen käynnissä
tuotti ongelmia. Kehoitinkin narria käyttämään huomattavasti napakampia
apuja ja tarpeen vaatiessa lisänä vaikkapa ääniapuja ja jonkin ajan päästä
Pöllö suostui jo liikahtamaan. Narri varoitteli, ettei ratsukko voisi
sitten enää pysähtyä ollenkaan, muuten ori todennäköisesti pysähtyisi
uudelleen, eikä tällä kertaa lähtisi liikenteeseen. Napakoiden apujen
avulla narri sai kumminkin ratsunsa pysymään liikkeellä koko
alkulämmittelyiden loppupuolen ja kun vihdoin sain viimeisetkin esteet
koottua, pyysin ratsukkoa siirtymään esteille.
Jo ensimäisen esteen kohdalla meinasin alkaa miettimään, että miksi
ihmeessä tämä ratsukko edes valmentautuu esteillä, sillä Pöllö teki heti
esteen nähdessään totaalistopin, eikä suostunut liikauttamaan eväänsäkkään.
Kun ori saatiin vihdoin uudelleen liikkelle, kiersi se koko esteen
näppärästi toisen esteen kohdalle, jonka edessä Pöllö jälleen pysähtyi.
Tässä vaiheessa oli jo pakko kysyä, oliko ori normaalistikin yhtä haluton
ja valitettavasti vastaus oli myönteinen. Kehoitin kumminkin narria
kiertämään kentän kertaalleen vauhdin ylle saamiseksi ja sen jälkeen
lähestymään estettä. Kun ratsukko olisi tarpeeksi lähellä estettä, tulisi
narrin ohjata ratsunsa napakoiden apujen avulla hyppäämään. Ratsukko
tekikin juuri niin kuin olin pyytänyt, paitsi ettei Pöllö hypännyt
vieläkään. Tulimmekin narrin kanssa siihen tulokseen, että laskisin
esteiden korkeuden 80cm korkuisiksi ja yrittäisimme uudelleen. Korkeuden
laskemisen jälkeen kehoitin narria jälleen kokeilemaan hyppäämistä ja
jälleen napakoita apuja käyttäen, mutta tällä kertaa ottaen mukaan myös
ääniavut. Ei ollutkaan kaukana, etten olisi alkanut huutaa hoosiannaa kun
ratsukko vihdoin ylitti ensimäisen ja jopa toisen esteen, mutta onneksi
osasin pysyä asiallisena ja tyydyinkin vain kehumaan narrin
määrätietoisuutta. Loppuradalla Pöllö kieltäytyi muutamaan otteeseen, mutta
jokaisella kieltäytymiskerralla yritettiin uudelleen ja nyt esteetkin
ylittyivät loppujen lopuksi. Valmennus alkoikin jo olemaan ihan
loppupuolella ja orin temppuilujen vuoksi ei siis jäänytkään aikaa radan
uudelleen suorittamiseen, mutta olimme narrin kanssa molemat tyytyväisiä
siihen, että Pöllö saatiin edes hyppäämään. Jätinkin siis ratsukon
suorittamaan itsenäisiä loppuverryttelyitä ja lähdin itse toipumaan tästä
valmennuksesta.
