Isänisä Tuplapakka on varsinainen monitoimihevonen. Sopivankokoinen (160cm) ja väritykseltään rautias Turo-ori toimii moitteettomasti niin ratsastaja selässään kuin kärryjen edessäkin. Raveissa herra ei tosin ole käynyt kuin muutamassa startissa, sillä huolimatta hyvästä ajettavuudesta ei Turon potentiaalia ravipuolelle ollut nähtävissä, herkkälaukkainen kaveri. Ratsupuolella Turo osaa sekä esteitä että koulua ja asustelee tällä hetkellä pienellä yksityistallilla Etelä-Suomessa, jossa valmetautuu aktiivisesti ja osallistuu kilpailuihin sekä esteillä että koulussa.
Isänisänisä Ässän Piipahdus on varsin kevytrakenteinen (155cm) ratsuhevonen, jolla kisattiin sujuvasti sekä esteitä että myös maastoesteitä. Kilpauransa aikana ori kierteli kisoja erityisesti Etelä-Suomessa, mutta joitakin myös Ruotsin puolella. Vanhempana Ässä astui kolme tammaa, joista yksi on siis Tuplapakan emä Parivaljakko. Lyhyeksi jääneen siitosuransa jälkeen Ässä ruunattiin, ja se viettää ansaittuja eläkepäiviään Ruotsissa Sundsvallin tienoilla.
Isänisänemä Parivaljakko on Kaapon suvun ainoa useamman ravilähdön juossut hevonen. Tamma syntyi ja aloitti kilpauransa Ruotsissa. Huolimatta useammista starteista, ei Parivaljakon juoksijanura ollut kovin erityinen, ja seitsenvuotiaana tamma muutti Ljusdalin kaupunkiin. Siellä se sai ratsukoulutuksen ja toimi kahden sisaruksen hevosena kisaten aina silloin tällöin sekä esteillä että koulussa. Vanhemmiten Jassu myytiin ruotsinkylmäverisiä kasvattavalle tallille, jossa se keskittyy tällä hetkellä eläkepäiviensä viettoon.
Isänemä Vallan Sympatia on varsin luonteikas ja suhteellisen isokokoinen (166cm) tamma. Nuorempana se on kiertänyt useita eri omistajia löytämättä kuitenkaan pysyvämpää kotia ja sitä "omaa" ihmistä. "Pitovaikeudet" tai "vaihdetaan rauhallisempaan ratsuun" ovat yleisesti käytettyjä termejä tämän tamman myynti-ilmoituksissa. Onneksi Sympatia kuitenkin löysi Etelä-Suomesta erään nuoren naisen, jolla kemiat kohtasivat tämän tuittupäisen tamman kanssa. Kaikesta huolimatta Symppiksellä on erityistä potentiaalia esteille ja parhaimmillaan se hyppää puhtaasti jopa metrin ratoja, kunhan ratsastaja vain osaa asiansa. Varsan teettämisen jälkeen tamman luonnekin on tasoittunut, ja elämä rullaa mallikkaasti.
Isänemänisä Moraaliton eli Suomessa kasvattajansa luona viisivuotiaaksi, jonka jälkeen se myytiin yksityiseksi Etelä-Pohjanmaalle. Koti ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, ja Morrea (160cm) käsiteltiin huonosti. Hevonen palautettiin kasvattajalle kuusivuotiaana, jolloin se oli kuin eri hevonen myyntihetkestä, ja kasvattaja piti hevosen itsellään uudelleenkouluttaen sitä. Tänä aikana Morre ehti astua myös yhden tamman. Menestyksessään jatkokoulutuksen jälkeen hevonen ehti kisata vain yhden kauden verran, sillä valitettavasti ori loppuelämä jäi lyhyeksi ja Morre kuoli vakavaan ähkyyn kahdeksanvuotiaana.
Isänemänemä Hegemonia trt
eli lähes koko elämänsä syntymätallillaan Etelä-Lapissa. Aluksi se toimi ratsastuskoulun opetushevosena, jossa se oli lähes kaikkien kävijöiden suosikki. Ratsastajien harmiksi Helga (160cm) kuitenkin myytiin kymmenvuotiaana yksityiseksi ratsuksi aktiiviselle ja osaavalle ratsastajalle, ja tänä aikana se aloitti kilpailemisen aluetason koululuokissa. Upeasti liikkuva hevonen joutui kuitenkin lopettamaan kilpauransa neljätoistavuotiaana jalkavaivojen vuoksi. Pari vuotta hiljaiseloa vieteltyää vaivat äityivät niin pahoiksi, että Helga jouduttiin päästämään vihreämmille laidunmaille.
isän puoli © Freetu, VRL-01534
Emänisä Pakkasukko oli komea punarautiaankimo 161cm suomenhevosherra. Yleispätevä ori aloitti uransa ravurina ja menestyikin hyvin, juosten tulosta, hyviä aikoja ja voittaen parit suurkilpailutkin. Pakkasukko kantakirjattiin näyttöjen perusteella ensimmäiselle palkinnolle juoksijasuunnalle erinomaisin pistein ja lausunnoin. Kymmenvuotiaana ori myytiin ratsuksi. Hyväluontoinen, tasaisen rauhallinen ja oppivainen ori olikin myös siinä erittäin pätevä ja saavuttikin myös menestystä. Pakkasukko onnistuttiin kouluttamaan helppo A / 100cm -tasolle asti ja se voitti useampaan kertaan - vaikkakin vain seuratasolla - suomenhevosten estemestaruudet, muutamaan kertaan myös koulumestaruuden. Myöhemmällä iällä ori kantakirjattiin myös ratsusuunnalle kakkosella.
Periyttäjänä Pakkasukko oli suorastaan esimerkillinen. Kimoa väriä se ei siirtänyt kovin hyvin eteenpäin, luonnekin tuppasi usein jäämään tamman luonteen varjoon, mutta suorituskykyä se siirsi eteenpäin. Hyvärakenteisia, lahjakkaita varsoja ori jätti sekä juoksijoiksi, että ratsuiksi, eikä Pakkasukko ole minkään suunnan suomenhevosen sukutaulussa huono nimi.
Emänisänisä Nollapiste oli luonteeltaan täysi kympin hevonen. 162cm korkea punarautias ori ei rakenteellaan juhlinut, mutta se ei haitannut ketään sen kanssa tekemisissä olevaa, sillä Nollapiste oli sympaattinen, miellyttämisenhaluinen hevonen, joka rakasti seuraa ja piti mielen hyvänä. Ori aloitti juoksemisen nelivuotiaana onnistuttuaan saamaan pääntaudin kolmivuotiaana, jolloin sitä ei luonnollisesti voitu radoille laittaa. Nollapiste aloitti juoksu-uransa hitaasti, neli-viisivuotiaana se juoksi lähinnä häntäpäässä, mutta kuusivuotiaana se alkoi hitaan varmalla otteella parantaa ennätystään ja juosta paremmin. Vaikka orin luonne olikin kultainen, todettiin ettei siitä olisi juuri hyötyä ravurina - treeneissä se juoksi lujaa, radalla sillä tuntui iskevän ujous ja se myytiin ratsuksi. Nollapiste toimikin loppuikänsä hyvänä perusratsuna kuskaten kenet tahansa kunniakkaasi läpi helposta B:stä ja 80cm radoista.
Nollapistettä käytettiin rohkeasti jalostukseen lähinnä ravuritammoille, eikä se periyttäjänä ollutkaan kummoisempi. Ori osasi kyllä juosta ja jos sille vain löydettiin paremmalla rakenteella varustettu itsevarma tamma, sen jälkeläisistä tuli oikein hyviä ravureita. Suurin osa Nollapisteen jälkeläisistä juoksi peräti huipulla. Ori lopetettiin 29-vuotiaana arvokkaana herrasmiehenä vanhuuden vaivoihin.
Emänisänemä Rautarouva oli siitä mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se itse olikin ravurisuvusta ja jätti jälkeensä vain ravurivarsoja, se itse toimi koko ikänsä ratsuna. Mustankimo tamma (154cm) oli emänsä ainoa varsa ja se koulutettiin saman tien ratsukäyttöön. Ajo-opetuksen ohella, mutta raviradoille Rautarouvaa ei koskaan viety. Helppoa A:ta kulkenut tamma toimi lähinnä kouluratsuna, sillä hypättiin kotona mielen piristykseksi, mutta sen leipätyönä toimi perheen maastomopon ja kouluratsun virka. Rautarouva oli emänsä tapaan sulkeutunut, mutta myös emäänsä haastavampi ja sen kanssa piti olla paljon jämäkämpi. Erittäin ryhdikäs ja kohtalaisen hyvärakenteinen tamma kantakirjattiin ratsusuunnalle nippa nappa kolmosella, juoksijasuunnalla se olisi menestynyt paremmin, vaan näyttöjen puuttuessa se ei sinne päässyt.
Rautarouva teki kolme varsaa, omituista kyllä kaikki kolme ravuriorien kanssa juoksukäyttöön. Sukunsa puolesta se myikin hyvin myös ravipuolelle, sillä erityisesti Rellestäjää haluttiin sukutaukuun. Kaikki kolme varsaa perivät emänsä kimovärityksen sekä sen asiallisen luonteen, haastavuus jäi varsanostajien onneksi varjoon. Rautarouvan varsat ovat pärjänneet kaikissa töissään hyvin.
Emänemä Routavaurio oli rakenteeltaan varsin hyvä (kakkosen tamma, jota ei koskaan ehditty viedä kantakirjaan), mutta muuten erittäin mitäänsanomattoman näköinen tummanpunarautias 155cm korkea ravuritamma. Vaikka tamma mitäänsanomaton ja helposti unohdettava rakenteeltaan olikin, se jäi sekä luonteensa, että juoksujensa perusteella hyvin mieleen. Routavaurio juoksi ennätyksensä puolesta huipputasolla, mutta luonteensa vuoksi se teki melko epätasaista uraa. Tamma oli itsepäinen, diivaileva ja mihinkään tyytymätön - jos radalla jokin oli sen mielestä vikana, se ei juossut kunnolla, saattoi se jopa heittäytyä kyljelleen radalle. Näin kävi esimerkiksi kuninkuusraveissa, mikä taas hävetti tamman omistajaa niin paljon, että se myytiin arvoaan halvemmalla hinnalla.
Routavaurio periytti harmillisen vahvasti luonnettaan, sen neljästä varsasta jokainen on emänsä kaltainen mihinkään tyytymätön otus. Juoksijoina ne ovat kuka minkäkinlaisia. Kaksi (Vamma ja sen veli) eivät ole ikinään juosseet askeltakaan kunnolla, kaksi muuta taas väläyttelevät edelleen taitojaan raviradoilla. Kantakirjata Routavauriota ei ehditty, sillä se kuoli ähkyyn puoli vuotta ennen tilaisuutta.
Emänemänisä Vikailmoitus oli susiruma punarautias 150cm korkea ori, jonka rakenteessa ei ollut juuri muuta kehuttavaa kuin hevosen ryhti. Juosta Vikailmoitus kuitenkin osasi, sitä ei kukaan kiistänyt. Varsana kasvattaja myi orin varsin halvalla, sillä epäili sen rakennevikojen haittaavan radalla juoksemista. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Vikailmoitus osoittautui jo ajolle opetettaessa vahvaksi, mutta hyvävauhtiseksi hevoseksi. Ori peri valitettavasti myös epätasaisen isänsä luonnetta, eikä sitä voinut uskoa kenen tahansa käsiin, niinpä hevosta hoitivat ja treenasivat jatkuvasti vain samat ammatti-ihmiset, jotka tunsivat Vikailmoituksen temput. Radalla ori kuitenkin aina ryhdistäytyi ja keskittyi töihinsä täysillä, niinpä Vikailmoitus juoksikin erittäin hyvän uran
Jalostukseen siirrettäessä Vikailmoitus oli alkuun vähän kiikun kaakun. Sen vauhti ja suoritukset houkuttelivat tammanomistajia, mutta sen sijaan luonne ja erityisesti rakenne lointonsivat. Oria kokeiltiin muutamalle hyvärakenteiselle ja -luontoiselle tammalle ja tulokset osoittivat, että vaikka joitain rakennevikoja periytyikin vahvimpana tuli ilmi vauhti. Kuollessaan 28-vuotiaana Vikailmoitus oli saanut 54 jälkeläistä.
Emänemänemä Jäärailo oli erittäin vaalea vaaleanrautias (sitä pidettiin erheellisesti myös voikkona muutamaan otteeseen) 165cm korkea diiva. Jäärailolle ei tuntunut kelpaavan oikein mikään, sillä se vaati jatkuvasti kuningatarkohtelua ja jos se ei sitä saanut, se ei alkanut yhtään mihinkään. Tammaa koetettiin alkaa kaksivuotiaana opettaa ajolle, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Niinpä Jäärailo myytiin eteenpäin pienemmälle tallille, jossa sille oli enemmän aikaa. Sieltä tamma saatiinkin lopulta radoille asti, mutta sen vauhti ei oikein meinannut päätä huimata. Lopulta Jäärailo myytiin yhden ihmisen ensiravuriksi ja kun aikaa löytyi kohdella tammaa yksilöllisesti, sille alkoi juoksukin maittaa paremmin. Vauhti olikin erinomainen ja uransa loppupuolella Jäärailo juoksikin nopeimmissa sarjoissa.
Jäärailo teki vain kaksi varsaa, molemmille se periytti sekä hyvää vauhtiaan, että diivamaista luonnettaan. Tamman molemmat varsat olivat sen itsensä tapaan tammoja, joille ei meinannut kelvata oikein mikään ja jotka tekivät sen erittäin selväksi. Juoksuvauhti oli kuitenkin hyvä, samaten rakenne, joka oli Jäärailolla itselläänkin varsin kelvollinen. Moni jäi harmittelemaan diivamaista luonnetta, sillä ilman sitä tamma olisi kiistatta ollut aikansa huippunimiä. Jäärailo eli kunnioitettavaan 33 vuoden ikään omistajansa päivien ilona ja metsälenkkikaverina.
