Kuvan © kuvaaja ei halua nimeään julki

Mandariinivaara "Ininä" VH13-018-1172	kasv. narri
suomenhevonen, ori	om. Lissu T., VRL-12701
157cm, punarautias, tähti	SLA-I*
17v, s. 05.09.2013, satunnainen ikääntyminen (3v 30.09.2013)	yleisponi; he B / re 80cm / me 80cm

15.09.2013 Ininä palkittiin SV-II-palkinnolla. Käytöskokeen viimeiseksi jäänyt parivuotias sai toki kelvollisen tulokset, mutta saa luvan mennä uusimaan. Ties vaikka ori erehtyisi käyttäytymään.

Menipä taas. SV-II otti ja tipahti SV-III:ksi 15.11.2013. Käytöskokeen viimeinen, koulukokeen toisiksi viimeinen kolmivuotias.. Nelivuotiaana uusiksi.

Minä mitään ykköstä olisi halunnutkaan... 15.01.2014 kävimme korottamassa SV-III:n takaisin SV-II:ksi, ja tämä oli nelivuotiaan viimeinen mahdollisuus. No, kakkonen on parempi kuin kolmonen, ja kai minun pitäisi olla iloinen, että tämä koni sai edes sen kakkosen.

20.03.2017 raudikko otti nuoruusvuosien SV-pelleilyt kertaheitolla takaisin; 107 pistettä ja SLA-I*!

Kuvan © kuvaaja ei halua nimeään julki

Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua.

Minä halusin Ilomantsin komeasta Appelsiinitaikurista varsan, tammaa vain ei ollut enkä keksinyt, mistä sellaisen tähän hätään ja mielitekoon taikoisin. Sitten narri ilmestyi paikalle ja tuli markkinoimaan Vammaansa. Vaikka minulla olikin jo ennestään yksi vähemmän onnistunut hevosenkuvatus siitä ex-ravurinraakileesta joka on ratsuksi väännetty suostuin. Vamma astutettiin ja jäimme jännäämään, millainen varsa tällä kertaa tulisi. Teeri oli osoittautunut vikatikiksi ja jouti myyntiin, joten en uskaltanut toivoa tästäkään varsasta kummoisia.

Vamman tiineysaika meni siihen, kun narri höpötti minulle "Ininä sitä ja Ininä tätä", ystäväni kun oli päättänyt syntymättömän varsan nimen jo etukäteen. Koetin väittää vastaan, mutta kun Vamma lopulta varsoi komean orivarsan en voinut kuin todeta, että Ininä mikä Ininä. Viralliseksi nimeksi tuli todella huonolla maulla valkattu Mandariinivaara.
Ori ei sentään ole hermoheikko tai toisaikainen, mutta tajuttoman ärsyttävä ja vahvasti emäänsä muistuttava tapaus. Mutta koska Vammakin on pärjännyt odotan Ininältä samaa. Minulla on vahva tunne siitä, ettei elo orin kanssa tule olemaan helppoa, mutta kasvattaja saa luvan auttaa kasvattimurunsa kanssa mikäli ongelmia ilmenee.

Kuvan © kuvaaja ei halua nimeään julki

Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne.

Ininä on yksi rasittava, isoegoinen mutruturpa, joka luulee olevansa kovinkin charmantti ja upea yksilö. Näin ei tietenkään ole, Ininän karismasta voidaan olla montaa mieltä ja tammat tuntuvat haluavan lähinnä monottaa oria turpaan. Ihmiset taas ovat jatkuvasti kiristelemässä hampaitaan ja kiroamassa, kun hevonen ei toimi niin millään asteikolla, etenkeen hypätessä. Ininällä on aivan liikaa omia vinkeitään ja meno on muutenkin juuri sellaista, kuin lempinimi antaa olettaa. Kiti kiti vali vali ja hapan hevonen siihen päälle. Elämä Ininän kanssa ei ole ruusuilla tanssimista, mutta kaiketi jokin siinä viehättää kun konia ei malta myydä ei muille eikä Atrialle.

Elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa.

Emältä opittu ja hyvin sisäistetty "Ei käy!" kaikuisi myös Ininän karsinasta mikäli se vain osaisi puhua. Ori on vastassa turpa mutrussa ja korvat kenossa, kun sen karsinaan menee, saattaapa mokoma uhitellakin ja vielä kuvitella, että joku säikähtää. Ininälle saa ja pitää näyttää kaapin paikka saman tien, ettei ori hypi silmille ja kuvittele, että voi tehdä mitä tahansa. Suomenhevosessa asuu aimo annos itsepäisyyttä ja röyhkeyttä, ja Ininällä on todellakin pokkaa olla sika mikäli siihen tarjoutuu tilaisuus. Jämäkän ihmisen kanssa ongelmia ei juuri ole, Ininä kyllä yrittää pomottaa ja osoittaa mieltään, mutta tarpeeksi kun komentaa ja ottaa johtajan paikan ori tyytyy olemaan hapan.

Talutettaessa Ininä on polleaa ja korskeaa oria, jonka perään jokainen tammaneiti salaa haaveilee. On suorastaan nautinto palauttaa ori maan pinnalle ja saada se tajuamaan, että ketään ei kiinnosta ja orin on kuljettava nätisti vieressä machosteppailuravaamisen sijaan. Ininä steppaa ja esittää, jos saa tilaisuuden, ja saadessaan sellaisen hevonen leijuu menemään kuin mikäkin suklaatuutista pesäeroa tekevä räppäri. Lastatessa esiintyy samaa leijumista; ensin stepataan ja höristään, sitten suurin piirtein rynnätään koppiin. Aivan sama miten monet kerrat oria on koetettu opettaa rynnimisestä pois se ei auta, Ininä menee kuin ammuttuna koppiin ja pitää koko matkan helvetinmoista meteliä kun joutuu viettämään aikaansa arvolleen sopimattomassa sillipurkissa. Ihme elukka.

Eläinlääkäri ja kengittäjä eivät pidä Ininästä, oria kun saa komentaa koko ajan, ja aika monesti suomenhevosen suoniin tuikataan rauhoittavaa, että jalan polkeminen, kuopiminen ja pystyynhyppimisyritykset loppuvat. Ininä inhoaa kaikkea, mitä eläinlääkäri ja kengittäjä sille tekevät, ja jo tavan rokotukset ja kavion vuoleminen ovat yhtä tuskaa.
Ininän saaminen pesarille on haaste, jossa epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Orin peseminen on operaatio, joka vaatii kaksi ihmistä; pesarilla Ininä esittelee olematonta vetopaniikkiaan, joten kun yksi pitää oria toinen pesee.

Huomenta ja lässynlää, läpäti läpäti läpäti lää, lää.

Ininällä ratsastaminen on elämysmatkailua ja kokemusten hankkimista parhaimmillaan! Niin hyvässä kuin pahassa, mutta tämä todetaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun elikon saa liikkeelle. Ininä saattaa hyvänä päivänä toimia lähes moitteettomasti (suorilla linjoilla orilla on tapana kiemurtaa, syvälle kulmiin ratsastaminen on taikatemppu, pohkeenväistö muistuttaa Macarenaa) kaikista omalaatuisuuksistaan huolimatta, mutta ne huonot päivät.. Jos Ininää kiukuttaa, mikään ei kelpaa ja jos herran tekee mieli istua takamus tiukasti kentän hiekkaa vasten niin herra tekee sen.
Ori ei ole toivoton tai niin kamala kuin miltä se kuulostaa, sen kanssa vain pitää omistaa rautaiset hermot ja pohkeet. Ininää on ihan turha ratsasaa istunnalla, se ei kuule eikä ymmärrä, eikä oria paljoa haittaa vaikka roikkuisit kuolainrenkaassa kiinni. Asiaa toki voidaan protestoida pukittelemalla, mutta noin periaatteessa Ininää ei haittaa. Kaikkein kuuliaisin hevonen on pohkeelle, joten suosittelen tehokasta pohjetreeniä ja kannuksia, raippakaan ei tee pahaa tämän hevosen kanssa.

Koulutreeni on Ininän mielestä tyyyyylsäääää ja pitkäveteistä, joten onnistuneen koulutreenin avainsana on monipuolisuus. Jos se pohkeenväistö ei lähde sujumaan niin vaihdetaan liikettä ja koetetaan kohta uusiksi. Ininän pääkoppa ei kestä sitä, että samaa liikettä hiotaan koko treeni, sellaiselle ori pistää stopin, menee lakkoon eikä liiku mihinkään.
Erityisen näyttäväliikkeinen Ininä ei ole, sillä on ihan tavalliset, hyvät perusaskellajit, joista löytyy tahtirikkoja vaikka muille jakaa silloin kun hevosta ei kiinnosta. Ininän kanssa perusratsastuksen hiominen vie yleensä suurimman osan ajasta hevosen asennevammojen korjaamisen ohella. Jotenkin kummasti Ininän taso onkin vain helppo B..
Totta kai Ininänkin kanssa tulee hyviä pätkiä. Suomenhevonen kun on, niin Ininäkin on etupainoinen ja sillä on taipumusta hakeutua liian syvään muotoon. Näitä virheitä joutuu korjaamaan useammankin kerran treenin aikana, mutta jos Ininällä on hyvä päivä muuta korjailtavaa ei isommin ole. Orista löytyy yritystä ja ihan kelvollinen työmotivaatio (aina kerran kuussa), ja hyvinää päivinään Ininän kanssa hioo helppoja kouluratoja ihan ilokseen.

Esteratsastus on yritys, joka pitäisi jättää välistä, kun katselee Ininän takajalkojen "tekniikkaa". Ori tuo kinttunsa esteiden yli aivan miten sattuu, ja välillä ori koppaa puomeja matkaansa takastensa välissä - älkää kysykö! Orin hypyissä ei ole kunnolla pyöreyttä, takasilla on aivan oma elämänsä, hyppyjen tasapainosta ei voi puhuakaan ja niissä on sen vuoksi tajuttoman vaikea olla kyydissä. Esteillä Ininän laukka on jotekin tahditonta häsellystä ja ristilaukkaa näkee usein, joten askelten laskeminen ja ponnistuspaikan arvioiminen on vähän sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Turha kuvitellakaan, että Ininältä näkisi joskus hyvää takajalkojen työskentelyä. Etusensa ori hallitsee, takajalat tuntuvat olevan jonkun toisen komennossa ja tekevänsä aivan eri suoritusta kuin muu hevonen. Ininän laukan saa tasaiseksi, hyvin pyöriväksi myös esteillä, mutta niitä hyppyjä ei meinaa saada korjattua sitten millään. Samaa ongelmaa on myös maastoesteillä, joita ei ymmärrettävistä syistä paljoa hypätä.

Ininä on vireä, reipas maastomopo ratsain ja ajaen, eikä sen kanssa voi tehdä turhan paljoa maisemamatkailua. Ori vain mennä viilettää häntä putkella menemään kunhan saa luvan, kävely ja hölkkä ovat todella pitkäpiimäisiä ja vastenmielisiä liikuntamuotoja kun mennään maastoilemaan. Jos jotain Ininän kunniaksi on sanottava se on pomminvarma, ori ei tunnu säikkyvän tai väistävän maastossa mitään. Mitäs sitä hirvistä tai moottorikelkoista välittämään, nehän ne siinä alle jäävät kun Ininä tulee ja jyrää! Tokkopa ori tajuaisi säikähtää karhuakaan, mutta se taas menee orin typeryyden, ei rohkeuden, piikkiin.

Ja kaikki juoksevat Cooperin testiä kunnes saavat tulokseksi alle 12 minuuttia!

Ininän kanssa ei pitäisi mennä kisoihin, mutta mennään silti. Orin ego paisuu kisapaikoilla kuin ilmapallo, onhan HÄNET nyt viety kotipihaa pidemmälle näytille! Suomenhevosella on mielenkiintoinen harhakäsitys siitä, että se on komein, paras ja upein tekemättä yhtään mitään, eikä Ininä yleensä teekään mitään kisapaikoilla. Useammin kuin kerran hoitajatyttö on vääntänyt itkua, kun ei saa hevosta varustettua samalla kun omistaja repii hiuksiaan ja polkee jalkaa mokoman sikapossun takia. Ininän käytös kisapaikoilla on hirveää, ori keskittyy syömiseen ja itsensä ihailuun eikä arastele pullistella itseään virtahevon kokoiseksi välttyäkseen työnteolta, joka ei todellakaan sovi hänen arvoiselleen luomakunnan kruunulle.

Sanomattakin selvää, että Ininälle pusketaan varusteet päälle vaikka väkisin ja lähdetään verkkaamaan. Oria tämä ei miellytä lainkaan, ja verkassa ori joko kaahaa tuhatta ja sataa tai liikkuu hitaammin kuin pysäytyskuva. Jokainen verryttely Ininän kanssa on erilainen ja aivan yhtä hermoja raastava kokemus, sellainen elämys, jota ei parhaalla tahdollakaan voi suositella kenellekään. Ehkä jollekin masokistille riemulomaksi, jos sitäkään.
Suoritus on myös vähän sitä ja tätä, yleensä katastrofi. Koska Ininä on omasta mielestään täydellinen teki hän mitä tahansa tai oli tekemättä ori yleensä valitsee tekemättömyyden, ja voitte vain kuvitella miten noloa on kun hevonen tekee täysstopin jo ennen kuin mitään lähtömerkkiä on annettu. Ininällä ei ole mitään kilpailuviettiä, ja on jo saavutus saada ori liikkumaan ja suorittamaan koko rata, oli kyse sitten koulutuuppailusta tai esteradasta. Tosin Ininän takajalkojen tekniikka on edelleen niin hirveä, ettei sitä ihan välttämättä edes kannata lähteä esittelemään kisoihin.

Esittelen silti.

Isoisä ei naisten kanssa kranttuile, se tuuppaa vaikka juottovasikkaa, jos sille pukee hameen.

i. Appelsiinitaikuri	ii. Aavekuriiri	iii. Tupenrapina
		iie. Averiina
	ie. Juhannustaika	iei. Pikku Puhuri
		iee. Vinnariina
e. Hallanvaara YLA2, SLA-I, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II	ei. Pakkasukko	eii. Nollapiste
		eie. Rautarouva
	ee. Routavaurio	eei. Ärränorrenympäri
		eee. Jäärääpikkäinen

Ininä on komea ori, jonka kanssa on mahdollista pärjätä niin esteillä kuin kouluratsastuksessa. Olkoonkin, ettei orin kapasiteetti (tai takajalkojen tekniikka..) riitä yli 80cm esteradoille, mutta lahjahan se on sekin.

Spoiler:

i. Appelsiinitaikuri on komea punarautias pienhevosori. Niin koulu- kuin esteradoilla (joskin hivenen paremmin koulukentillä) pärjännyt yleispainotteinen "Ape" on rehti ja suloisen hölmö kaveri. Ori vaatii jämäkän ratsastajan, joka osaa vaatia sitä tekemään töitä. Jälkeläisiä komistuksella on kaksi, molemmat oreja.

e. Hallanvaara on tamma, jolle ei kelpaa mikään tai kukaan. Kiukkuinen rautias 155-senttinen ex-ravuri on uudelleenkoulutettu menestyksekkäästi ratsuksi ja jollain kurin tamma on kerännyt itselleen hienot kisanäytöt, vaikka on luonteeltaan ja toimintafunktioiltaan erittäin kyseenalainen. Ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi niin kiukkuperse on myös SLA-I - ja KRJ-II -palkittu. Vammalla on neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa.

ei. Pakkasukko oli komea punarautiaankimo 161cm suomenhevosherra. Yleispätevä ori aloitti uransa ravurina ja menestyikin hyvin, juosten tulosta, hyviä aikoja ja voittaen parit suurkilpailutkin. Pakkasukko kantakirjattiin näyttöjen perusteella ensimmäiselle palkinnolle juoksijasuunnalle erinomaisin pistein ja lausunnoin. Kymmenvuotiaana ori myytiin ratsuksi. Hyväluontoinen, tasaisen rauhallinen ja oppivainen ori olikin myös siinä erittäin pätevä ja saavuttikin myös menestystä. Pakkasukko onnistuttiin kouluttamaan helppo A / 100cm -tasolle asti ja se voitti useampaan kertaan - vaikkakin vain seuratasolla - suomenhevosten estemestaruudet, muutamaan kertaan myös koulumestaruuden. Myöhemmällä iällä ori kantakirjattiin myös ratsusuunnalle kakkosella.
Periyttäjänä Pakkasukko oli suorastaan esimerkillinen. Kimoa väriä se ei siirtänyt kovin hyvin eteenpäin, luonnekin tuppasi usein jäämään tamman luonteen varjoon, mutta suorituskykyä se siirsi eteenpäin. Hyvärakenteisia, lahjakkaita varsoja ori jätti sekä juoksijoiksi, että ratsuiksi, eikä Pakkasukko ole minkään suunnan suomenhevosen sukutaulussa huono nimi.

eii. Nollapiste oli luonteeltaan täysi kympin hevonen. 162cm korkea punarautias ori ei rakenteellaan juhlinut, mutta se ei haitannut ketään sen kanssa tekemisissä olevaa, sillä Nollapiste oli sympaattinen, miellyttämisenhaluinen hevonen, joka rakasti seuraa ja piti mielen hyvänä. Ori aloitti juoksemisen nelivuotiaana onnistuttuaan saamaan pääntaudin kolmivuotiaana, jolloin sitä ei luonnollisesti voitu radoille laittaa. Nollapiste aloitti juoksu-uransa hitaasti, neli-viisivuotiaana se juoksi lähinnä häntäpäässä, mutta kuusivuotiaana se alkoi hitaan varmalla otteella parantaa ennätystään ja juosta paremmin. Vaikka orin luonne olikin kultainen, todettiin ettei siitä olisi juuri hyötyä ravurina - treeneissä se juoksi lujaa, radalla sillä tuntui iskevän ujous ja se myytiin ratsuksi. Nollapiste toimikin loppuikänsä hyvänä perusratsuna kuskaten kenet tahansa kunniakkaasi läpi helposta B:stä ja 80cm radoista.
Nollapistettä käytettiin rohkeasti jalostukseen lähinnä ravuritammoille, eikä se periyttäjänä ollutkaan kummoisempi. Ori osasi kyllä juosta ja jos sille vain löydettiin paremmalla rakenteella varustettu itsevarma tamma, sen jälkeläisistä tuli oikein hyviä ravureita. Suurin osa Nollapisteen jälkeläisistä juoksi peräti huipulla. Ori lopetettiin 29-vuotiaana arvokkaana herrasmiehenä vanhuuden vaivoihin.

eie. Rautarouva oli siitä mielenkiintoinen tapaus, että vaikka se itse olikin ravurisuvusta ja jätti jälkeensä vain ravurivarsoja, se itse toimi koko ikänsä ratsuna. Mustankimo tamma (154cm) oli emänsä ainoa varsa ja se koulutettiin saman tien ratsukäyttöön. Ajo-opetuksen ohella, mutta raviradoille Rautarouvaa ei koskaan viety. Helppoa A:ta kulkenut tamma toimi lähinnä kouluratsuna, sillä hypättiin kotona mielen piristykseksi, mutta sen leipätyönä toimi perheen maastomopon ja kouluratsun virka. Rautarouva oli emänsä tapaan sulkeutunut, mutta myös emäänsä haastavampi ja sen kanssa piti olla paljon jämäkämpi. Erittäin ryhdikäs ja kohtalaisen hyvärakenteinen tamma kantakirjattiin ratsusuunnalle nippa nappa kolmosella, juoksijasuunnalla se olisi menestynyt paremmin, vaan näyttöjen puuttuessa se ei sinne päässyt.
Rautarouva teki kolme varsaa, omituista kyllä kaikki kolme ravuriorien kanssa juoksukäyttöön. Sukunsa puolesta se myikin hyvin myös ravipuolelle, sillä erityisesti Rellestäjää haluttiin sukutaukuun. Kaikki kolme varsaa perivät emänsä kimovärityksen sekä sen asiallisen luonteen, haastavuus jäi varsanostajien onneksi varjoon. Rautarouvan varsat ovat pärjänneet kaikissa töissään hyvin.

ee. Routavaurio oli rakenteeltaan varsin hyvä (kakkosen tamma, jota ei koskaan ehditty viedä kantakirjaan), mutta muuten erittäin mitäänsanomattoman näköinen tummanpunarautias 155cm korkea ravuritamma. Vaikka tamma mitäänsanomaton ja helposti unohdettava rakenteeltaan olikin, se jäi sekä luonteensa, että juoksujensa perusteella hyvin mieleen. Routavaurio juoksi ennätyksensä puolesta huipputasolla, mutta luonteensa vuoksi se teki melko epätasaista uraa. Tamma oli itsepäinen, diivaileva ja mihinkään tyytymätön - jos radalla jokin oli sen mielestä vikana, se ei juossut kunnolla, saattoi se jopa heittäytyä kyljelleen radalle. Näin kävi esimerkiksi kuninkuusraveissa, mikä taas hävetti tamman omistajaa niin paljon, että se myytiin arvoaan halvemmalla hinnalla.
Routavaurio periytti harmillisen vahvasti luonnettaan, sen neljästä varsasta jokainen on emänsä kaltainen mihinkään tyytymätön otus. Juoksijoina ne ovat kuka minkäkinlaisia. Kaksi (Vamma ja sen veli) eivät ole ikinään juosseet askeltakaan kunnolla, kaksi muuta taas väläyttelevät edelleen taitojaan raviradoilla. Kantakirjata Routavauriota ei ehditty, sillä se kuoli ähkyyn puoli vuotta ennen tilaisuutta.

eei. Vikailmoitus oli susiruma punarautias 150cm korkea ori, jonka rakenteessa ei ollut juuri muuta kehuttavaa kuin hevosen ryhti. Juosta Vikailmoitus kuitenkin osasi, sitä ei kukaan kiistänyt. Varsana kasvattaja myi orin varsin halvalla, sillä epäili sen rakennevikojen haittaavan radalla juoksemista. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Vikailmoitus osoittautui jo ajolle opetettaessa vahvaksi, mutta hyvävauhtiseksi hevoseksi. Ori peri valitettavasti myös epätasaisen isänsä luonnetta, eikä sitä voinut uskoa kenen tahansa käsiin, niinpä hevosta hoitivat ja treenasivat jatkuvasti vain samat ammatti-ihmiset, jotka tunsivat Vikailmoituksen temput. Radalla ori kuitenkin aina ryhdistäytyi ja keskittyi töihinsä täysillä, niinpä Vikailmoitus juoksikin erittäin hyvän uran.
Jalostukseen siirrettäessä Vikailmoitus oli alkuun vähän kiikun kaakun. Sen vauhti ja suoritukset houkuttelivat tammanomistajia, mutta sen sijaan luonne ja erityisesti rakenne lointonsivat. Oria kokeiltiin muutamalle hyvärakenteiselle ja -luontoiselle tammalle ja tulokset osoittivat, että vaikka joitain rakennevikoja periytyikin vahvimpana tuli ilmi vauhti. Kuollessaan 28-vuotiaana Vikailmoitus oli saanut 54 jälkeläistä.

eee. Jäärailo oli erittäin vaalea vaaleanrautias (sitä pidettiin erheellisesti myös voikkona muutamaan otteeseen) 165cm korkea diiva. Jäärailolle ei tuntunut kelpaavan oikein mikään, sillä se vaati jatkuvasti kuningatarkohtelua ja jos se ei sitä saanut, se ei alkanut yhtään mihinkään. Tammaa koetettiin alkaa kaksivuotiaana opettaa ajolle, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Niinpä Jäärailo myytiin eteenpäin pienemmälle tallille, jossa sille oli enemmän aikaa. Sieltä tamma saatiinkin lopulta radoille asti, mutta sen vauhti ei oikein meinannut päätä huimata. Lopulta Jäärailo myytiin yhden ihmisen ensiravuriksi ja kun aikaa löytyi kohdella tammaa yksilöllisesti, sille alkoi juoksukin maittaa paremmin. Vauhti olikin erinomainen ja uransa loppupuolella Jäärailo juoksikin nopeimmissa sarjoissa.
Jäärailo teki vain kaksi varsaa, molemmille se periytti sekä hyvää vauhtiaan, että diivamaista luonnettaan. Tamman molemmat varsat olivat sen itsensä tapaan tammoja, joille ei meinannut kelvata oikein mikään ja jotka tekivät sen erittäin selväksi. Juoksuvauhti oli kuitenkin hyvä, samaten rakenne, joka oli Jäärailolla itselläänkin varsin kelvollinen. Moni jäi harmittelemaan diivamaista luonnetta, sillä ilman sitä tamma olisi kiistatta ollut aikansa huippunimiä. Jäärailo eli kunnioitettavaan 33 vuoden ikään omistajansa päivien ilona ja metsälenkkikaverina.

Emän puoli © narri. Pus pus, kulta, ja kiitos kättesi töiden nyysimisoikeudesta!

Rakkaus on sitä, että on 60 vuotta naimisissa, eikä oksenna kertaakaan.

27.06.2014 sh-t. Manda-Riina emästä Kummas-Tus
01.10.2014 sh-o. Hedelmähuppeli emästä Hiprakan Hilda

Rikkokaa paikat, lannistakaa kohde. Kovat otteet, rento meno.

Yleispainotteinen ori kisaa pääasiassa esteitä ja koulua.

Spoiler:

Jos toimit nopeasti voit kaatua, joten toimi normaalia vauhtia.

Ininän kanssa valmentaudutaan esteillä ja koulussa, tavoitteena saada takaosa toimimaan ja ininä loppumaan.

Spoiler:

01.02.2014 Estevalmennus, valmentajana narri
Koska kasvatillani on niin hirmuisen hyvä hyppytyyli! En voinut kuin kauhistella Ininän takajalkojen tekniikkaa astellessani ulos lämpöisestä talostani Pirunportin kentälle, jolla ystäväiseni hyppi muutamaa noin 50cm kokoista verkkaestettä. Pudistelin päätäni katsellessani, miten Ininä ylitti esteet, koska minun nähdäkseni tuollaisella hyppytyylillä ei pitäisi päästä edes puomin yli. Joka tapauksessa naama nurinpäin kulkeva eikäy-ori oli kerrankin edes jokseenkin samalla aallonpituudella ratsastajansa kanssa.

Lissu sai toki runnoa omat mielipiteensä läpi, mutta Ininä sentään teki kuten komennettiin, mitä voi sen emästä sanoa juuri ikinä. Hyppyytin Lissulla ja Ininällä hyvin pientä, vain neljän esteen rataa johon kuului yksi sarja kolmen laukan välillä (pysty, sarja pysty-okseri, pysty), joten mitään erityistä teknistä haastetta siinä ei ollut. Korkeuskin oli noin 60cm, joten mitään gp-suorituksia ei tänään nähtäisi. Ihan kuin tällä hevosella ja tällä suvulla!
Joka tapauksessa lyhyen briiffauksen jälkeen komensin ratsukon radalle. Lissu pysyi koko ajan jämäkkänä, vaikka välillä Ininällä lensi perä, välillä se heittäytyi lapa edellä reitiltä sivuun. Lissu kuitenkin joka kerta palautti orinsa ruotuun jämäkällä, mutta siistillä ratsastuksellaan. Ininä ei juuri pyrkinyt eteenpäin ja sarjalla se suoriutuikin kolmella ja puolella askeleella, en ymmärrä, miten se esteen ylitti. Käskin Lissua ratsastamaan hevosta tosissaan minkä neiti tekikin. Hyppäsimme kolmisen varttia ja hiottuamme tarpeeksi kauan, Lissu alkoi saada Ininästä jotain irtikin.

Vaikka Ininästä ei saatu kuorittua ranskankermaa, olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt valmennuksesta. Ori liikkui koko suorituksen ajan eteenpäin, ei ehkä aina ihan toivottua vauhtia tai tahtia, mutta se myös ylitti esteet kolauttelematta. Lissun ratsastus on tätä nykyä todella siistiä ahkeran valmentautumisen ansiosta, mikä epäilemättä vaikutti myös muuhun sujuvuuteen. Samoin kuin se, että Ininän mielestä tähdet olivat hyvässä asennossa hyppytyylin esittelyyn.

13.02.2014 Estevalmennus, valmensi narri
Tällä valmennuksella tosiaan tein kunniaa kasvattini takajalkojen tekniikalle, jota ei voi kuin ihailla! Treenasimme erikoisesteitä, rakensin kahden esteen sarjan, ensimmäinen este oli lankku ja toinen este sianselkä, molemmat huimalla korkeudella 80cm. Yhden tavallisen ristikon olin rakentanut verkkaesteeksi. Ininällä oli tänään vauhtipäivä ja se viipotteli menemään omia aikojaan eteenpäin kuin höyryjuna, vaikka Lissulla olivat pidätteet hallussa. Ainakaan ori ei jumiutunut keskelle kenttää tai juossut puomeista läpi, toisin kuin Telma tänään estetreenissä.
Ininä hyppäsi verkkaestettäkin niin polleana poikana, että sen takajalat olivat tavallistakin karmeamman näköiset.
Itse asiaan kuitenkin päästiin. Jos kyseessä olisi ollut vähän toimivampi elikko, olisin vaatinut parempaa työskentelymuotoa kuin pää taivaassa ja selkä notkolla, takajalat kilometrin verran muun rungon jäljessä ja paremman laukan kuin Meksikon pikajunan. Mutta Ininältä niitä ei saisi kuuna kullan valkeana tai ei ainakaan fiksussa ajassa, joten kiltisti katsoin sormieni läpi tätä pikkuasiaa.
Ininällä oli ihan liikaa vauhtia ja Lissu sai roikkua sen mukana ja tehdä ihan mitä tahansa. En ymmärrä tätä sukulinjaa, joko niillä on aina liikaa vauhtia tai ne istahtavat kankuilleen kentälle eivätkä suostu tekemään yhtään mitään. Huokaus. Joka tapauksessa yllätyin siitä, miten hyvin Ininä loppujen lopuksi kulkikaan. Vaikka se juoksenteli kentällä kuin päätön kana, se hyppäsi kuitenkin... no mielenkiintoisesti ainakin, jos nyt ei aivan hyvin. Orin takajalkojen tekniikka on jotain aivan omaa luokkaansa ja Lissu sai tehdä tosissaan töitä päästäkseen mukaan hyppyihin. Komensin siis neidin pitämään tiukasti kiinni Ininän harjasta hypätessä.

Ihme kyllä treenistä tulikin jotain. Vaikka Ininässä oli paljon vialla, se kuitenkin hyppäsi ja Lissu ratsasti siististi. Neiti sai tehdä kunnolla hommia saadakseen orinsa kulkemaan oikeaan suuntaan ja ollakseen nykimättä sitä vahingossa suusta, mutta Lissu petrasi loppua kohten aivan mahtavasti.
Kerrankin hyvä valmennus Vammansukuisen kanssa!

08.03.2014 Estevalmennus, valmensi Pöpi
Ininä oli alkuvalmennuksen ajan varsin tasaisen rauhallisen oloinen. Se odotti että ratsastaja pääsi selkään, ja lähti yhdellä napakalla pohjeavulla kulkemaan uralle. Tosin uralla se ei näyttävästi osannut kävellä suoraan, ja ensimmäiset kymmenen minuuttia yritimmekin Lissun kanssa saada oria kävelemään ihan normaalisti leikkimättä matoa. Oria saikin pakottaa niin ohjalla kuin raipalla ja pohkeellakin ennen kuin se suostui tekemään yhtään mitään niin kuin pyydettiin, mutta odotus palkittiin sillä että vihdoin rautias suvaitsi kävellä suoraan niinkuin kaikki normaalit hevoset. Ravi oli Ininän kanssa ihan mukavaakin, sillä kun se oli alkuun saatu kävelemään ilman matoilua ei ori tuntunut haluavan enään aiheuttaa ongelmia. Niinpä keskityin ratsastajan istunnan ja käsien asennon sättimiseen. Kehotin ratsastajaa vetämään syvään henkeä ja laskemaan suosiolla ne olkapäät rennosti alas, nyt ei auttaisi yhtään mitään vaikka ne olkapäät olisivat kiinni korvissa. Onneksi Lissu otti neuvosta vaarin ja rentoutti istuntaansa huomattavasti. Kun he sitten pakersivat antamani kolmikaarisen kiemurauran parissa saatoin koota esteitä kentälle. Valikoin tämän päivän tehtäväksi laineen ja muurin hyppäämisen. Minulla oli syytä epäillä ettei tämä tasainen suorittelu jatkuisi enään pitkään, sillä mitä minä tiesin ei yksikään Lissun hevosista ihan näin yksinkertainen ollut. Valitettavasti olin oikeassa, sillä vaikkei Ininä pelännyt erikoisesteitä siltä puuttui selkeästi hyppykyky. Kun ratsukko ensimmäisen kerran yritti ylittää lainetta sain todistaa kuinka Ininä kolautteli takajalkojaan esteeseen joka toinen sekuntti. Tuhisin vihaisena mutta käskin silti ratsastajan pitää päänsä kylmänä ja kestämään siellä selässä edes jotenkuten. Ininää oli varsin hankala saada edes laukkaamaan oikein esteille, joten päätin takertua siihen seikkaan vältääkseni orin hyppytekniikan viilaamista. Laukan työstäminen sujui ainakin siedettävästi, kun pohkeilla oli rummuteltu kymmenen minuuttia alkoi ori vihdoin taipua. Niinpä käskin Lissua nopeasti ottamaan tilanteen haltuunsa ja pistämään sen hevosen vihdoin kunnolla töihin. Vaikka korvat painuivatkin niskaan saatiin Ininä laukkaamaan hyvää ja pyörivää tahtia. Oli aika suunnata esteille. Ininä ei ollut moksiskaan vaikka tällä kertaa ei kyseessä ollutkaan normaali puomieste. Ihan samalla tyylillä se nytkin hyppäsi, onnettomuus oli lähellä kun orin jalat kolahtelivat laineeseen jokaisella hyppykerralla. Lissu piti kiinni kuin olisi ollut hengenhädässä, minä heilutin raippaani ja huusin käskyjä, mutta yli päästiin ilman onnettomuuksia. Valmennus lopetettiin (melkein) onnistumiseen ja minä painelin taloon juomaan suuren kupin vahvaa kahvia. Tälläiset valmennukset vievät kyllä helposti voimat.

20.04.2014 Kouluvalmennus, valmensi Sofia W.
Komea mutta kovin itseriittoisen oloinen punarautias saapui kentälle sen näköisenä kuin olisi omistanut koko paikan. Ei ollut puhettakaan, että ori olisi suostunut kulkemaan nätisti uralla ja kenties jopa suoriutumaan alkuverryttelyistä niin kuin kouluratsut yleensä. Ehei, Ininän mielestä oli niin kovin paljon mukavampaa keskittyä tekemään elämästäsi niin hankalaa kuin suinkin. Ori käveli pinkeänä kuin viulun kieli, painoi kädelle ja oikoi kulmissa ihan silkkaa ilkeyttään. Tämän lisäksi se yritti tämän tästä pyrähdellä raviin omia aikojaan. Olit kuitenkin kiitettävän päättäväinen. Myötätuntoisena mietin, että kätesi mahtoivat olla aivan spagettia, kun noin voimallisesti sait laittaa kampoihin voimakkaalle suokinkutaleelle. Ihailin kuitenkin sinnikkyyttäsi, ja vähitellen Ininänkin käytöksessä oli havaittavissa jotain kunnioituksen tapaista. Verryttelyjen loppuun mennessä ori jätti turhat hölmöilyt minimiin ja oli jopa jokseenkin kuulolla avuillesi.

Peruuttaminen oli selvästi tuskaa, mutta siitäkin selvittiin pienten vitkuttelujen kautta. Ininästä huomasi ajoittain, että osaamista siltä kyllä löytyi, mutta viitsimistä ei läheskään yhtä paljoa. Peruutuksesta ori siirtyi suoraan raviin sangen mielellään. Oriin askellajit osoittautuivat varsin hienoiksi ja joustaviksi, kun se ei enää hötkyillyt kaiken aikaa turhia. Pohkeenväistössä sinun tulee tukea ratsuasi enemmän ulkoavuilla eikä vain ajaa sisäpohkeella. Ensimmäisiä kertoja kyseistä harjoitusta tehdessänne Ininä nimittäin lähinnä ”kaatui” sivulle. Pohkeenväistössä Ininän takapää myös jäi vähän jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole virhe, joten siihen en puuttunut sen ihmeemmin. Loppukäynteihin mennessä ori kulki hämmästyttävän rennosti ja jopa korvat kääntyillen suuntaasi sinua kuunnellen. Edistys valmennuksen alkuun nähden oli todella huima. Hyvä te!

06.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi Nerita
Valmennettavakseni saapuu Ininä ja Lissu. Seurailen kun ratsukko lämmittelee ja muokkailen päässäni suunnittelemiani tehtäviä. Lämmittelyjen jälkeen pistän ratsukon tekemään lyhyitä pätkiä pohkeenväistöjä. Ori ei ole oikein innoissaan tästä tehtävästä ja väistöt eivät mene ihan putkeen. Muutaman toiston jälkeen väistöt ovat kohtuullisia, joten pohkeenväistö pätkien väliin lisätään ravivoltit. Lyhyen tauon jälkeen jatketaan ympyröillä. Kulmiin tehdään voltit käynnissä ja kun kaarretaan suoralle niin nostetaan laukka. Ininä ei tajua heti tehtävää, mutta suoriutuu taas muutaman toiston jälkeen hyvin. Tätä tehdään ympyröitä vaihtaen. Tehtävää vaihdetaan hiukan, jolloin voltin sijaan tehdän etuosakäännös ja siitä nostetaan laukka. Laukannosto sujuu hienosti, mutta väistöt ovat hiukan hukassa. Tätä joudutaan hiukan pidempään työstämään, jotta väistöt menisivät paremmin. Tämän jälkeen päätetään lopettaa ja kaksikko jää jähdyttelemään kentälle.

19.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi yaren
Ininä ei kyllä yhtään tullut vastaan, mutta sehän nyt ei ollutkaan mikään yllätys. Etupainoinen ori olisi mieluusti jatkanut vain siihen malliin, miten parhaakseen näki, mutta minä olin käskenyt auttamattomasti Lissun tekemään hommia ilman minkäänlaisia kiertelyitä tai tehtävän laistamista. Ennen kuin edes suostuin etenemään ratsukon kanssa mihinkään Helppo B:n koululiikkeisiin, piti saada tuo järjetön epätasapaino kuntoon. Lissu oli selvästi turhautunut, mutta omapahan oli häpeänsä valittuaan Ininän omaan hevoskatraaseensa. Ratsastajan ankeaan vastahakoiluun lisättynä ihan samanlaisella asenteella oleva ratsu, ei valmentajankaan mieliala voinut olla kovin korkealla...

Liikuin hetken aika tiukasti Lissun vierellä hänen mennessä käyntiä Ininän kanssa ja selitin, mitä häneltä vaadin. Koska Ininän asento oli mitä oli, nyt oli hyvin tärkeää, että Lissu ratsastajana panostaisi pyydä ja myötää -menetelmään. Toki nainen tiesi, mistä oli kyse, mutta lähdin siltikin aika tarkkaan kertomaan, millä tavalla hän saisi orista irti parhaan mahdollisen lopputuloksen. Kevyet eteenpäin ajavat pohjeavut, ja heti perään rauhallinen ja hellä pidätys turhan liikkeen karistamiseksi. Lissu teki työtä käskettyä ja sai pyydettyä Ininää pidentämään takajalkojensa askelta syvälle alleen, jolloin paino alkoi jakaantumaan tasaisemmin koko hevosen ruumiiseen. Ori alkoi kuitenkin melkoisen nopeasti turhautumaan tähän keskittymiskykyä vaativaan tehtävään ja alkoi nakkelemaan niskojaan jo siihen malliin, että oli parempi vaihtaa seuraavaan tehtävään vähän äkkiä. Pyysinkin Lissua ratsastamaan hevosensa kolmikaariselle kiemurauralle ja tekemään kaaret tarkasti pohkeita käyttäen. Nyt huomasin jo selkeän muutoksen Ininän olemuksessa ja varmaan saman tajusi myös ratsastaja itse. Lissu oli mairea ilme kasvoillaan päästessään takaisin suoralle kaviouralle ja hymy muuttui koko ajan vain syvemmäksi, kun pyysin kaksikkoa menemään vielä toisen kerran kiemurauran läpi. Eihän tämä vielä työvoitto ollut, parista kerrasta hevonen tuskin otti vielä opikseen, mutta ainakin Lissu sai jo hyviä ideoita itsenäisille treenailukerroille.

30.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi yaren
Tällä kertaa laitoin Lissun tekemään viime kerran harjoituksia jo heti lämmitellessään itsenäisesti Ininää ratsastuskuntoon. Huomasin siinä olevan pientä hakemista niin hevosen kuin ratsastajankin osalta ja en voinut olla kommentoimatta muutamaa vinkkiä pariin väliin. Lissu otti sen onneksi rakentavana palautteena, kuten kuuluikin ja oikean rytmin vähitellen palautuessa uudemman kerran mieleen, alkoi Ininä jo hiukan paremmin itsekin hakea tasapainoista liikkumistapaa. Edelleenkin se toisinaan koitti punkea etupainoiseksi, jolloin aina kiekaisin Lissulle, että ratsasta nyt herran jestas sitä paremmin, mutta enää tätä ei tarvinnut tehdä niin yhtäsoittoisesti kuin viime kerralla.

Nyt pystyimme jo vähitellen keskittymään Helppo B -tason liikkeisiin, vaikka edelleenkin olin sitä mieltä, että perusasiat oli hyvä olla kunnossa ennen vaativampien liikkeiden harjoittelua. Päätin kuitenkin katsoa, mitä tuleman pitäisi. Keskiravi löytyi aika näppärästi heti alkuun ja minun olikin aivan pakko kehua näitä kahta valtavasti hienosta menosta. Pohkeenväistö taisi olla kuitenkin Ininälle ihan liikaa, sillä kun tuli sen aika ja Lissu lähti liikettä pyytämään, ori vain viskoi päätään ja olisi mieluusti oikonut suorinta tietä kaviouralle. Jälleen kerran maltti oli valttia ja minä paasasinkin Lissua tekemään parhaansa, sillä nyt meno ei näyttänyt vielä siltä. Sain vastaukseksi nyrpeää naamaa, mutta en välittänyt siitä tippaakaan, sillä ainahan naisen piti olla tuollainen jäärä. Ininän kanssa Lissu oli varsin hyvä parivaljakko kummankin ollessa ihan samanlaisia vastarannankiiskejä, vaikka se taisi olla myös kohtalokasta, sillä kumpikin veti narunpäätä omaan suuntaansa. Toisinaan osasivat nämä kaksi tehdä yhteistyötäkin, nyt nimittäin pohkeenväistö onnistui jopa aika hienosti, vaikka Ininää selvästi hatuttikin kahta kauheammin koulun vääntäminen. Enempää en tämän takia uskaltanut enää vaatia kyseistä liikettä, vaan annoin luvan aloittaa laukan parissa työskentelyn. Keskilaukka löytyi taas aikalailla yhtä hyvin kuin ravikin aiemmin, mutta vastalaukka kiemurauralla olikin taas astetta hankalampi. Ininä muisti selvästi sen, että kiemurauralla kuului mennä rauhallisesti ja tarkasti, eikä sen keskittyminen riittänyt enää vastalaukan menemiseen. Laukan se vielä jotenkuten onnistui nostamaan, mutta sekosi askelissaan niin pahoin aina jokaisessa kaarteessa, että minä aloin räkättämään ihan hillittömästi moiselle näylle. Epätoivon hetkien jälkeen seasta löytyi pieni pätkä haluttuakin liikettä ja annoinkin Lissulle pikaisen ohjeen alkaa siirtymään vähitellen loppuverryttelyihin. Tämä valmennus kuitenkin muistutti minua taas siitä, miksi viihdyin niin hyvin susirajalaisten parissa.

12.06.2014 Kouluvalmennus, valmensi Cee
Tänään treenattiin Lissun ja vaarallisen mandariinin – ihanan, komean Ininän kanssa koulua. Treenistä päätettiin tehdä monipuolinen, jotta orin kiinnostus säilyisi. Aloitimme ravipohkeenväistöllä, joka tuntui kuitenkin liian helpolta. Vaikeutimme heti hieman: ensin väistö uralta keskihalkaisijalle – suoristus – pysähdys – peruutus kolme askelta, takaisin harjoitusraviin – väistö takaisin uralle. Väistöistä tuli melko jyrkkiä, mutta ratsukko pärjäsi hyvin. Ravin jälkeen palattiin käyntiin, ja ryhdyttiin tahkomaan etu- ja takaosakäännöksiä sekä tekemään väliin muutamat avotaivutukset. Homma tuntui jopa liian helpolta, joten käskin Lissun nostaa laukan. Kun laukka pyöri mukavasti, ryhdyttiin tekemään halkaisijalla keskilaukkaa. Suuntaa ja laukkaa vaihdettiin hieman kokoamalla, käynnin kautta. Sekä Ininän että Lissun keskittyminen oli oikein hyvää – kaikki tuntui onnistuvan lähes oppikirjamaisen hyvin! Loppuun teimme vielä kolmikaarista kiemurauraa. Siinäkään ei suurempia vaikeuksia esiintynyt, Ininä oli hyvin kuulolla ja vertynyt – ori taipui ja asettui hienosti. Vau, kerrankin näin onnistunut valmennus!

Aina nurkan takana on anarkia.

Päiväkirja, joka sisältää lähinnä kitinää ja vikinää koska kopukka ei toimi.

Spoiler:

10.09.2013 Pikkuorhi
Komea, punarautias oripoika syntyi muutama päivä sitten, ja olen ihan täpinöissäni! Vammavarsa tosin ei ole turhan hyvä idea, mutta en keskity sellaiseen pikkuseikkaan. Orivarsan isä on komea Appelsiinitaikuri, joten toivon, että oripoikani tulee ainakin ulkonäkönsä suhteen siäänsä. Minun tuurillani varsasta kasvaa lekapäinen aikuinen..
Nimekseen pikkuori on saanut Mandariinivaara, lempinimeksi tuli Ininä (ahem). Toivon mukaan lempinimi ei ole enne, vaikka minun hevoseni tuntien se on. Minä HALUAN uuden kisatykin, vaikka eihän tästä mitään kovatasoista peliä tule. Helppo B/max 90cm, sanon minä, jos edes sitä, mutta tämä onkin tuleva pikkuluokkien tykki! Pitää vain aikanaan hankkia Ininälle pätevämpi tamma, saa vähitellen nostettua tasoa.
Voi kyllä, suunnittelen Ininän varsoja jo nyt! Koska miksi ei?

30.09.2013 Vatipää
Ininä ei osaa käyttäytyä. Paikoillaan seisominen on mahdottomuus, kavioita putkiessa saa kiskoa kinttua, hampaat on hyvä iskeä joka paikkaan.. Näykkiminen tosin alkaa vähentyä, koska olen kurittanut ja opettanut Ininää siihen malliin, mutta noin muuten orini käyttäytyy todella, todella huonosti. Käytöskoulu ja lisää käsittelyä, voisi luulla, että tällä lääppimisellä ja koulutuksella Ininä osaisi jo käyttäytyä! Olen valittanut narrille valittamasta päästyäni, miten hänen kasvattinsa on yksi vatipäinen mulkvisti. Itsepähän tilasin, palautusoikeutta ei ole.
Vaikken aio viedä Ininää näyttelyihin, se tulee pyörimään laatuarvosteluissa (ainakin uskottelen itselleni näin, ahem), joten opettelemme ahkerasti näyttelykäyttäytymistä. Tähän mennessä yritykset ovat jääneet yritykseksi, Ininä ei vain toimi. Pikkuorhini ei seiso paikoillaan ja jos seisookin, niin kintut menevät miten sattuu. Käyntiä ei voi esittää yhtään sen enempää kuin raviakaan. Raivostuttava kopukka! Toivottavasti tämä on jotain uhmaikäisen kiukuttelua, en ala, jos Ininä on koko ikänsä tämmöinen venkoava pöljäke.

20.10.2013 Niin justiinsa
Pikkuherra kolmivuotias on kasvanut ihan hevosen kokoiseksi orinroikaleeksi, mutta käytöstapoja on yhtä paljon kuin mitä oli puolivuotiaana. Tai emällä nykyäänkään.. Ininä ei vain toimi, ei käyttäydy, ei halua. Olemme narrin kanssa pikku hiljaa opettaneet Ininälle ajohommien ja ohjasajon lisäksi ratsun hommia, enkä ole enää ihan varma, haluanko koko elikkoa.
Ininä ei toimi ohjasajossa. Ininä ei toimi juoksutettaessa. Ininä ei halua toimia kun joku on selässä. Itken verta tämän orin kanssa, tilausvarsa ja sitten se ei olekaan se unelmieni yksisarvinen, joka paskoo sateenkaaria ja sylkee timantteja! Minulla saattaa olla PMS-oireita, joita tämä hevonen ei yhtään edesauta.

Ininä kyllä pitää ratsastajan selässään, ymmärtää lähteä käyntiin pohkeesta ja pysähtyminenkin sujuu, mikä on tietysti ihan hyvä juttu. Mikä taas ei ole hyvä juttu on se, että Ininä on alkanut opetella laukkaamista itsekseen. Jestas, miten minulla palaa käpy tämän kanssa! Onneksi narri on apuna, ei nuoren hevosen kouluttamisesta yksinään tulisi oikein mitään ja vaikka tulisikin, niin ei tämän herran kanssa.

16.11.2013 Varsa-arviointi meni pipariksi
SV-III. Ininä aikaisempi SV-II tipahti SV-III:ksi, koska Ininä ei osannut käyttäytyä (käytöskokeen viimeinen..) ja koulukoe meni ihan perseelleen, oltiin toisia - perästä katsottuna! Olin ihan rehellisesti itku kurkussa koko pävän, kun Ininä mennä porsasteli ja minä koetin esittää orini jotenkin päin edukseen. Olen tehnyt hirveästi töitä orini kanssa ja sen suhteen, ja tässä on palkka! Minä luulin, että kaikki ne näyttelykäyttäytymisharjoitukset olisivat auttaneet johonkin, mutta ehei, minun herrani ei osaa seistä hetkeäkään paikallaan! Ratsukoulutuksestakaan ei ole selkeästi ollut mitään hyötyä, Ininä ei ymmärtänyt mistään mitään ratsastuskokeen aikana vaan mennä viipotti mihin halusi mitä askellajia halusi.

Tänään treenasimme näyttelykäyttäytymistä, jonka jälkeen juoksutin Ininän. Totta kai ori toimi kuin ihmisen mieli, käveli ja ravasi vieressä todella edustavasti ja seisoi kiltisti paikoillaan vetämättä hernettä nokkaan, kun jalkojen asentoa piti korjailla useamman kerran. Minulla loppuu ymmärrys ja huumori, ei tästä taida peliä saada. En minä tosin kovin kapasiteetikasta elikkoa ole koskaan odottanutkaan, että ei sen puoleen.
Juoksutettaessa Ininä toimi aivan yhtä hyvin, ei ongelmia. Laukka nostettiin parin pukin kera, kun hevosella oli virtaa, mutta se nyt ei ole iso paha, etenkin kun pukittelu jäi siihen ja Ininä laukkasi todella hienosti. Kyllä kyrpi kehua oria tänään, vaikka se oli kehunsa ansainnut. Eilinen varsa-arviointi vain on turhan tuoreessa muistissa..

20.11.2013 Irtojuoksutusta
Minulla oli kovin laiska ja vetämätön olo Ininän suhteen, joten päästin itseni helpolla ja irtojuoksutin orin. Pöljäkkeeni tuntui olevan mielissään, kun sai koko kentän bailualustakseen, ja meno oli sen mukaista. Ininä ravasi häntä töttöröllä kuin mikäkin show-arabi, laukkasi hillitöntä vauhtia ja pukitteli minkä kerkesi. Sääli, ettei tullut otettua kameraa matkaan, Ininän meno olisi niin pitänyt kuvata! Ori vaihteli suuntaankin itsekseen, ja hyvä vain, tulipahan treenattua lihaksia molemminpuolisesti. Välillä ori ravaili aidanviertä pitkin huutaen ja höristen tarhaaville hevosille, mutta suurimman osan ajasta pikkuorhi keskittyi omaan erinomaisuuteensa ja ralliin. Huomenna onkin verryttelevän treenin paikka.
Vaikkei Ininä loppujen lopuksi saanut juosta kauaa, pikkuori hikosi niin, että päätyi pesulle. Parin kuivatusloimen alla murjottava Ininä piristyi heti, kun sai melassivettä turpansa eteen. Melassin hörppimistä tosin seurasi irvistelynumero, elektrolyytit eivät selvästi maistuneet hyvältä. Minua hymyilytti koko päivän, aina välillä Ininäkin yllättää ja muistuttaa, miksi pidän siitä.

04.12.2013 Kengitys
Ylikomea kengittäjänä käväisi aamupäivästä ilahduttamassa minua olemalla hyvännäköinen -- kengittämällä Ininän ja pari muuta hevostani. Ininä ei vahingossakaan ollut yhteistyökykyinen, ja jälleen kerran minä ja kengittäjä komensimme oria kuorossa. Onneksi orin kavioille ei tarvinnut paljoa tehdä, vuolu ja raspaus vain. Kengätkin olivat niin hyvässä kunnossa, että samat lyötiin takaisin jalkaan. Ensi kerralle tosin pitää ostaa uudet, eivät nuo enää seuraavalla kerralla mene.
Ininä teki kengityksestä niin hankalaa kuin osasi, mokoma porsas. Tällä kertaa rauhoittavat jätettiin välistä, mutta huulipuristin oli kaveri. Ininä polki jalkaa, kuopi maata, steppasi, ei nostellut jalkojaan tai kauhoi niillä ilmaa, oli muka vetopaniikkielikkoa, koetti hyppiä pystyyn.. En rehellisesti sanottuna ymmärrä, miksi kukaan suostuu kengittämään tätä. Onneksi huulipuristin teki tehtävänsä ja Ininä käyttäytyi aina hetkittäin sen verran, että joka jalan sai käytyä läpi. Orin kanssa meni kuitenkin pidempään kuin muiden hevosteni, ja ainoastaan Naranja on Ininää pahempi. Onneksi kengittäminen ei ole jokaviikkoista touhua.

28.02.2014 Tarinakoulukilpailut Aasikartanossa
Tänään Aasikartanossa järjestettiin kouluratsastuskilpailut, ja minä olin mukana ties miten konella hevosella. Etenkin helppo B:ssä minulla oli ratsuja vaikka muille jakaa, Ininä siinä seassa. En ollut järin luottavaisella mielellä Ininän suhteen, ori kun ei ollut viime aikoina toiminut sitten ollenkaan.
Kisapaikalla raudikkoni kuvitteli omistavansa koko paikan, ja käytös oli sen mukaista. Käsihevosalueella ori oli yksi possu, eikä verryttelyissäkään ollut kehumista. Mutta se rata..! Ei hyvää päivää, Ipana veti pukkeja mitä ihmeellisimmissä kohdissa, ei totellut, hangoitteli vastaan ja mitäköhän vielä. Koko rata meni aivan perseelleen, ratsastukseni oli rumaa ja ratsuni idiootti. Nyt tulee se uskomattomin osuus; me voitimme. Minä olin jo soittamassa Atrialle, mutta sitten kuulutettiin tulokset ja me voitimme. En tiedä, minne tuomarit ovat minun ja Ininän suorituksen aikana katsoneet, mutta ei kiinnosta!

28.02.2014 KRJ tarinakisat Aasikartanossa
Helppo B "kirjoita tarina/muu teksti kilpailupäivästä, jossa käytät ratsustasi mahdollisimman montaa erilaista hellittelynimeä (tyyliin Indi pieni ponipalleroiseni) - tai jos kaikki ei suju suunnitellusti, niin haukkumanimeä ;)"
1/10 Lissu T. (VRL-12701) - Mandariinivaara VH13-018-1172
Ininä pieni pullanmuruseni - haista nyt !#&£!! Senkin saamaton, turhanpäiväinen meetwursti, on se nyt kumma kun ei yksi helppo B -rata ota sujuakseen! Kovakalloinen vatipää, minä sinulle rahanhukalle pukkisarjat näytän..! Älkää ikinä, ikinä lähtekö suorittamaan yksinkertaisintakaan rataa aivottomalla koninrähjällä, jonka mielestä on ihan OK muuttaa "lävistäjä keskiravia" muotoon "pukkilaukkasarja". Idioottiorin omistaja kuittaa.

30.06.2014 Tilannekatsaus
Ininän kanssa menee niiiiin lujaa! Orin kisakalenteri on todella, todella komeaa katsottavaa. Este- ja koulukenttiä on koluttu ihan urakalla, ja voin tyytyväisenä todeta, että se on kannattanut. Pikkuorhini alkaa olla kisavalmis, mutta Cupeissa meidät tullaan vielä näkemään. Aion myös kisata Ininän kanssa kenttää, mahdollisesti myös lisää valjakkoa. Raudikkoni ei todellakaan pääse oloneuvokseksi jonnekin pihaton perälle kasvattamaan elintasomahaa, vaikka Ininä itse taitaakin moisesta haaveilla.
Kisamenestystä tärkeämpi kuuluminen on, että orini on isukki! Muutama päivä sitten Susirajan Kummas-Tus varsoi kauniin rautiaan tammavarsan, jonka Jewell, ostaja, nimesi jo Manda-Riinaksi. Hurmaava nimi hurmaavalle varsalle, etten sanoisi! Toivotaan, ettei tamma aikuistuessaan ole täysi idiootti, vaikka otain siihen suuntaan tuli Jewellillekin varoitettua.. mainittua, mainittua!

Kotitreeneissä ja valmennuksissa on sujunut vaihtelevasti. En ole missään vaiheessa olettanutkaan, että arki Ininän kanssa tulisi olemaan tasapaksua, mutta orini osaa välillä olla niin ärsyttävä, ettei mitään rajaa. Yhtenä päivänä tekee mieli myydä hevonen, toisena laittaa kopukka makkaraksi ja kolmantena pussata piloille.
Tänään juoksutin Ininän. Tänään tähtipäälläni oli kunnon rallipäivä, eikä Ininä meinannut malttaa kävellä tai edes ravata kunnolla. Laukka oli alkuun pelkkää pierupukittelua, enkä oikein ymmärrä, miten minun onnistui pitää liinasta kiinni. Hetken hevoshuudettuani ja Ininän purettua ylimääräisiä energioitaan orista sai irti myös hyvää, tahdikasta ravia ja jonkin verran laukkaakin. Pitänee huomenna lähteä vaikka ajamaan, jarrukärryt tai traktorinrengas tavallisten kärryjen perään, siinäpä Ininä on ja kaahaa.