Pirunportti -- virtuaalitalli -- a sim-game stable

Onko luonnevika vai tarkoitus kun puuttuu hauli ja tarkennus.

kuvat © scirlin. virtuaalihevonen, a sim-game horse

Marsalkka Maitoviiksi "Piimä"	VH14-018-0781
kasv. Kipakka-Talli,	om. narri (VRL-06046)
suomenhevosori, 150cm	tummanrautias, prsti, kpku, vtj skpsk vko, otj vkot
11.04.2014, 15v*	asuu Pirunportissa
yleispainotteinen	va B / 100cm / 80cm / harraste

*ikääntyy satunnaisesti, 3v 11.07.2014

31.01.2016 Piimä-poika kärrättiin ERJ:n laatuarvostelutilaisuuteen. Ori nappasi hermoilustaan huolimatta tuomareilta 103 pistettä ja se tarkoitti palkintoa ERJ-I eli aivan killerihyvin meni! Porkkanoita Piimälle, skumppaa kaksijalkaisille!

15.05.2016 ori tuli vietyä KRJ:n laatuarvostelutilaisuuteen. Vaikka myös tämä tilaisuus oli Piimän mielestä huisin jännä, se sai palkinnon KRJ-I 102 pisteen voimalla ja monta porkkanaa!

25.01.2017 pikku Piimän ansiot jalostuksessa tunnustettiin, sillä hienojen varsojensa ansiosta sille myönnettiin suomenhevosten jalostusarvostelussa jälkeläisarvokirjain B.

20.05.2018 Piimäinen poika kävi vielä nappaamassa suomenhevosten laatuarvostelusta 97 ja palkinnon SLA-I lunastaen kaikki odotukset. Ihana pikku Piimä!

31.12.2023 ihmeellisessä innostuspuuskassa vein Piimän näytille YLA:n laatuarvostelutilaisuuteen. Kannatti lähteä, sillä hieman hermostunut ihanaiseni keräsi 109 pistettä, palkittiin YLA1 -palkinnolla, oli vielä AP2 ja sai ylen määrin kehuja!
AP2 & Tilaisuuden parhaat tekstipisteet. Luonnekuvaus panostettu ja taitavasti kirjoitettu, vaikkakin jopa turhankin mittava tämän tuomarin mieleen. Paljon kivoja tekstejä, joista osa jäi arvostelematta maksimipisteiden tultua täyteen. Osassa teksteistä ei ollut kappalejakoja, mikä hieman haittasi lukukokemusta.

kuvat © nfponypictures.

Tästä mä makselen hintaa.

Hankin Piimän koska sen nimi ja olemus hurmasivat minut tyyten. Ori tuli minulle kaksivuotiaana tulevaisuudenlupauksena todella laadukkaasta kouluemästä, josta löytyi myös hyppykykyä eikä Piimänkään tyyli irtona ollut ollenkaan paha. Tosin itsehän olin suunnilleen myyty jo siinä kohti, kun myynti-ilmoituksessa luki myynnissä olevan kaksivuotias ratsuori, Marsalkka Maitoviiksi ja kuvassa mahdottoman sympaattinen, pitkäharjainen raudikko. Enempää en tarvinnut soittaakseni kasvattajalle ja pyytääkseni päästä katsomaan.

Yllättäen parivuotiaan kanssa ei mitään ratsastelua harrastettu. Sen sijaan keskityin tutustumaan Piimän liikeeseen irtojuoksuttaen ja -hypyttäen ja totesin ne ainakin riittäviksi. Loppuaika menikin keskustellessa kasvattajan kanssa orin sukutaulusta ja sen luonteesta. Sukutaulusta löytyi paljon nimekästä kouluratsua emän puolelta, isälinja meni työhevosiin, mutta viimeaikoina emälinjasta oli alkanut löytyä kykyä menestyä myös esteradoilla. Piimä oli myynnissä luonteensa vuoksi - se ei sopinut kasvattajan talliin vaan kaipasi rauhallista yksityistallia ja omistajaa, joka ottaisi sen aran luonteen huomioon. No, siitä rauhallisesta tallista tiedä, mutta tarjouduin ottamaan Piimän ainakin koeajalle, jotta selviäisi sopiiko se loppujen lopuksi hevoskatraaseeni.

Ensimmäinen viikko hoidettiinkin sitten Piimän ripulointia... Alkujännityksestä selvittyään ori kaverustui - suureksi yllätyksekseni - Käävän kanssa. Arkajalkasuomenhevosesta ja kukkoilijatäysverisestä tuli kuin paita ja peppu. Niinpä raha vaihtoi omistajaa, samaten Piimä, joka jäi asumaan Pirunporttiin.

kuvat © nfponypictures. ravikuvan © Ireth

Ei fdon.

Piimä on melkoinen jännittäjä ja stressiperse, mutta niinikään ori on myös nöyrä, miellyttämisenhaluinen ja erittäin kiltti hevonen. Se on hieno, osaava ja komea, mutta kyseiset ominaisuudet valitettavan usein peittyvät orin jännittämisen ja hermoilun alle. Piimä jännittää kaikkea uutta maha kuralla - usein kirjaimellisesti -, ei uskalla rentoutua jos joku sille ei kädestä pitäen näytä, että nyt saa olla ihan rauhallinen. Ori on juuri niitä hevosia, jotka ovat pää santakasassa tai vaihtoehtoisesti katoavat horisonttiin, koska pusikosta lehahti lintu lentoon. Kotioloissa se on tyytyväinen ja rauhallinen, koska kaikki on sille tuttua eikä sen tarvitse suorittaa, mutta annas olla kun jotain pitäisi tehdä! Herkkä, seurallinen hevonen joka rakastaa sosiaalisuutta, rentoa yhdessäoloa ja joka on käsitellessä varmasti maailman yksinkertaisin otus. Kun Piimää komentaa maastakäsin kerran se on koko seuraavan viikon kuin ihmisen mieli. Tosin Piimä on niitä hevosia, jotka ovat aina.

Vaikka Piimä onkin jännittäjä, se on todella helppo ja kiltti käsitellä. Harvemmin ori maasta käsin heittäytyy miksikään stressijännittäjäksi, joka hyvä kun ei omaa varjoaan säiky. Orin kanssa työskennellessä maasta käsin tai sitä hoitaessa pitää heittää menemään kaikki se "minä olen johtaja" -asenne. Piimä on niin herkkä moiselle, että menee saman tien lukkoon eikä uskalla tehdä mitään kun sen luokse astelee Euroopan omistaja. Tai edes tallin omistaja. Tai karsinan. Tämän hevosen kanssa pärjää pehmeällä, joskin johdonmukaisella otteella. Sen kanssa totta kai pitää olla sen verran pomoa, että hevosella on turvallinen olo kun jollain muulla on selkeästi ohjat käsissään, mutta muutoin pärjää paljon paremmin olemalla Piimän kaveri kuin sen absoluuttinen johtaja. Ori on yksinkertaisesti niin herkkäluontoinen ja pehmeä hevonen, ettei sille ikinään tarvitse näyttää kaapin paikkaa - se tietää sen valmiiksi. Seuraa rakastava ori on helppohoitoinen, se ei sano mitään edes korvien solmuun sitomiseen vaan olla möllöttää hoitajan järjestellessä sen jouhia yksi kerrallaan, mitä nyt välillä pyytää kohteliaasti rapsutuksia tai silityksiä.

Taluttaessa pitkällä narulla perässä sipsuttava ori on maailman helpoin siirtää paikasta A paikkaan B. Itse asiassa sen kanssa ei kotona käytetä edes riimua, sillä Piimä seuraa kannoilla kuin hyvinkoulutettu koira - se ei vilkaisekaan ruohotupsuihin tai tammoihin päin. Muuallakin riimu ja naru ovat menossa mukana lähinnä näön vuoksi, pitkällä narulla perässä kävelevä Piimä tulisi myös vieraassa ympäristössä ihmisen mukana ilman niitä. Kun Piimä luottaa ihmiseen se lastataan traileriin lähinnä osoittamalla traileria sormella, mitään sen kummempaa ori ei vaadi. Kaverin se tosin vaatii matkustaakseen rauhassa, yksinään se stressaa itsensä hikeen ja mahansa kuralle.

Piimä on ratsastaessa stressiherkkä ja jännittynyt suorituspaineita täynnä oleva viulun kieli, joka tuntuu napsahtavan poikki hetkenä minä hyvänsä. Toki, kun orin saa rentoutumaan avuille se on vaativan tason suorittaja, joka ottaa kaiken niin ryppyotsaisen vakavasti ettei varmasti tee yhtään virhettä ja näyttää mahdottoman komealta. Piimän rentouttaminen vain onkin sitten toinen tarina. Ori ottaa kaiken niin vakavissaan, että on kuin koululainen jonka on pakko saada kokeesta kymppi ja bonuspisteet päälle tai kokee epäonnistuneensa täysin elämässään. Hevoselle ei mahdu päähän, että jokainen ratsastuskerta ei ole elämän ja kuoleman kysymys ja epäonnistuminen on myös sallittua. Yksikin kompastuminen, tahtirikko tai huono tie saavat Piimän jännittymään äärimmilleen - se teki virheen, se kaltataan, pultataan ja paistetaan voissa! Orin kanssa saa ihan tosissaan taistella, vaikka se ei olekaan millään lailla pahansisuinen tai vastusteleva. Se tarvitsee kuitenkin loputtomasti kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja vakuutteluja uskaltaakseen olla se hieno ratsu, joka se todellisuudessa on. Pääasiassa se vain kulkee jännittyneenä jonkinnäköisessä muotoa muistuttavassa linkussa tai vaihtoehtoisesti kuin kameli pää ylhäällä ja on varma siitä, että yhden ylimääräisen käyntiaskeleen vuoksi se on tuomittu leivän päälle.

Parhaimmillaan Piimän selässä istuminen on todellinen elämys. Orilla on komeat liikkeet suomenhevoseksi, erityisesti sen ravi ja laukka ovat näyttäviä, se suorittaa kouluratsastuksen liikkeet täsmällisesti ja hyppää esteillä jokaista jalkaansa tarkasti varoen. Hevonen vastaa apuihin halukkaasti ja nöyrästi, se ei sooloile omiaan ja osaisi kouluradat vaikka silmät kiinni ja takaperin. Vaikka Piimän olisi saanut rentoutettua, se ei ole mikään automaatti. Jokainen askel pitää ratsastaa ja aivan helvetin tarkasti. Apujen on oltava juuri eikä melkein oikeaan aikaan ja oikealla tavalla annetut, muussa tapauksessa ori pingottuu ja koko rentoutustyö on ollut hukkaa. Piimä hyppää mielellään, se on tosin hieman arka ja tarvitsee tukea ja rohkaisua erityisesti erikoisesteillä.

Kisoissa Piimää jännittää ja pelottaa, vaikka se on samalla hieman innoissaan ihmismäärästä ja etenkin siitä, että lapset haluavat käydä silittämässä, kamerat räpsivät kuvia ja yleisö taputtaa. Ori ei oikein uskaltaisi olla innoissaan, vaikka todellisuudessa on - onhan kisoissa nyt aina hieno tunnelma! Piimä on myös kisapaikalla ehkäpä maailman helpoin hevonen, se kävelee talutuksessa perässä niin nätisti, että hyvä kun ei luule taluttavansa pelkkää riimua hevosen sijaan eikä koskaan ala hillua. Koskeintaan Piimä eksyy kävelemään vähän liian lähellä ihmisen selkää, jos sitä jänskättää se tulee hakemaan turvaa ihmisestä. Siihenkin riittää kevyt hätistys muistuttamaan oria oikeasta etäisyydestä ihmiseen. Valitettavasti ratsuna Piimä ei ole kisoissa yhtään sen yksinkertaisempi. Se on edelleen herkkä jännittämään ja jännittymään, ei oikein osaa rentoutua tai alkaa hienoksi kilparatsuksi. Ratsastajalta vaaditaan määrättömästi kärsivällisyyttä ja vakuuttelua hevoselle, ettei kukaan ole syömässä sitä myöskään yleisön puolelta. Jos Piimää ei saa rentoutettua radalle ei kannata edes yrittää - ori juoksee takaisin verkka-alueelle silmät pelosta muljahdellen jo ennen tervehdystä. Suorittaessaan kunnolla ori on kuitenkin hieno kuin mikä ja on suoranainen ihme, jos sijoitusta ei tipahda.

Ja kylätietä kulkee tyttö jonka tunsin.

i. Navakkaparta evm, sh, rt, 153cm	ii. Havuharja evm, sh, trt, 151cm	iii. Jouhinkainen evm, sh, rt, 150cm
		iie. Kesäkasvu evm, sh, trt, 164cm
	ie. Simasuu evm, sh, vkk, 152cm	iei. Tippa evm, sh, rt, 149cm
		iee. Hunajahuuli evm, sh, vkk, 151cm
e. Kersantti Kermaviili evm, sph, vrt, 146cm	ei. Maitopääläri evm, sh, vrt, 151cm	eii. Päällepäsmäri evm, sh, prt, 150cm
		eie. Viilipytty evm, sh, vrt, 154cm
	ee. Kapteeni Kolpakko evm, sph, vprt, 143cm	eei. Vääpeli evm, sph, rt, 141cm
		eee. Kuohuvainen evm, sph, prt, 138cm

Piimän emän puolen suku on melko lailla ratsupuolen hevosta, vaikka pari valjakkoajossakin menestynyttä tapausta löytyy. Isälinja sen sijaan menee työ- ja juoksijahevosiin jotka ovat Piimäänkin tuoneet mukavasti tanakkuutta ja nöyryyttä. Kokonaisuudessaan orin sukutaulu onkin hienoa katsottavaa, sillä oli kyseessä sitten työ- tai ratsuhevonen ovat Piimän sukulaiset olleet mukavia, omassa työssään hyviä tapauksia.

Muu suku:

Isä Navakkaparta, rautias hieman jykevämmänpuoleinen suomenhevosori (153cm) oli jytkystä ulkomuodostaan huolimatta ratsuhevonen henkeen ja vereen - sen ajo-opetus päättyi siihen, kun hevonen pisti maata joka ikinen kerta valjaat nähdessään. Ratsuna Navakkaparta osoittautui sen sijaan erittäin lupaavaksi. Vaikka sen askeleet olivat maahan sidotut ja vaatimattomat eikä sitä lyhyenpuoleisen kaulan vuoksi saanut niputettua kovin tiiviiseen muotoon, se oli helppo ratsastaa takaosalle. Navakkaparta kilpaili kansallisia helppo A -luokkia erinomaisesti sijoittuen. Ori oli hieman turhan löysä hyppääjä, jotta sillä olisi alettu kilpailla, mutta kotona esteet sujuivat 70cm asti ja maastossakin hypättiin puolta metriä. Navakkaparta kantakirjattiin kuusivuotiaana palkinnotta, sillä se sai rakenteestaan heikot pisteet (työsuunnalla se olisi saanut paremmat) eikä se ollut ratsunakaan vielä kovin valmis. Myöhemmin se kuitenkin korotettiin kakkospalkituksi oriksi lukuisten sijoitustensa vuoksi. Luonteeltaan Navakkaparta oli nöyrä, mutkaton ja leppoisa kaikkien kaveri, erittäin helppo ja yksinkertainen käsitellä kenen tahansa käsissä.
Jalostuskäytössä Navakkapartaa käytettiin paljon kevyille tammoille tuomaan varsaan vähän lisää massaa, sekä etupainoisille tammoille tuomaan hieman parempaa työskentelymuotoa. Ori periytti valitettavasti lyhyttä kaulaansa ja vaatimattomia liikkeitään, mutta samassa paketissa tammanomistajat saivat toivomaansa takaosalle ratsastettavuutta ja nöyrää luonnetta. Navakkaparta kuoli 32-vuotiaana ja sillä on 53 varsaa.

Isänisä Havuharja, 151cm korkea tummanrautias juoksijan ja työhevosen hommissa ollut ori toimi vanhoillapäivillään myös ratsuna. Havuharja oli rakenteeltaan tanakka ja melko lailla perinteisen työhevosen näköinen, joskaan ei niin etupainoinen kuin suomenhevoset yleensä. Ori sai sekä juoksijana, että työhevosena varsanäyttelyistä hyviä tyyppipisteitä ja kolme ensimmäistä työntäyteistä vuottaan se juoksikin kilpaa. Vauhti ei kuitenkaan päätä huimannut, ei myöskään statistiikka - vaikkeivat ne suorastaan kehnojakaan olleet - joten Havuharjalla alettiin tehdä työhevosen hommia. Täyden kympin luonteella varustettu ori sopikin hommaan kuin nenä päähän, se oli kärsivällinen, nöyrä, työintoinen ja kiltti hevonen, jonka kanssa olisi pikkulapsikin voinut lähteä metsätöihin, sillä hevonen oli lempeä ja teki hommat vaikka ohjeistus olisi ollutkin hieman puutteellinen. Havuharja kantakirjattiin juoksijasuunnalle, palkintoa se ei saanut, mutta työhevossuunnalta se sai kakkosen. Vanhoillapäivillään Havuharja teki ratsun hommia, lähinnä leveäselkäisenä ilman satulaa -puksuttimena.
Havuharja oli todellinen monitoimihevonen, mutta suuren suosion se saavutti jalostuksessa luonteensa vuoksi. Havuharjan kaikki jälkeläiset ovat olleet täyden kympin luonteita: todella nöyriä ja helppoja kaikin puolin. Oria käytettiin monipuolisesti kaikkien suuntien suomenhevostammoille, ja se tekikin hyvää jälkeä muutenkin kuin luonteensa vuoksi. Toki kapasiteetti haettiin tammalta, jos sitä haluttiin.

Isänisänisä Jouhinkainen rautias 150cm korkea ori oli sellainen ihan mukiinmenevä ravuri. Se ei koskaan juossut suurkilpailuissa, statistiikka oli löydettävissä oikeastaan miltä tahansa suhteellisen hyvältä juoksijalta, luonteeltaan Jouhinkainen oli kuitenkin kiltti ja kultainen. Jouhinkaisen hyvä rakenne kuitenkin paikkaili sen huonoa juoksuvauhtia, eikä se ollut kovin etupainoinen. Ori kantakirjattiin ilman palkintoa, se periytti kohtalaista vauhtiaan, mutta kahdestakymmenestä varsasta kuuttatoista kehuttiin luonteiltaan kultakimpaleiksi.

Isänisänemä Kesäkasvu tummanrautias 164cm tamma oli rakenteeltaan tanakka ja voimakas, kuten kunnon työhevosen kuuluu ollakin. Varsanäyttelyissä ykköstä saanut Kesäkasvu oli luonteeltaan täyden kympin tamma ja teki työhevosen töitä koko pienen ikänsä. Se kantakirjattiin nuorena I-palkinnolle T-suunnalle vetokokeella. Kesäkasvu osallistui joka vuosi työmestaruuksiin ja nappasi kultaa kolmena vuonna peräkkäin. Tamma sai viisi varsaa, kaikki erinomaisia luonteeltaan ja käyttäominaisuuksiltaan työpuolella.

Isänemä Simasuu, raamikas, hyvännäköinen voikko (152cm), peri isältään juoksijan ryhdikkyyttä, mutta oli emänsä tavoin ratsuhevonen. Harmi kyllä potentiaalinen tamma myytiin harrastehevoseksi. Ei Simasuusta olisi seuraavaa kansallista menestyjää tullut, sillä sen liikkeet olivat vain kohtalaiset, mutta helppo A -radoilla tamma olisi pärjännyt. Simasuu oli omistajansa silmäterä, kaunis hevonen se oli kuin mikä ja näyttävä, mutta rakenne oli lähinnä kohtalainen. Harrastehevosena toiminutta tammaa leimasi kaikessa se, että se oli vain kohtalainen - kohtalainen liike, rakenne ja suorituskyky. Luonteeltaan Simasuu oli työteliäs, mutta vähän ongelmatapaus - se ei pitänyt kuin omistajastaan ja saattoi kyllä alkaa kukkoilla tällekin, jos siltä pyysi jotain liian vaikeaa. Vaikkei tammasta kilparatsua koskaan tullutkaan, sen omistaja kuitenkin kisaili sillä jonkin verran seuraluokkia omaksi huvikseen, helppo C ja 60cm radoilta tuli silloin tällöin ruusuke. Simasuuta koetettiin myös kantakirjata ratsusuunnalle, mutta se hylättiin käytöksensä vuoksi.
Omistaja teki Simasuulla yhden varsan ja valitsikin orin hyvin. Kevytrakenteiselle, vaikealuontoiselle tammalle käytettiin JT-suunnalle kirjattua Havuharjaa, joka Simasuuta tiineeksi laittaessa oli jo todistanut periyttävänsä jälkeläisilleen täyden kympin luonnettaan. Tamman orivarsa perikin isänsä luonteen ja ulkomuodon, Simasuu periytti eteenpäin oikeastaan vain hieman liikettään - tämä ei kuitenkaan ollut menetys.

Isänemänisä Tippa oli tähtipäinen raudikko, 149cm korkea - pieni, mutta sitkeä juoksija. Sen liikkeet eivät olleet kummoiset, itse asiassa ravikin oli rumaa, mutta vuhtia kyllä piisasi enemmän kuin tarpeeksi. Ori oli ryhdikäs, mutta monen mielestä todella ruma: lyhyt kaula, notko selkä, huonot jalka-asennot. Luonteeltaan Tippa oli hankala ja kiukkuinen, harvan käsiteltävissä, mutta tulosta se kyllä teki. Tippaa käytettin vähän sinne sun tänne halvan hintansa vuoksi, juoksijavarsoja se ei tehnyt, kun ei kirjoihin päässyt. Ratsuvarsatkin perivät lähinnä kiukkuista luonnetta (ja ryhtiä), joten Tippa ei ollut kovin suosittu jalostusori.

Isänemänemä Hunajahuuli, kaunis voikko 151cm korkea tamma oli rakenteeltaan ihan mukiinmenevä, ei mitenkään erityisen hyvä eikä mitenkään erityisen huono. Se oli kouluhevosena helppo B -ratoja kuljeskellut perustamma (kotona hyppäsi 70cm esteitä), ei millään tavoin erikoinen. Ruusukkeita tuli, jos tuli, tai sitten ei tullut. Hunajahuuli oli nöyrä ja energinen ratsu, mutta hoitaessa vähän kiukuttelevainen. Tamma teki kuusi varsaa, kaikki vähän mitäsattuu-oreista, sillä omistajalle oli tärkeämpää saada myytyä voikkoja hevosia, kuin keskittyä niiden laatuun.

Emä Kersantti Kermaviili, vaaleanratuais pienhevostamma (146cm) oli rakenteeltaan eriparinen, mutta liikettä siltä löytyi vaativa B -radoille. Tamman takaosa oli paljon kevyempi kuin takaosa, sillä oli muutenkin kevyt runko, mutta tanakat jalat ja kaula. Kersantti Kermaviili ei ollut mikään näyttelymenestyjä, mutta jo varsana sitä kehuttiin liikkeen puolesta tulevaksi koululupaukseksi. Tamma ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvä menestyjä, sillä se kaipasi rakenteensa puolesta huolellista ratsastusta, mutta myös luonteensa vuoksi. Helposti stressaantuva, herkkä tamma tarvitsi selkeät rutiinit, hyvin vähän vaihtelevuutta tai yllätyksiä ja aina samana pysyvät pelisäännöt kaiken suhteen. Kersantti Kermaviili menestyi kuitenkin kansallisilla radoillakin. Myöhemmällä iällä sen kanssa jätettiin koulukilpaileminen vähemmälle ja kokeiltiin esteratoja. Kotonaan metriä suorittanut tamma kilpaili 80cm radoilla eikä tehnyt ollenkaan pahaa jälkeä sielläkään.
Jalostuksessa Kersantti Kermaviili oli hieman villi kortti. Se periytti rakennettaan heikosti, joten jälkeläiset olivat sopusuhtaisempia, liikettä löytyi kuitenkin kouluradoille erinomaisesti. Luonne tuntui kuitenkin joko periytyvän tai jättävän periytymisen välistä ilman mitään logiikkaa, joten tamman viidestä varsasta kolme on samanlaisia stressitapauksia kuin emänsä, kaksi ei. Kersantti Kermaviili kuoli 24-vuotiaana sydänkohtaukseen.

Emänisä Maitopääläri, vaaleanrautias 151cm korkea ori oli turhan kevytrunkoinen, heikkojalkainen ja huonolla sukupuolileimalla varustettu ollakseen mikään menestys noin rakenteensa puolesta. Orilla oli kuitenkin erittäin hyvä liike ja se kilpailikin peräti vaativa A -tasoa sijoittuen. Maitopääläri ei ollut mikään helppo ori, sillä se ei pitänyt muista hevosista ollenkaan vaan potki minkä kerkesi, eikä se ollut helppo käsiteltäväkään. Ori hermostui helposti, mikäli kaikki ei mennyt kuten se halusi, samoin kuin kiukustui. Vaikka Maitopäälärillä ei juurikaan hypätty kouluratsastuksen ollessa sen leipälaji sillä ei ollut mitenkään paha hyppytyyli ja ponnuakin olisi löytynyt suhteellisen paljon. Selästä käsin sillä ei tosin hypätty kuin kavaletteja, sillä ori ei luottanut itseensä ratsastajan kanssa esteillä vaan sai hepulin jo ensimmäisestä kolahduksesta. Irtohypyttäen Maitopääläri hyppäsi kuitenkin melko vaivattomasti 110cm esteiden yli. Ori kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla, pitkälti loistavan kisamenestyksensä ja hyvien liikkeittensä vuoksi, rakennepisteet eivät mitenkään päätä huimanneet.
Hyvistä lausunnoistaan huolimatta Maitopäälärin kanssa oltiin hyvin varovaisia jalostuskäytössä. Tammanomistajia ei houkuttanut orin luonne ja huono sukupuolileima ja ori joutuikin odottamaan ensimmäisen ikäluokan laatuarvosteluja ennen kuin sitä uskallettiin oikeasti käyttää. Maitopääläri periytti luonnettaan, mutta myös hyvää liikettään ja hyppykapasiteettiaan.

Emänisänisä Päällepäsmäri prt 150cm he A, huonot jalat, kevyt runko. hyppäsi 90cm radoilla. liikkeet ihan okei, mutta eivät riittäneet vaativalle tasolle, muuten ois kyl päässyt sinne. ihan ok luonne, vähän haastavahko mut ei mitenkään liialti. varsat peri jalat ja keveyden, mut koulukapasiteettia kans ja estetyylin

Emänisänemä Viilipytty vrt 154cm va A, erinomaiset liikkeet. tosi vaikea tamma, ei juuri hyppyä. varsat peri liikkeet ja luonteen.

Emänemä Kapteeni Kolpakko oli pienhevoskokoinen (143cm) vaaleanpunarautias, hieman jyhkeämpää ja tanakampaa pienhevoslinjaa edustava pikkuhevonen. Se sai kehuja hyvistä, kestävistä jaloistaan sekä hyvästä liikkeestään, erityisesti ravistaan. Kapteeni Kolpakko oli yleispätevä, kohtalaisen hyvä kilparatsu, josta kasvattaja oli ansaitustikin todella ylpeä. Se kisasi esteitä 100cm radoilla ja koulua helppo A -tasolla. Tamma teki tulosta enemmän kouluratsastuksen puolella, sillä sen liike sai kehuja myös koulutuomareilta. Estepuolella Kapteeni Kolpakko oli suhteellisen epätasainen, jos se onnistui se yleensä voitti, mutta vastapainona moni sen rata oli melkoinen katastrofi vaikka kotikentällä hyppääminen sujuikin oikein hyvin. Parin vuoden yrittämisen jälkeen sen tulokset tosin parantuivat, mutta kovin hyvää estekilpailijaa tammasta ei tullut. Luonteeltaan tamma oli kiltti ja nöyrä työmyyrä, mutta kisapaikkojen hälinä sai sen hieman säpsyksi vaikka rauhallisen ratsastajan kanssa se rentoutuikin hyvin. Kapteeni Kolpakko kantakirjattiin vanhemmilla päivillään pienhevos- ja ratsusuunnalle kakkospalkinnolla.
Kapteeni Kolpakko varsoi kolme kertaa, valitettavasti siitä ei jäänyt pienhevoslinjaa sillä molemmat sen pienhevosoreista tehdyt varsat kasvoivatkin hevoskokoisiksi. Tammasta jääneet varsat ovat kuitenkin olleet liikkeeltään hyviä, joskin luonteeltaan hieman hermoiluun taipuvaisia. Rakenneperiytyminen meni monesti sekaisin orin kanssa ja ulkonäöltään varsat ovat sekoituksia molemmista vanhemmistaan.

Emänemänisä Vääpeli rt 141cm, jyhkeä työtyyppin kallistuva piekkari. kestävät jalat joita periytti. kisasi 90cm esteitä ja he A koulua, veti myös lanaa ja rekeä. omissa oloissa viihtyvä työmyyrä, aina 100 mukana hommassa, muuten halusi omaa rauhaa. RP-suunta II-p, Ta-suunta IIIp.

Emänemänemä Kuohuvainen prt 138cm, kaunis, hyvä liike kaikissa askellajeissa. 80cm esteet ja va B. hermoilija, mut kiltti sellainen. periytti aika pitkälti kaikkea itsestään, erinomainen jalostustamma, ktk Ip tuloksilla, jälkeläisvalio.

Minä kyllä opin sitä pakoon juoksemaan.

31.07.2014 sh-o. Koistilan Maitoparta (YLA2, KTK-III, SLA-I, ERJ-I, KRJ-I), e. Virili, om. Susiraja
01.06.2015 sh-o. Herra Halokeeni (VIR MVA Ch, KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I), e. Haloriena, om. Lissu T. (VRL-12701)
10.08.2015 sh-o. Ketkunkerma (KTK-III), e. Kieroililja, om. Rajaton / Riella VRL-01744
10.01.2016 sh-o. Mörkövaaran Kermaviiksi (KTK-III), e. Siljana, om. Jenny (VRL-12948)

Kfä.

Piimä kilpailee kenttää, esteitä ja koulua, kaikkia vähän sekaisin, onhan poika erittäin hieno suoritushevonen. Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukunottamatta tarinakisoja joiden tarinat löytää päiväkirjasta sivun alalaidasta, voitot ovat lihavoituna ja sijoitukset kursivoituna.

Kisat:

Tuskin on virheeni korjaantuneet.

Piimän kanssa koetetaan löytää rentoutta kotitreeneissä ja siinä auttavat valmentajat. Vaihtelevasti sujuvaa valmentautumista harrastetaan monipuolisesti kaikkien ratsastuksen lajien kanssa.

Valmennukset:

22.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi yaren
Ei hyvä luoja, miten paljon yksi hevonen pystyikään saamaan sotkua aikaan yhdelle kentälle! Saavuin pitämään jälleen valmennusta Pirunporttiin, tällä kertaa narrille ja Piimä-nimiselle suomenhevoselle. Jouduin katsomaan koko ajan jalkoihini kävellessäni kentän keskelle, joska koko saamarin kenttä oli täynnä ihan sitä itseään. Tuo pahainen ori ei ilmeisesti ollut kovahermoisimmasta päästä ja taisi moisen pääpollalle olla jo ihan liikaa mennä omalla kotikentälläänkin koulua oma omistaja selässään. Päätin olla enää kommentoimatta mitään narrin hevosvalintoihin, mutta yllätyin kuitenkin vilkaistessani ratsukon suuntaan. Piimä meni sievästi kaula kaarella, vaikka sen askeleet olivatkin selvästi varsin jännittyneet ja se odotti koko ajan korvat kääntyillen ohjeita narrin suunnalta. Selvästikin kyseessä oli hyvin miellyttämisenhaluinen hevonen, mutta miksi sen piti olla tuollainen häsläri! Käynti oli vielä melkoisen tönkköä katseltavaa, mutta ravissa alkoi jo huomata orissa selvissä rentoutumisen merkkejä. Alkoi tyytyväinen ja rentoutunut pärskähtely, ja alkoi se oikea muotokin vähitellen löytymään. Tykkäsin oikein paljon Piimän liikkeistä, mutta oli sanomattakin selvää, että narri teki kovasti töitä saadakseen ratsunsa näyttämään tuolta. Vähän väliä hän taputteli ja kehui ääneen oria aina kun se teki vähänkin jotain oikein ja myötäili liikkeitä pitäen kuitenkin koko ajan ohjat omissa käsissään. Se tuntui passaavan enemmän kuin hyvin tälle herralle ja kuuliaisesti se mennä jolkottelikin eteenpäin koko alkuverryttelyn. Koulutustason mukaisesti pyysin ratsukkoa menemään askellajeja kootusti, kutakin vuorotellen aina pitkillä sivuilla. "Muista käyttää hieman enemmän puolipidätteitä, jotta saat pidettyä tuntuman paremmin suuhun", heitin kommentin aina silloin tällöin väliin, mutta kovin paljoa minulta ei tällä kertaa vaadittu. Avo- ja sulkutaivutusten kohdalla Piimä jännittyi selvästi ja tuntui aluksi melkein kieltäytyvän koko tehtävästä. Sen askeleet olivat epävarmat ja silmät muljahtelivat lievästä pelosta. Narri tyynnytteli orhia jälleen rauhoittavalla äänellä ja pyrki tekemään mahdollisimman selkeät avut. Stop. Yksi virhe riitti pysäyttämään orin niille jalansijoilleen ja se heitteli päätään hiukan korskuen. Narri huokaisi syvään turhautuneena ja minä kävelin rivakoin askelin paikalle ratsukon vierelle. Käskytin tekemään kaiken uudestaan ja itse kävelin lähettyvillä koko ajan antaen täsmäohjeita saman välttämiseksi. Nyt Piimä oli entistä epävarmempi ja sen anteeksiantamattomuus itseään kohtaan oli älytön. Kun se kuitenkin huomasi toisella kerralla onnistuneensa, alkoi se taas silminnähden rentoutumaan. Annoin narrille vielä loppuun tehtäväksi nostaa laukan ja tehdä muutamat laukanvaihdot, jolloin todennäköisesti orille jäisi vielä parempi maku suuhun. Yleensähän se vauhti oli se, joka sai unohtamaan murheet. Niin näytti tapahtuvan Piimänkin kohdalla!

27.05.2014 Kouluvalmennus, valmensi Dora
Piimä liikkui kyllä hienosti, mutta siitä huomasi kuinka paljon hevonen jännitti ja stressasi koko valmennus tapahtumaa. Alkuverryttelyt sujuivat hyvin, mutta kun otettiin avotaivutusta ja se ei heti onnistunut, tuntui ori hermostuvan entisestään. Piimä tikitti pitkin uraa, pälyili ympärilleen ajovaloihin jääneen peuran näköisesti ja meinasi pistää koko homman ihan sörsseliksi. Onneksi kuitenkin narri tunsi hevosensa oikut ja osasi rauhoitella stressaantunutta ratsuaan. Avotaivutus uralla sujuikin parin yrityksen jälkeen erittäin hyvin ja mallikkaasti molempiin suuntiin ja hevonenkin rauhoittui hiukan kun sai kehuja suorituksestaan. Väliin otettiin pari volttia ja sitten ratsukon piti toistaa avotaivutus siten, että he kulkivat kentän poikki eivätkä menneet uralla. Nyt Piimänkin piti keskittyä enemmän, mutta rauhallisen ratsastajan avustuksella tämäkään tehtävä ei ollut liian vaikea suomenhevoselle. Se kulki hienosti kolmella uralla ja liikkui muutenkin hyvin nätin näköisesti. Avohermoilun vastapainoksi annoin ratsukon tehdä myös paljon vähän vapaampaa harjoittelua laukassa. Ensin pari kierrosta molempiin suuntiin harjoituslaukkaa ja sitten ratsastajan piti siirtyä koottuun laukkaan. Piimä ei kyllä olisi hävinnyt näyttävyydessään yhtään puoliverisillekään, sillä se liikkui oikein sujuvasti ja askellaji oli todella puhdas. Kootussa laukassa piti tehdä suuret pääty-ympyrät ja pitkillä sivuilla piti pysähtyä ja siirtyä pysähdyksestä takaisin laukkaan. Piimä totteli hienosti narria eikä ratsastajankaan avuissa tai missään muussakaan ollut mitään moittimista. Viimeisenä tehtävänään ratsukko meni laukassa kahdeksikolla ja kahdeksikon keskellä heidän täytyi vaihtaa laukkaa. Tehtävä tuotti alkuun vähän ongelmia orille, joka epäonnistuessaan meinasi taas hermostua ja jännittäytyä oikeaksi stressiperseeksi, mutta ratsastajan rauhallinen ja selkeä ratsastustyyli auttoivat hevosta keskittymään asiaan ja unohtamaan temppuilut sikseen. Laukan vaihdot sujuivat hyvin ja ratsukko sai niiden jälkeen aloittaa loppuverkat itsenäisesti.

03.06.2014 Estevalmennus, valmensi Dora
Olin jälleen tullut valmentamaan jo tutuksi tullutta parivaljakkoa, nimittäin narria ja Piimää. Tänään valmennuksen aiheena olivat esteet. Piimä oli tänään paljon rauhallisempi kuin viime kerralla eikä tuntunut turhia hermoilevan. Kavaletit ja laukkapuomit sujuivat leikiten ja suomenhevonen liikkui reippaasti. Harjoitusesteiden jälkeen siirryttiin yksittäisen pystyn hyppäämiseen ja sitten kasvatin estemäärää parilla muulla pystyllä ja kaksoissarjalla. Rata oli helppo ja tiet loivia, joten narrilla ja Piimällä ei ollut niiden hyppäämisessä mitään ongelmaa. Esteet olivat korkeudeltaan nopeasti metrisiä, eli nousivat sinne tummanrautiaan orin omalle tasolle saakka. Nämä hiukan suuremmat esteet taisivat jännittää Piimää, jolloin narrin piti ratsastaa vielä aktiivisemmin ja olla kunnolla mukana joka hypyssä. Kun Piimä sai tarpeeksi rohkaistusta ja ratsastaja ratsasti koko ajan, hyppäsi se myös korotettua rataa ihan mallikelpoisesti. Kaksoissarjalla orilla oli ehkä hiukan hankaluuksia keretä hyppäämään toinen este, mutta kun esteelle tullessa narri muistasi lisätä hiukan vauhtia niin suomenhevonen suoriutui myös sarjasta hyvin. Hypyt olivat puhtaita ja vain alussa tuli pari pudotusta. Piimällä oli hyvin tekniikka hallussa ja narri täydensi hevosensa puutteita todella hyvin omalla ratsastamisellaan. Ratsukko työskenteli hyvin koko valmennuksen ajan ja rataakin hypätessä saivat monia puhtaita suorituksia.

19.06.2014 Estevalmennus, valmensi Veera A.
Kiiruhdin valmennuspaikalle take away -kahvini kanssa hitusen aikataulusta myöhässä. Kentällä minua odotti hermostuneen oloinen suomenhevosori jonka selässä istui rennon oloinen ratsastaja. Että ratsu ja omistaja voivatkin olla toistensa vastakohdat. Ori jännittyi hieman lisää minun saavuttuani paikalle, mutta ratsastajan ohjattua orin kaviouralle kävelemään Piimä alkoi hieman rentoutua. Annoin ratsukon suorittaa alkulämmittelyt omaan tahtiin hiljaisuuden vallitessa. Ajoittain sanoin jotain hiljaiseen ääneen, lähinnä jotta Piimä ei unohtaisi minun paikallaoloani ja alkaisi stressata uudelleen minua. Piimä kuitenkin hätkähti jokaista pientä ääntä tai varjoa, joka tuli yllättäen. Keskustelin hetken ratsastajan kanssa tämän toiveista valmennuksen suhteen, käyttäen heti tilaisuuteni hyväksi kävellä kentälle rakentamaan muutamaa estettä. Piimä katseli minua epäilevästi, ja piti huolta siitä, etten missään vaiheessa kadonnut sen näköetäisyydeltä. Ori kuitenkin minun tarkkailustani huolimatta ehti keskittyä myös narrin apuihin, ja pian se kulki kaula kaarella, vaikkakin hieman jäykkänä.
Opastin ratsukon ensimmäiseksi tavalliselle pystyesteelle nähdäkseni Piimän hyppytyylin. Piimä hyppäsi esteen vaivattoman näköisesti, nostaen kavionsa tarpeeksi korkealle, ettei vahingossakaan hipaisisi puomia. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että Piimän ponnistuskohta ei ollut lähelläkään esteen keskiosaa, ja vaikka narri koitti ohjata oria keskelle estettä. Muutamien eri estetyyppien hyppimisen jälkeen ajattelin kokeilla ihan kiusakseni viuhkaestettä. Se saattaisi olla surkea yritys korjata heikkoa ponnistuskohtaa, tai sitten pienellä todennäköisyydellä ori oppisi katsomaan ponnistuskohdan paremmin. Ensimmäisellä yrityksellä Piimä hyppäsi läheltä oikeaa reunaa, jolloin narrin oikea jalka kolahti esteeseen. Piimä tietenkin sai siitä kunnon sätkyn, ja otti monta vauhdikasta sivuaskelta ennen kuin pysähtyi huohottamaan paikalleen. Korvat ja silmät vain pyörivät päässä, mutta kun narri kumartui hevosen kaulan ylle silittämään Piimää ja kuiskimaan sille rohkaisevia sanoja, ori rauhottui jälleen hitusen verran. Toisella hyppykerralla tapahtui positiivinen yllätys; Piimä ponnisti tarpeeksi keskeltä estettä, ettei ori itse tai ratsastaja voisi osua esteeseen. Pyysin ratsukkoa hyppäämään kentälle rakennettuja esteitä ratana. Piimä keskittyi koko kapasiteetillaan, ja ylitti esteen toisensa jälkeen puhtaasti ja huolella. Vauhti oli melko hidas, mutta teknisesti suoritus oli hyvä. Korotin muutamaa pystyestettä vielä hieman, että Piimä pääsisi hyppäämään koulutustasoaan vastaavia esteitä. Esteiden korotuksen jälkeen ratsukko suoritti radan vielä muutamaan otteeseen, ja sitten annoin ratsukolle luvan suorittaa loppuverkan omaan tahtiin. Lykkäsin esteiden raivaamista siihen asti, että ratsukko oli poistunut paikalta, ettei suokkiparka enää jännittäisi turhaan, kun oli niin kiltisti jo työskennellyt.

02.04.2015 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
narrin Piimä on syötävän söpö pikku höppänä – ja yksi saamarinmoinen stressiperse. Oriparka oli kireä ja jännittynyt alkukäynneistä asti, joten alkuverryttelyjen aikana raudikko sai ylitsevuotavat kehut aina, kun teki jotain oikein. Ratsukon pitkä yhteinen taival kuitenkin näkyi (sietääkin!), kun pikku hiljaa Piimä kävi hieman rennommaksi, askeliin tuli elastisuutta eikä jokaista asiaa tarvinnut tehdä niin mahdottoman ryppyotsaiseksi.

Päivän ensimmäinen tehtävä oli ikisuosikkini; siirtymisiä! Ensin koottu ravi – keskiravi – koottu ravi, sitten koottu ravi – lisätty ravi – koottu ravi. Muutaman kerran Piimän liike jämähti kootessa paikoilleen, ja lisätessä ori kauhoi pariin otteeseen etusillaan kuin mikäkin uimari. Tilanteen rauhoittaminen ja tehtävän uusiminen auttoivat, mitään sen kummoisempaa ei tällä kertaa tarvittu. Pari siirtymäketjua oli todella vaikuttavan näköisiä, ja orin stressiylilyöntien jäätyä pois suoritukset olivat läpi linjan tasaisia ja hyviä, vaikka eivät olisi erinomaisia olleetkaan. narri ratsasti todella siististi ja rauhallisesti, enkä päässyt kertaakaan motkottamaan yhtään mistään, vaikka olisin halunnut.
Välikäyntien jälkeen siirryimme laukkatehtävään, joka oli neljäsosakierros (pitkän sivun keskeltä lyhyen sivun keskelle) vastalaukkaa. Piimän vastalaukka nousi yhtä kevyesti kuin myötälaukkakin, ori piti sen nikottelematta yllä eikä kiihdytellyt tai himmaillut ollenkaan. Raudikko käytti hyvin selkäänsä ja takaosaansa, kaula ja vatsalihakset tekivät töitä. Oriparka kyllä hikosi kohtuuttoman paljon, reppana stressiperse.

Muutamien simppelien ravi- ja käyntipohkeenväistöjen jälkeen ratsukko sai suorittaa loppuverryttelyt itsenäisesti. Pikku Piimä-ressukkaa, kun edelleen, kaikella kisakokemuksellaan, stressaa kotitreenejä! Mutta hyvä te, oikein hyvää työtä!

25.10.2015 Kouluvalmennus, valmensi Lissu T.
Viime valmennuksesta onkin aikaa, joten olimme narrin kanssa sopineet, että pidän (nälkäpalkalla) hänelle ja Piimälle koulu- ja estevalmennuksen. Ensin otimme työn alle koulujutut.
Valitettavasti ori on edelleen stressiherkkä jännittäjä, vaikka ikää ja kokemusta on kertynyt. Ratsukolla on pitkä yhteinen historia, joten narrilla on kaikki työkalut ratsunsa rentouttamiseen, mutta Piimän itsevarmuus ei ole tuntunut kasvaneen turhan paljoa. Alkuverryttelyissä keskityimme hakemaan Piimään rentoutta ja letkeyttä, askeleisiin pituutta ja kaikki jännittyneisyys ja nykivyys pois. Paljon siirtymisiä, eteen-alas-ratsastusta, askeleen pidennystä ja lyhennystä, voltteja, täyskaartoja, muita helppoja kuvioita.

Kun Piimä oli rennompi ja kunnolla avuilla, aloitimme varsinaisen valmennustyöskentelyn. Ensimmäinen tehtävä oli käännös takaosalla kootussa käynnissä ja siitä välitön siirtyminen koottuun raviin. Koottu käynti ei tuottanut ongelmia, eikä koottu ravikaan, orin liikkuminen oli tahdikasta ja sujuvaa, eteenpäinpyrkimys oli hyvä. Käännökset taas olivat parilla ensimmäisellä kerralla hieman hätäisiä, mutta paranivat hiljalleen. Parin nappisuorituksen jälkeen vaihdoimme tehtävää.
Koottu käynti - keskikäynti - koottu käynti -siirtymät pitkillä sivuilla sujuivat jouhevasti ilman tahtirikkoja tai ongelmia. Samalla varmalla otteella ratsukko suoritti samanlaisen siirtymätehtävän myös ravissa. Sujuvista siirtymisistä siirryttiin sujuvasti laukkatyöskentelyyn, joka tänään käsitti vastalaukkaa pääty-ympyrän puolikkaalla sekä laukanvaihtoja käynnin kautta. Ratsukko aloitti laukanvaihdoilla, ja niitä olikin ilo katsella. narri valmisteli vaihdot hyvin, ratsasti siististi, ja Piimä teki oman osansa tarkasti ja täsmällisesti näyttävin, elastisin liikkein. Kuolaintuki oli tasainen ja pehmeä, takaosa kunnolla alla ja etuosa sopivan kevyt. Vastalaukka sujui yhtä jouhevasti kuin myötälaukkakin, ilman kaahailua tai tahtirikkoja. Puoliympyrän muodosta voidaankin sitten olla montaa mieltä, narri saisi vähän kerrata geometriaa ennen seuraavia koulukisoja.

30.10.2015 Estevalmennus, valmensi Lissu T.
Estevalmennuksen aloitimme saman tien, kun raahauduin kentän laidalle. Olin pyytänyt narria verryttelemään Piimän valmiiksi niin, että jäljellä olisivat vain verkkahypyt. Koska minulla meni odotettua pidempään kahvini kanssa, ratsukko oli ehtinyt ottaa muutamia verkkahyppyjä. Saavuin sopivasti nostamaan puomeja sekä toteamaan, että Piimä oli rentoutettu hyvin, sen laukka pyöri mukavasti ja kaksikko teki hyvät hypyt lähestymisistä lähtien.
Olimme edellisenä päivänä koonneet valmiiksi yhdentoista esteen radan, jossa oli pystyjä, oksereita, yksi muuri ja trippeli sekä aaltoalkku. Rata oli teknisesti haastava, olihan tarkoituksena prepata ratsukkoa cupeja varten. Muutaman kaarteen saattoi vetää lyhyenä (jolloin lähestymisestä tulisi lyhyehkö ja vino) tai pidempänä (jolloin saisi pidemmän, suoran lähestymisen), mutta pääosin pelivaraa ei ollut. Asettamani aikaraja oli melko tiukka, ja vaati jokaisen suoran pätkän laukkaamista todella reippaassa tahdissa.

Ensimmäinen rata oli 80cm korkuinen harjoittelurata, jolla en vielä ottanut aikaa. narri ratsasti siististi, oli jokaisessa hypyssä hyvin mukana myödäten tarpeeksi antaen Piimälle tilaa käyttää kaulaansa kunnolla. Ori hyppäsi, kuten yleensäkin, hyvällä tekniikalla jalkojaan varoen, selkä ja vatsalihakset työskennellen. Aaltolankulle tuli vähän huonompi lähestyminen, minkä vuoksi Piimä alkoi stressata tehden muutaman tahtirikon ennen seuraavaa estettä. narri sai kuitenkin pakan hyvin kokoon, ja myös loppurata suoritettiin samalla hyvällä otteella kuin alkurata. Toisella kerralla otin aikaa. Rata meni muuten hyvin, mutta viimeisen esteen kohdalla narri totesi radan jo suoritetuksi, ja hypystä tuli löysempi ja valitettavasti Piimä otti puomin alas takasillaan. Lisäksi ratsukolle rapsahti kolme virhepistettä ylitetystä enimmäisajasta. Ei kun uusiksi samalla korkeudella, ja läksytykseni ("Rata ratsastetaan loppuun, maaliviivan jälkeen voit ottaa rennosti!!") meni perille; ei pudotuksia, rata suoritettiin enimmäisajan puitteissa. En korottanut esteitä tai pyytänyt uutta suoritusta, rata oli sen verran vaativa ja Piimä sen verran hikinen, että pari hyvän mielen 50cm verkkaristikkoa riitti hyvän radan jälkeen.

Ofavaa.

Piimä ja Piimän elämä kotioloissa.

Päiväkirja:

31.12.2015 Rankka uusivuosi
Olkoonkin, että elämme täällä keskellä ei-mitään, uusi vuosi on aina rankka Piimälle. Se raukka säikkyy jokaista paukahdusta, jotka harvakseltaan lähistöltä kuuluvat, säikkyy se niitäkin, jotka kuuluvat kauempaa kylältä joita en itse enää kuule. Tänä uutena vuotena oli onneksi vähän helpompaa kuin normaalisti. Rauhoittavat tahnat tai vastaavat eivät ole toimineet orin kanssa, tänä vuonna tungin vain sen korvat niin täyteen pumpulia kun sain ja pistinpä vielä päälle ravurien korvahuput. Vaikka hetken mietin hankkeen riskialttiutta, päädyin lopulta laittamaan orin parhaan kaverinsa Käävän kanssa varsomiskarsinaan. Vähän ahdasta siellä oli kahdelle hevoskokoiselle elikolle, mutta onneksi ne ovat kuin paita ja peppu. Ihme ja kumma koko yön kaverukset viettivät kyljikkäin, toisiaan harvakseltaan rapsutellen. Pari kertaa Piimä vähän säpsähti, kun naapuri paukutteli omat rakettinsa lastensa iloksi, mutta muuten yö sujui varsin rauhalisissa merkeissä. Hyvää uutta vuotta vain itse kullekin!

06.01.2016 Reipas rekiretki kilikelloin
Lunta ja pakkasta on vihdoin riittämiin, onhan täällä lunta ja pikkupakkasia ollut, mutta nyt vihdoin pamautti parikymmentä astetta pakkasta ja kunnon hanget! Mitäpä sitä sitten muuta tekemään, kuin hakemaan pikku Piimää tarhasta ja valjastamaan sitä reen eteen. Lissu ei ehtinyt mukaan, mutta ei se mitään, nautin myös yksinäisestä tekemisestä orini kanssa. Tallin hiljaisuudessa harjailin karvakorvaani, jota en ole klipannut, koska sitä ei oikeastaan tarvitse klipata. Paksu karva oli helppo harjata piikkisualla ja Piimä nautti myös yhteisestä hetkestämme tallin hämärässä. Valjaiksi ja längiksi valitsin ne kilikelloiset, perään vedin reen.

Kyytiin kavuttuani vedin syliini porontaljat ja ympärilleni käärin toppatakin lisäksi vielä viltin. Pimeää oli, vaikka oli vasta iltapäivä, mutta tähdet näkyivät mukavasti ja kuukin valaisi. Piimä lähti hengitys höyryten ja tiu'ut helisten liikenteeseen, korvat hörössä. Miten mukavaa olikaan katsella orin keinuvaa takapuolta edessäni, kun ori askelsi reippaasti eteenpäin hangesta huolimatta. Jos otetaan myös kuntopuoli tähän näkökannaksi, tekee hyvää takamukselle vetää rekeä lumen keskellä.
Reipasta ravia matka eteni hyvin, ja Piimä oli pirteä ja reipas. Ja rento. Mikään ei häirinnyt meitä matkaa taittaessa tai takaisin kääntyessä, autoja ei mennyt missään, välillä tuntui kuin olisimme saapuneet johonkin mielikuvitusmaailmaan. Piimän kanssa on ihanaa tehdä tällaisia asioita, kun arkajalkaani ei pelota ollenkaan vaan se askeltaa rennosti ja mielellään. Hyräilin matkan varrella joululauluja, vaikka joulu menikin jo. Ei se mitään.

Tallille palatessamme riisuin Piimän valjaista ja laitoin sille kuivatusloimen. Sitten istuin vain orin kanssa sen karsinassa, porkkananpaloja sille syötellen, turpaa rapsutellen ja hiljaa kuiskutellen. Piimä on se satukirjojeni suomenhevonen.

21.12.2016 Maastoretki mopoilla, kirjoitti Lissu T.
"Me lähdetään kuule maastoon, sinä ja minä", totesin narrille, jonka löysin varustehuoneesta "kiillottamasta varusteita", eli mussuttamasta tuomiani suklaakonvehteja etukäteen.
"Jaa mennäänkö, näillä pääkallokeleillä", kuului vähän ivallinen vastaus.
"Mennään mennään, maastoreitit ovat ihan kunnossa - varmistin naapurilta, on kuulemma ajanut hevosilla ihan normaalisti ilman pelkoa liukastumisesta." Hymyilin leveästi ja naurahdin, kun narri puuskahti hieman teatraalisesti.
"No mennään sitten, maastossa on kuitenkin mukavaa. Oliko sulla joku suunnitelma?"
"Toin Piimän tohon käytävälle, pistähän se kuntoon niin mennään. Etkä väitä vastaan, pitää stressipupunkin päästä metsälenkille."
"Joojoo. Kellä sä sitten menet?"
"Mun uljas upea menopelini odottaa pihalla kuin kurpitsavaunut Tuhkimoaan." narri irvisti.

narrin naama oli näkemisen arvoinen, kun hän talutti Piimän pihalle ja huomasi kurpitsavaununi - kärryjen eteen valjastettu Potka. "Et ole tosissasi", nainen sai lopulta puuskahdettua tuijottaen yhä epäuskoisena päistärikköä pikkuferrariani.
"Joo joo! Äläpä nyt yhtään, kyllä suokki ja shettis ovat ihan hyvä parivaljakko." Piimä ei tainnut olla ihan samaa mieltä, se tuijotti pörröistä päistärikköä kuin konservatiivi liberaalihippiä työpaikan casual fridaynä.

Toivuttuaan järkytyksestä ystäväni nousi satulaan, minä nousin kärryihin ja lähdimme kohti tuttua, hyväksi havaittua maastoretkeä. Piimä ei malttanut tuijotella ympärilleen, sen kaikki huomio oli edellä ravaavassa Potkassa. Tai ainakin näin narri huuteli sieltä jostain takaa.
Kuljimme vieretysten tai peräkanaa, miten nyt tiellä oli tilaa. Reissu oli rauhallisen käynnin, mummohölkän ja reippaan ravin iloinen sekasotku, jotka loihti punaa poskille, hymyä huuleen ja hevosten korvat töttörölle. Itsevarman, maailmanomistajan elkein teitä tallaavan Potkan seura tuntui vähän rohkaisevan Piimääkin, joka ei ollut niin huolissaan ja stressaava pikku jännäkakka, kuin mitä se yleensä tuppaa olemaan. Ymmärrettävistä syistä narri sai himmailla ratsunsa vauhdin kanssa reippaammilla pätkillä, Potka-parka kun ei tappijalkoinensa pysynyt perässä, vaikka miten yritti.

Tallin pihassa kaivoin kärryistäni porkkanapussin ja uuden konvehtirasian, jotka olin unohtanut nostaa kyydistä aikaisemmin.
"Kyllähän me vielä nähdään mutta hyvää joulua jo etukäteen", sanoin hymyillen ja suikkasin suukon Piimän turvalle. Ori näytti vähän hämmentyneeltä, mutta mitäs tuli haistelemaan minua ja tuomaan ylisöpön turpansa suukotteluetäisyydelle!