Kuvagalleria

Tuonenvihne VH15-018-0478

02.05.2016 tammalle myönnettiin Jälkeläisluokka B.

15.01.2017 Vinku palkittiin KRJ-I -palkinnolla.

25.02.2016 raudikko edusti KERJL:n tilaisuudessa, ja tuli palkituksi KERJ-I -palkinnolla.

28.02.2017 Vinku sai ERJ-II -palkinnon.

20.04.2017 Vingulla oli edessään viimeinen etappi, SLA, josta raudikko veti 99 pistettä ja SLA-I -palkinnon.

Luonnekuvaus

Jälleen kerran mietimme, mitä tuli tehtyä kun Vinkuun aloimme tutustua. Koska sen isä on ujopiimä ja emä on stressiperse, ei liene mikään yllätys, ettei tamma itsekään ole ainakaan mitenkään erityisen rohkea. Ihana mamman marjapiirakka se on, hoidokkina niin mahdottoman suloinen ja ratsastaessa niin kovin yritteliäs, mutta vieraiden kanssa sulkeutunut ja ujo tamma jännittää heti, kun ratsastajakin ja uudet asiat ovat sille melkoinen pelote. Vinku kuitenkin luottaa tuttuun ihmiseen kuin peruskallioon ja se onkin mahdottoman ihastuttava pikkuinen tämän asian suhteen - vaikka Vinkua kuinka pelottaa se aina uskaltaa tutun käsittelijän tai ratsastajan kanssa lähestyä pelottavaa ja uutta asiaa. Onnistumisen avain tamman kanssa onkin siinä, että sen kanssa on vietetty aikaa ja rakennettu luottamusta pitkän kaavan kautta.

Kunhan hoitaja on tuttu, hoitajan iällä tai hevoskokemuksella ei ole väliä. Raudikko on lauhkea, seurallinen ja huomionkipeä haliponi, joka rakastaa rapsutuksia ja pitkiä harjaussessioita. Uusi ihminen saa Vingun varautuneeksi, tamma pingottaa ja säpsyy saattaen steppailla rauhattomasti, tai vaihtoehtoisesti raudikko kuopii lattiaa. Uudet tuttavuudet hoitavat Vingun käytävällä ketjuissa, ja mitä hitaammin ja rauhallisemmin, sen parempi. Jutusteleminen ja rapsuttaminen ovat aina plussaa, oli ihminen uusi tai vanha tuttavuus. Kun sinunkaupat on tehty, Vingun voi huoletta hoitaa tamman omassa karsinassa ilman, että hevonen on edes kiinni. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat rutiinilla, mutta ikävimmät - piikitykset, madotukset - hoitaa aina tuttu ihminen. Eläinlääkäri ja kengittäjä saavat tehdä työnsä rauhassa, Vinku ei ole moksiskaan. Tosin uppo-outo kengittäjä joutuu sietämään muutaman ensimmäisen kerran jalan nykimistä, ja kengittäjä joutuu katselemaan tärisevää hevosta. Vinku-parkaa vain niin kovin jännittää!
Taluttaessa ja lastatessa suomipulla on mutkaton, helppo hevonen. Tamma kulkee mukana taluttajansa tahtia, pysähtyy kun tauttajakin pysähtyy ja sovittaa askeleensa taluttajansa askelten rytmiin. Vinku ei koskaan pelleile tai tunge ohi, eikä jää syömään ilman lupaa, vaikka voikukat tai koivunoksat miten houkuttelisivat. Lastaaminen, matkustaminen ja kopista ulos tuleminen sujuvat vaivatta kerta toisensa jälkeen.

Tutun ratsastajan kanssa Vinku on parhaimmillaan, sillä tamma kykenee rentoutumaan, mikä luonnollisesti näkyy heti paitsi liikkumisessa, myös suoritusvarmuudessa. Oudon ratsastajan kanssa raudikkoa jännittää niin, että liikkuminen on nykivää, pää meinaa nousta pilviin, asiat tehdään säästöliekillä tai liioitellen.. Kaikkein paras tilanne on silloin, kun ratsastaja on tutustunut Vinkuun etukäteen hoitamalla ja muutenkin maasta käsin puuhailemalla, sillä tutun ihmisen ratsaille nousu ei ole Vingun mielestä niin tavattoman jännittävää. Tutun kuskin kanssa suomineidosta saa hyvän pelin lajiin kuin lajiin.
Kaikki helppojen luokkien asiat taitava Vinku ei ehkä ole mikään liitokavio, mutta parhaansa yrittävä, uuttera ja nöyrä työmyyrä se on. Kun tamma ei jännitä, se on tasaisen varma suorittaja, joka jaksaa toistaa samaa liikettä kerta toisensa jälkeen, kunnes ratsastaja on tyytyväinen. Vinku ei kiukuttele, protestoi tai kyllästy, vaan lähtee aina yhtä hyvillä mielin töihin. Pikkutamma onkin sympaattinen hyvän mielen ratsu, jonka kanssa on yhtä mukava pyöriä turhanpäiväistä ympyrää kuin hioa koulurataa täydelliseksi. Luonnollisesti kevyt, pehmeä käsi, hyvä istunta ja muut hyvän ratsastajan peruselementit ovat eduksi Vingunkin kanssa, mutta tamma ei tunnu ottavan nokkiinsa, vaikka sitä miten kiskoisi suusta (talutusratsastuksessa nähtyä). Tutulta ihmiseltä tamma taitaa sietää mitä tahansa, uutta kaksijalkaista tamma jännittää, vaikka selässä olisi millainen olympiajoukkuevalmentaja. Jollei neiti olisi sellainen arkajalka jännittäjä kuin on, Vingusta olisi perhehevoseksi, terapiaratsuksi, ratsastuskoulun opetusmestariksi monelle tasolle.. Vinku vain on hieno, periaatteessa kenelle tahansa sopiva yleispeli.

Hypätessä, kuten voi olettaa, erikoisesteet ja mikä tahansa tavallisesta poikkeava saavat Vingun jännittymään ja pälyilemään epäillen kyseistä estettä. Sille riittää, että pystyyn on laitettu alle heinäpaali tai trippeli ei olekaan trippeli vaan sianselkä, esteelle pitää pöristä ja sitä pitää mulkoilla. Uuden ratsastajan ei kannata yrittääkään hypätä tammalla, koska se jännittää jo uutta ratsastajaa eikä rentoutumisesta ole toivoakaan, jos sen pitää yhtä aikaa selviytyä uudesta kuskista ja jännittävistä esteistä. Tuttu ihminen saa Vingun rentoutumaan ja vaikka se katseleekin erikoisia johteita sun muuta epäillen, se kuitenkin hyppää, kunhan ohjastuntuma pysyy ja alapohje on kiinni. Silloin se tuntee olonsa turvalliseksi ja voi luottaa siihen, ettei mitään pahaa tapahdu. Tamma ei ole ratojen nopein tykki, mutta tarkka perussuorittaja, joka harvoin tiputtaa vaikka ei ehkä ole se nopein.
Maastossa Vinku on vähän säikky, yllättävät äänet ja tapahtumat saavat sen säpsymään ja onpa se ottanut parit laukkalähdötkin. Tutun ratsastajan kanssa sekin nauttii menosta, eikä stressaa asioita ennen kuin ne tapahtuvat. Maastoesteitä pitää totta kai kytätä hieman, mutta tamma saa kyllä hypättyä kunhan sitä rohkaisee tarpeeksi. Melko helposti Vinku kieltää, jopa silloin, kun voisi päästä yli, mutta ei olekaan sitten itse ihan varma enää. Se kaipaa patistelua, rohkaisua ja joskus hieman ärhäkkää ääniapuakin, mutta suorittaa kyllä.

Yllätys yllätys, Vinkua meinaa jännittää kisapaikoilla melko lailla. Se hakee kuitenkin turvaa ihmisestä, eikä ala pyöriä ja vinkua ja hermoilla sen enempää kuin kotonakaan. Toisaalta ei myöskään vähempää, Vinku saattaa täristä, se hikoilee, kuopii ja steppailee. Rauhoittuu se siitä joissakin tunneissa, kun sitä vain taluttelee ja sille juttelee rauhassa, mutta aikaa pitää muistaa varata aina paljon enemmän kuin muiden hevosten kanssa. Suoritus saattaa mennä täysin pipariksi Vingun jännityksen vuoksi, mutta niitä nappisuorituksiakin tulee.

Sukutaulu & -selvitys

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset

17.12.2015 estevalmennus, valmensi mori-mori
Lissu talutti pienen rautiaansa kentälle ja kampesi itsensä selkään. Sieraimet lautasen kokoisina keskellä kenttää seisova tamma tuijotti vuoronperään minua, kentälle pystytettyjä esteitä sekä kentän laidalle parkkeeraamaani toyotanromua. En tiedä mikä edellämainituista oli tänään se kaikista jänskättävin. Alkuverryttelyissä Vinku liikkui hyvin, vaikka unohtikin ajoittain omistavansa neljä jalkaa tuijottaessa kentän keskellä seisovaa, uutta ihmistä. Aikansa tuijoteltuaan tamma kuitenkin palautti ajatuksensa takaisin työntekoon.

Koska Vinkua hieman jännittää kaikki uudet jutut, päätimme tänään treenata (mitäs muutakaan kuin) erikoisesteitä - porttia, vesimattoa, muuria... mitä nyt vain ehdittäisiin, Vingun reippaudesta riippuen.
Alkuun kaksikko sai hypätä lämmittelyesteenä pientä ristikkoa, joka nousisi pikkuhiljaa pystyksi ja saisi portin alleen. Ristikko ylittyi oikein mallikkaasti, pysty samoin, mikä nyt varsinaisesti ei yllättänyt Vingun kilpailuhistorian tuntien. Mutta herranjumala kun tähän yhdistettiin vielä portti! Perinteisen kiinteän vaneriportin sijaan päädyin laittamaan alle pressusta ja kahdesta kepistä tein itse ja säästin -periaatteella kyhätyn, kevyesti tuulessa keinuvan ja rapisevan tekeleen, jonka eteen tamma löi ensimmäisellä kerralla niin kovan sutijarrutuksen, että Lissu oli ylittää esteen yksinään. Vaikka esteen edessä kaikki jalat yhdessä seisova, kovaan ääneen puhiseva suomenhevonen olikin minusta huvittava näky, Lissua tilanne ei tuntunut huvittavan. Useammasta yrityksestä huolimatta emme saaneet tammaa esteen ylitse, mutta kun viimein vaihdoin tilalle kunnollisen vaneriportin, este ylittyi oikein nätisti.
Asetin vielä edellämainitun esteen alle pienen vesimaton, jonka kaksikko ylitti muutamaan otteeseen oikein nätisti - kunnes Vinku tajusi, että herranjumala, tuossahan on jotain sinistä. Aikansa arkailtuaan, tuijoteltuaan, mattoa haisteltuaan ja estettä kierreltyään tamma oli taas valmis tositoimiin.
Koska olin laiska, en jaksanut alkaa kasailemaan muuria. Sikäli kuin vanerisessa, tiiliseinäksi maalatussa laatikossa olisi jotain kasattavaa, mutta... ei. Sen sijaan pääti muuttaa vesimattovaneriporttiesteeni noin 80cm korkuiseksi okseriksi. Vaikka Vinku alkoi selvästi näyttää jo väsymisen merkkejä, se ylitti esteen urheasti ja sen koommin kiukuttelematta, vaikka Lissu joutuikin tammaa hieman patistelemaan reippaanpaan laukkaan enne lähestymisiä.

Päästin kaksikon tekemään itsenäisiä loppuverryttelyjä ja aloin keräämään esteitä pois kentältä. Vinku oli kevyesti hikinen, Lissu hieman enemmän hikinen ja minä lähinnä jäässä passasessa seisoskelusta. Tallissa, ihanassa lämpimässä tallissa kävimme vielä läpi valmennuksen plussat ja miinukset.

07.01.2016 kouluvalmennus, valmensi Em.
Aloittelimme valmennuksen hieman myöhässä. Vinku näytti katselevan hieman varautuneesti minua kuin sanoen 'kukahan ihme tyyppi sää oot', mutta kun nousit Vingun sekään se näytti tyyntyvän ja lähti lapsimaan uraa pitkin letkeässä käynnissä. Alussa otettiin normaalit verryttelyt kevyessä ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Leikiteltiin vähän asetusten ja taivutusten kanssa ympyröillä- ja volteilla. Lisäksi otettiin muutama pätkä lisäyksiä molemmissa askellajeissa, jotta on varmasti polle vertynyt kunnolla ja paikat auenneet.

Verryttelyn jälkeen aloitimme varsinaisen työskentelyn, tänään aiheena pohkeenväistöt. Aluksi tehtiin ihan vain käynnissä muutaman kerran väistöt uralta pari metriä pois ja sitten takaisin uralle. Tämä sujui teiltä todella hyvin, joten siirryttiin seuraavaan harjoitukseen, jossa tultiin pituushalkaisijaa pitkin ja lähdettiin väistämään vuoronperään kumpaakin pitkää sivua kohden. Näin saatiin kätevästi molemmat suunnat käytettyä yhdellä tehtävällä. Ensimmäiset raviväistöt menivät heikonlaisesti, kun Vinku pääsi puskemaan hieman lapa edellä, jonka takia kunnon riskiaskeleitakaan ei tullut. Ohjeistin sinua ottamaan napakamman puolipidätteen ulko-ohjalla mikäli etuosa meinaa karata ja ratsastamaan tarvittaessa pätkän suoraan ja aloittamaan väistön sitten uusiksi.

Ilmeisesti ensimmäiset pieleen menneet väistöt olivatkin vain alkukankeutta, koska tällä kertaa väistöt sujuivat paljon paremmin. Väistö vasemmalle oli kuitenkin hiukan heikompi ja lopussa Vinku pääsi valumaan uralle, josta syystä otettiin se vielä kerran uusiksi. Nyt olitkin napakkana loppuun asti ja Vinku väisti nätisti viimeisetkin metrit eikä vain valunut uralle. Nyt kun väistöt sujui näin hyvin ja meillä oli vielä hieman aikaa jäljellä otettiin muutama keskilaukka treeni tähän loppuun. Isolla keskiympyrällä otettiin molempiin suuntiin keskilaukka pätkiä, jotka sujuivat ihan hyvin alun arkajalkaisuuden jälkeen. Lopussa laukka oli todella pyörivää, ilmavaa ja ponnekasta, jossa takaosa työskenteli hyvin. Tähän oli hyvä lopettaa, rennot loppuravit enää ja sitten riittää.

Oikein mukava parivaljakko. Välillä ilmaantuu puolin ja toisin pientä arkajalkuutta tai ylivarovaisuutta, mutta kun uskaltaudut vaan ratsastamaan määrätietoisesti niin samalla valat Vinkuunkin varmuutta, jonka myötä suorituksenne paranevat entisestään.

Päiväkirja

21.06.2016 Liikutusta, kirjoitti mori-mori
Ikivanhan legendan mukaan Susirajassa on myös käsiteltävissä olevia, kuten suomenhevostamma Tuonenvihne, jota minut komennettiin tänään liikuttamaan omistajien lähtiessä... noei välttämättä minnekään, eivät vaan mokomat jaksa itse hevosiaan liikuttaa.

Vaikka pakkasta olikin lähemmäs viitisentoista astetta, tuntui se huomattavasti vähemmältä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Astelin reippain askelin tallipihan poikki kohti tarhoja, jossa minua odotti tarhan takanurkassa kököttävä, epäluoloisesti tuijottava pikkutamma. Olin kyllä tietoinen Vingun epäluuloisesta asenteesta uusia ihmisiä kohtaan, mutta koska tarha ei ollut kovin suuri ja hevosellakin säkää vain 150cm, en olettanut hevosen hakemisen tarhasta olevan kovin vaikeaa. Vaikka tamma ei juossutkaan minua karkuun ympäri tarhaa, onnistui se välttelemään päitsien laittoa uskomattoman pitkään pelkästään siirtelemällä painoaan etujalalta toiselle ja pitäen turpaansa kohti taivasta.

Tallissa päätin kiinnittää Vingun ketjuihin käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi, kuten Lissu ja narri olivat suositelleetkin. Tamma seurasi tarkasti jokaista liikettäni ja säpsähti joka kerta, kun käännyin liian nopeasti tai nousin ylös harjapakkia penkomasta.
Sain kuin sainkin kuitenkin raudikon harjattua, pintelöityä ja suitsittua, satulaa en vaivautunut laittamaan, sen verran pieni ja pörröinen tämä kaveri oli, että uskoin selviytyväni hyvin ilmankin.

Talutin Vingun parkkiin kentän keskelle ja iskin muovituolin sen viereen sen kummempia ajattelematta, mikä aiheutti jälleen pienen säpsähdyksen. Pakoon Vinku ei kuitenkaan yrittänyt, kuten ei aijemminkaan, vaan siirtyi hitaasti askeleen kauemmas tuolista jääden tuijottamaan sitä silmät suurina. Kampesin itseni selkään ja sitten mentiin.
En ollut tehnyt tunnille mitään sen suurempia suunnitelmia, kunhan vain köpöteltäisiin ympäri kenttää jonkin aikaa. Alkuun ratsastin kaikki askellajit läpi, minkä jälkeen alettiinkin sitten kokoamaan hommaa hieman paremmin pakettiin. Yrittelijäisyyttä Vingulta ei ainakaan puutu! Kovasti se yritti taivutella itseään milloin mihinkin suuntaan, vaikka suurimman osan ajasta etenkin ravissa ratsastaja vain keskittyi pysymään kyydissä ja antamaan jotain ohjeita hevoselle siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Yleisellä tasolla tämä kuitenkin onnistui ihan hyvin. Loppuun otettiin vielä hieman peruutuksia, väistöjä ja etu- ja takaosakäännöksiä ennen suuntaamista takaisin talliin. Hieno on minun tamman mamma!

12.09.2016 Tilannekatsausta, kirjoitti narri
Vinku on valmis kaikkiin laatuarvosteluihin! Tamman kaksi varsaa ovat kisanneet uskomattoman hyvin kaikkia lajeja - stressipersearkajalkamme on tehnyt jalostuksessa hieman parempaa jälkeä etenkin luonnepuolella, mutta myös rakenteen suhteen. Tällaiset hevoset ovat kyllä aivan loistavia, kyllä meille ne upeat otuksetkin kelpaavat, mutta on aina hienoa nähdä, kun polvi paranee. Tamma itse on ollut kisojen suhteen toki valmis jo pidemmän aikaa, mutta laatuarvosteluihin ei ensin voitu mennä jälkeläisnäyttöjen vuoksi, sitten tilalle ilmestyivät jalkaongelmat. Kuinka ollakaan! Manasimme pitkään ja hartaasti Lissun kanssa tätä, kun aina valmiit hevoset rikkovat itsensä.

Vinkulla on ollut hankkarivammaa, ei onneksi isoa, mutta totta kai se on sitten ollut kävelytys-kylmäys-kävelytys-kylmäys-linjaa. Ei mitään puhetta laatuarvosteluista tai treenistä tai mistään vastaavasta. Nyt tamma liikkuu jo puhtaasti, ei aro jalkaansa ja tilanne näyttää myös eläinlääkärin (ja Pertin) mukaan siltä, että Vingulla voi alkaa tehdä asioita. Tässä kuussa ei vielä mennä laatuarvosteluihin (vaikka kinttu jo kestäisikin), koska sinne on hevoset jo ilmoitettu ja Vinku ei päässyt mukaan. Toisaalta ihan hyvä, niin ei vahingossakaan tule rasitettua Vinkua liikaa. Hysteeriset tätöset täällä tervehdys. Tamma on nyt kevyellä liikutuksella, onneksi se ei ole päässyt lihomaan muodottomaksi palloksi saikun aikana, kiitos oljen ja ahkeran kävelytyksen. Lihakset ovat toki tippuneet ja on Vingulla mahaa enemmän, kuin olisi mielestämme tarpeen, mutta lihavuusluokaltaan se on jotain nelosen pintaan, eli ei nyt se hervottomin läskikasa. Ehkä se olisi laatuarvosteluihin mennessä laskenut neljä miinukseen?

01.12.2016 Rauhallinen maastolenkki, kirjoitti Lissu T.
Satuloin Vingun heti aamusta maastolenkkiä varten. Kaunis, luminen talvipäivä, muutama pakkasaste, ei tuulta.. Aivan killerihyvä keli maastoilla, kuka tässä jaksaa kentällä pyöriä! Olkoonkin, että olin valinnut ratsukseni vähän säikyn tapauksen, odotin mukavaa, reipasta maastoretkeä, jolla tuulettaa ajatuksia ja hakea puhtia vähän ryppyotsaisempiin treeneihin.
Vingulla olisi ollut hirveästi virtaa, vaikka muutaman puskan takana olikin menohaluja rajoittavia mörköjä. Raudikko kulki reippaasti kaikissa askellajeissa, vastasi apuihin hienosti ja oli selkeästi yhtä mielissään maastoilusta kuin minäkin, vaikka vähän jännittikin. On se kumma, miten tutut maastoreitit voivat olla vuodesta toiseen yhtä jännittäviä..! Mutta eipä siinä, pääasia, että jännityksestään huolimatta Vinku yrittää, uskaltaa ja tekee, mitä pyydetään, vaikka parin säpsyn ja sivuaskeleen jälkeen.
Vähän vajaan tunnin maastoreissun jälkeen tallille palasi punaposkinen kuski sekä tyytyväinen, pörisevä ratsu. Vinku oli uskaltanut, Vinku oli reippaillut, Vinku oli ollut hieno!! Omasta mielestään. Myös minun, onhan tämä nyt älyttömän söpö ja ihana.