Sahansaattaja VH14-018-1711
| Nimi | Sahansaattaja "Samppa" | Kasvattaja | Einari Uivelo, Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, tamma | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 155cm, vaaleanrautias | Meriitit | VIR MVA Ch, YLA1, KTK-II, SLA-I, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 15.05.2013, 24v satunnainen (4v 05.11.2013) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he A / 110cm / 100cm / CIC1 |
Näyttelymenestyksensä vuoksi tamma pääsi kirjoihin ja kansiin. 10.02.2015 tuputimme Samppaa R-suunnalle, ja emme olisi voineet olla tyytyväisempiä; 77p. ja KTK-II!
18.08.2015 Sampalle myönnettiin Champion-arvonimi.
25.11.2015 KERJ:n laatuarvostelun tuomarit katsastivat tammamme kiireestä kantapäähän. Pisteitä kertyi komeat 104p., joka oikeutti KERJ-I -palkintoon! Pikkujoulut tämän kunniaksi!
25.06.2016 tamma osallistui YLA-tilaisuuteen. Olimme ikionnellisia ja äärettömän ylpeitä, kun tulokset luettiin; 107,5 pistettä, jaetut parhaat kilpailupisteet, AP1 ja YLA1!
Kesäkuussa 2016 kaunokaisellemme myönnettiin VIR MVA -arvonimi.
20.02.2017 Sampan viimeinen näytön paikka oli suomenhevosten laatuarvostelu. Pisteitä ropisi 104, palkinnoksi SLA-I - hyvä Samppa!
Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Luonnekuvaus
Sahansaattaja tuli meille hetken mielijohteen ja ”lol me halutaan tuo” –tunteen seurauksena. Olimme kerrankin suomenhevosten show-näyttelyissä vain katsojina, ilman ensimmäistäkään nelijalkaista. Aikuisten tammojen luokassa esiintyi sievä vaaleanrautias läsipää, jota myös tuomari kehui. Tuloksena oli luokkavoitto ja myöhemmin BIS3-sija, mutta myös kiihkeä keskustelu tamman hinnasta. Me emme olleet kiinnostuneet konin suvusta, suorituskyvystä, luonteesta tai yhtään mistään, olimme ihastuneet tamman ulkonäköön ja varmaan esiintyjän olemukseen. Eihän meillä oikeasti olisi ollut varaa ostaa yhtikäs mitään – tallilaina ja avioliitto pankin kanssa -, mutta kun me haluamme jotakin...
Oikeastaan omistaja ei olisi ollut edes luopumassa Sahansaattajasta. Tarvittaessa meistä löytyy kuitenkin yllättävää lipeväkielisyyttä, joten kehuttuamme tamman maasta taivaisiin, miten se sopisi niin hyvin meille kisaamaan ja jalostussuunnitelmiin ja ties mitä alkoi omistajakin pikkuhiljaa lämmetä. Lopulta tapasimme Susirajan tiluksilla hyvän ruoan ja runsaan punaviinin kera ja illan mittaan tuli allekirjoitettua Sahansaattajan kauppakirja. Maksoimme tammasta aivan naurettavan summan sen arvoon nähden, sillä vaikka se ei olisi missään nimessä ollut kapasiteettinsa, rakenteensa ja sukunsa vuoksi hevonen halvimmasta päästä, ei siitä ihan sitä summaa markkinoilla olisi saanut. Mutta kun me halusimme!
Ja näin meillä oli käsissämme hyvin sievä kenttätamma, jota aloimme haukkua Sampaksi. Hyvä me!
Sahansaattaja, sievä, naisellinen tamma on täälläpäin imartelevasti Samppa. Että näin. Luonteeltaan se on naisellisimmasta päästä hevosia niin hyvässä kuin pahassakin, etupäässä siinä pahassa. Samppa selvittää kaikille erittäin hyvin, miksi kiimaista tammaa pidetään hevosmaailman ikävimpänä olentona. Ei liinakko kyllä muutenkaan luonteellaan juhli, elikko näyttää jatkuvasti siltä, kuin olisi syönyt saavillisen sitruunoita, yhteistyökyky loistaa poissaolollaan eikä Samppa oikeastaan pidä kenestäkään, ei ihmisistä eikä muista hevosista. Kissoja suomenhevonen sitten rakastaa sitäkin enemmän, ja jos tallikissat ovat hukassa, yksi löytyy hyvin suurella todennäköisyydellä Sampan selän päältä tai heinien seasta nukkumasta.
Tallissa vedetään usein pitkää tikkua siitä, kuka hoitaa Sampan. Kiimalohikäärme ei normaalioloissakaan ole kovin mukava kaveri, vaikkei se näyki, pure tai potki. Samppa kuitenkin luimii, kiljuu ja on vastahankaan; kaviot juuttuvat maahan tai kinttu ei laskeudu ikinä, harjat ovat liian kovat/pehmeät ja siksi Samppa voi kiemurrella, tanssahdella ja kiljua, kuolaimia ei voi ottaa suuhun, satulavyötä kiristettäessä pullistellaan niin maan perkeleesti... Ei mitään, mistä ei selviäisi ja minkä kanssa ei eläisi, mutta jotenkin liinakko on sellainen energiasyöppö ja kivireki, ettei kukaan jaksaisi kokeilla, mikä Hänen Herkkähipiäisyydelleen tänään kelpaisi, jos mikään. Kiimassa ollessaan Samppa on sama kauhistus potenssiin kymmenen, minkä lisäksi kiimaisena tamma saattaa näykkiä ja potkia, jos sen nisiä menee ronkkimaan. Jostain syystä Samppa hoidetaan aina käytävällä ketjuissa.. Eläinlääkäri ja kengittäjä saavat läpikäydä saman kiukuttelun kuin muutkin hoitajat, mutta kaikkia piikkejä vaativat operaatiot vaativat useamman ihmisen pitämään Samppaa ja yhden pistämään. Koska neulat ovat kamalia, hui kauhia.
Taluttaessa ja lastatessa Samppa on ihailtavan asiallinen, kunhan kävelee paikasta A paikkaan B tai lompsii koppiin/rekkaan kuin karsinaansa menisi. Kuka tahansa voi taluttaa tai lastata tamman, vaikka se vähän hapanta naamaa näyttäisikin. Liinakko ei säikähtäessäänkään ota kuin sivuaskeleen ja pari, minkä jälkeen jännää asiaa pöristään hetki (tai useampi...) ennen kuin matka voi jatkua.
Sampan osaavuutta on ärsyttävää kaivaa esille, hevosen yhteistyötaidot kun ovat aika puutteelliset. Suurimman osan ajasta tamma diivailee menemään ollen sitä mieltä, että ”en tod ala sua, ootko ees pikkasen nolo!”, ja loppuajan Samppaa ei oikeastaan huvittaisi tehdä sitäkään vähää, mitä se oli alun alkujaan tekemässä. Tamma ei ole erityisen mieltä ylentävä ratsastettava noin muutenkaan, mutta kiimassa liinakko on aivan järkyttävä vinkulelu ja lohikäärme, joka kiljuu kurkku suorana, polkee jalkaa ja nakkelee takamustaan heti, kun kehtaatkin koskettaa sen kylkiä pohkeillasi. Yritähän siinä sitten saada aikaiseksi yhtikäs mitään.
Tamman toimimaan saamiseen ei ole mitään kikkakakkosta, eikä logiikkaa toimivuuden takana. Yhtenä päivänä liinakon kanssa asiat loksahtavat paikoilleen ja Sampasta saa irti kaiken sen osaamisen ja hyvän liikkeen, joka hevosessa on. Toisina päivinä mikään ei auta, ei suostuttelu, ei väkisin yrittänyt, ei motivointi, ei valmentajan neuvot tai tallikaveri, joka läimii hevosen persuusta, että paikoilleen jumahtaneen kantturan saisi liikkeelle.
Parhaimmillaan Samppa on kevyin, elastisin ja korkein liikkein kulkeva liitokavio, jonka saa herkistettyä niin uskomattoman pienille avuille, että ajatuskin tuntuu riittävän. Ratsastajan kannalta paskempi juttu, että yleensä Samppa esittelee sitä kiukutteleva narttu –puoltaan, joka on etuosa jousitettuna kulkeva, banaanimutkalla vastaan vänkäävä pissis.
Samppa on esteillä tarkka tamma, niin siitä, mitä itse tekee kuin siitäkin, mitä ratsastaja tekee. Se ei anna virheitä anteeksi ja selässä heiluva ratsastaja saa pian huomata heiluvansa ilman hevosta. Samppaa ei sovi häiritä sen hypätessä laisinkaan, lisäksi se tuntuu ottavan joskus jopa suuntaohjeet häirintänä ja heittää mahtavan pukin kesken kaiken. Tamma on kyllä todella hyvä hyppääjä, tarkka jaloistaan ja ponnistuspaikoista, sen laukan säätely on helppoa kuin mikä eikä kääntäminenkään vaadi paljon. Näin siis, jos maailma olisi täydellinen. Samppa vaatii pilkuntarkkaa, kevyttä ratsastusta tai sen laukka on päätöntä kaahotusta - vaihtoehtoisesti raskassoutuista könyämistä -, kääntäminen melkoista venkoilua ja hypyt ihmeellisiä heittäytymisiä. Ja komennuksesta seuraa pukkisarja, eli herkistäpä sitä sitten.
Maastossa tamma kerää kierroksia ja on melkoinen paikallaan sutiva ralliauto. Samppa lähtee maastoon päästessään helposti käpälästä, mikäli sitä ei vahdi jatkuvasti. Herkkä pissis se metsikössäkin on, ja liian kovasta pidätteestä se esittelee ryöstötaitojaan. Maastossa tammalta on vaadittava pientä työskentelyä koko ajan - herkällä otteella, toki -, jotta se ei ota ja lähde sinkoilemaan. Maastoesteillä Samppa toimii paremmin kuin rataesteillä, sen laukka on aika lailla aina säädeltävissä ja tamma on tavallistakin tarkempi kintuistaan.
Näyttelykehissä tamma on kuin kotonaan, ja jotenkin raudikon onnistuu aina esiintyä edukseen näyttelytuomarin silmien edessä. Valitettavasti ratsastuskilpailuissa Samppa kiukuttelee sitäkin enemmän, etenkin ollessaan kiimassa. Jo käsihevosalueelta kantautuu tyytymätön, kimeä kiljunta, joka lyö alkutahdit mahdolliselle ht.netin päivittelytopicille.
Verryttelyt ratkaisevat kaiken. Jos Samppa onnistuu lyömään koko verryttelyn läskiksi ja olemaan pahempi junttura / kaahottaja kuin kotosalla, myös suoritus on sen näköinen. Liinakon kanssa saa tehtyä todella näyttäviä, hyviä suorituksia, mutta ne vaativat vaivaa, itsepäisyyttä ja ratsastustaitoa, että kiukuttelevan ja omapäisen kopukan saa toimimaan. Kaikeksi onneksi Samppa ei vaadi GP-tason taikatemppuja toimiakseen, vaikka välillä siltä tuntuukin, kun kenttäkisoissa ryssitään jo ensimmäinen osakoe niin kuninkaallisesti, ettei seuraavalle ole asiaa. Näyttelyissä Samppa taas panee aina parastaan, koska sen ei tarvitse nähdä vaivaa – mitä nyt vähän kävellä ja ravata, mutta suurimman osan ajasta se saa vain seistä ja näyttää nätiltä, mikä sopii hevoselle itselleen paremmin kuin hyvin.
Sukutaulu
| i. Metsänviiltäjä evm, sph, tprt, 142cm |
ii. Teräheiluri evm, sph, tprn, 140cm |
iii. Puukkojunkkari evm, sph, prt, 142cm |
| iie. Tummataika evm, sph, m, 144cm | ||
| ie. Kuusenkärttämä evm, sph, prt, 146cm |
iei. Vilppilus evm, sph, vprt, 144cm | |
| iee. Kuusenlatva evm, sph, rt, 147cm | ||
| e. Savitaival evm, sh, vrt, 156cm |
ei. Maahis Raitti evm, sh, rt, 159cm |
eii. Tonttuherra evm, sph, trt, 141cm |
| eie. Pika Raitti evm, sh, prt, 164cm | ||
| ee. Sokianpinna evm, sh, prt, 154cm |
eei. Viinapiru evm, sh, vrn, 153cm | |
| eee. Silmätönnä evm, sh, rt, 157cm |
i. Metsänviiltäjä, tummanpunarautias pienhevonen (142cm) peri emältään vaivattoman, keveän hyppytyylinsä, isältään parempaa liikettä kuin emällä oli ja luonteeltaan Metsänviiltäjä oli melkoinen kauhukakara. Sitä kuvailtiin useimmiten sanalla "mielenvikainen herkkis", vaikka ei orilla sentään luonnevikoja ollut. Se oli vain herkkäsieluinen ja omapäinen hevonen, jota piti kohdella sen vaatimalla arvostuksella. Kasvattaja ei kuitenkaan loppujen lopuksi pärjännyt Metsänviiltäjän kanssa vaan se myytiin viisivuotiaana, keskeneräisenä epäonnistumisena kenttäpeliä etsineelle, jolla oli aikaa puljata hevosen kanssa. Ori oli rutkasti ikäisiään jäljessä, mutta uusi omistaja sai kovalla työllä sen lopulta vietyä kapasiteettinsa tasolle - kaikkien yllätykseksi CIC1-luokkiin. Kevyt, vaivaton hyppy ja uskalias luonne esteillä takasivat menestyksen etenkin maastoestepuolelle, kohtalaisen hyvä liike ja tekninen osaaminen taas toivat hyviä, joskaan ei huippuja, prosentteja koulupuolella. Metsänviiltäjä tarjottiin kirjoihin ja kansiin P- ja R-suunnille, molemmista ori sai kauniin kakkosen.
Jälkeläispuolella Metsänviiltäjä paljastui ensisijaisesti käyttöperiyttäjäksi. Jälkeläiset muistuttivat aina enemmän emäänsä kuin isäänsä ja rakenteita olikin laidasta laitaan kolmessakymmenessä varsassa, mutta käyttöominaisuuksiltaan ne olivat erinomaisia. Helppoja ja CIC1-luokkia kisaavat varsat muistuttavat tosin myös luonteeltaan isäänsä eikä helppoja tapauksia oikeastaan ole.
ii. Teräheiluri, tummanpunaruunikko 140cm korkea pikkuhevonen yllätti melko lailla kaikki viipottaessaan isompiensa joukossa CIC1-tasolla. Jo varsana ryhdistään ja ravistaan kehuja saanut ori oli luonteeltaan kärsimätön, ajoittain kiireinenkin ja emänsä jälkeläisten tapaan hieman neitimäinen. Jopa Teräheilurin omistaja naureskeli aina oman "neitinsä" luonteelle, mutta ei kuitenkaan suostunut luopumaan siitä parista varteenotettavasta ostotarjouksesta huolimatta. Teräheiluri oli työteliäs, hyvä ratsu, teknisesti taitava eikä liikkeiltäänkään ihan paha, yritteliäs - ainakin silloin, kun kaikki oli sen mielestä kunnossa. Ori kilpaili kenttää isommissa luokissa, se viipotti sekaisin helppoja ja CIC1-luokkia ja oli varteenotettava vastus molemmissa. Teräheiluri voitti suomenpienhevosten kenttämestaruuden kolmena vuonna peräkkäin, minkä jälkeen ori laitettiin osa-aikaeläkkeelle. Kilpailihan se isompaa ja pienempää aivan kuolemaansa asti, luonne ei sopinut pullahevoseksi, mutta kevyemmin.
Kantakirjaaminen jäi välistä eikä omistajalla ollut muutenkaan suurempia himoja pitää siitosoria, Teräheiluri oli saanut pitää pallinsa muutenkin vain, koska sillä ei ollut juuri orimaisia piirteitä. Ori jätti siitä huolimatta neljä kenttäpienhevosvarsaa jälkeensä, kaikki oreja, kaikki erittäin hyviä kilpureita. Teräheiluri kuoli suolenkiertymään 19-vuotiaana.
iii. Puukkojunkkari, punarautias pikkuhevonen (142cm) sai jo varsanäyttelyissä hyviä, joskaan ei huippuja, arvosteluja. Erituisesti sen käyntiä kehuttiin, samoin kuin jalka-asentoja. Kritiikkiä Puukkojunkkari sai lähinnä turhan ahtaasta pään ja kaulan liittymästä sekä raskaasta etuosastaan. Ori myytiin kaksivuotiaana kenttäratsua etsineelle ja uusi omistaja lähtikin kärsivällisesti laittelemaan pikkuhevosta siihen suuntaan. Puukkojunkkari ei ollut penaalin terävin kynä, mutta ahkera hevonen ja ymmärtäessään jutun juonen teki kaiken niin kunnolla kuin vain osasi. Kärsivällisyys orin kanssa ei ollut mitenkään turhaa, sillä vaikka koulupuoli ei koskaan ollut sen vahvuus, kilpailtiin orilla siitä huolimatta helppoja kenttäluokkia. Hyppytyyliltään ei Puukkojunkkari ollut myöskään se paras, mutta se oli rohkea, rehellinen ja uskalias hyppääjä, joka kääntyi pyynnöstä vaikka lantin päällä - ja ylittyiväthän ne esteet, vaikka tyyli ei olisikaan ollut se paras. Ori kirjattiin P-suunnalle toisella palkinnolla.
Vaikka jalostuksellisesti orilla olisi varmasti ollut annettavaa suomenhevosille, ei se jättänyt suurta jälkeä. Omistajaa ei juuri kiinnostanut pitää jalostusoria, joten Puukkojunkkari sai vain 9 jälkeläistä, joista yhen omistaja teki tilausvarsana omaan käyttöönsä. Orin jälkeläiset ovat kuitenkin tuttari-helppo -tasoa, muutama on kilpaillut myös CIC1-luokissa. Erityisesti Puukkojunkkarin orilinjoja arvostetaan.
iie. Tummataika, 144cm korkea musta pienhevonen. Orin ryhti tammamaisella nättityttöydellä varustettuna oli kouluratsu henkeen ja vereen. Varsanäyttelyissä kehuttu, yksimiinusta kiskonut tamma hyppäsi kyllä mielenvirkistykseksi kotona jonkin verran, mutta oli turhan arka esteillä, jotta siitä olisi ollut esteratsuksi. Tummataikasta leivottiin kuitenkin vaivattomasti vaativa B -luokkien rusettihai. Ryhdiltään erinomainen tamma sai paljon kehuja siitä, että säilytti ryhdistään huolimatta vahvan tammaeleimansa. Liikkeiltään Tummataika oli niinikään hyvä, erityisesti raviltaan, vaikka ei puoliveristen tasolle luonnollisesti yltänytkään. Se kuitenkin teki kaiken täysillä ja valloitti karismallaan monen koulutuomarin puolelleen kinttujaan heiluttelevien peeveiden ohitse. Luonteeltaan Tummataika oli tammamainen, usein se heittäytyi itsepäiseksi sellaistenkin pikkuseikkojen kuin liian pehmeän pohjan vuoksi, mutta kunnolla tehdessään se myös sitten teki. Sekä P- että R-suunnille kirjatessa tamma sai vähemmän yllättävästi ykköset.
Tummataika varsoi viisi kertaa, kaikki tilausvarsoina. Neljä meni kouluratsastuskäyttöön, yksi taas tehtiin orinomistajaa varten kenttäratsuksi parantamaan orin liikettä. Tummataika periytti voimakkaasti paitsi raviaan, ryhtiään myös tammamaista liikettään. Hassua kyllä, myös orijälkeläisilleen.
ie. Kuusenkärttämä punarautias 146cm korkea tamma oli epäonnistunut ravuri. Tamma ei saanut edes varsanäyttelyissä kaksisia pisteitä J-suunnalta, vaan siitä kehotettiin tekemään ratsua, jos hyötyä halusi. Sitkeästi omistaja kuitenkin laittoi hevosensa raville ja Kuusenkärttämä juoksikin kaksi surkeaa kautta ennen kuin omistaja luovutti ja myi sen estehevosta halunneelle. Luonteeltaan paljon vaativa, paljon takaisin antava pikkutamma oli hieman sika säkissä - halvalla sai -, mutta paljastui hyväksi esteratsuksi. Kuusenkärttämä hyppäsi vaivattomalla, kepeällä tyylillä ja vaikka laukka ei ollutkaan se paras, tamma kilpaili menestyksekkäästi metrin radoilla. Kotona hypättiin mukautetusti 120cm, radoille ei enää riittänyt laukkaa. Kuusenkärttämä hyppäsi myös metrin maastoesteitä, mutta kouluratsastukseen ei liike riittänyt. Kyllähän siitä olisi ollut vaikka vaativiin osaavuuden puolesta, mutta kilpaillen edes helposta A:sta ei tullut hyväksyttyä. Teoriassa tamma osasi piruetitkin, kokoamiskyky vain ei riittänyt. Kuusenkärttämä kirjattiin P-suunnalle ykkösellä, R-suunnalle kakkosella.
Varsoja ehti tamma tehdä kolme, kaikki pienhevosia. Yhdestä orista ja yhdestä tammasta leivottiin kenttäpelejä, sillä isillä oli ollut parempi liike ja onneksi varsoillakin. Kuusenkärttämä itse peritti vaivatonta hyppytyyliään, ja etenkin sen viimeinen puhtaasti estehevoseksi tehty tilausvarsa olikin melkoinen hyppääjä. Vaikka koulupuoli ei varsoilla yhtä vahva ollut, ne kisasivat helppo-CIC1 -tasoilla.
iei. Vilppilus, kelvollin vaaleanpunarautias 144cm korkea kelvollinen juoksijaori oli rakenteensa puolesta oikein hyvä juoksija, pitkärunkoinen ja luonnostaan hyväravinen, mutta juoksu ei vain maistunut sille. Radoille kolmivuotiaana laiteltu ori juoksi koelähdönkin läpi vasta neljännellä yrityksellä, eikä muu ura ollut paljoa kaksisempi. Kotona hyvänpuoleisia aikoja kellottaneella Taivalluksella ei yksinkertaisesti ollut voitontahtoa radoille asti. Ori myytiin muualle ja siitä tuli perheen yleispeli. Perheen poika kilpaili orilla esteitä 90cm radoilla, tytär ja äiti kilpailivat sillä valjakkoajoa. Molemmissa lajeissa oman arvonsa tunteva, orimaiseksi usein heittäytyvä ori olikin paljon parempi. Huipuksi ei Vilppilus koskaan kohonnut, mutta sillä oli kohtalaisen hyvä hyppytyyli, jolla tuotiin aika ajoin ruusukkeita kotiin sekä näpäkkyyttä tarkkuus- ja maratonajoon. Koulupuolelle ei liike ihan riittänyt, mutta tästä huolimatta Vilppilus toi valjakossakin kotiin yhdistetyistä luokista ruusukkeita. Ajokokeella P-suunnalle ykkösellä, R-suunnalle kolmosella kirjattu ori oli perheen aarre.
Vilppilus pääsi tekemään jalostusuraa vasta vanhemmalla iällä. Monen yllätykseksi se teki - lähinnä halvan hinnan ja ravisuvun vuoksi - pari huonosti menestynyttä ravivarsaakin. Erityisesti estepainotteiset ratsuvarsat olivat hyviä, hyvähyppyisiä, hieman itsepäisiä, mutta työteliäitä. Myös valjakkoajoon laitellut varsat paljastuivat hyviksi, ja vaikka Vilppilus ei tuntunut olevan huippu missään, se teki tasaisen hyvää jälkeä onnistumistensa kanssa. Ori kuoli 28-vuotiaana omaan karsinaansa.
iee. Kuusenlatva, rautias 147cm korkea pienhevostamma syntyi juoksijavanhemmista, jotka eivät olleet huonoja, vaikkeivat järin hyviäkään. Samaa kaliiperia oli myös varsa. Se sai kohtalaiset arvostelut tamma- ja varsanäyttelyissä, varsoi kaksi kertaa ennen radoille siirtymistään ja juoksi keskinkertaisesti. Kuusenlatva ei kärsinyt suuria tappioita ja silloin tällöin toi myös rahaa kotiin, mutta ei sen uraan kuulunut myöskään suuria voittoja saati järisyttävää vauhtia. Kaksitoistavuotiaana tamma vihdoin myytiin ratsastuskouluun tuntipuksuksi, kun juoksusta ei tullut oikein mitään. Ratsun hommat nopeasti oppinut vaativampi opetushevonen ei ollut koulutunneilla kenenkään toivehevonen - väärin päin järjestään kulkeva, ärsyttävä vastaanvänkääjä - oli estepuolella kokeneempien ratsastajien ihastus. Helposti kuumuva pikkutamma hyppäsi hyvin, kepeästi ja sen kanssa saattoi todella edistyä. Tallin oppilaat kisasivat sillä talli- ja seurakisoissa 80-90cm luokkia hyvin menestyen, osallistuttiinpa sillä muutamaan kertaan alueluokkiinkin hyvällä tuloksella.
Kirjoihin ja kansiin Kuusenlatva ei päässyt, ratsastuskoulussa se teki vielä yhden jälkeläisen ja sai jäädä tallille viettämään lokoisia eläkepäiviä hyvän opetushevosuran jälkeen. Erityisesti hyppyään ja käytöstään periyttäneen tamman kaksi ensimmäistä varsaa juoksivat alkuun, mutta molemmat myytiin ratsuiksi ja ne menestyivät estepuolella, kolmas varsa jäi ratsastuskouluun osittaiseksi opetus-, osittaiseksi kisahevoseksi.
e. Savitaival, vaaleanrautias 156cm korkea tamma oli monen mielestä hupsu ratsu. Epäonnistuneista juoksijavanhemmista tekaistu kenttävarsa, mitä siitäkin tulisi. Savitaival ei varsanäyttelyissä saanutkaan järisyttäviä arvosteluja, ainoat kehut ratsuna arvioidessa se sai ravistaan ja hyvistä jaloistaan, muuten se kehotettiin viemään radoille. Tammasta leivottiin kaikesta huolimatta kenttäpeli, eikä mitenkään huonokaan: emältä peritty kapasiteetti riitti viemään tamman CIC1-tason kisoihin, isältä saatiin laukkaan parempaa laatua kuin emälle ja Savitaival kohosikin kenttäratsastuksen kärkinimeksi. Luonteeltaan se oli varsin tammamainen, hyvin herkkä ja naisellinen, mutta sopivan työvireen löytyessä todella mukava ja motivoitunut kaveri hommaan kuin hommaan. Kunhan ratsastajalla vain oli tarpeeksi taitoa. Savitaival kisasi monta onnistunutta kautta ja voitti kolmeen kertaan peräkkäin suomenhevosten kenttämestaruuden - ketään ei yllättänyt, kun tamma kantakirjattiin ratsuna ensimmäiselle palkinnolle.
Savitaival teki valitettavan vähän jälkeläisiä. Sen tammalinjoja on pidetty erinomaisina ja ne ovat olleet haluttua tavaraa, etenkin, kun neljästä varsasta vain kaksi olivat tammoja ja toinen orivarsa piti ruunata kivesongelmien vuoksi. Savitaival periytti kapasiteettiaan, sen kaikki jälkeläiset ovat kisanneet järjestään vähintään helppoja luokkia. Toki etenkin tammavarsat saivat myös oikuttelevan, itsetietoisen luonteen.
ei. Maahis Raitti, rautias 159cm korkea ori aloitti elämänsä ravurina. Suhteellisen hyvännäköinen ori oli kenties hieman eriparinen - suuresta koostaan huolimatta matalajalkainen ja hieman raskas -, mutta hyvää juoksijatyyppiä edustava hevonen. Jalkoja kehuttiin kestäviksi eikä asennoissakaan ollut mitään erityisen isoa sanottavaa. Maahis Raitti oli luonteeltaan kiltti ja leppoisa kaveri, sillä oli hyvin vähän orimaisia piirteitä ja valitettavan vähän kilpailunhalua. Vaikka oria treenattiin miten ja se juoksi hyvin treeneissä, ei sillä vain ollut tarpeeksi kilpailuhenkisyyttä juoksuun. Maahis Raitti myytiin ratsuksi kuusivuotiaana ja uusi omistaja teki siitä kärsivällisellä opetuksella pätevän kenttäpelin. Kovin vaativiin luokkiin orista ei ollut, vaatimaton liike ja raskas hyppy riittivät harrasteluokkaan, mutta eivät pidemmälle. Rehellinen ja nöyrä ori kuitenkin menestyi matalalla tasolla kuitenkin hyvin. Aikanaan Maahis Raitti kirjattiin kolmosella ratsuksi.
Ratsujalostuskäytössä Maahis Raitti teki hyvää jälkeä kevyempien, parempiliikkeisten tammojen kanssa - joskin laukka Maahis Raitilla oli yllättävää kyllä, hyvälaatuinen. Se toi varsoihin erittäin hyvää luonnetta ja nöyryyttä, sekä hyviä jalkoja. Ori sai neljätoista jälkeläistä, kaikki ratsuhevosia, kaikki kenttäratsuja ja vieläpä oikein hyvin menestyneitä, sillä tammavalinnat olivat onnistuneita.
eii. Tonttuherra, tummanrautias pienikokoinen (141cm) ori ei antanyt lyhyiden jalkojensa häiritä. Tonttuherra oli mäyräkoiramallinen rungoltaan, pitkä, lyhytjalkainen ja sillä oli hyvä, pitkä ravi. Matalaliikkeinen se oli, mutta ketäpä se ominaisuus olisi haitannut kunhan hevonen juoksi lujaa. Ja Tonttuherrahan juoksi. Kärkinimeksi se ei noussut, mutta tasaisen varmasti ja hyvin ravannut ori kehitti oikein kelpo statistiikan ja voittosummallaankin se maksoi kauransa aivan itse. Luonteeltaan Tonttuherra oli hieman kovakalloinen ja itsepäinen, mutta täysin käsiteltävissä, eikä sillä - kumma kyllä - ollut juurikaan orimaisia tapoja vaan orin huonot tavat johtuivat vain siitä, että se olisi kovasti halunnut tehdä jotain, mitä ei saanut tehdä. Pienhevonen juoksi aina kilpailuoikeutensa päättymiseen asti, eikä se mennyt rikki oikeastaan koskaan vaan puksutteli vielä vanhoilla päivilläänkin menemään terveiin jaloin.
Tonttuherra kantakirjattiin toisella palkinnolla juoksijasuunnalle ja tammanomistajat olivat siitä melko kiinnostuneita. Suurta sukseeta ei orista tullut, sen kanssa tammavalinta korostui todella paljon, mutta perushyviä varsoja niin raviin kuin ratsastusharrasteluunkin ori jätti. Kahdestakymmenestäseitsemästä varsasta kaksikymmentäyksi jäi ravureiksi, kuudesta tuli ratsuja, eikä ihan huonojakaan.
eie. Pika Raitti, punarautias 164cm korkea tamma juoksi koko ikänsä kilpaa radalla, eikä ollenkaan huonosti. Kärkinimiin ei Pika Raitti kuulunut, mutta hyvä, kauransa takaisin tasaisesti tienannut tamma se oli ja veikkauksessakin suhteellisen turvallinen valinta. Tammalta jäivät varsanäyttelyt välistä, sillä sen omistaja oli pesunkestävä raviäijä peräpohjoisesta, jolla ei ollut aikaa kuskata hevosiaan kuin raveihin. Pika Raitti juoksi koelähdön läpi heittämällä ja se lähti menestymään tasaista tahtia. Erittäin ravivarma tamma ei laukannut uransa aikana käytännössä kertaakaan, mistä se sai erityisen paljon kehuja. Luonteeltaan Pika Raitti oli kiltti, tasainen hevonen, joka ei jäänyt ehkä mieleen, mutta jonka kanssa erityisesti lapset ja epävarmat hevostelijat pääsivät kokemaan onnistumisia. Tamma kirjattiin J-suunnalle toisella palkinnolla.
Pika Raitin raviura päättyi loukkaantumiseen, minkä jälkeen siitä ei juoksijaksi ollut. Siitokseen vamma ei kuitenkaan vaikuttanut ja tamma varsoikin kuusi kertaa eri juoksijaoreista. Kaikki varsat perivät emänsä ravivarmuuden ja niiden laukkaprosentti on joko olematon tai todella pieni. Osa päätyi myöhemmin ratsukäyttöön, sillä varsojen vauhti ei välttämättä ollut riittävä.
ee. Sokianpinna oli punarautias 154cm korkea entinen ravuri, jonka viitsiminen ei yksinkertaisesti riittänyt raviradoille asti. Kovasta emälinjasta tullut tamma, jonka isäkin oli kovatasoinen juoksija, mutta joka itse jäi melkoiseksi pettymykseksi. Uppiniskainen, tammamainen hevonen oli rakenteeltaan juoksijatyyppinen, kuten vanhempansakin, sekä erittäin hyväravinen. Varmasti olisi vauhtikin riittänyt, mutta Sokianpinnaa ei yksinkertaisesti kiinnostanut juokseminen. Se myytiin ratsuksi ja uusi omistaja alkoi kisata tammalla kenttää. Sokianpinna ei ollut mikään yleisesti motivaatio-ongelmainen hevonen, se piti ratsun hommista ja erityisesti hyppäämisestä ja toimikin ratsuna todella hyvin. Kapasiteettikaan ei loppunut kesken, helppo A sujui kouluradoilla ja ratana tamma hyppäsi 110cm. Sillä kisattiin helppoa luokkaa ja Sokianpinna olikin melkoinen ryysyistä rikkauksiin -tarina.
Sokianpinna kantakirjattiin hyvillä lausunnoilla kakkoselle ratsusuunnalle. Tamma oli omistajansa silmäterä ja orivalinnat sille tehtiin tarkasti syynäten, mutta ennakkoluulottomasti vähemmän käytettyjä ja tunnettuja oreja käytellen. Tulokset olivat ratsujalostuksen kannalta hyviä: Sokianpinna periytti itse erinomaista raviaan ja hyvää hyppyään, luonne ei välttämättä ollut se ruusuisin, mutta käsiteltävissä. Isältä lähdettiin hakemaan laatua laukkaan ja jalkoihin.
eei. Viinapiru, vaaleanruunikko 153cm korkea ori oli raviäijien lempilapsi varsasta saakka. Luonteikas - ratsunaisten mielestä ehkä hieman luonnevikainen - ori oli kyllä jämäkän ihmisen käsiteltävissä, mutta vaati silloin tällöin kurinpalautuksen muutaman ärräpään kanssa. Tyypistä se sai varsanäyttelyissä ysiä, samoin ravista. Käynti oli vaatimaton, mikä ei kiinnostanut ketään kun hevosesta juoksijaa suunniteltiin ja vaikka jalat olivat vahvat, niiden asennoissa oli sanomista. Viinapiru kuitenkin juoksi melko vauhtia alusta asti, kunhan kärryillä istui tarpeeksi osaava ihminen, joka pakotti orin keskittymään asiaan muille hevosille kukkoilun sijaan. Tulosta se teki tasaisen varmasti ja paransi ennätystään melkein vuosittain. Viinapiru kantakirjattiin jo nelivuotiaana toiselle palkinnolle, jalostusvaliokunta nosti palkintoa parin vuoden päästä ykköseksi ja ori siirtyi nopealla tahdilla jalostukseen.
Viinapirun kanssa tammavalinta oli tärkeä. Se periytti juoksuvauhtiaan kyllä, vahvoja jalkojaan ja hyvää juoksijatyyppiään, mutta myös voimakasta luonnettaan. Pahapäisen tamman kanssa jälkeläisistä tuli melkoisia pirulaisia (osa lopetettiinkin luonteensa vuoksi), mutta tasaisempien tammojen kanssa jälkeläiset olivat isänsä kaltaisia, luonteikkaita, mutta käsiteltävissä. Jälkeläisvalio-ori jätti 64 varsaa, joista muutamista tuli myös hyviä ratsuja.
eee. Silmätönnä toimitti pääasiassa oloneuvoksen ja siitostamman virkaa. Rautias 157cm korkea tamma tuli kovasta suvusta, eikä omistaja katsonut sen tarvitsevan omia kisanäyttöjä laisinkaan. Varsana tamma- ja varsanäyttelyissä kelvollisia arvosteluja saanut Silmätönnä opetettiin kyllä ajolle ja se juoksi opetuslähdön, perheen teini-ikäiset tyttäret opettivat sen myös maastohumputteluun selästä käsin, mutta pääasiassa tamma teki varsoja. Vaikka Silmätönnä ei ollutkaan rakenteen malliesimerkki, se edusti hyvää juoksijatyyppiä ja oli muutenkin niiltä osin korrekti, joilta ei ollut suorastaan hyvä. Luonteeltaan tamma oli sopeutuvainen "kaikki käy" -tyyppi, eikä sen kanssa ratsutuskaan ollut kuin suitset päähän, ihminen selkään ja menoksi. Silmätönnä olikin perheen aarre, vaikka se ei rahaa juossut, kaikki rakastivat sitä - myös kovaksikeitetty raviäijäisä, jonka saattoi saada kiinni syöttämässä salaa porkkanoita tammalle.
Koska Silmätönnä ei tehnyt elämässään käytännössä muuta kuin varsoi, sillä on 16 jälkeläistä. Orivalinnat sille tehtiin tarkasti ja vaikka pari ratsuksi myytyä hutilyöntiäkin tuli, suurin osa tamman jälkeläisistä on juossut radoilla kovaa tulosta. Periyttäjäemälinjasta tullut tamma paljastui itsekin periyttäjäksi ja jälkeläiset kyllä maksoivat itsensä takaisin.
Jälkeläiset
s. 12.02.2015 sh-o. Talventuoja, i. Talviukkonen, om. Melina VRL-11408
s. 23.03.2015 sh-t. Todellisuusharha, i. Jumalharha, om. Joe (VRL-02528)
s. 15.04.2015 sh-o. Surunsyöjä, i. Kaamoskertomus, om. dookie VRL-04373
s. 01.05.2015 sh-o. Kuka Pelkää Paulaa, i. Koivuniemen Herra, om. Ireth (VRL-03777)
s. 03.11.2015 sh-t. Maahanlaskija, i. Kaamoskertomus, om. Susiraja
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 40 sijoitusta joista 6 voittoa | VSR & tarinakisat - 8 sijoitusta joista 1 voittoa |
|
04.11.2014 Littleness CIC1 2/50 23.11.2014 Whispering Heaven CIC1 4/30 28.11.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/40 30.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 4/40 23.12.2014 Taikakuun Kartano CIC1 3/50 13.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 7/50 14.02.2015 Diverso Team CIC1 1/29 16.01.2015 Mörkövaara CIC1 4/40 17.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 1/50 18.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 3/50 24.02.2015 Susiraja CIC1 5/40 25.02.2015 Susiraja CIC1 5/30 26.02.2015 Kilpailukeskus Reiter CIC1 2/30 27.02.2015 Kilpailukeskus Reiter CIC1 4/30 01.03.2015 Kilpailukeskus Reiter CIC1 2/30 02.03.2015 Marvel Ponies CIC1 3/40 05.03.2015 Marvel Ponies CIC1 2/40 05.03.2015 Littleness CIC1 3/30 06.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 2/40 17.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 5/40 18.03.2015 Devilsfair CIC1 1/27 19.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 4/40 21.03.2015 Devilsfair CIC1 4/27 23.03.2015 Devilsfair CIC1 5/27 24.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 4/40 28.04.2015 Devilsfair CIC1 3/40 29.03.2015 Mörkövaara CIC1 5/40 01.04.2015 Mörkövaara CIC1 6/40 18.04.2015 Mörkövaara CIC 5/40 01.05.2015 Huvitutti CIC1 4/40 04.05.2015 Mörkövaara CIC1 2/30 05.05.2015 Mörkövaara CIC1 5/30 08.05.2015 Susiraja CIC1 5/30 08.05.2015 Mörkövaara CIC1 2/30 09.05.2015 Mörkövaara CIC1 1/30 09.05.2015 Kuuralehdon hevostila CIC1 1/30 09.05.2015 Huvitutti CIC1 6/40 12.05.2015 Susiraja CIC1 4/30 13.05.2015 Susiraja CIC1 4/30 14.05.2015 Susiraja CIC1 4/30 |
31.10.2014 VSR Cup CIC1 5/29 29.02.2016 VSR Cup CIC1 1/58 31.05.2016 Susiraja VSR Cup he A 10/115 30.06.2016 Susiraja VSR Cup 110cm 8/71 31.07.2016 Susiraja VSR Cup he A 12/120 31.10.2016 Susiraja VSR Cup 110cm 9/88 30.11.2016 Hortensian Suomenhevoset VSR Cup helppo 3/61 30.06.2015 Wyat Shetlands VVJ Cup noviisi yhdistetty parivaljakoille 6/8 , parina Jumalanmurha 31.08.2015 Wyat Shetlands VVJ Cup noviisi yhdistetty parivaljakoille 1/4 , parina Hankihenki 10.04.2016 Runoranta Extraluokka: Pääsiäisaiheinen pukukilpailu 9/23 |
Valmennukset
22.10.2014 kouluvalmennus, valmensi Víva
narri saapui tuttuun tapaan maneesiin, vaaleanrautiaan suomenhevostammansa Sampan kanssa. Olihan tuo hieman erikoinen nimi tammalle, sillä luulin tuota hevosta alussa oriksi, ellen olisi katsonut jalkojen väliin ja todennut, ettei sieltä arvokkaita sukukalleuksia tällä kertaa löydy. Olin valmentanut monia narrin hevosia, mutta tälläkin kertaa valmennukseen saapui tuntematon kaakkinen. Eihän se minua yhtään haitannut, sillä eriluonteisia ja tasoisia hevosia oli mukava valmentaa. Eipähän ainakaan aika kävisi pitkäksi, kun välillä valmennettavaksi saapuu joku hurjimus. Anyway, Pyysin narria heti alkuun verryttelemään Sampan itsenäisesti. Itse taas tarkkailin ratsukon menoa maneesin reunalta - kuten aina ennenkin. Verryttelyt sujuivat reippaissa tunnelmissa, joten niiden jälkeen aloitettiinkin sitten se varsinainen valmennus. Heti alkuun pistin ratsukon laukkaamaan maneesia pari kertaa ympäri, jona aikana ratsukon piti tehdä maneesin kummallekin pitkälle sivulle voltti. Se jälkeen laitoin menemään vielä vastalaukkaa kiemuraurilla, joka olikin melko jännittävää, sillä alussa laukka meni hieman vinksalleen. Kun Samppa kuitenkin piti koko ajan yllä vastalaukkaa, eikä vaihtanut laukkaa kesken kaiken, näytti meno hienolta. Valmennus kiri yllättävää vauhti loppuun, joten viimeiseksi tehtäväksi laitoin ratsukon menemään avo- ja sulkutaivutuksia. Niiden kanssa menikin koko loppu valmennus. Valmennuksen päätteeksi kiitin narria hyvästä työstä ja jätin hänet tekemään loppuverryttelyt itsenäisesti.
29.10.2014 kouluvalmennus, valmensi B.
Samppa lahnaili ratsastajan alla ohjia nyppien, ja esittäen itsestään kaikista laiskinta puolta. Hevosta lähdettiin hakemaan avuille keski-ympyrällä ravaillen, mutta eihän kantturalla ollut aikomustakaan suostua yhteistyöhön. Pohjeavuilla ei ollut juuri mitään vaikutusta, joten ohjeistin ratsastajaa ottamaan ohjat yhteen käteen ja muistuttamaan raipalla niin pitkään, että Samppa olisi suostuvainen liikkumaan. Raipalla huomauttelu ei saanut Samppaa ravaamaan, päinvastoin se jumitti paikoilleen ja pukitti jokaisesta napautuksesta. Ratsastaja alkoi vähitellen suuttua tamman metkuihin, ja neuvoin potkaisemaan pohkeilla niin voimakkaasti kuin jaloista lähti, ja samaan aikaan mätkäisemään raipan takapuolelle. Samppa hätkähti yllättävää voimankäyttöä ja kompuroiden nosti epätasaisen vastalaukan. Käskin ratsastajaa jatkamaan, vaikka sitten väärässä laukassa, pääasia oli että hevonen liikkui eteenpäin. Oma-aloitteisesti hevonen siirtyi reippaaseen raviin, tikittäen pienin askelin ja kuolaintuntuman yläpuolella. Ratsastaja sai kevennyksen tahdissa rummuttaa pohkeilla, jotta ravi saataisiin säilymään. Koska Samppa oli mitä oli, ei valmennuksen aiheeksi tänään otettaisi mitään kovin haastavaa. Pohkeenväistöt käynnissä sekä reippaat laukannostot pitkillä sivuilla riittäisivät aivan hyvin. Kun Samppa liikkui tyydyttävästi uraa pitkin, lukuunottamatta kokeiluluontoisia käyntiinsiirtymisiä, voitiin hevonen ottaa takaisin käyntiin ja aloittaa pohkeenväistötehtävä. Ratsastaja sai jumppailla hevosta hetken aikaa volttikahdeksikolla, jonka jälkeen siirryttiin väistöihin. Oikeaan kierrokseen Samppa otti muutamia oikeaoppisia askelia, ja se riitti tänään. Laukkaa varten hevonen haettiin reippaaseen raviin, joka muutama kierros hiomalla saatiin tarpeeksi hyväksi. Ensimmäiset laukat olivat nelitahtisia pukkisekoiluja, mutta tarpeeksi tiukasti käskemällä saatiin aikaan muutama pitkän sivun mittainen pätkä myötälaukkaa. Loppuverkoiksi ratsastaja sai kävelyttää hevosta maastossa.
30.10.2014 maastoestevalmennus, valmensi bertta
Valmensin tänään Susirajan tallin viereisellä pellolla maastoesteitä hypellen Lissua ja rautiasta suomenhevostammaansa Samppaa! (joka ei ainakaan minun itseni mielestä ole kovinkaan tammamainen nimi...)
Lissu ja Samppa kävelivät sekä ravailivat vain ensin ohjeitteni mukaan pellon reunaa pitkin kentän muotoisella alueella sillä aikaa kun minä laittelin tänään hypättäviä maastoesteitä suunnilleen pellon keskiosaan. Tässä kyseisessä radassa oli kaiken kaikkiaan kuusi estettä, joten se oli melko pienikokoinen rata. Ensimmäinen ja kolmas este mentiin kuitenkin kahteen kertaan. Kaikki esteet olivat siis maastoesteitä, esimerkiksi tukkeja, lankkuesteitä, sianselkiä, sekä kaiken maailman risuesteitä ja porttiesteitä.
Kun Lissu ja reippaan näköinen Samppa olivat lämmitelleet toisensa laukankin parissa suurella pellon "keskiympyrällä", he alkoivat hyppäämään rataa, jota varten juuri heille käyntitauolla ohjeet selostinkin. Samppa kääntyi hypätessä ihan hyvin, mutta vauhti olisi voinut olla välillä vähän hitaampaa, mutta kuitenkin sellaista, että hevonen pysyy kuulolla ja on menossa mukana.
Koska näin aluksi radan esteet olivat melko pieniä, niitä nostettiin valmennuksen loppupuolella vielä noin kahdellakymmenellä senttimetrillä korkeammaksi, ja silloin ne olivatkin korkeudeltaan ainakin 90 senttiä. Silloin piti välillä jo käskeä Lissua ajamaan Samppaa hieman eteenkin päin, vaikka kyllähän ratsukon meno oli enimmäkseen ihan sopivan reipasta, ellei jossain välissä jo vähän liiankin vauhdikasta!
Yksi kieltäytyminen tuli niin sanotusti viimeisen radan viimeisellä esteellä, kun Lissu ei ollut kunnolla mukana radalla eikä muistanut pitää pohkeita kiinni heidän lähestyttyä estettä ja Sampan olleen valmiina ponnistamaan hyppyyn. Seuraavalla kerralla molemmat olivat mukana hypyssä ja ylittivät viimein esteen virheittä ja kaikin puolin huolellisen näköisesti!
03.11.2014 estevalmennus, valmensi Laura
Taas kerran olin päätynyt valmentamaan Susirajaan, ja tänään odotukseni olivat korkealla - suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että kuvittelin olevani jotenkin lasikuplan sisällä edellisen Susirajassa tapahtuneen valmennuksen jälkeen; eihän minulle kaikkia venkuleita hevosia voisi sattua! Huomattiin taasen, että vedän varmaan puoleeni tuollaisia hevosia, jotka tahtovat mennä omia menojaan ja taistella selässä istujaa vastaan - Sampaksi kutsuttu tamma näytti mielipiteensä volttien ja kulmien ratsastamisesta alkuverryttelyjen aikana, kun se oikoi ja taivutteli itseään näyttäen siltä, että olisi saamassa kylkeensä suuren murskauskeilan jos ei taivuttaisi pallolle kroppaansa kuoppaa. Oli jo työ saada Samppa menemään nätisti edes ne voltit, ja verryttelyt muutenkin, joten odottelin esteitä hieman kauhulla. Verryttelyjen aikana olin rakennellut muutaman esteen radan kentälle, ja käskinkin sitten ratsukon tulemaan peruspystyesteen ravilähestymisellä. Olin kovin yllättynytkin siitä, kuinka hyvin tamma loppupeleissä hyppäsi – hieman häiriintyneeltä Samppa näytti, kun se sai apuja selässä istuvalta, mutta muuten hevosen hyppy oli hyvä. Pari kertaa hypättiin tätä, vaihtelevin tuloksin, ennen kuin pistin ratsukon hyppäämään kyhäämäni rataa, johon siis kuului tuon äsken hypätyn pystyn lisäksi pari muuta pystyestettä ja ristikkoa - ei mitään liian hankalaa, normaalikokoisia esteitä vain.
Ratsukko nosti laukan ja lähti lähestymään radan ensimmäistä estettä, joka oli ristikko. Ratsastaja koitti ohjata neitiä suoralla linjalla esteelle, mikä vähän epäonnistui tamman vastaan panemisen vuoksi, kun Samppa alkoi viskomaan päätään ja lakkasi kuuntelemasta pohjeapuja kaahaillen omiaan. Esteen yli kuitenkin selvittiin, ja selässä istuja aloitti Sampan ohjaamisen seuraavalle esteelle hellällä kädellä ja varovaisesti. Samppa ei näyttänyt neuvoista vieläkään pitävän, mutta vauhti oli tasaista ja reippaannäköistä seuraavalle esteelle mentäessä, ja hyppykin onnistui. Seuraavalle esteelle päästäkseen olikin edessä aika tiukka käännös, jossa Samppa hieman menetti hermonsa, ja kun hevonen oltiin saatu estettä kohden menemään, se ryösti hetkellisesti ohjauksen ratsastajalta. Vauhti oli aikamoinen kun neitokainen otti ohjat omiin kavioihinsa, esteen se kuitenkin selvitti virheettömästi – Sampasta huomasi kyllä, että tämä on taitava hyppääjä, ja ihailtava hyppytyylihän tuolla oli, tuo kaikenmaailman vikurointi vain on hieman ongelmallinen juttu. Seuraavalle esteelle mennessä hevonen oltiin saatu jo hallintaan joten kuten, ja loput esteet sujuivatkin aika moitteettomasti, Sampan ylinopeudesta jos ei puhuta. Tuota kyseistä rataa työstettiinkin sitten koko loppuaika - ratsastettiin sitä muutaman kerran yllämainitun jälkeen, ja korjauksilla ja paranteluilla saatiin ratsukko parantamaan yhteistyötään. Eihän mitään saa tällaisessa ajassa täydelliseksi, mutta minun silmääni edistyttiin jonkin verran, kun vertaa päivän ensimmäistä ja viimeistä hyppyä!
06.11.2014 maastoestevalmennus, valmensi Víva
Tuttu ratsukko verrytteli maastoesteradan viereisellä olevalla pellolla, minun saapuessani sinne. Tervehdin narria reippaasti, jonka jälkeen pyysin häntä alkuverryttelemään Sampan itsenäisesti. Verryttelyiden aikana katselin tarkkaavaisesti ratsukon menoa. Samppa oli ilmeisesti ei-niin- hyvällä tuulella, sillä tamma heitteli takapäätään ilmaan - mulkoillen paheksuttavasti, kun narri napautti tammaan lisää vauhtia pohkeilla. Verryttelyiden myötä alkoi Samppa vihdoinkin ojentua, jolloin verryttelyistäkin alkoi tulla rennompaa. Alkuverryttelyiden jälkeen päästinkin ratsukon menemään pellon toiseen päähän, jossa narri nosti Sampalla laukan ja alkoi laukata isoa ympyrää, hypäten samalla pientä kavalettia. Pian ympyrä muuttui kahdeksikoksi, jolloin ratsukko myös hyppäsi kavaletin ongelmitta. Loppujen lopuksi päästin narrin ja Sampan hyppäämään pientä tukkiestettä, jota ratsukko lähtikin suorittamaan hyvällä vauhdilla. Alkuun Samppa kuitenkin päätti pistää äkkiarvaamatta jarrut pohjaan. Kukapa muukaan sieltä tuli alas kuin ratsastaja, Sampan jäädessä toljottamaan hölmistyneenä maasta nousevaa omistajaansa. Ei kun takaisin selkään ja uutta yritystä tekemään. Tällä kerralla Samppa hyppäsikin esteen ongelmitta, joten hypättiin sitä sitten vielä pari muutakin kertaa, jonka jälkeen siirryttiin isommalle tukkiesteelle, jota seurasi risueste. Alkuun Samppa hyppäsi tukkiesteen puhtaasti, mutta tämä meinasi kieltää risuesteellä. Narri oli kuitenkin ratsuaan viekkaampi, jolloin kielto ei onnistunut ja Samppa joutui hyppäämään esteen. Päästin ratsukon hyppäämään esteitä vielä hetken aikaa, jonka jälkeen otin mukaan vielä kolmannen esteen; lankkuesteen. Tätä kolmen sarjaa hypättiin jonkun aikaa. Samppa ei kieltänyt tuolloin kertaakaan ja esteille tulo sekä hyppääminen onnistui joka kerta mainiosti. Lopuksi olikin aika lopetella valmennus hyvään lopputulokseen, jolloin kiitin ratsukkoa valmennuksesta.
28.11.2014 maastoestevalmennus, valmensi dookie
Pitkästä aikaa Susirajan mannuilla, tällä kertaa olin saanut valmennettavakseni uuden tuttavuuden - kuvankauniin tamman, jota julmasti Sampaksi kutsuttiin. Ilkeät, ilkeät omistajat. Narri ja Samppa ravasivat olevinaan alkuverryttelyjä kentällä, kun pääsin paikan päälle. Liinakko tamma nyrpisteli naamaansa ja heilautteli häntäänsä äkäisesti heti, kun sai pohkeesta hipauksenkaan kylkeensä. Narri kertoi onnekseni, että voitaisiin suosiolla siirtyä jo maastoradalle, sillä hän oli jo hyvän aikaa tapellut Sampan kanssa eikä se siitä tämän paremmaksi muuttuisi. Tuumasta toimeen ja nokka kohti maastoesteradan tuntumassa olevaa niittyä. Sampan ilme ja olemus muuttuivat kerta heitolla, kun pääsimme niitylle asti ja se näki edessään maastoesteet. Pistin ratsukon hyppäämään alkuun yksittäisiä tukkiesteitä, ja Samppa hyppäsi hyvällä ilmavaralla katsoen tarkasti, mihin se jalkansa asettaa. Välillä tamman vauhti meinasi lisääntyä liiaksi asti, ja narri sai välissä palautella sitä maanpinnalle ympyröillä ja siirtymisillä. Pian ratsukko pääsi astetta isomman kahden tukin sarjan pariin. Samppa oli taas valmiina sinkoamaan kohti ääretöntä ja sen yli, mutta joutui tyytymään narrin määräämään, sopivan reippaaseen tahtiin. Ratsukko sai hypellä sarjaa muutaman kerran, mutta koska sekin sujui (susirajalaiselle) harvinaisen mallikkaasti, pistin seuraavaksi tehtäväksi porras- ja tarkkuusesteen. Samppa ähki ja puhki itsensä kolme porrasta ylös, kääntyi näppärästi kohti tarkkuusestettä ja laukkasi hienosti ohi. Ei kun uudestaan, portaat kiivettiin ei-niin-helponnäköisesti mutta ylös asti kuitenkin, ja tällä kertaa tamma pääsi tarkkuusesteenkin yli, ponnistaen tosin aivan liian läheltä jolloin tuli melko mielenkiintoisen näköinen hyppy ylös vaan ei eteen.. Ratsukko sai tulla rappuset vielä kerran, mutta tarkkuusestettä hioimme vielä useamman hypyn verran. Kun Samppa alkoi vihdoin oikeasti kuuntelemaan narria, käskin heidän hypätä samat esteet mutta eri suunnasta, eli ensin tarkkuuseste ja sen jälkeen portaat alaspäin. Kun molemmat esteet sujuivat toisesta suunnasta tullessakin parin kerran jälkeen, Samppa sekä narri alkoivat molemmat valua hiestä ja puuskuttivat melkoista vauhtia, joten lähdimme siirtymään takaisin kohti kenttää loppuverryttelyiden ja turhien löpinöiden pariin.
09.12.2014 kouluvalmennus, valmensi Uppe
Aamupäivän Narskun valmentamisen jälkeen ohjeistin Samppaa ja innokasta ratsastajaa, jolla tuntui olevan paljon ideoita päivän treeniin. Alkuverryttelyissä Samppa paineli ärsyyntyneenä menemään ja ratsastaja jatkoi samalla optimistisella hymyllä vaikka hevosta ei selkeästikään jaksanut kiinnostaa oikeastaan mikään, korkeintaan ehkä kuskin alasheittäminen minä hetkenä tahansa. Teetin ratsukolla siirtymiä monipuolisilla harjoitteilla kolmikaarista kiemurauraa apuna käyttäen. Myös vastalaukkaa treenailtiin siirtymien ohella. -Eikö mene ihan kivasti? tyytyväinen ratsastaja kysyi aina, kun hevonen hetkellisesti antoi periksi. Yritin sisukkaasti kertoa, ettei se nyt kuitenkaan pitkällä tähtäimellä parhaimmalta mahdolliselta menolta näytä, mutta ratsastaja muistutti että "Niin niin mutta nyt. Ja nyt taas. Katso, ihan kohta tää menee taas hienosti!". Ratsastaja ja hevonen olivat tänään hieman eri sfääreissä, joten ensimmäisenä pitäisi saada tulevaisuutta ajatellen yhteistyö kuntoon, sikäli mikäli tämä pariskunta nyt ihan tosissaan treenaa. Pisteet ratsastajan innokkuudesta ja ahkeruudesta kuitenkin..