Siperia VH18-018-0100

NimiSiperia "Siperia" KasvattajaIivan & Marika Kallolehto, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri163cm, rautias MeriititCh, KTK-II, SLA-I, KERJ-II
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 13.12.2017, 16v
satunnainen (3v 13.01.2018)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
va A / 110cm / 100cm / CIC1

HUOM. Rekisteröity nimellä Siperia II

31.03.2018 Siperia esitettiin ylimääräisessä, kantakirjakelvottomien hevosten tilaisuudessa. Ori kirjattiin R-suunnalle ja KTK-II -palkinnolla pisterivillä 19 + 18 + 18 + 18 = 73p. (Lissu vollotti onnesta.)

VSR Rotunäyttelyt II-palk. (tuom. dookie)

20.05.2019 Siperia esiteltiin suomenhevoslaatuarvostelun tuomaristolle. Kotiin ori palasi SLA-I -palkittuna. Pistesaalis oli komea 103; tähti ei olisi kaukana.. Saa nähdä!

25.02.2019 hopeaharjamme esiteltiin KERJL:n tuomaristolle. Ori sai 99,5 pistettä ja KERJ-II -palkinnon. Puolen pisteen päähän jääminen ensimmäisestä palkinnosta kieltämättä harmittaa, joten eiköhän tässä uusimaan mennä.

13.06.2019 komistuksellemme myönnettiin Championin arvonimi.

© kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan, pääkuva © virtuaalimyynti

Luonnekuvaus

Siperia ei missään nimessä ollut harkittu ostos, vaan mieliteko, joka jylläsi takaraivossa kuin nälkäinen, vihainen jalopeura. Kun Lissu näki juuri kolmivuotiaaksi kääntyneen orin, se oli menoa.

Takapajulan ratsastuskoulun opettajalle laatuarvosteluvalmisteltavaksi ja satulaan laitettavaksi tullut nuori ei oikeasti ollut edes myynnissä. Ryhdikäs, vankkarunkoinen ja järeäjalkainen nuori lumosi jo hiljaisen arvokkaalla, hallitsevalla olemuksellaan seistessään tarhassaan katselemassa ohikulkijoita hamppujouhiensa takaa. Naapuritarhan pukkirallittelevat shettisruunat saivat nostettua nuoren kierroksia, minkä seurauksena raudikko lähti valtavien köyrypukkien säestyksellä laukkaan tarhan päästä päähän jääden lopulta ravailemaan kaula kaarella, sieraimet suurina ja jokaisen nuorille suunnatun hevoskirjan hurjimusorin ruumiillistumana.

Laitettuaan kaikki neuvottelutaitonsa (sekä isänsä rahat) likoon Lissu sai avattua keskusteluyhteyden orin omistajiin aiheesta ”Siperian myyminen”. Lupaavan kenttänuoren esitellessä liikkeitään ensin kolmiolla juoksutettuna, sitten vapaana, Lissu lumoutui askel askeleelta enemmän. Irtohypytys oli jo käytännössä turha numero; se kyllä todisti Siperian hyppykyvyt, mutta ostohalu oli syntynyt aikoja sitten. Jo orin seistessä tarhassaan.

narri kuuli koko hevosesta vasta löydettyään sen Susirajasta.

Kolmivuotiaana nuorena Susirajaan muuttanut Siperia oli alusta asti etenkin Lissun silmäterä. Hamppujouhinen komistus kyllä vaikutti ikävuosiaan vanhemmalta; arvokas olemus rakoili ainoastaan satunnaisten tarharallien aikana.
Siperia ei juuri pidä melua itsestään. Se käyttäytyy hyvin, hillitysti, arvokkaasti ja kurinalaisesti. Pertin murjaistua jonkun huonon armeijavitsin marsalkka Siperiasta olemme puhuneet orin ”sotilaallisesta ryhdistä ja mielenlaadusta”. Töitä tehdessään ori ei anna ulkoisten ärsykkeiden häiritä itseään, vaikka tarhaillessa se naapuritarhan pelle saattaakin ärsyttää tai onnistua usuttamaan pukkiralliin.

Vaikka nelijalkainen solttumme onkin hyvän käytöksen ja arvokkuuden perikuva, Siperia ei suvaitse hoitajaltaan mitä tahansa. Lissun harmiksi halailu, pusuttelu ja kaikki ylimääräinen lääppiminen ärsyttävät oria suunnattomasti, mikä kyllä näkyy yrmynä ilmeenä sekä olemuksen ja elekielen muutoksessa. Pusuttelujen välistä jättämisen lisäksi raudikko kannattaa hoitaa käytävällä; karsina on Siperian oma tukikohta, jonne se ei mielellään ota pitkäaikaisia vieraita. Tämän orin hoitamiseen ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa, vaan kaikki harjaamisesta pinteleiden käärimiseen tehdään ripeästi (muttei tietenkään juosten kusten). Mikään hoitotoimenpide (harjaukset, kavioiden puhdistus, korva- ja vuohiskarvojen trimmaus, harjan nyppiminen, klippaus, peseminen, lääkitsemiset, hampaiden raspaus..) ei ärsytä, ylimääräinen ympärillä pyöriminen sitäkin enemmän. Siperia kyllä käyttäytyy ensiluokkaisen hyvin, kun ne lääppimiset jättää välistä eikä veny ja vanu jokaisen harjanvedon kanssa. Ainoan poikkeuksen tekee pesupaikka, sekin vain vesipesujen aikana; ori rakastaa suihkuteltavana olemista joka solullaan. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa ei ole ongelmia, Siperia saattaa olla hivenen hapannaamainen, mutta se sietää joka ikisen tutkimuksen ja syystä tai toisesta pitkäksi venähtävän kengityksen. Pitkin hampain, mutta sietää. Kunhan kukaan ei sössötä korvan juuressa tai koeta pusutella turpaa. (”Kukaan” = Lissu.)
Kiimaisten tammojen ohi hamppuharjamme saattaa kulkea kaula kaarella, askel keventyen, tosin varsinaisia raviaskelia Siperia ei ota (se tietää, ettei se ole soveliasta). Toisille oreille Siperia ei juuri korvaansa lotkauta, Harmin huuteluille se saattaa luimia (nämä kaksi eivät tule toimeen sitten ollenkaan). Pitkin, melko reippain askelin kulkeva hevonen inhoaa odottelua tai askelissaan hidasta taluttajaa. Ilmiselvästä ärsyyntymisestään huolimatta Siperia kävelee taluttajansa tahtia, käyttäytyy hyvin eikä sooloile omiaan. Jos taluttaja ei ole ollut Siperian mieleen, se osoittaa mieltään kun sitä hakee sisälle; se maleksien haaveillut ihminen ei tasan saa hevosta kiinni tarhasta.
Lastaus ja kuljetus sujuvat rutiinilla, Siperia ei ole moksiskaan, vaikka sen tutun, tilavan rekan tilalla pihalla tönöttäisi se ahtain traileri kuljetuskaluston virkaa toimittamassa. Siperia tuntuu olevan kaikkein tyytyväisimmillään matkustellessaan yksin, matkaseura tekee raudikosta vähän happaman. Orilevy on ihana keksintö, noin muutenkin kuin Siperian ylhäisen yksinäisyyden puolesta. Matkastressi loistaa poissaolollaan, ori ei kuovi tai potki.. Kaikin puolin helppo, asiallinen kuljetettava reissun joka vaiheessa.

Työntekoon hamppuharjamme suhtautuu jopa ryppyotsaisella vakavuudella, jos hevosesta voi sanoa niin. Keskittyessään saamiinsa tehtäviin kukaan tai mikään ei häiritse Siperiaa. Parhaimmillaan ori onkin kuin työhevosmestaruuksien vetokokeen kiistaton tähti, se hevonen, joka ohjastajansa pyynnöstä tekee vielä vähän enemmän, vielä yhden portaan, laittaa itsensä kokonaan likoon eikä himmaile tai koeta luistaa hommistaan. Ihan jokaisella kokeilijalla Siperia ei toimi, saumaton yhteistyö vaatii tutustumista, sinunkaupat sekä ratsastus- ja ajotaitoa. Mikään aloittelijatunnin hölkkähevonen tämä ei ole, Siperia ei hievahda milliäkään, jos kokee, ettei siltä pyydetä sitä asiallisesti.
Orilla on tahdikkaat, melko hyvin ylämäkeen rakentuneet liikkeet, joista löytyy säätövaraa täsmälleen yhtä paljon kuin ratsastajalta taitoa. Erittäin hyvä yliastunta ja tasapaino, helpon, kevyen ja näyttävän näköistä liikkumista. Siperian takaosan saa helposti aktivoitua mukaan, kokoaminenkin käy näppärästi. Ori on energinen ja eteenpäinpyrkivä, muttei kuumuva tai kipittävä. Sotilasmaisen asiallinen hevonen ei oikeastaan ole nöyrä, vaan äärettömän yhteistyökykyinen ja -haluinen hevonen, joka reagoi saamiinsa apuihin herkästi ja tarkasti kuitenkaan nykimättä tai riuhtomatta. Hyvin ärsyttävästi Siperia on tasavahva molempiin kierroksiin, joka liikkeessä, eikä tällä hevosella tunnu olevan heikkoa kohtaa, johon keskittyä valmennuksissa. Laukka on ehdottomasti orin vahvin askellaji, laukkatehtävät myös sujuvat kaikkein vähimmillä toistoilla ja työstämisellä.

Hyppäämiseen raudikko suhtautuu samalla ryppyotsaisuudella kuin kouluratsastukseenkin. Siperia on kevyt avuille ja eteenpäinpyrkivä ratsastaa, kunhan sitä ratsastaa hyvin. Vähänkään sahaava käsi, nakuttava kantapää, puristava polvi tai mikään sellainen saa suomenhevosen liimaamaan jalkansa maahan.
Mielikuvituksellisinkaan johdeviritys tai estekokonaisuus ei saa Siperiaa kyttäämään tai kieltämään, vaan ori ylittää tasaisen varmasti ja rohkeasti mielikuvituksellisimmatkin esteet, joille se ohjataan. Orin lähestymiset ovat varmoja, ponnistus vahva ja nopea, hypyt pyöreitä ja mukavan nopeita. Ori käyttää jalkojaan ja selkäänsä todella hyvin. Mikään maailman ketterin esteratsu Siperia ei ole, mitään ponikurveja ei kannata kokeilla. Vähän lyhyeksi jäävät lähestymiset eivät oria haittaa, mutta turhan tiukkoja kaarroksia ei tosiaan kannata tehdä. Ponnistuspaikat hamppuharjainen löytää itsekin, mutta ratsastajansa vikoja Siperia ei todellakaan paikkaa, vaan vetää pelin kerrasta poikki. Kerran hän tekee kaiken pilkulleen kunnolla, ratsastajankin on parempi tehdä. Maastoesteillä ori on samanlainen kuin rataesteillä; eteenpäinpyrkivä, rohkea. Siperia ei koskaan juokse esteen ohi tai kiellä ilman syytä (joka yleensä on jostain syystä susipaska lähestyminen tai täysin sopimaton askel). Ori kyllä kampeaa itsensä uskomattoman hyvin esteiden yli, jollei ole vetänyt hernettä nokkaan ratsastajan toiminnan vuoksi. Maastossa Siperia nauttii etenkin vesiesteistä, samaten kaikki mahdollisimman isot esteet (korkeudelta ja massalta) tuntuvat olevan orin mieleen. Pikkutukit ja risuesteet eivät raudikkoa oikein sytytä, vaikka se kuuliaisesti hyppääkin ne samalla rehellisyydellä ja työhalulla kuin isommatkin esteet.

Ratsastelun vastapainoksi Siperialla ajetaan, lähinnä tavan kärrylenkkejä. Välillä Pertti varastaa orin työhevosharrastukseensa (mikä saa Lissun mököttämään; Siperia kun on ihan Pertin lellikki, ja ori tuntuu pitävän raviäijästä enemmän kuin muusta talliväestä yhteensä). Ori toimii ajettaessa yhtä hyvin kuin ratsunakin, eikä työmotivaatiossa ole mitään eroa. Perttikin kehuu Siperian työmotivaatiota, kuulemma tästä tulisi vetokokeen kuningas jos hän saisi lainata Siperiaa työhevospippaloihin.
Nelijalkainen solttumme on niin maasto- ja liikennevarma kuin hevonen vain voi olla. Lähdettiin sitten mummohölkkäilemään tai peltolaukkaamaan (tai hiihtoratsastamaan!), Siperia toimii. Yksin, kaksin, isossa porukassa, keulassa keskellä perävaununa, Siperia toimii.

Vieraissa paikoissa teräshermoinen orhimme ilmoittaa kerran saapuneensa paikalle ollen sen jälkeen hyvin hiljaa. Orin ryhti on ehkä vieläkin parempi kuin kotona, mikäli se edes on mahdollista, minkä lisäksi herra kävelee kaula vähän kaarevampana. Muutoin Siperian käytös ei eroa siitä, millainen se on kotosalla.
Mutta esiintyä tämä hevonen osaa. Siperia on näyttävä hevonen, jossa on hiljaista, voimakasta karismaa. Lissun vaaleanpunaisista laseista huolimatta Siperia ei ole jokaisen kilpailun, näyttelyn tai tie minkä kinkerin absoluuttinen tähti. Näyttävä tämä hevonen on joka tapauksessa, minkä lisäksi Siperia osaa ottaa yleisönsä. Onhan se nyt tuplasti mukavampaa tehdä työnsä prikulleen oikein, kun joku muukin kuin ratsastaja on sitä todistamassa.

Sukutaulu

i. Routaraivo
evm, sh, hprt, 166cm
ii. Tunturihurja
evm, sh, rtkm, 164cm
iii. Talviankara
evm, sh, rtkm, 173cm
iie. Hiilihelv
evm, sh, m, 161cm
ie. Routapihta
evm, sh, hprt, 162cm
iei. Kuurahonka
evm, sh, vrt, 166cm
iee. Hopeanheleä
evm, sh, hprt, 159cm
e. Valheilvalssiva
evm, sh, rt, 159cm
ei. Karmiinivalhe
evm, sh, prt, 161cm
eii. Ristiseiskariita
evm, sh, prn, 164cm
eie. Hiljenee
evm, sh, rt, 160cm
ee. Kaihoisa Kevätvalssi
evm, sh, rt, 156cm
eei. Haikea Häävalssi
evm, sh, rt, 159cm
eee. Noidansuudelma
evm, sh, m, 155cm
Näytä / piilota sukuselvitys

i. Routaraivo tuntui perineen ainoastaan vanhempiensa hyviä puolia. Hopeanpunarautias, 166cm korkuinen tukkajumala oli ryhdikäs, hyvätyyppinen hevonen, jolla oli pitkähkö kaareva kaula (hyvällä ylälinjalla), selkeä säkä, hyväasentoiset lavat, vankka pyöreä runko, pyöreä lautanen, järeät, kestävät jalat, joiden ainoa vika oli etusten sapelihakuisuus. Raudikko liikkui todella kevyen, helpon näköisesti, sen askelissa oli tahtia, pituutta, elastisuutta, ja etenkin laukka oli ylämäkeen rakentunutta. Hypyt olivat varmoja ja helpon näköisiä, ponnistus vahva, selän ja kaulan käyttö hyvää, jalkatekniikka nopea ja melko hyvä. Luonnostaan hyvä tasapaino, showmiehen karisma ja kapasiteettia; Routaraivo kisasi aikuisena heA-vaB/100-110cm/helppo -tasolla koulua, esteitä ja kenttää voittaen ja sijoittuen lukuisia kertoja (parhaina tuloksina koulu- ja kenttämestaruus). Tulevan menestyksen oli nähnyt jo varsanäyttelyissä (II+ -palkintoja sekä kerran puhdas I -palkinto) sekä laatuarvosteluista, joissa Routaraivo oli järjestään kärkinelikossa saaden maininnan parhaista askellajeista. Kasvattajakisan kouluosion voitto menikin Routaraivolle, esteosiolta ori haki 8. sijan. Hillitty, tyynen rauhallinen ja jopa hieman viileä ori ei erityisemmin lapsista, lajitovereistaan tai lääppimisestä välittänyt, mieluiten raudikko oli yksinään tai teki töitä. Ori oli kuitenkin aina asiallinen, todella hyvä ja ongelmaton käsitellä. Satula selässään Routaraivo oli se intohimoinen, työteliäs, herkkä ja hyvällä tavalla reaktiivinen hevonen, joka ei maitohappoja säikähtänyt vaan antoi itsestään ne kuuluisat 110% kerta toisensa jälkeen. RKTK-II -palkinto nousi myöhemmin RKTK-I -palkinnoksi. Routaraivo kiersi myös muutamat shownäyttelyt saaden järjestään kehuja liikkeistään ja päästen pari kertaa BIS-sijoille asti.
Komea, menestynyt ori oli välitön menestys jalostusmarkkinoilla, ja vähän erikoisempi suku laskettiin vain plussaksi. Routaraivo sai jalostusuransa aikana komeat 177 jälkeläistä, jotka perivät isänsä monilahjakkuuden ja kapasiteetin – jotkut jopa korkeampiin luokkiin kuin mitä Routaraivo itse oli kilpaillut. Kaikki routaraivolaiset ovat hienoliikkeisiä, kapasiteetikkaita hevosia, enemmän vankkarakenteisia kuin kevyitä. Lisäksi raudikko periytti vahvasti luonnettaan. Modernina huippuorina pidetty Routaraivo kuoli 32-vuotiaana.

ii. Tunturihurja tuli melko tuoreesta, suurelle yleisölle tuntemattomasta ratsusuvusta; sen vanhemmat ja isovanhemmat olivat kaikki harrastehevosia, jotka eivät turhan paljon kisanneet. Ori itse kuitenkin kiersi varsanäyttelyitä (tasaista II+ -palkintoa keräten) ja osallistui laatuarvosteluihin; kolmivuotiaana 13., nelivuotiaana 9., viisivuotiaana 7. Kasvattajakisassa 7. sija niin koulu- kuin esteosuudelta. Rautiaankimo, 164cm korkuinen ori liikkui tahdikkain, elastisin, väljin liikkein, yliastunta oli hyvä, askellus melko ylämäkeen suuntautunutta. Hypyt olivat vähän hitaita, mutta pyöreitä ja tasapainoisia, selän käyttö hyvää, kaulan vähän niin ja näin, jalkatekniikka kohtalaisen nopea ja hyvä. 90-100cm esteratoja sekä heA-kouluohjelmia suorittanut kimo nähtiin myös harraste-tuttari -tasoisilla kenttäradoilla. Minkään lajin supertähteä Tunturihurjasta ei tullut, mutta värinsä vuoksi se kyllä tunnistettiin Keski-Suomen kilparadoilla. Ja kyllähän ori nyt jokusen ruusukkeen kotiin toi. Rohkea, aina helppo, hyvä käsitellä, todella ihmisystävällinen ja leppoisa ori sopi lastenkin käsiteltäväksi ja ratsastettavaksi; lauhkea kimo mukautui täysin ratsastajansa tyyliin. Osaavan ratsastajan kanssa Tunturihurjan eteenpäinpyrkimys ja työhalu pääsivät oikeuksiinsa. Pieni etupainoisuuskin oli melko helppo ratsastaa pois.
Tunturihurja oli melko ryhdikäs hevonen, jolla oli pitkähkö kaareva kaula, selkeä säkä, tiivis runko, pyöreä lautanen, sapelihakuiset etuset sekä hyväasentoiset takaset. Vaikka rakenteen viat eivät suuria olleetkaan, orin hyvät liikkeet ja luonne olivat (värin ohella) suurin syy sen jalostussuosioon. Eikä RKTK-III -palkinnostakaan haittaa ollut. Kimo ori sai yhteensä 57 jälkeläistä, valtaosa hyviä harrastehevosia seassaan muutama todellinen tähti. 28-vuotiaaksi elänyt Tunturihurja periytti vahvasti erinomaisen kestäviä (sapelihakuisia) jalkoja, todella hyvää luonnetta ja ratsastettavuutta sekä hyvää liikemekaniikkaansa.

ie. Erittäin vakaa, rauhallinen, suorastaan kylmähermoinen Routapihta (hopeanpunarautias, 162cm) oli TKTK-I -isän ja RKTK-II -emän tytär, joka hallitsi niin työhevosen kuin ratsunkin työt. Ryhdikäs, vankkatekoinen tamma oli hieman lyhytkaulainen (minkä lisäksi kaula liittyi leveästi runkoon), mutta muuten sopusuhtainen ja pyöreämuotoinen; ratsun hommia ajatellen hyväasentoiset lavat, vankka pyöreä sopusuhtainen runko, pyöreä lautanen, järeät hyväasentoiset jalat. Tasaiset, tahdikkaat, todella pitkäaskeliset liikkeet, hieman matalat ravi ja laukka, mutta täyden kympin käynti. Melko vakavan ja (jos hevosesta näin voi sanoa) huumorintajuttoman oloinen tamma suhtautui kaikkeen kylmän rauhallisesti, paitsi työntekoon; töitä tehdessään tamma syttyi, siitä ihan näki, että se teki ohjastajansa/ratsastajansa eteen mitä tahansa. Hyppäämisessä Routapihta ei ollut järin lahjakas (80cm radat sujuivat enemmän tahdolla kuin taidolla ja tekniikalla), mutta kouluratsastuksessa raudikko pärjäsi aina vaativa B -tasolla saakka. Ratsun töitä ja työhevosajoa iloisesti sekaisin tehnyt Routapihta palkittiin useita kertoja molempien lajiensa kilpailuissa, ja tamma kantakirjattiin niin T- kuin R- suunnille molemmille II-palkinnolla. Hyvät kisanäytöt puhuivat puolestaan.
30-vuotiaaksi elänyt teräsrouva sai kilpauransa jälkeen vielä seitsemän varsaa, kaksi työorien, viisi ratsuorien kanssa. Routapihtalaiset ovat kaikki erinomaisia, ryhdikkäitä, vähän järeämmänpuoleisia käyttöähevosia, joilla on loistava käynti. Työsuunnan varsoista tuli molemmista ensimmäisen palkinnon kantakirjahevosia, ratsupuolelta löytyy kaikkea harrastetammasta RKTK-I -palkittuun kenttämestariin.

ei. Valheilvalssivasta toivottiin kouluratsua. Toivomus meni metsään; tamma oli synnynnäinen hyppääjä. Varsanäyttelyiden III+ sekä yksittäinen II- -palkinto kumpusivat tamman epäsopusuhtaisuudesta (”Kaunis pää, pitkä niska, ylös kiinnittynyt kaareva kaula, jossa hyvä ylälinja. Korkea säkä, pystyhköt lavat, pitkähkö kevyt kapeahko runko, lyhyehkö jyrkähkö lautanen. Järeäasentoiset jalat, etuset hyväasentoiset, takaset pihdissä.”), ja olihan Valheilvalssiva kieltämättä huvittavan näköinen järeine, aivan toisen hevosen rungosta napatuine jalkoineen. Liikkeiltään 159cm korkuinen, sukkajalkainen raudikko oli melko tavanomainen; vähän ahdas käynti, jossa kuitenkin hyvä tahti ja yliastunta, väljenevä aktiivinen ravi, hyvin pyörivä, tahdikas laukka. Perushyvät liikkeet, eivät kuitenkaan sitä rodun parasta antia. Hyppykykyä tammalla kuitenkin oli, samaten esteälyä; vahvat, nopeat ponnistukset, erinomainen selän ja kaulan käyttö, nopea hyvä jalkatekniikka, nopea hyppy. Valheilvalssiva osallistui laatuarvosteluihin kolmena vuonna ollen kerta toisensa jälkeen kärkiviisikossa sekä lahjakkain estehevonen (askellajipuolelta ei suurta menestystä tullut). Kuusivuotiaana tamma voitti kasvattajakisan esteosuuden. Vanhemmalla iällä raudikko menestyi 100-110cm esteluokissa sekä helppo/CIC1-kenttäkisoissa hankkien itselleen kaksi kenttähopeaa ja yhden kultamitalin. Lähinnä saavutustensa vuoksi tammasta tuli RKTK-II. Kantakirjalausunnossa sukkajalkaa kehuttiin rehelliseksi, eteenpäinpyrkiväksi, kevyin avuin toimivaksi hevoseksi, jolla on hyvä ryhti ja tasapaino sekä erinomainen asenne työhön. Lisäksi sen kuuliaisuutta, rohkeutta ja hyvää käsiteltävyyttä kehuttiin, eikä tamman omistaja olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Rehti, kuuliainen, eteenpäinpyrkivä, aina fiksu ja hyvä käsitellä – sellainen Valheilvalssiva oli.
Kultaisen kenttämitalin jälkeen Valheilvalssiva katsottiin parhaaksi siirtää siitoskäyttöön. Kenttämestari sai kuusi varsaa, jotka perivät emänsä rakenteesta lähinnä pään ja kaulan muodon sekä ne järeät jalat. Hyppykyky ja -kapasiteetti periytyivät ihastuttavan hyvin, ja isäoreiltaan varsat saivat laadukkaampaa liikettä ja rakennetta. Hyvä käsiteltävyys ja ratsastettavuus ovat myös ominaista Valheilvalssivan jälkikasvulle. Ei ihme, että tamma on monen kenttäpuolen menestyjän emä tai isoäiti! Tamma kuoli 27-vuotiaana.

ei. Juoksijasukuinen Karmiinivalhe ei koskaan nähnyt ratoja opetuslähtöä enempää; punarautias ori oli turhan laukkaherkkä. 161-senttiseksi kasvanut tähtipää myytiin pilkkahintaan (ihme kyllä edelleen orina), ja se päätyi eräälle nuorelle kenttäratsastajalle projektiksi. Tästä projektista tuli kaksinkertainen kenttämestari ja RKTK-II -palkittu jalostusori, olkoonkin, ettei niin suosittu kuin ratsun näköiset ja ratsusukuiset orit. Karmiinivalheella oli kevyt, lyhyehkö kaula, korkea säkä, kevyt pitkähkö kapea runko, lyhyt jyrkähkö lautanen, kuristuneet ja sirot sääret, mutta muuten hyväasentoiset ja kestävät jalat. Liikkeiltään laukkaherkkä ori ei ollut kaksinen (hätäinen, ahdas käynti, suuriliikkeinen, väljä, mutta hieman tahditon ravi, perus ok laukka). Mutta ne hypyt! Karmiinivalhe oli varma, rohkea, älykäs esteratsu, joka ponnisti varmasti ja vahvasti, suoritti hypyt nopeasti, käytti hyvin kaulaansa ja selkäänsä eikä sen jalkatekniikassa ollut moitteen sijaa. Vaikka raudikko olikin hieman kuumuvaa sorttia, se oli aina asiallinen käsitellä ja ratsastaa, sen eteenpäinpyrkimys ja työhalu olivat suorastaan ihanteelliset. Ennen ja jälkeen kenttämestaruuksien hevonen voitti ja sijoittui lukuisia kertoja aloittaen aloittelijaluokasta ja päätyen CIC1-radoille. Kouluosuudet olivat aina orin heikkous, rata- ja maastoesteet kiistaton vahvuus.
Ravisukuinen kenttäihme kuoli hankalan ähkyn seurauksena vain 17-vuotiaana. Ori jätti yhteensä 37 jälkeläistä, joille Karmiinivalhe periytti pääasiassa halua tehdä töitä, etenkin esteillä, rohkeutta sekä hyppytekniikkaa ja -kapasiteettia +100cm radoille. Mitään liikeihmeitä Karmiinivalheen jälkeläiset eivät ole, eivätkä välttämättä niitä kedon kauneimpia kukkia. Mutta hypätä ne osaavat!

ee. ”Kaunis pää, pitkä niska, ylös kiinnittynyt kaareva kaula. Korkea säkä, pystyhköt lavat, pitkähkö pyöreä avohko runko, lyhyt jyrkähkö lautanen. Järeät jalat, etuset hyväasentoiset, takaset pihdissä. Suorat, väljät, tahdikkaat käynti- ja raviliikkeet, ilmava elastinen laukka, hyvä yliastunta. Varovainen, hieman arka hyppääjä, haparoiva ponnistus, varovainen jaloistaan. Nöyrä, miellyttämishaluinen, kiltti tamma, joskin hieman huolestuneen oloinen, pyrkii tekemään parhaansa. Kantaa itsensä hyvin, kevyt avuille.” Kaihoisa Kevätvalssi kantakirjattiin R-suunnalle KTK-III -palkinnolla, joka nousi myöhemmin kilpailusuoritusten puolesta RKTK-II -palkinnoksi. Rautias, 156cm korkuinen tamma oli hamppujouhinen, suurimerkkinen kaunotar, joka kisasi koulua helppo A -tasolla. Esteitä tamma hyppäsi 80-90cm korkeudessa, joskin hyvin harvoin; tamma arasteli esteitä eikä nauttinut siitä puuhasta. Pohjois-Suomen alueella asunut ja elänyt tamma oli tuttu näky pienemmissä ja isommissa karkeloissa, yleensä seura- ja aluetasolla. Miellyttäväliikkeinen, kaunis tamma ei kuitenkaan ollut mikään karismaattinen showtähti, ennemminkin laadukas harrastehevonen. Jokunen voitto ja sijoitus tarttui siitä huolimatta matkaan. Tamma nähtiin myös muutamissa mätsäreissä sekä show-näyttelyissä, joista raudikko palasi kotiin II-palkinnon kanssa.
Kaihoisan Kevätvalssin omistajaa ei varsotustouhu kiinnostanut. Onneksi omistaja kuitenkin antoi tammansa muutamia kertoja liisaukseen. Kaihoisa Kevätvalssi sai kolme varsaa, kaikki hyviä harrastehevosia, yksi ihan suosittu jalostusori. Tamma periytti vahvasti päänsä ja kaulansa muotoa, järeitä jalkoja (myös pihtikinttujaan) sekä hyviä liikkeitään. 26-vuotiaaksi elänyt tamma näkyy nykyään useiden laatuarvostelu- ja koulukisamenestyjien sukutaulussa, yleensä poikansa kautta.

Jälkeläiset

s. 21.02.2018 sh-t. Punasurmia, e. Veripihka, om. mori-mori (VRL-11325)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 42 sijoitusta joista 8 voittoaVSR - 2 sijoitusta joista 0 voittoa
11.02.2018 Wouters Warmbloods CIC1 6/50
11.02.2018 Team Marten CIC1 3/50
12.02.2018 Hengenvaara CIC1 1/54
13.02.2018 Devilsfair CIC1 3/40
14.02.2018 Team Marten CIC1 3/50
14.02.2018 Kisakeskus Weldon CIC1 2/50
15.02.2018 Kisakeskus Weldon CIC1 6/50
16.02.2018 Team Marten CIC1 4/50
16.02.2018 Silverlode CIC1 4/50
17.02.2018 Silverlode CIC1 3/50
18.02.2018 Team Marten CIC1 5/50
19.02.2018 Turmeltaja CIC1 2/40
01.03.2018 Abgelegenheit CIC1 4/30
01.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 1/30
04.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 2/30
05.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 5/30
05.03.2018 Abgelegenheit CIC1 1/30
06.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 2/30
12.03.2018 Serenity Brook CIC1 6/50
08.03.2018 Revuelto CIC1 1/50
08.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 1/30
10.03.2018 Abgelegenheit CIC1 3/30
10.03.2018 Rósgarður CIC1 3/30
10.03.2018 Escapisme CIC1 2/30
11.03.2018 Escapisme CIC1 5/30
11.03.2018 Abgelegenheit CIC1 4/30
13.03.2018 Abgelegenheit CIC1 4/30
13.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 2/30
15.03.2018 Revuelto CIC1 7/50
15.03.2018 Escapisme CIC1 3/30
19.03.2018 Escapisme CIC1 1/30
20.03.2018 Escapisme CIC1 3/30
21.03.2018 Serenity Brook CIC1 3/50
21.03.2018 Rósgarður CIC1 5/30
24.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 5/30
25.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 1/30
26.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 4/30
26.03.2018 Abgelegenheit CIC1 5/30
27.03.2018 Avskild Stuteri CIC1 3/30
28.03.2018 Escapisme CIC1 5/30
28.03.2018 Revuelto CIC1 2/50
29.03.2018 Abgelegenheit CIC1 1/30
31.05.2018 Susiraja VSR Cup CIC1 7/53
28.02.2019 Susiraja VSR Cup CIC1 5/44

Valmennukset

10.02.2018 Maastoestevalmennus, valmensi miivi

Onneksi Pohjois-Pohjanmaalle oli satanut lunta enemmän kun meille etelärannikolle, olin maalaillut jo kauhukuvia maastoestevalmennuksesta jäisillä pohjilla. Nyt pääsin kuitenkin jo puolessa välissä ajomatkaa ihastelemaan lumikinoksia, ja saatoin tyytyväisenä huokaista, pääsisin pitämään ihan kunnon valmennusta jäällä liukastelun sijasta. Susirajaan saapuessani bongasinkin Lissulta näyttävän, ratsastusvaatteisiin sonnustautuneen naisen, ja komean raudikon suuntaavan kohti aluetta, jota epäilin tallin kilpakentäksi, tosin lumimäärän ja hetken valmennustauon jälkeen en ollut niinkään varma siitä, mikä sijaitsi missäkin.

Rämmin onnekseni aurattuja reittejä naisen ja hevosen luokse, kenttä näytti olevan hyvässä kunnossa ja sinne vedetty valmiiksi maastoesteitä, lunta ei nyt ihan hirveästi ollut, mutta täysi hankitreeni olisi ollut ehkä vähän turhan rankka kokemus. Tervehdimme Lissun kanssa ja vaihdoimme pikaisesti kuulumisia, mutta nopeasti aloitimme valmennuksen. Siperia liikkui oikein kivasti ratsastajansa alla, ja nopeasti pääsimme aloittamaan hyppäämisen. Ori liikkui halukkaasti eikä epäröinyt erikoisemmillakaan esteillä. Eihän kentälle ollut kaikkia variaatioita tai niitä kaikista isoimpia esteitä rahdattu, mutta siellä olleista maastoesteistä sai oikein näppärästi koottua rataeste-tyyppisen radan. Päädyimme hiomaan pikkujuttuja, jotka olisin ehkä ennemmin mieltänyt rataesteille sopiviksi asioiksi, mutta maastoesteitä kun kerran hypättiin, niin kai kyseessä oli sitten maastoestevalmennus, vaikka se oli kuinka kentällä pidetty. Erityisen isot kehut Siperia ja Lissu saivat tarkkuusesteiden osalta, Lissulla oli ollut ori pohkeidensa välissä just eikä melkein, eikä Siperia ollut epäröinyt sekuntiakaan kapealle esteelle suunnatessa.

11.02.2018 Kouluvalmennus, valmensi miivi

Ei tässä näin pitänyt käydä, puistelin päätäni taapertaessani toppavaatteissa kohti Susirajan koulukenttää. Olin ollut eilen valmentamassa tallilla Siperiaa ja Lissua, ja muutaman muuttujan jäljiltä kotimatkani oli muuttunut toimiston sohvalla nukuttuihin huonoihin yöuniin ja heti aamusta alkaneeseen karsinoidensiivousurakkaan, jonka päätteeksi pääsin vielä pitämään valmennusta samalle parivaljakolle, jota olin eilenkin valmentanut. En enää ikinä lähtisi Tuukan romuautolla yhtään kauppaa pidemmälle, mieheni rakas autovainaa oli jättänyt eilen illalla käynnistymättä ja jättänyt minut susirajalaisten armoille siihen asti, kunnes joku narrin ja Lissun naapuri ehtisi iltapäivällä lehmänsä hoidettuaan katsomaan, saisiko tuota romua enää pelastettua.

Annoin Lissun ja Siperian lämmitellä kaikessa rauhassa, ratsukolla ei ollut mikään kiire. Tai Lissulla saattoi olla vielä useampi hevonen ratsastamatta, mutta minä en ollut missään kiireessä. Ratsukko pääsi aloittelemaan huolellisten alkuverryttelyjen jälkeen hiljalleen avotaivutuksilla, jotka näyttivät sujuvan Siperialta rutiinilla. Lissu sai taivutella Siperiaa ihan huolella, pyysin naista ottamaan ihan reilumpaa avotaivutusta, hieman jo ylitaivutettuakin, mutta Siperia tuntui taipuvan mihin tahansa. Tästä oli hyvä jatkaa sulkutaivutusten puolelle, joissa ratsukko pääsi tekemään nopeita vaihdoksia taivutuksen suunnassa ja askellajeissa. Nyt Siperiakin näytti joutuvan tekemään jo töitä pysyäkseen Lissun antamien apujen tahdissa. Saatoin kuitenkin katsella tyytyväisenä ratsukon työskentelyä, Lissu oli ratsastanut valmennuksen alussa verrytellessään Siperian niin hyvin avuille, että ori kuunteli ratsastajansa pienimmätkin muutokset istunnassa, ja pohkeella annetut pienimmätkin merkit menivät perille. Joudun tosin myöntämään, että parasta valmennuksessa ei ollut valmennettavieni onnistunut suoritus vaan se, että valmennusta lopetellessani tämä naapurin navetanpitäjä saapui kentän reunalle, luvaten, että hän saisi autoni vielä illan aikana fiksattua.

17.02.2018 Estevalmennus, valmensi VP

Tämän päiväinen estevalmennus aloitettiin verryttelytehtävillä, joiden tarkoituksena oli aktivoida sekä ratsastajaa että ratsua varsinaisiin estetehtäviin. Kun Lissu oli ratsastanut kaikki askellajit läpi, lähdimme tekemään muutamia pohkeenväistöjä ja temponvaihteluita ravissa sekä laukassa, jonka jälkeen lähdimme aktivoimaan takajalkoja vatsan alle puomiviuhkalla, jossa ulkokaarre oli nostettu korotetuksi maapuomiksi. Tässä tehtävässä olisin toivonut hieman huolellisempaa ratsastusta jo heti lähtökohtaisesti, sillä ensimmäisten toistojen aikana Lissu unohti ratsastaa hevosta ulkoa tukien ja kaarre ajautui yhä enemmän ulos, jolloin lavat olivat teillä tietämättömillä ja ori joutui tekemään tuhatkertaisesti työtä ylittääkseen puomit kolisuttamatta. Laukassa tehtävään saatiin alusta asti selkeä rytmi; kaarre pysyi hyvin hallussa ja ratsukko teki hienosti yhteistyötä sekä puomeilla, sen jälkeen ja vielä niitä ennenkin.

Pienten välikäyntien jälkeen lähdimme hyppäämään suhteutettua estelinjaa, jossa oli pysty - 5 laukkaa - okseri - 4 laukkaa - okseri. Alkuun halusin ratsukon tulevan esteet sujuvalla rytmillä juuri väliin sopivilla laukka-askeleilla jonka jälkeen lähdimme muuttamaan laukka-askelten määrää kuudeksi ja viideksi, sittemmin neljäksi ja kolmeksi ja lopputuntia kohden vielä neljäksi ja kuudeksi. Kun suhteutettu esteväli tultiin kokonaan kootumassa laukassa yhdet laukka-askeleet lisäten, ei se synnyttänyt ratsukossa sen suurempia huoliryppyjä. Ensimmäiset toistot suurempaa laukkaa tultaessa oli jo hieman kaahottamista ja Siperia oli lennättämässä itsensä ja ratsastajansa okseri-okseri väliltä kahdella askeleella, mutta luojalle kiitos Lissu reagoi tilanteeseen ja ratsasti sen epämääräisen puolikkaan viimeiselle okserille - nimittäin kahdella askeleella ratsukko olisi taatusti löytänyt itsensä okserin seasta. Kun ratsukolle saatiin vaihteet hyvään moodiin, tulimme suhteutettua esteväliä vielä ensimmäistä esteväliä pidentäen, ja seuraavaa eli okseri-okseri lyhentäen. Vaikka pahoin alkuun pelkäsin, ratsukko suoriutui tästä tehtävästä erinomaisesti. Kun vaihteistoa oli lämmitelty jo tovin, Siperia vastasi sekä eteen- että taaksepyytäviin apuihin erinomaisesti.

28.02.2018 Estevalmennus, valmensi Silbe

Nostin viimeistenkin verryttelyesteiden puomit kannattimilleen seuratessani sivusilmällä, kuinka hiukan tahmaisen oloinen Siperia-ori lönkötteli päätään heitellen ravipuomien yli. En tuntenut oriitta kovinkaan hyvin, eikä narri ollut ehtinyt sepitellä siitä juuri mitään ennen valmennuksen alkua, joten minun oli äkkiseltään melko hankala sanoa, mistä Siperian vastenmielisyys nöyrää työntekoa kohtaan tuli – narri näytti istuvan oriin tuliterässä estesatulassa täysin oppikirjan mukaisesti. Ainut silmäänpistävä musta lammas hänen istunnassaan oli jokseenkin rautakangen tavoin ratsastaminen. ”Ihan ok, narri. Älä yritä liikaa, vaan rentoudu, hengitä ja luota Siperiaan. Sulla on alla ihan pirun kiva hevonen, ota siitä kaikki irti”, ohjeistin selitettyäni narrille valmennuksen ensimmäisen kunnon harjoituksen, joka oli kaksoissarja diagonaalilla. narri alkoi ratsastamaan tehtävää heti pienien välibreikkien jälkeen.

Siperia heittäytyi jopa vähän riehakkaaksi, kun narri pystyi rentouttamaan jalkansa ja antamaan vähän myöden ohjasta. Niinpä pyysin ratsukkoa pysähtymään aina sarjan jälkeen, jotta Siperia ei veisi narria kuin märkää rättiä, kun lisäsin harjoitukseen pitkälle sivulle asetetun okserin. ”Pysäytä ihan rohkeasti vaan, vaikka sitten aitaan, jos ei muuten. Rakenna laukka aktiiviseksi kaarteessa ulko-ohjan tuella, äläkä säädä liikaa ponnistuspaikan kanssa tai tee mitään tyhmää, se on vain pikku okseri. Muista kuitenkin pitää Siperia ahkerana, se ei saa hypätä pikkuista okseriakaan soitellen, tai muuten ori löysäilee todennäköisesti koko valmennuksen ajan. Pidä sen takajalat aktiivisena jatkuvasti, niin Lissu ainakin saa vetreän ja innokkaan hevosen alleen.”

Valmennus eteni verkkaisesti eteenpäin, ja kun narrin sekä Siperian yhteistyö pelitti, oli yhteisen aaltopituuden koville vievän tulikokeen aika. Olin rakentanut kentälle neljän esteen radanpätkän, joka ei ehkä sisältänyt Titanicin upottaneen jäävuoren kokoisia esteitä, mutta sitäkin teknisempiä linjoja ja tavallista enemmän tarkkuutta vaativia lähestymisiä. Tiesin, että Lissu oli aika pihi, mitä silmäteräänsä tulee, joten narri oli Siperian selässä melkoisen tuore näky, joten en laittanut radantapaiseen kuin vain yhden kapean tarkkuusesteen, josta varminkin hyppääjä menisi melko helposti ohi. Siperia kuitenkin hoiti hommansa kunnialla loppuun saakka, ja se keskittyikin esteisiin vähintään yhtä tiukasti kuin narri.

03.03.2018 Maastoestevalmennus, valmensi VP

Estevalmennuksen aikana olimme sopineet Lissun kanssa maastoestevalmennuksen parin viikon päähän, joten suuntasin jälleen kerran kohti Susirajaa. "Terve!" kuului jostain tallipihalta ja katseeni sinne suunnatessani meinasin räjähtää nauruun. Lissu oli selkeästi varautunut kevään ensimmäiseen maastoestevalmennukseen täysivarustuksella. Naisella oli paksun toppatakin päällä turvaliivi, ja Susirajan toinen pitäjistä hääräsi tyynyjen kanssa ratsukon ympärillä. "Ota nyt!! Teipataan nämä sun jalkojen ympäri, niin ei satu, jos saat pienet ilmalennot!" narri hekotti Lissulle, joka katsoi ystäväänsä kulmien alta ilkikurisesti. "No, eiköhän me toi toppatakkikin saada vielä tänään riisuttua, täällähän paistaa aurinko täydeltä taivaalta. Hullu." kimitin ratsastajalle nauruni seasta.

Alkuverryttelyn aikana halusin Lissun ratsastavan kaikki askellajit itsenäisesti läpi ja sen jälkeen tekevän muutamia laukkavetoja viritelläkseen ratsuaan. "Nyt, kun sä kannustat sitä laukkaamaan reippaammin, niin nosta se pylly ihan rohkeasti satulasta ylös - sillä tavalla sä annat sen selälle lisää liikkumavaraa. Jos sua vähän jänskättää, sä voit pysyä silti melko lähellä satulaa kolmipisteistunnassa. Ei se sua linkoa alas, ainakaan muuten vain." ohjeistin ratsastajaa, joka jäi mielellään killumaan satulaan kiinni. Kun hevonen oli lämmitelty, hyppäsimme muutamia yksittäisiä tukkeja jotka ovat aina hyvin helppo aloitus maastoesteille. Jo tässä vaiheessa huomasin, että Siperialla oli selkeästi hauskaa - ei se mitään tyhmää tehnyt, mutta se eteni korvat visusti eteenpäin suunnattuina ja selkeästi tiesi, mistä oli kyse.

Koska kyseessä oli kevään ensimmäinen maastoestevalmennus, hyppäsimme vain melko yksinkertaisia estekokonaisuuksia yksittäisinä esteinä sekä muutaman esteen ratana. Näihin esteihin lukeutui tukkien lisäksi muun muassa trakehnerhauta, sianselät, pienet talot sekä minirisu. "Vitsi mä tykkään mun työstä. Ihana nähdä, kun te molemmat nautitte tästä hommasta täysin rinnoin. Sehän menee todella hyvin ja säkin ratsastat kiitettävästi. Sillä on kiva imu maastoesteille, vaalitaan sitä koko tuleva kausi, niin sehän on ihan kone kilpailuissa." tuumin ratsastajalle, joka hymyili hevosensa selässä leveästi. "Mennään vielä vedelle ihan vain laukkaamaan pari kertaa sen läpi. Sen jälkeen riittää, että molemmille jää hyvä fiilis."

Lue päiväkirjaa