Tervapiru VH16-018-1223

21.12.2017 ikä vei vanhaherra Pirtun vihreämmille niityille. Kaipamaan jää koko Susiraja.
NimiTervapiru "Pirtu" KasvattajaHannu ja Sinikka N., Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri159cm, kulomusta MeriititCh, KTK-II, SLA-I*, KERJ-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 01.05.2015, 26v
satunnainen (3v 01.08.2015)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he B / 100cm / 90cm / helppo

30.09.2016 uljas mustamme pääsi kirjoihin ja kansiin. R-suunta, 73 pistettä, KTK-II - olemme erittäin ylpeitä!

04.05.2017 orille myönnettiin Championin arvonimi näyttelymenestyksensä johdosta.

20.11.2017 Pirtu yllätti meidät totaalisesti suomenhevosten laatuarvostelussa; 105 pistettä ja SLA-I*!

25.11.2017 vuorossa oli KERJ:n laatuarvostelu, joka toi orille KERJ-I -palkinnon.

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, liikekuvat © PJ

Luonnekuvaus

Hankkiessamme Susirajaan uusia kilpahevosia, ns. värisuoran (koska hevoset sattuivat edustamaan jokainen eri väriä tai ainakin värimuunnosta rautiaasta ruunikonpäistärikköön, voikosta rautiaaseen sabinoon), porukan kirjaimelliseksi mustaksi hevoseksi hankimme Pirtun. Olimme nähneet orin muutamissa mätsäreissä, yksissä shownäyttelyissä sekä parissa kenttäkilpailuissa, joissa nuori hevonen oli startannut helpoimpia luokkia. Nimi ja kuva soittivat heti kelloja, kun äkkäsimme Pirtun myynti-ilmoituksen.

Hyväluontoisen orin myyntiin ei liittynyt sen kummempaa draamaa; kasvattaja-omistajat toivoivat ennemmin tammavarsoja, eikä heillä ollut juuri Pirtun mentävää aukkoa jalostusohjelmassaan. Kivannäköisellä, ok-kapasiteettisella ja mukavaluontoisella orilla ei ollut järin paha hintalappukaan, joten sovimme koeratsastuksen ja läksimme testaamaan kohtalaisen uljasta mustaa.
Pirtu oli juuri sellainen, kuin olimme olettaneet ja ilmoituksessa oli todettu. Helppo, mukava hevonen, tasaisen varma kaveri nuoresta iästä huolimatta. Eteenpäinpyrkimystä ja reippautta olisi saanut olla hieman enemmän, mutta ei se mitään, kyllä tämän kanssa eläisi. Eläinlääkäri teki rutiinitarkastuksen (ori oli jalkakuvattu vain muutama kuukausi sitten), jonka jälkeen raha ja hevonen vaihtoivat omistajaa.

Olimme jo etukäteen pohtineet, että jos Pirtusta ei tule sellaista kilpapeliä, jota haluamme käyttää jalostukseen, hankimme edes jotain tuloksia ja myymme mustajouhen eteenpäin hyvänä harrasteruunana. Suunnitelma B ei koskaan tullut tarpeelliseksi; iän ja kokemuksen myötä värisuoramme musta hevonen kasvoi tasaisen hyväksi helpon luokan suorittajaksi, eikä lainkaan pöllömmän näköiseksi hevoseksi. Kyllä tätä kelpaa pihassaan katsella ja markkinoida jalostukseen!

Pirtu on rauhallinen, välillä laiska hevonen, joka nauttii hyppäämisestä, ruoasta sekä laiskana olemisesta. Koulukiemurat eivät jaksa kiinnostaa sitä, maastossa on mukavaa hölkytellä (laukkasuorilla voi toki mennä lujempaa) ja esteillä, olivat ne rata- tai maastoesteitä, uljas mustamme antaa itsestään 110%. Virallinen nimi Tervapiru ei kuvaa hevosta ollenkaan, eikä kyllä lempinimi yhtään sen enempää, ori kun ei ole pirua nähnytkään. Laiskimpina päivinään suomipoika tosin kulkee kuin täi tervassa. Käsiteltävyytensä puolesta Pirtu on varmasti tallin helpoimpia hevosia, niin lauhkea, lunki ja mutkaton kaveri, että sitä on muutamaan kertaan luultu ruunaksi.

Vaikka karsinan ovi olisi selkosen selällään tai hevonen olisi irti käytävällä, se ei lähde yhtään mihinkään niin kauan, kuin tarjolla on heinää tai muuta ruokaa. Ei sillä, että Pirtu muutenkaan hiippailisi matkoihinsa (korkeintaan sen ruoan perässä), ori on aivan liian laiska, mukavuudenhaluinen ja kotihiiri lähteäkseen edes tallin pihalle seikkailemaan. Näiden seikkojen, erinomaisten hermojensa ja lauhkeutensa vuoksi ruunamainen oripoikamme on talli luottohoidokkeja, jonka kanssa innokkaat nuoret hoitajat saavat tutustua hevosteluun. Pirtu käyttäytyy aina moitteettomasti tilanteessa kuin tilanteessa, eikä korvaansa lotkauta, vaikka sitä kiskoisi hännästä tai kiljahtelisi korvien juuressa. Harjaus, varustaminen, loimittamiset, klippaamiset, pesut sun muut, kengitykset ja eläinlääkärin vierailut sujuvat ongelmattomalla rutiinilla kerta toisensa jälkeen.
Jos suomipoika vain saa mahdollisuuden, se laahustaa perässä hyvin hitaasti jääden joka ruohotupsun ja koivunoksan kohdalle ottamaan suukaupalla matkaevästä. Pirtulla ei ole koskaan kiire mihinkään, sitä joutuu aina hoputtamaan, että ori kävelee edes normaalia vauhtia. Lastaus, kuljetus ja kopista pois tuleminen sujuvat moitteetta. Pirtu matkustaa yhtä hyvin yksin kuin kaverinkin kanssa, ei ryskää, stressaa tai muutenkaan pelleile. Mikäli heinät sattuvat loppumaan, Pirtu saattaa kuopia muutaman kerran, mutta tajutessaan, ettei se auta asiaa, ori tyytyy mököttämään kunnes ruokatarjoilu pelaa jälleen.

Tässä on se hevonen, jonka selkään lyödään kaikki siskonkumminkaimat sun muut uudet ratsastajat, koska Pirtu on laiska luottoratsu kaikille ikään, tasoon tai kokoon katsomatta. Se puksuttaa äärettömän tasaisesti junan lailla, kun siltä ei mitään vaadi, kääntyy suunnilleen siihen suuntaan mihin pitää ja hidastaa, jos ratsastaja uhkaa tippua. Reippaampi eteneminen on vähän haasteellista, mutta kyllä ori lönkyttää sinne päin ravia ja könköttää jopa laukkaa, jos sen satulansiipiä hinkkaa tarpeeksi intensiivisesti. Kokeneemmalle ratsastajalle Pirtu on sitten hieman turhauttavampi ratsu, se ei nimittäin taianomaisesti ryhdistäyty, kun selkään hyppää vaativan tason kouluratsastaja vaan se vilkaisee reippautta vaativaa ihmistä ja jatkaa puksuttamistaan. Parhaimmillaan ori hypähtää kolmen askeleen ajaksi johonkin ravia muistuttavaan askellajiin, kunnes omassa pienessä mielessään toteaa, että siinä oli tarpeeksi ja hidastaa taas. Kannukset ovat kullanarvoiset Pirtua ratsastaessa, ilman niitä ori ei oikein herää tai taivu työmoodiinsa. Kun Pirtua vain jaksaa herätellä ja ratsastaa kunnolla, saa luottopuksuttimestakin kaivettua ihan kivan koulupelin. Mikään järjettömän näyttävä "wow!" -elämyksiä aiheuttava seuraava Totilas Pirtu ei ole, ennemminkin hyvä tasainen pikkuluokkien peruspuksuttaja. Ainakin ori liikkuu omalla moottorilla, kun sen joskus saa käynnistettyä.

Myös esteillä ori on laiskanpuoleinen luottoratsu kaiken ikäisille tasoon katsomatta. Onneksi Pirtu pitää hyppäämisestä ja innostuu siitä, minkä ansiosta uljaahko musta on edes hypätessä eläväisempi. Ainakin yleensä, on niitä humputtelyhyppyteenejäkin nähty.. Pirtu on kaikin puolin fiksu kaveri myös hypätessä, se ei kuumu, keuli tai pöljäile ikinä. Maastoesteillä vauhtia on yleensä vähän enemmän, laukka on ilmavampaa ja ori vaikuttaa kaikin puolin pätevämmältä kisapeliltä kuin vaikkapa sileätreenissä. Hyppytekniikka on perushyvä, välillä hyppy jää innokkuuden vuoksi matalaksi tai lähtee vähän liian kaukaa - onneksi Pirtu venyy vaikka millaiseen hyppyyn! -, takasten tekniikka on aina erinomainen. Orin hypyissä on helppo istua, harvempi aloittelijakaan tupsahtaa alas, vaikka hyppy lähtisi askelta ennen aiottua paikkaa. Pirtu ei ota nokkiinsa, vaikka ratsastaja myöhästyisi hypystä tai jäisi suuhun kiinni, kunhan niin ei tapahdu koko ajan; hyppääminen loppuu nimittäin siihen, ori ei suostu enää liikkumaan. Peruskiva, perushyvä hyppääjä, joka osaa hoitaa homman kotiin yksinkin, mutta luonnollisesti tekee parempaa jälkeä osaavan ihmisen kanssa. Maasto- ja rataesteillä täysin samanlainen.
Maastossakin Pirtu on luottopuksutin, joka ei sano oikein mitään mihinkään. Vaikka naapuri tulisi traktorilla vastaan, toisen naapurin lehmälauma karkaisi tietä valtaamaan tai muuta sellaista, Pirtu tuskin korvaansa lotkauttaisi. Ori toimii maastossa yksin, kaksin ja porukassa, nokkamiehenä, joukon keskellä ja peränpitäjänä.

Kisareissut Pirtun kanssa ovat äärimmäisen helppoja; ori tuntuu torkkuvan puolet ajasta, ellei sitten syö. Vaikka ratsastajaa tai hoitajaa miten jännittäisi tai stressaisi, hevonen ei korvaansa lotkauta, vaan pysyy viilipyttymäisen rauhallisena. Muutenkin uljaahko musta on kuin kotona; rento, hieman laiskanpuoleinen (hypätessä innostutaan edelleen), tasavarma puksuttaja, joka käyttäytyy asiallisesti ja hoitaa homman kotiin, vaikka ratsastaja ei olisi aivan parhaassa terässä. Kunhan oriin saa eloa ja liikettä, sijoituksiin on oikein hyvät mahdollisuudet, vaikka enemmän tämä suomenhevonen on siistien perusratojen tekijä, joka löytyy tuloslistan puolivälin tienoilta.

Sukutaulu

i. Tervaskanto
evm, sh, klm, 161cm
ii. Tervatuohi
evm, sh, klm, 155cm
iii. Tervajellona
evm, sh, m, 157cm
iie. Kaarnatar
evm, sh, trt, 155cm
ie. Rosmariina
evm, sh, vrt, 163cm
iei. Oskarin Onni
evm, sh, rt, 163cm
iee. Piparipirtin Minttu
evm, sh, vrt, 158cm
e. Pihlajapalo
evm, sh, prn, 157cm
ei. Kaskenmutkan Valakea
evm, sh, prtkm, 154cm
eii. Kaskenmutkan Karri
evm, sh, prt, 156cm
eie. Viliponen
evm, sh, rtkm, 152cm
ee. Savusaarnia
evm, sh, trn, 157cm
eei. Hiilihehku
evm, sh, tprt, 158cm
eee. Kyrönokan Aila
evm, sh, rn, 158cm
Näytä / piilota sukuselvitys

i. Tervaskanto on ehdottomasti nuorena kuolleen isänsä kruununperijä, vaikka sen emä onkin ns. "tavallinen harrastehevonen" kunnon kilpatamman sijaan. 161cm korkea, piirtopäinen kulomusta suomipoika oli suorastaan huvittava sekoitus vanhempiaan; hyvät tyypit, kaareva kaula, pitkähkö loivahko lapa, pitkä pyöreä runko, pitkä huipukas lautanen, lyhyet etusääret sekä suorahkot takaset. Luonne tuli selkeästi emältä, Tervaskanto oli varsasta lähtien fiksu, luottavainen, nöyrä hevonen, josta oli mukava opetella uutta ja toimia ihmisen kanssa. Niin ajo-opetus kuin ratsukoulutus sujuivat vaivatta, varsanäyttelyissä nuori ori sai kehuja hyvästä käytöksestään ja sama linja jatkui läpi orin elämän. "Kylläpä teillä on rauhallinen herrasmiesori!" Rauhallinen, kiltti, nöyrä ja työteliäs kuvasivat kulomustaa parhaiten; hevonen toimi aina ja kaikkialla tehden aina mielellään töitä yhtään laiskottelematta. Vaikka Tervaskanto kilpailikin helppo/CIC1-tason kenttäluokissa ja oli ns. "vakavasti otettava kilparatsu" kolmine kenttämestaruuksineen, kotioloissa ori toimi lasten ja nuorten talutusratsuna sekä opetusmestarina siinä missä omistajansa treenikaverina. Orin kilpauraan mahtui kenttämestaruuksien lisäksi lukuisia helppo/CIC1-tason voittoja ja sijoituksia sekä jokunen 100-110cm esteluokista saatu ruusuke. Ori kantakirjattiin KTK-II -palkinnolla hyvin käyttöpistein, myöhemmin palkintoluokka korotettiin KTK-I:ksi kilpailusuoritusten perusteella. Käyttöominaisuuksien lisäksi Tervaskanto sai kehuja erinomaisesta laukastaan (aktiivinen, pyörivä, helposti säädeltävä), samaten tahdikkaasta ja elastisesta ravistaan ja pitkästä aktiivisesta käynnistään. Hyppytekniikastakaan ei löytynyt isoja moitteita, ori käytti selkäänsä ja jalkojaan hyvin, ponnistuspaikat olivat välillä hakusessa (mutta ori loihti itsensä silti tasaisen varmasti jokaisen esteen ylitse).
Hyväluontoinen, menestynyt kenttäori sai joka vuosi tasaisesti tammoja, vaikkei suositumpia ratsuoreja ollutkaan. Jälkeläisiä syntyi yhteen 84, ja joukkoon mahtuu niin uusia kenttätähtiä kuin ratsastuskoulun luottohevosia. Tervaskantolaisilla on melko hyvä rakenne, ja ne ovat yleensä hyviä hyppääjiä niin kapasiteettinsa kuin tekniikkansa puolesta. Luonteet ovat yleensä tasaisen hyviä, laiskuus tai kiukkuisuus on melko harvinaista. Ori viettää eläkepäiviä lammaslaitumen paimenena kotitallillaan Uuskaarlepyyssä.

ii. Kulomusta, 155-senttinen suurimerkkinen kenttälupaus Tervatuohi ehti urallaan kantakirjaan KTK-II -palkinnolla, voitti yhden kenttämestaruuden ja astui yhden kauden ajan, ennen kuin kuoli vain 10-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Orin ura alkoi varsanäyttelyistä (tasaista kakkospalkintoa) sekä laatuarvosteluista (joka vuosi kolmen parhaan joukossa, nelivuotiaana lupaavin estehevonen) jatkuen kasvattajakilpailun estekisan hopeaan. Kasvattajakisasta matka jatkui kilpakentille, ensin pienistä este- ja koululuokista isompiin, sitten pieniin kenttäluokkiin ja lopulta kenttämestaruuteen sekä CIC1-tason luokkiin. Tervatuohi oli komea katsella; erittäin hyvät tyypit, pitkähkö kaareva kaula, hyvä lapa, pyöreä lihaksikas sopusuhtainen runko, pitkä huipukas lautanen, lyhyitä sääriä ja lyhyehköjä vuohisia lukuun ottamatta hyvät jalat. Orilla oli äärettömän hyvä laukka, hieman ahdas käynti ja tahdikas, väljenevä ravi sekä kaikin puolin erinomainen hyppytekniikka. Luonteeltaan mustajouhinen oli hieman itsepäinen, omissa oloissaan viihtyvä hevonen, joka kyllä toimi kuin ajatus niin käsitellessä kuin ratsuna, kunhan luottamus ja arvojärjestys oli selvä. Ajoittain ori oli hieman vahva kädelle ja saattoi kuumua esteillä, mutta hyvän ratsastajan kanssa nämä asiat eivät olleet ongelma vaan hidaste.
Orin ensimmäisestä ja ainoasta ikäluokasta syntyi 13 varsaa, jotka ovat osoittaneet mikä menetys Tervatuohi oli ratsujalostukselle. Vaatimattomienkin tammojen jälkikasvusta on tullut erinomaisia käyttöhevosia, joilla riittää kapasiteettia (heB/hA/100-120cm) ja jotka ovat osoittaneet kyntensä kilpakentillä. Tervatuohilaiset ovat hyvärakenteisia suoritushevosia, jotka ovat menestyneet etenkin kenttä- ja esteradoilla. Kymmenen orin varsoista on kantakirjattu, kaikki II- tai I-palkinnolla.

ie. Rosmariina tehtiin tarkoituksella, mutta se oli silti vahinko. Tamman emä, ravikuningatar Piparipirtin Minttu, piti siementää moninkertaisella ravikuningas Onni-Oskarilla, mutta muutaman erehdyksen sekä huono-onnisen sattuman kautta kenttäori Oskarin Onnilla. Asia selvisi vasta tiineyden puolivälissä, ja syntymättömästä varsasta tehtiin saman tien myynti-ilmoitus. Rosmariina ehti kuitenkin parivuotiaaksi, ennen kuin se varsanäyttelyiden päätteeksi ostettiin. Vaaleanrautias, piirtopäinen tamma kasvoi 163-senttiseksi kaunokaiseksi; ryhdikäs, hyvät tyypit, lyhyt niska ja kaareva kaula, loivahko lapa, pitkä runko, pyöreä lautanen, hyvät etuset ja suorahkot takaset. Jo ajo-opetuksessa kävi selväksi, ettei ravikuningattaren tyttärestä tulisi kuin sunnuntaihölkkääjä, minkä vuoksi raudikosta leivottiin ratsu iän niin salliessa. Uutta kenttämestaria tammasta ei tullut, mutta hyvä harraste- ja kisapeli pikkuluokkiin (koulussa jopa helppo A, 90cm/harraste ja tuttari). Suurinta menestystä Rosmariina niitti seuratasolla, aluetasolta on jokunen hyväksytty suoritus ja kaksi vihreää ruusuketta. Harrastehevosen uraa tuki tamman luonne; rohkea, rauhallinen, eteenpäinpyrkivä, erittäin nöyrä ja työteliäs ratsu, helppo käsitellä kaikissa tilanteissa. Hevosen liikkeet eivät olleet mitenkään ihmeelliset, mutta hyppytyyli oli erinomainen jalkatekniikasta selän käyttöön.
Kasvatuskärpäsen pureman saanut omistaja teetti Rosmariinalla viisi varsaa, kahden juoksijan ja kolmen ratsun kanssa. Neljästä tuli hyviä harrastehevosesta, yksi kohosi kenttämestariksi asti. Tamma periytti pääasiassa erittäin hyvää luonnetta ja ratsastettavuutta/ajettavuutta, rakenteen ja kapasiteetin osalta varsoissa on isoa hajontaa. Rosmariina kuoli 25-vuotiaana.

e. Pihlajapalo saattoi innostuessaan kiihtyä nollasta sataan nopeammin kuin ratsastaja ehti reagoida. Toisaalta tamma saattoi madella uralla kuin täi tervassa, takaosa edelleen tallin puolella. 157-senttinen, punaruunikko suomenhevonen muistutti ulkonäöltään pitkälti isäänsä; vankkatekoinen tamma, jolla oli pitkä kaareva kaula, loivahko lapa, pitkähkö pyöreä avo runko, hyvä lautanen ja vennohkoja vuohisia lukuun ottamatta erittäin hyvät, hyvin kestäneet järeät jalat. Varsanäyttelyistä tamma sai kakkospalkintoa, nelivuotiaana laatuarvostelussa rakennepisteet olivat seiskaa ja kasia, hypyistä ysiä, liikkeistä seiskaa ja kasia. ”Ei rodun kermaa, mutta hyvä tuleva kilpahevonen”, oli omistaja todennut. Kasvattajakisan esteosiosta tamma nappasi kolmannen sijan. Isänsä rakenteen lisäksi ruunikko peri isänsä liikkeet (pitkät, suorat, tahdikkaat liikkeet, pyörivä laukka) sekä emänsä erinomaisen hyppytekniikan (käytti kaulaansa ja selkäänsä, loistava jalkatekniikka, hyvä vahva ponnistus) ja kapasiteetin 110cm radoille asti. Nuorena tamma kiersi lähinnä estekisoja, myöhemmällä iällä sillä kisattiin kenttää helppoon luokkaan asti. Pihlajapalo oli melko ailahtelevainen luonne; perusrauhallinen, hyväkäytöksinen hevonen, jolla oli valikoiva kuulo ja kiinnostus työnteon suhteen. Hyvinä päivinä ruunikko oli vireä, herkkä, yhteistyöhaluinen ratsu, laiskoina päivinä rautakylkinen ja -suinen betoniporsas, joka ei liikkunut mihinkään. Tämä näkyi erittäin epätasaisina kisatuloksina sinivalkoisesta ruusukkeesta luokan häntäpään sijoituksiin. Kantakirjaukseen sattui hyvä päivä, ja tamma kirjattiin erittäin vahvalla RKTK-III -palkinnolla. Odotetusti estekoe meni erinomaisesti, koulukoe mentiin ~54% tuloksella.
Pihlajapalo tiinehtyi valitettavan heikosti, minkä lisäksi tamma loi pari varsaansa. Lukuisten yritysten jälkeen tamma teki peräkkäisinä vuosina kaksi elävää varsaa, joista molemmista kasvoi melko hyvärakenteisia kenttähevosia, joiden vahvuus ja kapasiteetti on enemmän estepuolella. Pihlajapalo jätti suurilinjaista, vankahkoa rakennetta sekä järeitä jalkoja, jotka eivät valitettavasti olleet yhtä hyväasentoiset kuin tammalla itsellään. Kun ruunikko lopetettiin suolenkiertymän vuoksi, se oli juuri täyttänyt 17.

ei. Vaikka Kaskenmutkan Valakea kantakirjattiinkin Ta- ja R-suunnille (Ta-III, R-suunta hyväksytty ilman palkintoa), se oli ensisijaisesti perheen harrastehevonen. Luottoystävä lasten ratsuna, emäntänsä maastokaveri, isännän ajo- ja työhevonen. Orin luonne oli puhdasta kultaa; nöyrä, kärsivällinen, lempeä herrasmiesnallekarhu, joka ei hätkähtänyt mitään eikä hötkyillyt. Rauhallinen, työteliäs, vireä kun sitä tarvittiin. Herkkä, hyvä ajaa ja ratsastaa, yritteliäs, vaikkei kaikkea ihan osannutkaan (hyppääminen enemmän tahdolla kuin taidolla). Hyvät suorat joskin matalat liikkeet, pitkä raviaskel, pyörivä laukka, satulassa oli helppo istua. 154-senttinen, punarautiaankimo yleisori oli puska Ö -tason ratsu, joka kisasi lähinnä ravi- ja ristikkoluokkia tallikisoissa sekä osallistui mätsäreihin, hanki- ja peltolaukkoihin su muihin kissanristiäisiin. Rakenteeltaan kimo oli melko hyvä; suurilinjainen ja vankkatekoinen, pitkähkö kaareva kaula, hyvä säkä, loivahko lapa, pitkähkö avohko runko, hyvä lautanen, järeähköt hyvin kestäneet hyväasentoiset jalat. Kantakirjauksessa ori sai luonteestaan täyden kympin molemmilla suunnilla, mistä omistajat olivat erityisen ylpeitä.
Kaskenmutkan Valakeaa tarjottiin jalostukseen muutamana kesänä. Komea kimo sai pelkästään värinsä vuoksi tammoja, mutta moni haki myös hyvää luonnetta ja muita orin hyvän perhehevosen ominaisuuksia. Jälkeläisiä Valakealle syntyi yhteensä 73 kappaletta, joille yhteistä on äärettömän hyvä jalkaterveys, pitkät suorat liikkeet sekä työmoraali, jolla vedetään vaikka reki puuhun. Ori eli kunnioitettavaan 33 vuoden ikään.

ee. ”Häijyn näkönen, kiimassa kiukkuinen, radalla vain laukkasi hylkyjä – mutta se hyppää. Ihan mitä tahansa.” Näin Savusaarniaa kuvaili sen omistaja. Suurimerkkinen tummanruunikko oli 157 senttiä pahaa sisua, epäsosiaalisuutta sekä hyppykykyä. Raviurasta ei tullut yhtikäs mitään, eikä ruunikko saanut kouluaitojen sisällä aikaiseksi kuin pahaa mieltä. Rata- ja maastoesteillä tamma kuitenkin näytti kyntensä. Hillitön kapasiteetti – 120cm radat ylittyivät helposti erinomaisella hyppytekniikalla – yhdistettynä hyvään laukkaan sekä haluun hypätä tekivät tammasta Etelä-Suomen rataestekuningattaren sekä kaksinkertaisen estemestarin. Erinomaisen laukan ja hyppytekniikan kaverina Savusaarnialla oli perushyvä käynti ja komea ravurinravi, jota ei millään saanut sovitettua ratsutehtäviin. Tamma oli ihan näppärä paketti; kevyehkö lyhyehkö kaula, pyöreä sopusuhtainen runko, jyrkähkö lautanen, hyvät reidet, hajavarpaiset etuset, hyvät takaset, vennohkot vuohiset. Vikoja, kyllä, mittei mitään käyttöä haittaavaa. Luonteeltaan ruunikko ei tosiaan ollut mikään kukkainen; yksin viihtyvä, hapan, muille hevosille ja lapsille äkäinen, taluttaessa vähän jyrä. Heikkoa luonnetta paikkasi ratsastettavuus; työteliäs, herkkä, eteenpäinpyrkivä (joskus kuumuva), tosin itsepäinen. Hyvä töissä, joista piti, muuten kamala. Siksipä Savusaarnialla kisattiin vain esteitä, ja käytännössä joka kisoista 100-120cm radoilta tuli ruusuke kotiin.
Tamma kantakirjattiin R-suunnalle KTK-II -palkinnolla. Kilpauran jälkeen Savusaarnialla tehtiin kuusi varsaa, pari harrasteorin kanssa, loput ns. ”oikeiden kilpahevosten”. Valitettavasti tamma oli melko epätasainen periyttäjä; jälkeläiset ovat melkoinen sillisalaatti patalaiskaa 120cm hyppääjää ja intopiukeaa, herkkää puskaratsua. Savusaarnia lopetettiin 24-vuotiaana huonojen hampaiden vuoksi.

Jälkeläiset

s. 01.06.2016 sph-t. Tervatassu, e. Kaarnalaivan Kikapo, om. dookie VRL-04373, Turmeltaja
s. 01.11.2016 sh-o. Pirunmyrsky, e. Hankihenki, om. Tuulia T. VRL-00084
s. 05.11.2016 sh-t. Turmeltajan Kekrikaski, e. Tulitasmia, om. Crimis (VRL-10480)
s. 19.10.2017 sh-o. Tervatalvi, e. Helike Huura, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 41 sijoitusta joista 6 voittoaVSR - 4 sijoitusta joista 0 voittoa
19.06.2016 Kuuralehdon hevostila helppo 5/40
22.06.2016 Kuuralehdon hevostila helppo 4/40
25.06.2016 Viisikko helppo 5/47
27.06.2016 Március helppo 6/38
30.06.2016 Kultahuisku helppo 1/30
01.07.2016 Viisikko helppo 2/47
09.07.2016 Turmeltaja helppo 5/30
14.07.2016 Hengenvaara helppo 3/50
20.07.2016 Huvitutti helppo 5/30
22.07.2016 Huvitutti helppo 5/30
06.08.2016 Kärmeniemi helppo 5/40
06.08.2016 Mörkövaara helppo 2/40
07.08.2016 Mörkövaara helppo 4/40
08.08.2016 Hortensia helppo 3/30
08.08.2016 Viisikko helppo 3/25
09.08.2016 Ros Cirein helppo 5/40
10.08.2016 Mörkövaara helppo 5/40
10.08.2016 Viisikko helppo 5/25
11.08.2016 Viisikko helppo 2/25
12.08.2016 Viisikko helppo 3/25
12.08.2016 Huvitutti helppo 6/40
13.08.2016 Mörkövaara helppo 4/40
15.08.2016 Mörkövaara helppo 4/40
15.08.2016 Turmeltaja helppo 4/30
16.08.2016 Turmeltaja helppo 2/30
16.08.2016 Mörkövaara helppo 6/40
16.08.2016 Ros Cirein helppo 5/40
17.08.2016 Turmeltaja helppo 4/30
17.08.2016 Hengenvaara helppo 2/50
19.08.2016 Huvitutti helppo 1/40
20.08.2016 Huvitutti helppo 2/40
20.08.2016 Oakhill helppo 1/30
21.08.2016 Oakhill helppo 4/30
21.08.2016 Oakhill helppo 3/30
22.08.2016 Oakhill helppo 3/30
22.08.2016 Oakhill helppo 1/30
12.09.2016 Hortensia helppo 2/30
15.09.2016 Hortensia helppo 5/30
18.09.2016 Hortensia helppo 1/30
19.09.2016 Hortensia helppo 1/30
20.09.2016 Hortensia helppo 3/30
30.06.2016 Fiktio VSR Cup helppo 8/75
31.08.2016 Fiktio VSR Cup helppo 7/65
30.09.2016 Fiktio VSR Cup helppo 8/78
31.01.2017 Hortensian Suomenhevoset VSR Cup helppo 6/70

Valmennukset

07.06.2016 maastoestevalmennus, valmensi Em.

Ravailit hyvin tahmealta näyttävän mustan pollen kanssa pellon laitaa pitkin ja mietin mielessäni, että tuota laiskamatoako tässä pitää yrittää valmentaa, eihän se pääse mistään yli kun nukahtaa pystyyn jo nyt. Lopulta saitte lyllerrettyä pienelle peltoaukealle, jossa teitä odottelin. Pirtu katsoi hieman virkeämpänä nyt ympärilleen kun huomasi muutaman maastoesteen jotka sijaitsivat tässä peltoaukealla, loput radasta kulki peltoaukeaa kiertäen metsässä.

Aloitimme helpolla lähestymisellä risuesteelle, joka tuntui karistavan loputkin unihiekat Pirtun silmistä, koska ensimmäisen hypyn jälkeen se oli kuin toinen hevonen. Paljon pirteämpi ja laukka muuttui todella ponnekkaaksi ja hyvin pyöriväksi. Tämän jälkeen tultiin pari kertaa pienempää tukkia ja risuestettä peräkkäin. Hypyt sujuivat hyvin ja laukan rytmi esteiden välillä oli todella hyvä, ei turhan kaahottava, muttei ponnetonkaan. Seuraavaksi siirryttiin suorittamaan koko maastoesterataa, johon kuului jo hypättyjen esteiden lisäksi rulla, banketti, kapea rengaseste, vesihauta ja portaat, sekä pari perustukkia.

Alkuosa radasta sujui hyvin, mutta kapealle rengasesteelle lähestyessä unohdit kääntää välittömästi edellisen esteen jälkeen, jonka takia ajauduitte ohi siitä. Otettiin edellinen tukki ja sen jälkeinen kapea rengaseste uusiksi, tällä kertaa olit skarppina ja sait Pirtun käännettyä riittävän ajoissa esteelle, joka ei sitten enää tuottanutkaan mitään ongelmia. Loppuosa radasta sujuikin mallikkaasti, välillä menitte laukkapätkillä todella lujaa, mutta onneksi jarrut olivat tallessa.

Kaikin puolin oikein onnistunut valmennus, pieni herpaantuminen ennen kapeaa estettä on ihan inhimillinen virhe, joka on helposti korjattavissa kun on vaan kuski tarkkaavaisemmin näyttämässä pollelle reitin mihin mennään. En olisi kyllä ensivaikutelman perusteella uskonut, että tämä on näin hyvä hevonen, kun se niin tahmeasti silloin lönkötteli. Upea hevonen ja hienoa yhteistyötä!

18.06.2016 estevalmennus, valmensi Aaria

Ilmeisesti en onnistunut antamaan itsestäni aivan totaalisen toivotonta ensivaikutelmaa sillä minut pyydettiin vielä uudemman kerran valmentamaan Susirajaan. Ja tällä kertaa kaksi valmennusta peräjälkeen, joten olin varautunut suurimmalla mahdollisella termosmukilla täynnä mustaa kahvia. Saapuessani tallille oli hoitotoimenpiteet jo täydessä vauhdissa aurinkoisella pihalla. Ensimmäinen valmennettavani oli Pirtu (mieleiseni nimi), mielettömän komea musta suomenhevonen. Ori vaikutti oikein lupsakalta tapauksesta, se jökötti hievahtamatta paikallaan pää roikkuen ja alahuuli lähes maata viistäen. Menin itse jo edeltä kentälle kasaamaan kaksi pienehköä ristikkoa jotka olisi tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä. Ratsukko saapui paikalle ja autoin kuskin selkään, istahtaen itse alkukäyntien ajaksi kentän keskellä olevalle jakkaralle nauttimaan aamupäiväkahviani. Kun Pirtu nihkeästi nytkähti liikkeelle, minun oli jokseenkin vaikea uskoa että kyseessä oli kilpaileva kenttähevonen. Meno oli niin verkkaista katseltavaa että silmät meinasivat painua kiinni, ja piilotin haukotuksen käden taakse. Kiitin luojaani että ratsastaja oli varustautunut kannuksilla sillä ne luultavasti tulisivat tarpeeseen. En kyllä voinut syyttää Pirtua pienestä laiskuudesta; ilma oli todella kuuman kostea ja tukala enteillen muhevaa ukkosmyrskyä illemmalle. Pyysin ratsukkoa raville ja ratsastamaan jokaiseen kulmaan voltin. Pirtu ei millään olisi halunnut vaihtaa mukavaa käyntilönköttelyään vauhdikkaampaan askellajiin, ja kun ratsastaja viimein sai sen liikkeelle oli hänellä täysi työ ylläpitää ravi. Volteilla Pirtu meinasi aina tiputtaa takaisin käyntiin ja innostuin itsekin kannustamaan sitä erinäisillä maiskautuksilla ja kannustushuudoilla ripeämpään juoksuun. Kun ori liikkui jotenkin päin ravia muistuttavalla tavalla, annoin ratsukolle luvan tulla esteille. Kuulemma Pirtu piristyi esteistä joten en kehdannut kiduttaa heppaparkaa koulukiemuroilla enempää. Ensimmäinen hyppy tehtiin ravissa, josta ratsastaja yritti saada päälle laukan ja jatkaa kyseisessä askellajissa toiseen päätyyn. Pirtu taisi tajuta että voi juku, pääsee pomppimaan ja se jopa laukkasi toiseen päätyyn asti silmäillen seuraavaa estettä kiinnostuneena. Meno alkoi näyttää mukavalta ja Pirtu jaksoi jopa laukata ilman että sitä jatkuvasti ajoi eteenpäin. Orin hypyt olivat tarkkoja ja lennokkaita, joten nostin ristikoita hieman ja samalla pystyttelin pitkän sivun puoliväliin 60-senttisen pystyesteen. Pääty-ympyrän ristikolta pystärille ja takaisin pääty-ympyrälle. Ratsukko suoriutui tehtävästä hienosti ja Pirtu todellakin näytti nauttivan hyppäämisestä. Välikäyntien aikana nostin pystärin 80-senttiin ja tehtävästä poistettiin toinen ristikko. Pirtu lähti tällä kertaa liikkeelle erittäin innokkaana ja sen laukka rullasi kauniisti ja hyvällä tempolla. Ori suoriutui pystäristä helposti ja sillä näytti olevan upea hyppytekniikka. Tehtävä tehtiin pari kertaa molempiin suuntiin ja päästin ratsukon loppukäynneille. Kuski oli silmin nähden hikinen ja väsynyt, mutta tyytyväinen. Laitoin estetarpeet niille varattuun vajaan takaisin ja lähdin viettämään taukoa ennen seuraavaa valmennettavaa.

12.02.2017 kouluvalmennus, valmensi Helka J.

Lupasin katsella Lissun ja Pirtun alkuverryttelytkin, koska herra ei kuulemma mikään reippain yksilö ole. Ratsukko suorastaan mateli kentällä sinne saapuessani, ja pyysin Lissua keräämään heti ohjat ja päästiin aloittamaan. Pirtun ilmeestä päätellen se oli kumminkin ihan hereillä ja pyysin ratsukkoa ottamaan ensin käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia, jotta Lissu saisi Pirtun kumminkin hyvin tuntumalle ja herkäksi avuille. Alkuun peruutukset olivat suunnilleen vain kompurointia taaksepäin, mutta jo parin toiston ja voltin jälkeen Pirtu jopa jaksoi nostella jalkojaan ja pysähdykset olivat sulavia. Siirtymisissä raviin oli kumminkin suhteellisen iso työmaa, sillä Pirtun reippaus oli jäänyt johonkin pysähdyksen ja käyntiin lähtemisen välillä. Lissu kumminkin jatkoi pyytämistä hermostumatta ja toistamista ja ennen pitkää Pirtu ravasi tahdikkaasti ja se alkoi muutenkin pyörtämään kaulaansa. Ajattelin, että tällä kertaa työstäisimme Pirtun laukkaa hieman enemmän. Välikäyntien jälkeen Lissu pyysi laukkaa uraa pitkin, ja käskin kaksikkoa laukkaamaan keskiympyrällä. Pirtun jalat suoraan sanoen työnsivät kentän sulaa mutaa mukanaan, ja Lissulla oli täysi työ pitää se edes jossain laukankaltaisessa tuotteessa. Kolmen ympyrän jälkeen laukka oli tarkoitus pudottaa ja vaihtaa suuntaa, ja jo muutaman toiston jälkeen saattoi huomata, että Pirtu toimi loistavasti oikeaan kierrokseen ja vasempaan se oli kerta toisensa jälkeen tosi jäykkä. Annoin kaksikolle kuitenkin luvan ottaa loppuverkat, kun ori oli mielestäni yrittänyt enemmän kuin tarpeeksi ja kun se näytti liikkuvan hyvin hienosti ja sulavasti. Lissu näytti myös todella väsyneeltä ja yrittäneeltä ja loppuverryttelyissä lyhyiden loppuravien jälkeen Pirtu roikotti päätään niin maassa, että sen turpa hipoi kentän pohjaa.

Lue päiväkirjaa