Kanervakahvi VH18-018-1949

06.01.2023 Kunnioitettavan korkeaan ikään ennättänyt pikkuferrarimme lopetettiin omaan tarhaansa.

Nimi	Kanervakahvi "Mokka"	Kasvattaja	Susiraja, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenpienhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	145cm, ruunikko	Meriitit	VIR MVA Ch, KTK-I, SLA-I*, KERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 17.09.2018, 33v satunnainen (4v 15.10.2018)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäratsastus he A / 100cm / 100cm / helppo

20.10.2018 Mokka oli suorastaan häikäisevä kantakirjatilaisuudessa! Etenkin kasvattajien ruusunpunaisten lasien läpi katsottuna. Pikkutamma lähti kotiin KTK-I -palkittuna, kokonaispisteitä kertyi muikeat 81.

24.02.2019 Ihanaisellemme myönnettiin VIR MVA Ch -arvonimirimpsu näyttelymenestyksensä johdosta.

20.10.2022 pikku-Mokkamme loisti rotulaatuarvostelussa - SLA-I* tilaisuuden parhalla pisteillä! Tuttuun tapaan Lissu nyyhkytti.

31.10.2022 tamma edusti jälleen, tällä kertaa kenttälaatuarvostelun tuomariston edessä. Mokka palkittiinkin komeasti KERJ-I -palkinnolla!

VSR Rotunäyttelyt BIS4 LKV1 I-palk. (tuom. Katariina Koivuniemi (alaera))

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, estekuva © SN

Luonnekuvaus

Mokka peri emänsä parhaat puolet ja tässä meillä on juuri sellainen pienhevonen, jota toivoimme! Vähän isompi kuin emänsä ja isänsä (miksi yhdistimme kaksi lilliputtia toivoen isompaa elikkoa, sen kun tietäisi), mutta aivan yhtä loistavalla kapasiteetilla ja asenteella varustettu pikkuferrari. Äärettömän asiallinen tilanteessa kuin tilanteessa, äärettömän helppo opettaa ja valitettavasti ei lainkaan niin halailusta ja rauhallisista maastoretkistä nauttiva kuin mitä välillä toivoisi. Mokka ei tunnu tietävän, mikä on "rento päivä" vaan sen mielestä joka päivä on hyvä päivä suorittamiselle!

Mokka ei halua haleja. Eikä pusuja. Eikä hellyyttä. Kyllä sitä rapsuttaa saa hetken aikaa kutiavasta paikasta, mutta tamma ei pahemmin piittaa ylimääräisestä silittelystä ja lässyttelystä. Kun se on vapaalla, se on vapaalla - eli siis tarhaa, ei Mokkaa voi lomalle laittaa - ja kun se on ihmisen kanssa, se on töissä. Ja töissä oleminen ei sisällä turhaa pussailua ja pulputtamista. Mokka ei varsinaisesti ala käyttäytyä huonosti, jos sen hermot menevät siihen, että ihmisellä kestää liian kauan, vaan näkyy se silti. Luimiminen, irvistely ja jalan polkeminen ovat varmoja merkkejä siitä, että Mokan mielestä pitäisi olla jo valmista! Kiirehtiä ei kuitenkaan tarvitse - perusripeä hoitaminen käy Mokalle paremmin kuin hyvin. Äärettömän asiallinen tamma kaikissa tilanteissa - aina perushoitotoimenpiteistä eläinlääkärin ja kengittäjän käynteihin.
Taluttaessa ruunikko jatkaa samaa linjaa kuin muussakin elämässään. Reippaasti ja asiallisesti eteenpäin. Aivan aloittelijat tai arat ihmiset eivät Mokan kanssa pärjää, sillä se osaa oikein hyvin kävellä itsensä irti. Varsinaisesti mitään kiellettyä tamma ei tee, se vain talsii eteenpäin niin reippaasti, että ihminen ei pysy perässä. Kokeiltu on, pitkilläkin koivilla. Ei toivoakaan.

Joka päivä on työpäivä! Mielettömän upea, asiallinen pikkuferrari on kuin emänsä: tämän säpäkkyyden, herkkyyden, reaktiivisuuden ja yhteistyökyvyn kun laittaisi puoliveriseen, niin meillä olisi ihan selvä maailmanluokan hevonen! Sileällä Mokan kanssa joutuu tekemään töitä hiki päässä ja tosissaan, sillä se on jopa vielä hieman herkempi kuin emänsä. Kovaa kättä, heiluvaa istuntaa tai nakuttavaa pohjetta pikkutamma ei siedä sitten ollenkaan, mikä tulee ilmi jumittamisena. Ruunikko ei ryöstä eikä pukittele, mutta ei liiku eteenpäinkään. Jos näin käy, on syy aina ratsastajassa, ja silloin on vain osattava katsoa peiliin rehellisenä itselleen.
Kun yhteistyö toimii, se myös toimii. Mokka suoriutuu leikiten kokoamisista, lisäämisistä, tempuista, mistä vain, mitä ratsastaja sen eteen keksii laittaa. Vaikka kapasiteetti riittäisi vaativiin luokkiin, kärsivällisyys ei, ja se onkin ainoa vika, jonka olemme tammasta keksineet kouluradoilla. Mokka tekee aina parhaansa, mutta jossain kohtaa se alkaa hieman kyllästyä hissutteluun, jota kouluratsastus vaatii. Tämä tulee ilmi lähinnä hienoisena kangerteluna, ja mikäli Mokkaa ei ole ratsastanut kovin paljoa, sitä tuskin edes huomaa - niin mieletön on pikkuruunikon työmotivaatio.

Yllättävää kyllä, esteillä Mokka on hieman helpompi kuin sileällä. Se antaa pienet virheet anteeksi. Ei suuria, ei missään nimessä, eikä liian montaa, mutta jonkin verran kyllä. Aikaradat ovat tamman erikoisalaa, sillä sillä on mieletön tasapaino, hyvä laukan säätely ja loistava kyky pelastaa huonokin hyppy. Ihmeisiin ruunikko ei tietenkään kykene ja mikäli ratsastaja on ulkona kuin lumiukko, ei Mokka edes viitsi yrittää kunnolla. Kun yhteistyö on hiottua ja juuri sitä - yhteistyötä - tekee tamma kaikkensa pelastaakseen haastavat paikat, mikäli niitä tulee.
Se rento, mukava maastolenkki uimarannan kautta ei ole mitään, mitä Mokan kanssa voisi tehdä. Totta kai sen kanssa voi lähteä uimaan, mutta rento löysäily nyt vain ei ole ruunikon juttu. Jos oma juttu on määrätietoinen käyntimarssi, niin kai se sitten voidaan laskea rennoksi maastolenkiksi. Mokka on aina menossa eteenpäin, aina tekemässä jotain. Se nauttii erityisesti maastoesteistä. Mokan kanssa suurin ongelma lienee se, että sillä on tapana kiihdyttää kohti ylitempoa ja ratsastajan on oltava tarkkana, ettei virhepisteitä satele liiasta vauhdista.

Hyvä kun Mokka ei juokse rekkaan. Se tietää, että kuljetusväline tarkoittaa joko valmennusta tai kisoja. Kumpikin kelpaa paremmin kuin hyvin! Ruunikko on mitä asiallisin hevonen kuljettaa, mutta epävarmojen kavereiden rauhoitteluun se ei oikein sovi. Vaikka muuten Mokka käyttäytyy myös hevostovereitaan kohtaan asiallisesti, hermostuneita kuljetettavia se kiusaa hyvin herkästi miten vain kiinni sidottuna pystyy.
Ei liene järin vaikea arvata, että yksi parhaista kisahevosistamme on juuri tässä. Mokka käyttäytyy kuin olisi syntynyt kisaradalle - mikään, ei yksinkertaisesti mikään voi hätkäyttää sitä. Se ei hermoile eikä käy kierroksilla, vaan on terävä ja tarkkaavainen. Se palo, jolla Mokka lähtee kisaradalle ei ole enempää eikä vähempää samanlainen kuin se, jolla sen emä lähti kilpailuihin. Vaikka tamman kanssa menisi kotona miten hyvin, se kalpenee aina sen rinnalla, miten hyvin kisoissa menee. Samaa sanoimme Kanervasta, joten kyllä, Mokan kohdalla kasvatus on oikeasti (ei vain susirajalaisten ruusunpunaisten lasien läpi) onnistunutta!

Sukutaulu

i. Kuolinsyy ✝ KTK-II, SLA-I, KERJ-I sph, trt, 139cm	ii. Kyytaivas evm, sph, trt, 137cm	iii. Taikatanssi evm, sph, rt, 144cm
		iie. Kalpeeveen Kyytär evm, sph, m, 146cm
	ie. Kuumurhatar evm, sph, tprt, 147cm	iei. Päiväpimeä evm, sph, prt, 138cm
		iee. Juonijalava evm, sph, rt, 141cm
e. Ch Kanervasavu ✝ KTK-II, SLA-I*, KERJ-I sh, prn, 136cm	ei. Karvaskaski evm, sph, klm, 146cm	eii. Savunkarkea evm, sph, m, 147cm
		eie. Raapivaskikello evm, sph, vrn, 142cm
	ee. Aamunsilmu evm, sph, trt, 141cm	eei. Illantuikea evm, sph, rt, 145cm
		eee. Sammalselkä evm, sph, trt, 139cm

Jälkeläiset

s. 22.08.2020 sph-o. Kanervarikko, i. Kaskirikko, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

25.08.2022 Kouluvalmennus, valmensi Crimis

Susirajaan oli aina mukava ja kotoisa tulla valmentamaan, täällä oli käyty niin lukuisia kertoja. Tällä kertaa syynissä oli hevosen osalta uusi tuttavuus, Kanervakahvi. Rakenteeltaan kovin korrekti piensuokki oli jo tarmokkaana verryttelemässä Lissun kanssa kentällä, kun saavuin paikalle. Päätin hetken seurata puuttumatta, sen verran harmoniselta touhu vaikutti. Tamman korvat pyörivät kuunnellen tarkkaavaisena seuraavaa apua. Ruunikko kulki hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä, eikä välittänyt tuon taivaallista kentällä olevista valtavista vesilammikoista. Lissun tervehtiessä minut huomatessaan Mokan tempo tipahti saman tien - ihan kuin se olisi todennut, että nyt oli vissiin aika löysätä, kun ratsastajan huomio ei enää ollutkaan hänessä 110%. Vai niin.
"Moikka moi! Otas poni takaisin kuulolle", naurahdin. Yhtä pieni liike tarvittiin korjaukseen, ja Mokka kulki taas hienosti avuilla. Lissu taivutteli hevosta ympyröillä pyöreäksi ja pehmeäksi kyljistä, hiljalleen kooten sitä lyhyempään muotoon.

"Hyvältä näyttää. Otetaan vähän vasta-asetuksia myös." Ulospäin asetus ei luonnollisesti tullut ympyrällä yhtä luontevasti kuin sisälle, mutta ei ollut Mokalle mikään ongelma. Onnistuneesta tehtävästä oli hyvä jatkaa vastalaukkatreeniin. Ensin otettiin parit nostot pääty-ympyrältä myötälaukkaan, minkä jälkeen oli tarkoitus siirtyä vastalaukkoihin pitkälle sivulle.
"Napakammin ulkoistuinluu, pidä sisäjalka ihan paikallaan", ohjeistin Mokan nostaessa edelleen myötälaukan, "Hyvä! Ja ylläpidä. Pieni lisäys – loistavaa! Taputa, ota raviin." Mieletön pieni hevonen. Sama toistettiin myös toiseen kierrokseen, mikä oli Mokalle jo helpompi. Tiedä sitten, johtuiko se siitä, että hevonen oli luonnostaan parempi siihen suuntaan, vai siitä, että se hoksasi homman jujun.
"Kiitä, ota vaan loppuverkka. Te ootte ihan valmiita kisoihin!"

28.02.2022 Kyllä näyttelytoiminta osaakin olla vakavaa, kirjoittanut Lissu T.

Jos joku ottaa näyttelyt tosissaan, niin Mokka. Olen tästä varma. Aivan sama, millä millintarkkuudella me hevosia (ei suomenhevosia, Susirajan muinaisia puokkeja ja täykkejä) olemme letittäneet, pesseet ja puunanneet, silti Mokka ottaa homman vielä pykälää vakavammin. Mikä nyt ei välttämättä ole mikään saavutus, kun ei tämä Susirajan touhu ole ikinä ollut sieltä ryppyotsaisimmasta päästä, vaikka me kuinka narrin kanssa olemme koettaneet olla vakavia ja uskottavia.

Mokka ei kuitenkaan yritä, vaan Mokka on. Vakava ja uskottava. Pikkutamma meinasi jälleen kerran mennä juoksun kanssa rekkaan, kun pakkasimme Mokan kera muutaman muun suomenhevosen kyytiin. Rotunäyttelyiden aika, tuomarina Katariina Koivuniemi! Siinä on ihminen, jolle nostan hattua ja tuputan pullaa sekä seuraani turhankin innokkaasti.
Aikuisten tammojen kehä oli viidentenä, varsojen ja orien jälkeen. Oli kuulkaa ihanaa vaihtaa Vaiva Mokkaan!! Vaikka Vaiva tulikin luokkansa toiseksi saaden I-palkinnon, se käytös.. Ei puhuta siitä. Mokka sen sijaan käveli sekä ravasi todella reippaasti, seisoi paikoillaan likimain täydellisessä asennossa, käyttäytyi kaikin puolin asiallisesti ottaen touhun niin tosissaan, että tuomaria sekä sihteeriä nauratti. Kieltämättä minuakin nauratti, pienhevostamman parannellessa ihan itse ryhtiään sekä röyhistellessä rintaansa Katariinan ottaessa pari askelta lähemmäs. Katariinan arvostellessa Mokkaa hän totesi harkinneensa pistävänsä meidät esittämään ravin kahteen kertaa, lähinnä voidakseen nauraa näylle; vakavailmeinen, ponikokoinen Mokka sekä minä pitkine kinttuineni siinä vieressä.

Tammaluokan taso oli melkoisen korkea, viisi tammaa ylsi ensimmäiselle palkinnolle. Minä virnuilin koko naaman leveydeltä, kun yksi näistä ykköspalkinnoista sekä luokkavoitto osuivat meidän Mokallemme. Mokkaa taas ei hymyilyttänyt, se oli edelleen perin juurin vakavissaan, joskin selkeän mielissään päästyään palkintojenjakoon.
BIS-kehä sujui samalla vakavuudella, hevosen osalta siis. Minua nauratti, jutustelin naureskellen muille kehään päässeille, onnittelin sekä ihastelin joka ikisen hienoja hevosia. Kun Katariina sai törkykovatasoisen BIS-kehän järjestykseen, ryppyotsaisesti näyttelytouhuun suhtautunut Mokka sijoittui BIS4-sijalle, mistä olin (aivan kuten muukin Susirajan väki) yltiöpäisen onnellinen ja ylpeä. Kyllähän me tiedämme kasvattimme olevan kaunis, mutta silti todella kovatasoisessa rotunäyttelyssä pärjääminen saa minutkin / meidätkin röyhistelemään rintojamme! Mokkaakin taisi hymyilyttää, ainakin se oli selkeän ylpeä käännellessään päätänsä yleisölle sekä etenkin kameroille, joita näkyi jonkin verran kentän laidalla.

06.07.2022 Moitteetonta koulutuuppingia - kouluvalmennus, valmensi Enna Reinivuo

Pikkuruunikko tarpoi uraa pitkin niin keskittyneellä ilmeellä, etten ole koskaan nähnyt yhdenkään elikon suhtautuvan noin vakavasti alkukäynteihin. Tamma oli kovin symppis tapaus, josta paistoi kilometrien päähän halu työskennellä. Lissu istui rennosti selässä suun käydessä vimmatusti uusimpia juoruja kertoessaan. Tunnelma oli leppoisa - paitsi ratsua ei naurattanut, piti keskittyä - ja sääkin oli mainio. +18 astetta ja puolipilvistä, tänään jaksaa treenata. "Otapas sitten ohjat tuntumalle ja verrytellään. Kevyttä ravia, napakkaa sellaista. Voltteja, ympyröitä, siirtymisiä, peruskauraa", totesin viimeisimmän naurukohtauksen päätyttyä. Lissu teki työtä käskettyä ja niin teki myös ruunikkokin. Se siirtyi välittömästi raviin ja asetti korvansa kuuliaisesti osoittamaan taakse, valmiina keräämään kaiken informaation ja ohjeistuksen, mitä ratsastaja aikoikaan antaa. Verryttely sujui erinomaisen hyvässä yhteistyössä.

Alkuverryttelyn jälkeen lähdimme ratsastamaan kolmikaarista kiemurauraa. Alkuun oli tarkoitus saada kiemuroista saman kokoisia ja tahti pidettyä tasaisena. "Aseta Moukkaa vähän reilummin kaarteissa", ohjeistin ja vastaukseksi sain kunnon virnistyksen. En jäänyt ihmettelemään irvistystä sen enempää, vaan jatkoin ratsukon työskentelyn seuraamista. Hetken kuluttua otimme tehtävään mukaan siirtymisiä. Ensin ravi-käynti-ravi -siirtymiset aina suoristuksen jälkeen, myöhemmin otimme laukanvaihdot käynnin kautta, jotta kaarteet tehtiin myötälaukassa. Pikkutamma työskenteli niin kovin tarkkaavaisesti, teki juuri niin kuin käskettiin heti avut saatuaan. Muutaman kerran se jäi vähän junnaamaan vaihdoissa, mikä nopeasti ratkesi, kun neuvoin Lissua hellittämään painetta ulkopohkeensa kanssa. "Hyvä, nyt on parempi. Koitetaan saada Moukkaa vielä pikkasen lyhyemmäksi, ryhti on jo kovin hyvä", sanoin. Ja taas irvistys. Mikähän tuota ratsastajaa nyt niin kovin nauratti, mielestäni puhuin ihan järkeviä.

Kiemuroita oli tehty jo riittävästi ja niiden avulla Lissun ratsu oli mukavan vetreä. Seuraavaksi lähdimme työstämään pohkeenväistöä ravissa, väistöjen välissä otimme nopeita siirtymisiä ravista muutaman askeleen verran laukkaan ja takaisin raviin. Monipuolinen tehtävä sai ruunikon pysymään tarkkaavaisena, eikä keskittyminen herpaantunut kertaakaan. Tamma odotti kuuliaisena käskyjä, sillä ei osannut yhtään ennakoida, tehdäänkö väistöä uralla, uralta pois vai nostetaanko kenties laukka. Näiden kahden saumatonta yhteistyötä oli mukava seurata. "Tosi hyvin, Moukka kulkee nyt tosi kivasti! Jos vähän saa nillittää, niin selkää saisi hakea ihan inasen vielä pyöreämmäksi", selitin Lissulle, joka nyt alkoi nauraa. "Se on Mokka, ei Moukka", Lissu naurahti lopulta. Helahdin punaiseksi ja yhdyin nauruun. "Moukka tosin kuulostaa ihan siltä, että sen niminen hevonen voisi meidän tallissa asua, ei siinä", ratsastaja jatkoi ja nauroi edelleen. Näin oli kai minunkin mielestäni, kun en edes kyseenalaistanut sitä, että luulin tämän hevosen lempinimen todella olevan Moukka. Olinkin puhelussa kuullut nimen väärin, eikai se niin justiinsa ole!