Univelka VH13-018-0745

04.07.2016 selkävaivoista kärsinyt Veela-muori laukkasi vihreämmille niityille. Kaipaamaan jää koko talliporukka.
NimiUnivelka "Veela" KasvattajaUnitalli, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri159cm, tummanpunarautias MeriititSLA-I, KERJ-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 05.08.2012, 26v
satunnainen (4v 05.12.2012)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 120cm / 100cm / CIC1

25.03.2016 tamma sai KERJL:n tuomareilta 102 pistettä ja KERJ-I -palkinnon. Ei pöllömpi suoritus!

20.05.2016 Veela palkittiin SLA:ssa 101 pisteen turvin SLA-I -palkinnolla.
Ok leimat, hyvä tammakatse, kuvia vain esteiltä (viit. painotuslajiin) ja nekin jo alastulovaiheelta, takajalat saisivat reagoida hyppyyn nopeammin, hyppää hyvällä ilmavaralla, näyttää kisakuntoiselta, varman näköinen hyppääjä, kaunis väritys!

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Veela on meille tuttu hevonen jo parin vuoden takaa. Tamma nimittäin asui aikanaan jo hetken Susirajassa sinä aikana, kun välitimme pienimuotoisesti suomenhevosia: Veela oli samaa satsia Yönaaraajan kanssa. Tamma päätyi ensin asumaan Ristiretkeen ja muistaessamme tamman uudelleen etsimme tallin sivut käsiimme. Talli oli kuitenkin lopettanut ja Veela oli ehditty myydä jo eteenpäin Koston Suomenhevosiin. Lähetimme tammasta tarjouksen saman tien, mutta valitettavasti se ei sillä hetkellä ollut myynnissä. Muutama kuukausi myöhemmin saimme kuitenkin iloisen yhteydenoton: Kostossa vähennettiin hevosia ja Veela oli valmis lähtemään Susirajaan jos edelleen halusimme. Ja halusimmehan me! Kaupat tehtiin ja tamma palasi hevosjoukkoomme, tällä kertaa pysyvästi.

Veela on harvinaisen kiltti hevonen noin niinkuin Susirajassa asuakseen. Helppo se ei missään nimessä ole, koskas täältä sellaisia olisi, mutta ilkeää ei tamma ole nähnytkään. Se on seurallinen, hivenen kärsimätön ja hätiköivä luonne joka rakastaa kaikkia. Aloittelijoiden käsiin se ei ratsuna sovi, koska reipas ja edestä voimakas hevonen ei ole se paras hevonen opetella ratsastuksen saloja. Veela on soma herranterttu, jota kaikki rakastavat ja joka tulee toimeen kaikkien kanssa, oli kyse sitten ihmis- tai hevoskavereista. Edes kiimassa tammasta ei tule mitään hirviötä ja se on niitä, joiden kanssa jalostaja huokailee: Veela ei näytä kiimojaan ja tiedähän siitä sitten, koska pitäisi esitellä eläinlääkärin kättä.

Hieman kärsimättömänä huseltajana kannattaa Veela sitoa hoidon ajaksi kiinni. Se ei ilkeile, mutta käyskentelee karsinassaan ympyrää ja riipii hampaillaan kaikkea mahdollista harjoista kypäriin mikäli pääsee näin tekemään. Kun tamman sitoo kiinni se seisoo paikoillaan huomiota ja rapsutuksia kerjäillen, mahdollisimman somalta näyttäen. Parantumatonta taskujenkaivelijaa kannattaa hieman varoa, sillä Veela on hajottanut muutamatkin vetoketjut tunkiessaan turpaansa taskuihin ja roplatessaan vetoketjuja. Vaikka tamma rakastaakin huomiota yli kaiken, sen kanssa kannattaa kuitenkin olla suhteellisen reipas hoitotoimenpiteissä. Veela ei liian kauaa malta odotella ulospääsyä ja sitä, että jokainen jouhi selvitetään erikseen vaan alkaa steppailla paikallaan levottomasti. Eläinlääkäri saa puuhailla tamman kanssa kaikessa rauhassa, vaikka Veela suhtautuukin epäluuloisesti piikkeihin, kengittäjän kanssa ei ole mitään ongelmia. Tamma on kuitenkin yksi vaikeimmista klipattavista, sillä se pelkää klippauskonetta ja vaikka Veelan pää upotetaan joka klippauskerralla porkkanasankoon se väistelee ja jännittää kaikesta huolimatta.
Narun nokassa Veela on hieman hermoillekäyvää sorttia, sillä sille ei nuorena kukaan viitsinyt opettaa ihmisen takana tai vierellä kävelyn ihmeellisyyksiä. Tammalla on ärsyttävänä tapana joko haahuilla vähän sinne tänne tai lähteä ohittelemaan ihmistä. Veelaa on syytä roimaista ronskisti turvalle narun päällä sen pelleillessä, sillä hevonen uskoo kerrasta. Sen kanssa on kyllä kokeiltu pysäytystä, peruutusta ja volttausta, mutta vain narulla turvalle on saavutettu tuloksia. Koppiin Veela kannattaa lastata hyvin epäkorrektisti heittämällä naru kaulan yli ja antamalla sen kulkea traileriin keskenään. Kuljetukseen tamma suhtautuu rauhallisesti ja tulee kopista nätisti ulos.

Kaikeksi onneksi Veela ei ratsastaessa ole nimensä veroinen, sillä tahmaista ei tamma ole nähnytkään. Hoitaessa kaikille sopiva hevonen ei ratsuna sovi aloittelijoille ollenkaan, sillä se on melkoinen höyryjuna innostuessaan ja tuo esille ratsastajan virheet erittäin hyvin. Veela kuuntelee eteenajavia apuja erittäin hyvin, sillä se on luonnostaan eteenpyrkivä joskin hieman etupainoinen suomenhevosten tapaan. Vaikka tamma on suustaan herkkä, se ei kuitenkaan viitsi kuunnella pidätteitä turhan nopeasti innokkuutensa vuoksi. Keskittyminen sileällä vaatii ratsastajalta jatkuvaa läsnäoloa, Veela alkaa helposti häseltää jos sen jättää yksin. Vaikka Veela ei heti kuuntelekaan pidätettä, sitä ei saa ikinä alkaa reuhtoa suusta sillä tamma menee täysin tolaltaan moisesta ja juoksee pidätettä vain pakoon, mikä johtaa ikävään kierteeseen. Tamman kanssa on oltava kärsivällinen ja tehtävä pieniä, tasaisia pidätteitä - loppujen lopuksi Veela yleensä kyllästyy siihen, ettei saa tehdä kuten tahtoo ja alkaa kuunnella.
Suomenhevosmaiseen tapaan etupainoisesta tammasta ei saa ikinä esille takaosallaan tanssivaa, keveää liitokaviota, mutta Veelalla on erittäin hyvälaatuinen käynti jolla napsitaan pisteitä kouluradoilla. Ravi on isoa ja hankalaa istua, mutta kun sitä pääsee kunnolla ratsastamaan esiintyy tamma kyllä edukseen. Esteradalla laadukas laukka on sileällä melko raskassoutuista ja edestä Veela on erityisen vahva laukassa, mutta se suorittaa kyllä pyydetyt asiat tunnollisesti kunhan se on ensin ratsastettu avuille.

Veela on hauska hyppääjä. Ensinnäkin, se loikkaa joka ikisen esteen aivan valtavalla hypyllä. 60cm este ylittyy 110cm hypyllä, sillä tamma ei viitsi nostaa jalkojaan, jos este on turhan pieni. Senpä vuoksi Veela hyppääkin niin ison hypyn, että voi roikottaa jalkojaan allaan. Vasta estekorkeuden kasvaessa alkavat jalat nousta siististi piiloon. Muutoin tamma kyllä ottaa kaikki esteet tosissaan ja inhoaa puomeihin kolauttelua, ne jalat vain eivät kohoa, jos este ei ole tarpeeksi iso. Pyrkivä tamma imee voimakkaasti esteille, mutta pidäte menee huomattavasti paremmin läpi kuin sileällä ratsastaessa. Veela kuuntelee hypätessään ratsastajaa hyvin, kunhan selässä istuja ei häiritse tammaa. Sillä on kyllä hyvä tasapaino ja kyky korjata ratsastajan virheitä, se ei vain halua. Veela kieltää herkästi, jos ratsastaja ei ole tilanteen tasalla, sen sijaan ajantasaisen ratsastajan kanssa se on loistava esteratsu joka hyppää mitä tahansa.
Maastossa tamma on kuin höyryjuna, jonka kanssa saa olla todella tarkkana jottei se lähde viemään. Veela alkaa herkästi kuuroksi pidätteelle innostuessaan avoimessa maastossa. Tosin käpälästä lähtiessäänkin tamma on harvinaisen turvallinen hevonen: sillä on hyvä tasapaino, se on varmajalkainen ja fiksu maastoilija, joka ymmärtää kyllä hidastaa epätasaisessa maastossa itsekseenkin. Autoteitä ei Veela kuitenkaan ymmärrä saati pelkää autoja, joten sen kanssa ei kannata laukata kohti autotietä etenkään silloin, kun tammalla on enemmän energiaa. Maastoesteillä Veela on tarkka ja varma hyppääjä, joka ennemmin kieltää kuin riskeeraa.

Kisapaikoilla Veela ei ota turhia kierroksia, mutta ei välttämättä keskity täydellisesti omaan juttuunsa kun ympärillä tapahtuu niin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista. Ainoat kerrat, kun kukaan soimaa tammaa raivostuttavaksi jääräpääksi ovat ne, kun joku on suostunut lähtemään sen kanssa käsihevosalueelle. Paitsi siksi, ettei Veela osaa kulkea talutuksessa kunnolla myös siksi, ettei se keskity narun päässä käyttäytymiseen sitäkään vähää kuin kotipuolessa. Tamma hilluu kuin paraskin nuori, tammojen sekaan tuotu testosteronihuuruihinsa eksynyt orinpuolikas ja hädin tuskin kuulee kirosanoja, joita sille mahdollisesti syydetään. Ratsuna Veela ei kuitenkaan ole juuri sen vaikeampi kuin kotioloissakaan. Toki, se ei keskity ihan niin tiiviisti ja helposti siihen, mitä ratsastaja koettaa sanoa, mutta ainakaan tamma ei hillu samalla tavoin kuin käsihevosalueella. Huolellisella verryttelyllä Veela on hyvä kilpahevonen, joka rakastaa esiintymistä eikä säiky tai jännitä kisapaikkojen hälinää.

Sukutaulu

i. Velkoja
evm, sh, rn, 160cm
ii. Perinnönjako
evm, sh, m, 162cm
iii. Jakaja
evm, sh, rn, 160cm
iie. Muuntaja
evm, sh, rn, 160cm
ie. Vellamoveitikka
evm, sh, rt, 150cm
iei. Kehveli
evm, sh, prt, 153cm
iee. Pellava
evm, sh, rt, 151cm
e. Tuutulaulu
evm, sh, rtkm, 155cm
ei. Taikahuilu
evm, sh, vkk, 157cm
eii. Huilaus
evm, sh, vkk, 154cm
eie. Taika-Tytti
evm, sh, m, 158cm
ee. Hyvänpäiväntuttu
evm, sh, rtkm, 153cm
eei. Tottis
evm, sh, rn, 153cm
eee. Päivänsäde
evm, sh, rtkm, 154cm
Näytä / piilota sukuselvitys

i. Velkoja oli ruunikko 160cm korkea ori, rakenteeltaan ei mikään kaunokainen tai priimaluokkaa, mutta suorittajana oikein hyvä. Matalaryhtinen, tanakka ori, jolla oli hieman turhan lyhyt kaula ja etusissa oli lievää sapelisuutta, mutta rotu- ja sukupuolileima olivat erinomaiset, runkokin oli oikein hyvä jos nyt ei loistava. Liikkeet olivat hieman matalahkot, mutta liikemekaniikka oli loistavassa kunnossa, eikä liikkeen mataluus omistajaa kiusannut sillä Velkojaa laitettiin johdonmukaisesti eniten estepuolelle. Helppo B -kouluradoilta ori kävi pokkaamassa pari 55% tulosta, kenttäpuolella se sai hyväksyttyjä tuloksia helppo A -tasolta lähtien. 110cm radat sujuivat paremmin kuin hyvin ja kenttäpuolella Velkoja kävikin kilpailemassa pari kautta CIC1-tasolla. Lopun uraansa ori hyppäsi kansallisia esteitä, sillä oli kisahevosen luonne ja sydän - Velkoja oli luonteeltaan erittäin kiltti, kaikkien kaveri, aina innokkaana lähtemässä töihin ja tekemässä hommia, mutta kilpailuissa tarpeeksi säpäkkä ja kuumuva tehdäkseen aikaratsastuksessa hyvää jälkeä. Ruunikko kantakirjattiin kakkosella, näytöt olisivat riittäneet ykköseen, mutta rakennepisteisiin tuli sen verran kutosta, ettei ykköstä herunut.
Velkojaa käytettiin paljon vaihtelevalla menestyksellä, tamma tuntui jäävän todella helposti sen alle. Kaikki varsat perivät hyvän hyppytekniikan, vaikka kapasiteetti vaihteli runsaastikin. Rakenteeltaan sen varsat olivat pääasiassa hieman tanakampia, pääasiassa oikein hyväluontoisia ja säpäköitä kilpahevosia, liikkeiltään hyviä, mutta vaatimattomia.

ii. Perinnönjako, musta, 162-senttinen suomenhevosori, oli omistajansa ylpeydenaihe. Ori oli matalaryhtinen, hieman raskastekoinen hevonen, joka paikoillaan ollessaan ei näyttänyt yhtikäs miltään. Liikkuessaan Jakaja oli kuitenkin upea, orilla oli korkeat, tahdikkaat ja näyttävät liikkeet, joita koulutuomarit ylistivät. Parhaimmillaan musta oli kuitenkin esteillä, hevonen kisasi aluetasolla helpon A:n lisäksi 100-110cm ratoja, kantakirjauksen estekokeessa korkein ylitetty este oli 130cm okseri. Perinnönjako oli tasaisen rauhallinen, herrasmiesmäinen hevonen, joka oli kenen tahansa käsiteltävissä. Hyvähermoinen, rauhallinen ja nöyrä hevonen oli sopivan säpäkkä kisatilanteissa, jotta tulosta syntyi, ja ori ottikin parina vuonna aluemestaruudet esteillä. Vaikka hevosen jalka-asennoissa olikin sanomista (sapelit etuset, kiverät kintereet), jalkaterveys oli erinomainen, ja Perinnönjako kesti aktiivista kisakäyttöä ongelmitta, eikä se oikeastaan koskaan jäänyt kunnolla eläkkeelle vaan kilpaili vanhoilla päivilläänkin vielä seurakisojen ristikkoluokkia.
KTK-II –palkittu, kilpailuissa tammanomistajiin vaikutuksen tehnyt Perinnönjako on jättänyt vähän yli sata jälkeläistä. Ori on periyttänyt vahvasti rakennettaan – niin hyviä kuin huonoja puolia – sekä estekapasiteettiaan, Perinnönjaon komeat liikkeet eivät valitettavasti periytyneet kovin hyvin. Luonnettaan ori ei periyttänyt käytännössä ollenkaan, varsat saivat luonteensa emänsä suvulta. Perinnönjako kuoli kunnioitettavassa 37 vuoden iässä.

ie. Vellamoveitikka oli rautias 150cm korkea suomenhevosten suomenhevonen: se oli ratsuksi hieman tanakka, mutta kaunis, hyvärunkoinen ja hyväjalkainen tamma, jolla oli erinomainen sukupuoli- ja rotuleima. Vellamoveitikan polviin asti kasvanut liinaharja ja kauniit silmät herättivät paljon huomiota, ja vaikka rakenteessa oli virheensä - etupainoisuutta, hieman lyhyt kaula, huipukas lautanen... - ei monikaan takertunut niihin. Tamman liikkeet olivat hyvät, suorat ja mukavat istua, noin koulupuolen suhteen ne olivat hieman turhan matalat, mutta raudikkoa saattoi ratsastuksella saada edes jonkin verran näyttämämmäksi. Helppo A -seuraluokissa Vellamoveitikka sijoittui useastikin, aluetasolla se harvoin pääsi ruusukkeille, mutta prosentit olivat hyviä. Metrin radat eivät olleet tammalle mikään ongelma ja se kilpailikin ensisijaisesti esteitä aluetasolla, muutaman tuttarin kenttäluokankin kävi raudikko korkkaamassa. Luonteeltaan Vellamoveitikka oli ystävällinen, energinen hevonen, jonka työmotivaatio oli aina kohdillaan.
Vellamoveitikka jäi kantakirjaamatta, mutta omistaja teetti sillä kuitenkin neljä varsaa. Treenaajana omistaja oli varsin pätevä, mutta jalostusvalinnat menivät enemmän meiningillä "tuo on hauska hevonen, laitan sillä". Vellamoveitikka periytti kuitenkin ihan mukavasti rakennettaan ja luonnettaan, sen varsoista oli hyvin estepuolelle vähintään metrin radoille, koulupuoli sujui vähän vaihdellen.


e. Tuutulaulu oli rautiaankimo tamma (155cm), joka oli no... mielenkiintoinen. Emä työhevonen, isä honkelikonkeli, joten rakenteeltaan Tuutulaulu oli jotain erittäin mielenkiintoista sekasotkua niiden välistä. Sen jalat olivat pitkät ja hoikat, kaula lyhyt ja kevyt, runko syvä, pyöreä ja vankka, takaosa pieni ja lautanen luisu. Jalka-asennot olivat kelvolliset, pitkät vuohiset ja pihtiset takaset, mutta eivät vakavasti. Liikkeiltään Tuutulaulu oli jo oikein kelvollinen, käynti oli pitkää ja matkaavoittavaa, joskin ahdasta ja tamma hivuttikin käynnissä takasiaan, ravi oli matalanpuoleista, mutta mukavan irtonaista, laukassa oli jo lennokkuuttakin. Tuutulaulu myytiin jo kaksivuotiaana omistajalle, jota kiinnosti tehdäkin hevosella jotain - helpon B:n ratoja suorittanut tamma inhosi kouluratsastusta yli kaiken joten sillä keskityttiin enemmän esteisiin, hyvä kapasiteetti ja tyyli takasivat menestystä 90cm alueradoilta, seurakisoissa se hyppäsi myös metrin ratoja välillä jopa sijoittuen. Tuutulaulu oli kiltti hevonen, ratsuna hieman turhan kiireinen ja aika ajoin levoton, motivaatio oli kohdallaan lähinnä silloin, kun tehtiin tammalle mieleisiä asioita. Se kuitenkin nautti hyppäämisestä, joten sitä ei juuri koetettu pakottaa nauttimaan koulupuolesta. Kimo kantakirjattiin ratsusuunnalle kolmospalkinnolla.
Tuutulaulun omistajaa kiinnosti värin lisäämisen sijaan laadun parantaminen ja tamma varsoikin neljä varsaa oikein laadukkaista esteoreista. Vain yksi peri kimovärin, mutta tamman varsat ovat kaikki keskimääräistä parempia hyppääjiä, kaksi kenttäpuolen varsaa ja kaksi puhtaasti estepuolen varsaa. Motivaatio on kaikilla parempi kuin emällään, mutta ne kaikki ovat myös hieman levottomia ja kiireisiä luonteeltaan.

ei. Taikahuilu oli isohko voikko, korkeutta orilla oli 157cm, eikä se ollut suoraan sanottuna millään mittarilla rakenteeltaan kunnollinen. Pitkäjalkainen, hontelo ori, jonka kaula oli alhaalle liittynyt ja kevyt (ja aina alakaulainen), lavat olivat pystyt, runko kapea ja avoin, lautanen luisu. Jalka-asennot olivat kelvolliset, mutta vuohiset olivat turhan pitkät ja kintereet olivat melko suorat. Liikket orilla olivat kuitenkin lennokkaat ja oikein kehityskelpoiset, vaikka erityisesti takaa ahtaat. Nuorempana Taikahuilu kiersi ahkerasti varsa- ja show-näyttelyitä, vaikka menestystä tulikin erittäin nihkeästi. Kolmivuotiaana se pääsi laatuarvostelufinaaliin (kahden osallistujan karsinnoista), ja sen hyppytyyliä kehuttiin, nelivuotiaana se jäi karsintoihin, mutta hyppytyyliä kehuttiin edelleen. Viisivuotiaana se kävi hankkimassa kvaalit estepuolelta, sai jälleen kehuja hyppytyylistään ja kehityskelpoisista liikkeistään, mutta ei sen kummempaa. Helppo B ja 90cm tasoinen ori myytiin kuitenkin kuusivuotiaana eteenpäin, valitettavasti se päätyi omistajalle, jota kiinnosti lähinnä värikasvattaminen eikä hevosten jalostaminen. Luonteeltaan Taikahuilu oli kiltti, mutta hieman kärsimätön ja kiireinen ori, joka stressasi turhan helposti.
Taikahuilua tarjottiin surutta jalostukseen vain värinsä vuoksi ja sillä onkin kolmenkymmentä varsaa, joista noin kymmenen on oman omistajan tammoista tehtyä. Orin voitiin katsoa periyttävän hyppytyyliä ja vilkasta luonnetta, mutta koska tammojen laatu ja periytyskyky oli hyvin epätasaista, ei ole täysin varmaa mikä tuli emältä ja mikä isältä. Taikahuilu kuoli 12-vuotiaana aortan repeämiseen.

ee. Hyvänpäiväntuttu, rautiaankimo 153cm korkea tamma oli raskas, työhevostyyppinen tamma, jossa oli kyllä vikansa, mutta myös hyvät puolensa. Ratsuna se olisi ollut vitsi, mutta laatu- ja sukupuolityyppi olivat työhevoselle hyvät, runko oli syvä, pyöreä ja vankka, lautanen pitkä ja reisilihaksisto oli hyvä. Takaset olivat pihdissä, muuten Hyvänpäiväntutun jalat olivat hyvät ja suorat. Liikkeet olivat matalat ja mitäänsanomattomat, mutta pitkät ja suorat. Luonteeltaan tamma oli kiltti, mutta nöyryys puuttui kokonaan. Hyvänpäiväntuttu teki hyvin töitä silloin kun sitä itseään huvitti, jos sitä ei kiinnostanut, se vaikka poistui paikalta päästäkseen niistä eroon. Tammalla ratsastettiin jonkin verran, mutta sen taso oli maksimissaan helppo B (hyvänä päivänä), esteitä kokeiltiin 60cm korkeudella. Pääasiassa Hyvänpäiväntuttu kuitenkin oli vain kotona sen omistajan omassa pikku kotitallissa eikä sillä edes harkittu kilpailemista, olihan se kimo. Sen verran omistaja sen kanssa kävi kotipihan ulkopuolella, että kantakirjasi tamman ajokokeella työhevossuunnalle, palkinnoksi se sai kolmosen.
Pääasiassa Hyvänpäiväntuttu teki varsoja, joita sillä on kahdeksan, sen omistajan kolmesta eri väriorista. Laadusta ei kannattanut puhua, kolme kevyen voikon kanssa tehtyä varsaa, jotka olivat ihmeellisiä epämotivoituneita honkelikonkeleita, kaksi päistärikön kanssa tehtyä, molemmat kuolivat orin periyttämiin suolisto-ongelmiin ja pari hieman laadukkaampaa mustan orin kanssa tehtyä varsaa, joilla oli jopa kelvollinen, joskin raskas rakenne. Pääasiassa tamman varsat päätyivät ratsastuskouluihin, pari niistä päätyi asiallisille omistajille kilpakenttiä koluamaan.

Jälkeläiset

s. 15.04.2015 sh-o. Harmoivale, i. Harmoiri, om. Susiraja
s. 15.06.2015 sh-o. Haavehurmio, i. Hurmusti, om. Anniina N. (VRL-09182)
s. 10.01.2016 sh-t. Ajasta Ikuisuuteen, i. Iankaikkinen, om. Cirus VRL-12925

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 39 sijoitusta joista 7 voittoaERJ & VSR - 5 sijoitusta
02.11.2014 Littleness CIC1 2/50
18.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 6/40
20.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 3/40
21.11.2014 Taikakuun Kartano CIC1 6/40
22.11.2014 Marike CIC1 6/40
24.11.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/40
26.11.2014 Whispering Heaven CIC1 5/30
28.11.2014 Taikakuun Kartano CIC1 1/40
28.11.2014 Rasco Sportponies CIC1 6/40
02.12.2014 Rasco Sportponies CIC1 3/40
12.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 2/50
16.01.2015 Taikakuun Kartano CIC1 7/50
16.01.2015 Mörkövaara CIC1 2/40
18.01.2015 Mörkövaara CIC1 6/40
19.01.2015 Mörkövaara CIC1 3/40
23.01.2015 Wyrda Horses CIC1 4/30
24.01.2015 Mörkövaara CIC1 2/40
26.01.2015 Mörkövaara CIC1 6/40
29.01.2015 Mörkövaara CIC1 2/40
12.02.2015 Kuuralehdon hevostila CIC1 1/30
02.02.2015 Tuiskulan talli CIC1 5/40
04.02.2015 Tuiskulan talli CIC1 3/40
13.02.2015 Diverso Team CIC1 6/38
15.02.2015 Kilpailukeskus Holmberg CIC1 2/30
16.02.2015 Kilpailukeskus Holmberg CIC1 5/30
20.02.2015 Devilsfair CIC1 1/40
23.02.2015 Susiraja CIC1 1/40
26.02.2015 Susiraja CIC1 3/30
06.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 6/40
12.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 5/40
13.03.2015 Littleness CIC1 1/30
15.03.2015 River Sporthorses CIC1 5/40
16.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 1/40
17.03.2015 Spiderwick CIC1 4/30
18.03.2015 Ryövärin Ratsutila CIC1 3/40
20.03.2015 Devilsfair CIC1 3/27
21.03.2015 Devilsfair CIC1 3/27
28.03.2015 Mörkövaara CIC1 3/40
13.04.2015 Mörkövaara CIC1 4/29
07.05.2013 - ERJ, Harley Stud, 120cm - 3/30
09.05.2013 - ERJ, Harley Stud, 120cm - 4/30
30.05.2013 - ERJ, Carbonara, 120cm - 5/50

31.01.2015 Fiktio VSR Cup CIC1 6/38
30.04.2016 Fiktio VSR Cup CIC1 7/53

Valmennukset

13.10.2014 maastoestevalmennus, valmensi sylttis

Sää nitkutteli mukavuuksien rajoilla, sateen uhka oli ilmassa. Maastossa oli mukava mennä alkukäyntejä pitkin metsäreittejä, mutta ravissa valmentaja ei pysynytkään enää mukana jalkaisin. Ratsukko suoritti lämmittelyn ominpäin läheisellä radalla, johon sisältyi ravia ja laukkaa, muutamin pysähdyksin tottakai. Veela tuntui olevan sangen selväjärkinen estehevonen, jolla ei ainakaan vielä esteet kiiluneet silmissä vaan verkattiin reippaalla, mutta rennolla fiiliksellä. Lämmittelyjen jälkeen ratsastajan kanssa sovittiin esteiden aloittelu pelto-osuudella, jossa oli kolme estettä näkysällä. Kooltaan ne olivat reilun puolenmetrin, mutta ei ylitse 80cm. Kerrattiin hieman treenin kulkua tunnin ajalta ennen aloitusta ja muistutettiin toinen toisiamme kuuluvan äänen käytöstä, jos jostain oli sanomista. Selvä. Ratsukko teki ison ympyrän ympärilläni ja nostivat laukan. He kiersivät pitkällä kaarteella ensimmäiselle esteelle, jonka tmama otti niin leppoisan näköisesti. Seuraavat kaksi estettä olivat jonkin matkan päässä mutta Veela ei tuntunut turhia stressaavan. Askel tammalla oli pitkä ja eteenpäinvievä, eikä tempoa olisi kyllä lisää tarvinnutkaan. Muutaman kierroksen jälkeen siirryttiin seuraavaan kahteen esteeseen, jotka olivat metsässä, kaatuneita puunrunkoja joiden koko oli lähemmäs metrin, Vellan kisatasoa lähellä. Kerrattiin asiat, sekä esteen läheisyyden maastot katsottiin käynnissä. Ratsukko lähti taas taaksenpäin laukassa, jäin näiden esteiden välimaastoon katsomaan. Pian kavioiden vaimea ääni kuului kokoajan lähempää ja ratsukko tuli esteen takaa vauhdikkaalla hypyllä. Veelasta oli löytynyt se suuren hyppääjän vaihe sillä äskeiset esteet tamma oli mennyt niin leppoisan oloisesti, etten olisi uskonut, että hän näin isoja ylittäisi. Ratsukolla hyvä yhteistyö ja etenkin alastuloissa erinomainen tasapaino ja valmius seuraavalle esteelle. Esteiden jälkeen matkaa jatkettiin viimeisille esteille. Ison mäen esteille, joissa oli yksi este ylämäkeen, puolimetrinen, sekä mäenpäällä este, että alamäkeen. Mäenpäällä este oli reilu 80cm ja alamäkeen hieman alle edellä mainitun. Esteet käytiin kävellen katsomassa ja kerrattiin tekniikkaa. Sitten ratsukko poistui mäen kiertäen esteiden vierestä. Jäin mäen huipulle seisomaan ja viittelöin tuloluvan. Ratsastaja keräsi ohjaa ja kehotti laukkaan. Veela nosti innokkaan laukan ja innolla ensimmäistä estettä lähestyttiinkin. Komea hyppy, josta rankka ylimäki osuus alkoi. Veela painoi hurjaa vauhtia menemään ja mäenpäällinen este ylitettiin rimaa hipoen, tottakai, olihan takana hapokas ylämäki osuus. Alamäkeen vauhti kiihtyi ja ratsastajalla oli iso työ pidättää tammaa oikeaan tempoon. Viimeinen este oli vaikein, mutta ei näyttänyt konkareille tuottaman ongelmaa. Väsynyt mutta tyytyväinen ratsukko saattoi minut tallille, jossa Veelalle laitettin loimi ja ratsukko pääsi maastoon vielä loppuverkkaamaan.

25.10.2014 estevalmennus, valmensi Víva

Narri verrytteli punarautiaan suomenhevostammansa Veelan kanssa maastoesteradan viereisellä olevalla pellolla, kun itse saavuin hieman myöhässä paikalle. Pahoittelin Narille myöhästymistä moneen kertaan, mutisten jotain ruuhkasta. Narri ei ollut asiasta moksiskaan vaan jatkoi Veelan verryttelyä kaikessa rauhassa. Tamma olikin melko reippaalla päällä, joten oli hyvän, että Narri piti Veelan koko ajan liikkeessä. Alkuverryttelyiden jälkeen siirryttiin ratsukon kanssa hyppäämään pientä tukkiestettä, joka oli Veelalle helpposti ylitettävä. Lähestymisien kanssa oli kuitenkin onelmia, sillä Veela syöksyi mielellään täyttä häkää esteelle. Narri sai kuumuvan tamman kuitenkin kuuntelemaan apujaan tasaisten pidätteiden avulla, joka olikin hyvä juttu. Ilman tätä olisi valmennus mennyt tamman innokuuden myötä taatusti hieman penkin alle. Kun Veela alkoi enemmän kuuntelemaan, sujui myös lähestymiset paremmin ja hypyistäkin tuli hienoja sekä helposti mukaan mentäviä. Pian päästiin hyppäämään tukkiesteen myötä myös nousu- ja risuesteitä. Veela hyppäsi esteet reippaasti, ilman miinkäänlaista epäröintiä. Pari muun hypyn jälleen päätettiin Narrin kanssa yhteistuumin tehdä pieni rata, johon kuului tukki-, nousu-, risu- ja vesieste. Keskustelimme radan läpi, jonka jälkeen päästi ratsukon suorittamaan pientä rataa. Ratsukko lähestyi tasaisesti ensimmäistä estettä, joka oli tukkieste. Se hypättiin ongelmitta yli ja matka jatkui nousuesteelle, jonka jälkeen tuli kaksi risuestettä. Radan lopuksi Narri ja Veela hyppäsivät vesiesteen, jonka jälkeen rata oli suoritettu nopeasti, mutta ilman minkäänlaisia kolahduksia. Huomasin valmennuksen olevan lopussa, joten kiitin narria valmennuksesta ja jätin atsukon loppuverryttelemään itsenäisesti.

01.11.2014 estevalmennus, valmensi Venttu

Kun saavuin maneesiin, verryttelemässä oli rautias suomenhevostamma ratsastajansa kanssa. Ratsukko verrytteli normaalisti tekemällä paljon ympyröitä sekä voltteja. Kehotin ratsukkoa tekemään paljon siirtymisiä, jotta Veelan saisi aktiiviseksi pohkeelle, sekä pidätteet menisivät läpi. Ratsukon verrytellessä kasasin maneesiin jonkin verran esteitä. Keskittyisimme tänään eniten sarjojen sujuvuuteen sekä lähestymisiin ylipäätänsäkin. Kehotin ratsukkoa ottamaan hieman laukkaa ennen itse hyppäämistä.

Ratsukon mentyä muutamia ympyröitä laukassa kerroin ensimmäisen tehtävän. Ratsukon tulisi hypätä kahden esteen suhteutettu linja, johon pitäisi tulla kuusi laukkaa. Veela vaikutti todella energiseltä suomenhevoselta, jolta ei vauhtia puuttunut. Sen laukka pyöri hyvin, mutta ehkä aavistuksen verran liian nopeasti. En huomauttanut siitä, koska halusin nähdä, miten ratsastaja suhtautui Veelan reippaaseen vauhtiin. Ratsastaja sai hyvin laukan koottua ennen suhteutetulle tulemista. Esteet olivat vielä noin 70 cm, joka ei ollut Veelalle ongelma eikä mikään, koska tamma hyppäsi ne isolla ilmavaralla. Suhteutettu linja sujui ratsukolta oikein hyvin, joten pyysin heitä tulemaan sen saman tien toiseenkin suuntaan. Vasen kierros oli Veelalle hieman vaikeampi. Esteet ylittyivät kuitenkin vauhdilla jo komealla ilmavaralla. Ratsukko suoriutui tehtävästä niin mallikkaasti, että päästin heidät heti etenemään seuraavaan tehtävään, joka oli kolmen esteen sarja. Jokaiseen esteväliin ratsukon pitäisi saada kaksi laukkaa. Ratsukko lähestyi hyvässä tempossa sarjan ensimmäistä. Veela alkoi kuitenkin näyttää hieman epäröivältä juuri ennen ponnistusta. Tamma päätti kieltää esteen. Ratsastaja näytti olevan tottunut tamman kieltämiseen ja pysyi hyvin selässä. Kehotin ratsukkoa tulemaan saman tien uudestaan. Hyvä tempo ja ratsukko ylitti ensimmäisen esteen hyvin. Veela näytti hieman epäröivältä toisella esteellä, mutta ratsastaja sai kannustettua sen eteenpäin. Kolmaskin este ylittyi siististi. En voinut olla huomauttamatta, että tamma näytti kerrassaan huvittavalta, kun se teki jättimäisiä hyppyjään. Ratsukko kertasi suhteutettua sekä sarjaa jonkin aikaa. He saivat hyviä suorituksia alle. Lopuksi rakensin vielä yhden okserin maneesiin. Sen ylin puomi oli noin 110 senttimetrin korkeudessa. Ratsukko lähestyi okseria tasaisessa temmossa. Veela ei näyttänyt hätkähtävän estekorkeutta vaan ylitti kauniisti esteen. Tamman hyppytyyli oli mielestäni oikein upea. Annoin ratsukon tulla okserin vielä toiseen suuntaan, ennen kuin päästin heidät loppuverryttelemään.

10.11.2014 maastoestevalmennus, valmensi dookie

"Jaaarrua! Pidätä!" huusin kauhistellessani Veelan ja narrin menoa pienen maastoesterata-aukion keskellä. Olin erehtynyt lupaamaan, että pidän Veelalle maastoestevalmennuksen... Kiittelin kaikkia mahdollisia ylihemmoja, etten itse ollut kyydissä. Narri taisteli korvat töttöröllä eteenpäin juoksevan tamman kanssa, vauhti oli aivan liian kova tukkiesteelle, joka oli pienen kummun päällä. Ja koska este tultiin pienoiseen ylämäkeen, sen jälkeen tuli myös alamäki. Veelaa ei tämä kiinnostanut, vaan se puksutti edelleen kuin tavarajuna eteenpäin, kohti estettä. Juuri ennen ponnistushetkeä tamma tajusi, että tukin takana tosiaan oli alamäki. Jarrut pohjaan ja nopean persauspyörähdyksen kautta ympäri. Narri heilui urheasti mukana, ja sai pidettyä tamman käynnissä. Veela puuskutti varsin tyytyväisen oloisena, ratsastaja ei niinkään. Päätin antaa ratsukolle hetken hengähdystauon, josko sen jälkeen pääsisimme aloittamaan harjoittelemaan rataa kunnolla. Tähän mennessä olimme ehtineet vasta aloitella muutamalla esteellä, kun Veelalla napsahti kaasupohjaan-vaihde päälle.

Veela nosti taas turhan nopeatahtisen laukan, mutta tällä kertaa narri sai pidettyä tamman aisoissa. Muistuttelin kuitenkin voltille kääntämistä, mikäli heppa tuntui katoavan lapasesta. Sitten päästiinkin radan pariin. Pyysin ratsukkoa aloittamaan radan äskeisestä, matalahkosta tukkiesteestä. Sen jälkeen oli vuorossa kahden keskikokoisen tukin sarja, matala banketti, banketilta tarkkuusesteelle, ja lopuksi mökkieste, jolta laskeuduttiin loivaan alamäkeen. Veela leiskautti kaikkien tukkien yli hyvin teatraalisilla hypyillä. Banketille tullessa tamma otti vielä lisää kierroksia jo valmiiksi turhan reippaaseen laukkaansa, mutta hyppäsi penkereelle kevyen näköisesti, samoin kuin alas. Laskeuduttuaan banketilta tamma hämmästyi nähdessään omituisen näköisen tarkkuusesteen, mutta hyppäsi senkin yli hienosti tehtyään ensin mielenkiintoisen koukkauksen etuosallaan. Muistutin narrille, että hidastaisi tammaa mökille tultaessa, jotta alamäkilaskeutuminen onnistuisi. Kuski teki työtä käskettyä, ja Veela hidasti aavistuksen verran. Tamma laskeutui mökiltä onnistuneesti, ja suhaisi alamäen pohjalta takaisin radan aloituksen lähelle. Kehuin ratsukon suoritusta, ja pyysin tulemaan vielä kertaalleen. Veelalla alkoi vauhti taas kasvaa, joten otimme ensimmäiset tukkiesteet vielä muutamaan kertaan käsittelyyn, ennen kuin saatoin antaa ratsukolle luvan itsenäisiin loppuverryttelyihin.

19.11.2014 maastoestevalmennus, valmensi yaren

Voi itku, missä minä taas olin. No Susirajassa tietenkin! Parin kuukauden tauko ulkopuolisten valmentamisesta oli näköjään tyylikkäästi takanapäin ja en minä tainnut edes kovin hyvin onnistua omiin hevosiini keskittymään, tai ainakaan sillä tavalla kuin olin toivonut. En tiedä, miten taas tulinkin sopineeksi jotain näin järjetöntä ja taisin katua koko asiaa jo nyt. Nyt ei kuitenkaan auttanut itku markkinoilla tai tarkemminkin tällä tutuksi käyneellä hiekkakentällä, jossa nyt odottelin jo valmiiksi stressaantuneena valmennettaviani.

Noniin, sieltähän sitä tultiinkin iloisesti naurahdellen ja keljuillen heti kättelyssä, miten minä nyt taas siinä seisoin. Lissun huumori ei ollut muuttunut sitten tippaakaan edellisen näkemämme. Koitin keksiä jotain yhtä nasevaa takaisin, mutta tällä kertaa ihan asiaankuuluvasti ajatukseni haparoivat ennemminkin itse ratsuun. Tummanpunarautias suomenhevostamma oli kuulemma Veela, joka oli minulle täysin vieras tuttavuus. Totta kai aina ilahduin vaihtelusta, mutta kyllä minulla oli jo kova ikävä nähdä niitä vanhojakin tapauksia. Varsinkin kahta nimeltä mainitsematonta...

Veela osoittautui minusta aika epäsusirajamaiseksi. Tamma ei kyllä ollut mikään enkelitapaus (yllätys, yllätys), mutta toisaalta täällä en ollut ikinä tiennyt, tulisiko eteeni rodeokuningas vai sekopäinen draamakuningatar. Veela vaikutti melkoisen normaalilta suomijuntturalta, joka kyllä viuhtoi menemään minkä ennätti pompottaen Lissu-parkaa järkyttävällä ravillaan. Lisätyissä askellajeissa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, vaikkakin taka- ja etuosakäännökset saivat hiukan odottaa onnistumistaan. Veela oli selkeästi keskittymiskammoinen, mutta kyllä se ojennetuksi joutui aina vain enemmän, mitä pidempään valmennus jatkui. En aikonut päästää Lissua millään tavoin vähällä, sai mokoma mennä melkein koko ajan harjoitusravia ja näinkin hänen silmissään pelkkiä salamoita, jotka lähtivät minun suuntaani uhkaavasti aina, kun erehdyin katsekontaktiin. Sokerina kaikelle käskin Lissun ottaa vielä loppuvaiheessa jalustimet pois jaloista ja nostamaan parit vastalaukat harjoitellen samalla tehokkaasti oikeanlaisen istunnan ylläpitämistä. Kyllä Lissun takapuoli ja mieli varmasti kiittivät, kun minä olin tehnyt paluun!

07.10.2014 kouluvalmennus, valmensi peikko

Olin lupautunut pitämään erilaisia valmennuksia Susirajan suomenhevosille, ja ensimmäisenä oli vuorossa kouluvalmennuksia Veela-tammalle. Jo alkukäyntien aikana tamma näytti siltä että se olisi valmis lisäämään vauhtia pienestäkin pohkeenhipaisusta, joten oletin tämän valmennuksen olevan melko vauhdikas. Alkuverkkailuksia käyntiä ja ravailua tehden samalla jos jonkinmoista ympyrää ja volttia.

Pyysin ratsukkoa ensin tekemään muutamat pohkeenväistöt molempiin suuntiin käynnissä, ja sitten peruuttamaan muutaman askeleen ja siirtymään suoraa peruutuksesta raviin. Sillä tavalla tamman kintut saisi paremmin pepun alle, ja Veelasta tulisi vähemmän etupainoinen. Alku näytti ihan hyvältä mutta melko nopeasti tamma valahti ja alkoi kipittää etupainoisena. Ja ei muuta kuin uusiksi. Seuraava kerta sujui vähän paremmin, eikä Veela raahannut itseään eteenpäin etujaloilla. Tamman kanssa pitäisi selkeästi treenata parempaa muotoa, sillä Veela jäi todella helposti etupainoiseksi ja kaahottamaan. Etupainoisen hevosen on myös varsin vaikea saada aikaan nättiä laukkaa, se kun lähtisi takaosasta. Pyysin ratsukkoa tekemään pohkeenväistöjä molempiin suuntiin ravissa, koska pohkeenväistöt ovat aina yhtä hyvä perusliike. Veela oli vähän turhan vauhdikas ja etupainoinen, joten annoin tehtäväksi taas muutaman askeleen peruutuksen ja siitä suoraan raviin ja muutaman raviaskeleen jälkeen laukannosto. Tamma näytti aika hyvältä hetken, mutta muutaman laukka-askeleen jälkeen venyi liian pitkäksi ja etupainoiseksi. Ratsastaja sai kuitenkin korjattua tilanteen yllättävän nopeasti ja oli pakko antaa pienet aplodit, tamma ei todellakaan vaikuttanut helpolta ratsastettavalta.

Välikäyntien aikana olin jo huomannut tamman hyvinkin laadukkaan käynnin. Se ei turhaa treeniä kaivannut, joten siirryimme suoraa ravi- ja laukkatehtäviin. Jatkoimme Veelan muodon parantelua, itsellänikin alkoi jo kohota hikikarpalo otsalle katsoessani tamman menoa. Käskin tehdä runsaasti pidätteitä ja liikutella sormia, mutta myös ajaa tamman takaosaa pohkeilla eteenpäin. Veela meni ihan liian lujaa ensimmäiset kierrokset ennen kuin alkoi rauhottua ja esittää nätimpää ravia ja parempaa muotoa. Päätin takoa heti kun rauta oli kuumaa ja käskin ratsukkoa siirtymään laukkaan. Tamma pysyi oikeasti tosi hyvin kasassa, joten käskin ratsastajan huokaista helpotuksesta ja heittää ohjat löysiksi.

14.10.2014 kouluvalmennus, valmensi peikko

Ja ei muuta kuin uudestaan treenaamaan tamman kanssa. Nyt päätin että edelliskerran taistelu etupainoisuutta vastaan sai luvan riittää, ja tänään painotettaisiin käyntityöskentelyyn ja siirtymisiin. Käynti olikin tamman vahvin puoli, siinä ei voinut kiirehtiä liiaksi, eikä Veelakaan ehtinyt innostua. Alkukäyntien jälkeen irroiteltiin mukavasti lisätyllä käynnillä ja minä yritin pitää mielihaluni pohkeenväistöistä kurissa. Käskin palata takaisin työskentelykäyntiin ja tehdä tarvittaessa peruutuksen jos Veela yritti jatkaa pitkänä harppomista. Neuvoin ratsukkoa tekemään pitkällä sivulla avotaivutusta, ja lyhyellä sivulla jälleen suoristumaan. Katsoin silmä tarkkana erityisesti apuja, asetusta, taivutusta ja hevosta noin yleensäkin. Avotaivutukset sujuivat oikeastaan todella hyvin, enkä keksinyt juuri mitään moitittavaa. Päätin lisätä tehtävään voltin harjoitusravissa lyhyelle sivulle, ja koska sekään ei tuntunut missään, käskin suurentaa volttia. Tässä piti olla tarkkana, että käytti tarvittaessa vain johtavaa ohjasotetta, ettei hevonen asettuisi ulospäin. Ratsukko suoriutui niin hienosti, että teki mieli hieroa silmiään ja nipistää itseään. Vaihdoin avotaivutuksen sulkutaivutukseen, mutta samalla tehtävällä. Aluksi koko touhu näytti lähinnä pohkeenväistöltä uraa pitkin, mutta muutaman kerran jälkeen Veela lämpesi myös toiselle kyljelle ja taipui aikas nätisti.

Avo- ja sulkutaivutukset ovat mukavasti kokoavia liikkeitä, joten seuraavaksi keksin ratsukon päänmenoksi takaosankäännöksen harjoittelua. Käskin ratsukon keskelle kenttää näyttämään oman tyylinäytteensä. Veela tuppasi vähän valahtamaan muodosta ja käännös levahti turhan paljon. Ei se silti katastrofi ollut, mutta treenausta kaipaisi. Annoin kotiinvietäviksi neuvoiksi harjoitella paljon käynnin kokoamista erityisesti taivutuksien avulla. Harjoiteltiin lisää takaosankäännöksiä ja viimeiset sujuivat jo hyvin, eivät täydellisesti oppikirjan mukaan, mutta varsin hienosti. Vapautin ratsukon kävelemään pitkin ohjin.

Käyntien aikana huomasin, että siirtymisten harjoittelu oli päässyt hieman jäämään, joten suunnittelin tehtävän, jossa lyhyen sivun keskeltä nostetaan käynnistä laukka, laukataan pääty-ympyrä, jonka jälkeen hidastetaan harjoitusraviin (eikä jäädä juoksemaan kuin tuli hännän alla). Pitkä sivu harjoitusravissa, lyhyt sivu käyntiä ja toinenkin pitkä sivu harjoitusravia ennen lyhyttä käyntipätkää. Veela innostui laukoista heti, mutta pääty-ympyrä hillitsi hieman tamman ylenpalttista kaahotusta. Valmennuksen lopulla olin kaikenkaikkiaan hyvin tyytyväinen ratsukon menoon, enkä paljon parannettavaa keksinyt. Käskin kävelemään loppukäynnit maastoon ja itse kiiruhdin takaisin hoitelemaan omia suomenhevosiani.

Lue päiväkirjaa