Kurjenpesä

Walburga "Walpu"
✝ 07.02.2020

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Walpu on ensimmäinen oma hevoseni ties kuinka moneen vuoteen. Lämmöllä muistelen lapsuuden lähes omalta tuntuneita hoitohevosia, teini-iän toritammaa sekä sitä seurannutta puoliveriruunaa, jonka kanssa pääsin starttaamaan vaativaa B:tä. Koulu kuitenkin nieli yhä enemmän ja enemmän aikaa, joten rakas opetusmestarini lähti ilahduttamaan toista junnua. Minä hankin melko mukavat arvosanat sekä työpaikan tilitoimistosta. Hevoset eivät missään kohtaa jääneet, kävin ratsastustunneilla ja vuokrasin paria kouluhevosta, joiden kanssa valmentauduin ja kisasin jonkin verran vaativaa B:tä ja A:ta.

Eihän sellainen kauaa riittänyt. Katsellessani uutta asuntoa haaveilin Turusta ja tallista, joskin totesin sen nopeasti hyvin mahdottomaksi (tai ainakin järjettömän kalliiksi) yhtälöksi. Pöytyältä löytyi juuri minulle sopiva maalaisunelma, ja talokauppoja seurasi tietenkin kuumeinen hevosen etsiminen. Nyt saisivat tunnit ja ylläpitohevoset riittää, jos muillakin oli aikaa päivätyölle sekä omille hevosille, niin olisi minullakin!

Walpun bongasin ratsuhevosiin erikoistuneelta myyntisivulta. Ilmoitus oli aika suppea, mutta tyhmänä menin ja rakastuin jo tamman pääkuvaan. Yksi pitkäksi venähtänyt puhelinsoitto myyjälle, koeratsastuksen varaaminen ja auton keula kohti Ypäjää.
Tavatessani rautiaan koulutamman rakastuin siihen päätä pahkaa, enkä suostunut ajattelemaan muuta vaihtoehtoa kuin tamman kiikuttaminen Kurjenpesään. Ihana, seurallinen raudikko nautti harjaamisesta ja rapsutuksista ollen oikea sylikoira. Hevosena, tietenkin. Tallikäytävän haliponi muuttui satula selässään tiukan asialliseksi The Kouluratsuksi, joka ei suvainnut minulta yhtään maisemamatkailua tai hieman huolimatonta apua. Olin totaalisen myyty. Onneksi eläinlääkärin tarkistuksessa ei ilmennyt mitään, sillä minähän olisin raahannut Walpun vaikka rikkinäisenä kotiin rakastaakseni sen ehjäksi.

Luonne

Tallissa ja muutenkin ihana, hömelö, seurallinen halipusukaveri, satula selässään hyvin tiukkapipoinen työmyyrä, joka ei siedä laiskottelua keneltäkään. Tinkimätön perfektionisti. Maailman ihanin hevonen.

Tämän hevosen hoitohetket venyvät aina, ainakin jos minä olen hoitamassa. Tiukkapipoinen GP-ratsuni on hoidettaessa supersöpö, seurallinen, hölmö luttana kultapieni, lauhkea ja muumimammamaisen ihana vanhempi rouva, joka katsoo nuorempien perään ja rakastaa jokaista sekuntia, jonka viettää ihmisen kanssa. Harjat eivät koskaan ole liian kovat tai pehmeät eikä pesuvesi väärän lämpöistä, jouhien käsittelykin on ihan mukavaa, klipperi ei pelota eikä kaivonkannen alla vaani krokotiiliallasta. Walpu suhtautuu kaikkiin hoitotoimenpiteisiin sekä ihmisiin ullataalasmaisen uteliaasti, välillä turhankin kanssa; raudikko on toisinaan turhankin innokas tunkemaan turpaansa asioihin ja ihmisiin kiinni. Kuten esimerkiksi kengittäjäparkaan, joka kyllä tykkää Walpulta, mutta hoitaisi halit ja rapsutukset ennemmin vasta kengitystyön jälkeen. Walpun mielestä nämä asiat voisi ihan hyvin tehdä yhtä aikaa.
Todellisena kaikki käy -hevosena puoliverirouva sopii vähän kokemattomamman tai aremman ihmisen hoidettavaksi. Walpu ei tasan tarkkaan tee mitään uteliasta nuuhkimista ja rapsutusten kerjäämistä kummoisempaa, vaikka joku keksisi kiskaista tammaa hännästä. Minua jaksaa yhä edelleen naurattaa, miten hömelö, seurallinen, huoleton Walpu onkaan hoitotilanteissa, kun ratsuna tamma on niin teräshermoista, vaativaa, tiukkapipoista suoritushevosta, että siinä ei ole aikaa pusujen ajattelemisellekaan.
Yleensä Walpu suhtautuu taluttamiseen kohtalaisen ryppyotsaisesti, eikä tee mitään ihmisen tahtiin kävelyä kummempaa. Mikäli talutusretki venyy (tahallaan tai tarkoituksella) alkaa varovainen turvalla tökkiminen, joko hoputtamisen tai huomionkipeyden merkkinä. Muiden hevosten mahdollisille tarhapöllöilyille raudikkoni ei korvaansa lotkauta, tuntuu vain pyörittelevän silmiään etenkin vähän.. yksinkertaisemmille lajitovereilleen.
Lastaus- ja kuljetustilanteet ovat Walpulle tuttuja, rutiininomaisia suorituksia, jotka sujuvat aina vaivattomasti. Hevonen ramppia ylös joko talutettuna tai lähetettynä, luukut ja hevonen kiinni ja menoksi. Walpu matkustaa rauhallisesti yksin tai porukassa, mutta mieluiten yksin; matkaseura on yleensä rouvan makuun idioottia sakkia.

Satula selässään hannoverini muuntautuu tiukkapipoiseksi, vaativaksi perfektionistiksi, joka haluaa tehdä töitä ja myös tekee niitä – ja olettaa ratsastajansakin tekevän. Kunnolla. Walpu ei voi sietää selässä matkustelua, puolivillaisia tai epäselviä apuja, pienintäkään sahaamista tai yhtään mitään muutakaan. Ratsastajan tulee pitää ryhtinsä ja tasapainonsa, ratsastaa jokainen askel, käyttää apuja selkeästi ja oikeaan aikaan sopivalla herkkyydellä. Tämä hevonen opettaa ratsastamaan. Walpu pysähtyy saman tien ratsastajan antaessa vähänkään epäselvän avun, eikä raudikko varmasti liiku ennen kuin vikaohje on kerrottu oikein. Pukittelua tai muutakaan sellaista puoliverirouva ei harrasta, se vain pysähtyy.
Eteenpäinpyrkivänä, äärettömän työteliäänä ja liikunnasta nauttivana hevosena Walpu todennäköisesti treenaisi kouluratoja myös tarhatessaan, jos se vain osaisi lukea ratapiirroksia. Ehkä vain hyvä, ettei osaa. Näin motivoituneen hevosen ratsastaminen avuille, oikeaan muotoon ja niin edelleen on äärettömän helppoa, kunhan vain tietää mitä tekee ja tekee sen kunnolla. Walpu haluaa aina työskennellä ihmisen kanssa, ei sooloilla. Lennokasliikkeinen, näyttävä puoliverinen suhtautuu yksinkertaisiinkin tehtäviin ryppyotsaisen vakavasti antaen itsestään joka treeneissä ne kuuluisat 110%. Oli kyse sitten pysähdyksestä, vastalaukausta, piaffesta tai mistä tahansa muusta, Walpu antaa itsestään kaiken. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”laiska päivä” tai ”sinne päin suorittava Walpu”.
Hyvät, jollei erittäin hyvät askellajit, komea ryhti, aktiivinen takaosa. Elastisuutta, ilmavuutta, ylämäkeen rakentunut liike, hyvä yliastunta, säätövaraa juuri niin paljon kuin osaa pyytää. Pilkuntarkka suorittaja, joka loistaa etenkin piaffessa, passagessa ja laukanvaihdoissa. Tammani on yksinkertaisen upea hevonen. Ei nyt ehkä ihan maailmanluokan tähti, jos otan vaaleanpunaiset lasit silmiltäni, mutta hieno GP-ratsu yhtä kaikki. Vähän turhan tiukkapipoinen hölkkämaastoille, vaikka tämä nyt maastovarma hevonen onkin, mutta ehdottomasti ykkösvalintani koulutreeneihin ihan milloin tahansa.

Arvokkaana, jopa naurettavan hyväryhtisenä esiintyvä Walpu käyttäytyy vieraissakin paikoissa moitteettomasti. Näyttelykehissä ja verryttelyssä, etenkin kouluaitojen sisäpuolella – ja käsihevosalueella. Välillä pohdin, kuvitteleeko Walpu paparazzin odottavan jossain pusikossa valmiina nappaamaan kuvan heti Walpun käyttäytyessä vähemmän aristokraattisesti.
Ryppyotsaisena suoritushevosena ja armottoman kilpailuhenkisenä sieluna Walpu ei siedä verryttelyä kovin.. eloisassa seurassa. Nuoret tai muuten vain stressaavat hevoset saavat Walpun turvan saman tien mutrulle ja nutturan vieläkin tiukemmalle. Muiden jännitys, pöllöenergia tai mikään muukaan ei raudikkooni tartu – Walpu hylkii sellaista kuin teflon -, mutta se ärsyttää Walpua niin, että se näkyy. Muuten tämän kanssa ei ole minkään valtakunnan ongelmia vieraissa paikoissa, oli kyse isoista tai pienistä tapahtumista. Walpu osaa käyttäytyä, esiintyä ja suorittaa – kunhan vain se kaksijalkainen kilpakumppani ei rouvaa hidasta.

Sukutiedot

Jälkeläiset

30.08.2018 hann-t. Crane Coffin Nails i. Clayton Braden om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
12.04.2019 hann-t. Crane Walgretha i. Waldron GER om. Sorel (VRL-00884)
12.04.2019 hann-t. Crane Sinburn i. Sinnocence om. dookie VRL-04373 / Devilsfair

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

27.01.2019 Kouluvalmennus, valmensi Decne
Oli kyllä talvisää parhaimmillaan! Pakkasta hieman rapiat 6 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ehkä ilmassa oli hieman myös kevään tuntua, vaikka elettiinkin vielä keskitalvea. Suuntani oli tänään Kurjenpesään, sillä Aino oli soitellut minulle pari päivää aikaisemmin ja kysellyt kouluvalmennusta Walpu-tammallensa. Ja tottahan toki pakkasin itseni autoon ja suuntasin Ainon luokse. Perillä minua odottikin kentällä kävelevä ratsukko, Ainon heilutellessa minulle iloisesti nähdessään minut. Aino kertoi lyhyesti Walpusta ja sainkin nopeasti sen käsityksen, että tämän kertainen valmennettava olisi totaalinen työnarkomaani. Ja niin paljon kun rakastankin hevosia jotka haluavat työskennellä ja antaa aina 110 prosenttia, kehoitin että tänään työskennellään hieman astetta kevyemmin, niin että tamma pystyisi hieman löysäämään hyvin kireällä olevaa nutturaansa.

Koska Aino kertoi jo verrytelleensä tamman, kehoitin häntä ottamaan ohjat tuntumalle ja voisimme aloittaa valmennuksen. Tämän päivän teemana meillä olisi laukkatyöskentely, sisällyttäen tähän piruetit ja sarjavaihdot. Ensin halusin kuitenkin nähdä hieman ratsukon yhteistyötä, joten pyysin Ainoa ravaamaan muutaman kierroksen niin, että jokaisen pitkän sivun alusta hän tekisi hieman sulkutaivutusta keskihalkaisijaa kohti, keskipisteestä nostaisi laukan, tekisi hieman vastalaukkaa niin että suunta vaihtuisi aina jokaisella kerralla. Tämä oli todella simppeli tehtävä jonka tarkoituksena oli vaan hieman nähdä miten tamma reagoisi työntekoon. Ja herranjestas, meillähän oli täällä tällä kertaa todellinen työsielu. Ensimmäisen sulkutaivutuslinjan jälkeen kehoitin Ainoa hieman rentouttamaan hartijoitaan ja istumaan sulkutaivutuksen aikana hieman enemmän ulkoistuinluulla ja tekemään pienen pidätteen - tai pikemminkin hengityksen ulos - ennen vastalaukan nostoa. Walpu liiteli seuraavan sulkutaivutuksen aavistuksen lennokkaammin ja nosto oli kertakaikkisen upea. "Loistavaa, nyt teet vielä kerran siihen toiseen suuntaan ja sitten jatkat vastalaukassa ympäri kentän ja tulet keskihalkaisijalla sarjavaihtoja. Ensimmäiset kaksi kertaa vaihto joka toisella ja sen jälkeen kerran tai kaksi joka askeleella." Aino nyökkäsi minulle ja alkoi suorittamaan sulkutaivutusta, joka tällä kertaa onnistui myös tähän suuntaan erinomaisesti. "Vältä tekemästä pidätettä kädellä, istu enemmän syvälle satulaan ja hengitä syvälle sisään pidättäessä. Juuri noin!", kehuin kun tamma teki täyden kymmenen pisteen laukannoston ja jatkoi oikealle vastalaukkaa. Käskin Ainoa hieman kokoamaan laukkaa kulmassa ja ratsastamaan kulman hieman enemmän takajaloille kuten laukkapiruetissa. Aino teki työtä käskettyä ja minusta tuntui että tamma oikein nautti kuinka se sai näyttää minulle miten taitava se onkaan. Vaihdot sujuivat pehmeästi jokaisella kerralla. "Muista taas hengitys", huomautin kun Aino lähestyi kulmaa. "Vaihtojen jälkeen siirryt takaisin peruslaukkaan ja annat kierroksen hieman venyttää itseään", kehoitin, vaikka tamma näyttikin äärettömän tyytyväiseltä työskennellessään.

Rennomman - lähinnä ratsastajalle rennomman, ratsu näytti kyllä siltä että se ehti jo kyllästymään tähän peruslaukkaan kierroksen aikana - laukkakierroksen jälkeen pyysin Ainoa taas kokoamaan laukkaa ja suorittamaan muutamat laukkapiruetit, ensin hieman isommalla kaarella ja toisen kerran kouluohjelmassa määrätyllä tavalla. "Ja muistat rennot hartiat ja hieman ulkolapa joustaa piruetissa", neuvoin ratsukon aloittaessa ensimmäistä treenipiruettiaan. Naureskelin hieman kentän keskellä tamman vakavoitunutta ilmettä, sillä siitä todellakin näki miten se yritti saada tämän treenipiruetinkin pienemmäksi kuin oli tarkoitus. "Ei haittaa!", nauroin Ainolle, joka yritti saada piruettia hieman isommaksi. "Anna sen tehdä pienempi jos se haluaa, älä vaadi liian huonoa suoritusta", jatkoin naureskellen. Walpu suoritti piruetit ammattilaisen elkein, joten annoin ratsukolle luvan siirtyä kevyeeseen raviin ja seurasin heidän loppuverryttelyään vielä hetken aikaa ennen kuin kiitin ja lähdin ajelemaan kotiin päin.

03.02.2019 Kouluvalmennus, valmensi Ilona
Lounastaukoni jälkeen jatkoimme valmennuksia nyt nostaen tason aina korkeimmalle mahdolliselle saakka, kun Ainon seuraava ratsu oli kaunis rautias hannover-tamma Walpu. Vahvuuksia oli tullut onnellisen omistajan suusta vino pino, eikä hevosen heikkouksia taas oikeastaan ollenkaan. Se oli kuulemma vain todella tarkka ratsastajansa avuista, eikä sietänyt minkäänlaista löysäilyä. Olin pyytänyt Ainoa verryttelemään tammansa kaikissa askellajeissa sellaiseen kuntoon, että pystyisimme heti puolituntisemme aikana työstämään piaffea ja passagea, sekä erityisesti niiden välisiä siirtymisiä. Halusin ensin nähdä ihan ratsukon yhteistä suorittamista vaikeammilla tehtävillä, joten pyysin Ainoa ratsastamaan Grand Prix Specialista tutun kiemurauran piaffe-passage siirtymisineen. Teknisesti kaikki onnistui, mutta passageen olisin toivonut enemmän ilmaa, ja piaffe olisi saanut polkea vielä paremmin paikoillaan. Oikeastaan koko pienoinen ongelmavyyhti oli peräisin Ainon itsensä tiiviyttä kaipaavasta istunnasta, josta seurauksena oli hieman turhan avoin muotokin. Pyysin siis Ainoa tarkkailemaan omaa istuntaansa etenkin kootessaan Walpua niin harjoitusravista kootumpaan, kuin etenkin siirtymisissä piaffeen tai passageen.
Teimme muutaman kierroksen molempiin suuntiin pitkin uraa ravin kokoamista aina ihan melkein passageen saakka, ja ratsastaen sitten taas reilummin eteenpäin melkein lisättyyn raviin saakka. Tällä saimme voiman pysymään askeleissa aina kootuimmissakin asti, jolloin pisteitä olisi helppo kerätä kisaradoilta pari enemmän kuin maltillisemmin esitettävistä liikkeistä. Hetken pitkin ohjin väliin kävelytimme tammaa, ja annoin Ainon huokaista, ennen kuin jatkoimme alusta tutulla kiemurauralla. Nyt pyysin Ainoa miettimään kaikkia antamiani ohjeita, ja esittämään kiemuran kuin kisaradalla sen tekisi. Huomasin heti ratsukon lähtiessä tehtävään Ainon ilmeessä päättäväisyyttä tehdä tehtävän tosissaan hyvin. Päättäväisyys tuotti heti tulosta, ja sain vuolaasti kehua ratsukkoa selvästä parannuksesta alkutuntiin. Puolituntisemme oli huvennut vauhdilla ja ratsukko sai siirtyä loppuverryttelyiden pariin.

16.10.2019 Ilonaiheita ja malliesimerkki kyvystäni stressata etukäteen
Walpu on lunastanut kaikki odotukseni, täyttänyt haaveeni, ja paljon, paljon enemmän. Kisaaminen Suomen GP-radoilla, näyttelymenestystä ja kantakirjaus, kolme upeaa, kaunista, äärettömän lahjakasta tammavarsaa, omaa kasvattiani. Vielä enemmän ihania, rauhallisia hetkiä kotona, oivalluksia valmennuksissa, rauhallisesti kesäyössä laiduntavan hevosen siluetti usvaista maisemaa vasten. Korvaamaton ystävä, hieno kilpakumppani.

Uljas punaiseni alkaa olla jo melko iäkäs, arvokas rouva. Vielä ei askel paina, Walpu on reipas, pirteä ja terve, mutta totta kai olen hieman huolissani. Stressaan kaikkea etukäteen ja pelkään sitä päivää, kun minun on tehtävä päätös rakkaan tammani poislaitosta. Ennemmin lasken Walpun ikiuneen terveenä ja hyvinvoivana kuin katson kunnon rapistumista, kokeilen lääkitä ja hoitaa vaivoja mikäli kyse on tosiasiassa vain sairauden hidastamisesta ja oireiden väliaikaisesta tilkitsemisestä.
Koetan kuitenkin olla ajattelematta näin synkkiä. Mikäli kaikki menee kuten olen suunnitellut, esitän Walpun marras- tai joulukuun Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa. Hassua, miten sitä ilmoittaa hyväkuntoista hevostaan näytille ja samaan aikaan stressaa hiuksia päästään siitä, että kohta se kuitenkin muuttuu kuin taikaiskusta vanhaksi, hauraaksi ja sairaaksi!

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen