Kurjenpesä

Siperia

Perustiedot

Meriitit

VSR Rotunäyttelyt II-palk. (tuom. dookie)

© © kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan, pääkuva © virtuaalimyynti

Tausta

Siperia ei missään nimessä ollut harkittu ostos, vaan mieliteko, joka jylläsi takaraivossa kuin nälkäinen, vihainen jalopeura. Kun Lissu näki juuri kolmivuotiaaksi kääntyneen orin, se oli menoa.

Takapajulan ratsastuskoulun opettajalle laatuarvosteluvalmisteltavaksi ja satulaan laitettavaksi tullut nuori ei oikeasti ollut edes myynnissä. Ryhdikäs, vankkarunkoinen ja järeäjalkainen nuori lumosi jo hiljaisen arvokkaalla, hallitsevalla olemuksellaan seistessään tarhassaan katselemassa ohikulkijoita hamppujouhiensa takaa. Naapuritarhan pukkirallittelevat shettisruunat saivat nostettua nuoren kierroksia, minkä seurauksena raudikko lähti valtavien köyrypukkien säestyksellä laukkaan tarhan päästä päähän jääden lopulta ravailemaan kaula kaarella, sieraimet suurina ja jokaisen nuorille suunnatun hevoskirjan hurjimusorin ruumiillistumana.

Laitettuaan kaikki neuvottelutaitonsa (sekä isänsä rahat) likoon Lissu sai avattua keskusteluyhteyden orin omistajiin aiheesta ”Siperian myyminen”. Lupaavan kenttänuoren esitellessä liikkeitään ensin kolmiolla juoksutettuna, sitten vapaana, Lissu lumoutui askel askeleelta enemmän. Irtohypytys oli jo käytännössä turha numero; se kyllä todisti Siperian hyppykyvyt, mutta ostohalu oli syntynyt aikoja sitten. Jo orin seistessä tarhassaan.

narri kuuli koko hevosesta vasta löydettyään sen Susirajasta.
- edellisten omistajien kertomaa

Siperia päätyi minulle Susirajan vähentäessä hevosiaan. Minulla oli jo ennestään suhteita Susirajaan niin kasvatin kuin kisadiilien muodossa, joten kaiketi olin tuttu, turvallinen ja ennen kaikkea helppo kohde hevosmarkkinoinnille. Matkaani tarttuikin useampi hevonen, joista omistajattaret luopuivat hieman niiskuttaen. Nyyhkin itsekin, muiden itku tarttuu minuun niin kovin herkästi. Kotimatkalla tulin pohtineeksi, miten koulutäti hairahtui ostamaan hevosrekallisen kenttähevosia.

Luonne

Kolmivuotiaana nuorena Susirajaan muuttanut Siperia oli alusta asti etenkin Lissun silmäterä. (Nykyään minun silmäteräni, ja Kurjenpesään Siperia muutti kuusitoistavuotiaana kypsänä herrasmiehenä.) Hamppujouhinen komistus kyllä vaikutti ikävuosiaan vanhemmalta; arvokas olemus rakoili ainoastaan satunnaisten tarharallien aikana.
Siperia ei juuri pidä melua itsestään. Se käyttäytyy hyvin, hillitysti, arvokkaasti ja kurinalaisesti. Pertin murjaistua jonkun huonon armeijavitsin marsalkka Siperiasta olemme puhuneet orin ”sotilaallisesta ryhdistä ja mielenlaadusta”. Töitä tehdessään ori ei anna ulkoisten ärsykkeiden häiritä itseään, vaikka tarhaillessa se naapuritarhan pelle saattaakin ärsyttää tai onnistua usuttamaan pukkiralliin.

Vaikka nelijalkainen solttumme onkin hyvän käytöksen ja arvokkuuden perikuva, Siperia ei suvaitse hoitajaltaan mitä tahansa. Lissun harmiksi halailu, pusuttelu ja kaikki ylimääräinen lääppiminen ärsyttävät oria suunnattomasti, mikä kyllä näkyy yrmynä ilmeenä sekä olemuksen ja elekielen muutoksessa. Pusuttelujen välistä jättämisen lisäksi raudikko kannattaa hoitaa käytävällä; karsina on Siperian oma tukikohta, jonne se ei mielellään ota pitkäaikaisia vieraita. Tämän orin hoitamiseen ei käytetä yhtään ylimääräistä aikaa, vaan kaikki harjaamisesta pinteleiden käärimiseen tehdään ripeästi (muttei tietenkään juosten kusten). Mikään hoitotoimenpide (harjaukset, kavioiden puhdistus, korva- ja vuohiskarvojen trimmaus, harjan nyppiminen, klippaus, peseminen, lääkitsemiset, hampaiden raspaus..) ei ärsytä, ylimääräinen ympärillä pyöriminen sitäkin enemmän. Siperia kyllä käyttäytyy ensiluokkaisen hyvin, kun ne lääppimiset jättää välistä eikä veny ja vanu jokaisen harjanvedon kanssa. Ainoan poikkeuksen tekee pesupaikka, sekin vain vesipesujen aikana; ori rakastaa suihkuteltavana olemista joka solullaan. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa ei ole ongelmia, Siperia saattaa olla hivenen hapannaamainen, mutta se sietää joka ikisen tutkimuksen ja syystä tai toisesta pitkäksi venähtävän kengityksen. Pitkin hampain, mutta sietää. Kunhan kukaan ei sössötä korvan juuressa tai koeta pusutella turpaa. (”Kukaan” = Lissu.)
Kiimaisten tammojen ohi hamppuharjamme saattaa kulkea kaula kaarella, askel keventyen, tosin varsinaisia raviaskelia Siperia ei ota (se tietää, ettei se ole soveliasta). Toisille oreille Siperia ei juuri korvaansa lotkauta, Harmin huuteluille se saattaa luimia (nämä kaksi eivät tule toimeen sitten ollenkaan). Pitkin, melko reippain askelin kulkeva hevonen inhoaa odottelua tai askelissaan hidasta taluttajaa. Ilmiselvästä ärsyyntymisestään huolimatta Siperia kävelee taluttajansa tahtia, käyttäytyy hyvin eikä sooloile omiaan. Jos taluttaja ei ole ollut Siperian mieleen, se osoittaa mieltään kun sitä hakee sisälle; se maleksien haaveillut ihminen ei tasan saa hevosta kiinni tarhasta.
Lastaus ja kuljetus sujuvat rutiinilla, Siperia ei ole moksiskaan, vaikka sen tutun, tilavan rekan tilalla pihalla tönöttäisi se ahtain traileri kuljetuskaluston virkaa toimittamassa. Siperia tuntuu olevan kaikkein tyytyväisimmillään matkustellessaan yksin, matkaseura tekee raudikosta vähän happaman. Orilevy on ihana keksintö, noin muutenkin kuin Siperian ylhäisen yksinäisyyden puolesta. Matkastressi loistaa poissaolollaan, ori ei kuovi tai potki.. Kaikin puolin helppo, asiallinen kuljetettava reissun joka vaiheessa.

Työntekoon hamppuharjamme suhtautuu jopa ryppyotsaisella vakavuudella, jos hevosesta voi sanoa niin. Keskittyessään saamiinsa tehtäviin kukaan tai mikään ei häiritse Siperiaa. Parhaimmillaan ori onkin kuin työhevosmestaruuksien vetokokeen kiistaton tähti, se hevonen, joka ohjastajansa pyynnöstä tekee vielä vähän enemmän, vielä yhden portaan, laittaa itsensä kokonaan likoon eikä himmaile tai koeta luistaa hommistaan. Ihan jokaisella kokeilijalla Siperia ei toimi, saumaton yhteistyö vaatii tutustumista, sinunkaupat sekä ratsastus- ja ajotaitoa. Mikään aloittelijatunnin hölkkähevonen tämä ei ole, Siperia ei hievahda milliäkään, jos kokee, ettei siltä pyydetä sitä asiallisesti.
Orilla on tahdikkaat, melko hyvin ylämäkeen rakentuneet liikkeet, joista löytyy säätövaraa täsmälleen yhtä paljon kuin ratsastajalta taitoa. Erittäin hyvä yliastunta ja tasapaino, helpon, kevyen ja näyttävän näköistä liikkumista. Siperian takaosan saa helposti aktivoitua mukaan, kokoaminenkin käy näppärästi. Ori on energinen ja eteenpäinpyrkivä, muttei kuumuva tai kipittävä. Sotilasmaisen asiallinen hevonen ei oikeastaan ole nöyrä, vaan äärettömän yhteistyökykyinen ja -haluinen hevonen, joka reagoi saamiinsa apuihin herkästi ja tarkasti kuitenkaan nykimättä tai riuhtomatta. Hyvin ärsyttävästi Siperia on tasavahva molempiin kierroksiin, joka liikkeessä, eikä tällä hevosella tunnu olevan heikkoa kohtaa, johon keskittyä valmennuksissa. Laukka on ehdottomasti orin vahvin askellaji, laukkatehtävät myös sujuvat kaikkein vähimmillä toistoilla ja työstämisellä.

Hyppäämiseen raudikko suhtautuu samalla ryppyotsaisuudella kuin kouluratsastukseenkin. Siperia on kevyt avuille ja eteenpäinpyrkivä ratsastaa, kunhan sitä ratsastaa hyvin. Vähänkään sahaava käsi, nakuttava kantapää, puristava polvi tai mikään sellainen saa suomenhevosen liimaamaan jalkansa maahan.
Mielikuvituksellisinkaan johdeviritys tai estekokonaisuus ei saa Siperiaa kyttäämään tai kieltämään, vaan ori ylittää tasaisen varmasti ja rohkeasti mielikuvituksellisimmatkin esteet, joille se ohjataan. Orin lähestymiset ovat varmoja, ponnistus vahva ja nopea, hypyt pyöreitä ja mukavan nopeita. Ori käyttää jalkojaan ja selkäänsä todella hyvin. Mikään maailman ketterin esteratsu Siperia ei ole, mitään ponikurveja ei kannata kokeilla. Vähän lyhyeksi jäävät lähestymiset eivät oria haittaa, mutta turhan tiukkoja kaarroksia ei tosiaan kannata tehdä. Ponnistuspaikat hamppuharjainen löytää itsekin, mutta ratsastajansa vikoja Siperia ei todellakaan paikkaa, vaan vetää pelin kerrasta poikki. Kerran hän tekee kaiken pilkulleen kunnolla, ratsastajankin on parempi tehdä. Maastoesteillä ori on samanlainen kuin rataesteillä; eteenpäinpyrkivä, rohkea. Siperia ei koskaan juokse esteen ohi tai kiellä ilman syytä (joka yleensä on jostain syystä susipaska lähestyminen tai täysin sopimaton askel). Ori kyllä kampeaa itsensä uskomattoman hyvin esteiden yli, jollei ole vetänyt hernettä nokkaan ratsastajan toiminnan vuoksi. Maastossa Siperia nauttii etenkin vesiesteistä, samaten kaikki mahdollisimman isot esteet (korkeudelta ja massalta) tuntuvat olevan orin mieleen. Pikkutukit ja risuesteet eivät raudikkoa oikein sytytä, vaikka se kuuliaisesti hyppääkin ne samalla rehellisyydellä ja työhalulla kuin isommatkin esteet.

Ratsastelun vastapainoksi Siperialla ajetaan, lähinnä tavan kärrylenkkejä. Välillä Pertti varastaa orin työhevosharrastukseensa (mikä saa Lissun mököttämään; Siperia kun on ihan Pertin lellikki, ja ori tuntuu pitävän raviäijästä enemmän kuin muusta talliväestä yhteensä). Ori toimii ajettaessa yhtä hyvin kuin ratsunakin, eikä työmotivaatiossa ole mitään eroa. Perttikin kehuu Siperian työmotivaatiota, kuulemma tästä tulisi vetokokeen kuningas jos hän saisi lainata Siperiaa työhevospippaloihin.
Nelijalkainen solttumme on niin maasto- ja liikennevarma kuin hevonen vain voi olla. Lähdettiin sitten mummohölkkäilemään tai peltolaukkaamaan (tai hiihtoratsastamaan!), Siperia toimii. Yksin, kaksin, isossa porukassa, keulassa keskellä perävaununa, Siperia toimii.

Vieraissa paikoissa teräshermoinen orhimme ilmoittaa kerran saapuneensa paikalle ollen sen jälkeen hyvin hiljaa. Orin ryhti on ehkä vieläkin parempi kuin kotona, mikäli se edes on mahdollista, minkä lisäksi herra kävelee kaula vähän kaarevampana. Muutoin Siperian käytös ei eroa siitä, millainen se on kotosalla.
Mutta esiintyä tämä hevonen osaa. Siperia on näyttävä hevonen, jossa on hiljaista, voimakasta karismaa. Lissun vaaleanpunaisista laseista huolimatta Siperia ei ole jokaisen kilpailun, näyttelyn tai tie minkä kinkerin absoluuttinen tähti. Näyttävä tämä hevonen on joka tapauksessa, minkä lisäksi Siperia osaa ottaa yleisönsä. Onhan se nyt tuplasti mukavampaa tehdä työnsä prikulleen oikein, kun joku muukin kuin ratsastaja on sitä todistamassa.

Sukutiedot

Jälkeläiset

21.02.2018 sh-t. Punasurmia e. Veripihka om. mori-mori (VRL-11325)

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

02.02.2018 rukkanen & Siperia
Liinakko ori tuijotti karsinasta mittailevasti. Olin lupautunut touhuilemaan sen kanssa jotain. En tienny vielä mihin me Siperian kanssa jouduittaisi kun ulkona tuiskutti lunta ja tuuli niin, että korvissa vinkui. Vaikka siellä kulki toppatakki päällä tuntui tuuli pääsevän jotenkin takin sisään. Puistatti ajatuskin kentällä pyörimisestä saati maastoreissusta. Lissu huomasi mietiskelevän ilmeeni sekä Siperian, joka mittaili minua karsinasta. Huikkasi, että älä hali, mutta voisit pestä sen. Selvittää liinaharjan ja laittaa kavioihin öljyä. Kiitin tästä sisätyömahdollisuudesta ja ryhdyin tuumasta toimeen. Siperia seurasi kiltisti perässäni pesukarsinaan. Etsin hetken aikaa pesuaineita, valmistelin kaiken mitä tarvitsin ja aloitin suihkuttelun.

Siperia tuntui nautiskelevan lämpimän veden virratessa sen kylkiä pitkin, saatiin kaikki pölyt turkista pois ja olihan sen häntä varsinkin mennyt aika ruskeaksi alta. Läträsin pesuaineiden kanssa oikein urakalla, kiittelin Siperiaa sen fiksuista suihkutavoistaan ja nautiskelin itsekin tästä touhusta. Olihan se kiva nähdä työnsä jälki heti. Ori seisoi paikallaan kärsivällisesti vaikka harjan ja hännän selvittämiseen turhaantuikin paljon aikaa. Lopulta se oli oikein puhdas ja kaikki karvat kauniisti siistittyinä. Kuivattelin Siperiaa sen mitä pystyin. Annoin sen seisoskella pesupaikalla vielä sen aikaa kun öljysin sen kaviot. Kiilsivät niin pirun kauniisti, että puten olisi voinut vaikka heti kuskata näyttelykehään eikä olisi ollut mitään moittimista. Teki kamalasti mieli näpertää orille kunnolliset letit, mutta tyydyin vain tekemään yhden letin sen otsatukkaan. Orista tuli heti paljon lempeämmän oloinen. Ei se kai kamalan pahamainen ollutkaan, ei vaan tykännyt ilmeisesti halailusta.

Palautin orin takaisin karsinaan kevyen loimen kera, ettei se ainakaan ihan heti saisi itseään likaiseksi. Lopun puunausintoni purin Siperian varusteisiin. Pesin, rasvasin ja mitä vielä, järjestelin orin tavarat kunnolliseen ojennukseen. Tosin eivät varmaan susirajalaiset löytäisi tavaroita mistään kun menin sekoittamaan luovassa kaaoksessa olevat tavarat. Lopulta heitin heipat Susirajan tyypeille ja suuntasin takaisin tuiskuun.

06.02.2018 Simppeli estetreeni
Siperia on yhä edelleen ehdottomia lempihevosiani. Ryppyotsaisella vakavuudella työntekoon suhtautuva, ratsastajaltaan paljon vaativa ori saa minustakin kerta toisensa jälkeen aina vain parempia suorituksia! Kuten tänään, käyttäessäni aamupäivän upean valon estetreeneissä Siperian kanssa. Ärsyttävien nurkkakyttääjien kanssa joutaa ratsastamaan säkkipimeälläkin..

Eilisen puomi-/kavalettitreenin jäljiltä Siperia tuntui todella, todella hyvältä. Itse asiassa raudikko on koko alkuvuoden ollut melkein paremmassa terässä kuin aktiivikisauksensa aikoina!
Jo alkuverryttelyissä tuntui, että minä tein enemmän töitä kuin uljas ratsuni. Siperia ei missään nimessä ole laiska, kaikkea muuta, ori nyt vain vaatii niin pilkulleen oikeanlaista, korrektia ratsastusta, ettei tosikaan. Asettelin ja taivuttelin, ratsastin temponvaihteluita, käytin hyväkseni jonkun aamutreenien aikaisia ravi- ja laukkapuomeja sekä kavalettitehtäviä. Onni on suuri estekenttä, jolle mahtuu nätisti niin simppeli esterata kuin verryttelytehtäviä! (Ja sietää mahtuakin, kun maneesikin loistaa poissaolollaan ja niinpoispäin.) Siperia polki hyvin alleen, käytti selkä- ja vatsalihaksiaan, oli kevyt käelle ja kuuliainen avuille. Ensimmäiset pikkuhypyt kavaleteille lähtivät oikeista paikosta, hyppy oli mukavan tasainen ja pyöreä. Sama linja jatkui vähän isommilla, yksittäisillä verryttelyesteillä.

Kentälle valmiiksi rakennettu rata oli hyvin suoraviivainen ja simppeli, pystyistä, muutamasta okserista sekä yhdestä lainelankuista koostuva rata. Ei mitään haastavaa, helppoja suoria ja kaarevia linjoja. 70cm korkuinen rata oli mitä ilmeisimmin nuorisotreenien jäljiltä (en ollut katsonut aamun liikutuslistaa, hyi minua).
Ratsastin aluksi muutaman yksittäisen linjan. Siperia kuunteli apujani tarkkaavaisesti, sen laukka rullasi hyvin, lähestymiset olivat varmoja eikä ori epäillyt hetkeäkään, vaikka toinkin sen parille pystylle vähän vinosti. Kovin tiukkoja kurveja en ottanut, enkä tulisi ottamaan; ponikurvit eivät tältä herralta suju. Onneksi tekniikka, varmuus ja hyvä laukka pelastavat melkoisesti sitä, ettei tämä hevonen ole siitä ketterimmästä päästä.

Simppelit rutiinitehtävät eivät hirveästi Siperiaa sytyttäneet. Tuntui, että ori oli nauttinut alun sileäverryttelystä huomattavasti enemmän kuin matalien esteiden rutiininomaisesta ylityksestä! Eikä ratakaan tosiaan ollut tekninen, vaan sellainen kiva, simppeli, kaiken tasoisille ratsukoille sopiva humputtelu. Kuuliaisesti ori kuitenkin hyppäsi, eikä sen laukan tahdissa tapahtunut mitään hiipumista tai hypyissä vetelöitymistä. Mutta kyllä se tuntui, ettei työnteon palo ollut aivan niissä kantimissa kuin se parhaimmillaan on.
Muutaman kerran laskeuduin orin selästä korottamaan esteitä (hyppäsimme radan 70cm, 80cm ja 90cm korkeudessa). Siperia käveli nätisti mukanani esteeltä toiselle, kun kipitin korottamassa esteitä. Pikku välishow ei tuntunut oria haittaavan.

Hyppytreenien jälkeen ratsastin muutaman kierroksen vastalaukkaa, ja voi miten Siperia nauttikaan! Orin naurettavan hyvä ryhti korostui entisestään, kun se laukkasi rinta rottingilla hyvää, tasapainoista, vahvaa vastalaukkaansa pitkin poikin kenttää. Siitä hetki myötälaukkaa ja hissukseen raviverkan puolelle, sekä piiiitkät loppukäynnit, jotka päätyivät reissulle postilaatikoille. (Laskujahan siellä, ihanaa!)
Vaikkei Siperia ihan hirveästi hellimisistä välitäkään, koetan vähän rapsutella oria harjantyvestä ja ryntäistä ennen ja jälkeen pesemisen. Raudikkoa ei kiinnostanut; enemmän sen mieltä lämmittivät melassivesi ja ruokakupin porkkanat.

10.02.2018 Maastoestevalmennus, valmensi miivi
Onneksi Pohjois-Pohjanmaalle oli satanut lunta enemmän kun meille etelärannikolle, olin maalaillut jo kauhukuvia maastoestevalmennuksesta jäisillä pohjilla. Nyt pääsin kuitenkin jo puolessa välissä ajomatkaa ihastelemaan lumikinoksia, ja saatoin tyytyväisenä huokaista, pääsisin pitämään ihan kunnon valmennusta jäällä liukastelun sijasta. Susirajaan saapuessani bongasinkin Lissulta näyttävän, ratsastusvaatteisiin sonnustautuneen naisen, ja komean raudikon suuntaavan kohti aluetta, jota epäilin tallin kilpakentäksi, tosin lumimäärän ja hetken valmennustauon jälkeen en ollut niinkään varma siitä, mikä sijaitsi missäkin.

Rämmin onnekseni aurattuja reittejä naisen ja hevosen luokse, kenttä näytti olevan hyvässä kunnossa ja sinne vedetty valmiiksi maastoesteitä, lunta ei nyt ihan hirveästi ollut, mutta täysi hankitreeni olisi ollut ehkä vähän turhan rankka kokemus. Tervehdimme Lissun kanssa ja vaihdoimme pikaisesti kuulumisia, mutta nopeasti aloitimme valmennuksen. Siperia liikkui oikein kivasti ratsastajansa alla, ja nopeasti pääsimme aloittamaan hyppäämisen. Ori liikkui halukkaasti eikä epäröinyt erikoisemmillakaan esteillä. Eihän kentälle ollut kaikkia variaatioita tai niitä kaikista isoimpia esteitä rahdattu, mutta siellä olleista maastoesteistä sai oikein näppärästi koottua rataeste-tyyppisen radan. Päädyimme hiomaan pikkujuttuja, jotka olisin ehkä ennemmin mieltänyt rataesteille sopiviksi asioiksi, mutta maastoesteitä kun kerran hypättiin, niin kai kyseessä oli sitten maastoestevalmennus, vaikka se oli kuinka kentällä pidetty. Erityisen isot kehut Siperia ja Lissu saivat tarkkuusesteiden osalta, Lissulla oli ollut ori pohkeidensa välissä just eikä melkein, eikä Siperia ollut epäröinyt sekuntiakaan kapealle esteelle suunnatessa.

11.02.2018 Kouluvalmennus, valmensi miivi
Ei tässä näin pitänyt käydä, puistelin päätäni taapertaessani toppavaatteissa kohti Susirajan koulukenttää. Olin ollut eilen valmentamassa tallilla Siperiaa ja Lissua, ja muutaman muuttujan jäljiltä kotimatkani oli muuttunut toimiston sohvalla nukuttuihin huonoihin yöuniin ja heti aamusta alkaneeseen karsinoidensiivousurakkaan, jonka päätteeksi pääsin vielä pitämään valmennusta samalle parivaljakolle, jota olin eilenkin valmentanut. En enää ikinä lähtisi Tuukan romuautolla yhtään kauppaa pidemmälle, mieheni rakas autovainaa oli jättänyt eilen illalla käynnistymättä ja jättänyt minut susirajalaisten armoille siihen asti, kunnes joku narrin ja Lissun naapuri ehtisi iltapäivällä lehmänsä hoidettuaan katsomaan, saisiko tuota romua enää pelastettua.

Annoin Lissun ja Siperian lämmitellä kaikessa rauhassa, ratsukolla ei ollut mikään kiire. Tai Lissulla saattoi olla vielä useampi hevonen ratsastamatta, mutta minä en ollut missään kiireessä. Ratsukko pääsi aloittelemaan huolellisten alkuverryttelyjen jälkeen hiljalleen avotaivutuksilla, jotka näyttivät sujuvan Siperialta rutiinilla. Lissu sai taivutella Siperiaa ihan huolella, pyysin naista ottamaan ihan reilumpaa avotaivutusta, hieman jo ylitaivutettuakin, mutta Siperia tuntui taipuvan mihin tahansa. Tästä oli hyvä jatkaa sulkutaivutusten puolelle, joissa ratsukko pääsi tekemään nopeita vaihdoksia taivutuksen suunnassa ja askellajeissa. Nyt Siperiakin näytti joutuvan tekemään jo töitä pysyäkseen Lissun antamien apujen tahdissa. Saatoin kuitenkin katsella tyytyväisenä ratsukon työskentelyä, Lissu oli ratsastanut valmennuksen alussa verrytellessään Siperian niin hyvin avuille, että ori kuunteli ratsastajansa pienimmätkin muutokset istunnassa, ja pohkeella annetut pienimmätkin merkit menivät perille. Joudun tosin myöntämään, että parasta valmennuksessa ei ollut valmennettavieni onnistunut suoritus vaan se, että valmennusta lopetellessani tämä naapurin navetanpitäjä saapui kentän reunalle, luvaten, että hän saisi autoni vielä illan aikana fiksattua.

17.02.2018 Estevalmennus, valmensi VP
Tämän päiväinen estevalmennus aloitettiin verryttelytehtävillä, joiden tarkoituksena oli aktivoida sekä ratsastajaa että ratsua varsinaisiin estetehtäviin. Kun Lissu oli ratsastanut kaikki askellajit läpi, lähdimme tekemään muutamia pohkeenväistöjä ja temponvaihteluita ravissa sekä laukassa, jonka jälkeen lähdimme aktivoimaan takajalkoja vatsan alle puomiviuhkalla, jossa ulkokaarre oli nostettu korotetuksi maapuomiksi. Tässä tehtävässä olisin toivonut hieman huolellisempaa ratsastusta jo heti lähtökohtaisesti, sillä ensimmäisten toistojen aikana Lissu unohti ratsastaa hevosta ulkoa tukien ja kaarre ajautui yhä enemmän ulos, jolloin lavat olivat teillä tietämättömillä ja ori joutui tekemään tuhatkertaisesti työtä ylittääkseen puomit kolisuttamatta. Laukassa tehtävään saatiin alusta asti selkeä rytmi; kaarre pysyi hyvin hallussa ja ratsukko teki hienosti yhteistyötä sekä puomeilla, sen jälkeen ja vielä niitä ennenkin.

Pienten välikäyntien jälkeen lähdimme hyppäämään suhteutettua estelinjaa, jossa oli pysty - 5 laukkaa - okseri - 4 laukkaa - okseri. Alkuun halusin ratsukon tulevan esteet sujuvalla rytmillä juuri väliin sopivilla laukka-askeleilla jonka jälkeen lähdimme muuttamaan laukka-askelten määrää kuudeksi ja viideksi, sittemmin neljäksi ja kolmeksi ja lopputuntia kohden vielä neljäksi ja kuudeksi. Kun suhteutettu esteväli tultiin kokonaan kootumassa laukassa yhdet laukka-askeleet lisäten, ei se synnyttänyt ratsukossa sen suurempia huoliryppyjä. Ensimmäiset toistot suurempaa laukkaa tultaessa oli jo hieman kaahottamista ja Siperia oli lennättämässä itsensä ja ratsastajansa okseri-okseri väliltä kahdella askeleella, mutta luojalle kiitos Lissu reagoi tilanteeseen ja ratsasti sen epämääräisen puolikkaan viimeiselle okserille - nimittäin kahdella askeleella ratsukko olisi taatusti löytänyt itsensä okserin seasta. Kun ratsukolle saatiin vaihteet hyvään moodiin, tulimme suhteutettua esteväliä vielä ensimmäistä esteväliä pidentäen, ja seuraavaa eli okseri-okseri lyhentäen. Vaikka pahoin alkuun pelkäsin, ratsukko suoriutui tästä tehtävästä erinomaisesti. Kun vaihteistoa oli lämmitelty jo tovin, Siperia vastasi sekä eteen- että taaksepyytäviin apuihin erinomaisesti.

28.02.2018 Estevalmennus, valmensi Silbe
Nostin viimeistenkin verryttelyesteiden puomit kannattimilleen seuratessani sivusilmällä, kuinka hiukan tahmaisen oloinen Siperia-ori lönkötteli päätään heitellen ravipuomien yli. En tuntenut oriitta kovinkaan hyvin, eikä narri ollut ehtinyt sepitellä siitä juuri mitään ennen valmennuksen alkua, joten minun oli äkkiseltään melko hankala sanoa, mistä Siperian vastenmielisyys nöyrää työntekoa kohtaan tuli – narri näytti istuvan oriin tuliterässä estesatulassa täysin oppikirjan mukaisesti. Ainut silmäänpistävä musta lammas hänen istunnassaan oli jokseenkin rautakangen tavoin ratsastaminen. ”Ihan ok, narri. Älä yritä liikaa, vaan rentoudu, hengitä ja luota Siperiaan. Sulla on alla ihan pirun kiva hevonen, ota siitä kaikki irti”, ohjeistin selitettyäni narrille valmennuksen ensimmäisen kunnon harjoituksen, joka oli kaksoissarja diagonaalilla. narri alkoi ratsastamaan tehtävää heti pienien välibreikkien jälkeen.

Siperia heittäytyi jopa vähän riehakkaaksi, kun narri pystyi rentouttamaan jalkansa ja antamaan vähän myöden ohjasta. Niinpä pyysin ratsukkoa pysähtymään aina sarjan jälkeen, jotta Siperia ei veisi narria kuin märkää rättiä, kun lisäsin harjoitukseen pitkälle sivulle asetetun okserin. ”Pysäytä ihan rohkeasti vaan, vaikka sitten aitaan, jos ei muuten. Rakenna laukka aktiiviseksi kaarteessa ulko-ohjan tuella, äläkä säädä liikaa ponnistuspaikan kanssa tai tee mitään tyhmää, se on vain pikku okseri. Muista kuitenkin pitää Siperia ahkerana, se ei saa hypätä pikkuista okseriakaan soitellen, tai muuten ori löysäilee todennäköisesti koko valmennuksen ajan. Pidä sen takajalat aktiivisena jatkuvasti, niin Lissu ainakin saa vetreän ja innokkaan hevosen alleen.”

Valmennus eteni verkkaisesti eteenpäin, ja kun narrin sekä Siperian yhteistyö pelitti, oli yhteisen aaltopituuden koville vievän tulikokeen aika. Olin rakentanut kentälle neljän esteen radanpätkän, joka ei ehkä sisältänyt Titanicin upottaneen jäävuoren kokoisia esteitä, mutta sitäkin teknisempiä linjoja ja tavallista enemmän tarkkuutta vaativia lähestymisiä. Tiesin, että Lissu oli aika pihi, mitä silmäteräänsä tulee, joten narri oli Siperian selässä melkoisen tuore näky, joten en laittanut radantapaiseen kuin vain yhden kapean tarkkuusesteen, josta varminkin hyppääjä menisi melko helposti ohi. Siperia kuitenkin hoiti hommansa kunnialla loppuun saakka, ja se keskittyikin esteisiin vähintään yhtä tiukasti kuin narri.

03.03.2018 Maastoestevalmennus, valmensi VP
Estevalmennuksen aikana olimme sopineet Lissun kanssa maastoestevalmennuksen parin viikon päähän, joten suuntasin jälleen kerran kohti Susirajaa. "Terve!" kuului jostain tallipihalta ja katseeni sinne suunnatessani meinasin räjähtää nauruun. Lissu oli selkeästi varautunut kevään ensimmäiseen maastoestevalmennukseen täysivarustuksella. Naisella oli paksun toppatakin päällä turvaliivi, ja Susirajan toinen pitäjistä hääräsi tyynyjen kanssa ratsukon ympärillä. "Ota nyt!! Teipataan nämä sun jalkojen ympäri, niin ei satu, jos saat pienet ilmalennot!" narri hekotti Lissulle, joka katsoi ystäväänsä kulmien alta ilkikurisesti. "No, eiköhän me toi toppatakkikin saada vielä tänään riisuttua, täällähän paistaa aurinko täydeltä taivaalta. Hullu." kimitin ratsastajalle nauruni seasta.

Alkuverryttelyn aikana halusin Lissun ratsastavan kaikki askellajit itsenäisesti läpi ja sen jälkeen tekevän muutamia laukkavetoja viritelläkseen ratsuaan. "Nyt, kun sä kannustat sitä laukkaamaan reippaammin, niin nosta se pylly ihan rohkeasti satulasta ylös - sillä tavalla sä annat sen selälle lisää liikkumavaraa. Jos sua vähän jänskättää, sä voit pysyä silti melko lähellä satulaa kolmipisteistunnassa. Ei se sua linkoa alas, ainakaan muuten vain." ohjeistin ratsastajaa, joka jäi mielellään killumaan satulaan kiinni. Kun hevonen oli lämmitelty, hyppäsimme muutamia yksittäisiä tukkeja jotka ovat aina hyvin helppo aloitus maastoesteille. Jo tässä vaiheessa huomasin, että Siperialla oli selkeästi hauskaa - ei se mitään tyhmää tehnyt, mutta se eteni korvat visusti eteenpäin suunnattuina ja selkeästi tiesi, mistä oli kyse.

Koska kyseessä oli kevään ensimmäinen maastoestevalmennus, hyppäsimme vain melko yksinkertaisia estekokonaisuuksia yksittäisinä esteinä sekä muutaman esteen ratana. Näihin esteihin lukeutui tukkien lisäksi muun muassa trakehnerhauta, sianselät, pienet talot sekä minirisu. "Vitsi mä tykkään mun työstä. Ihana nähdä, kun te molemmat nautitte tästä hommasta täysin rinnoin. Sehän menee todella hyvin ja säkin ratsastat kiitettävästi. Sillä on kiva imu maastoesteille, vaalitaan sitä koko tuleva kausi, niin sehän on ihan kone kilpailuissa." tuumin ratsastajalle, joka hymyili hevosensa selässä leveästi. "Mennään vielä vedelle ihan vain laukkaamaan pari kertaa sen läpi. Sen jälkeen riittää, että molemmille jää hyvä fiilis."

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen