Kurjenpesä

Näkinviulu "Näkkäri"

Perustiedot

Meriitit

Kuvat (järjestyksessä) © Tea, Theo, Lynn, Lithy, Alva, kiitos ♥

VSR Rotunäyttelyt LKV1, I-palk. (tuom. alaera)
VSR Rotunäyttelyt LKV1, I-palk., BIS1 (tuom. dookie)
VSR Rotunäyttelyt 2/3 I-palk., EM: Lempeä katse (tuom. Crimis)

Tausta

Takapajulassa kasvatetaan lähinnä lehmiä sekä mopoilusta kiinnostuneita nuoria. Ja ravihevosia. Susiraja on ainoa suurempi ratsuhevoskasvattaja, Takapajulan ratsastuskoulun "varsa silloin tällöin" -toimintaa ei lasketa. Osa ravipuolen kasvattajista harrastaa myös työhevosia, ja juuri tämmöiseltä "ravureita et työhummia" -ihmiseltä, vuosikymmeniä suomenhevosia kasvattaneelta Kauko Heinähallalta, me Näkinviulun löysimme.

Kaukon hevosmäärä oli kuin huomaamatta päässyt kasvamaan, joten mies karsi hevosiaan laittaen kymmenkunta hienoa nuorta ja vähän vanhempaa kasvattiaan myyntiin.
"Ihan sillä perusteella raakkasin, ettei näistä myytävistä ole Kuninkuusraveihin menemää", Kauko kertoili narrille Lissun jo syynätessä myytävien hevosten sukutauluja.
"Tämän viisivuotiaan isä on kenttämestari? Ja sinä vielä väitit, ettet kasvata ratsuja!"
"Sen kanssa kävi vähä nolosti”, Kauko vastasi nauraen, "piti tuo Mariikka laittaa aivan toisella oriilla, mutta Kalevankanteleessa oli sitä jottain! Sattui kerran sammaan aikaan yhelle uittopaikalle.."

Näkinviulu oli ratsutettu ja koulutettu mukavan pitkälle Takapajulan ratsastuskoulun henkilökunnan toimesta. Lisäksi Kauko oli tehnyt orin kanssa ajo- ja työhevostöitä, ja "se vain toimii ko ihimisen mieli". Saman totesimme mekin, jahka olimme molemmat koeratsastaneet orin. Uunituoreet eläinlääkärin paperit sinetöivät ostopäätöksemme.

Allekirjoittaessamme kauppakirjaa Kauko myhäili itsekseen äärettömän tyytyväisen oloisena.
"Teitä minä vähän ajattelinkin, ko päätin myyä Näkinviulun. Vähän ihimeellisiähän te ootte, mutta hevosistanne ootte huolen pitäneet."
Kiitos?
- edellisten omistajien kertomaa

Myös Näkkäri on Susirajasta puolivahingossa ostettu / pelastettu kenttähevonen. Äärettömän hieno, komea ja osaava myös kouluratsuna, vaikka raudikko onkin tehnyt uransa kenttäratsuna. Ostin Näkkärin jalostuskäyttöön, ja hevonen, joka on kaikin puolin näin hieno, on varmasti erinomainen lisä hieman.. laajentuneeseen suomenhevoskasvatukseeni.

Luonne

Näkinviulu on yksinkertaisesti hieno. Ja upea. Tosin väkisinkin herää kysymys, miksi ihmeessä tätäkin piti paiskata niin tyhmällä lempinimellä kuin Näkkäri. Tosin niinhän sitä sanontaa, ettei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä.
Lempinimijauhanta sikseen, Näkkäri on paljon muutakin kuin komea kuori ja hölmö lempinimi. Hyvähermoinen, nöyrä, työteliäs hevonen, aina hyvin käyttäytyvä herrasmies, esiintymisestä nauttiva hurmuri, rentojen maastoreissujen luottohevonen. Liinakkomme toimii moitteetta ratsuna ja ajohevosena, nauttii hiihtoratsastuksesta ja uittolenkeistä, ei ole moksiskaan vikellysyrityksistämme ja suhtautuu muutenkin asioihin erittäin tyynesti ja järkevästi. Näkkäri onkin omiaan rauhoittamaan muita hevosia, etenkin bestistään ja tarhakaveriaan Vainaata. Kaksi oria tarhailee keskenään sulassa sovussa kuin mikäkin eläkeläisruunien herrakerho.

Mikään hoitotoimenpide ei ole tuottanut ongelmia. Kasvattajan mukaan ei ole koskaan tuottanutkaan; nuori Näkkäri tottui uusiin asioihin nopeasti, eikä arastellut mitään, oli ennemminkin utelias. Liinakko luottaa ihmiseen ja siihen, ettei sitä pakoteta turhan pahaan paikkaan. Tästä syystä Näkkäri kohtaa vähän inhottavammatkin asiat, kuten silmätipat, tyynen arvokkaasti korkeintaan hieman irvistäen. Suihkepullot, klippauskone tai kaivonkannet eivät pelota, innokas lapsilauma hoitajana ei häiritse, pehmeät harjat eivät kutita tai kovat ärsytä, pesuvesi ei ole koskaan väärän lämpöistä.. Harvemmin kohdalle osuu näin rehellistä ”kaikki käy” -hevosta kuin Näkkäri. Lapset sekä aremmat aikuiset voivat tutustua turvallisesti hevosiin ja niiden hoitoon liinakon herrasmiehemme kanssa, Näkkäri käyttäytyy taatusti äärettömän hyvin, hoidettiin se sitten käytävällä ketjuissa tai karsinassaan. Kirsikkana kakun päällä satuhevosessamme on sopiva määrä uteliaisuutta sekä sosiaalisuutta; Näkkäri nauttii ihmisseurasta, rapsutuksista ja huomiosta ylipäätään. Tutuille ori hörisee pehmeästi, ja aika nopeasti raudikko laskee nätisti päätään ihmisen kättä vasten tai syliä kohden pyytäen kohteliaasti huomiota. I-h-a-n-a!
Näkkäriä taluttaessa ei tarvitse orikuolainta, ketjua suussa tai narua turvan ympärillä. Vaikka muut hevoset pörhistelisivätkin tai ympärillä tapahtuisi jotain mielenkiintoista, Näkkäri korkeintaan kulkee vähän rinta rottingilla ja kaula kaarella, kuitenkaan kävelytahtiaan muuttamatta. Taluttajansa tahtiin kulkeva suomenhevonen on kuin hyvin koulutettu koira. Joskus tuntuu, ettei koko riimunnarua välttämättä tarvitsisi. Emme kuitenkaan suosittele kokeilemaan.

Kasvattajansa toimesta ajolle ja työhevosen töihin opetettu Näkkäri on selkeästi painotustaan monipuolisempi hevonen. Vaikka keskitymmekin kilpakentillä ainoastaan kenttäratsastukseen, kotona liinakko pääsee usein kärry- ja rekiretkille sekä Pertin (tai jonkun Takapajulalaisen työhevosharrastajan) kaverina tukkimetsälle, auraa vetämään tai muuta sellaista. Missään virallisissa työhevoskisoissa Näkkäri ei ole käynyt, tuskin käykään, mutta Takapajulan epävirallisissa työhevostapahtumissa ori on tuttu näky. Vaikka onhan tämä vähän kevyt, sporttinen kaveri työhevoseksi.
Monipuolisuutensa lisäksi valkojouhesta löytyy roppakaupalla hyviä ominaisuuksia. Erittäin korkea työmoraali ja -motivaatio, periksiantamattomuus saadun työn edessä, rohkeus, hyvät hermot, nöyryys ja eteenpäinpyrkimys.. Tätä hevosta voisi kehua lähes loputtomiin.

Alkuverryttelyistä asti pienin, kevyin avuin toimiva raudikko liikkuu ryhdikkäänä ilman etupainoisuuden häivääkään, vaikkei ratsastaja edes pyytäisi. Kokoamisen sentään joutuu ihan ratsastamaan. Ravuriemä ei paljoa Näkkäriä haitannut; orista kasvoi tavattoman komealiikkeinen, vaativa B -tasolle yltänyt ratsu. Liikkeet ovat ylämäkeen rakentuneet, suorat ja väljät, yliastunta on hyvä, samaten tahti, tasapaino ja työntö takaa. Orin liikkuminen on kevyttä ja elastista, askellajeja voi säätää juuri niin paljon kuin haluaa ja osaa. Etenkin Näkkärin ravi ja laukka ovat aivan mielettömät – ravuriveri ei todellakaan näy! Ihan kuin tässä ei olisi ylistystä kerrakseen, jatkan silti. Suoranaisia heikkouksia Näkkärillä ei ole, kaikki tehtävät ovat aika lailla tasavahvat (joskus avoissa ja suluissa ori yrittää jo liikaa taipuen melkoiselle mutkalle). Yksi ylitäydellinen, joka kisaajan unelma ja valmentajan tylsistysnukahdus.
Onneksi Näkkäri ei anna mitään ilmaiseksi, autopilotilla kouluradat tanssahteleva hevonen olisikin jo vähän liikaa. Ori on melko pitkämielinen, anteeksiantavainen hevonen ratsastajansa virheiden suhteen, eikä se protestoi oikeastaan mitään. Ikinä. Kunhan puksuttaa menemään. Jos haluaa muutakin kuin turvallisen urankiertäjän, joutuu tosissaan ratsastamaan. Puolivillaiset avut eivät käy, maisemamatkailu ei käy. Näkkäri odottaa ratsastajansa keskittyvän 110% työntekoon ollen yhtä skarppina ja motivoituneena tehtäviin kuin ori itsekin on. Pienet, kevyet avut riittävät, kunhan ne ovat selkeät ja tarkat. Näkkäri reagoi nopeasti (ei kuitenkaan riuhtomalla ja nykimällä), joten kun siltä pyytää laukkaa se laukka nousee heti eikä puolen kierroksen jälkeen. Toisin kuin muutamalla muulla susirajalaisella..

Näkkäri ei sentään ole täydellinen estehevonen. Kapasiteetti riittää 110cm radoille rataesteillä, maastoesteillä katto tulee vastaan metrissä. Hyppytekniikassa ei ole moittimista (nopea, vahva ponnistus, pyöreä tasapainoinen nopea hyppy, hyvä kaulan ja selän käyttö, nopea erinomainen jalkatekniikka), mutta estesilmää Näkkärillä ei yksinkertaisesti ole. Mikäli hevonen joutuu huolehtimaan ponnistuspaikat itse eikä ratsastaja yhtään pohdi askelten sopimista tai laukan tahtia/pituutta, liinakko loikkaa todennäköisesti aivan väärästä paikasta. Näkkärin puolustukseksi on sanottava, että se venyy ihmeen hyvin esteiden yli, vaikka ponnistaisi liian kaukaa, ja onnistuu jotenkin olemaan koluuttamatta puomeja vaikka hyppäisi kuinka esteen juuresta. Kovin lyhyitä, vinoja lähestymisiä ei kannata tehdä, jollei ole itse aivan satavarma reittivalinnasta; Näkkäri kyllä yrittää parhaansa, mutta kun esteälyä ei ole, sitä ei ole. Tähän liittyne raudikko ei myöskään ymmärrä kieltää tai juosta ohi esteestä, jos jokin lähestymisessä menee pieleen. Hirveä sääli, sillä muuten orissa on paljon hyviä estehevosen ominaisuuksia; intoa ilman kuumumista, rohkeutta, kapasiteettia. Kunhan ratsastaja on hereillä ja tekee kaikki ratkaisut Näkkärin puolesta, hevonen kyllä hoitaa lopun kotiin.
Maastoilu valkojouhisella satuhevosellamme on ihanaa. Maasto- ja liikennevarma, yksin ja porukassa moitteettomasti toimiva Näkkäri sopii niin rennoille hölkkälenkeille kuin reippaille laukkaretkille. Lenkkeilijät, eläimet tai ufoja näkevä maastokaveri eivät Näkkäriä hetkauta, se ei tasan lähde mörköjahtiin tai ufobingoon mukaan.

Pienestä pitäen kotikylässä ja pidemmällä reissannut liinaharja ei sano lastauksesta tai kuljetuksesta oikeastaan mitään. Ori astelee minkä tahansa kuljetuskaluston kyytiin ongelmitta (vaikka lähettämällä), ei stressaa tai jännitä kuljetusta eikä kiukustu, vaikka matkaseura olisi millaista. Matkat sujuvat rattoisasti heiniä mutustaen tai torkkuen.
Vieraissa paikoissa Näkkärin hyvät hermot, fiksu asenne sekä rauhallisuus ilahduttavat kaikkia sen kanssa toimivia. Käytännössä suomenhevonen on kotonaan missä tahansa, Näkkärin käytös ei muutu piiruakaan, oltiin sitten kotipihassa, isoissa kisoissa tai naapurin lehmälaitumella. Aina ja kaikkialla hyvä käsitellä, ratsastaa ja ajaa, joskin yleisön edessä ryhtiä, karismaa ja näyttämisenhalua on vielä enemmän kuin kotikentällä. Liinakko ilmiselvästi nauttii esiintymisestä, niin näyttelykehissä pyörimisestä, kenttäkisoista kuin muistakin kinkereistä. Karismaattinen showmies on myös pesunkestävä urheilija, hevonen, joka haluaa mennä, suorittaa, ja voittaa, eikä anna maitohappojen hidastaa menoa. Vasta maaliviivan jälkeen levätään!

Sukutiedot

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

29.03.2018 Hyvän mielen humputtelua, kirjoitti mori-mori
Narkkari. Eiku Nakkari. Näkkäri? On siinä pisteet. Tuijotin nimikylttiä orin ovessa yhtä läheltä kuin puolisokea virsikirjan sivuja ja säpsähdin, kun olkapäähäni koputettiin. Lissu oli löytänyt minut.
"Hei kun sulla oli niin kivaa sen Edan kanssa, niin käyppä ratsastaan samalla reissulla tuo Näkkärikin, vielä on päivänvaloa jäljellä. Se on mukava, rauhallinen kaveri, et tarvi ees satulaa, puksutelkaa vaan vähän", nainen sanoi iskien harjapakin toiseen ja suitset toiseen käteen. "Tämän kanssa pärjäät varmasti yksinkin, tataa!" Ja ennen kuin ehdin sanoa yhtäkään vastalausetta, Lissu has left the building.

Avasin varovasti karsinan oven ja kurkotin rapsuttamaan orin kaulaa. Säkäkorkeutta sillä on varmasti yhtä paljon kuin Edallakin, mutta jotenkin se ei ollut läheskään yhtä pelottava. Ehkä se johtui vaaleasta väristä, ehkä lempeästä katseesta. Tai ehkä ihan vain siitä, ettei sen korvat ole niskassa kiinni. Talutin Näkkärin käytävälle ja napsautin kiinni ketjuihin.
Siinä se seisoi koko harjausoperaation ajan, korvat vain kääntyilivat kun se seurasi touhujani. "Sitä on näköjään talvikarvan pudottamista viivytetty taas tänä keväänä", totesin orille ja pyyhkäisin karvoja takkini etumuksesta. Suitset päähän ja kohti kenttää.

Siinä kentän portilla porrasjakkaraa irti lumihangesta potkiessani mietin, että kai tähänkin on oltava jokin helpompi keino. Mutta siihen se ajatus sitten jäikin. Jakkara kantoon, portti kiinni, hevonen parkkiin, jakkara hevosen viereen ja hopsista vain. Ei minulla ollut minkäänlaista suunnitelmaa siitä, mitä Näkkärin kanssa tekisin. Lissua lainaten 'puksuttelisimme vähän', mutta tämmöisen mukavanoloisen kaverin kanssa voisi toki tehdä muutakin.
Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjia hieman tuntumalle mutten varsinaisesti lyhyeksi ja pistimme hölkäten. Valmistauduin ravisiirtymiseen puolipidätteellä ja isolla tupolla jouhia, sillä odotin hyppiväni selässä kuin mikäkin perunasäkki, mutta orin askeleet olivatkin suorastaan mukavat. Homma meni ehkä hieman matkustamiseksi ratsastamisen sijaan, mutta onnekseni Näkkäri oli tänään liikenteessä samanasteisella treenimotivaatiolla ja hölkötteli oikein tyytyväisen oloisena kenttää ympäri. Pari volttia sinne tänne, taivutteluja kaarevilla urilla, siirtymisiä ja pysähdyksiä. Kaikki orin kanssa toimi. Keräsin ohjat hieman lyhyemmiksi.
Kun ohja lyheni, tuli Näkkäristäkin heti ryhdikkäämpi paketti. Eihän se missään muodossa mennyt enkä minä sitä pyytänytkään, mutta käytti selvästi takapäätään ja nautti liikkumisesta. Toisin kuin muutama muu susirajalainen... Teimme muutamia ravi-seis-peruutus-ravi -siirtymisiä sekä väistöjä, avo- ja sulkutaivutuksia ennen kuin uskaltauduin pyytämään laukkaa.
Laukka oli alkuun paljon pidempi ja reippaampi kuin odotin, joten hieman häsläämiseksihän se homma sitten meni. Tiesinhän minä että alla oli yli 165cm suomenhevonen eikä mikään piekkari, mutta silti. Kun pääsin rytmiin mukaan ja rentouduin hieman, alkoi homma sujua. Pari laukkaympyrää sinne tänne, kahdeksikkoa vastalaukassa ja parit avot, siinäpä se. Laukka nousi kun sitä pyydettiin eikä raville siirtyessä tarvinnut käydä kipitysvaihteella, itseasiassa laukasta voitiin pudottaa vaikka suoraan käynnille kuskin takamuksen säästämiseksi. Mukava ratsastaa vaihteeksi näin hyvin toimivalla hevosella.
Loppuverryttelyt humputtelimme pitkin ohjin. Näkkäri pörisi ja napsi lunta suuhunsa sieltä täältä samalla kun minä yritin selittää kuinka tuo ei ole hyvä idea ja kohta tulee polvesta leukaan.

Talliin päästyämme palkitsin ratsuni leivänkannikalla ja heitin selkään kuivatusloimen, sillä yllättäen karvapallero + lumihankikenttä + nollakeli = hiki. Tällähän voisi käydä uudestaankin puksuttelemassa.

08.04.2019 Maastoestevalmennus, valmensi meera
Olin antanut Lissulle ja hänen hienolle suokkiorilleen ohjeeksi jo ennakkoon verrytellä huolella ja monipuolisesti kaikissa askellaijeissa kentällä, sillä tiesin hieman myöhästyväni sovitusta ajasta. Kurvattuani nopeasti kentän laidalle, näytti hevonen jo sopivan lämmenneeltä, sillä se liikkui tasapainoisesti ja notkeasti taipuen hyvin. Olin tyytyväinen, sillä pääsisimme suoraan asiaan, radalle.

Ensimmäiseksi pyysin ratsukkoa hyppäämään pientä tukkiestettä molemmista suunnista niin, että esteen päällä tehtäisiin laukanvaihdos, ja tukin jälkeen tehtäisiin kaarros niin, että estettä pääsisi lähestymään hyvin toisesta suunnasta. Tehtävä sujui muilta osin mallikkaasti, mutta vauhtia oli paikoin aivan liian paljon, ja Lissu roikkui toisinaan jopa hieman liikaa suussa kiinni, vaikka perustuntuma olikin muuten sopivahko.
Lisäsin tehtävään vielä kaksi muuta estettä, ja kontrollia lisätäkseni, vaadin että aina jokaisen esteen jälkeen Näkkärin laukattua pari askelta, pitäisi tehdä käyntiinsiirtyminen ja kävellä viisi rauhallista askelta, ja nostaa uudelleen laukka. Kaksi ensimmäistä kertaa eivät oikein onnistuneet, sillä ratsun ja ratsastajan jarrut oli hukkuneet jonnekkin ihan muualle. Kolmannella kerralla meni kuitenkin jo jotenkin, ja neljäs kerta oli lähes täydellinen, joten päätin lopettaa harjoituksen siihen.

Valmennuksen lopussa annoin ratsukon hypätä vielä melko matalan radan, korkeammille esteille en parivaljakkoa päästänyt, sillä molemmat näyttivät olevan jo varsin hikisiä ja väsyneitä. Rata meni kerralla nappiin, joten annoin suullisen palautteen Lissulle ja käskin hänen loppuverkata Näkkärin huolella ravissa. Tämän jälkeen poistuin paikalta.

24.-26.07.2020 Valmennusviikonloppu Hiivurissa, valmensi enna
Perjantain kouluvalmennuksesta oli selvitty ja lauantaina vuorossa oli maastoesteet. Lähdimme yhdessä porukalla metsään, jossa aloitettiin tunti verryttelemällä hevosia. ”Kiertäkää lenkki vastapäivään, lähetän teidät yksi kerrallaan niin, että jokainen saa mennä yksin omassa tahdissa. Pitäkää reipas ravi ja tähdätkää tasaiseen rytmiin”, selitin ratsastajille. Lissu ja Näkkäri lähtivät lenkille toisina. Ratsastajan sanojen mukaan ravissa kaikki sujui ongelmitta, joten he saivat heti perään lähteä laukassa. ”Kahden pisteen istunta koko lenkin ajan”, muistutin ja nyökkäsin lähtömerkiksi. Näkkäri lähti etenemään isossa, näyttävässä laukassa ja hetken mietin, että toivottavasti he eivät saisi edellistä ratsukkoa kiinni.

”Otetaas sitten verryttelyksi tätä tukkia”, sanoin ja osoitin oikealle puolelleni, jossa makasi leveällä polulla pienehkö tukki. ”Taas yksi kerrallaan, jättäkää edelliselle hyvin tilaa, jos tuleekin vaikka kielto tai muita ongelmia. Siirtäkää vähän esteen jälkeen raviin ja kaartakaa vähän kauempaa takaisin odottamaan omaa vuoroanne”, selitin. Lissu ja Näkkäri aloittivat. Ori hyppäsi sujuvasti tukin yli kerta toisensa jälkeen. ”Okei, te voitte sitten Näkkärin ja Hilpan kanssa jatkaa tukilta tuonne tynnyrille ja vasta tynnyrin jälkeen kaartaa takaisin”, totesin seuraavan sujuvan hypyn jälkeen. Tynnyrille Näkkäri hyppäsi pari ensimmäistä kertaa vähän kömpelösti, mutta huomautettuani Lissua painamaan pohkeet paremmin kiinni kylkiin ponnistusvaiheessa, Näkkärikin ryhdistäytyi. ”Okei, seuratkaa sitten mua”, sanoin ja lähdin ohjaamaan porukkaa seuraavalle tehtävälle.

”Jes, eli lähestytte laukassa, hyppäätte tuon tukin yli ja jatkatte alamäkeen. Notkelmassa on hauta, hyppäätte sen yli ja jatkatte ylämäkeen seuraavalle tukille. Tullaan taas yksi kerrallaan”, selostin ja Lissu ja Näkkäri saivat taas olla ensimmäisenä vuorossa. Tukit olivat hieman massiivisempia kuin verryttelyhyppyjen tukki. Lissu ja Näkkäri aloittivat vahvasti, hyppäsivät ensimmäisen tukin yli ja jatkoivat alamäkeen. Notkelman hauta tuotti alkuun vaikeuksia. Näkkärin oli vaikea hahmottaa ponnistuspaikkaa alamäen jälkeen ja hypyistä tuli alkuun töksähtäviä. ”Tue Lissu ratsuasi tarpeeksi, pidä alamäessä hyvä tuntuma ja pyri ohjaamaan vähän lähemmäs hautaa”, neuvoin. Lopulta tehtävä sujui ihan hyvin, vaikkei selvästikään alamäet olleet Näkkärin vahvuus. Yritteliäs se oli kyllä ja varsinkin ratsastajan tuen kanssa suoritti tasaisen hyvin.

Valmennuksen päätteeksi hyppäsimme vielä bankettia. ”Kuten näette, tässä on suhteellisen matala ylöshyppy ja kaksi erikorkuista alashyppyä. Tulkaa alkuun vasenta reunaa, jolloin alashyppy on matalampi”, selostin saavuttuamme banketille. Tämä tehtävä oli selkeästi Näkkärille helpompi ja se laskeutui banketilta oikein siististi. Välillä sain muistuttaa Lissua, ettei nojaisi eteenpäin, mutta muuten ratsukko suoritti moitteettomasti. ”Nyt ne, jotka haluavat, saavat tulla oikeaa reunaa ja laskeutua tuosta korkeammasta kohdasta”, sanoin. Lissu ja Näkkäri ohjautuivat oikeaan reunaan, eikä tässäkään alastulossa ollut vaikeuksia kummallakaan. ”Hienosti, tähän on hyvä lopettaa!” kehuin ratsukkoa. Banketin jälkeen palasimme samalle lenkille, jossa alkuverryttely suoritettiin. Nyt ratsukot lähtivät yhtä matkaa kevyessä ravissa kiertämään lenkin ja palattuaan takaisin luokseni jatkoimme yhdessä takaisin talleille.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen