Kurjenpesä

Crane Corona "Corolla"
✝ 24.10.2020

Perustiedot

Meriitit

© suvililja.net

Tausta

Sairi oli yksi tammoista, joille etsiskelin oria tutulla hevospalstalla. Etsintä tuotti tulosta; jo ensimmäinen Sairille tarjottu ori kolahti. Caryhill Comet oli komea, palkittu kantakirjaori, pääpiirteittäin hyväluontoinen ori, joskin jokunen ässä hihassaan. Tokkopa minä Shaahia pahempaa termiittiä saisin, tuumin varatessani Sairille paikkaa oriasemalta.

Kerrasta tiinehtynyt tammani kantoi varsansa täysin ongelmitta varsoen täsmälleen laskettuna arviopäivänä. Tulokas oli melko roteva tammavarsa (tammaa olin toivonutkin, sitä riemua, kun sain mitä tilasinkin!), ja melkoinen värihirviö, ruunivoikonpäistärikönkimo. Siinä oli mahtunut muutamakin karvapeitteenmuuttaja samaan varsaan.
Pohtiessani pikkuiselle nimeä päädyin johtamaan jotakin taivaankappaleisiin liittyvää isän nimeä mukaillakseni. Varsasta tuli Crane Corona, enkä päässyt edes pohtimaan lempinimeä, kun ystäväni Lotta totesi ponin olevan ilmiselvä Corolla. Työntekijä riemastuivat tästä suunnattomasti, Corolla siellä ja Corolla täällä ja nyt tallissakin. Sillä eihän se nimi mihinkään kulunut, joten olkoon Corolla.

Luonne

Oikeastaan Corolla haluaisi vain syödä. En tiedä, millä ihmeen geeneillä kasvatistani kuoriutui näinkin patalaiska yksilö (ja satumaisen hyvä rehunkäyttäjä..), mutta laiska Corolla on. Laiska ja mukavuudenhaluinen. Mikäli tamman on aivan pakko tehdä töitä, niin jotkin kivat näyttelyt tai maastohumputtelu olisivat oikein mukava ratkaisu. Ei mitään hikistä puuhaa, eihän?

Jos joku elää syödäkseen, niin Corolla. Ruoka-ajat ovat tälle ponille pyhä asia, ja vaikkei kimoni muuten olekaan rutiiniensa orja, niin ruoka-ajoista Corolla pitää kiinni minuutilleen. Ei auta, vaikka tamma on ikänsä elänyt vähän liukuvalla päivärytmillä eikä mikään ole koskaan tapahtunut minuutilleen samaan aikaan kuin eilen. Karsinassaan tai tarhansa portilla kiukkuisena, kärsimättömänä kuopiva, ajoittain pystyyn hyppivä (= etukaviot nousevat juuri ja juuri maasta..) Corolla tekee erittäin selväksi, milloin ruokatarjoilun pitäisi tapahtua. Väkirehuistaan poni on tarkka, eikä päästä ketään ruokakupilleen syödessään (älä edes yritä), tarpeeksi isolle heinäkasalle taas mahtuu Corollan lisäksi muitakin hevosia ilman nahisteluvaaraa.
Ruokarakkaus sikseen. Corollaa helpompaa, mutkattomampaa hoidokkia saa hakea. Ponini sopii lastenkin käsiteltäväksi, se on rauhallinen, lauhkea, melko sosiaalinen ja hyväntuulinen poni. Paitsi ruoka-ajan lähestyessä, silloin Corolla kyllä näyttää hapanta naamaa. Muuten connemaran käytöksestä ei tarvitse murehtia, kasvattini käyttäytyy erinomaisesti myös lasten ja erityisryhmäläisten hoidettavana ja taputeltavana. Tamman huvittava omituisuus on sen rakkaus hampaiden raspaamista kohtaan, jotenkin poni tuntuu paljon onnellisemmalta aina raspauksen jälkeen (sekä operaation aikana). Eikä taustalla edes ole mitään hammasongelmia, joihin raspaaminen olisi tuonut helpotuksen! Corollasta raspi vain on ihana asia. Matolääkkeet, oikeastaan kaikki minkä voi syödä, ovat myös erittäin hyviä ja kivoja asioita. Tamma nauttii myös huomiosta, harjattavana olemisesta, pesuhetkistä, ainoastaan satulavyön sekä loimivöiden kiristäminen saa vähän irvistelemään. Kaikki muu sujuu ongelmitta, Corollan ilme pysyy kovin leppoisana niin klippaamisen kuin harjan letittämisenkin aikana.
Mikäli poni saa itse päättää, kävelyvauhti on hidas, minkä lisäksi jokainen matka sisältää pakollisia ruokataukoja. Etenkin kevään ensi vihreät sekä kesän jatkuva vehreys saavat Corollan sikailemaan ihan huolella, mikäli sen antaa sikailla. Syksyllä tamma ei ole niin pahasti säntäämässä suuna päänä kulottuneen nurmikon kimppuun. Muuten niin helppo käsitellä, mutta taluttaessa kyllä yksi ruoalle perso, ahne possu. Reipas askel ja äänellä komentaminen yleensä riittävät, kunhan komentaa tosissaan; mikäli Corolla näkee yhtään tilaisuutta mennä syömään, se myös menee.

"Onko pakko?" lienee se yleisin sanaton kysymys Corollan suusta. Kimoni on laiska, suorastaan patalaiska poni, juuri se hirvitys, joka painaa kädelle kun ei mukamas jaksa kannatella päätään, ei käytä oikein mitään lihaksiaan, kaikken vähiten selkä- ja vatsalihaksia, raahaa takaosaansa jossain kaukana, laahustaa menemään.. Laiskuutensa lisäksi Corolla on hyvin mukavuudenhaluinen sekä älykäs poni; se tietää, milloin sen ei tarvitse tehdä tosissaan töitä, ja oppii aivan liian nopeasti, missä asioissa ratsastaja (huomaamattaan) antaa löysäillä. Kyllä Corollan saa tekemään töitä, se vain vaatii melkoisesti päättäväisyyttä. Mieluiten kimo vain olla möllöttäisi, korkeintaan humputtelisi käynnissä ja ravissa, jos sitäkään.
Corollan hyviä puolia ovat sen liikkeet; suorat, pitkät, elastiset ja tahdikkaat. Valitettavan ponnettomat ja maataviistävät, mikäli Corollalta ei vaadi aktiivisuutta sekä jalkojen nostelua. Hyvin ratsastettuna tamma on oikein kivaliikkeinen tapaus, maasta esitettynä tammasta harvemmin saa sen parasta liikettä irti. Toinen ehdoton hyvä puoli on sen hyvähermoisuus; Corolla ei kyttää, stressää, eikä oikeastaan juurikaan säiky mitään. Ei äkillisiä kovia ääniä tai.. mitään. En ole aivan varma, onko tamma teräshermoinen, totaalisen laiska tässäkin asiassa, vaiko jollain tavalla viraantunut saaliseläimen vaistoista.
Corolla on parhaimmillaankin vain perushyvä ratsu ja kilpaponi, sillä sitä ei kiinnosta eikä se halua. Kaikki liikkumisen ilo, työnteosta nauttiminen, esiintymisrakkaus, kaikki sellainen puuttuu. Myöskään nöyryyttä tammassa ei ole, jonkinnäköiset yhteistyötaidot kyllä, vaikka mikäli aivan rehellinen olen niin Corollan kanssa kyse on ennemminkin väsytystaistosta kuin yhteistyöstä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Parhaimmillaan Corolla on käyntiliikkeissä, ravissa tapahtuu kaikkein eniten töistäluistamista. Kunhan kimoon saa jotain rotia ja moottorin potkustartattua, connemara on tasaisen suorittaja. Se osaa sen mitä osaa, on tasavahva kaikessa, muttei häikäisevän erinomainen missään.

Corolla tietää, että rekassa sekä trailerissa saa vain olla möllöttää ja syödä, joten mikäs siinä on ollessa. Tämän takia poni on hyvin helppo lastata, eikä matkanteko aiheuta sen isommin stressiä (toki elimistön luonnollisen stressitilan, muttei mitään korvien väliin), oli tamma kyydissä yksin tai kaverin kanssa. Ainoastaan heinien loppuminen saa Corollan näkemään punaista, se kyllä kuuluu ja tuntuu, kun tuohtunut poni rupee kuopimaan, kiljumaan sekä potkimaan.
Vaikka olen kisannut kimoni kanssa, ihan voittaen ja sijoittuen, ei siitä tosiasiasta pääse yhtikäs mihinkään, ettei Corolla vain ole kisaponi. Se ei erityisemmin syty eikä kiinnostu yleisöstä, kisapaikkojen tunnelmasta, koko touhusta. Jälkikäteen mietittynä Corollan kilpauran olisi voinut jättää välistäkin, mutta toisaalta.. poni tarvitsi liikuntaa joka tapauksessa, eikä kisatouhu ole koskaan tammaa stressannut tai haitannut (eivät ne avotaivutukset ole olleet Corollalle kotona yhtään sen mukavampia kuin valkeiden kouluaitojen sisällä), joten.. no, meni miten meni. Onneksi tässä ei ole tapahtunut mitään vahinkoa, poni vain sai liikuntaa.

Sukutiedot

Jälkeläiset

25.10.2019 conn-o. Crane Rothnová i. Cadogan Rothquést om. Sorel (VRL-00884)
01.01.2020 conn-t. Crane Coronae Borealis i. Hopewood Regal Knight om. Mairmoor VRL-13283 & VRL-12701

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

10.05.2020 Varsamuistoja
Käytin lounastuntini puolivahingossa muistelemiseen; silmiini osui kuvia Corollan varsoista, ja se oli menoa sitten. Cadogan Poniesiin myyty Rothnová, kotiin jäänyt tamma Coronae Borealis. Corolla on ollut huvittaman samankaltainen periyttäjä kuin emänsä; oreista on tullut todella, siis todella komeita ja korrekteja, tammat taas ovat jääneet rakenteeltaan vaatimattomammiksi. Hyväluonteisia kaikki, emän ja tyttären varsat, sekä mukavan kapasiteetikkaita, hyviä perusponeja.
Corolla oli hyvä, mutta melko mukavuudenhaluinen.. no, sanotaan nyt suoraan, laiska emä. Sellainen, joka vain puhisi ja huokaili paikoillaan varsansa kirmatessa kauas horisonttiin. Kerran, pari tamma saattoi hirnua ja höristä jälkikasvunsa perään, mutta lopulta ruoka voitti, turpa hamusi heiniä. Tästä melko huolettomasta kasvatustyylistään huolimatta Corolla oli muutoin ensiluokkainen emä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Molempien varsojen vieroittaminen tapahtui melko luonnollista tahtia, Corolla alkoi vieroittaa varsojaan ihan itse, eikä erottamisesta seurannut sen isompia huutoja tai eroahdistuksia kummallekaan osapuolelle.

Tässähän melkein haluaa varsottaa Corollan kolmannen kerran.

18.05.2020 Maastoretki, kirjoittanut Viixi (VRL-13923)
Pieni kimo kökötti aitauksensa perällä, kun lähestyin tarhaa riimunnaru kädessäni. Tamma yritti selkeästi sivuuttaa koko olemassaoloni, sillä se ei vilkaissutkaan minuun äheltäessäni aitauksen porttia auki. Poni ei viitsinyt kääntää minulle edes pientä valkoista korvaansa, ennen kuin avasin takintaskuni vetoketjun ja rapistelin paperista namipussia. Rapinan seuraamuksena aiemmin portille osoittaneesta takamuksesta ei ollut enää tietoakaan ponin kääntyessä salamana puoleeni korvat tötteröllä. "Hei Corolla, katos mitä mä toin sulle", puhelin kimolle ojentaen pientä porkkanan palaa kohti ponin suuta. Laitoin riimunnarun samalla kiinni Corollan riimuun ja lähdin kuljettamaan ponia kohti tallia. Sisällä laitoin pienen valkoisen kiinni hoitopaikan naruihin ja suunnistin hakemaan hoitotarvikkeet. Harjailu sujui kaikkiaan hyvin ja Corolla oli oikein ihastuttava hoidettava, sillä se seisoi koko session ajan hiljaa paikallaan, eikä välittänyt huiskimisistani.

Siirryimme Kurjenpesän pihaan, jossa kiristin vielä uudelleen satulavyötä, sillä tallissa Corolla oli irvistellyt siihen malliin, että olisin pian saanut hampaasta, ellen olisi irrottanut otettani vyöstä. Kiipesin pieneltä korokkeelta satulaan ja lähdimme tutkimaan lähiympäristön maastoreittejä, jotka olivat minulle ihan uudet. Corolla liikkui hitaasti mutta varmasti, vaikka se kyselikin välillä, saisiko napata suuhunsa puissa vihertäviä silmuja. "Annetaan puiden kasvaa rauhassa", höpötin kuin vanha täti konsanaan. Kimo ei vaikuttanut olevan kovin mielissään, kun keräsin ohjat käsiini ja patistelin sen raviin. Askellaji kyllä vaihtui, mutta korvat olivat sen verran kiukkuisesti luimussa koko ravipätkän ajan, etten viitsinyt ravata kauaa. Loppumatka tallille asti taittui tasaisesti käynnissä, mikä oli Corollan mielestä mahtava ratkaisu.

25.05.2020 Se on kesä nyt
Corolla on ottanut kaiken irti lämmenneestä säästä sekä luonnon vihertymisestä. Puut ja pensaat puskevat lehteä hurjalla vauhdilla, ruoho vihertää, voikukka loistaa keltaisenaan – kesä on tullut yhtenä humahduksena Pöytyälle. Tämähän sopii Corollalle, joka makaa pitkin pituuttaan tarhassa tai esittelee harvinaislaatuista akrobatiaa nyrhiessään tarhansa aitojen alta ja välistä vihreää ruohoa. Tammaparka, sitä mahtaisi ärsyttää, mikäli se vain tietäisi, ettei sillä ole mitään asiaa rehelliselle laidunlomalle! Totta kai Corollakin pääsee vihreälle, mutta mitään ”koko kesä laitumella tekemättä mitään” -tyyppistä lomaratkaisua ei ole näkyvillä. Poni itse aivan varmasti haaveilee sellaisesta.

Jo ennestään laiska ponini on koko toukokuun ajan ollut suorastaan ennenkuulumattoman vetelä. Corollaa on ratsastettu ihan normaalisti, sileätreeniä, maastoilua, hölkkäpäiviä ja hikitreeniä (niin ratsastajalle kuin ratsulle..), sopivassa suhteessa. Suunnittelemme naapurini kanssa vievämme hevosiamme uitettavaksi, ja ajattelin kokeilla, mitä Corolla tykkää vedessä polskimisesta. Tokkopa kimo siitäkään innostuu, mutta tuleepahan kokeiltua.
Ratsastin Corollan tänään heti aamusta. Tammaparkaa aikainen työnteko tuntui tympivän tavallistakin enemmän, etenkin, kun kyse ei ollut mistään hölkkämaastosta, vaan kunnon koulutreenistä kentällä. Läpikävin pätkiä parista kouluohjelmasta, keskityin etenkin kiemurauriin sekä avotaivutuksiin. Ja miten hankalaa Corollalle olikaan rehellinen asettuminen ja taipuminen sekä niitä seuraava suoristuminen! Ei fyysisesti hankalaa, kyse oli ennemminkin viitseliäisyydestä. Poni koetti kovasti päästä helpoimman kautta, tehdä asiat mahdollisimman pienellä vaivalla, ja etenkin alkutreenistä Corolla painoi kädellä, ei meinannut ottaa takaosaansa mukaan, liikkui melko tahmeasti ja raskaasti. Minua hieman huvittaa, miten helppo A -tasoinen poni voikin olla välillä hankalampi ratsastaa rehellisesti oikeaan muotoon kuin nuo minun Grand Prix -diivani. Ei se kapasiteetti, vaan se työmotivaatio. Mikäli se oma moottori tai halu tehdä töitä puuttuu, kapasiteetti tai sen puute ei paljoa auta.

Mutta kyllä Corollakin töitä teki, kun vaadin. Eikä se työhön kuollut tai jäänyt kantamaan kaunaa; pari kuivattua leipäpalaa runsaiden kehujen kanssa lepyttelivät tammaa kummasti.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen