Jenkin ikä alkoi hiljalleen tulla vastaan, huolestuttavaa tahtia kuluvat hampaat sekä jalkojen nivelrikkomuutokset olivat tarpeeksi suuri syy päästää vielä pirteä, hyvässä lihassa oleva tamma ikivihreille niityille.
Perustiedot
Meriitit
Holsteintamma, syntynyt 27.01.2014 (29-vuotias)
165-senttinen mustankimo
Estepainotteinen (he A / 130cm / 115cm / CIC2)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Devilsfair, USA
VH15-044-0016
Ostin itselleni kerralla (lainarahalla..) kaksi jenkkiholstia; Valerica Fairin ja Calliope DF:n. Toinen kouluratsu, toinen esteitä ja kenttää kisannut hyppääjä. Molemmat täysin valmiita jalostuskäyttöön. Mitäpä siitä sen enempää; vaikka hevosmääräni olikin kasvanut jo.. valtavaksi, aika moni hankintani oli osastoa ”lupaava nuori”, jotka olin saanut todella hyvillä diileillä muualle kisaamaan. Siitostammoja taas oli paljon vähemmän kuin halusin, joten jenkkineidot osuivat silmiini todella hyvää saumaan.
Calliope DF on vähän omituinen ostos. Muutenkin kuin painotuksensa puolesta. (Vaikka aika paljonhan minulla, kouluratsastajalla, on yleis- ja estehevosia.. Niiden kasvattaminen on yhtä mielenkiintoista kuin kouluhevosten!) Tamman isä on palkittu esteori (holstein), emä (hollantilainen) taas jonkin verran koulua kisannut, muutenkin koulusukuinen hevonen. Calliope DF itse oli kisannut menestyksekkäästi koulua ja kenttää, joskin vähän matalammilla tasoilla kuin puoliveriseltä yleensä toivon. Kilpailumenestyksensä lisäksi Calliope oli varsonut kerran (tammavarsa, kenttäpainotteinen), ja se oli kantakirjakelpoinen, joskin kantakirjaamaton. Vähän sillisalaattimaisen sukunsa vuoksi riskiostos, mutta päätin ottaa riskin.
Luonne
Sen sijaan, että olisin keksinyt niinkin kauniista nimestä kuin Calliope yhtä kauniin lempinimen, ryhdyin kutsumaan kimoani Jenkiksi. Mutta jenkki tämä on; eläväinen, leveästi hymyilevä (tai siltä tamma ainakin näyttää!), melko mahtipontinen, omasta mielestään aina paras kaikessa. Vähän röyhkeästä, överi-itsevarmasta asenteestaan sekä jättimäisestä egostaan huolimatta Jenkki ei ole yhtään ärsyttävä, vaan oikeastaan aika sympaattinen, hauska kaveri. Sillä valtavan egon lisäksi jenkkiholsteinilla on valtavan lempeä, lämmin sydän ja hyvä tahto.
Toisinaan joudun muistuttelemaan kimoa siitä, kenen pillin tahtiin tässä tanssitaankaan. En kuitenkaan sanoisi Jenkkiä ilkeäksi tai uhittelevaksi hevoseksi; sen suuri ego sekä eläväinen persoona vain tekevät tammasta toisinaan laput silmillä ja korvilla kulkevan häslän, joka omasta mielestään voi sanella marssitahdin. Tämä näkyy etenkin talutustilanteissa, mutta myös muissa käsittelytilanteissa; ei ole kerta eikä kaksi, kun Jenkki on koettanut komentaa etusellaan omasta mielestään hidasta hoitajaa. Kertakomennus riittää muistutukseksi, ja komentamisen jälkeen Jenkki muuttuu aika hämmentyneen näköiseksi; ai niin, eihän tässä saanutkaan hötkyillä tai osoittaa mieltään! Hämmennyksen jälkeen tamma seisoo paikoillaan ihan tyytyväisenä, etenkin, jos saa vähän rapsutuksia; sään ympäriltä ja lavoilta saisi harjailla ja rapsutella vaikka kuinka pitkään.
Kunhan pitää huolen, ettei anna Jenkin hoputtaa, kaikki sujuu näppärästi. Tamma kyllä kokeilee onneaan, jos hoitaja on yhtään epävarma (takajalkoihin ei saisi laittaa kuljetussuojia, kuumemittari on ihan typerä kapistus, matolääke maistuu kamalalta), muttei kyllä tee mitään etusella komentamista kummempaa. (Ei tarvitsisi kyllä tehdä sitäkään.) Kun Jenkille ilmoittaa, että nyt tehdään näin eikä asiasta keskustella, tamma tyytyy kohtaloonsa eikä hankaa yhtään vastaan. Hyvin helppo, mutkaton hevonen, kunhan oma asenne ja itsevarmuus ovat kohdillaan. Arka ihminen saattaisi saada puoliverisestäni esille komentelevan, ihmistä haastavan pikkulohikäärmeen.
Talutettaessa Jenkki kulkee herkästi minne haluaa, jos sille antaa vahingossakaan tilaisuuden. Löysäkin naru menee, kunhan Jenkin palauttaa saman tien takaisin vierelleen, jos tamma ottaa yhtäkään sivuaskelta.
Jenkin ego tekee siitä.. ei nyt suoranaisesti haastavan ratsastaa, ehkä ennemminkin työlään? Jos ratsastaja on arka, epävarma tai avuissaan epäselvä, Jenkki toteaa olevansa tilanteen rouva ja täten päätösvaltainen askellajin, suunnan sekä yhteistyön jatkumisen suhteen. Tämän takia vain kokeneemmat ihmiset ratsastavat kimollani. Osaavan ihmisen alla tamma kokeilee ehkä kerran, kaksi, saako tehdä itsenäisiä päätöksiä vai ei. Todetessaan, ettei ratsastaja anna yhtään siimaa, Jenkki tyytyy kohtaloonsa tehden töitä iloisesti ja mielellään, yhtään vastustelematta, ja antaen itsestään aina täydet 110%. Myös hölkkämaastoilla.
Tämä hevonen ei ota nokkiinsa vähän rouheammista avuista; Jenkin meno ei muutenkaan ole ihan niin justiinsa. (Onnitteluni sille, joka on Jenkin hyväksytyt kenttäkoulutulokset tehnyt; tamma on niin suurpiirteinen sinne päin -kouluhevonen, että sujuva pohkeenväistökin tuntuu ihmeeltä!) Reipas, rempseä, energinen, eteenpäinpyrkivä Jenkki ei jaksa ottaa turhaa stressiä työnteosta, mutta saattaa vähän suutahtaa, jos samaa asiaa – oli se sitten pääty-ympyrä tai suhteutettu linja – jauhetaan turhan paljon. Se oli ihan hyvä jo ensimmäisellä kerralla!! Jenkin suutahtaminen näkyy lähinnä hieman vauhdikkaampana menona, ja tamma kyllä leppyy, kun sen kanssa puuhaa hetken jotain muuta. Napakat, vaihtelevat tehtävät sopivat tälle amerikkalaisdaamille kaikkein parhaiten.
Vähän tyhmänrohkeana hyppääjänä Jenkki ponnistaa aika huolettomasti mistä sattuu tuntuen luottavan satumaiseen tuuriinsa sekä uskomattomaan osaamiseensa, toisinaan turhankin kanssa. Ratsastaja ei kuitenkaan saa turhan paljoa neuvoa, vaan Jenkin on hyvä antaa kuvitella, että tamma saa päättää jotain itsekin. Tämä hevonen kyllä nostaa jalkansa ja käyttää selkäänsä, 130cm rataesteillä ja 115cm maastoesteillä sujuu leikiten, vaivattomasti ja hyvällä tyylillä. Kimo kuitenkin vaatii ratsastajan, jolla on pelisilmää, ja joka ymmärtää ratsastaa ohi esteestä jos lähestyminen menee pipariksi. Jenkki ei nimittäin kiellä tai ohita itsekseen, vaan on vähän turhankin potentiaalinen puomeihin ryskääjä tai maastossa sivuluisuun päätyvä. Turhankin optimistinen hurjapää.
Lastaussillat Jenkki suorastaan juoksee ylös ja kyytiin; matkustaminen on ihanaa! No, kuoppaisella tiellä kyllä potkitaan seiniä, mutta muuten matkustaminen on ihanaa, sillä se tarkoittaa uusia paikkoja! Ehkä kilpailuita! Sillä ah, kisapaikkoja, niiden tunnelmaa, suorituksen aiheuttamaa adrenaliinia, kaikki se vauhti ja jännitys, niitä Jenkki rakastaa koko Pepsodenthymyolemuksensa voimin. Tamma kasvaa aina noin kaksikymmentä senttiä korkeutta kisapaikoilla, sen askeliin tulee vähän lisäjousia ja jos joku hevonen pitää itsestään melua kisapaikoilla, se on kimeästi jutusteleva Jenkki.
Mutta Jenkki osaa myös keskittyä ja häikäistä, ottaa yleisönsä ja vakuuttaa tuomariston. Keskittynyt, kylmähermoinen, silti riemumielin ja täydellä sydämellä suorittava puoliveritamma on kilpahevonen sanan kaikissa merkityksissä. Uskomaton suorittaja, showtähti, palkintojenjaon poseeraava diiva.
20.06.2019 Huh hellettä!, kirjoittanut Viixi
Autoni lämpömittari näytti peräti kahtakymmentäyhdeksää astetta kurvatessani Kurjenpesän parkkipaikalle. Aikeeni olivat selkeät ja helpot; tulisin harjailemaan kimon holsteintamma Jenkin. Avasin ilmastoidun autoni oven ja noustessani autosta meinasin siltä seisomalta luovuttaa koko homman suhteen, pujahtaa takaisin viileään autooni ja huristella jäätelökioskille. Ilma oli tukalan kuuma, hiki valui otsaltani jo tallin ovelle päästessäni, enkä ollut kävellyt kuin vaivaiset kaksikymmentä askelta. Kiitin onneani, ettei sisällä Kurjenpesän tallissa ollut läheskään näin lämmin, vaan ihana viileä aalto syleili minua avatessani tallin pääoven. Tallissa ei näkynyt sitten ristin sielua, ilmeisesti kaikki olivat tulossa vasta illemmalla sään viilentyessä. Olin kuitenkin saanut tekstiviestillä Ainolta ohjeet, mitä Jenkin kanssa tekisin ja mistä hevosen löytäisin, mikäli tallilla ei olisi ketään näyttämässä tietä. Vaikeroin mielessäni tiedostaessani joutuvani lähtemään takaisin tuonne helteeseen hevosenmetsästykseen.
Ainon viestissä varoitettiin siitä, etten vahingossa ottaisi väärää holsteintammaa Lempeä, joka on myös kimo. Riimun värin perusteella löysin Jenkin nopeasti, eikä matkaani tarttunut väärä neito. Jenkki arvioi minua katseellaan hieman halveksuen kiinnittäessäni riimunnarua, mutta rapistellessani taskussani olevaa heppanamipussia sen ilme kirkastui ja se otti lahjukseni vastaan mukisematta. Avasin portin ja lähdin puolijuoksua kuumissani taluttamaan kimoa kohti tallia. En päässyt kuitenkaan pitkälle, kun matkani jo tyssäsi siihen. Vilkaisin taakseni rekisteröiden katseellani Jenkin portin pielessä syömässä ruohoa häntä puolelta toiselle rennosti huiskien. Vedin riimunnarusta ilman tulosta. Tamma ei välittänyt ähellyksestäni, vaan jäi muina naisina syömään ruohoa. Jouduin lopulta nostamaan neitokaisen pään käsivoimin ylös saaden tämän viimein lähtemään mukaani. Tallissa kiinnitin hoitopaikalle yltä päältä pölyisen tamman, ilmeisesti se oli käynyt piehtaroimassa. Pyyhkäisin hikisen otsani käsivarteeni ja hain hoitopaikalle Jenkin hoitotarvikkeet. Hörppäsin tallin vesipisteeltä myös vettä, jano oli sanoinkuvaamaton.
Aloitin minua turvanvartta pitkin katselevan Jenkin harjaamisen kaulan yläosasta korvan takaa. Harjakseni olin valinnut kumisuan, jolla pyörivin liikkein irrotin pölyä piehtaroineen hevosen karvapeitteestä. Käteni oli kyynärpäähän asti pölyssä päästessäni vihdoin toisen puolen takajalan tuntumaan. Kun kaivoin käteeni juuriharjan ja olin aikeissa aloittaa toista harjauskierrosta, Jenkki polkaisi pari kertaa kaviollaan tomerasti lattiaa korvat luimussa - ei ilmeisesti olisi halunnut harjaussession enää jatkuvan. Komensin kimoa napakasti ja hölmöily loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, hyvä niin. Jynssäsin tamman kuontalon läpikotaisin juuriharjalla, ennenkuin viimeistelin kiillotuksen pölyharjaa käyttäen. Kaviot nostelin yksi kerrallaan, vaikkei niissä juuri mitään ollutkaan. Lopuksi rapsutin tovin tammaa kuin palkinnoksi sään ympäriltä, josta se nautiskeli täysin siemauksin. Oli taas aika lähteä kihisevän kuumaan ulkoilmaan auringossa olevan lämpömittarin punaisen viivan vain noustessa.
21.06.2019 Kuka täällä komentaa, kirjoittanut Assi
Kesäloman keskeyttäminen ei tunnu edes pahalta, kun tuttu tallinomistaja pyytää käydä liikuttamassa siitostammansa juhannuksen kynnyksellä. Ajelin ruuhkaa vastaan ja pääsin paikalle vanhasta ulkomuistista, kerran vain eksyin.
”Jenkki?” huutelin laitumen reunalla ja yritin löytää Ainon kuvaileman kimon vihreästä merestä. Hetkeen en nähnyt kuin pari vääränväristä yksilöä, kunnes aivan silmänurkkani sivusta kohosi maantasolta valkoinen olento, joka lähti hiljakseltaan kävelemään suuntaani. Tammalla ei näyttänyt olevan kiirettä, mutta tulipa se ainakin luokseni ilman että jouduin helteessä juosta laitumella ratsuni perässä.
”Oletko valmis maastoiluun?” kysäsin napsauttaessani riimunnarun riimuun kiinni.
Onneksi Aino oli varoittanut, että Jenkki yleensä kokeilee käsittelijänsä taidot, sillä jo matkalla talliin seisoimme hetken kimon kanssa naamat vastatusten, kun tamma yritti oikaista pihan parhaimmalle ruohoapajalle välipalalle. Satapäinen ponilaumani on kuitenkin opettanut paljon ja lyhyen keskustelun jälkeen hoitotoimetkin sujuivat vallan mutkattomasti. Kerran tamma yritti etujalallaan sohia, mutta tämä loppui tiukkaan mulkaisuun ja Jenkki näytti viatonta naamaa loppuajan.
”Mihinpäin, kaveri?” kysäisin noustuani tamman selkään tallin pihalla. Jenkki lähti päättäväisesti kulkemaan pellon viereistä tietä, joten päättelin, että se olisi yhtä hyvä vaihtoehto kuin muutkin. Lenkkimme sujui lintujen visertäessä ja asteiden kohotessa lähemmäs kolmeakymmentä leppoisasti, mitä nyt Jenkki välillä tarkisti, että onhan ohjat edelleen käsissäni. Ovela tapaus, sillä heti jos unohduin nauttimaan maisemista turhan kauaksi, neidin korvat alkoivat pyöriä ja jotain oli tiedossa. Pidimme lenkin suhteellisen rauhallisena, sillä pelkästään ravipätkät sai molemmat meistä hikoilemaan kuin saunassa.
Kun saavuimme takaisin tallipihalle ilman, että olimme kertaakaan kääntyneet, en voinut kuin purskahtaa nauruun. ”Rouva hyvä taisi nyt olla pomon roolissa reitin suhteen?” kysyin naureskellen laskeutuessani tamman selästä ja lähdimme kohti lopputoimia.
04.07.2019 Eläkerouvan kuulumisia
Jenkki saa viettää loppuelämänsä aika lailla oloneuvoksena, toki (kevyesti) liikutettuna, mutta vain kotiympyröissä. Kolme kertaa varsonut, pitkän kilpauran tehnyt kimo on totisesti eläkepäivänsä ansainnut! Sen verran vanha rouva saa vielä edustaa, että käväisee esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa, jahka poikansa ovat keränneet kilpanäyttöjä.
Ostin Jenkin ja Vaalan pienellä lisälainalla. Tämä laina on jo maksettu takaisin; molemmat tammat ovat tehneet varsan, jotka myin hyvällä hinnalla erinomaisiin koteihin. Myydyn orivarsan lisäksi Jenkki on tehnyt toisenkin varsan, ori sekin, jonka jätin itselleni. Toivoin kyllä tammavarsaa, mutta läheskään aina ei saa tilaamaansa. Periaatteessa mikään ei estäisi neljännen varsan teettämistä, mutta taidan silti jättää Jenkin varsamäärän kolmeen.
Laidunlomastaan täysin rinnoin nauttinut Jenkki löysi nopeasti oman paikkansa Kurjenpesän tammojen hierarkiassa. Olkoonkin hieman isoegoinen ja aavistuksen röyhkeä persoona, Jenkki on osoittautunut loistavaksi nuorten kaitsijaksi ja kurinpitäjäksi! Amerikanvahvistukseni ei siedä yhtään nuorempiensa härppimistä tai kukkoilua, mutta toisaalta Jenkki ei simputa tai kurita turhaan, vain koska voi. Ihmisiähän tamma saattaa vähän haastaa, eikä aina ihan vähääkään. Onneksi selvät rajat ja nopea kurinpalautus pitävät Jenkin sinä tyytyväisenä, asiallisena hevosena joka se ajoittaisesta kukkoilustaan huolimatta on.
