Kurjenpesä

Väjen Mehtäkaiku "Kauko"

Perustiedot

Meriitit

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

"Kouluvarsa tai pari", sanoin Katariinalle, kun tunnustelin mahdollisuutta tilausvarsaan tai pariin. Kyllähän minä varsat sain - kenttäpainotteiset sellaiset. Kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään?

Nähdessäni Kaukon ensimmäistä kertaa Katariinan lähettämissä kännykkäkuvissa totesin saman tien orin olevan Kauko. Virallisesta nimestä ei ollut vielä mitään puhetta, mutta totesin itselleni ja Katariinalle (joka ei päässyt WhatsApp-viestejäni karkuun), ettei joka lempinimeä tarvitsekaan johtaa virallisesta nimestä. Kauko mikä Kauko. Kauko kuuluu minusta luotettavalle, lämpimälle, rehelliselle persoonalle, rauhoittavalle peruskalliolle, ja sellaiselta tuo pitkäkinttuinen, melko suurinivelinen varsa minusta vaikutti. Se oli.. tunne, sillä millaisia johtopäätöksiä sitä oikeasti voi tehdä muutaman tunnin ikäisen varsan valokuvista? Tiedostan kyseessä olleen pelkästään vaikutelmia, tai ehkä ennemminkin toive siitä, mitä varsa tulisi olemaan kasvaessaan.

Ja melkein kuin satukirjoissa, Kaukosta kasvoi luotettava, omalla vaatimattomalla, hiljaisella tavallaan lämmin, rehellinen hevonen. Rauhoittava, rauhallinen, tyyni peruskallio, joka tuntui tutulta, kuin ystävältä, saman tien vieroituksen jälkeen Kurjenpesään muutettuaan. Kuulostakoon vähän typerältä tai kliseeltä, mutta minusta tuntui kuin ori olisi aina asunut Kurjenpesässä, ollut osa tallia, kuin tuntisin sen muutenkin kuin Katariinan kuulumisten ja jokusten tutustumisreissujen verran. Niin helposti ja vaivattomasti Kauko "asettui taloksi".

Luonne

Kauko tuntui alusta alkaen tutulta, kotoisalta, ja siitä kasvoikin yksi niistä hevosista, jotka tuntuvat peruskalliolta, ystävältä. Rauhallinen, kaikin puolin järkevä ja hyväkäytöksinen ori katselee maailmaa lempeillä, viisailla silmillään, ei pidä melua itsestään, tekee vain työnsä nöyrästi ja vaatimattomasti. Kauko sopeutuu kaikkeen, se ei turhia stressaa tai ihmettele, vaan tuntuu pysyvän järkkymättömän rauhallisena silloinkin, kun muita hirvittää. Toki Kaukokin säikkyy, kukapa ei säpsyisi joskus? Ori kuitenkin rauhoittuu nopeasti, eivätkä sen säikkymisreaktiot ole koskaan olleet järin suuria. Saaliseläimeksi tämä hevonen on uskomattoman tyyni ja luottavainen.

Kenelläkään ei koskaan ole ollut ongelmia Kaukon kanssa. Se oppi nuorena nopeasti tavoille, eikä se erityisemmin jännittänyt ensimmäistä kengitystä, hampaiden raspausta, satulaa selässään tai mitään muutakaan. Trailereihin ja rekkoihin se on aina kävellyt samalla rennolla huolettomuudella kuin tarhaansa tai karsinaansa. Kauko tulee juttuun kaikkien kanssa, ihmisten ja muiden eläinten, eikä se tee itsestään numeroa tammojen tai muiden orien seassa. Nuoruusvuosiensa orilaitumilla Kauko oli kaikkien kaveri, ja sitä se on edelleen. Rauhallinen, hiljainen hevonen, joka kyllä tervehtii tuttuja lämpimänpehmeällä hörinällä. Vieraille se ei hörise, vaikka käyttäytyykin mallikelpoisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Harjaamisesta sekä pesuhetkistä Kauko nauttii silmät (puoli)ummessa, alahuuli lattiaa kohti venyen, täysin rentona ja oloonsa tyytyväisenä. Myös rapsutukset, erityisesti lapojen sekä otsan, ovat orin mieleen, eikä sitä tunnu haittaavan halailu tai muukaan läheisyys. Joskus se painaa päätä syliä kohti, pyytää oikein kohteliaasti rapsutuksia.

Parhaimmillaan luottohevoseni on ratsuna, eikä pelkästään komeiden liikkeiden, hienon hyppytekniikan sekä yleisen erinomaisen ratsastettavuuden takia. Kaukon selässä vain, olkoonkin klisee, rentoutuu, unohtaa huolensa. Minäkin, vähän stressiherkkä ja hieman tiukkanutturaiseksi suorittajaksi muuttunut klassinen Kireähkö Kouluratsastaja, olen Kaukon selässä muistanut, miltä ratsastaminen tuntui ennen ensimmäisiäkään valmennus- tai kilpailutavoitteita. Siitäkin huolimatta, että Kauko on nimenomaan kilparatsu, CIC1-tasoinen kenttähevonen. Minä en kilpaile Kaukolla, ehkä joskus kouluradoilla, mutta ratsastan orillani kyllä muuten. Hyppääminen ei ole ihan minun juttuni, vieläkään. Kauko on nöyrä, eteenpäinpyrkivä, hyvällä tavalla herkkä ja reaktiivinen hevonen. Se kuuntelee ratsastajaansa, tekee mielellään töitä, eikä tunnu pitkästyvän vaikka treenit olisivatkin pidemmän aikaa vähän yksitoikkoisia. Maastoesteet, maastoilu ylipäätään, lienee kuitenkin Kaukon suosikkipuuhaa. Eivät kentät ja maneesitkaan saa oria huokailemaan tylsyydestä, mutta ehkä nimessä on enteitä, ja ori on sydämeltään metsän asukki.

Kauko on näyttävä, täsmällinen ja osaava kouluhevonen, erityisen hyvä hyppäämään, eikä sen liikkeissä tai tekniikassa oikein ole moittimista. Enkä edes kamalasti lisännyt värikynää tähän. Ori suorittaa tasaisen hyvin niin koululiikkeet kuin esteradat, myös teknisesti haastavat, vaikkei ihan yhtä ketterännäppärä olekaan kuin vaikkapa puoliveriset tai sporttiponit. Kevyeksi kylmäveriseksi Kauko on kuitenkin aivan tarpeeksi nopea ja ketterä, sen askellajeissa on paljon (hieno)säätövaraa, eikä ori arastele mitään esteitä, niitä erikoisimpiakaan. Lyhyet tai vinot lähestymiset eivät ole mikään ongelma, kokoaminen ja lisääminen sujuvat yhtä hyvin.. Kauko ei kuitenkaan työskentele ilmaiseksi. Se tekee kokemattomien ratsastajien kanssa perushyvin töitä, muttei ole mikään automaatti tai täydellisesti itseohjautuva. Korrekti kokoaminen vaatii töitä myös ratsastajalta, totta kai.

Hyvähermoisena, tyynenä hevosena Kauko ei sano mitään matkustamiseen tai vilkkaisiinkaan kisapaikkoihin. Se esiintyy aina edukseen niin näyttelyissä kuin ratsastuskilpailuissa (myönnän käyttäväni näin komeaa hevosta erityisen mielelläni näyttelytuomareille), ja kuten kotonakin, myös kilpailutilanteissa Kauko työskentelee mielellään ja on yksinkertaisen ihana työkaveri, jonka kanssa on hyvä, rauhallinen ja varma olo. Myös tämmöisen aivan uuden kilpailujännityksen löytäneen konkariratsastajan, joka jostain syystä huolestuu nykyään kaikesta. "Anna hevosen huolehtia, sillä on suurempi pää", kuuluu sanonta, ja ehkä Kauko on ottanut huoleni omikseen? Ainakin tämän hevosen kanssa minunkin huoleni katoavat.

Sukutiedot

Jälkeläiset

14.02.2022 sh-o. Kurjen Mehtäkurki e. Väjen Kurkikomeetta om. Harri Sarviharju (VRL-14704)
19.02.2023 sh-o. Mehtänpeitto e. Sampelin Soma om. Liisa Tuoninen (VRL-12701)

Kilpailutulokset

Väjen Mehtäkaiku kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa. Ajankohtaisen ominaisuuspistetilanteen näkee hevosen VH-profiilista.

VSR Cupit 5 sijoitusta joista 1 voittoa
28.02.2022 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup va B 5/50
30.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset VSR Cup va B 3/22
30.11.2022 Varismäki VSR Cup va B 1/34 74,389%
31.12.2022 Varismäki VSR Cup 110cm 6/38 4 vp
31.12.2022 Varismäki VSR Cup CIC1 3/40

Päiväkirja & valmennukset

16.06.2021 Kouluvalmennus, valmensi Viixi
Kauko ravasi auringon paahteessa kärventyvää kenttää ympäri sellaisella suomenhevosen tarmokkuudella, ettei heti olisi arvannut ulkona olevan lähemmäs kolmekymmentä astetta lämmintä, ellei itse olisi ollut todistamssa tätä lukemaa. Hihaton toppi ja pikkushortsit eivät auttaneet sen enempää kuumuuteen kuin tänäkesänä ennätyksellisesti lisääntyneisiin hyttysiinkään, sainkin Kaukolta vähän kummaksuvan ilmeen alkaessani suihkua hyttysmyrkkyä iholleni kentän laidalla. Ainokin joutui tarmokkaiden, mutta hikisten alkuravien jälkeen pyytämään vesipulloansa aidan nokasta, ilman sitä naisparka olisi varmasti kuollut vesihukkaan.

Kauko jatkoi lyhyiden välikäyntien jälkeen töitä samalla päättäväisyydellä kuin aiemminkin siirtyen tehtävällemme matkaavoittavassa ravissa. Keskihalkaisijalla tehtävä avotaivutus vaati liikkeen kokoamista ja Ainolta erityistä tarkkuutta linjasta, sillä ilman aidan tuomaa tukea liike saattoi helposti harhailla sivulle. Kaukon takaosa teki töitä vahvasti kuten kuuluukin ja kokonaisuus näytti varsin hyvältä - avoja oli takuulla tehty ennenkin. Suunta vaihtui jokaisen kierroksen jälkeen ja pientä toispuolisuutta ilmeni, sillä vasemmassa kierroksessa Kaukon takaosa oli herkemmin valahtamassa liikaa ulos, jolloin paino takaosalta katosi. Aino sai viedä toisen jalkansa tukemaan takaosaa selvemmin, jolloin vasen kierroskin alkoi näyttää paremmalta ja muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen ratsukko sai kävellä.

Tehtävään alettiin lisätä laukkaa niin, että laukka nousi keskihalkaisijan keskipisteestä avotaivutuksen jälkeen ja jatkui isolle keskiympyrälle. Nostot tuli tehdä tarkasti mutta ilman liiempiä elehdintöjä, ratsastajalla takapuoli satulassa, tuntuma ohjissa ja hevonen niiden välissä. Kaukolle riitti kevyt pohkeen siirto halutulle paikalle ja laukka nousi kootussa paketissa. Ympyrällä sai pyytää varovasti eteen kuitenkaan lössäyttämättä koko pakettia, sillä laukkaosuus oli melko lyhyt ja sen jälkeen olisi saatava hevonen takaisin keskihalkaisijalle hallitusti. Kauko teki työnsä maltilla ja pieniä hännän viskaisuja lukuunottamatta tyytyväisen näköisesti. Keskihalkaisijalle palatessa tehtiin huolellinen suoristus ja ravattiin jälleen tehtävän aloituspisteeseen. Ratsukon suoritus oli tänään ollut vahvaa ja helteestä huolimatta päättäväisen määrätietoista, tästä olisi varmasti hyvä jatkaa kotitreenejä mukavin mielin.

05.11.2021 Kaukoa mä ratsastan, kirjoittanut Enna
Vaikka omissakin hevosissani riitti työtä vuorokauden jokaiselle tunnille ja vähän enemmänkin, en koskaan kieltäytynyt reissusta Kurjenpesään. Tuomaroimme Ainon kanssa yhdessä meillä Hiivurissa järjestetyt koulukisat, jolloin sovimme, että kävisin hyppäämässä hänen suomenhevosori Kaukolla. Kisojen jälkeisenä tiistaina olin järjestänyt omien hevosten treenit niin, että pääsin lähtemään tien päälle. Juuri, kun olin hyppäämässä autooni, Harri ilmestyi autoni viereen ja ilmoitti tulevansa mukaan. Tämäpä oli erikoista, yleensä mies tuli Hiivuriin rentoutumaan, eikä ollut kiinnostunut ylimääräisistä reissuista. Etenkään, kun eihän hänellä itsellään ollut nyt mitään asiaa Kurjenpesään. Kohautin harteitani, Harri hyppäsi kyytiini ja päätti radiokanavan.

Reilu kolmen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme vihdoin Kurjenpesään. Aino keskeytti tarhan siivoamisen autoni nähtyään ja lähti kävelemään meitä kohti niin kovaa vauhtia, ettei olisi uskonut, että olimme juuri pari päivää sitten nähneet. Nainen tervehti meitä leveä hymy huulillaan, eikä ollut edes yllättynyt nähdessään Harrin. "Kauko odottaa sua karsinassa ja varusteet siinä karsinan edessä. Laita vaan ori kuntoon ja mene kentälle, käyn nopeasti sisällä", Aino huikkasi ja nyökkäsi Harrille. Tämä kaksikko lähti autoltani yhteistuumin minun jäädessä ihmeissäni tuijottamaan heidän peräänsä. Mitähän noilla kahdella oli oikein mielessä?

Kauko paljastui kovin hellyttäväksi tapaukseksi, eikä sitä tuntunut lainkaan haittaavan se fakta, ettemme olleet koskaan ennen tavanneet. Rautias ori hamuili taskujani ja kerjäsi rapsutuksia kuin olisimme hyviäkin ystäviä. Valmistautuminen kesti hieman ajateltua kauemmin, koska unohduin moneen otteeseen rapsuttelemaan Kaukoa sen sijaan, että olisin esimerkiksi satuloinut sen. Vaikka olinkin tavallista hitaampi, olin silti kentällä ennen tätä mysteerikaksikkoa. Ehkä Harrin kahvihammasta kolotti ja nyt he olivat unohtuneet jonkin mehevän juorun äärelle. Noustuani orin selkään unohdin heidän salaperäisen käytöksensä.

Ehdin jo verrytellä Kaukoa kumpaankin suuntaan kaikissa askellajeissa ennen kuin Aino tuli kentälle laittamaan esteitä. Ratsuni tuntui kovin kevyeltä ratsastaa ja pääsin todella nopeasti jyvälle siitä, kuinka tämän kanssa toimitaan. Kauko oli heti alusta alkaen todella yhteistyökykyinen ja tunsin heti laadun istuinluideni alla. "Vähän pohjetta ja napakampi ulko-ohja, päästä vähän avoimempaan muotoon", Aino huikkasi ohimennen esteitä kyhätessään. Tämän vinkin kautta tuntuma vain parani entisestään. Olipa Aino kyllä melkoisen aarteen löytänyt Haltiasalosta. Olin niin ihastuksissani tähän oriin, etten edes kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Harria näkynyt mailla halmeilla.

Aloitimme hyppäämisen ihan pienistä ristikoista niin, että sain hakea taas tuntumaa vieraaseen ratsuuni. Eipä sillä, tämän hevosen kanssa olo oli hyvin varma ja ratsastus tuntui koko ajan vain miellyttävämmältä. Nautin Kaukon liikkeistä ja voimakkuudesta, tässä orissa oli kyllä sitä jotain. Pikkuristikot ylittyivät ongelmitta kerta toisensa jälkeen, minkä vuoksi Aino totesikin, että voisi ihan hyvin laittaa esteisiin lisää korkeutta. Tämä sopi minulle hyvin. Emme olleet sopineet mistään valmennuksesta, mutta totta kai halusin Ainolta vähän vinkkejä ja apuja, hänhän hevosensa paremmin tunsi. Eikä hevosenomistaja kyllä pihtaillutkaan neuvojensa kanssa.

Hyppäsimme melko rennolla otteella. Aino oli laittanut esteet kentälle niin, että pystyin varioimaan esteiden ympärille erilaisia tehtäviä. Välillä tulin esteitä niin, että suunta vaihtui ja laukka myös, toisinaan taas tein jotain mukamas rataa, välillä hyppäsin ympyrällä. Mitä nyt mieleeni juolahtikin juuri sillä hetkellä. Kauko toimi erinomaisesti, vaikka tehtävä vaihtuikin vähän väliä. Ori oli hyvin kuuliainen ja teki juuri sillä teholla, mitä siltä pyysin. Koko ratsastuksen ajan esteet olivat pysyneet maltillisesti 70–90 sentissä, emme lähteneet treenaamaan maksimitasolla etenkään siksi, että ratsu oli minulle kuitenkin vieras siitä huolimatta, että yhteistyömme sujui erinomaisesti. Ei kuitenkaan pidä lähteä retostelemaan, vaan joskus on mukava nauttia lajin helppoudesta.

Vasta loppuverryttelyn alkaessa Harri käveli kentän laidalle. Hänellä oli epämääräinen ilme kasvoillaan. Ei sitä virneeksi voinut sanoa, vähän kieroon vääntäytynyt ehkä. Kauko oli omassa mahtavuudessaan saanut minut täysin unohtamaan, että nämä kaksi selkeästi juonivat jotain. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan jatkoin uraa pitkin keventelyä ja tarjosin Kaukolle hieman vapaampaa muotoa. Kun siirsin Kaukon käyntiin ja taputin sitä kaulalle, näin Ainon ja Harrin supisevan keskenään. Yhtäkkiä Harri otti kätensä selkänsä takaa. Hänellä oli kypärä kädessä. Hän laittoi sen päähänsä. Mitä ihmettä täällä tapahtuu, eihän tuo mies ollut käynyt hevosen selässä vuosikausiin.

"Jospa minä jatkan tästä", entinen kenttäratsastaja totesi ja nyökkäsi ensin Ainolle, sitten minulle. "Ööh, oletko aivan varma tästä? Ethän sinä…" yritin änkyttää, mutta Aino keskeytti puheeni topakasti, samalla virnuillen: "Etkö kuullut, käsky kävi!" Eipä minun auttanut muuta kuin laskeutua ratsuni selästä ja ojentaa ohjat miehelle. Tuijotin tätä herrasmieskaksikkoa suu auki. En saanut sanaakaan suustani. Vaikka kuinka pinnistelin, en todellakaan saanut päähäni, koska olin viimeksi nähnyt hänet hevosen selässä. Kyllä hän ajoi joitakin suomenhevosiani, mutta luulin, että nämä touhut Harri olisi jättänyt kokonaan kilpauran lopetettuaan.

Ei Harri paljoa muuta tehnyt kuin kävellyt, vähän otti ravia kumpaankin suuntaan, mutta ei laukannut. Ehkä hyvä niin, sydämeni tykytti melkoista tahtia rinnassani. Kaukohan toimi eläkeläismiehen ratsuna paremmin kuin hyvin ja Harrin kasvoilta paistoi onni. Olihan hän varmasti kaivannut hevosen selkään, vaikka itse päättikin lopettaa kokonaan ratsastuksen. En ollut koskaan edes kysynyt, haluaako hän ratsastaa. Ajattelin, että hän on päätöksensä tehnyt. Aino hymyili salamyhkäisesti. Kukaan ei sanonut sanaakaan koko sinä aikana, jonka Harri vietti Kaukon selässä. Lopulta hän pysäytti orin keskelle kenttää, taputti kaulalle ja laskeutui alas. Samalla hän rikkoi hiljaisuuden: "Olet Aino ihan oikeassa. Tämä voisi todellakin olla potentiaalinen isä tulevalle varsalleni." Nyt suuni vasta loksahtikin auki. Mitä tuo mies oli juuri oikein sanonut?!

28.11.2021 Nuorten kenttähevosten katselmus, kirjoittanut Inkku R.
Tapahtumakutsu.

Voi miten upea hevonen! Mehtäkaikussa oli sellaista vanhanaikaisen suomenhevosen arvokkuutta, jota enää harvoin näkee. Aivan upea ori! Kaukosta oli kerrassaan hankala löytää kommentoitavaa rakenteen puolesta; täydellinen ratsuhevostyyppi, kuivat hyväasentoiset jalat, erinomainen kaula, hyvin kehittynyt lihaksisto. Täys kymppi! Koeratsastajamme Jonas Åberg kuvaili Kaukoa erityisen miellyttäväksi ratsuksi, joka jäi positiivisena yllätyksenä mieleen. "Tämä ei lainkaan tunnu suomenhevoselta", Jonas kehui oria. Ravissa ori polki hyvin, mutta vasta laukassa koko potentiaali pääsi esiin. Erityismaininnan Jonas antoi käynnistä, joka letkeydellään jäi ratsastajan mieleen. Kauko oli rakenteensa ja askellajikokeen puolesta tuomariston kärkisuosikeissa, mutta valitettavasti pitkä päivä rokotti nuorukaisen suoritusta sekä koulu- että esteosuudella. Koulussa Aino Kurkinen teki kaikkensa, mutta väsähtänyt Kauko lakkasi yhteistyöstä tyystin 10-kohtaan mennessä. Sihteerin harakanvarpaista on tulkittavissa tuomarin kommentti: upeaa lisättyä laukkaa, harmi että tässä piti esittää harjoituslaukkaa... Jumbosija tuli selväksi oriin poistuessa aitojen yli areenalta. Ainakin jätti muistijäljen! Esteosuudelle Kauko ja taustajoukkiot olivat selvästi tsempanneet tai ainakin käyneet pitkälliset yhteistoimintaneuvottelut, sillä Kauko karautti tyylipuhaasti neljännelle sijalle. Liitävästä laukasta oli eittämättä hyötyä, vaikakkin koko maneesi tuomaristoa myöten pidätti hengitystä oriin singotessa seiskalta kohti viimeistä estettä. Tuskin on yhtä vikkelää suokkia meidän maneesissa nähty! Puomi ylittyi täpärästi, jääden kolisemaan kannattimilleen. Yleisö pidätti jännittyneenä hengitystään, sillä takana oli jo kaksi pudotusta. Kun puomi kolahti alas, Kaukon sijoitus neljäntenä varmistui. Ei ollenkaan huono suoritus! Tuomaristoa hymyilytti omistajan kommentit, kuinka Kauko yleensä on niin rauhallinen. Niinpä, tällaiset päivät ovat rankkoja kaikille, eikä vähinten pienille hevosenaluille.

Vaikka Kauko jäikin luokkansa häntäpäähän (toiseksi viimeiseksi), en jää harmittelemaan. Päivä oli pitkä ja jännittävä niin hevoselle kuin omistajalle, ja väsähtänyt Kauko-rukkani käyttäytyi paikoin hyvin epäkaukomaisesti. Ori kuitenkin tsemppasi loppua kohden, ja kyllä sitä kehuttiin ja kiiteltiinkin vähän joka välissä! Saimme tuomaristolta kehujakin, itse asiassa hyvinkin paljon ja monesta asiasta. Aina ei voi onnistua, etenkään nuorten kanssa. Päivä osoittautui odottamaani raskaammaksi Kaukolle, mutta toivottavasti hevoselle jäi kuitenkin positiivinen kokemus tästä katselmuksesta, vieraasta paikasta ja uusista ihmisistä. Omalta osaltani kiitän Kuuvuoren väkeä upeasti järjestetystä tapahtumasta!

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen