Kurjenpesä

Cadogan Imaginaerum "Maggie"

Perustiedot

Meriitit

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

Hieman varkain, täysin huomaamattani, welshit ovat kietoneet minut pikkusormensa ympärille. Sormen ja sormen, kavionsa? D-sektion welshit ja part bredit tuntuvat tulleen jäädäkseen, aivan kuten vuonohevoset aikoinaan. Lukumäärällisesti pieni rotusektio, mutta itselleni aivan yhtä tärkeä ja mieluisa kuin suurilukuisemmat puoliveriset ja suomenhevoset ovat – siitäkin huolimatta, että puoliveristen kanssa minä varsinaista ratsastajan uraani teen.

Löysin Maggien suurtallin vähennysmyynnistä. D-tamman suku kiinnitti huomioni, samaten korrekti, hyvä rakenne. Kapasiteetti tietysti oli, on edelleen, matalanpuoleinen, mutten ole ennenkään jäänyt pitkiksi ajoiksi tuollaista harmittelemaan. Korkeallakaan kapasiteetilla ei tee mitään, jos se on yhdistetty lasisiin jalkoihin tai täysin yhteistyöhaluttomaan, tavattoman säikkyyn tai muulla tavoin heikkoon luonteeseen. Luonnetta ei Maggien kohdalla tarvinnut murehtia, joten tein tarjouksen joka hyväksyttiin. Paperitöitä, kuljetuksen järjestäminen, pitkältä tuntunut odotusaika, jonka jälkeen Maggie saapui Kurjenpesään.

Hyväluonteiseksi kehuttu poni hurmasi minut, työntekijäni, kengittäjäni, naapurini – kaikki, jotka sen kanssa olivat tekemisissä. Nuorena mummoutunut, leppoisan ihana luottokaveri. Juuri sellainen, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa, jonka kanssa vietetty aika piirtää pitkäkestoisen hymyn huulille, saa mielialan kohentumaan. Oikea löytö, hiomaton timantti.

Luonne

Maggie on sellainen rauhallinen mummeli, joka syntyi liian vanhana sieluna. Ei sellaisena pahantuulisena ja kurttuisena, vaan pullantuoksuisena ja kutimet kätösissään - tai kavioissaan. Kuvaannollisesti, tietenkin. Tamma on kuitenkin äärimmäisen viisas, rauhallinen, tasainen ja harkitseva luonne, joka tulee mainiosti toimeen kaiken ikäisten hevostoverien kanssa ja pitää juuri sopivilla tavoin jöötä nuoremmilleen.

Hyvää luonnetta jakava taho taisi antaa Maggielle yliannostuksen lahjojen hienoisella kustannuksella. Liitokavioksi tammaa ei voi kutsua parhaalla tahdollakaan, sen sijaan se on tasainen, varma ja rauhallinen puksutin, jonka selkään voi laittaa kenet tahansa, lähettää umpimetsään ja olla silti varma, että molemmat palaavat hengissä takaisin. Maggie ei pistä pahakseen ristiriitaisia apuja tai huonoa istuntaa, se vain menee eteenpäin kuin juna. Taitavammilla ratsastajilla poni pistää hieman parempaa, se kyllä liikkuu peräänannossa, taipuu ja tekee temppujakin, mutta kaiken kaikkiaan Maggie on silti ratsuna korkeintaan keskinkertainen.

Hyppääminen on Maggielle vähän sellainen pakollinen paha, mutta sopivasti kannustettuna ja oikein ratsastettuna se hyppää 80 cm ratoja ilman suurempia ongelmia. Tyyli on vapaa, mutta pakollinen - ei siis mitenkään erityisen päätä huimaava. Puomit ja pienet kavaletit ovat Maggiesta kyllä ihan mukavaa puuhaa ja silloin sen kavioissa on hieman enemmän vauhtia. Ei kuitenkaan liikaa.

Voisikin oikeastaan sanoa, että Maggie on kaikin tavoin kultainen, mutta ei mitenkään säkenöivä. Sen parhaat puolet ovat ehdottomasti kärsivällisessä ja ihanassa luonteessa, joka antaa anteeksi virheet, lohduttaa pahoina päivinä, eikä tuomitse ketään tai mitään. Aina hyvällä mielellä vastaan tulevat poni portilla korvaakin aivan täysin sen, että se on ratsuna vähän kädenlämpöinen. Eikä siinä toisaalta mitään oikeaa huonoa puoltakaan ole! Maggie suorittaa kyllä omalla, vaatimattomalla tasollaan kauniisti ja varmasti.

Luonne © narri, kiitos! ♥

Sukutiedot

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

13.10.2023 Syysmaasto, kirjoittanut indy
Törmäsin Kurjenpesän Ainoon ollessani kisamatkalla ponieni kanssa. Kun juttelimme niitä näitä karvaisista kavioeläimistä ja elämän yleisestä ihanuudesta (kontekstina: oli sateinen, tuulinen, kylmä ja pimeä syyspäivä), kävi ilmi, että meidän molempien tallit sijaitsevat Varsinais-Suomessa aika lähellä toisiaan. Aino kutsui minut maastoilemaan Kurjenpesään, ja tartuin tietysti ihanaan ehdotukseen.

Kun karsea syysssää viimein vaihtui aurinkoiseksi ja kauniiksi, soitin Ainolle ja ilmoitin suoraan, että tulen sitten tänään käymään. Parkkeerasin viininpunaisen pikkuisen Fiatini tallin pihaan ja lompsin vastaan kävelleen Ainon luokse. Hän oli kuulemma valinnut minulle jo ratsun. "Semmonen mummeliponi! Ihan paras maastossa. Tykkäät varmasti." Tallissa minua odotti vankkarunkoinen musta poni. Siis sehän olikin kaunis cobitamma! Jess, welshejä, ajattelin. "Sen nimi on Maggie, ja sä voit vaikka nukahtaa sen selkään. Ei haittaa yhtään." Ihastuin heti tummaan takkutukkaan, ja ajattelin, että tästä tulee varmasti mukava päivä.

Aino otti alleen rautiaan suomenhevostamma Iikin. Kävimme aluksi kentällä vähän tutustumassa ratsuihimme (tai lähinnä minä tutustuin uuteen tuttavuuteen) ja kokeilimme vielä kaikki askellajit läpi, minkä jälkeen suuntasimme maastopoluille. Ruska oli kauneimmillaan ja aurinko häikäisi lehtien lomasta lämmittäen kasvoja. Maggie oli tasaisen varma puksuttaja, joka vei minut luotettavasti yli ojien, puunjuurien koristamien polkujen ja kuntoa kohottavien mäkien. Aino luotsasi meidät myös sänkipellolle, jossa otimme pari vanhaa kunnon kiihdytyskisaa – Maggie ei ihan pysynyt Iikin perässä, mutta ei se nyt kauaskaan jäänyt. Takaisinpäin tultaessa ponini tahti kiihtyi (ei mikään ihme, olisihan siellä ruokaa tarjolla) ja sain jopa hieman pidätellä sitä. Tallin pihassa alas tultuamme tarjosin ihanalle Maggielle pari namia ja hirveän kasan ällösöpöjä ylistyssanoja. Kiitos Aino, kun kutsuit minut kylään! Täytyy varmaan ottaa sama uudestaan myöhemminkin. Ehkä hankilaukat seuraavaksi?

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen