Vilkuna

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Historiaa

Bongasin Vilkunan myynti-ilmoituksen tutulta markkinapalstalta, jolla kerrankin seikkailin ihan viattomin aikein käytettyjä loimia metsästämässä. (Tiettyjä ikisuosikeitani ei enää valmisteta, nyyh.) Siinä pikkutamman myynti-ilmoitus keikkui palstan etusivulle nostettuna, joten sen näki vähän väkisinkin, vaikka olin sinne tavarapuolelle suuntaamassa hevospalstan sijaan. Tokihan menin klikkaamaan ilmoituksen auki, enhän minä muuten tätäkään selittelisi.

Vilkuna majaili miellyttävän lähellä, Kokkolassa, joten järjestin Tuonisen hevosille ruokkijan koeratsastuspäivälle ja läksin kohti Kokkolaa, koppi auton perässä. Ostoaikeissahan minä olin liikkeellä.
Omistaja kertoi Uikusta hyvin rehellisesti, joten en yllättynyt pienhevosen koettaessa livahtaa omia aikojaan tarhasta mennessäni hakemaan sitä. Kaikki muukin omistajan kertoma piti paikkansa, niin huomiokohdat kuin hyvät puolet, joita vaakakupissa oli makuuni huomattavan paljon. Uikulle sattui koeratsastuspäivälle semmoinen haistapee-päivä ettei mitään rajaa, mutta tykästyin raudikkoon joka tapauksessa. Kunhan sain tamman kantamaan ihan itse itsensä sekä päänsä, pitämään ryhtinsä ja olemaan jotain muuta kuin etupainoisena mateleva ratsun yritys, Uikusta irtosi ihan kivaa liikettä. Ei liikeihme, mutta ihan riittävä. Ne pari hyppyä, jotka otin maltillisen matalille ja simppeleille ristikoille ja pystyille, tuntuivat nekin hyviltä. Saatoin jo kuvitella, millainen Uikku olisi hyvinä päivinä!

Kaupat lyötiin lukkoon, sillä ehdolla, ettei ostotarkastuksessa paljastuisi mitään raskauttavaa. Pakkasin Uikun kyytiin (tämä vaati jokusen yrityksen, arvon tammaa ei paljoa kiinnostanut lastautua), ajoin suorilta Ouluun klinikalle, ja koska mitään ei löytynyt teimme paperihommat loppuun, maksoin loputkin kauppasummasta ja kas, niin talliini muutti jälleen uusi hevonen! Vielä nuori, vähän alta kymmenvuotias, joten katse kohti kilparatoja, sitten sulhoja valkkaamaan!

Luonne

Omaa rauhaansa vaaliva, tilastaan tarkka Uikku valitsee hetkensä lähestyä, pyytää huomiota, ja jollei ihminen tai tarhakaveri sitä juuri sillä hetkellä tarjoa pieni punainen sydämistyy kiukutellen ainakin viikon päivät. Uikku vääntyykin toisinaan muotoon Tuittu pienhevosen nakellessa niskojaan tuimailmeisenä turpa mutrussa, kun pitkän rapsutuksen sijaan tamma saikin loimen niskaansa tai tarhakaveri rapsutti väärästä kohdasta, liian vähän aikaa, koetti aloittaa homman liian aikaisin tai myöhään tai mikä pahinta, jätti Uikun kokonaan huomiotta! Valtaosan ajasta Uikku arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta sekä kunnon hajurakoa aivan kaikkiin, kenenkään ei tosiaan tarvitse tulla pusuttelemaan tai rapsuttelemaan ellei sellaista erikseen toivota.

Suurimman osan ajasta ylhäisessä yksinäisyydessään viihtyvä tuittupääni ei sentään ole vihainen muille, ihmisille tai hevosille. Uikku tarhaa ihan sujuvasti muiden tammojen kanssa (tarhakaveriksi tosin ei sovi ihan kuka tahansa) eikä hoitajan tarvitse pelätä saavansa hampaita käsivarteensa, vaikkei Uikkua juuri siinä hetkessä kiinnostaisikaan hoitohetki tai töihin lähtö. Raspaamista pienhevonen karsastaa, ihan inhoaa, sellaisella palavalla raivolla, ettei ihan pieni perusannos rauhoittavaa riitä takaamaan raspaajan työskentelyrauhaa. Tarpeeksi rauhoittavaa sekä suunavaaja, niillä hammashoito saadaan sujumaan. Mistään muusta Uikku ei tee yhtä isoa tai edes keskikokoista numeroa, kunhan irvistelee tai pureskelee ketjuja joilla on kiinni, mikäli jokin ei miellytä. No, lämmön mittauksesta raudikko ei perusta, pikkutamman häntä liimautuu välittömästi takamukseen kiinni sen tajutessa, mitä tapahtuu. Joskus Uikku vähän huojuu puolelta toiselle koettaessaan välttää lämmön mittauksen, mutta ei se potki tai tee muutakaan isompaa kiusaa. Ihan käsiteltävissä oleva hevonen, jota olisi suotavaa rapsutella juuri silloin kun Uikku sellaista suvaitsee pyytää. Se on tietysti hoitajan ongelma, ellei hän pyyntöä tai toivottua rapsutuskohtaa ymmärrä.
Taluttaessa, etenkin lastatessa sekä ovia ja portteja avatessa, saa olla tarkkana. Uikun epämiellyttävä bravuuri on livahtaa, toisinaan rehellisesti jyrätä, puoliavoimista oviaukoista sisään tai ulos. Samaten lastaussillat pikkutamma menee melkoisella vauhdilla, ellei sitä onnistu toppuuttelemaan. Muutenkin raudikolla on paha tapa mennä minne haluaa, yleensä jonkun herkullisen vihreän herkkupalan luo. Etenkin uusia lehtiä tehnyt koivu tuntuu vetävä Uikkua puoleensa (ylsipä ponimittainen putte oksiin tai ei..).

Joskus työnteko maistuu puulta. Uikku ei yritäkään peitellä tyytymättömyyttään, mikäli sille sattuu evvk-päivä, ratsastajan laji- tai reittivalinta ei miellytä tai jokin muu seikka aiheuttaa mielipahaa. Jo pikkupunaisen ilme kertoo paljon, puhumattakaan siitä, kuinka löysän veteläksi, venyväksi ja vanuvaksi se heittäytyy, jos jokin ei nyt ollenkaan nappaa. Toisina päivinä Uikku laittaa aivan eri vaihteen silmään pyrkien saamaan tahtonsa läpi päättömästi kaahaten. Ota tästäkin sitten selkoa.
Uikku liikkuu hyvässä tahdissa ja tasapainossa, joskin se mielellään valahtaa etupainoiseksi sekä koettaa saada ratsastajan kannattelemaan päätänsä. Askel saisi etenkin ravissa olla pidempi ja venyvämpi, ja joka ikisessä askellajissa askel jää valitettavan matalaksi. Laukka rullaa kyllä nätisti. Hyppäämisen Uikku hallitsee, tamman tekniikka on kaikin puolin hyvä, ponnistukset lähtevät mistä pitääkin, tamma kykenee korjaamaan virheitään, tasapainottamaan hyppyjä ja on muutenkin nopea, ketterä, fiksu, rohkea esteratsu niin rata- kuin maastoesteillä. Mutta. Voi olla, ettei Uikkua just tänään kiinnosta sitten yhtään. Esteen ohi juoksemiset, kiemurtelevat lähestymiset, äkkijarrutukset, ties mitkä modernin tanssin askelkuviot esteen yllä – Uikku hallitsee tämän kaiken eikä jarruttele taitojensa esittelyn suhteen. Aivan samaa tamma tekee kyllä sileätreeneissä sekä maastoillessa, hihoista vedetään kaikki ässät, kuva- ja numerokortit, jos ja valitettavasti kun Uikku koettaa tehdä ratsastajalleen selväksi päiväohjelman käsittämättömän kelpaamattomuuden.

Ratsastajan ja Uikun ajatusten kulkiessa samoja latuja, vieläpä samaan suuntaan, kaikki on äkkiä kaunista. Uikku on kyllä herkkä ottamaan nokkiinsa niin kovasta kädestä, puristavasta polvesta kuin muistakin virheistä, mutta ei tämä mikään alkeiskurssiratsu olisi muutenkaan. Treenin ollessa pientamman mieleen Uikku mennä puksuttaa eteenpäin hyväntuulisena loistavalla eteenpäinpyrkmyksenä, herkkänä ja tarkkana kuin porkkana. Maastovarma, todella hyvä esteratsu, peruskiva treenikaveri sileälle. Minkä Uikku osaa sen tamma myös osaa – tosin ehkä juuri siksi Uikku osaa niin hyvin myös lyödä kaiken läskiksi sen pään ottaessaan..

Kilpailupäiviä hallitsevat samat uikkumaiset lainalaisuudet kuin kotipihan arkeakin. Mikäli jokin ei arvon tuittupäätä nappaa Uikku tekee sen selväksi jättämättä mitään arvailujen varaan. Koskaan ei tiedä, millä mielin Uikku radalle lähtee. Kyllähän tämän saa puoliväkisin tekemään asioita samalla tavalla kuin kotona, se vain on aika lailla yhtä helppoa, fiksua ja kannattavaa kuin hammastahnan tunkeminen takaisin tuubiin. Parhaina päivinään Uikku tuntuu paukuttelevan henkseleitä läpi jokaisen osakokeen ja vielä kunniakierroksen, pahimmista päivistä voi lukea niin eräältä hevospalstalta kuin henkilökohtaiselta sometililtäni.

Sukutaulu

Jälkeläiset

20.07.2024 sph-t. Valkea, isä Hormi

Kilpailumenestys

31.12.2023 Varismäki VSR Cup helppo 6/41
29.02.2024 Varismäki VSR Cup helppo 1/50
30.04.2024 Varismäki VSR Cup helppo 3/51

30.06.2023 Wareham Warmbloods KERJ CUP helppo 1/90 (31.7 + 0 + 7.2 = 39)

31.10.2022 Susiraja irtoSERT (tuom. Jannica VRL-04799)

Päiväkirja & valmennukset