Tuulenpesän Viljatuuli

© Stjarna

Historiaa

Kävin sitten kahvittelemassa Tuulian luona Tuulenpesässä ja ostin muutaman suomenhevosvarsan. Oho hupsista. Tämän Viljatuulen kohdalla minua kiehtoi emälinja, olkoon kuinka omakehuista nostalgiapärinää tahansa. Emälinja kun menee suoraan Susirajan Selkäsaunatonttuun, tammaan, jonka tyttäret tyttärineen ovat aina olleet minulle tavattoman tärkeitä ja rakkaita kaikkine hiomista vaativine kulmineenkin. Tuulia ei paljoa kysellyt, korkeintaan vähän ihmetteli valtaisaa hevosshoppailuani myyden kuitenkin minulle aika lailla kaiken mistä keksin tarjouksen tehdä. Kotipuolessa vähän ihmeteltiin, pitäisikö jonkun tehdä jokin huoli-ilmoitus holtittomasta hevosenostosta, ehkä minullekin löytyisi apua ja tukea kuten vaikka peliriippuvaisille.

Vieroituksen jälkeen Tuoniseen muutti melkoisen eriparisen kulmikas nuori tamma, jonka tuima katse porautui vuoron perään minuun, muihin hevosiin, tallin nurkkaan. Ihan asiallisesti nuori neiti oli kuulemma matkustanut, enkä ollut saanut Tuulialta ensimmäistäkään varoituksenomaista viestiä, joten kuittasin tuikeailmeisyyden lähinnä naurahduksella. Tutustuessani paremmin Viljatuuleen kaikki Viljat, Vilkut, Tuulat ja Tähkäpäät tipahtivat lempinimikokeilukierrokselta surutta pois, niin selkeä Tuima tämä kaveri oli. Ihan elämäänsä tyytyväinen, asiallisesti uutta opetteleva hevonen, jonka uskalsi pistää muiden kanssa samaan tarhaan sekä laitumelle. Iän karttuessa ilme pysyi samana, isoimmat nuoruuden eriparisuudet ja kulmat kasvoivat pois, vaikkei tammasta kauneuskuningatarta kuoriutunutkaan. Ilokseni huomasin, ettei Tuiman ilme kertonut yhtikäs mitään sen työinnokkuudesta; ratsutus oli suoranainen ilo, aivan kuten kaikki myöhemmätkin treenimme. Ihan viimeistään hypätessä ymmärsimme Tuiman kanssa toisimme loistavasti! ..sekä niillä laiskanlöysillä maastoreissuilla, joiden aikana minä en jaksanut panostaa ratsastamiseen eikä Tuimakaan reipastahtiseen etenemiseen. Ei kuitenkaan puhuta niistä.

Rakastamani emälinja ei pettänyt tälläkään kertaa. Ei muiden näitä tarvitse ymmärtää tai näistä tykätä, riittää, kun minä rakastan omiani.

Luonne

Hugo-peikon "Lippis vinoon ja menoksi!" -letkautusta mukaillen Tuiman asenteen voisi kiteyttää muotoon "Naama nurinperin ja menoksi.". Ehdottomasti ilman iloisen innostunutta huutomerkkiä. Ja jos tätä nyt lukee joku, jolla ei ole mitään käsitystä koko Hugo-peikosta, älkää kertoko siitä minulle. Saatan tuntea itseni vanhaksi. Joka tapauksessa, tuimasta ilmeestään huolimatta Tuima käyttäytyy asiallisesti, on työteliäs ja nöyrä, itse asiassa hyvinkin innokas etenkin hypätessä. Ilme vain on kuin kaikkeen tympääntyneellä teinillä. ..mitä nyt satulavyötä kiristettäessä tämä pullistelee kaiketi periaatteen vuoksi eikä aina suvaitse lastautua, vaan juurruttaa itsensä etuset rampille takaset pois rampilta. Lastausliinat ovat hirveän kätevät olla olemassa.

Sukutaulu

Jälkeläiset

Kilpailumenestys

Päiväkirja & valmennukset