Kaaosteoria VH18-018-0083
30.08.2018 suuri punaisemme laukkasi vihreämmille niityille. Kaipaamaan jää koko talliväki.| Nimi | Kaaosteoria "Tero" | Kasvattaja | Einari Ahven, Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, ori | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 171cm, punarautias | Meriitit | KTK-II, SLA-I*, KERJ-I |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 14.12.2017, 27v satunnainen (3v 04.01.2018) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he A / 110cm / 100cm / CIC1 |
28.01.2018 Susiraja, MVA-SERT
28.02.2018 ylimääräisessä kantakirjatilaisuudessa ori kantakirjattiin R-suunnalle KTK-II -palkinnolla.
20.07.2018 suuri punaisemme loisti rotunsa laatuarvostelussa; tasan 105p. ja SLA-I*!
25.08.2018 Tero palkittiin KERJ-I -palkinnolla!
Rakenne + pää kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, liikkeet © scirlin
Luonnekuvaus
Meidän mörssärimme on vähän levoton tyyppi, aina vähän menossa ja aina toteuttamassa suuria suunnitelmia (tai näin olemme päätelleet). Teroa täytyy viedä kuin pässiä narussa, jotta sen kanssa saa aikaiseksi yhtikäs mitään. Onneksi jättiläisemme on kiltti kuin mikä, Tero ei taatusti tekisi pahaa kärpäsellekään eikä koskaan temppuile ilkeyttään. Orin pää vain tuntuu surraavan sellaista vauhtia, että tokkopa suuri punainen pysyy itsekään perässä aivoituksistaan.
Teron paras kaveri on piekkariori Olli. Orit ovat tarhakaverukset, eikä näille kahdelle voi kuin nauraa. Järkälemäinen Tero härnää ja härppii pienempäänsä minkä kerkeää, mutta jos jokin pelästyttää Teron, se hakeutuu Ollin taakse turvaan.
Jättiläiskenttäpelimme on lempeä, lauhkea, hömelö kaveri, vähän kuin lapsuusajan lempipehmolelu. Sellainen pehmeä halikaveri. Kaikesta lempeydestään huolimatta Tero ei ole ihan pikkulasten hoidokki, sillä saadessaan jonkun nerokkaan idean Tero lähtee (tai ainakin yrittää) toteuttamaan sitä sellaisella innolla, että hyvä jos muistaa eteensä katsoa. Hoitotilanteissa matka toki tyssää siihen, että ori on ketjuissa kiinni, mikä hämmentää raudikkoa suunnattomasti.
Mikäli ori ei saa huomiota (kuten klipatessa ja kengitettäessä, jolloin sen ympärillä touhutaan, mutta kukaan ei oletusarvoisesti ole pussailemassa Teron turpaa), se pitkästyy nopeasti alkaen kehitellä suuria suunnitelmiaan. Käytävältä kuuluva kolina saattaa olla mitä tahansa Teron tanssiaskelista sen kaatamiin harjapakkeihin tai ämpäreihin tai alas kiskomiin loimiin. Joten sääntö numero yksi; älä jätä mitään turhan lähelle Teroa. Ori ei tahallaan tee kiusaa, se ei vain ole tainnut tajuta, ettei ihan joka asiaa ole soveliasta tehdä. Esimerkiksi hoitajan pipotupsua ei saa maistella (Teron todellakin pitäisi tietää se!) eikä Ollin tai omia loimia sovi syödä (mikään ei ole auttanut tähän).
Tero hoidetaan ripeästi, tai jos tahtoo viivytellä, orille pitää jutella koko ajan sekä rapsutella, etenkin ryntäistä ja kaulalta, jottei kolossi keksi omiaan. Kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat, Terosta on vai mukava saada huomiota, oli kyse sitten pään harjaamisesta tai madotuksesta.
Aina välillä tallipihalla näkee rennon letkeästi eteenpäin jolkottelevan Teron, jonka riimunnarussa roikkuu kaksin käsin kovin epätoivoinen taluttaja. Olemme huomanneet, että jos Terolle juttelee koko ajan, se keskittyy taluttajaansa ja kulkee nätisti sen sijaan, että keksisi lähteä toteuttamaan itseään vaikkapa traktoria haistellen. Lastaus ja kuljetus sentään sujuvat vaivatta.
Teron liikkeet ovat mielettömän komeat; ylämäkeen rakentuneet, tahdikkaat, ISOT, elastiset, hirmu näyttävät. Mutta aivan järkyttävät istua. Siinäpä istut harjoitusravissa ja oikein tunnet, miten liha liikkuu eri suuntaan kuin luut. Kuka tarvitsee ostosteeveen kuntolaitetta, kun on Tero.
Hieman levottomana sieluna, joka on aina menossa.. jonnekin, Tero on melko kiireinen ratsu, joka vaatii rauhallisen ratsastajan sekä paljon tekemistä. Tämän hevosen kanssa oppii oikeasti ratsastamaan, kun joka ikinen askel pitää ratsastaa ja kunnolla, eikä vähän sinne päin, tai Tero huitelee omille teilleen jonkun nerokkaan ideansa perään. Onneksi ori on melko yksinkertainen sielu, joka uskoo kyllä, kun sille sanotaan, että nyt tehdään asiaa X eikä herran tarjoamaa vaihtoehtoa Y.
Kunhan Teron pitää työn touhussa, se on mukava työkaveri (vaikkei niissä liikkeissä todellakaan ole mukava istua). Energinen, eteenpäinpyrkivän raudikon into on helppo kanavoida työntekoon, eikä Tero niskoittele vastaan, kun sille tekee selväksi, kuka päättää päivän ohjelman. Ori on mukavan herkkä ja yllättävän pehmeä kädelle. Reaktiot ovat joskus turhankin nopeat ja terävät. Isoimpana plussana on tohelomme pitkämielisyys; tämä kaveri ei ota nokkiinsa, jos ratsastaja vahingossa kiskaisee ohjista tai muuta sellaista. Tero sietää kaiken kiukuttelematta.
Laukkatehtävät ovat selvästi orin vahvinta aluetta, käynti taas on tylsä, hidas askellaji, eikä käyntitehtäviin siis tarvitse panostaa (näin Teron mielestä).
Tero osaa hypätä, vieläpä erittäin hyvin, eikä kapasiteettiakaan puutu (110cm radat ylittyvät kevyesti). Matkassa on kuitenkin yksi turhankin iso mutta; intopiukeana esterataa aivan keskenään suunnitteleva Tero ei välttämättä malta keskittyä ratsastajaansa vaan saattaa tehdä omia ratkaisujaan. Esimerkiksi ponnistuspaikan mielivaltainen päättäminen on oikein Teron bravuuri, ja kaikesta kapasiteetistaan huolimatta raudikko on ihan onneton tähtääjä. Ei ole kerta eikä kaksi, kun ori leiskauttaa esteelle (totta kai pituusesteelle) järkyttävän aikaisin tai menee sen radan korkeimman esteen pohjaan hypäten niin liki estettä kuin vain voi. Ihmeesti ori silti kampeaa itsensä kunnialla yli, vaikka ratsastajaa saattaa hirvittää.
Puomi- ja kavalettitreenit sekä hypyt ravissa ja ravista ovat nousseet meillä valtavaan suosioon, sillä niillä Terolle rakennetaan malttia. Kuunnellessaan ratsastajaansa Tero on hyvä estehevonen; kunnon ponnistus (oikeasta paikasta..), hyvä selän ja kaulan käyttö, hyvä jalkatekniikka etenkin etusissa, takaset saattavat hieman roikkua. Laukkaa voi säädellä, ori ei kyttää, kieltele tai epäröi. Kaikkein ketterin kaveri Tero ei ole, eikä taivu ihan lyhimpiin lähestymisiin.
Kaikeksi onneksi Tero malttaa maastoesteradoilla paremmin kuin rataesteillä. Orilla on kyllä menohaluja, mutta se sooloilee vähemmin. Kaiketi se on nuorempana ottanut sen verran kontaktia kiinteiden esteiden kanssa, että ymmärtää olla ryskäämättä joka tukille ja banketille mistä sattuu, vaikka kuinka (yleensä) taikoisikin itseensä esteiden yli osumitta.
Rauhalliset käyntimaastot voi unohtaa, mikäli ottaa ratsukseen Teron. Ori ei todellakaan malta mitään mummoköpöttelyä, etenkään pitkillä suorilla tai pelloilla, jotka oikein huutavat laukkaamaan. Sillä ei ole merkitystä, maastoillaanko yksin vai porukassa, Terolla on liekkikengät jalassa joka tapauksessa. Ainakaan raudikko ei näe pieniä vihreitä miehiä tai säpsy lenkkeilijöitä. Tosin ilman ennakkovaroitusta puskista rääkyvä fasaani saa suuren ja mahtavan Teromiehen säpsymään.
Kisapaikoilla (tai mikä tahansa vieras paikka riittää, mikäli siellä on vieraita hevosia) Teron päässä surraa tavallistakin kovempaa. Ori huutelee muille hevosille, on hieman levoton eikä meinaa keskittyä hoitajaansa edes sen vertaa, että herralle saisi satulan selkään. Käsihevosalueella Tero ei meinaa muistaa pysyä käynnissä, eikä aina ole samaa mieltä taluttajansa kanssa menosuunnasta.
Jos kolossin ajatussurrausta ei katkaise, verryttely ja suoritus menevät satavarmasti penkin alle. Pahimmillaan Tero koikkelehtii ties minkä kuningasideansa mukaan läpi kouluradan tai suunnittelee esteradan aivan itsekseen. Oria joutuu oikeasti verryttelemään kunnolla, että jokin naksahtaa kohdilleen sen korvien välissä ja hevonen tajuaa, ettei nyt olekaan Teromiesshow vaan tiukkaa tiimityötä.
Sukutaulu
| i. Jalopeura evm, sh, prt, 167cm |
ii. Koivuleijona evm, sh, rtkm, 164cm |
iii. Metsän Tapio evm, sh, rtkm, 166cm |
| iie. Leppälievo evm, sh, vrt, 165cm | ||
| ie. Ylväsilves evm, sh, trt, 166cm |
iei. Kissanviikset evm, sh, prt, 167cm | |
| iee. Lauhalempi evm, sh, tprt, 170cm | ||
| e. Sekasorto evm, sh, prt, 167cm |
ei. Vanhasurma evm, sh, vrn, 158cm |
eii. Vaapukkavalloittaja evm, sh, vprn, 165cm |
| eie. Sulosurma evm, sh, rt, 159cm | ||
| ee. Valkovanilja evm, sh, tprt, 161cm |
eei. Karhunkynsin evm, sh, prt, 159cm | |
| eee. Valkopärske evm, sh, tprt, 164cm |
i. Jalopeura ei järjen valolla juhlinut. 167-senttinen, hyvin punainen punarautias ori oli rauhallinen, leppoisa (”seurakoiramainen nallukka”) kaveri, joka ei hätkähtänyt oikeastaan mitään. Silloinkaan, kun olisi pitänyt. Ori ei voinut käsittää, miten samasta sähkölangasta sai useamman sähköiskun tai kuinka vesi ei ilmesty takaisin saaviin, jos sen kaataa. Tämän yksinkertaisuuden vuoksi Jalopeuran ratsukoulutus oli melkoisen hidasta, mutta se kannatti; hölmöläisestä kuoriutui rohkea CIC1-tason suorittaja. Umpityhmä, sellainen, joka ei ymmärtänyt kieltää jos oli aihetta, mutta fiksun ratsastajan kanssa ori tahkosi tulosta kahden kenttämestaruushopean ja useiden voittojen ja sijoitusten verran. ”Jos ei muuta, niin on se kiva katsella”, orin omistaja totesi muutaman kerran. Ja olihan se; ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat, ilmeikäs pää, hyvin asettunut lyhyehkö kaula, matala säkä, vankahko runko, pitkähkö pyöreähkö lautanen. Järeähköt jalat, lyhyet vuohiset ja takaset hieman pihdissä.
HeA/110cm/CIC1-tasoinen ori liikkui suorin, väljin liikkein, yliastunta oli hyvä. Käynti ja ravi olivat vähän vaatimattomammat ja matalammat, mutta laukka rakentui enemmän ylämäkeen ja pyöri hyvin. Jalopeuran hyppytekniikka oli erinomainen, mutta esteäly raudikolta tuntui puuttuvan kokonaan. Jalopeura hyppäsi ihan aina, ponnistaen välillä mistä sattuu, eikä hevonen yksinkertaisesti ymmärtänyt lyödä liinoja kiinni vaikka lähestyminen oli jostain syystä toivoton. Siksi ori vaati todella skarpin, osaavan ratsastajan esteille. Sileällä ori oli kenen tahansa ratsastettavissa; kiltti, yhteistyöhaluinen puksuttaja, joka hölkkäili iloisesti aloittelijoiden alla tai lähti tosissaan treenaamaan osaavamman kanssa. Jalopeura näki juuri niin paljon vaivaa kuin siltä vaadittiin. Käsitellessä tämä ”pyhä yksinkertaisuus” sopi periaatteessa kenen tahansa käsiin, sen verran lauhkea, kiltti ja sosiaalinen hevonen Jalopeura oli.
R-suunnalle II-palkinnolla jalostusarvostellun orin palkintoluokitus nousi kilpailutulosten perusteella I-palkinnoksi. Hyvistä kilpailutuloksistaan huolimatta Jalopeura jäi jalostusmarkkinoilla karismaattisempien orien jalkoihin. Jalopeura sai yhteensä 76 jälkeläistä, jotka saivat isältään hyvän laukan sekä kapasiteettia niin koulu- kuin estepuolelle. Lisäksi ori periytti kestäviä, melko hyväasentoisia jalkoja sekä erittäin tunnistettavaa pään ja kaulan muotoa. Jalopeura kuoli 28-vuotiaana.
ii. ”Ryhdikäs, erinomaiset tyypit ja leimat, hyvin asettunut kaareva kaula, matala säkä, hyvät lavat, vankahko pyöreä runko, kantava lanne, pitkähkö pyöreähkö lautanen. Järeähköt, lyhyitä vuohisia lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat. Suorat, väljät liikkeet, hyvä askelpituus. Liikkeet tahdikkaat ja elastiset, hevonen kantaa hyvin ja työntää takaa. Rohkea, varma hyppääjä, jalkatekniikka saisi olla nopeampi.” Koivuleijona jalostusarvosteltiin R-suunnalle ja palkittiin I-palkinnolla. VaB/110cm/jokunen helppo/CIC1 -startti kilpaillut ratsulahjakkuus tuli vähän tuntemattomammasta, harvinaisemmasta suvusta, mikä vain lisäsi korrektin, lahjakkaan, kilpailuissa erinomaisesti menestyneen orin kiinnostavuutta etenkin tammanomistajien silmissä.
Rautiaankimo, 164cm korkuinen tukkajumala sai kiittää kyvyistään emäänsä, isänsä puolelta tuli lähinnä väriä ja hyvää luonnetta. Koivuleijona oli rauhallinen, viilipyttymäisen tyyni hevonen, joka ei koskaan reagoinut kovin isosti mihinkään vaan enemmänkin tarkkaili asioita verkkaiseen, jopa flegmaattiseen tyyliin. Kenen tahansa käsiteltävissä ollut ori oli kuitenkin hyvä, helppo ratsastaa, ehkä vähän mukavuudenhaluinen hevonen jota sai enemmän patistaa kuin pidättää. Hyvän ratsastajan kanssa ori kuitenkin teki ahkerasti töitä tehden hyviä tuloksia niin kotona kuin kilpakentillä. Kisaamisen ohella kimoa lainattiin silloin tällöin ratsastuskoululle tuntihevoseksi niin talutustunneille kuin kokeneiden ratsastajien koulutreeneihin. Jos Koivuleijonalta itseltään kysyttiin, rauhalliset hölkkämaastot olivat parasta ikinä, mutta kyllä se työntekokin kelpasi.
Koivuleijona oli epätasainen periyttäjä, mutta orin puolustukseksi todettakoon, että sen astumat tammat olivat melko kirjavaa sakkia (ja osa tammanomistajista haki rehellisesti väriä). Kaikista vahvimmin kimo periytti luonnettaan, ehkä vähän laiskempana ja mukavuudenhaluisempana, mutta ainakin sen jälkikasvu on helposti käsiteltävää mallia. Lisäksi orin jälkikasvulla on hyvin käyttöä kestävät rakenne ja jalat, vaikka ne eivät olisikaan ihan oppikirjamaisen korrektit. Varsoja syntyi yhteensä 223. Ori lopetettiin hampaiden rajun kulumisen vuoksi 21-vuotiaana.
ie. Ylväsilves syntyi ravisukuisen tamman ja RKTK-I -ratsuorin jälkeläiseksi. Tammasta odotettiin lähinnä hyvää harrastehevosta jatkamaan emänsä kavionjäljissä, mutta tamma tuntui päättäneen toisin. 166-senttiseksi kasvanut, suurimerkkinen tummanrautias tamma ihastutti varsanäyttelyissä ja mätsäreissä ilmeekkäällä päällään sekä kevyellä, hyvällä ravillaan, vaikka tuntuikin aina olevan tuomariston edessä huonossa kasvuvaiheessa. Aikuisena tamma kuitenkin kaunistui, ja oli vikoineenkin katseenkestävä; ryhdikäs, hyvänpuoleiset tyypit, kevyt lyhyehkö kaula, pitkähkö vankka runko, pitkä lautanen, kuivat jalat, takaset pihdissä, muuten hyväasentoiset.
Tamman luonne ja hyppykyvyt olivat avainasemassa, kun se myytiin vähän tavoitteellisempaan kotiin. Liikkeiltään Ylväsilves oli ”Perus seiskarivin tapaus”, mutta ne hypyt! Ylväsilves hyppäsi mitä tahansa, mistä tahansa, aina erinomaisella tekniikalla, vailla epäröintiä. Parhaimmillaan tamma kisasi voittaen ja sijoittuen 120cm radoilla hakien muutamia nollatuloksia ja ruusukkeita myös 130cm radoilta. Suomenhevosten estemestaruuksista Ylväsilves haki kolme pronssimitalia. Hieman tammamaisen oikukas ja itsepäinen raudikko oli helppo käsitellä, kun sen oikut tiesi. Ratsastettaessa Ylväsilves oli mahtava; sopivan herkkä, eteenpäinpyrkivä, työteliäs ja yhteistyöhaluinen. Lisäksi tamma rakasti kilpailemista eikä antanut maitohappojen haitata menoaan.
Pitkän kilpauransa lisäksi tamma kierteli shownäyttelyissä (pääasiassa II-palk.) sekä jalostusarvosteltiin R-suunnalle RKTK-II -palkinnolla. Kilpailemisen Ylväsilves lopetti 13-vuotiaana siirtyen jalostuskäyttöön. Vahvasti hyvää hyppytekniikkaa ja -kapasiteettia sekä hyvää ratsastettavuutta periyttänyt seitsemän tamman emä onkin Jälkeläisvalio. Ylväsilves kuoli 25-vuotiaana.
e. RKTK-II, Jälkeläisvalio, useiden menestyneiden kenttäratsujen emä Sekasorto oli erittäin lupaava ratsu. Varsanäyttelyistä kakkospalkintoja napsinut tamma aiheutti kolmivuotiaana laatuarvosteluissa lähinnä häslinkiä vetäessään rallia edestakaisin irtohypytyskujaa. Nelivuotiaana tamma skarppasi ollen karsintansa lupaavin estehevonen (finaali jäi välistä sairastapauksen vuoksi). Viisivuotiaana tamma oli jälleen lupaavin estehevonen, muttei malttanut keskittyä finaalissa pudoten siellä sijojen häntäpäähän. Kasvattajakilpailussa Sekasorto yllättäen malttoi mielensä voittaen esteosuuden.
Suurikokoiseksi (167cm) kasvanut, sukkajalkainen punaraudikko muistutti ulkonäöltään paljon isäänsä, joskin oli ryhdikäs. Hyvät tyypit ja leimat, leveähkösti liittynyt kaareva kaula, pitkähköt lavat, pitkähkö vankahko runko, kantava lanne, hyvä lautanen, järeähköt jalat, joissa lyhyet etusääret ja pitkähköt vuohiset, etuset sapelihakuiset. Tamma liikkui kevyesti ja elastisesti, ravissa herkästi hätäisesti tikuttaen. Askel oli pitkä, tamma kantoi itsensä hyvin, takaosa työnsi kunnolla. Hypyt olivat nopeita, selän ja kaulan käyttö hyvää, jalkatekniikka lähes moitteeton. Innostuessaan Sekasorto hyppäsi mistä sattui, miten sattui, välillä jyräten esteet (nimi oli ehkä turhankin osuva). Maastoesteillä tamma skarppasi, sillä se oli huomannut, ettei tukki antanut periksi kuten jokin heppoinen kannattimilla seisova lankku. Vaikka tamma olikin turhan energinen ja kuumuva, eikä aina keskittynyt, se onnistui (fiaskoratojensa lisäksi) sijoittumaan 110cm esteradoilla sekä helppo/CIC1 -tason kenttäkisoissa. Mikäli tamma olisi ollut vähän helpompi ratsastaa eikä niin tolkuttoman energinen häslä, se olisi hyvinkin voinut olla mestaruustason hevonen.
Sekasorto ei ollut aloittelijoiden ratsu tai käsiteltävä; raudikolla oli ihan liikaa energiaa, menohaluja ja omia vinkeitä, jos asiat tapahtuivat liian hitaasti. Tamma vaati paljon älyllisiä ja fyysisiä haasteita, jottei kehittänyt pahoja tapoja tai pukitellut. Kaikissa Sekasorron kuudessa varsassa on luonteensa puolesta jotain palasia emästään. Ne ovat kuitenkin kaikki hyviä kilparatsuja, kapasiteetikkaita ja pärjääviä. Hyvillä orivalinnoilla Sekasorron jälkikasvu on emäänsä paremman näköistä. Tamma eli 30-vuotiaaksi.
ei. 159-senttinen, sukkajalkainen vaaleanruunikko kenttäori Vanhasurma loisti jo nuorena laatuarvosteluissa (neljäs joka vuosi), varsanäyttelyistä ori oli hakenut kolme kakkospalkintoa. Ori aloitti uransa estehevosena kilpaillen 100-110cm radoilla, mutta omistajansa kokeiltua maastoesteitä vaihtuivat rataesteet kenttäratsastukseen. Rohkea, varmajalkainen ja työteliäs Vanhasurma menestyi ratsastajineen erinomaisesti; useita voittoja ja sijoituksia, seuramestaruus, suomenhevosten kenttämestaruuksista kaksi pronssia ja kaksi nelossijaa.
Ori jalostusarvosteltiin R-suunnalle nuorena, jolloin se sai RKTK-III -palkinnon. Palkintoluokka kohosi ajan myötä aina I-palkinnoksi asti. Ruunikkoa kehuttiin etenkin ratsastettavuudesta, hyvin säädeltävistä, elastisista ja ylämäkeen rakentuneista liikkeistä sekä hyvästä hyppytekniikasta (”jos se käyttäisi takasiaan paremmin niin se saisi ysin”). Rakenteessa oli vikansa, jotka tosin eivät orin suorittamista haitanneet; hyvät tyypit ja leimat, matalaryhtinen, kaareva leveähkösti liittynyt kaula, pitkähköt lavat, vankka runko, hyvä lautanen, järeät lyhytsääriset ja pitkähkövuohisiset, muut hyvät kuivat jalat. Kehuttu ratsastettavuus oli kuitenkin Vanhasurman suurimpia avuja; ori oli nöyrä, työteliäs ja väkivahva hevonen, ratsastajansa eteen kaikkensa tekevä voimanpesä ja kilpailuviettinen kaveri. Eteenpäinpyrkivä, sopivan herkkä ja reagoiva ratsu, käsiteltäessä oikea herrasmies, hillitty, rauhallinen ja aina hyvin käyttäytyvä. Ruunikon hermot eivät ikinä pettäneet, eikä se välittänyt sen enempää räkyttävistä koirista kuin äkisti avautuvista sateenvarjoista, muille hevosille ilmoitettiin yhdellä hirnahduksella "olen paikalla" ja siinä se.
Vanhasurmasta jäi yhteensä 125 jälkeläistä. Ori on tuttu nimi este- ja kenttäsuomenhevosten sukutauluissa, ja sen varsoille on yhtenäistä vankka runko, lähes identtiset jalat isänsä kanssa sekä erittäin hyvä laukka ja hyppy kapasiteetista tekniikkaan. Kiitos jälkeläisten kilpamenestyksen ja jalostusarvostelujen, Vanhasurmalle on myönnetty Jälkeläisvalion arvonimi. Vanha herra lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 27-vuotiaana.
ee. Valkovanilja oli rauhaton sielu, aina menemässä ja tekemässä, jos ei muuta niin pahojaan. Jatkuvasti tekemistä ja haasteita kaipaava tamma repi loimia, kaatoi tarhan vesiastiat, heitteli kahvapalloja naapuritarhoihin ja tiedä mitä, paitsi jos sitä treenattiin ja kunnolla. Tummanpunarautias, 161cm korkea piirtopää ei ollut tasoltaan järin ihmeellinen (heB/90cm), mutta sillä oli menohaluja kuin starttikuntoisella ravurilla. Tamma oli muutenkin hyvin älykäs, energinen tapaus, joka esimerkiksi sairaslomilla meinasi kiivetä seiniä pitkin ja liikkumaan (edes kunnon kokoiseen tarhaan) päästessään veti sellaisia pukkeja, että heikompaa hirvitti. Tämä heijastui myös ratsastettavuuteen; raudikko oli menossa pää viidentenä jalkana sinne tänne, ei meinannut keskittyä ratsastajaansa vaan teki ties mitä kevätjuhlaliikkeitä tai vähintään kaahotti pitkin poikin. Valkovaniljasta sai irti paljon, kunhan vain osasi ratsastaa ja kanavoida tamman energian työhön. Käsiteltäessä tamma sentään oli kohtalaisen helppo, kunhan piti silmät selässäänkin, ettei turhan älykäs hevonen kehitellyt mitään kolttosia.
Harrastetamma kiersi omistajansa kanssa erilaisia mätsäreitä, peltolaukkoja, hiihtoratsastuskisoja sekä harjoitus- ja seurakisoja heC-B ja 70-90cm -tasolla. Tulokset olivat erittäin epätasaisia, ja yleensä suorituksen heikkous johtui suomineidin kaahailusta. Liikkeiltään Valkovanilja oli kuitenkin aika tavanomainen suomenhevonen, samaten hyppytekniikaltaan (joskin estesilmää ja rohkeutta raudikolta löytyi vähän tavallista enemmän). Jalostusarvosteluun Valkovaniljaa ei koskaan viety, mutta mätsäreiden papereissa toistuivat samat kommentit; erittäin hyvät tyypit, kevyt kaareva kaula, pitkähkö lapa, sopusuhtainen runko, kantava lanne, pyöreä lautanen, sapelihtavat etuset, hyvät takaset.
26-vuotiaaksi elänyt vauhtitamma teki vanhemmalla iällä kolme varsaa. Orivalinnoissa painoi lähinnä rauhallinen luonne. Valkovanilja ei ollut kaksinen periyttäjä, sen varsat ovat aika sekalainen sakki kantakirjatammaa ja harrasteruunaa.
Jälkeläiset
s. 21.02.2018 sh-o. Sorronsumu, e. Unihuuru, om. Crimis (VRL-10480)
s. 17.03.2018 sh-t. Sielikkösotku, e. Lapinleuku, om. Susiraja
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 41 sijoitusta joista 7 voittoa | VSR - 0 sijoitusta joista 0 voittoa |
|
02.02.2018 Hengenvaara CIC1 6/54 08.02.2018 Hengenvaara CIC1 5/54 11.02.2018 Turmeltaja CIC1 4/40 11.02.2018 Team Marten CIC1 4/50 13.02.2018 Turmeltaja CIC1 3/40 14.02.2018 Turmeltaja CIC1 6/40 16.02.2018 Turmeltaja CIC1 1/40 16.02.2018 Wouters Warmbloods CIC1 1/50 16.02.2018 Kisakeskus Weldon CIC1 7/50 17.02.2018 Kurkijoen ratsutila CIC1 5/50 18.02.2018 Kurkijoen ratsutila CIC1 7/50 18.02.2018 Turmeltaja CIC1 1/40 19.02.2018 Turmeltaja CIC1 3/40 20.02.2018 Silverlode CIC1 6/50 01.03.2018 Escapisme CIC1 4/30 01.03.2018 Rósgarður CIC1 4/30 03.03.2018 Escapisme CIC1 5/30 04.03.2018 Revuelto CIC1 6/50 05.03.2018 Revuelto CIC1 6/50 07.03.2018 Hengenvaara CIC1 10/100 07.03.2018 Escapisme CIC1 4/30 08.03.2018 Escapisme CIC1 5/30 12.03.2018 Rósgarður CIC1 4/30 12.03.2018 Escapisme CIC1 4/30 13.03.2018 Escapisme CIC1 1/30 13.03.2018 Revuelto CIC1 2/50 14.03.2018 Escapisme CIC1 2/30 15.03.2018 Raatteen Suomenhevoset CIC1 4/30 16.03.2018 Rósgarður CIC1 4/30 16.03.2018 Escapisme CIC1 4/30 17.03.2018 Escapisme CIC1 1/30 17.03.2018 Revuelto CIC1 5/50 18.03.2018 Revuelto CIC1 3/50 18.03.2018 Rósgarður CIC1 1/30 19.03.2018 Raatteen Suomenhevoset CIC1 5/30 20.03.2018 Revuelto CIC1 5/50 24.03.2018 Revuelto CIC1 5/50 28.03.2018 Serenity Brook CIC1 4/50 28.03.2018 Rósgarður CIC1 1/30 29.03.2018 Rósgarður CIC1 3/30 30.03.2018 Revuelto CIC1 7/50 |
lisää sijoja! |
Valmennukset & päiväkirja
25.01.2018 Kouluvalmennus, valmensi Penelopeia
Tänään oli pakko todeta, että hetkeen ei ollut vastaan tullut yhtä isoa suomenhevosta kuin päivän valmennettavani Tero. Suuren orin kanssa aloitimme mukavasti työskentelemällä pysähtymisten ja ravi-käynti siirtymisten avulla, pyrkien näin saamaan ratsukon yhteistyön pelaamaan saumattomasti myöhempiä tehtäviä silmälläpitäen. Terolla oli todella suuret ja voimakkaat askeleet, mutta ne tuottivat välillä myös hieman vaikeuksia. Ori askeleissa tuskin oli helpointa istua, joten ratsastajalla oli kyllä täysi työ kun laitoin hänet treenaamaan siirtymisiä nimenomaan vatsalihaksia käyttäen ja harjoitusravissa istuen. Tero toimi kuitenkin oikein hyvin ja kuunteli apuja tarkkaavaisesti, mitään ongelmia ei alkuverkassa siis ilmennyt. Lähdimmekin seuraavaksi harjoittelemaan päivän varsinaiseen aiheeseen liittyviä tehtäviä, eli paneuduimme lisättyjen askellajien maailmaan. Teimme aluksi vain hienoisia temmonmuutoksia uralla, mutta kun Tero tuntui niissäkin tarjoavan jo melkoista lisäystä askellajeihin aloitimme tekemään ravilisäyksiä halkaisijalla. Ori lähti lisäykseen oikein helposti, mutta palautuminen takaisin rauhalliseen raviin olikin suurempi ongelma. Tarvittiin paljon vatsalihaksia ja reilusti pieniä pidätteitä että orin menohalut saatiin kuriin, mutta jokaisella toistolla siirtyminen tapahtui aiempaa sulavammin. Teimme muutamia lisäyksiä myös laukassa, ja nyt kun vauhti oli saatu kuriin jo hitaammassa askellajissa kuunteli ori pidätteitä laukassakin. Aivan viimeisenä tehtävänä ratsukko sai myös harjoitella hieman vastalaukkaa, ensin pienellä kiemurauralla ja sitten vapaasti uralla edeten, kunnolla vastalaukkaa työstäen. Muutaman kerran orin keskittyminen alkoi harhailla eikä täsmällistä vastalaukkaa saatu nostettua ensimmäisellä yrittämällä, mutta kun ori saatiin hyvin ohjan ja pohkeen väliin ennen nostoa nousi vastalaukkakin vaivatta. Valmennus saikin tältä päivältä jäädä tähän, sillä aika oli kulunut kuin siivillä. Ratsukko sai suorittaa itsenäisen loppuverryttelyn minun jatkaessa matkaa jo seuraavaan kohteeseen.
29.01.2018 Estevalmennus, valmensi Penelopeia
Vuorossa oli rataesteitä, kun Tero ratsastajineen saapui valvovan silmäni alle jo toistamiseen. Sileänverryttelyssä keskityimme energisen laukan ylläpitämiseen, joka tulisi olemaan tänään hyödyllistä, kunhan pääsisimme hyppäämisen pariin. Laukan tahti löytyikin melko nopeasti, joten pääsimme aloittamaan hyppäämistä pienen jumppasarjan parissa. Tälläinen tehtävä sai orin pakostakin hidastamaan ja katsomaan jalkoihinsa, joten mitään ongelmia ei sen kanssa tullut. Tulimme tehtävän vielä muutaman kerran ennen kuin siirryimme varsinaisille esteille. Päivän tehtävä koostuisi suhteutetusta linjasta ja kahden esteen sarjasta, joiden avulla treenattaisiin kontrollia ja hyvää rytmiä. Ratsastajan aiemmin kertoman alkukartoituksen mukaan orilla oli usein tapana lähteä hyppyyn omavaltaisesti melko huonoista paikoista, joten tänään keskittyisimme erityisesti hyvien lähestymisten saamiseen. Jo ensimmäisellä hyppykerralla minulle valkeni ongelmien laajuus, sillä ori karautti kahden laukan sarjavälin yhdellä pitkällä askeleella, ja hyppäsi esteen yli reilusti liian aikaisin. Ratsastaja pääsi hyppyyn yllättävän hyvin mukaan, mutta se ei varsinaisesti kuitenkaan ollut sellainen hyppy jota tänään haimme. Ratsastaja saikin keskittyä kaikin tavoin siihen että saisi orin odottamaan hyppyyn lähtöä tarpeeksi kauan, ja malttamaan olla rynnimättä esteelle ilman kontrollia. Jo muutaman toiston jälkeen alkoi ori jo rauhoittua, eikä se lähtenyt enää esteelle kuin hallitsematon pikajuna. Yhä sillä oli hieman vaikeuksia hypätä ratsastajan valitsemista paikoista, mutta ainakin hypyt olivat enemmän sinne päin kuin ensimmäisellä kerralla. Yli ratsukko pääsi komeasti joka kerta ihmeellistenkin loikkien kautta, joten toisaalta minun oli pakko myöntää että orilla riitti kyllä hyppytaitoa. Viimeisellä kerralla ratsukko sai lähestymiset onnistumaan just eikä melkein niin kuin halusin, joten hyppääminen sai tältä päivältä riittää. Ratsukko pääsikin seuraavaksi tekemään loppuverryttelyä kevyessä ravissa eteen-alas muotoa etsien.
30.01.2018 Maastoestevalmennus, valmensi Penelopeia
Kolmannella valmennuskerrallamme olimme Teron ja tuon ratsastajan kanssa maastoesteiden parissa. Sileänverkka oli hoidettu jo alta pois, joten pääsimme suoraan hyppäämisen pariin. Terolla oli reilusti energiaa, mutta se hyppäsi komeasti alkuverkassa esteiden yli vauhdista huolimatta. Tukki ja risuesteet ylittyivät ongelmitta, joten pääsimme seuraavaksi kokeilemaan miten banketin ylitys sujuisi. Kyseiselle esteelle ei kuitenkaan voinut rysähtää miten tahansa, joten ennen esteelle tuloa sai ratsukko kaikessa rauhassa etsiä rauhallista tempoa suurella ympyrällä. Lopulta Tero malttoikin mielensä ja laukkasi rauhallisessa mutta eteenpäinvievässä laukassa ratsastajansa avuilla. Itse banketti ei ollut orille temppu eikä mikään, ja se yritettiin komeasti jokaisella hyppykerralla. Muitakaan maastoesteitä ori ei varsinaisesti katsonut, ja ainoat ongelmat valmennuksen aikana tulivat erimielisyyyksissä vauhdin kohdalla. Yllättäen Tero malttoi katsoa myös ponnistuspaikat paljon rataesteitä huolellisemmin, emmekä siis tänään joutuneet todistamaan epämääräisiä kenguruloikkia hautojen ylitse. Kaikenkaikkiaan ori toimi tänään vallan mainiosti, ja se onkin mielestäni helppo kuvitella kenttäkilpailujen maasto-osuudelle hyvin etenevän laukkansa ja voimakkaan hyppynsä kanssa. Valmennus oli toistaiseksi ratsukon viimeinen valvovan silmäni alla, joten toivotin sen päätteeksi heille paljon onnea tuleviin kilpailuihin.
15.05.2018 Pikkuvisiitti, kirjoitti Hapero
Tuntui niin oudolta saapua Susirajaan vailla kiirettä ja hoppua, vailla aikataulua ja tulevaa valmennusta, vailla päämäärää tai tarkoitusta. Tai tarkoitus minulla kyllä oli - päästä kuselle ja vähän äkkiä! Autoni ilmastointi oli edelleen täyttämättä, joten näinä toukokuun yllättävinä helleaaltoina auto oli kuin sauna ja nestettä meni enemmän kuin laki salli… ei se kaikki hikenä poistunut. Kurvasin Susirajan pihaan vielä tyhjä traikku kolisten, sivunmennen sanoen olin hakemassa uutta konia pohjoisesta, tai siis olin vain menossa katsomaan, mutta varmuuden vuoksi traikku mukana, ja rynnin pää kolmantena jalkana helpotushuoneeseen. Huomattavasti seesteisemmin palasin tallipihalle ja morotin Lissua joka kurkkasi tallin kulman takaa. “Mä jo aattelin, että mikä maansiirtofirma tänne tuli, mutta se olitkin vaan sä.” Päädyin virkistävälle kivennäisvedelle kentän laidalle, jossa narri hikoili valtavan (!) punanutun kanssa. Lissu kertoili auliisti kevään hankinnasta, Terosta, joka oli jo osoittanut erittäin oivaksi kenttäpeliksi. Ja en kyllä epäillyt yhtään, kun seurailin vierestä ratsukon toimintaa: hiki lensi, mutta se kyllä palkittiin. Tero esitteli lävistäjällä sellaista ravia, että heikompaa hirvitti. Onpa rentouttavaa istua varjossa viileä juoma kädessä, kun joku muu tekee työtä, taisimme molemmat Lissun kanssa ajatella.
24.05.2018 Teromiäs, kirjoitti Lissu
Tero (ja toki bestiksensä Olli) on osoittautunut loisto-ostokseksi. Kolossaalisen kokoinen punaraudikko osallistui pian meille muuttonsa jälkeen kotitallin NJ-näyttelyihin, jotka eivät olisi voineet sujua Teron osalta paremmin; luokkavoitto, BIS3, MVA-SERT. Kuin tilauksesta helmikuussa järjestettiin ylimääräinen kantakirjatilaisuus, johon ilmoitimme muun muassa Teron. Suuri punainen sai mukavan pisterivin; R-suunta, 18 + 18 + 18 + 16 = 70p., KTK-II. Meitä narrin kanssa hymyilytti kuin heikkopäisiä, Tero oli uunituore kantakirjaori, joka oli aloittanut myös kilpauransa erittäin lupaavasti!
Onneksemme lupaavasti alkanut kilpaura ei lässähtänyt. Tero osoitti lahjansa sekä hyvän ratsastettavuutensa paukuttaen sijoituksensa täyteen melko reipasta tahtia. Tällä hetkellä ori onkin vähän kevyemmässä treenissä puolikasta varhaiseläkettä nauttimassa; ori osallistuu vain Cupeihin, eikä joka kuussa niihinkään. Mitäpä sitä valmiilla hevosella enempäänsä kisaisi? Tämänkin viikon Tero on viettänyt lähinnä innareita ja kevyitä koulukiemuroita ihmetellen. Ensi viikolla ori liikkuu taas ”tosissaan” (kuten viime viikollakin), mutta vähän tämmöistä aaltomaista treenausta tämä suuren punaisen liikuttaminen on. Kunhan lihaskunto ei rapistu tai hevonen jumiudu, kaikki on hyvin!
Teromiehestä puhuttaessa oman lukunsa ansaitsevat orin varsat, oripoika Sorronsumu ja tammaneiti Sielikkösotku.
Hurun kanssa tehty helmikuinen ori Sorronsumu jäi huomattavasti vanhempiaan pienemmäksi, vain 152cm korkuiseksi. Routaruusussa asuva raudikko käväisi kolmivuotiaana SV-tilaisuudessa hakemassa II-palkinnon, ja suuntaa vanhemmiten kantakirjaan sekä kenttäradoille. Orista odotetaan peliä CIC1-radoille vanhempiensa kavionjäljissä.
Sielikkösotku on Teron ja Leukun tytär, 160-senttinen helpon luokan peli. Meitä vähän harmittaa, ettei tamma perinyt isänsä kapasiteettia vaan jäi emänsä tasolle. Tamma n ehtinyt aloittaa kisaamisen ja tekaissut jo varsankin, joten Teromiäs on Teropappa!
05.06.2018 Elä ny perkele ala ontumaan, kirjoitti Lissu
”Tero ontuu. Vasen takanen.” Laskin paperin käsistäni ja käännyin katsomaan toimiston ovella seisovaa Sarlottaa.
”Ei muuten varmasti onnu. Ei se nyt kyllä aloita mitään saikuttelua, se on ollut niin terve!”
”Joo-o, vaan ei kuule ole enää.” Lähdin Sarlotan perässä tallin puolelle katsomaan Teroa, joka katseli karsinastaan autiota tallikäytävää kuin mitäkin Euroviisuesitystä.
”Ehditkö vähän juoksuttaa Teroa? Haluan nähdä sen ontumisen.”
”Joo, totta kai.”
Sarlotta kävelytti ja ravuutti Teroa edessäni tallipihalla, ja nainen oli ollut oikeassa; suuri punainen ontui vasenta takastaan. Sadattelin itsekseni, oli tämäkin aika.
”Kiitos. Voin viedä Teron sisälle, sä varmaan haet uuden liikutettavan kolossin tilalle.”
Sisällä tunnustelin orin kaviot ja jalat perusteellisesti läpi. Mikään ei tuntunut olevan vinksallaan, jalat eivät arkoneet tai turvottaneet, kaviot eivät olleet lämpimät. Hain silti kengityspakin ja irrotin Teron takakengät; ori oli kengitetty eilen, joten pikkasen huonosti asettunut naula saattaisi olla syypää. Ja toivottavasti olikin, mitään venähdyksiä tai vastaavia ei koskaan halunnut hevoselleen. On muuten harvinaisen ikävää irrottaa kenkiä hevoselta, joka tympääntyy seisoskeluun saman tien, kun ei saa huomiota. Siis sellaista kivaa, rapsuttelua ja sen sellaista.
Nyt ei auta kuin toivoa, että ontuma menee nätisti ohi, eikä tässä tarvitse alkaa saikuttamaan ja kuntouttamaan. Tero on tarkoitus viedä mahdollisimman pian kenttäratsastusjaoksen laatuarvosteluun, mutta eihän sinne nyt ontuvaa hevosta viedä!
13.06.2018 Puhdas on!, kirjoitti Lissu
Tero ravasi rennoin, pitkin askelin liinan nokassa, kaula kevyesti kaarella, selkeästi liikkumisesta nauttien. Ja mikä tärkeintä; ori liikkui puhtaasti. Ihan huokaisin helpotuksesta; viikon takainen ontuma oli selätetty hyvin kivuttomasti, pelkällä kengän uudelleenlyönnillä ja pikku lomailulla. Suuri punainen liikkui jälleen puhtaasti myös töitä tehdessään.
Pyysin orilta laukkaa, joka nousi kevyesti ja vaivattomasti – niinkin kevyesti, että ori heitti muutaman pukin. Säätelin hevosen laukkaa, pyysin isompaa ja pienempää ympyrää, siirtymisiä raviin tai käyntiin ja takaisin. Ei mitään ongelmia. Sama homma myös oikeaan kierrokseen heti vasemman perään; kaikki askellajit läpi, vähän tempon vaihtelua, ympyrän koon muuttelua – ja yhä edelleen Tero liikkui puhtaasti. Onneksi ori oli vain herkistellyt jotain naulaa! Tai siihen johtopäätökseen olin tullut.
"Puhdas on!" Tero pärskähti samaan aikaan, kun hihkuin käytävällä pinteleitä käärivälle narrille ilouutisia.
"Niin mitä on?"
"Puhdas!"
"Sietääkin olla. Miten se meni?"
"Pari ilopukkia, muuten hyvin. Yllättävän hyvin tämä keskittyi minuun ja juoksutukseen, Teromiesmäisyydet puuttuivat melkein kokonaan."
"Ehkä se on sittenkin kipeä."
"Älä pelottele", puuskahdin kiinnittäessäni Teron käytävälle. Kävin orin jalat läpi, siistin korva- ja vuohiskarvat (kerran raudikko siinä nyt olla pönötti) ja palkitsin hevosen parilla porkkanalla. Pintelioopperansa päätökseen saanut narri kävi taputtelemassa ja rapsuttelemassa kenttäpeliämme ennen kuin katosi pyykinpesukoneitten luokse.
Tarhassa Tero koetti saada Ollin huomion; suuri punainen härppi pienempää rautiasta minkä kerkesi, kunnes Ollilta paloi käpy ja pienhevonen palautti isomman ruotuun kertakomennuksella. Pudistelin päätäni; noita kahta seuraisi vaikka koko päivän.