Luurankotanssija VH15-018-2055

ii. Ravuriksi suunniteltu, isänsä tavoin huvittavan pieni ajohevonen Kuuvinkeä ei koskaan nähnyt edes koelähtöä, orista vain ei ollut juoksijaksi. Menohaluja löytyi, muttei ravaamiseen. Tummanrautias ravurifloppi ratsukoulutettiin, ja satula selässään Kuuvinkeä "puhkesi kukkaan". Ori peri emänsä hyppylahjat, ja oli tuttu näky 110cm luokkien palkintojenjaossa. Esteiden ohella pikkuorilla kisattiin koko ajan enemmän kenttää, lopulta helpossa luokassa. Kaikilla tasoilla ori pärjäsi tuoden ruusukkeen poikineen kotiin. Kisauran huippuhetkiä olivat muutama seuramestaruus esteiltä sekä seuramestaruushopea kentästä. Ravurisuvusta huolimatta Kuuvinkeällä oli ratsumaisen hyvät liikkeet ravia myöten - liikkeet suorat, väljät, tahdikkaat, matkaavoittavat ja elastiset, aivan kuten emälläkin - ja erinomainen hyppytekniikka vailla moitteen sijaa. Koulutaso oli vain heB, joskin raudikko osasi jotain heA:n liikkeitä. Rakenteeltaan Kuuvinkeä oli tullut vahvasti emäänsä; hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, kevyehkö hyvänmuotoinen kaareva kaula, loivat lavat, pyöreä sopusuhtainen runko, hyvä pyöreä lautanen, kuristuneita etusääriä ja lyhyehköjä vuohisia lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat. Luonteensa pikku ruusukehai peri isänsä puolelta, Kuuvinkeä oli äärimmäisen selväpäinen "kaikki käy" -hevonen, rehti ja reipas, aina yhtä innokkaana menemään töihin, oli kyse sitten talutusratsastuksesta tai kenttätreenistä. Menohaluistaan huolimatta ori ei kuumunut, vaan malttoi odottaa, käsiteltäessä hevonen oli mitä lauhkein aloittelijoiden haliponi. Lauhkean luonteensa vuoksi Kuuvinkeä kiersikin monet show-näyttelyt ja mätsärit nuoren esittäjän kanssa, sijoittuen yleensä oman luokkansa kärkiviisikkoon (joskus BIS-sijoille asti).
Erittäin hyvin käyttökokein ja täyden kympin luonnearviolla R- ja P-suunnille KTK-II -palkinnoin kirjattu Kuuvinkeä sai jalostusuransa aikana 55 jälkeläistä. Kuuvinkeäläiset ovat hyvärakenteisia, yleensä kaikkien käsiteltävissä olevia (pien)hevosia, joiden kanssa harrastaminen ja kilpaileminen on mukavaa ja helppoa. Hyvän rakenteen ja luonteen lisäksi ori periytti hyppykykyä sekä hyvää liikettä - Kuuvinkeä oli kaikin puolin loistava periyttäjä. Ori kuoli 27-vuotiaana.

iii. Kolttonen oli alun perin (pienestä koostaan huolimatta) menestyksekäs ravuri, joka siirtyi kotikärryttelyyn ja -ratsasteluun komean juoksijanuran jälkeen. Rautias, 144-senttinen tähtipää juoksi hyviä aikoja jo nuorena saavuttaen suurkilpailumenestystä nelivuotiaasta lähtien. Orin uran huippuhetkiä olivat Kriteriumin, Suur-Hollolan ja Valkeala-ajon voitot, Pikkuprinssin ja Pelimannin kakkossijat sekä kaksinkertainen ravikuninkuus. Ennätyksen 20,8aly hevonen juoksi toisissa kuninkuuskisoissaan, voitto- ja sijoitusprosentti olivat 27% ja 65%. Ravivarma, erittäin hyvä, herkkä ja tottelevainen ajaa, voitontahtoinen - Kolttosta kehuivat niin taustajoukot kuin kantakirjauksen tuomaristo. Ori kirjattiin KTK-II -palkinnolla, joka myöhempien kisatulosten perusteella nousi KTK-I -palkinnoksi. Pikkuraudikon rakenne oli kaikin puolin hyvä pikkuvikoineenkin; hyvät tyypit ja leimat, ryhdikäs, hyvä kaareva kaula, pitkähkö säkä, vankka runko, jyrkkä pyöreä lautanen, hyväasentoiset, kestäneet jalat, joskin lyhyehköt vuohiset. Kolttonen oli aina ja kaikkialla hyvin käyttäytyvä herrasmies, rauhallinen, oppivainen ja nöyrä hevonen, jonka kanssa nuoretkin hoitajat pärjäsivät. Ratsuna hevonen oli yhtä herkkä, kuuliainen ja työteliäs kuin ravurinakin, eteenpäinpyrkimys oli hyvä, samaten liikkeet. Pikkuesteet, joita hypättiin mielenvirkistykseksi, ylittyivät pyörein, hyvin hypyin, hevonen nosti jalkansa hyvin ja käytti selkäänsä, mutta ponnistuspaikoista Kolttonen ei ymmärtänyt tuon taivaallista vaan hyppäsi mistä sattui. Liikkeet olivat joustavat, väljät ja tahdikkaat, yliastunta riittävä. Aktiivisen kilpauran jälkeen Kolttonen esiintyi erilaisissa tapahtumissa ja keskittyi siitokseen ollen muutaman vuoden ajan käytetyin juoksijaori. Jälkeläisiä kertyikin nelisensataa.
Kolttonen oli jalostuskäytössä jo raviuransa aikana, ja oli käytössä 23-vuotiaaksi asti (kuoli 25-vuotiaana). Pienjuoksijalla tehtiin juoksijavarsoja, ratsuja tuli lähinnä sivutuotteena. Kolttoslaisissa on erittäin lahjakkaita, varhaiskypsiä juoksijoita, jotka ovat pärjänneet arvokisoissa ja edustaneet kuninkuuskilvoissa, myös voittajan paikalla. Ratsujälkeläisistä löytyy lähinnä harrastehevosia, muutama kisaa esteitä tai kenttää. Kolttoslaiset ovat selväpäisiä, kaikki käy -tyyppisiä hevosia, joilla on hyväasentoiset, kestävät jalat sekä väljät, lennokkaat liikkeet.

iie. Ravurina uransa aloittanut Kuukaiho oli kieltämättä erittäin huvittava näky radoilla. Pienhevoskokoinen - 144cm - musta tamma kuitenkin mennä viipotti kookkaampien toveriensa perässä, vieressä ja joskus edellä minkä jaloistaan pääsi. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt, ja teetettyään tammasta muutaman ravurivarsan omistaja myi Kuukaihon eteenpäin. Uusi omistaja uudelleenkoulutti pikkutamman valjakkoajoon (siitä hommasta ei tullut yhtään mitään) sekä ratsuksi. Koulukiemurat eivät tuittupäiseltä tammalta luonnistuneet, he B meinasi mennä tahtojen taisteluksi. Esteillä pikkumusta loisti, Kuukaiho pääsi 110cm radoille näyttämään kykynsä sekä tuomaan kotiin lukuisia ruusukkeita voitoillaan ja sijoituksillaan. Kuten todettua, Kuukaiho oli tuittupäinen tamma, melkoinen Pikku Myy, joka polki jalkaa, irvisteli, saattoi näykkiä ja vetää pukkirallia, jos jokin ei sitä miellyttänyt tai sen koetti saada puolipakolla tekemään jotain, mitä se ei halunnut (esimerkiksi pohkeenväistöä). Työn ollessa mielekästä Kuukaihosta kuoriutui taskuraketti, joka kyllä meni joka ikisen esteen yli ja kääntyi vaikka kolikon päällä, mutta jonka jarrut hukkuivat matkalle. Hieman kiukkuinen tamma ei sopinut lasten hoidokiksi, vaan vaati jämäkän, vähän kokeneemman hoitajan. Ravuriverestään huolimatta Kuukaiho oli varsin näppärä ratsu; liikkeet suorat, tahdikkaat, matkaavoittavat ja elastiset, erittäin hyvä, joskin kiirehypyissä vähän selätön hyppytekniikka. Rakenteessakaan ravurisuku ei juuri näkynyt, pienhevoskokoinen ratsu oli hyvätyyppinen ja -leimainen, niska oli pitkä, kaula kevyt, pitkähkö ja kaareva, runko pyöreä, lavat loivahkot ja lautanen pyöreä, jalat kuivanlaiset sekä hyväasentoiset vennohkoja vuohisia lukuun ottamatta.
Kuukaihoa ei koskaan kirjattu, mutta sen rakennetta arvioitiin muutamissa show-näyttelyissä ja mätsäreissä. Varsoja tamma teki yhteensä neljä, kaksi raviorien, kaksi ratsuorien kanssa. Juoksijoita pikkumustan jälkeläisistä ei tullut, kaikki perivät emänsä rakenteen ja liikkeiden lisäksi hyvät hyppylahjat. Koulukapasiteetti sekä luonne periytyivät hieman vaihdellen. Tuittupäätamma kuoli 26-vuotiaana.

ie. Lähinnä näyttelyissä ja jalostuksessa kunnostautunut Kissankellopeli, 140-senttinen suurimerkkinen rautias, on tuttu nimi ja näky jokaiselle vähänkään enemmän suomenhevosnäyttelyissä pyörineelle. Nuorena tamma osallistui hyvällä menestyksellä laatuarvosteluihin (kolmivuotiaana seitsemäs, nelivuotiaana viides, viisivuotiaana neljäs), kasvattajakisassa raudikko voitti hopeaa koulussa ja esteiltä irtosi neljäs sija. Sen enempää pienhevosella ei kisattu, vaikka kykyä ja liikettä olisi löytynyt (kotona teeni heB-A ja 80cm radat, ponnua metriin asti). Kissankellopelin kanssa keskityttiin kiertämään näyttelyitä, mätsäreitä ja muita kissanristiäisiä, sekä tekemään varsoja, joita tamma tekikin komeat 12 kappaletta. Vähän joka kinkereissä esitetty tamma sai järjestään 40+ pistettä rakenteestaan, liikkeitä kehuttiin kilvan ja BIS-sija oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Vaan ihmekös tuo, Kissankellopeli oli kaunis kuin karkki; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pitkähkö hyvänmallinen kaula, loivat lavat, hyvä säkä, pyöreä sopusuhtainen runko, pyöreä pitkähkö lautanen, erittäin hyväasentoiset jalat. Liikkuminen oli kevyttä, elastista ja vaivatonta, liikkeet suorat ja eteenpäinpyrkimys hyvä, yliastuntaa naapurille asti. Kissankellopeli kulki aina ryhdikkäänä poseeraten korvat hörössä, tamma osasi ottaa yleisönsä hurmaten karismaattisuudellaan sekä ilmeikkäällä päällään. Oman arvonsa tunteva pienhevonen oli kiva kaveri niin kauan, kuin sitä kohteli reilusti ja homma sujui sen mielen mukaan; jos ei, Kissankellopeli kiukutteli kuin paraskin uhmaikäinen. Tamma ei missään nimessä ollut ilkeä, ja kiukutellessaankin se pysyi vähän kokemattomammankin käsittelijän hanskassa. Ratsuna reipas, energinen ja työteliäs, esteillä ja maastossa Kissankellopeli meinasi kuumua ja jarrut saattoivat kadota.
KTK-II -palkinnolla P-suunnalle kirjattu Kissankellopeli jätti vahvasti itseään varsoihinsa; hyvärakenteisia ja -liikkeisiä pienhevosia käyttöön ja näyttöön. Pääosin varsoista tuli hyväluonteisia, osa oli hieman oikukkaita tai itsepäisiä, mutta käsiteltävissä kaikki. Tamman jälkikasvu on pärjännyt niin kisoissa (alue- ja kansallisen tason koulua, esteitä ja kenttää) kuin näyttelyissä, Jälkeläisvalio irronnee seuraavassa jalostusvaliokunnan kokouksessa. Kissankellopeli viettää eläkepäiviään Tammelassa.

iei. Tulituiske oli monipuolinen kilpaori, joka teki pitkän kilpauran koulu-, este- ja kenttäradoilla niin ammattikuskin kanssa kuin parin junnun opetusmestarina. Musta, 141-senttinen pienhevosori väläytteli lahjojaan jo laatuarvosteluissa ollen joka vuosi neljän parhaan joukossa, kasvattajakilpailuissa ori voitto esteosuuden ja sijoittui kouluosuudella neljänneksi. Myöhemmin Tulituiskeella kilpailtiin avoimissa heA/110cm -luokissa, sekä helppo/CIC1-tason kenttäkilpailuissa. Pienhevosori oli tasaisen varma suorittaja, joka kyllä toi kokemattomankin kuskin maaliin, ja kokeneemman kanssa haki ruusukkeen toisensa perään kotiin. Tulituiskeen pitkään kilpauraan mahtui paljon voittoja ja sijoituksia, niin avoimissa kuin pienhevosille suunnatuissa kisoissa, jonkin verran myös seuramestaruusvoittoja ja -sijoituksia. Ori hyppäsi hyvällä tekniikalla (hyvä, varma ponnistus, pyöreä hyppy, erinomainen jalkatekniikka) ja liikkui väljin, reippain, tahdikkain ja kevyin liikkein, etenkin laukka oli erinomainen, ja ori kantoi itsensä hyvin. Tulituiske oli rakenteeltaankin hyvä, komea käyttöhevonen, vaikka silläkin toki oli omat (pikku)vikansa. Pikkumusta oli hieman matalaryhtinen, hyvätyyppinen hevonen, jolla oli pitkä niska, hyvänmuotoinen kaula, lyhyt säkä, viistohko lapa, pyöreä sopusuhtainen runko, pyöreä lautanen, hyvät etuset sekä hieman pihdit takaset. Tulituiske kirjattiin KTK-I -palkinnolla P-suunnalle ja KTK-II -palkinnolla R-suunnalle. Tulituiske oli energinen, muttei kuumuva, hyvin nöyrä, kiltti ja rohkea hevonen, joka tilanteessa asiallisesti käyttäytyvä herrasmies. Miellyttämisenhaluinen, rehti työmyyrä sopi junnunkin käsiin niin hoidettaessa kuin ratsastettaessa, Tulituiske toimi aina, teki aina kaikkensa ja rakasti jokaista ihmistä (sekä tallikoiraa, kissoista se ei juuri välittänyt).
Tulituiskeessa yhdistyi kaikki, mitä jalostusorilta haettiin; hyvä rakenne ja liikkeet, kilpanäyttöjä, hyvä luonne. Ori oli hyvin suosittu, jälkeläisiä on yhteensä 113. Tulituiske periytti vahvasti hyväasentoisia, kestäviä jalkoja, hyvää liikettä ja hyppytekniikkaa, sekä lahjoja este- ja kouluratsastukseen. Muuten kuin jalkojen osalta rakenne periytyi vaihtelevasti, samaten luonne. Ori viettää eläkepäiviään Tammelassa.

iee. 142-senttinen, vaaleanrautias pienhevostamma Kotikissapeto oli tuttu näky Vermon poninäyttelyissä, suomenhevosten show-näyttelyissä, mätsäreissä ja vähän joka kinkereissä. Erittäin hyvärakenteinen pienhevostamma toi kotiin ruusukkeen, pokaalin ja palkintonauhan poikineen, sekä (luonnollisesti) kerta toisensa jälkeen hyvät rakennearvostelut. Erittäin hyvät tyypit ja leimat, ylös asettunut hyvänmallinen kaula, loivat lavat, hyvä säkä, pyöreä sopusuhtainen runko, pyöreä jyrkähkö lautanen, erittäin hyväasentoiset jalat. Kehut jatkuivat liikkeistä puhuttaessa; suorat, tahdikkaat, elastiset liikkeet, hyvä yliastunta ja eteenpäinpyrkimys. Etenkin Kotikissapedon ravia ihasteltiin näyttelykehissä ja sen ulkopuolella. Kilparadoilla raudikkoa ei juuri nähty, se osallistui joka vuosi laatuarvosteluihin (ja pääsi aina finaaliin seitsemän parhaan joukkoon, viisivuotiaana tamma oli neljäs), kasvattajakilpailut jäivät välistä loukkaantumisen vuoksi. Sen jälkeen Kotikissapeto kiersi muutamat harjoitus- ja seurakisat, koulua ja esteitä, mutta siirtyi varhain jalostukseen. Kapasiteettia olisi ollut heA/90cm verran, kisatuloksia löytyy heC-B ja 50-70cm luokista. Kotikissapeto hyppäsi hyvällä tyylillä, joskin oli välillä vähän huolimaton takasistaan (ja mikäli kolautti, niin kiukustui ja saattoi pukittaa - eikä kolautellut toiste samalla radalla). Tamma oli jokseenkin omanarvontuntoinen tapaus, eikä järin välittänyt lapsista tai antanut kokemattoman ratsastajan virheitä anteeksi. Arkaa ihmistä Kotikissapeto pomotti, kokematonta kuskia vei kuin litran mittaa. Osaavissa käsissä energinen tamma kanavoi energiansa juoksentelun sijasta työntekoon, eikä käsiteltäessä irvistellyt tai uhitellut kun tiesi sen turhaksi. Tamma oli mitä mainioin tapaus myös treeniin, kun sen kanssa tuli juttuun.
14 varsaa tehnyt Kotikissapeto on Jälkeläisvalio, eikä syyttä. Lähes jokainen sen varsoista on kirjattu P- ja/tai R-suunnalle erittäin hyvin rakenne- ja liikepistein, käyttökoetulokset ovat vaihdelleet hyvästä erinomaiseen. Jälkeläiset ovat kisanneet hyvin monipuolisesti esteitä, koulua, kenttää ja valjakkoa, seuratasolta aina pienhevosmestaruuksiin. Loistava periyttäjätamma kuoli 26-vuotiaana.

ei. Kylymänkostia oli 147cm korkea rautiaankimo ori, jonka paras käyttötarkoitus olisi ollut mukavana harrasteruunana. Kaksivuotiaana ensimmäistä kertaa astuneelle orille nousi saman tien päähän oma sukupuolensa ja sen jälkeen sitä oli todella vaikea pitää hyvässä lihassa, sillä Kylymänkostia stressasi tammojen perään koko ajan, jos tiesi niitä olevan paikalla. Muutoin ori oli luonteeltaan varsin leppoisa tapaus, melko laiskanpuoleinen, mutta kiltti ja niin anteeksiantavainen luonne kuin vain hevonen voi olla. Kylymänkostia myytiinkin lopulta kuusivuotiaana lämminveriruunan tarhakaveriksi, mikä rauhoitti sitä huomattavasti kun ei ollut enää tammoja vahdittavana. Valitettavasti pihan perällä ei paljoa tavoitteita ollut, orilla ratsasteltiin jonkin verran, ajettiin kyllä paljon jolloin kunto pysyi yllä ja lainattiin aina silloin tällöin kaverien tammoille, koska "kyllähän kimo väri pitää saada säilytettyä suomenhevosessa!" Rakenne ei ollut kummoinen, etuset olivat sapelihakuiset, takaset pihdissä, mutta kaula oli hyvin asettunut, kuten emälläänkin, ja lavat hyvät. Kylymänkostia kirjattiin lähinnä kokemuksen haun vuoksi, ori meni pienhevossuunnalle ajettavuudella läpi palkinnotta saaden ajettavuudestaan muunmuassa kommentit "puutteellinen eteenpyrkimys" ja "kova suustaan".
Koska orin kanssa ei ollut käytännössä mitään jalostustavoitteita, ovat sen varsat perin sekalaista sakkia ja valitettavasti sen oikeasti hyvät varsat ovat selkeä vähemmistö. Kylymänkostia ei ollut mikään mahtava periyttäjä, mutta kyllä sen varsoista oli niin koulu- kuin estepuolellakin suorittamaan (orista itsestään olisi saanut he A/90cm pelin, jos se olisi viitsitty kouluttaa). Parasta jälkeä ori teki harrastepuksuttimiin periyttäessään erinomaista luonnettaan - joskin varsoilla oli melko huono työmotivaatio. Suurin osa sen jälkeläisistä onkin tunti- tai harrastehevosia, muutamaan kilparatsuun mahtuu niin periyttäjäemistä tulleita va B/110cm -ratsuja kuin niitä "saatiin ruusuke puska Ö:stä!!" -tapauksia.

eii. Kylymänkeisari, tummanrautias 150cm ori ei ollut millään tavalla kelvoton hevonen, mutta eipä se mitenkään erityisen hyväkään ollut. Rakenne oli tuomarin sanoin "mitäänsanomaton kuin laatikollinen perunoita". Kelvolliset jalka-asennot, melko hyvät tyypit, hyvänpuoleinen runko, lyhyehkö, muuten hyvänpuoleinen kaula, toivomisen varaa antava takaosa... Vaikka Kylymänkeisaria ei haukuttu mistään kohdasta pystyyn edes netissä, ei sitä myöskään juuri kehuttu. Luonnekin meinasi olla vähän luokkaa "jaa", sillä Kylymänkeisari oli hyväkäytöksinen, mutta toisaalta massaan hukkuva persoona. Ori käyttäytyi korrektisti ja hyvin, mutta ei tuntunut syttyvän oikein millekään: ori suoritti helppo A -radoilla koulua, hyppäsi metriä ja kilpaili siinä sivussa kenttää, mutta ei itse tuntunut haluavan voittaa, joskaan ei hävitäkään. Kylymänkeisari myytiin useampaan kertaan omistajien löydettyä parempia, mielenkiintoisempia hevosia, ja lopulta ori sentään osoitti jotain luonnetta. Jatkuvasta muuttamisesta mahahaavan saanut ori muuttui kiukkuiseksi ja pahansisuiseksi hevoseksi, joka heitti kaikki ratsastajat selästään. Omistaja onneksi keksi kuvauttaa Kylymänkeisarin läpi ja hoiti sen mahahaavaa kärsivällisesti. Stressittömään kotitalliin muuttanut ori alkoikin osoittaa elonmerkkejä ja muuttui jos kohta ei energiseksi, niin ainakin reippaaksi ja pirteämmäksi, sanalla sanottuna luonteekkaammaksi hevoseksi. Ori kirjattiin toisella palkinnolla ratsusuunnalle.
Kylymänkeisari oli ehdottomasti enemmän käyttöhevonen kuin jalostussuksee. Monelle se oli jäänyt mieleen mitäänsanomattomana pullana, joten suosio oli vähäistä. Ehdottomasti eniten orilta haettiin luonnetta, sen rakenne ja suorituskyky olivat hyvänpuoleiset, mutta eivät mitään niin poikkeuksellista, että olisivat antaneet erityissyyn ihastua. Sen sijaan pahaluonteisten tai rauhattomien tammojen luonnetta se tasoitti mukavasti, mutta paljoa muuta Kylymänkeisarin ei voinut sanoa periyttävän - ei edes silloin, kun tammalla oli heikompi suorituskyky tai rakenne vaan valitettavasti ori ei parantanut näitäkään ominaisuuksia. Suorittavien, kiukkuisten tammojen kanssa jälki oli kuitenkin suorittavaa, vähemmän kiukkuista jälkeä ja nämä varsat ovatkin menestyneet kilpailukäytössä oikein hyvin.

eie. Valkovilja oli koko ikänsä siitostammana, pääosin värinsä vuoksi. 144cm korkuinen rautiaankimo oli tulosta pienikokoisen työhevossuvun ja pienikokoisen ratsusuvun kimonlisäysprojektista, eikä Valkovilja valitettavasti rakenteella juhlinut. Matalajalkaisella kimolla oli tyydyttävät tyypit, pitkä syvä vankka runko, leveä (joskin hyvin asettunut) kaula, vento selkä, hyvät lavat, pyöreä lautanen. Etuset olivat sapelissa ja takaset pihdissä, liikkeet olivat käynnissä ja ravissa ahtaanlaiset, laukka oli kelvollista. Valkoviljalla oli kuitenkin erittäin kestävät jalat ja kaviot, eikä hevonen muutenkaan sairastellut. Luonteeltaan pienhevonen oli umpikiltti, mutta patalaiska ja mukavuudenhaluinen. Valkovilja opetettiin niin ajolle kuin ratsastukseen, eikä hevosesta koskaan ollut harraste- ja perhepuksutinta kummoisemmaksi. Tammalla ei ollut erikoisemmin eteenpäinpyrkimystä, ennemmin Valkovilja puksutti verkkaiseen tahtiin eteenpäin. Esteillä kimo saattoi innostua enemmän, joskaan ei läheskään aina. Valkoviljalla oli kuitenkin erinomaiset hermot, se ei säpsynyt tai säikkynyt oikein mitään ja sieti käsittelijöiltään kaiken. Varsanteon ohessa Valkovilja tekikin paljon talutusratsun hommia sekä jonkin verran jouluajeluita reen edessä. Tamma oli heB/80cm –tasoinen, kapasiteettia olisi ollut hivenen enemmänkin. Valkovilja kantakirjattiin ajettavuudella P-suunnalle niukin naukin KTK-III –palkinnolla.
16 varsaa tehnyt Valkovilja astutettiin milloin millaisella orilla, tavoitteena aina kimo (välillä myös voikko/voikonkimo). Tamma periytti vaihtelevasti rakennettaan, kimoväri periytyi lähes jokaiselle sen varsoista. Luonne periytyi erityisen vahvasti, ja vaikka valkoviljalainen olisi geenilotossa saanut mitä, kaikki kimon jälkeläiset ovat harraste-, eivät kilpahevosia. Erinomaisia harraste-, perhe- ja terapiahevosia, sekä ihan kivoja pelejä harrastekisoihin, muttei sen enempää. Valkovilja kuoli 28-vuotiaana.

ee. Luusoitto jos kuka oli hukkaan heitettyä potentiaalia. 148-senttiseksi kasvanut raudikko hurmasi tuomarit varsanäyttely toisensa perään, ja kolmi- ja nelivuotiaana tamma sai hyvät arvostelut nuorten suomenhevosten laatuarvosteluissa. Raudikosta kasvoi oikeasti erittäin hyvärakenteinen hevonen; erittäin hyvät tyypit, sopusuhtainen pyöreä runko, pieni kaunis pää, korkea pitkä säkä, hyvin asettunut kaula, suora selkä, ohutsäärisiä etusia lukuun ottamatta hyvät jalat (niin rakenteelta kuin terveydeltä), pyöreä jyrkähkö lautanen. Suurimerkkinen, ilmeikäs tamma oli kaikin puolin hurmaava esitys. Nelivuotislaatuarvostelujen jälkeen lahjakas pienhevonen myytiin, ja sen osti erikoisvärisiin suomenhevosiin hurahtanut kasvattaja. Luusoitto ei koskaan päässyt kilparadoille näyttämään kapasiteettiaan, vaan teki varsan toisensa perään pyörien silloin tällöin mätsäreissä tai rotunäyttelyissä tuoden kotiin ruusukkeen ja erinomaiset arvostelut. Luusoiton hyvät liikkeet (kelpo käynti, erinomainen ravi, hyvä laukka) sekä oppivainen luonne menivät hukkaan. Raudikosta olisi helposti saanut heA/100cm –pelin, jonka kanssa olisi voinut menestyäkin, tamma oli kuitenkin näyttävä hevonen, joka teki aina parhaansa ja piti työnteosta. Tamma luonne oli muutenkin priimaa; hyvähermoinen, nöyrä ja rohkea, miellyttämisenhaluinen, sosiaalinen.
Luusormi teki neljätoista varsaa, joista jokaisesta koetettiin saada jonkin sortin erikoisvärin kantajaa. Pienhevosen jälkeläiset ovat erittäin epätasalaatuisia rakenteensa, luonteensa, käyttöominaisuuksiensa sekä kapasiteettinsa puolesta. Tamma periytti valitettavan huonosti omia, erinomaisia ominaisuuksiaan, lähes aina varsat peilasivat isiään. Hyppyä niiltä kuitenkin löytyi, ja koulupuolikin oli ainakin ratsutuksella kuntoon saatavissa. Luusormi jouduttiin lopettamaan 21-vuotiaana pahan ähkykierteen vuoksi.

eei. Kotivalo oli kokonsa vähän varsamainen rasavilli, joka ei tuntunut rauhoittuvan sitten millään. 149cm korkea, läsipäinen rautias oli kuitenkin erinomainen käyttöhevonen, joka este- ja kenttäkisoissa napsi ruusukkeita toisensa perään kookkaampien lajitovereidensa turpien edestä. Raudikko oli todella lahjakas hyppääjä, hyvän tekniikan lisäksi sillä oli kapasiteettia, ja koostaan huolimatta Kotivalo kisasi 110-120cm radoilla. Koulupuolella ori ei ollut niin suuri menestys, se tylsistyi kouluradoilla helposti eikä pitänyt lajista muutenkaan (kenttäkisoissa ruusukemahdollisuus ryssittiin kouluosuudella, jos ryssittiin). Kotivalolla oli hyvänpuolet tyypit ja leimat, pyöreä sopusuhtainen runko, lyhyehkö niska ja leveä kaula, lyhyehkö lautanen, käyrät kintereet ja pystyt vuohiset. Käyntiliikkeet olivat ahtaat, ravi oli hyvä, laukka erinomaista ja helposti säädeltävää. Rasavillin, kujeilevan pojanviikarin takana oli suurisydäminen, kiltti ja huomionkipeä hevonen, joka rakasti seuraa, etenkin lapsia (sekä noilta saatua huomiota). Pitkin Suomea kenttää ja Keski-Suomessa esteitä kisannut Kotivalo kisasi kolmesti suomenhevosten kenttämestaruudesta (voitto ja kaksi kolmossijaa) ja toi muista kinkereistä lukuisia ruusukkeita kotiin. Ori kantakirjattiin KTK-I –palkinnolla kisanäyttöjensä ansiosta.
Tammanomistajat eivät erikoisemmin lämmenneet Kotivalolle, vaikka sillä olikin erinomaiset kilpanäytöt. Orin kujeileva, rauhaton luonne sekä kesäihottumajuorut karsivat kiinnostuneita. Suomenhevosella on 22 jälkeläistä, joista seitsemän on ehditty kantakirjata (kolme ensimmäisellä palkinnolla). Kotivalon jälkeläiset ovat poikkeuksetta hyvin ratsuominaisuuksin varustettuja, rakenne ja luonne vaihtelevat suuresti. Ori kuoli 27-vuotiaana.

eee. Luukannel, ruunikko 146cm korkea pikkutamma oli luonteeltaan tasainen ja rauhallinen, joidenkin mielestä sen luonne oli jopa tylsä. Nöyrä, työintoinen ja aina iloinen Luukannel lähti töihin joka kerta mielellään, ei temppuillut eikä kiukutellut. Eloisuutta olisi kenties saanut olla hieman enemmän, sillä tamma puksutti tasaisesti kuin juna, mutta kukaan ei moittinut siitä sillä eteenpäinpyrkimystä löyty töissä ja pyytämällä sitä sai aina lisää. Rakenteeltaan Luukannel oli niinikään oikein hyvä, vaikka moitittavaakin tietenkin löytyi: hyvät tyypit ja leimat, turhan pitkä runko, mutta hyvässä lihaksessa, säkä oli matala. Etujalat olivat hyväasentoiset, takajalkojen asennoissa pientä hajanaisuutta, mutta muuten hyvää tavaraa sielläkin. Luukannel toimi perheessään monitoimihevosena: sillä tehtiin työajoa harrastuksen vuoksi, ajettiin kärryillä, kokeiltiinpa sillä valjakkoajoakin pariin otteeseen. Ratsuna se kantoi selässään niin perheen pikkulapset kuin hieman tavoitteellisemmat vanhemmatkin. 90cm radoilla pyörähtänyt tamma hyppäsi enemmän innolla kuin taidolla, mutta tekniikka ei ollut kelvoton, hiontaa vaativa vain. Liikkeet olivat kuitenkin erinomaiset kouluratoja ajatellen ja Luukannel starttasi pariin otteeseen peräti vaativaa B:tä vaikka jäikin puoliveristen jalkoihin sijoitusten suhteen. Hyvin yllätyksettömästi tamma kantakirjattiin pienhevos- ja ratsusuunnille ensimmäisellä palkinnolla.
Jälkeläisvalio tamma varsoi viisi kertaa, kaikki tammavarsoja. Kaksi niistä päätyi vähemmälle käytölle, mutta kolmea on käytetty aktiiviseen kilpailuun. Luukannel periytti hyvää rakennettaan, hyvää luonnettaan ja hyviä liikkeitään, isältään varsat perivät hyvin vähän. Kolme aktiivista varsaa ovat kaikki P-suunnalle kirjattuja, kaksi myös R-suunnalle, joten tamman jälkeläiset ovat olleet todellisia suoritushevosia.