Kierontuma VH15-018-1108

ii. Murha-Kalervo, tummanruunikko 158cm korkea ori oli jopa huvittavan tasainen sekoitus vanhempiaan. Sillä oli hyvä ryhti, hyvät tyypit ja leimat, se oli sopusuhtainen, runko oli lihaksikas, syvä ja pyöreä, lautanen oli hieman huipukas. Etujalkojen asennot olivat suorat kaikin puolin, kintereissä oli jonkin verran käyryyttä ja jalkojen luusto yleensäkin oli hieman siro. Murha-Kalervo liikkui kepeästi, mutta melko maahansidotusti, laukassa sillä meinasi olla etenkin nuorempana tahtiongelmia. Kuten vanhemmillaankin, oli ongelmana Murha-Kalervolla lähinnä se luonne. Erittäin hyväluonteinen ja kiltti toki käsitellä, samaten kuin nöyrä, ja ratsastaessakin kuunteli avut ja oli mukava ratsu. Mutta ei lähelläkään reipasta, työteliästä tai herkkää, mitään kisaratsun tapaistakaan ei Murha-Kalervosta saanut edes kuvittelemalla. Pitkälle se kuitenkin onnistuttiin kouluttamaan - ori oli myös ahne kuin mikä, ja palkitsemalla se olisi kiivennyt vaikka puuhun - vaativa B -tasolle ja metrin radoille esteillä. Muutamat alueluokat sillä käytiin kilpailemassa ja hankkimassa tulokset sen omalta tasolta, mutta enemmän Murha-Kalervolla keskityttiin kilpailemaan ennemminkin helppo B-A ja 80cm, sillä omistajalla ei edes juuri ollut tavoitteita itsellään vaan orilla kilpailtiin ennemminkin huvin vuoksi. Sen verran tavoitteellisuutta oli kyllä omistajallakin (ja kaverien kanssa vedonlyönti palkinnosta), että Murha-Kalervo vietiin kantakirjaan ratsusuunnalle - palkinnoksi tuli kakkonen, mikä yllätti erityisesti orin omistajaa.
Enemmän kaverina pidettyä oria ei paljoa jalostukseen tarjoiltu, se astui ne tammat, joiden omistajat lähestyivät pyyntöineen ja näin ollen Murha-Kalervo sai neljätoista varsaa, joista neljä oman kasvattajansa tammojen kanssa. Orin jälkeläiset ovat olleet hyviä, tavallista parempia harrasteratsuja ja kivoja ensimmäisiä kisaratsuja, hyvärakenteisia ja kivaliikkeisiä.

iii. Kalevalainen Kannel 160cm korkea musta ori oli ulkonäöltään kuin suoraan sieltä oppikirjasta, tai satukirjasta, tai molemmista. Ryhdikäs, hiilenmusta Kalevalainen Kannel oli se Uljas Musta tyttökirjoista ja myös rakenneihmisen mukava katsella: erittäin hyvät ryypit, vähemmän yllättäen myös erittäin hyvä ryhti, lihaksikas, syvä ja pyöreä runko, kaareva kaula. Koska täydellistä hevosta ei lie löydetty, oli orillakin toki vikoja, hajavarpaiset etuset, käyrähköt kintereet, olematon säkä, lyhyt reisi. Kalevalaisen Kanteleen käynti oli pitkää, matkaavoittavaa ja rentoa, mutta laiskaa, ravi oli takaa ahdasta ja yleisesti ottaen sellaista perusliikettä - ei erinomaista, mutta ei myöskään kelvotonta. Laukassa oli potentiaalia, mutta ori oli sen verran laiska, että sen laukka omaa tahtia oli laiskaa, maahansidottua, lähes laahaavaa, tarmotonta ja aika ajoin myös tahditonta. Luonteeltaan Kalevalainen Kannel oli enemmän yhden ihmisen hevonen, se hermostui käsittelijöiden vaihtuessa, mutta oman ihmisensä kanssa se oli ennemmin laiska kuin reipas, ennemmin mukavuudenhaluinen kuin työteliäs. Helppo A ja 90cm sujuivat, kun tarpeeksi jaksoi yrittää - olihan ori myös nöyrä luonteeltaan, ja teki kyllä, jos siltä osasi kunnolla vaatia. Ennemmin se oli kuitenkin mukava kaveri kotitreeneihin ja pitkiin maastoihin kuin kunnon kilpahevonen. Siitä huolimatta Kalevalainen Kannel palkittiin ensimmäisellä palkinnolla ratsukantakirjaan.
21 jälkeläistä saanut ori periytti pitkää käyntiään, rauhallista luonnettaan ja hyvää runkoaan, jalka-asennot onneksi periytyivät ennemmin emältä kuin isältä. Kapasiteettia on myös varsoilla ollut ainakin helppoon A:han, monella metrin esteille, mutta harvan luonne on kuitenkaan ollut kilpahevoselle sopiva. Mukavia, parempia harrastehevosia ja ratsastuskouluruunia Kalevalainen Kannel kuitenkin jätti.

iie. Sudensukuinen, rautias liinaharja, 155cm korkea tamma ei hurjasta nimestään huolimatta ollut mitenkään hurja hevonen. Se oli niin pullavainen siitostamma koko olemukseltaan, että jo kolmivuotiaana sitä luultiin kokeneeksi emäksi. Kelpo rakenne sillä kyllä oli, syvä, pyöreä, joskin lyhyenpuoleinen runko, pitkä kaula jossa hyvät liittymät, hieman huipukas lautanen. Jalka-asennot itsessään olivat hyvät, suorat sekä edestä, että takaa, mutta jalat olivat turhan siroluiset kokonaisuudessaan. Sudensukuisella oli hyvä, pyörivä, rytmikäs ja tarmokas laukka, mutta valitettavan lyhyt käynti ja hieman maahansidottu ravi. Luonteeltaan tamma oli kiltti, lempeä ja nöyrä, mutta myös ahne ja mukavuudenhaluinen, joka koetti ratsunakin mennä siitä, mihin aitaa ei edes suunniteltu rakentaa. Niinpä koulutustason jääminen "vain" helppoon A:han johtui enemmän siitä, ettei Sudensukuisesta saanut irti enempää vaivannäköä, kapasiteettia sillä olisi ollut ainakin vaativaan B:hen, ellei jopa ihan vaativaan A:han asti. 90cm radoilla tamma vielä yritti ja olikin reipas, mutta metrin esteille se alkoi kieltää (sen tosin nähtiin hyppäävän menestyksekkäästi pois tarhasta 120cm aidan yli ensimmäisten ruohojen kasvettua). Tamma ei ollut edes omalla tasollaan sitä kirkkainta kärkeä, mutta se oli ehdottomasti parempi harrastepulla. Kantakirjassa se sai kakkospalkinnon ratsuna.
Sudensukuinen pääsi toimittamaan suosikkivirkaansa, syömään ja lihomaan, eli siitokseen melko aikaisin, jo viisitoistavuotiaana. Tamma varsoi vuosittain, sillä sen vioista huolimatta varsat menivät yleensä kaupaksi kohtuuhinnoin näyttöjen ja suvun vuoksi. Huolella valituista oreista Sudensukuinen teki erittäin hyvärakenteisia varsoja seitsemän kappaletta, kaikista oli myös paremmiksi harrastehevosiksi, mutta huipputason kisapelit piti etsiä muualta.

ie. Murha-Ralli jatkoi emänsä kavionjäljissä ollen ikäluokkansa kärkeä niin koulu- kuin esteosuuksilla nuorten suomenhevosten laatuarvosteluissa. Kolmivuotiaana tamma voitti, neli- ja viisivuotiaana kuului kolmen kärkeen. Ravuri-isästään huolimatta Murha-Ralli oli pesunkestävä, hyvä ratsu, joka kisasi he A-va B -aluekoulua ja metrin alue-esteitä. 155cm korkea punarautias ratsutamma hyppäsi erinomaisella tekniikalla, liikkui elastisesti ja matkaavoittavasti pitkin askelin, minkä lisäksi tamman tasapaino oli luonnostaan hyvä. Rakenteeltaan raudikko kuului perushyvään, tavanomaiseen suomenhevosjoukkoon; hyvät tyypit ja leimat, pyöreä vankanpuoleinen runko, kaareva leveähkösti liittynyt kaula, pitkähkö loiva lapa, hyväasentoiset etuset, käyrähköt kintereet. Vanhemmat näkyivät vahvasti myös suomineidon luonteessa, tamma oli sopivan eteenpäinpyrkivä, nöyrä ja työintoinen ratsu, joka oli mitä lauhkein, rauhallisin ja luotettavin kaveri aloittelevillekin hevostelijoille. Eteenpäinpyrkimyksen mukana ei valitettavasti tullut järin suurta reaktiivisuutta, mikä saattoi esteradoilla viedä ruusukkeen tai pari kilpakumppanille. Murha-Ralli teki tasaisen varmoja ratoja niin koulussa kuin esteillä, toi ruusukkeita kotiin ja pärjäsi myös aluemestaruuksissa (pari pronssia ja hopeaa niin koulusta kuin esteistä). Suomenratsujen kuninkaallisissa tamma esiintyi muutamana vuotena, rotumestaruuksiin sen kanssa ei osallistuttu.
Murha-Rallin jälkeläiset ovat rakenteeltaan peruskastia, ja luonteeltaan usein turhankin lauhkeita ja leppoisia, mutta erinomaiset liikkeet sekä kapasiteettia niin kouluun kuin esteille varsoilla on. Tamma periytti vahvasti sukunsa parhaita puolia kuudelle varsalleen; hyviä liikkeitä, kestäviä jalkoja, hyvää, joskaan ei reaktiivisinta kisahevosen luonnetta. Murha-Rallilaiset ovat tuttu näky niin kilpakentillä kuin yksityistalleilla omistajiensa harrastehevosina. Raudikko viettää eläkepäiviään kasvattaja-omistajansa luona.

iei. Rallin-Poika oli kolminkertaisen ravikuninkaan ja kaksinkertaisen ravikuningattaren huippulahjakas poika, joka itsekin voitti ravikuninkuuden kolmeen kertaan - voittaen joka kerta jokaisen kuninkuuskisan osion. Tummanpunarautias, 156-senttinen piirtopää liikkui matkaavoittavin, tahdikkain ja elastisin askelin, joilla juostiin loistavia aikoja raviradalla ja myöhemmin tehtiin ratsun hommia. Raudikolla oli hyvät tyypit, kevyt kaareva kaula, syvä vankanpuoleinen runko, pitkähkö loiva lapa ja hyväasentoiset, joskin lyhytvuohisiset jalat. Kolminkertaisen ravikuninkuuden lisäksi Rallin-Pojalla on meriitteinään useita arvokisasijoituksia sekä muhkea voittosumma. Eteenpäinpyrkivä, energinen ori oli nöyrä, hyväkäytöksinen työmyyrä, joka keräsi liioista vapaapäivistä pöllöenergiaa. Ori oli kuitenkin kiltti kuin mikä, ja sopi omistajaperheensä lasten hoitohevoseksi. Raviuransa jälkeen huippujuoksija siirtyi tekemään ratsun hommia, eikä ollut pöllömpi niissäkään; heB-A ja 100cm, suurimmat lahjat estepuolella (mukavan pyöreä hyppy ja hyvä tasapaino, hyvä estesilmä).
Juoksijana KTK-I -palkittu ori on jättänyt useita satoja ravivarmoja, nopeita juoksijoita, sekä parisenkymmentä alun alkaenkin ratsunhommia tehnyttä ratsua. Rallin-Pojan varsat perivät isänsä energisen, mutta palvelualttiin luonteen, kestävät jalat ja laadukkaat liikkeet. Isänsä kaltaista suurravimenestyjää jälkeläisistä ei löydy, vaikka arvokisamenestystä on niitetty. Ratsupuolella Rallin-Poikalaiset ovat menestyneet etenkin esteradoilla. Ori lopetettiin 25-vuotiaana.

iee. Vaaleanpunarautias Murha-Ulpu oli rakenteeltaan kaikin puolin perus suomenhevostamma; hyvät tyypit ja leimat, pyöreä syvä runko, leveähkösti liittynyt kaareva kaula, hyvä lapa ja satulansija, hyväasentoiset etuset, käyrähköt kintereet. 157cm korkea ratsutamma oli ikäluokkansa kermaa kapasiteettinsa ja liikkeidensä osalta, ja olikin laatuarvosteluissa joka vuosi kolmen kärjessä niin koulu- kuin esteosuuksilla. Raudikolla oli lennokkaat, suorat liikkeet, hyvä tahti ja tasapaino sekä riittävästi eteenpäinpyrkimystä. Hyppytekniikka oli hyvä, kokoaminen helppoa, nöyrän ja rohkean luonteensa ansiosta Murha-Ulpu suoriutui kaikista tehtävistä jouhevasti ne kerran opittuaan. Lempeä, lauhkea, aina rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä tamma oli lasten ja aikuisten suosikki, luottotalutusratsu ja osaava (va B/100cm) kilparatsu samassa paketissa. Aluetasolla koulua ja esteitä sekä seuratasolla kenttää kisannut tamma teki tasaisen varmoja suorituksia tuoden usein ruusukkeita kotiin, myös suomenhevosten koulumestaruushopeaa.
Murha-Ulpu teki kuusi varsaa, jotka ovat kaikki erittäin pidettyjä, hyviä hevosia, tekivät ne sitten tuntiratsun, kilpahevosen tai vain maastokaverin töitä. Jokainen varsa sai perushyvän rakenteen, mukavat liikkeet ja hyvän luonteen (kiltti, järkevä, nöyrä, hyvä eteenpäinpyrkimys). KTK-II -palkinnolla ratsukantakirjassa oleva Murha-Ulpu oli itse erinomainen hevonen, sen jälkeläiset ovat kahta kisatammaa lukuun ottamatta paljon tasapaksumpia kaikin puolin. Tamma eli 27-vuotiaaksi.

ei. Tappohauska oli hauska, toimiva sekoitus perhe- ja kisahevosta. Orilla kisattiin menestyksekkäästi koulua ja esteitä (heA/100-110cm), se sijoittui usein, voitti muutaman kerran ja jos ei tuonutkaan ruusuketta kotiin, niin Tappohauska teki ratsastajineen siistin suorituksen ilman isompia virheitä. Neli- ja viisivuotiaana ori osallistui laatuarvosteluun päästen kärkikymmenikköön molempina vuosina. Kisaamisen ohella Tappohauska toimi opetusratsuna ja maastopuksuna omistajansa lapsille. 153-senttinen, vaaleanrautias piirtopää liikkui rennoin, elastisin liikkein, yliastunta ja tahti olivat hyvät, samoin takaosan työskentely. Ravi oli ehdottomasti raudikon paras askellaji. Rakenteensa puolesta ori oli sekoitus vanhempiaan; ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat, pitkä leveähkö kaula, pitkähkö pyöreä runko, loiva lapa, pitkä loiva lautanen, etuset sapelihakuiset, vuohiset lyhyet, muuten hyvät jalat. Tappohauskan hyppykapasiteetti oli parempi kuin hyppytekniikka, ori hyppäsi hieman laiskasti ja löysästi eikä käyttänyt selkäänsä kunnolla, jalkatekniikka taas oli hyvä. Hyvän luonteensa ja käsiteltävyytensä vuoksi seurallinen, umpikiltti ori oli koko perheen lellikki. Luonnekuvaus muistutti ylistysvirttä; reipas, energinen, herkkä, nöyrä ja kuuliainen, aina lapasessa pysyvä herrasmies, erittäin miellyttävä niin käsitellä kuin ratsastaa. Ori kantakirjattiin KTK-III -palkinnolla, suoritusten ansiosta kantakirjaluokka nousi KTK-II:ksi.
Ori ei ollut ihmeperiyttäjä, mutta se jätti hyviä heB-HeA/90-110cm -tason jälkeläisiä niin harrasteluun kuin kisaukseen (joukossa muutama laatuarvostelumenestyjä, suurin osa kuitenkin perusputteja). Tappohauskan varsat ovat hyväluonteisia, selväpäisiä hevosia, joilla on perushyvät rakenteet ja liikkeet niiden puutteista ja vioista huolimatta. Nykyään ori elelee 33-vuotiaana teräspappana shettislauman kanssa Loimaalla.

eii. Punarautias Murhamies, punarautias esteratsu, oli erittäin lahjakas hyppääjä, ja olikin nelivuotiaana laatuarvostelun voittaja sekä lupaavin estehevonen. Viisivuotiaana Murhamies pääsi laatuarvostelun kärkiviisikkoon ja sijoittui kasvattajakisassa esteillä kolmanneksi. HeA/120cm -tasoinen hevonen kisasi esteitä hyvällä menestyksellä 110-120cm -luokissa voittaen ja sijoittuen lukuisia kertoja. Murhamies oli vaikuttava, hyvärakenteinen hevonen pikkuvikoineenkin; ryhdikäs, hyvätyyppinen, syvä pyöreä sopusuhtainen runko, pitkä kaareva kaula, loiva lapa, korkea lyhyt säkä, hyvä lautanen, pystyhköt vuohiset, muuten erittäin hyvät jalat. Orilla oli suorat, elastiset liikkeet, hyvä yliastunta, ravi helposti kiireistä, laukka oli pyöreää ja vaivatonta. Hyppääminen oli suurilinjaista ja sulavaa, Murhamies käytti hyvin selkäänsä ja jalkojaan. Käsitellessä hevonen oli rento, lastenkin käsiin sopiva herrasmies, joka käyttäytyi tilanteessa kuin tilanteessa. Ratsuna punaraudikko oli sen verran energinen, herkkä ja valitettavan kovasuinen, että vaati kokeneemman ihmisen selkäänsä. Ori kirjattiin KTK-II -palkinnolla hyvin pistein, myöhemmin palkinto korotettiin KTK-I:ksi kisanäyttöjen perusteella.
Valitettavasti ori tiinehdytti heikosti, sen kaikki ikäluokat ovat pieniä, eivätkä heikommin tiinehtyvät tammat tulleet lainkaan kantaviksi Murhamiehestä. Ori periytti erittäin hyvin hyppykapasiteettia ja -tekniikkaa sekä hienoa laukkaa, rakennetta ja luonnetta vaihtelevasti. Sen varsat ovat olleet hyviä käyttöhevosia niin harraste- kuin kisakäyttöön, kaikki tolkun hevosia, vaikka virtaa ja eloisuutta olisi periytynyt vähän enemmänkin. Murhamies kuoli 25-vuotiaana.

eie. 151cm korkea, rautias piirtopäinen Kaihonkatsanto oli puhdas harrasteratsu ja perhehevonen. Tammaa ei koskaan koulutettu sen täyteen kapasiteettiin asti, eikä sillä harrastettu tai treenattu järin tavoitteellisesti. Perheen äiti ja lapset kiersivät mätsäreissä, show-näyttelyissä ja harjoituskisoissa huvin vuoksi (heC/60-70cm), lisäksi Kaihonkatsannon kanssa harrastettiin ja kokeiltiin kaikkea uutta; ajolenkit kärryillä ja reellä, hiihtoratsastus, vikellys, taitoajot.. Lehmänhermoinen, järkevä harrastehevonen taipui kaikkeen, mitä siltä pyydettiin. Raudikko oli sievä ja sympaattinen, rakenteessa oli omat heikkoutensa, lähisuvun työhevosveri näkyi Kaihokatsannossa; hyvät tyypit, vankka pitkähkö runko, leveästi asettuva kaula, leveä rynnäs, pitkä lautanen, etuset hieman sapelissa ja etusääret lyhyehköt, käyrähköt kintereet. Liikkeet olivat rennot ja matalat, yliastunta niukka, tasapaino hyvä, hevosen selässä oli helppo istua, vaikkei oma tasapaino olisikaan ollut kummoinen (tämä oli ehdottomasti vahvuus vauvasta vaariin -tyylisellä hevosella). Hypätessä Kaihonkatsanto käytti hyvin selkäänsä ja jalkojaan, hyppylahjoja olisi ollut metriin asti. Kouluratsastuksen saralla raudikko teki nöyrästi töitä, kunhan sen ei antanut luistella karkuun. Luonteeltaan hevonen vastasi hyvin pomminvarmaa perhehevosta; lauhkea, lempeä, kärsivällinen, hieman mukavuudenhaluinen ja laiska, kaikissa tilanteissa hyvin käyttäytyvä luottohevonen.
Kaihonkatsanto teki kolme varsaa keskenään hyvin erilaisten orien kanssa. Tamma itse ei periyttäjäainesta, sen varsat perivät paljon enemmän ominaisuuksia isältään kuin emältään; varsoista ei löydy mitään yhdistävää, emään johdettavaa piirrettä. Kaihonkatsanto oli kaikin puolin vaatimaton tamma, mutta erinomainen perheen harrastehevonen. Hevonen lopetettiin 23-vuotiaana suolisto-ongelmien vuoksi.

ee. Myrkynnielijä, 152-senttinen sukkajalkainen raudikko, oli oikein kivannäköinen ratsuhevonen pikkuvioistaan huolimatta; erittäin hyvät tyypit, pyöreä avo runko, ylhäälle asettuva pitkä kaula, korkea säkä, loiva lapa ja lautanen, hyvät etujalat, käyrähköt kintereet. Tamman kanssa kisattiin aktiivisesti koulua heA-tasolla (alue- ja kansallinen taso) erinomaisella menestyksellä, ja esteitä aluetasolla 90-100cm radoilla nollaradoilla ja jokusella sijoituksella. Lahjakkuus näkyi jo nuorena Myrkynnielijän ollessa neli- ja viisivuotiaana laatuarvostelujen lupaavin kouluratsu ja myöhemmin kasvattajakisan kouluosuuden toinen. Ahtaita käyntiliikkeitä lukuun ottamatta Myrkynnielijällä oli emänsä hyvät liikkeet; tahdikkaat, ilmavat, elastiset, melko matkaavoittavat, hyvä yliastunta, etenkin ravi oli erittäin laadukasta. Luonteensa ja ratsastettavuutensa puolesta raudikko sopi tavoitteellisen harrastajan kisapeliksi ja lasten hoitohevoseksi täydellisesti, tamma kun oli hyvä, rohkea hyppääjä, erittäin herkkä, pehmeä, nöyrä ja miellyttämisenhaluinen ratsu, joskin kovaa kättä Myrkynnielijä protestoi pikkupukein. Käsiteltäessä hevonen oli rento, lauhkea, ei koskaan sanonut mitään mihinkään vaan sietä hännästä kiskomiset ja korvien juuressa kiljumiset. Tamma kirjattiin erinomaisin käyttökoetuloksin KTK-II -palkinnolla ratsusuunnalle.
Kilpauransa jälkeen tamma teki kuusi varsaa, joista kaikista kasvoi hyviä, suht kapasiteetikkaita yleishevosia. Myrkynnielijän varsat ovat korrektirunkoisia, suhteellisen hyväliikkeisiä käyttöhevosia, kaikki ovat kilpailleet ja menestyneet koulu- ja/tai esteradoilla (lähinnä aluetasolla, joitakin kansallisia koulustartteja). Hyvän rakenteen ja kapasiteetin lisäksi tamma periytti selväpäistä, lauhkeaa luonnetta, vireystilassa saattaa olla vähän sanomista. 27-vuotias tamma viettää eläkepäiviään Pohjanmaalla.

eei. Kulomusta Myrkkykeiso oli lunki kaikki käy -hevonen, tasaisen varma ja rauhallinen, niitä jotka toimivat kaikilla vauvasta vaariin. 153cm korkea sukkajalkainen ori oli heA/110cm -tasoinen ratsu, joka kisasi heB-heA ja 80-110cm omistajansa sekä tuon lasten ratsuna seura- ja aluetasolla. Tasaisena suorittajana Myrkkykeiso saavutti muutamia voittoja ja joitakin sijoituksia, mutta oli enemmän tasavarma nollaratailija kuin ruusukehai. Kilpailemisen lisäksi ori toimi opetusratsuna omistajaperheensä ratsastuskoulussa, ja oli äärimmäisen suosittu kaiken tasoisten oppilaiden keskuudessa; aloittelijoiden turvallinen opetusmestari, konkareille hyvä treenikaveri. Luonteesta ei löytynyt moitteen sanaa, Myrkkykeiso oli hyvähermoinen, nöyrä ja miellyttämisenhaluinen ratsu, joka suoritti juuri niin hyvin kuin ratsastaja osasi pyytää, ja joka lauhkeana, seurallisena nallekarhuna sopi lastenkin hoidokiksi. Rakenteensa ja liikkeidensä puolesta Myrkkykeiso oli melko perussuokki; hyvänpuolet tyypit, kevyenpuoleinen, pitkähkö runko, loiva lapa, loiva lautanen, pitkähköt vuohiset, muuten hyvät jalat. Käynti ahdasta, ravi ja laukka väljemmät, liikkeet joustavat ja tahdikkaat, ok yliastunta. Ori oli rohkea hyppääjä, jalkatekniikka oli erinomainen. Myrkkykeiso kirjattiin ratsusuunnalle KTK-III -palkinnolla.
Oria ei hirveästi mainostettu, se astui lähinnä omistajiensa ja tuttavien tammoja. Yhteensä Myrkkyseiso sai 17 varsaa, joille se periytti hyvää, rauhallista luonnetta, joskin osalla jälkeläisistä on puutteellinen eteenpäinpyrkimys. Rakennetta ja liikkeitä hevonen periytti heikommin (varsat yleensä enemmän emänsä näköisiä). Myrkkykeisolaiset ovat hyviä, rohkeita hyppääjiä kapasiteetista riippumatta. Ori kuoli 26-vuotiaana.

eee. Miestennielijä oli kaikin puolin hyvä ratsuhevonen, niin rakenteen, luonteen kuin liikkeidensäkin puolesta. Kapasiteettia tammalla oli enemmän koulupuolelle kuin esteille, suoritushalua löytyi kumpaankin lajiin. Vaaleanpunarautias, 155cm korkea suomenhevonen oli vikoineenkin hyvä rotunsa edustaja; hyvät tyypit, pyöreä avo runko, väljä pään liittymä, erittäin hyvä kaula, korkea lyhyt säkä, loiva lapa ja lautanen, etujalat sapelissa, pystyt ej vuohiset, käyrät kintereet. Miestennielijän liikkeet olivat kaiken kaikkiaan erittäin hyvät; tahdikkaat, ilmavat, elastiset, melko matkaavoittavat. Luonnetta ei voinut kuin kehua, raudikko oli miellyttävä, yhteistyöhaluinen ratsu, sopivan herkkä ja eteenpäinpyrkivä, kenen tahansa käsiteltävissä, perusluonteeltaan kiltti ja lempeä. Tamma ei kytännyt tai aristanut uusia asioita, se oli rohkea (ei epäröinyt esteillä tai uusien asioiden edessä), kaiken kaikkiaan tamma oli hyvin miellyttämisenhaluinen. Miestennielijä hyppäsi hyvällä asenteella, vaikkei oikein osannut (hyppäsi mistä sattui, oli huolimaton jaloistaan), sillä kisattiin muutama 80cm esterata sijoittumatta. Koulua raudikolla kisattiin heA-vaB -tasoilla erinomaisin prosentein, voittoja ja sijoituksia kertyi niin alue- kuin kansalliselta tasolta vino pino ja jokunen seuramestaruus kirsikaksi kakun päälle. Tamma kirjattiin ratsusuunnalle KTK-II -palkinnolla.
Kilpauransa jälkeen tamma teki viisi varsaa, ja se periytti erittäin vahvasti loistavaa liikemekaniikkaansa sekä koulukapasiteettiaan, sekä vähän huolimatonta, ei-niin-hyvätyylista hyppyä. Varsat olivat rakenteeltaan OK (pikku)vioistaan huolimatta, luonteessa ei ollut moitittavaa. Miestennielijän jälkikasvu on pärjännyt hyvin koulukisoissa (heB-vaB -tasoilla). Tamma lopetettiin 18-vuotiaana pahan jalkamurtuman vuoksi.