Riikinnevan Perinnejalkine VH15-018-1682

30.08.2018 heikkohampainen, alkavia suolisto-ongelmia näyttänyt tamma vaivutettiin ikiuneen.
NimiRiikinnevan Perinnejalkine "Persu" KasvattajaRiella, Riikinneva, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri152cm, voikko MeriititSLA-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 01.08.2015, 25v
satunnainen (4v 29.08.2015)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 105cm / 100cm / CIC1

20.07.2018 Persu palkittiin rotunsa laatuarvostelussa SLA-I -palkinnolla.

© SN

Luonnekuvaus

Persu on yksi kiukutteleva kakara. Tuntuu, ettei voikolle kelpaa mikään tai kukaan, kun se sille päälle sattuu. Hevonenhan tämäkin on, ja määrätietoisuudella sekä hyvillä hermoilla pärjää vallan mainiosti, mutta on Persu silti ihan saamarin ärsyttävä hevonen kiukutellessaan kuin pahainen uhmaikäinen. Milloin jalkojen nostaminen on mahdotonta, milloin tamma ei millään voi siirtyä, milloin se ei anna kiinni tarhasta. Onneksi voikko ei kiukuttele läheskään joka päivä, vaan osaa olla seurallinen, hyväntuulinen kullanmuru, jonka kanssa on kiva tehdä töitä. Otahan tästäkin sitten selvää!

Ihana, kamala, kamalan ihana ja ihan kamala. Voikko lukeutuu tallin raivostuttavimpiin hoidokeihin, osin kiukuttelunsa, osin ailahtelevuutensa vuoksi. Koskaan ei tiedä, onko Persulla hyvä päivä vai ei. Hyvinä päivinä tamma on yhtä auringonpaistetta ja kukkasia, kaikki käy, mikään ei inhota, hoitaja on ihana ja niin edespäin. Kiukkupäivinä kaiken päälaelleen kääntänyt hevonen muistuttaa uhmaikäistä lasta polkiessaan jalkaa, irvistellessään ja ollessaan yleisesti yhteistyöhalutonta. Kaikkein yksinkertaisimmatkaan jutut (paikoillaan seisominen tai vaihtoehtoisesti siirtyminen, jalkojen nostaminen..) eivät suju, kun Persua oikein kiukuttaa. Tiedä sitten mikä tätä vaivaa, vai onko Persu vain keksinyt vetää termin "naiselliset oikut" aivan uusiin sfääreihin. Pohjimmiltaan voikko on kuitenkin ihan toimiva peli, joka ei kyllä tykkää läheskään kaikesta (korvakarvojen leikkaus, silmätippojen laitto, hännän selvittely/häntäsuojan laitto), mutta sietää ne kuitenkin, vaikka sitten irvistellen ja etusta polkien. Jämäkkä, kiukuttelua ja uhittelua säpsymätön ihminen pärjää kyllä kiukuttelevankin Persun kanssa,. Suosittelemme pyhimyksen hermoja sekä huonoa huumorintajua, niin tammasta selviää.
Talutettaessa Persu on yleensä perässä hilattavaa mallia, kiukutti sitä tai ei. Tamman vauhtia voisi verrata laiskiaiseen, yhtä aktiivista ja etenevää. Tätä on muuten ihan hirveän kiva viedä yhtään mihinkään, jos on kiire. (Not.) Lastaus, purku ja matkustaminen sentään sujuvat ongelmitta.

Riippuu aivan päivästä ja tamman mielialasta, tuleeko treenistä yhtään mitään. Persulta kyllä löytyy kaikki hyvän ratsun ominaisuudet; sen saa ratsastettua herkäksi, itsensä kantavaksi ja aktiiviseksi, kapasiteettia on mukavasti, tamma ei turhia kyttää, kieltele tai keksi omia kuvioitaan. Siis hyvinä päivinä.
Kaikki helppojen luokkien asiat hallitseva Persu liikkuu mukavan tahdikkain liikkein ja kantaa itsensä hyvin. Ravi on hieman matalampaa ja vaatimattomampaa kuin käynti ja laukka, jotka ovat erinomaiset. Energinen tamma on hyvinä päivinään se hevonen, jonka selkään valmentajasi haluaa kiivetä, ja pahimpina päivinään se pukkikone, jonka nimen kuullessaan ratsuttajasi meinaa pillahtaa itkuun. Kun työnteko ei innosta, Persu ei liiku, ja jos sen pakottaa liikkumaan, tamma pukittelee. Ja paljon. Hyvinä päivinä tamma säteilee onnea ja harmoniaa, liikkuu kauniisti, asettuu, taipuu, kulkee sievässä peräänannossa, yrittää parhaansa toimien muutenkin täysin apujen mukaan hermostumatta rumasta ratsastuksesta tai kyllästymättä saman tehtävän hinkkaamiseen. Ihme tapaus.

Persun perushyppytekniikka on ihan hyvä, selkä on mukana ja jalat nousevat, ponnistuspaikat ovat yleensä kohdillaan. Jos tammaa ei huvita, kieltämisen tai ohi juoksemisen sijaan voikko hyppää löysiä roikkohyppyjä pudottaen kaikki puomit, tai vetää kohti estettä tuhatta ja sataa tehden matalan hävittäjäsukellushypyn puomeja hipoen. Maastoesteillä Persu yleensä keskittyy ja hyppää kunnolla silloinkin, kun sitä ei huvita, tai vetää liinat kiinni ennen estettä; tamma tietää, ettei se tukki anna periksi ja hajoa toisin kuin kentällä nököttävät okserit.
Maastossa tamma ei ole moksiskaan oikein mistään. Persu toimii yksin, parin kanssa ja porukassa, keulassa, keskellä tai peränpitäjänä. Laukkasuorilla voikko haluaisi vain painattaa täysillä, mutta kuuntelee (hieman happamana) pidätteitä ja istuntaa, jos ja kun pyydetään hidastamaan.

Hyvin ennalta-arvattavasti kisat rämmitään läpi samalla kaavalla kuin kaikki muukin; hyvinä päivinä kaikki käy ja on kivaa, huonoina päivinä hevosta kiukuttaa ja muita itkettää. Persun kanssa kisaaminen ei aina ole sitä antoisinta puuhaa, kun Neiti Asennevammainen saattaa lyödä homman läskiksi vaikka mitä tekisit. Ei auta kuin laittaa sormet ja varpaat ristiin ja toivoa, että tammaa sattuu kiinnostamaan edes kohtalaisen suorituksen verran.

Sukutaulu

i. Mörkövaaran Vieteri
YLA1, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
sh, prn, 153cm
ii. Mörkövaaran Rommitus
SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
sh, rn, 156cm
iii. Ralli-Rami
YLA2, KTK-III, SLA-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II
sh, rnkm, 150cm
iie. Helmililja
SLA-I, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I
sh, rn, 164cm
ie. Mörkövaaran Lauriina
YLA1, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
sh, rn, 153cm
iei. Railan Vilinteri
YLA2, SLA-I, KRJ-II, ERJ-II
sh, rt, 158cm
iee. Tummavieno
SLA-I, KRJ-II, ERJ-I, KERJ-I
sh, m, 157cm
e. Riikinnevan Tuohivirsu
sh, vkk, 150cm
ei. Murroksen Reemel
sh, vkk, 150cm
eii. Reemeli
KTK-III
sh, vkk, 149cm
eie. Elovena
sh, rt, 152cm
ee. Lapikasta!
sh, rt, 156cm
eei. Pieni Pelvoitus
SLA-I, KERJ-I
sh, vrt, 156cm
eee. Selkäsaunatonttu
YLA1, SLA-I, KERJ-I
sh, rn, 159cm

Jälkeläiset

s. 29.09.2016 sh-o. Mismiunvillasukat, i. Koskamiksiei, om. Kemiina VRL-02815
s. 05.11.2016 sh-t. Eloviljavalkea, i. Turmeltajan Leiskuva, om. Daniel VRL-12209
s. 07.03.2017 sh-o. Rakovalkeareinot, e. Runon Revontuli, om. Helka VRL-14510

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 41 sijoitusta joista 10 voittoaVSR - 1 sijoitusta
05.01.2016 Tuiskula CIC1 5/30
17.01.2016 Delicate CIC1 1/30
18.01.2016 Delicate CIC1 5/30
19.01.2016 Kuuralehdon hevostila CIC1 5/40
21.01.2016 Kuuralehdon hevostila CIC1 5/40
21.01.2016 Turmeltaja CIC1 1/30
23.01.2016 Kuuralehdon hevostila CIC1 6/40
25.01.2016 Turmeltaja CIC1 2/30
29.01.2016 Turmeltaja CIC1 3/30
29.01.2016 Taikakuun Kartano CIC1 2/40
30.01.2016 Turmeltaja CIC1 5/30
14.02.2016 Kevolehto CIC1 3/40
19.02.2016 Marrasvaara CIC1 1/30
20.02.2016 Marrasvaara CIC1 5/30
22.02.2016 Delicate CIC1 4/29
23.02.2016 Delicate CIC1 2/29
24.02.2016 Delicate CIC1 3/29
25.02.2016 Pirunportti CIC1 1/30
26.02.2016 Kärmeniemi CIC1 1/30
27.02.2016 Delicate CIC1 2/29
28.02.2016 Delicate CIC1 4/29
29.02.2016 Delicate CIC1 3/29
01.03.2016 Turmeltaja CIC1 3/30
01.03.2016 Huvitutti CIC1 4/30
01.03.2016 Heljävirta CIC1 4/40
03.03.2016 Heljävirta CIC1 1/40
04.03.2016 Mörkövaara CIC1 1/30
05.03.2016 Huvitutti CIC1 3/30
05.03.2016 Mörkövaara CIC1 1/30
07.03.2016 Mörkövaara CIC1 2/30
10.03.2016 Turmeltaja CIC1 4/30
10.03.2016 Mörkövaara CIC1 2/30
10.03.2016 Heljävirta CIC1 5/40
11.03.2016 Mörkövaara CIC1 3/30
14.03.2016 Mörkövaara CIC1 3/30
15.03.2016 Mörkövaara CIC1 1/30
21.03.2016 Tuiskula CIC1 4/30
24.03.2016 Tuiskula CIC1 4/30
26.03.2016 Mörkövaara CIC1 4/40
29.03.2016 Mörkövaara CIC1 1/40
30.03.2016 Mörkövaara CIC1 2/40
31.12.2017 Susiraja VSR Cup helppo 4/25
31.05.2018 Susiraja VSR Cup helppo 4/58

Valmennukset

06.10.2016 Kouluvalmennus, valmensi VP

Sinä hetkenä, kun astuin Susirajan maneesiin olin menettää ammattiosaamiseni sillä minun teki mieli näyttää Lissulle heti alkuun pitkää naamaa. "Mistä ihmeestä sä oikein löydät näitä supermakean näköisiä suomenhevosia?!" parjaisin kateellisena ennen kuin olin ehtinyt edes tervehtiä alkuverryttelyä suorittavaa ratsastajaa. ​Aikamme juteltua toppuutin ratsastajan takaisin hommien pariin, sillä halusin nähdä tämän voikon tamman tositoimessa - enkä taatusti antaisi kateuttani ratsukolle pienintäkään siimaa laiskotteluun! Ratsukon suorittaessa siksak pohkeenväistöharjoitusta keskihalkaisijalla huomasin, että Persulla on hyvä, joskin melko matala liikemekanismi ja se kantoi itseään mielellään hyvässä ryhdissä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt minulle, sillä halusin nähdä enemmän. "Nyt on ihan hyvä, mutta pystytte taatusti parempaan. Joskus on ihan hyvä tulla pois sieltä mukavuusalueelta, joten haluan nähdä vielä jyrkempää väistöä, vielä aktiivisempaa takaosan työskentelyä ja siten parempaa kokoamisastetta. Muista säilyttää kevyt ohjastuntuma, jottei käy niin että jäät vain vetämään kädellä vastaan." vaadin ratsukolta. Kun Lissu hiljalleen lähti työstämään tammaansa vielä kootummaksi, olin melko sanaton. Jos olisin nähnyt ratsukon työskentelyä kouluradalla tuomarin silmin, olisi ollut todella vaikea antaa huonoja tai edes keskinkertaisia arvosanoja. Valmennuksen loppua kohden harjoittelimme vielä hieman laukkasulkujen työstämistä, vaikkei se kulje täysin käsi kädessä Helppo A-tasoisen hevosen koulutustason kanssa. Kun Lissu sai houkuteltua tammalta muutaman laadukkaan sulkuaskeleen laukassa, taputti hän vuolaasti tamman kaulaa ja ratsasti sitä reippaasti eteen kiitokseksi.

17.10.2016 Maastoestevalmennus, valmensi VP

​Syksyn viimeiset maastoestevalmennukset olivat käsillä, sillä syksy on jo edennyt niin pitkälle että päivät ovat hiljalleen kääntyneet lyhyemmäksi ja sateet saaneet maastoesteradan pohjat turhan vaarallisiksi hypätä. Nyt oli kuitenkin ollut jo reilun viikon melko kivaa säätä, joten uskalsin ottaa Susirajalaiset maastoestevalmennukseen Vähäpeltoon. Ratsukoiden verrytellessä melko itsenäisesti hiekkapohjaisella kentällä katselin ratsukoiden etenemistä ja neuvoin aina tarpeen vaatiessa - tänään Persu ja Lissu työskentelivät alusta alkaen melko tehokkaasti, vaikka tamma toisinaan näytti sille, että sen otsasta kasvaa kohta armottoman kokoinen patti. Kun Lissu nosti laukan ja lähti työstämään sitä paremmin rullaavaksi olin pudota tukkiesteen päältä nauraessani, sillä Persu osoitti mieltään Lissun pohjeavuille järkyttävällä pukkisarjalla. Naurut naurettuani opastin tomerana ratsastajaa "Ehei, nyt pohjetta kylkeen ja antaa mennä pari kierrosta ihan täyttä höökiä. Se ei voi protestoida tolla tavalla sun antamia apuja kohtaan!" komensin ratsastajaa, joka oli juuri taituroinut oikean rodeohevosen selässä.

Maastoesteille päästyämme Persun mieli alkoi hiljalleen muuttua myönteisempään suuntaan: Sen niskaan liimautuneet korvat alkoivat hiljalleen nousta pystyyn ja se eteni paremmalla eteenpäinpyrkimyksellä. ​Hyppäämisen makuun päästyäni en voinut kuin kehua ratsukon työskentelyä: Persu hyppäsi kohtuullisella tekniikalla, löysi hyvät hyppypaikat ja eteni esteeltä esteelle itsevarman rohkeasti. Myös Lissu ratsasti tänään hyvin; hän auttoi hevostaan juuri tarvittavan määrän, eikä lähtenyt tyypilliseen tapaan sähläämään vähän omiaan vaan pysyi kaikissa tilanteissa kadehdittavan rauhallisena ja määrätietoisena.

24.10.2016 Estevalmennus, valmensi Varpu Kivikko

Aivan todella kauniin näköinen voikko suomenhevonen työskenteli kentällä ratsastajansa kanssa. Suuntasin heitä kohti ja nostin kättäni hymyn lisäksi. Lähdin heti siirtelemään kentälle nostettuja puomeja, jotta sain teknisen radan aikaiseksi ja valmennuksen alkamaan. Ensin ratsukko sai tulla viuhkan muotoon asetettuja puomeja. Alkuun käynnissä, ratsastaen läheltä viuhkan keskiosaa. Kun pyysin ratsukkoa siirymään raviin, tuli puomit ylittää ulkoreunasta, jotta välit olisivat sopivat. Hienosti tehtäväni tajuttiin ja Persu, sekä ratsastajansa Lissu tekivät saumatonta yhteistyötä.

Tehtävän onnistumisen jälkeen nostin pääty-ympyrällä olevat neljä estettä pieniksi pystyiksi. Esteet olivat tasaisesti aseteltu ympyrälle ja nyt lähdettiin ratsastamaan askelien määrää. Pyysin tulemaan laukassa sisään ensimmäiselle, ottamaan n. 5 askelta jokaisen esteen väliin ja poistumaan tehtävästä hyppäämällä ensimmäinen este vielä toistamiseen. Ratsukko sai hyvin viisi askelta väleihin sujuvalla laukalla ja hyppäämällä keskeltä. Sitten halusin 6 laukkaa. Väliä ei ollut, kuinka tulokseen päädyttiin, mutta 6 askelta jokaiseen väliin oli tultava. Ensin Lissu lähti ratsastamaan ulkokaarta, joka oli hyvä vaihtoehto, mutta pientä kokoamista tarvittiin, sillä ensimmäiseen väli tuli vielä 5 askelta. Loput sujuivat. Pyysin tulemaan vielä uudestaan ja nyt sujui jo paremmin. Lopuksi pyysin vielä tulemaan reippaalla laukalla ja pienemmällä ympyrällä 4 askelta jokaiseen väliin. Persun hieman lyhyehkö laukka kostautui ja väleihin saatiin 5 tai 4 ja puoli askelta. Pyysin tulemaan uudestaan ja Lissun hyvällä ratsastuksella saatiin väliin 4 askelta.

Kun sama oltiin suoritettu toiseen suuntaan, annoin luvan loppuverryttelyyn. Persu työskenteli hyvin ja ratsukon menoa oli ilo katsella. Kehittymisen varaa on ja ratsastajan tuleekin pitää huoli, että Persu on täysin kaikilla avuilla, jotta sitä saa helposti säädeltyä esteiden välissä.

Lue päiväkirjaa