Nokkosuni VH18-018-1923
06.10.2019 laskimme Nuukamme vehreämmille niityille. Hapansilakkaa jää kaipaamaan koko talliväki.| Nimi | Nokkosuni "Nuuka" | Kasvattaja | Kari & Marjukka E., Suomi |
| Rotu, sukupuoli | suomenhevonen, tamma | Omistaja | Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701) |
| Säkäkorkeus, väri | 150cm, musta | Meriitit | Ch, KTK-II, SLA-I, KERJ-II |
| Syntynyt, ikääntyminen | s. 07.04.2016, 27v satunnainen (4v 07.05.2016) |
Painotuslaji, koulutustaso | kenttäratsastus he B / 100cm / 90cm / helppo |
20.10.2018 Höstnäs Knabstruppers irtoSERT (tuom. Elisa)
20.11.2018 Nuukasta tuli RKTK-II -palkittu tamma. Kippis!
13.06.2019 kenttätammallemme myönnettiin Championin arvonimi.
20.07.2019 Emme varmasti nuukaile kakkukahvien kanssa, kun kenttäpelimme palkittiin SLA-I -palkinnolla!
31.07.2019 vuorossa oli viimeinen julkinen esiintyminen, tällä kertaa KERJL:n tuomariston edessä. Nuuka palasi kotiin KERJ-II -palkittuna!
© Ram
Luonnekuvaus
Omasta tilastaan tarkka Nuuka ei suuremmin välitä lajitovereidensa seurasta. Hyvin harva tammamme tarhaa yksinään, mutta Nuuka on näitä poikkeuksia. Muita hevosia surutta simputtava, suorastaan kiusaava pikkumusta toimii kyllä ihmisen kanssa ilman mitään ongelmia tai arvovaltataistoja. No, karsinassa pyörivistä kaksilahkeisista tamma ei välitä, koska karsina on hänen valtakuntansa, lepopaikkansa.
Kunhan tumman suomineidon hoitaa käytävällä, kengityspaikalla tai oikeastaan missä tahansa muualla kuin tamman omassa karsinassa, toistaitoisinkin aloittelija pärjää. Nuuka ei koskaan ole kyseenalaistanut ihmisen auktoriteettia, vaan seistä nököttää paikoillaan kuin tatti; silloinkin, kun käsittelijä on vähän epävarma, hevosen aivastustakin säikähtävä uuno. Jos jokin onkin Nuukan mielestä inhottavaa, se ei kyllä näy päällisin puolin mitenkään. Tämä hevonen on jotenkin.. yhden ilmeen vanki, ainakin hoitotilanteissa. Vaikka tammaa kuinka rapsuttaisi tai hieroisi, sen alahuuli ei ala lurppattamaan. Kuljetussuojat, silmätipat, takamuksen pesu, liian kylmä vesi – mikään ei tunnu kiukuttavan, tai ahdistavan. Ihan täydellinen ’kaikki käy’ -hevonen, Nuukalle kun ihan oikeasti käy kaikki. Mikään ei aiheuta protestoimista. Herkkupalatkaan eivät saa ilmettä kirkastumaan, tamma vain sievästi napsii porkkanat sun muut suuhunsa luvan saadessaan. Tiedä sitten, mikä tämän ilmeettömyyden taustalla on; töitä tehdessään Nuuka kyllä ilmehtii ja elehtii siinä missä muutkin hevoset.
Talutettaessa tamma kulkee vierellä kuin hyvätapainen koira. Nuuka on täysin ongelmaton talutettava, joka ei tasan ryykää syömään voikukkia tai juokse porteista sellaista kyytiä, ettei ihminen ehdi alta pois. Lastaustilanteet sujuvat aivan yhtä helposti, sen kun taluttaa/lähettää Nuukan lastaussiltaa pitkin kyytiin. Matkustaminen sujuu yleensä rauhallisissa merkeissä, vaikka pieni ruokahaluttomuus ja satunnainen vatsan löystyminen ovatkin joskus pikkukiusana.
Vaikkei pikkumustan koulukapasiteetti riitä helppo B -luokkaa pidemmälle, liikettä hevosella on ihan tarpeeksi! Askelissa on pituutta, elastisuutta ja tahdikkuutta, ne ovat sopivan suorat ja väljät, takaosa työntää hyvin. Etenkin Nuukan käynti on todella pitkää, yliastunta on ihan mieletön. Laukka rullaa hyvin, ja ravikin on näppärää. Ketterä tamma kääntyy vaikka kolikon päällä! Mutta mikä tärkeintä; Nuuka nauttii työnteosta. Aina, kaikkien kanssa. Aloittelijoiden kanssa tamma ei kyllä tee mitään ravihölkkää kummempaa. Kunhan osaa pyytää, hevonen tekee kyllä kaiken minkä osaa sellaisessa innolla ja tunteen palolla, että ihan harmittaa, ettei tästä ole vaativien luokkien koulupeliksi. Istunnan ja pohkeiden virheille Nuuka on melko pitkämielinen, eikä satunnainen kova käsi aiheuta pientä pään nostelua ja hännän huiskimista enempää. Isompi sahaaminen ja suuhun kiinni jääminen kuitenkin aiheuttavat totaalisen täysstopin, saman tien.
Nuukalla on esteälyä; se tietää tasan tarkkaan, mistä pitää ponnistaa, ja joskus tuntuu, että tamma osaa säädellä laukankin itsekseen. Lisäksi hevonen venyy pitkienkin esteiden yli ongelmitta, ei ole moksiskaan lyhyistä tai vinoista reiteistä/lähestymisistä.. Mutta kun se hyppytyyli. Tämä suomineito ponnistaa räjähtävän nopeasti ja pomppii esteet kuin mikäkin kumipallo. Jalkatekniikka on lievästi sanottuna mielenkiintoinen, ilmavaraa on yleensä parisenkymmentä senttiä. Nuukan hypyissä on todella hankala olla mukana, joten mikään aloittelevan hyppääjän hevonen tämä ei ole. Tamma ei kuitenkaan kuumu, vaan se malttaa odottaa ratsastajansa ohjeita. Maastoesteillä Nuuka tekee aivan samanlaisia, kohtalaisen hirveän tuntoisia kumipallohyppyjä. Mutta tyylistä viis, 100cm rataesteet ja 90cm maastoesteet ylittyvät todella kevyesti.
Kuten kunnon kenttähevosen kuuluukin, Nuuka on rento, rauhallinen, fiksu maastoratsu. Mieluiten yksinään, Nuuka kun ei muista hevosista niin välitä. Traktorit, mopot, moottorikelkat sun muut maalaismaiseman koneet ja härpäkkeet eivät kauhistuta fasaania tai koiranulkoiluttajaa enempää. Naapureiden lehmiä Nuuka kyllä katsoo kieroon, vaikkei niitä säikykään.
Kunhan tamman pitää sopivan etäisyyden päässä muista hevosista, kaikki menee hyvin. Punainen rusetti killuu joka kerta Nuukan hännässä. Vielä tamma ei ole potkinut ketään, mutta parempi varautua ja varoittaa ennalta; ei tämän tarvitse potkaistakaan ketään, koskaan, ikinä.
Nuuka ei stressaa vieraissa paikoissa tai yleisön edessä, vaan on oikeastaan ihan kotonaan pienessä jännityksessä ja adrenaliinihuuruissa. Tamma nauttii suunnattomasti kisapäivien tunnelmasta, ja se suorittaa jokaisen kenttäkilpailuiden osakokeen suurella sydämellä ja innolla, antamatta väsymyksen ottaa niskalenkkiä ennen maaliviivaa. Sääli, ettei se hyppytekniikka muutu sen paremmaksi, vaikka joku katsoo..
Sukutaulu
| i. Nokkosrovio evm, sh, m, 153cm |
ii. Aronokkonen evm, sh, prt, 154cm |
iii. Pika-Nokkonen evm, sh, tprt, 151cm |
| iie. Ahopinja evm, sh, rt, 150cm | ||
| ie. Illoista Ihanin evm, sh, m, 154cm |
iei. K. Reivi evm, sh, m, 155cm | |
| iee. Sydänsuukkoja evm, sh, m, 150cm | ||
| e. Huntusilkki evm, sh, rt, 150cm |
ei. Viittasametti evm, sh, rt, 154cm |
eii. Pohjanukkonen evm, sh, vrt, 160cm |
| eie. Hilkkapitsi evm, sh, mrn, 152cm | ||
| ee. Korallikipuna evm, sh, prt, 151cm |
eei. Ankkurikallo evm, sh, rtkm, 153cm | |
| eee. Räiskähdellen evm, sh, prt, 151cm |
i. 153cm korkea, musta, tähtipäinen Nokkosrovio oli vähän sellainen ’pellossa kasvanut’. Ori kyllä hoidettiin ja tapakasvatettiin asianmukaisesti, mutta se ei käynyt juuri kotitietä pidemmällä ennen kuin kääntyi nelivuotiaaksi. Ei kaikkien toki tarvitsekaan, mutta orista tuli vähän sellainen ’takapihan ihme’, kun se lopulta pääsi käyttöön ja näyttöön.
Nokkosrovio oli todella rauhallinen, miellyttävä, helppo hevonen. Syntymästään asti utelias ja rohkea, muttei millään rämäpäisellä tavalla. Vähän ruunamainenkin, sellainen joka pikkupojan ja hevospelkoisen kummitädin ensimmäinen hevosystävä. Lempeä luonne, helppo käsitellä, äärettömän mukavat ja helposti istuttavat liikkeet (hyvä tahti ja elastisuus, vähän matalat liikkeet, pitkä askel, hyvä työntö takaa), helpon näköinen, kevyt, tasapainoinen hyppy, joskin jalat olivat vähän roikkuvaa mallia. Nokkosrovio oli helppo kouluttaa, pehmeä, miellyttävä ratsastaa, ja kaiken tämän päälle mitä nöyrin, rehellisin, työteliäin hevonen. Nokkosroviosta oli tarkoitus tulla terapiaratsu kuten emästäänkin, mutta oriiseen ihastunut ratsuttaja löi tarpeeksi rahaa tiskiin. Niin takapihan kullanmurusta tuli äkkiä tosissaan treenaava kilpahevosen alku, helppojen koulu-, este- ja kenttäluokkien hörökorvainen hurmuripoika, ja lopulta helppojen luokkien ruusukehai ja RKTK-II -palkittu jalostusori. Kantakirjalausunnossa mustan kenttäorin rakennetta kuvailtiin seuraavasti; ilmeikäs pää, leveähkösti liittynyt kaareva kaula, hyvä säkä ja satulansija, sopusuhtainen avohko runko, jyrkähkö lautanen. Takanojoiset etujalat, kuristuneet etusääret, hyväasentoiset takajalat, hyvät kaviot.
Vaikka Nokkosrovio menestyikin kilpaurallaan melko hyvin (pääasiassa helpoissa kenttäluokissa, jokunen heA/100cm startti siihen päälle) ja oli kohtalaisen suosittu jalostuskäytössä, orin kasvattaja ja omistaja kiittelivät aina eniten tähtipään hyvää luonnetta. Nokkosrovion kanssa tehtiin monet hiihtoratsastusretket, haettiin koppakärryillä ruokaostokset lähikaupasta, kokeiltiin kaikki kaulanaruratsastuksesta vikellykseen, tutustutettiin oman suvun ja naapureidenkin lapset, serkut, vaarit ja tädit hevosiin. Suurin osa Nokkosrovion 76:sta jälkeläisestä peri isänsä erittäin mukavat liikkeet sekä erinomaisen luonteen, vaikka sekaan mahtuu pari hapankorppuakin. Nokkosroviolaiset ovat erinomaisia harrastehevosia, ratsastuskoulun luottopelejä, terapiaratsuja – mutta on joukossa myös niitä Oikeita Kilparatsuja ja jalostusarvosteluja siitoshevosia. Ori eli 26-vuotiaaksi.
ii. Aronokkonen oli kohtalaisen tyypillinen ’harrastelijoiden tekemä’ hevonen, suvultaan iloinen sekametelisoppa vähän sitä sun tätä tehneitä hevosia. Pienen pieni kuonopilkku sekä neljä suurta sukkaa yhdessä villeinä hulmuavien jouhien kanssa tekivät orista hauskan näköisen tapauksen, ja hauska Aronokkonen oli muutenkin! Punarautias, 154 senttimetriä hyvää tuulta, reipasta mieltä ja täyttä luottamusta jokaiseen ihmiseen, jonka kanssa raudikko töitä teki. Ja niitä tuli tehtyä; kouluratoja heC-B (jokunen heA-valmennus, kapasiteettia kyllä oli!), yksittäisiä esteitä aina 100cm korkeuteen, ratana maltillisemmin 50-70cm, paljon ajohommia, tukkisavottaa, pellonmuokkausta. Aronokkonen oli koko perheen harrastehevonen, joka saattoi yhtenä päivänä olla emännän ohjattavana työhevoskisoissa, sitten iltaraveissa isännän kanssa ja jatkaa siitä tytärten ratsuna kaiken maailman harrastekisoissa ja kissanristiäisissä.
Aronokkonen oli ryhdikäs, hieman raskaamman mallin hevonen, jolla oli pitkä niska, komea kaareva kaula, pystyhköt lavat, syvä vankka avohko runko ja pitkähkö pyöreä lautanen. Jalat olivat järeät, hyväasentoiset ja kestävät, kavioissa ei ollut moittimista. Raudikko liikkui luonnostaan hyvässä tasapainossa koko kroppaansa käyttäen, piiiitkällä askeleella, hyvässä tahdissa. Suorissa, väljissä liikkeissä oli elastisuutta ja ilmavuutta, ne olivat kevyen ja helpon näköiset, säädeltävissä moneen suuntaan – ja niin helpot ja mukavat istua! Hypätessä orilla oli enemmän tahtoa ja nöyryyttä kuin taitoa. Hypyt olivat vähän hitaita, mutta ponnistukset ja laskeutumiset tasaisia, jalkatekniikkakin oli hitaammanpuoleinen. Estesilmää orilla ei ollut juuri ollenkaan, se hyppäsi juuri silloin kun siltä pyydettiin.
Teräshermoinen, lauhkea, mutkaton ori oli helppo käsitellä kaikissa tilanteissa sekä tavattoman hyvä työkaveri niin kokeneelle kuin aloittelevalle hevosihmiselle. Työhevoskisoista ori toi vähän menestystäkin kotiin, vaikkei siitä mitään mestaruustason hevosta tullutkaan. Ta-suunnalle ori kantakirjattiin kolmannella palkinnolla. Hyvä luonne ja hienot liikkeet yhdessä monipuolisuuden kanssa takasivat raudikolle muutamia tammoja vuodessa; jälkeläisiä kertyi 19. Aronokkoslaiset ovat yleensä mukavaliikkeisiä, äärettömän hyväluontoisia hevosia, joista niin harrastelijat kuin vähän enemmänkin kisaavat ihmiset ovat melkein tapelleet. Teräskuntoinen Aronokkonen eli 31-vuotiaaksi.
ie. Illoista Ihanin pyörähti muutamissa varsanäyttelyissä sekä kolmi- ja nelivuotiaana laatuarvostelukarsinnoissa (ollen molemmilla kerroilla se reppana ensimmäinen ei-finaaliin pääsevä karsintaosallistuja). Muutamat shownäyttelyt ja kasvattajakisan kouluosuus, tulos turvallisesti tuloslistan puolivälissä. Näyttelyistä Illoista Ihanin haki aina sen turvallisen II- -palkinnon sekä kehuja rauhallisesta luonteestaan. Musta, pyrstötähtipäinen tamma kasvoi 154cm korkuiseksi söpöläiseksi – ja miten mukava olisikaan sanoa, että liitokavioksi! Tämän suomenhevostamman liikkeet olivat kuitenkin melko matalat, käynnissä suorat ja väljät mutta ravissa takaa ahtaat, ja laukka pysyi kaikesta treenistä huolimatta sellaisena puolivillaisena hölkkälaukkana.
Melko pyöreälinjainen, erittäin kaunispäinen tamma oli hyvin matalaryhtinen (ja vielä matalajalkainenkin siihen päälle) hevonen, jolla oli onnettoman lyhyt kaula, pitkähkö säkä, sopusuhtainen pyöreä runko ja pitkähkö pyöreä lautanen, suppuvarpaiset etuset sekä käyrähköt kintereet. Kaviot olivat sentään priimaa. Vikoineenkin Illoista Ihanin oli kuitenkin terve, kestävä hevonen, joka ei kausiflunssaa pahempaa tautia sairastanut. Todella hyvähermoinen, ’kaikki käy’ -tyylinen uljaahko musta suhtautui kaikkeen ja kaikkiin hyvin mutkattomasti, ihmetteli asioita rauhallisesti, säikkyi hyvin hillitysti yhdellä sivuaskeleella, osoitti tyytymättömyyttään nyrpeällä ilmeellä. Pääosin Illoista Ihanin oli muumimammamaisen äidillinen, rakastava hevonen, joka otti siipiensä suojiin niin ihmiset, lajitoverinsa, tallikissat kuin vähän kaikki muutkin. Ratsuna tamma oli kohtalaisen osaava, helppo A/85cm, joskaan Illoista Ihanin ei kisannut kuin parit harjoitus- ja seurakisat silloin tällöin. Tamma nimittäin päätyi kuusivuotiaana terapiaratsun koulutukseen ja töihin, ja niissä töissä tamma myös pysyi.
Vähän vanhemmalla iällä tamma kirjattiin R-suunnalle kolmannella palkinnolla. Kehuja tamma sai hyvästä luonteestaan ja ratsastettavuudestaan, joskin eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla hieman enemmän. Jokaisen asiakkaan suosikkihevonen sai muutaman kilpailijan; Illoista Ihanin varsotettiin neljä kertaa, ja totta kai pikkuvarsat sulattivat sydämet. Tamma oli äärettömän hyvä emä, mutta myös kelpo periyttäjä; sen varsoilla on hyvä luonne, ihan asiallinen kapasiteetti kilpailemistakin ajatellen, sekä yleensä (kiitos hyvien orivalintojen) vähän emäänsä paremmat liikkeet ja rakenne. Illoista Ihanin kuoli 28-vuotiaana.
e. Huntusilkki näytti alati hapanta naamaa. Tamma oli myös vähän hevosäksy, toisinaan myös ihmisäksy, sillä oli vahvat mielipiteet kaikesta eivätkä yhteistyökyvyt aina olleet siitä parhaasta päästä. Hankala tamma kuitenkin löysi sopivan ihmisen, ja pääsi kisaamaan ensin heB-koulua (laihoin tuloksin), sitten esteitä pikkuluokista metriin ja jonkin verran helpoimpia luokkia kenttää. Kapasiteetti nyt ei ollut rodun kärkeä, eivätkä kilpatuloksetkaan aivan timanttisia, mutta Huntusilkin liikkeet sekä hyppytekniikka olivat niin hienot, ettei mitään rajaa. Tamman toivottiinkin periyttävän näitä hyviä ominaisuuksiaan eteenpäin.
Tasaisen rautias 150-senttinen mutruhuuli oli kipakka, hapan, itsepäinen käsiteltävä, joka teki pikkukiusaa liimaamalla jalat maahan, pullistelemalla satuloitaessa, näykkimällä kengittäjää.. Joskus Huntusilkki koetteli rajojaan rynnimällä tarhan portista miten mieli sekä kokeilemalla näitä rynnistysnumeroita myös ratsastaja selässään. Ratsuna suuriegoinen, kipakka tamma otti vähän heikosti ohjeita vastaan vaatien vähän turhankin paljon treeniä sekä hyvin jämäkän ratsastajan, joka ei antanut tammalle muita vaihtoehtoja kuin tehdä kuten pyydettiin. Huntusilkin sai ratsastettua todella kevyeksi, kokoaminenkin sujui näppärästi, minkä lisäksi tammalla oli tosiaan upeat, kevyet liikkeet, joissa oli pituutta, väljyyttä, elastisuutta sekä tahdikkuutta. Hypyt olivat varmat, pyöreät ja nopeat, jalkatekniikka nopea ja melko moitteeton, kaulan ja selän käyttö hyvä. Nopea, ketterä tamma laittoi kampoihin rakettimaisille pikkuponeillekin. Rohkea, varmajalkainen tamma olisi paremmalla ratsastettavuudella voinut olla todella menestyksekäs este- ja kenttähevonen.
Huntusilkki kirjattiin R-suunnalle nippa nappa KTK-III -palkinnolla. Rakenteesta tuomaristo totesi seuraavaa; leveähkösti liittynyt kevyt lyhyehkö kaareva kaula, piirteetön säkä, lyhyt selkä, kantava lanne, huipukas jyrkähkö lautanen. Takanojoiset lyhytsääriset etujalat, käyrähköt kintereet. Palkitsemisensa jälkeen Huntusilkki sai mammalomailla viiden varsan verran. Isäoreiksi valittiin vähän parempiluontoisia hevosia, ja vaikka huntusilkkiläiset ovatkin vähän hapannaamaisia, ne ovat paljon parempia käsitellä ja ratsastaa kuin emänsä. 23-vuotiaana hammasongelmien vuoksi lopetettu tamma periytti kuin periyttikin erityisen vahvasti upeita liikkeitään sekä valitettavasti etujalkojensa virheasentoja.
ei. Tähtipiirtopäinen, kolmisukkainen Viittasametti oli 154-senttinen ravisukuinen ratsu. Orin laukka ei ollut kaksinen (vähän kiireinen, tahtirikkoja), mutta käynti ja ravi olivat pitkät, väljät, tahdikkaat ja elastiset sekä melko ylös suuntautuneet. Aktiivisesti koko kropallaan liikkuva raudikko oli iloisen pirteä, melko puhelias ja sosiaalinen hevonen, joka nautti kaikesta työnteosta. Radoille siitä ei ollut (vauhti ei riittänyt), mutta harrastehölkkään sekä ratsun hommiin Viittasametti sopi loistavasti. Rohkea, varmajalkainen ja nöyrä ori toimi etenkin esteillä hypäten niin rata- kuin maastoesteillä ongelmitta metriä. 'Pikku sivubisneksenä' Viittasametti oli suosittu vossikkahevonen, tuttu näky monissa tapahtumissa sekä monien häiden ajohevonen. Ihan hirveästi sukkajalkaa ei kisoissa nähty, jokuset harraste- ja seurakisat silloin tällöin, peltolaukat tuolla, mätsärit ja shownäyttelyt kerran kesässä. Hyvällä asenteella esiintyvä ja suorittava Viittasametti toi toisinaan ruusukkeita kotiin, mutta aika rehellinen hyvän mielen harrastehevonen ori oli, katsoi asiaa miltä kantilta tahansa.
Ilmeikäs pää, pitkä niska, kevyt lyhyehkö kaula, pitkä matala säkä, pitkähkö kevyt avohko runko, jyrkähkö pitkähkö lautanen. Sapelihakuiset etuset, sirot sääret, käyrähköt kintereet, hyvät kaviot. Vasen etunen meloi lievästi vauhdin kasvaessa. Viittasametti oli ryhdikäs hevonen, ehdottomasti enemmän juoksijan kuin ratsun näköinen, mutta vikoineenkin käypä, kestävä hevonen. Hyvän luonteen, mahtavan urheilija-asenteen sekä yrittämisen ilon perikuva ihastutti kaikki sen kanssa työskentelevät; helppo, mutkaton, joskin vähän seurankipeä käsiteltävä, innokkuudestaan huolimatta malttavainen, sopivalla tavalla herkkä ja reaktiivinen ratsu - myös mummohölkkäilyyn sopiva luottokaveri. Ajettaessa se ajatuksella toimiva peli, joka toi kuskin kotiin seitsemännenkin harhakäännöksen jälkeen.
Viittasamettia ei koskaan kantakirjattu; vaikka hevonen pidettiinkin orina, omistajat eivät nähneet kantakirjausta ja jalostusoriksi yrittämistä kovin realistisena tavoitteena. Ori sai kuitenkin muutaman jälkeläinen, kokonaiset neljä kappaletta omistajiensa tuttavien tammojen kanssa. Harmillisesti ori ei periyttänyt järin vahvasti mitään, vaan sen varsat peilasivat kaikin puolin enemmän emiensä sukuja. Viittasametti eli 24-vuotiaaksi.
ee. Ei nyt ilkeä, kiukkuinen tai mitään sellaista, mutta vähän hapan ja omissa oloissaan viihtyvä. Korallikipuna (punarautias, 151cm) räiskähteli lähinnä värinsä puolesta, muutoin tamma oli kohtalaisen paha vastarannan kiiski, jonka koko olemus oli yksi iso 'ei'. Vastahankainen, valikoivasti kuuro, täysin omilla ehdoillaan elävä raudikko olisi todennäköisesti päätynyt vehreämmille niityille jo ties kuinka nuorena (sillä käyttöhevosta tästä ei tullut valtavien asenneongelmien vuoksi), ellei se olisi ollut emälinjansa viimeinen edustaja. Samasta emästä oli yksi jalostusori ja muutama vaihtelevatasoinen ruuna, emänemästä tapaturmeisesti kuollut menestyksekäs koulutamma ja vähän lisää ruunia, emänemänemästä pari menestyvää ratsua ja yksi valjakkohevonen - ja silti Korallikipuna oli, surkeiden sattumusten vuoksi, emälinjansa ainoa tamma. Korallikipuna päätyikin eräälle kouluratsastajalle siitostammaksi.
Jos luonnepuoli jätettiin huomiotta, tammassa oli hyviäkin puolia; upeat liikkeet ja hyvä hyppytekniikka. Raudikko liikkui hyvin elastisesti, kevyesti ja vaivattomasti pitkin, suorin, tahdikkain ja väljin liikkein. Käsiteltäessä asiallinen tamma oli tavattoman hankala, jos ei mahdoton ratsastaa ja ajaa, joten kokoamiskyvyn koetteleminen jäi ajatuksen tasolle. Kaikkia apuja protestoiva, paikoilleen jämähtävä tai sinne tänne säntäävä kiukkupeppu ei ihan muistuttanut sitä hapanta, mutta käsiteltäessä ihan tavanomaista hevosta. Korallikipuna sai olla hapan ihan keskenään, vähän sellainen pellossa elävä siitostamma, joka kävi joskus parit mätsärit ja shownäyttelyn kerran pariin-kolmeen vuoteen varsansa kanssa (yleensä II- / II -palkinto). Kehuja tuli aina liikkeistä, vaan ei rakennekaan nyt aivan toivoton ollut; leveähkösti runkoon liittynyt kevyehkö kaareva kaula, loivat lavat, hyvä satulansija, hieman kantava lanne, pyöreä lautanen, takanojoiset etujalat, hyväasentoiset takajalat.
27-vuotiaaksi elänyt hapansilakka teki elämänsä aikana lähinnä niitä varsoja, 13 kappaletta. Korallikipunan luonne ei periytynyt yhtä haastavana kombona eteenpäin; kaikki sen jälkeläiset yhtä lukuun ottamatta olivat ihan ratsastettavissa ja ajettavissa, ainakin sopivan ihmisen sattuessa kohdalle. Omistajansa onneksi Korallikipuna periytti mielettömiä liikkeitään todella vahvasti jälkeläisilleen, samaten hyvää hyppytyyliä. Korallikipunalaiset ovat menestyneet etenkin koulu- ja valjakkoradoilla, ihan rotumestaruuksissa asti.
Jälkeläiset
s. 17.10.2018 sph-o. Neonnokkosia, i. Harmaapihta, om. Jenny Routamaa (VRL-12948)
s. 30.08.2019 sh-t. Ruttouni, i. Ruttokellot, om. Susiraja
Kilpailukalenteri
Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).
| KERJ - 43 sijoitusta joista 11 voittoa | VSR - 1 sijoitusta joista 0 voittoa |
|
03.11.2018 Rushock Bog helppo 2/35 05.11.2018 Rushock Bog helppo 1/35 09.11.2018 Adina helppo 5/26 14.11.2018 Ristikallio helppo 5/26 04.02.2019 Virtuaalitalli Chersey helppo 1/38 07.02.2019 Domenica Estate helppo 3/30 17.02.2019 Nekkulan Suomenhevoset helppo 4/50 18.02.2019 Ristikallio helppo 2/30 21.02.2019 Ristikallio helppo 2/30 25.02.2019 Ristikallio helppo 2/30 26.02.2019 Sardonic helppo 1/30 28.02.2019 Ristikallio helppo 1/30 04.03.2019 Riimuvaara helppo 2/30 06.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 6/40 06.04.2019 Turmeltaja helppo 6/40 07.04.2019 Turmeltaja helppo 3/40 07.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/40 09.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 2/40 10.04.2019 Riimuvaara helppo 3/30 13.04.2019 Turmeltaja helppo 1/40 17.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/40 17.04.2019 Ristikallio helppo 2/40 20.04.2019 Turmeltaja helppo 6/40 21.04.2019 Ristikallio helppo 4/40 27.04.2019 Avskild Stuteri helppo 2/32 29.04.2019 Riimuvaara helppo 4/30 30.04.2019 Riimuvaara helppo 1/30 04.05.2019 Riimuvaara helppo 5/30 04.05.2019 Mörkövaara helppo 3/30 10.05.2019 Mörkövaara helppo 5/30 13.05.2019 Mörkövaara helppo 2/30 16.05.2019 Riimuvaara helppo 1/30 16.05.2019 Susiraja helppo 2/30 16.05.2019 Mörkövaara helppo 4/30 19.05.2019 Mörkövaara helppo 3/30 19.05.2019 Riimuvaara helppo 2/30 22.05.2019 Riimuvaara helppo 1/30 01.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 6/40 03.06.2019 Mörkövaara helppo 1/37 08.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 4/40 09.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 1/40 14.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset helppo 3/40 28.06.2019 Mörkövaara helppo 2/37 |
28.02.2019 Susiraja VSR Cup helppo 4/53 |
Valmennukset & päiväkirja
16.10.2018 Kouluvalmennus, valmensi reibili
Tämän kertainen valmennusreissuni suuntautui Susirajaan. Olin hieman myöhässä, joten jouduin juoksemaan autoltani kentälle, jossa narri olikin jo odottelemassa mustan, erittäin suloisen tamman kanssa.
Vedin hetken henkeä rapsutellen Nuukaa ja kehotin sitten narria alkaa suorittaa alkuverryttelyjä, mutta narri sanoi jo ennen kuin ehdin sanoa lausetta loppuunkaan, että ne oli jo odotellessa tehty. Nolona myöhästelystäni selostinkin sitten saman tien tämän päivän tehtävää, joka tehtäisiin kolmikaarisella kiemurauralla koko kentän mitalta. "Pitkälle sivulle tultaessa heti kulmasta laukannosto käynnistä, laukkaa koko pitkä sivu. Aseta hevonen huolella kulmissa ja katso, että se suoristuu hyvin suoralle tultaessa. Kolmikaariselle tultaessa sen suorat osat mennään ravissa ja käännökset käynnissä."
Narri varmisti vielä, että oli varmasti ymmärtänyt tehtävänannon oikein, ja lähti sitten suorittamaan. Nuuka oli ensialkuun hieman tahmea liikkeissään, joten kehotin ratsastamaan sitä vain reippaammin eteen ja käyttämään raippaa merkkinä tarvittaessa. Ensimmäinen laukannosto oli huonohko, sillä se oli tarkoitus tehdä käynnistä, mutta Nuuka otti ensin muutamia ravi askeleita ennen laukkaa. Kehotin seuraavalla kerralla antamaan napakammat laukka-avut, ja kun uralta seuraavan kerran tultiin pitkälle sivulle, sujui laukannostokin sulavammin. Nuuka asettui oikein kauniisti kulmissa ja liikkui reippaasti hyvässä tahdissa. Ajoittain jouduin muistuttamaan narria käsien paikasta, välillä ne näet meinasivat levitä kohti reisiä, mutta loppua kohden kädetkin pysyivät hyvin paikallaan ja tuntuma kevyenä.
Kun kolmikaarista oli hinkattu molempiin suuntiin useita kertoja, satuin vilkaisemaan kelloa joka näytti, että valmennukseen varattua aikaa oli ylitetty jo 15 minuuttia. Toisaalta olin ollut kymmenisen minuuttia myöhässä, joten ei sen väliä. Loppuverryttelyt ratsukko sai jäädä tekemään itsenäisesti sen jälkeen, kun olin ensin viettänyt tovin rapsutellen Nuukaa ja lässyttäen sille kuinka suloinen se oli.
20.10.2018 Tuomarinäyttelyt Höstnäs Knabstruppersissa, kirjoitti Lissu T.
Nuuka edusti tänään ensimmäistä kertaa elämässään näyttelyissä, kun se esiintyi hevostammojen sekakehässä Höstnäs Knabstruppersissa. Sekaluokka hieman epäilytti minua, mutta onneksi Nuukan seurana luokassa oli toinenkin suomenhevostamma, Mandelbacken Gielas.
Höstnäsin maat olivat täynnään hevosrekkoja, trailereita, hevosia ja poneja esittäjineen ja taustajoukkoineen. Nuukahan nyt ei turhan paljoa lajitovereidensa seurasta välitä, joten pysyttelin hapanta naamaa näyttävän, selkeästi ärtyneen oloisen hevoseni kanssa reippaasti kauempana muista hevosista. Onneksi luokkamme oli heti toisena, joskin B-porukassa.
Kehässä Nuukan ärtyneisyys hieman hellitti, muut hevosen jäivät sen verran kauemmas ja tähtipää sai vähän muutakin tekemistä kuin puunattavana seisomista tai käveleskelyä. (No, arvioitavana seisomista, kävelyä ja ravia, wohoo.. Mutta ainakin ympärillä pyöri ihmisiä katsomassa ja arvioimassa, se tuntui riittävän Nuukalle.) Tammassa oli ihan eri tavalla ryhtiä ja askeleissa pituutta, kun joku muukin kuin tallikissa katsoi! Kiertäessämme kolmiota olin valmis lyömään pääni pantiksi, että etenkin ravista Nuuka saisi ihan hyvän arvostelun.
Elisa tuomaroi ripeästi ja tottuneesti, eikä Nuukankaan arvioinnissa kauaa mennyt. Siirryin hevosineni takaisin syrjemmäs odottamaan loppujenkin hevosten arviointia sekä luokan tulosten julkistamista. Nuuka sai siinä välissä juoda vähän vettä ja mutustella heiniä (rekassa, ilman suitsia).
Unohdun pullakahveilemaan ja juoruamaan tuttujen kanssa, minkä vuoksi sain ihan juosta hakemaan Nuukan rekasta kun luokan 2b tuloksia ruvettiin kuuluttamaan. Kymmenen luokan kahdestatoista hevosesta palkittiin irtoSERTillä tai SA:lla (myöhemmin BIS-kehässä irtoSERTillä, tuomarinäyttelyiden ihanuuksia!), tässä joukossa myös Nuuka. Luokan kolmantena. Kolmantena. Siinä minä seisoin hevosineni, tyhmä hymy huulillani, pyyhkien Nuukan vihreää vihreää heinäkuolavaahtoa hevosen suupielistä kisatakkini hihaan. Tamma näytti jälleen hapanta naamaa (liika hevosia, liian lähellä!), mutta käyttäytyi onneksi nätisti, eivätkä kilpakumppanit onneksi tulleet turhan lähellä; Nuukalla on aina tarpeeksi iso punainen rusetti hännässään.
Lastattuani Nuukan soitin saman tien kotiin narrille kertoakseni, että täältä sitä palattiin kotiin kantakirjakelpoisen hevosen kanssa.
20.11.2018 Kantakirjaus, kirjoitti Lissu T.
Kantakirjan toisen ylläpitäjän ja tuomarin ihania puolia; minun on oltava pääkallopaikalla paljon kirjattavia hevosiani aikaisemmin, joten narri ja muu talliväki hoitaa puunaus- ja kuljetuspuolen. Ei sitten puhuta siitä kantakirjan vaatimasta työmäärästä..
Marraskuussa kantakirjatilaisuuteen osallistui viisi hevosta; P-suunnalle kirjattavat Fiktion Rekyyli ja Vuornan Inkiväärisumu sekä R-suunnalle kirjattavat Tiilikan Humpuukia, Ruttokellot ja Nokkosunia. Kaksi jälkimmäistä, Tiktok ja Nuuka, olivat minun esitettävinäni kantakirjatilaisuudessa. Tässäkin pääsin vähän helpommalla; minulle tuotiin valmiiksi puunattu ja lämmitelty hevonen suoraan käteen, sillä siirryin lennosta tuomarin paikalta omia hevosiamme esittämään.
Nuuka oli jälleen oma, hapan itsensä. Kantakirjatilaisuuksissa on aina paljon hevosia, eikä Nuuka tosiaankaan ole kotonaan lajitovereidensa seassa. Omituinen tapaus. Tamman mustissa häntäjouhissa keikkui jälleen suuri punainen rusetti, joka antoi meille sopivasti omaa tilaa.
Esittäessäni Nuukan liikkeitä sain harppoa melkoisia askelia; tähtipää nimittäin käveli eikä vain meinannut! Aivan kuten viime kuun näyttelyissäkin, nytkin Nuuka sai vähän lisäryhtiä ja -puhtia olemukseensa. Taitaa tammaneiti tykätä esiintymisestä..! Ihan hyvä piirre kilpahevosessa. Käyntiharppomisen jälkeen sain juosta tosissani esittäessäni Nuukan raviliikkeet. Rakenteen esittäminen sujui ongelmitta, Nuuka seisoi paikoillaan todella hyvässä ryhdissä ja lähes saman tien oikeassa asennossa. Kerran korjasin tamman asentoa, etuset jäivät vähän turhankin paljoa mahan alle. Onhan tällä vähän takanojoiset etuset, muttei nyt sentään ihan niin pahasti kuin Nuuka koetti esittää tuomarikollegoilleni! Happamuudestaan huolimatta Nuuka käyttäytyi onneksi nätisti koko päivän, irvistelytkin jäivät kehän ulkopuolelle.
Nuuka oli päivän toisiksi viimeinen arvioitava, peränpitäjänä oli oma Kiisumme. Kiisun tultua kehästä tuuppasin Nuukan riimunnarun Sarlotalle ja poistuin dookien ja muiden tuomareiden luokse julkistamaan tuloksia. Susirajalaisittain kantakirjapäivä oli erittäin onnistunut; yksi I-palkinto (Tiktokille) sekä pari II- ja III- palkintoa. Nuuka oli toinen kakkospalkinnon saanut, lopullinen pisterivi oli 18 + 18 + 17 + 18 = 71 pistettä. Pitkän päivän vuoksi juhlinta menee väkisinkin huomiselle, mutta koko talliväki on todellakin ansainnut sen naurettavan kokoisen täytekakun, jonka leivoin!
30.01.2019 Vieraskuski, kirjoitti Disa
”Ai että se on kaunis!” henkäisin kun saavuin mustan tamman tarhalle. ”Petollinen prinsessa se on. Ihan Mulqvistin Pete muita hevosia kohtaan, siksi se on täällä omassa sopessaan” toinen Susirajan pitäjistä kertoi minulle lähestyessäni Nuukaa riimun ja narun kanssa. ”Ihmisystävällinen kuitenkin 99% ajasta.” hän jatkoi. Ehdin jo hetkeksi arvuutella oliko tämä sittenkään hyvä idea, mutta tamma antoi helposti kiinni ja lähdimme talsimaan kohti tallia.
Tallinpitäjät painuivat jollekin kisareissulle ja jäimme Nuukan kanssa kaksin tallille. Tai ei nyt ihan kaksin, mutta touhuilemaan omiamme. Tarkoituksena oli kokeilla vähän ratsastaa pikkumustalla. Jätin tamman käytävälle hoitamisen ajaksi, sillä bongasin ovesta varoituksen, että karsina on prinsessan oma linna. Käytävällä Nuuka vain torkkui, vaikka olikin uppo-oudon ihmisen seurassa. Yritin rapsutella ja kaikkea, mutta tamma ei välittänyt tutustua sen kummemmin, seistä nökötti vain paikoillaan.
Ratsastin yhdellä Susirajan kentällä mukavassa talvisäässä. Nuuka oli todella mukava ratsastaa, sillä se meni tasaisen varmasti. Tosin huomasin sen jopa vähän innostuvan, kun kehtasin vähän vaatia siltä asioita. Mitä enemmän laitoin haastetta kehiin, sitä herkempi ja mukavampi Nuuka oli ratsastaa. Lopetimme ratsastuksen hyvin mielin.Tamma hikosi hieman, joten laitoin sille kuivattelun jälkeen talviloimen päälle viedessäni sen takaisin pihalle. Tarhassa odottikin parahiksi päiväheinät, joten Nuuka ei jäänyt portille hyvästelemään. Hymähdin itsekseni kävellessäni tarhoilta poispäin. Olipa siinäkin taas omanlaisensa tyyppi.
13.06.2019 Palkintoporsas, kirjoitti Lissu T.
No, ehkei ihan vielä, mutta pian! Nuuka on täysin valmis kenttäratsastusjaoksen laatuarvosteluun (itse asiassa tamman piti esiintyä tuomaristolle tässä kuussa, mutta unohdin sitten ilmoittaa hevosemme.. ensi kuussa uusi yritys!), eikä suomenhevosten laatuarvostelukaan mikään mahdottomuus ole. Itse asiassa Nuuka taitaa päästä pyörimään niin rotu- kuin lajilaatuarvosteluun ensi kuussa, ihan viimeistään elokuussa. Tamma oli hieman hitaanpuoleinen sijoittuja, vaan väliäkö tuolla, kun tarvittavat sijoitukset saatiin kuitenkin kasaan. Eikä hevosta sovi syyttää siitä, että a) kilpailuiden taso on kova, vastustajat ovat huippuhyviä b) molemmat omistaja-ratsastajat ovat tampioita.
Pikku palkintoporsaamme sai kuitenkin vähän mainetta ja kunniaa; Nuukalle myönnettiin tänään Championin arvonimi. Kolme irtoSERTiä kerännyt kaunokaisemme oikeastaan ylitti näyttelykehälliset odotuksemme! Seuraavaksi ne laatuarvostelut, sekä hieman lisää jalostuspuuhia; Susirajasta uupuu pikku-Nuuka. Tamman toistaiseksi ainoa jälkeläinen, Riimuvaarassa asustava Neonnokkosia, herättää toiveita tummajouhemme periyttäjän kyvyistä. Pienhevoskokoinen ori on korrektirakenteinen, KTK-II -palkittu, kolmessa lajissa menestyksekkäästi kisannut hieno yleishevonen. Tämän valossa elättelemme toiveita toisesta menestyvästä, korrektirakenteisesta varsasta, joka jatkaisi emänsä kavionjäljissä kenttäradoilla.
Tarhassaan pitkin pituuttaan päivää paistatteleva Nuuka tosin muistuttaa tällä hetkellä enemmän oloneuvosta kuin sutjakkaa kilparatsua tai näyttelykehien ruusukehaita.
30.06.2019 Niin hieno tamma, kirjoitti Lissu T.
Kuluneet, jo aikoja sitten maapuomeiksi siirtyneet estepuomit jäivät sievästi Nuukan jalkojen väliin ohjastaessani tamman läpi puomitetun puoliympyrän. Iltapäivän viileys oli tervetullutta vaihtelua aamun ja päivän kuumuuteen; Nuukakin liikkui näppärästi, hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä, toisin kuin aamuiset ratsuni. Musta tamma suoristui hyvin puoliympyrän jälkeen, sen askel venyi kauniisti pyytäessäni vähän pidempää askelta seuraaville, suoran uran ravipuomeille siirtyessämme. Puomi toinen kolmas neljäs puomit loppuivat, takaisin normaalipituiseen raviin, takaisin uralle, pääty-ympyrä, käyntiä. Saadessaan hetkeksi pitkät ohjat Nuuka pärskähti päätään ravistellen.
Kerätessäni taas ohjat Nuuka ei yrittänytkään ehdottaa kävelemisen jatkamista ja koko treenin lopettamista siihen; tamma oli hyvinkin innokkaana nostamassa taas ravia ja jatkamassa työskentelyä. Hymy nousi huulilleni; voi, kun Nuuka vain pysyisikin näin reippaana ja työteliäänä! Ei vähiten siksi, että ensi kuussa pikkumustamme saisi edustaa kahteenkin kertaan, suomenhevoslaatuarvostelun ja kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelun tuomareiden edessä.
Pyysin tammalta taas ravia, asettelin ja taivuttelin, tein pohkeenväistöjä. Nuuka toimi kuin ajatus, pienistä ja kevyistä avuista – en edes muista, milloin tamma oli toiminut niin hyvin! Ja siinä ensimmäisten laukannostojen aikana minulle jotenkin kirkastui aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, miten hirvittävän hieno hevonen Nuuka loppujen lopuksi oikein olikaan. Hirvittävän työteliäs, työstä nauttiva hevonen, sellainen jota piti ratsastaa, muttei hampaat irvessä. Yritteliäs ja eteenpäinpyrkivä, paljon, paljon parempi kuin kapasiteettinsa antamat viitearvot.
Loppuravit ja -käynnit ratsastin jalustimet kaulalle nostettuna, ohjat pitkinä, vain nauttien Nuukan liikkeistä. Silittelin ja rapsuttelin ratsuni kaulaa, kuuntelin hevosen tasaantuvaa hengitystä ja tiesin, miksi minä olin hevosalalla.