Kuvagalleria

Kuvien © ransu.kuvat.fi / CC
virtuaalihevonen, a sim game horse

Ulkoasun © Hanna K.
Otsikon kuvien © Janette H.

15.08.2015 päätimme lopettaa Narskun vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi. Syöminen ei enää onnistunut kunnolla hampaiden huononnuttua emmekä alkaneet vanhalle hevoselle syöttää vellejä vaan Narsku päästettiin tästä maailmasta.

Yönaaraaja VH13-018-0744

Yönaaraaja "Narsku"	kasv. Rääkkälä, Suomi
suomenpienhevonen, tamma	om. Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
146cm, musta	kilpailee
25v, s. 09.07.2012, satunnainen (4v 05.01.2013)	yleiskiukkuinen; va B / 80cm / 60cm

15.01.2015 kiukkupyllymme osallistui KRJ:n laatuarvosteluun. Tamma täytti - ja ylittikin! - odotuksemme 103p. ja KRJ-I -palkinnon myötä!

28.02.2015 pikkutamma kärrättiin ERJ:n laatuarvosteluun. Pistesaalis oli 97,5p. ja odotettu ERJ-II.

20.03.2015 Narsku antoi taas aihetta juhlaan, nyt SLA-menestyksensä vuoksi; 102p. ja SLA-I!
Rotuleima kohtalainen, laatutyyppi ok, samoin sukupuolileima. Ok liikkeet, ehkä aavistuksen matala. Yleisilmeeltään hyvä, nätti tamma.

20.07.2015 Narsku vietiin vielä yleislaatuarvostelutilaisuuteen. Huolella valmisteltu tammamme pokkasi sieltä 99,5p pistettä ja palkinnon YLA1 - arvostelun kolmanneksi parhaana hevosena!

Luonnekuvaus

Narsku on kiukkuinen, omaa tilaa ja aikaa arvostava tamma, joka haluaisi kaikkein mieluiten olla yksin. Pikku hirviömme on parhaimmillaan näyttävä kilparatsu, pahimmillaan mulkvisti, jonka kanssa ei saa aikaiseksi yhtikäs mitään, ei kisoissa eikä kotona – varsinkaan kotona! Tammalta löytyy mielipide joka asiaan, ja se on yleensä varsin kiukkuinen ja aivan eri linjoilla, kuin mitä ihmisten mielipide on. Miellyttämisenhalu nolla ja sitä rata..

Tamma on hyvin tarkka omasta tilastaan, siksi Narsku potkii laumanjohtajaakin tarhassa minkä kerkeää, jos sen tarhaa muiden kanssa. Etenkin karsinassaan pienhevonen on hirveä, se on Narskun omaa aluettaan eikä kenenkään pitäisi tunkea sinne. Karsinaan pitää astella päättäväisesti ja kuin omistaisi koko Euroopan, muuten saa hampaista tai monosta ja lähtöpassit takaisin käytävälle. Arka ihminen ei pärjää Narskun kanssa ollenkaan, ja muutamankin kerran olemme laittaneet raviäijämme Pertin palauttamaan tamman ruotuun, muita Narsku ei kunnioita. Hoitaminen pitää tehdä joko käytävällä tai pesarilla, elukka ketjuihin ja mahdollisimman tiukalle, ettei se pääse puremaan. Ripeys on kaiken A ja O, oli sitten harjaamassa tammaa tai klippaamassa sitä. Eläinlääkäri ja kengittäjä saavat toimia yhtä ripeästi, Narsku kun inhoaa kaikkea ja kaikkia tasapuolisesti. Jostain syystä loimittaminen on se pahin kirosana, ja jalkalenkkejä kiinnittäessä saa tosissaan varoa jalkoja.
Taluttajalle suosittelemme hanskoja käteen ja raippaa kouraan, Narskulle joko ketju tai kuolaimet suuhun. Tamma kiskoo, rynnii, saattaa nousta pystyyn eikä siedä komentamista ollenkaan. Aika usein taluttaja saa karjua pää punaisena, ettei tamma tule päälle - eikä sekään välttämättä riitä, Narskulla ei ole mitään kunnioitusta ihmistä kohtaan. Jokaisen asian joutuu vääntämään rautalangasta, tamma ei yksinkertaisesti osaa käyttäytyä talutettaessa tai muutenkaan. Lastaaminenkin on ainaista tappelua, tamma pitää pakottaa koppiin lastausliinojen ja raipan avustuksella. Kopissa Narsku metelöi kuin viimeistä päivää, kiljuu ja potkii eikä ole rauhallista nähnytkään. Narsku kuljetetaan yksin, sillä silloin se ei stressaa, on muuten vain hankala.

Narsku ei ole erityisen mukava ratsastaa, sillä on oma, kiukkuava mielipiteensä oikeastaan kaikkeen ja ennen muuta tamma inhoaa liiallista ohjankäyttöä. Sen kanssa olisi helpointa vedellä kuolaimettomalla, vaan kun koulukisoissa moinen ei onnistu niin kotonakin ratsastetaan sitten kuolainten kanssa. Narsku on vaikea saada hyväksymään ohjastuntumaa, sen kanssa käden on oltava todella kevyt ja hiljaa. Alkuun tamma tosin vastustelee jo kevyttä ohjastuntumaa, se kiskoo ja viskoo päätään, juoksee tuntumaa karkuun ja jos muu ei auta, vetää pukkirallia ympäri kenttää. Jämäkkä, määrätietoinen ja kevytkätinen ratsastaja joka pysyy selässä saa tamman kyllä toimimaan, jossain kohti. Kokonaisuudessaan herkkä tamma toimii hyvin kevyin avuin, oikeastaan pelkällä istunnalla, silloin kun sitä sattuu huvittamaan. Yleensä Narsku vain antaa piut paut istunnalle ja menee minne mielii. Sen kanssa saa tapella, tapella ja tapella saadakseen kevyet apunsa läpi, samaa volttia pitää vaatia vaikka koko tunti. Narsku on nimittäin hevonen, joka vetää herneen nokkaan heti kun pohkeella muistuttaa liikaa, mutta sitä ei paljoa kiinnosta pieni hipsutus.
Parhaimmillaan tamma on kuitenkin hevonen, joka ei pahemmin ohjaa tai pohkeita tarvitse. Se on herkkä painoavuille - kolikon kääntöpuoli, sen selässä on osattava hallita kroppansa todella hyvin - ja toimii parhaiten löysällä ohjalla tai hyvin, hyvin kevyellä, oikeastaan kosmeettisista syistä pidettävällä tuntumalla. Taitava, kapasiteetikas koulupuolen ratsu joka kyllä osaa, jos ratsastaja onnistuu saamaan tahtonsa läpi.

Estepuolen hevonen Narsku ei ole, mutta hyppää kuitenkin 80cm ratoja omalla kiukkuisen varmalla tyylillään. Kapasiteettia tai hyppytyyliä ei oikeastaan löydy, tamma ylittää esteet melko hirvittävän näköisesti, mutta estesilmää ja ratavauhtia löytyy kyllä. Vaikka Narsku ei ole mikään estehevonen eikä sen tyyli ole millään lailla hyvä, se ei paljoa tukea esteillä kaipaa. Itse asiassa, toisin kuin koulupuolella, sitä tosissaan ratsastava ihminen saa pian huomata sylkevänsä hiekkaa tamman juostessa irrallaan kohti porttia. Sen selässä on istuttava mahdollisimman hiljaa, hevosta häiritsemättä ja annettava lähinnä viitteelliset suuntaohjeet sekä hieman vauhdin hillintää.

Kilpailuissa Narsku on samanlainen kiukuttelija kuin kotonakin. Tamman käytös ei muutu piiruakaan mihinkään suuntaan, korkeintaan pienhevonen perseilee menemään käsihevosalueella, kun ei tykkää eikä halua.
Hyvinä päivinä Narskusta kuoriutuu näyttävä suorittaja. Salaa sisimmässään tamma rakastaa esiintymistä, yleisöä ja kisojen tunnelmaa, mutta eihän sellaista nyt voi näyttää! Musta tamma on etenkin kouluradoilla katseenvangitsija, jonka olemuksesta oikein säteilee kilpailuhenki ja voitontahto. Huonoina päivinä Narsku kiukuttelee menemään joka asialle, ei suorita mitään ja on astetta kamalampi ratsu. Pahimmillaan Narsku laittaa ratsastajansa suorittamaan suunnittelemattoman jalkautumisen.
Kunniakierroksella Narsku lienee parhaimmillaan; ruusuke suitsissa ja kaikkien katseltavana on oikein hyvä olla! Tamma harvemmin heittelee ilopukkeja, mutta niitäkin on nähty, kun Narsku on voittanut ja päässyt johtamaan kunniakierrosta.

Sukutaulu & -selvitys

i. Pimeänäkö evm, sph, rt, 148cm	ii. Silmäpuoli evm, sph, vrt, 146cm	iii. Puolimieli evm, sph, vprt, 145cm
		iie. Päivännäkö evm, sph, rt, 147cm
	ie. Häilyväinen evm, sph, rn, 141cm	iei. Humustus evm, sph, rt, 144cm
		iee. Haituvainen evm, sph, vrn, 140cm
e. Pohjakosketus evm, sph, vrt, 145cm	ei. Aivan Iholla evm, sph, vrt, 147cm	eii. Iholletunkija evm, sph, trt, 148cm
		eie. Aavameri evm, sph, m, 145cm
	ee. Pohjaloihtu evm, sph, prt, 144cm	eei. Liehuskelija evm, sph, prt, 146cm
		eee. Pohjannoita evm, sph, vprn, 142cm

Spoiler:

i. Pimeänäkö, 148cm korkea rautias pienhevosori, sai jo varsanäyttelyissä ylistäviä arvosteluja toisensa perään. Emältään hyvän rakenteensa perinyt ori oli aikuisenakin komea kuin mikä (shownäyttelyissä sekä kantakirjauksessa rakennepisteitä kertyi 40), ja isältä perityt komeat liikkeet tekivät Pimeänäöstä heppatyttöjen satuponin. Pienikokoinen kouluori kehittyi hitaasti, joten nuorten luokat jäivät välistä, mutta Pimeänäkö ehti kasvettuaan napsia monet voitot ja sijoitukset helppo A – vaativa B –radoilta, myös aluemestaruuksia sekä kertaalleen suomenhevosten koulumestaruushopean. Kaiken muun ylistyksen lisäksi Pimeänäkö oli varsin hyväluontoinen; kiltti, yritteliäs ja työmotivoitunut hevonen. Esteille orista ei tosin ollut, Pimeänäkö ei pitänyt hyppäämisestä (joskin työteliäänä hevosena hyppäsi kuitenkin), eikä sillä ollut kummoinen tekniikka. Koulutyöskentely ja maastoilu kuitenkin kelpasivat paremmin kuin hyvin, uittoreissuja ja vettä ylipäätään ori rakasti. Pimeänäkö ei turhia hötkyillyt tai stressannut, ori tuli toimeen kaikkien kanssa ja saikin kehuja yhteistyökykyisyydestään. KTK-I –palkinto tuli helposti rakenteen ja näyttöjen puolesta, ja kantakirjatulosten jälkeen tammanomistajat oikein jonottivat saadakseen tammansa tiineeksi komeasta suorittajaorista.
Valitettavasti Pimeänäkö periytti lähinnä kapasiteettiaan ja liikkeitään kouluradoille. Orin hyvä luonne ja rakenne periytyivät erittäin helposti, mutta suorittajia sen varsat ovat, kunhan niille löytyi ratsastaja, joka sai hevosesta esiin niiden osaamisen. Pimeänäön kolmeensataan varsaan mahtuu kuitenkin monta menestyjää, jotka ovat tehneet isästään jälkeläisvalion. Ori kuoli 32-vuotiaana.

ii. Silmäpuoli vakuutti laatuarvostelu(karsinno)issa ja nuorten luokissa. Emänsä juoksijanrungon, mutta isänsä erinomaiset ratsunliikkeet saanut vaaleanrautias pienhevosori pärjäsi niin este- kuin koulukokeissa, ja oli ikäluokkansa lupaavimpia nuoria kouluratsastuksen saralla. Esteillä kapasiteetti tyssäsi 90cm esteisiin, hyppytekniikka oli kelvollinen. 146-senttinen pienhevosori keskittyikin kouluratsastukseen kisaten aikuisiällä helppo A – vaativa B –ratoja, ja voitti tai sijoittui niin alue- kuin suomenhevosmestaruuksissa monena vuotena. Liikkuessaan yritteliäs, mutkaton pikkuori oli komea näky, eikä pitkä juoksijanrunko haitannut koottuja liikkeitä lainkaan. Silmäpuoli oli yritteliäs, motivoitunut ratsu, joka teki kaiken pyydetyn ja vähän enemmänkin. Muuten rohkea pienhevonen pelkäsi kuollakseen suuria sinisiä vesitynnyreitä. Silmäpuoli oli omistajansa silmäterä ja panostushevonen, joka kantakirjauksessa teki omistajansa ylpeäksi; luonne 9, ratsastettavuus 10, loistavat kilpailunäytöt, 35 rakennepistettä ja KTK-I –palkinto. Ikääntyessään ori jäi pois kilpakentiltä, mutta vieraili edelleen erilaisissa näytöksissä ja tapahtumissa sekä satunnaisissa näyttelyissä.
Silmäpuolen varsat ovat rakenteellisesti hyvin hajanaista sakkia; on ratsu- ja juoksijatyyppisiä sekä totaalisen eriparisia varsoja. Ori periytti heikonlaisesti hyvää luonnettaan, mutta liikkeitään ja hyppytekniikkaansa sitäkin vahvemmin. Silmäpuolen varsat ovat hyviä yleishevosia, jotka ovat tehneet uraa harraste- ja kilpahevosina, muutama hyväluonteinen myös terapiaratsuna. Silmäpuoli lopetettiin 28-vuotiaana.

iii. Puolimieli oli vaaleanpunarautias monitoimipeli, joka taipui ihan mihin tahansa omistajansa keksi oria koettaa. 145-senttinen pienhevonen kiskoi kärryjä, heinäkuormia ja hiihtoratsastajaa, osallistui lasten joulunäytelmiin porona ja teki komean kilparatsun uran. Komealiikkeinen pienhevonen kisasi koulupuolella helppo A:ta (liikettä ja kapasiteettia olisi ollut vaativiinkin luokkiin), esteet sujuivat vain 90cm asti, mutta sitäkin komeammalla tekniikalla. Pikkuorilla kisattiin niin koulua, esteitä kuin kenttää, sekä kokeilunhalusta yksi valjakkoajostartti. Puolimieli teki tasaisen hyviä suorituksia keräten tasaiseen tahtiin sijoituksia, vaikka kärkitulokset menivätkin aina nopeammille ja näyttävämmille ratsukoille. Tasaisen hyviä suorituksia tahkonnut ori oli ilkikurinen, vähän hölmö pojanviikari, joka suhtautui vakavasti vain työntekoon. Umpikiltti, lapsillekin sopiva hevonen oli niin hyväluontoinen kuin hevoselta toivoa saattoi. Ulkonäöltään raudikko oli turhan ponimainen, mutta kuitenkin pyöreä, sopusuhtainen ja ratsumainen; ilmeikäs pää, hyvä ylälinja, kelvolliset jalat, erinomaiset liikkeet, joissa hyvä yliastunta.
Puolimieli kirjattiin KTK-II –palkinnolla erinomaisin arvosteluin, luonteesta ja ratsastettavuudesta ori sai kympin. Edullisten astutus- ja varsamaksujen ansiosta monitoimiori oli muutaman vuoden ajan oikea muotiori, ja jälkeläisiä orilla onkin parisensataa. 29-vuotiaana kuollut Puolimieli periytti moniosaavuuttaan ja komeita liikkeitään sekä pikkuvikaisia, mutta kestäväluustoisia jalkojaan.

iie. Päivännäkö, 147-senttinen pienhevostamma, aloitti uransa ravurina. Perusrautias pikkutamma juoksi OK-aikoja ja jonkin verran rahaa, mutta viisivuotiskautensa jälkeen tamma myytiin ja koulutettiin ratsuksi; juoksu ei vain kulkenut tarpeeksi nopeasti. Ratsun hommissa peruspätevä – helppo B / 90cm, yksittäisiä asioita helposta A:sta ja yksittäisesteenä 100cm – Päivännäkö oli tavattoman yritteliäs ja motivoitunut työntekijä, joka teki hommia vaikka kolmijalkaisena, jos ratsastaja ei huomannut ratsunsa ontumista. Koko perheen harrasteratsu kierteli pääasiassa kotikenttää ja lähimaastoja sekä paikallisen seuran peltolaukkoja, mutta Päivännäön kanssa kierreltiin myös koulu- ja estekisoissa (lähinnä tallien pikkukisoja ja muutamat seurakisat) vaihtelevalla menestyksellä. Raudikon parasta antia oli sen kärsivällinen, lempeä ja yritteliäs luonne. Ratsuna tamma ei ollut oikein minkään näköinen, toki hyvät jalka-asennot olivat hyvät jalka-asennot, mutta juoksijatyyppinen ja –runkoinen tamma oikein kirkui ravuria, myös liikkeidensä puolesta; tamman laukka ei koskaan ollut kaksinen, ja ravikin oli sen näköistä, että se olisi pitänyt esittää ajaen.
Harrastehevosena Päivännäkö teki kevyttä ratsunuraa ja kiersi pikkukilpailuita, varsoja tamma ei tehnyt kuin kaksi – onneksi edes ne. Päivännäön molemmat varsat olivat aikanaan ikäryhmäkilpailujen ja laatuarvostelujen kärkikastia suorituskykynsä perusteella, emän ravurinrakenne heikensi ratsuna arvosteltujen varsojen rakennepisteitä. Hyväluontoiset orivarsat kuitenkin tekivät komeat urat ratsuina. Päivännäkö lopetettiin ähkykierteen vuoksi 25-vuotiaana.

ie. Häilyväinen bongattiin jo varsanäyttelyistä, ja ruunikko tamma vaihtoi omistajaa jo ennen pisteiden lukemista. 141-senttiseksi kasvanut pienhevostamma oli menestys niin varsanäyttelyissä, laatuarvostelukarsinnoissa ja itse tapahtumassa sekä nuorten hevosten luokissa. Pikkutamma oli perinyt vanhempiensa parhaat puolet, erityisen lahjakas Häilyväinen oli esteillä (helppo A/100cm, mutta erinomainen hyppytekniikka ja estehevosen laukka). Ruunikko voitti kaiken, mitä nuoren hevosen oli mahdollista voittaa, ja siirtyi kahdeksanvuotiskeväänään siitostamman uralle käyden enää shownäyttelyissä. Tuomarit hehkuttivat Häilyväistä aivan kuten sen vanhempiakin, rakennepisteiden yhteenlaskettu summa oli 40-41p. kerta toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päälle Häilyväinen oli rauhallinen, nöyrä ja miellyttämisenhaluinen hevonen, joka meni vaikka puuhun, kun siltä sitä pyysi. Tamma oli rohkea esteratsu ja yritteliäs kouluhevonen, jonka lisätyt askellajit toivat eniten kehuja kouluradoilta. Kiltin hevosen kanssa pärjäsi lapsikin, mutta kisatilanteissa Häilyväisestä löytyi sopivasti herkkyyttä, säpäkkyyttä ja näyttävyyttä, jotta kotipihan haliponi pääsi kunniakierrokselle.
Ihme kyllä Häilyväistä ei koskaan kantakirjattu, vaikka sen rakenne ja luonne olivat priimaa, eikä nuorena tehty kilpaura jättänyt mussutettavaa. Häilyväisen omistaja keskittyi tammansa kanssa näyttelyihin ja varsojen tekoon, ja helposti tiinehtyvä tamma ehtikin elämänsä aikana tehdä 12 varsaa. Häilyväinen oli erinomainen rakenneperiyttäjä, mutta luonnettaan tai kapasiteettiaan ruunikko ei periyttänyt juuri ollenkaan. Tamma kuoli 30-vuotiaana.

iei. Humustus oli lahjakas, näyttävä pienhevosori, joka esiintyi monet kerrat Orisuorassa, Suomenratsujen kuninkaallisissa ja kävi napsimassa voittoja ja sijoituksia niin alue- kuin kansallisen tason koulu- ja estekilpailuista. 144cm korkea raudikko oli komea näky runsaine jouhineen, suurine merkkeineen ja herasilmineen, eikä orin rakenteessakaan ollut juuri moitittavaa, mistä kielii myös 41p. kantakirjauksessa. Pikkuori oli seurallinen, nöyrä ja työteliäs hevonen, vähän tyhmänrohkea ja hyvin utelias hevonen, joka teki mitä tahansa siltä pyydettiinkin. Osin luonteensa vuoksi Humustus saatiin koulutettua 100cm/vaativa B –tasoiseksi, sillä mikään liitokavio ori ei ollut. Keskinkertaisesti liikkuva Humustus kuitenkin suoritti radat suurella sydämellä ja valtavalla karismalla, minkä lisäksi radat olivat aina siistejä ja suoritukset tasaisia. Esteille orilla oli enemmän lahjoja, sen tekniikka oli hyvä ja etenkin uusinnoissa Humustus loisti nopeutensa ja ketteryytensä ansiosta. Kantakirjauksessa pikkuori sai täydet pisteet luonteestaan ja ratsastettavuudestaan, ja palkinnoksi tuli oikeutettu KTK-I. Kehuja tuli etenkin tyypistä, rungosta ja erinomaisista jaloista (niin terveys kuin rakenne).
Sanomattakin selvää, että Humustus sai jalostuskäyttöön siirtyessään tehdä täyttä siitosorin päivää. Raudikolla on vähän reilu 300 jälkeläistä, suurin osa pienhevoskokoisia. Orin varsat perivät isänsä pään ja kaulan muodon, samaten luonteen, todella vahvasti, muut ominaisuudet periytyivät vaihtelevammin. Ori lopetettiin sen ollessa 29-vuotias.

iee. Haituvainen, 140-senttinen vaaleanruunikko pienhevostamma, menetettiin aivan liian aikaisin. Tamma lopetettiin 10-vuotiaana epäonnistuneen ähkyleikkauksen vuoksi. Haituvainen eli pitkään pellossa tekemättä muuta kuin pari varsaa, ja ruunikko ehtikin viisivuotiaaksi, ennen kuin se ratsutettiin. Pienhevonen paljastui nopeasti oppivaksi, nöyräksi ja kapasiteetikkaaksi ratsuksi, jonka potentiaali meni osin hukkaan. Koulupuolella Haituvainen taipui vain helppoon B:hen, esteillä pienhevostamma suoritti metrin ratoja. Ruunikko ei ehtinyt kunnolla kisaamisen makuun, tamman omistaja totutti hevostaan kisatunnelmiin match show – ja shownäyttelyreissuilla sekä eri tallien harjoituskisoissa. Näyttelytuomarit suitsuttivat Haituvaista, pisteet heittelivät 39-41p. välillä, arvosteluissa kehuttiin aina rotu- ja sukupuolileimaa, jalka-asentoja sekä sopusuhtaista runkoa sekä askelten hyvää yliastuntaa. Pienhevosen vahvin askellaji oli kuitenkin laukka; pitkäaskelinen, elastinen, helposti säädeltävä. Tamma oli kiltti, vähän laiskanpulskea, mutta nöyrä ja yritteliäs kaveri, joka suhtautui pelottaviinkin asioihin varovaisen uteliaasti.
Epäonnistunut ähkyleikkaus vei tamman, ennen kuin se ehti kunnolla kilpailla tai esiintyä kantakirjatuomareille. Haituvaisen nuorena tekemät varsat kuitenkin perivät emänsä parhaat ominaisuudet hyvästä luonteesta estekapasiteettiin ja hyvään hyppytyyliin, koulupuolella varsat ovat vaatimattomampia niin kapasiteettinsa kuin liikkeensä puolesta.

e. Pohjakosketus oli kiukkuinen, heikolla hyppykapasiteetilla ja huonolla hyppytekniikalla varustettu pienhevostamma, vaikka kasvattaja olikin muuta toivonut. Juuri ja juuri 70cm radat läpi rämpinyt Pohjakosketus oli vaaleanrautias, 145-senttinen tamma, joka sentään koulupuolella ylsi vaativaan B:n. Kiukkuinen, temperamenttinen pienhevonen kiskaisi herneen nenään pienimmästäkin ärsykkeestä, pukitteli herkästi, näykki ja kehitti kirjavan repertuaarin huonoja tallitapoja. Varsanäyttelyissä ja laatuarvostelukarsinnoissa Pohjakosketus sai kehuja laukastaan, hyppytekniikasta tuli lähinnä säälipisteitä. Pienhevostamman jalka-asennoissa oli parantamisen varaa, mutta jalat olivat kuitenkin kestävät ja tamman liikkeet näyttävät, yliastuntaa oli joka askellajissa naapureille asti. Muuten Pohjakosketus oli sopusuhtainen, ryhdikäs ilmestys, jolla oli hyvä pienhevosleima ja ratsulle sopivan pitkä niska. Huonon luonteensa, miellyttämisenhalun puutteen ja kisapaikkainhonsa vuoksi raudikolla kisattiin vain muutamat kisat keskinkertaisin prosentein.
Huononäyttöistä, joskin kiistatta hyvin liikkuvaa ja kapasiteetikasta tammaa ei koskaan kantakirjattu, tai käytetty paljoa jalostukseen. Pohjakosketuksella on kaksi varsaa, molemmat perivät emänsä huonon luonteen, hyppytekniikan ja –kapasiteetin (puutteet) sekä lahjakkuutta kouluradoille. Varsat ovat menestyneet, koska eivät ole aivan yhtä järkyttäviä esityksiä kuin emänsä. Pohjakosketus lopetettiin 17-vuotiaana, syynä luonne.

ei. Aivan Iholla (vaaleanrautias, 147cm korkuinen pienhevosori) vakuutti jo aivan pienenä varsana, kun sitä kärrättiin jokaisiin kissanristiäisiin, shownäyttelyihin ja tamma- ja varsanäyttelyihin. Hyvärakenteinen ja –liikeinen ori oli myöhemmin nuorten laatuarvostelumenestyjä, joka nelivuotiaana Ypäjällä oli viiden lupaavimman kouluratsun joukossa. Vanhemmiltaan hyvän rakenteen, luonteen ja paljon kapasiteettia saanut ori aloitti pikkukisoista edeten kansallisiin vaativa B –koululuokkiin, esteitä 70-80cm asti seura- ja aluekisoissa. Aivan Iholla ihastutti elastisilla, lennokkailla liikkeillään, paksuilla, hyvin vaaleilla jouhillaan sekä ilmeikkäällä päällään. Nöyrä, miellyttämisenhaluinen ja hyvähermoinen ori ei stressannut mitään ja nautti esiintymisestä, ja kantakirjauksessa ori kiskaisi koulukokeesta lähes 70% tuloksen, 39p. rakenteesta sekä KTK-I –palkinnon. Kilpauransa vastapainona herrasmiesori toimi omistajansa lasten opetusmestarina, jolla kokeiltiin vähän joka lajia ajamisesta hiihtoratsastukseen.
Siirryttyään jalostuskäyttöön Aivan Iholla oli välitön menestys. Orista oli hankala löytää mitään vikoja, ja suht huokeat astutus- ja varsamaksut madalsivat astutuskynnystä ennestään. Pienhevosella on 147 jälkeläistä, joukkoon mahtuu ratsastuskoulun luottohevosia, (epä)onnistuneita kilparatsuja ja harrasteratsuja. Ori periytti enimmäkseen liikkeitään ja vaatimatonta estekapasiteettia, joskin hyvän hyppytyylin kanssa. Rakennettaan ja luonnettaan raudikko periytti valitettavan heikosti. Aivan Iholla lopetettiin 27-vuotiaana hampaiden mentyä todella huonoon kuntoon.

eii. Iholletunkija tunnetaan parhaiten saavutuksistaan kouluradoilla (alue- ja kansallisia startteja ja voittoja, suomenhevosten koulumestaruus kolmena vuotena, useita mestaruuksia voittaneita jälkeläisiä..), vaikka pikkuori vakuutti kantakirjauksessa myös esteosaamisellaan. Tummanrautias, 148cm korkuinen ori oli läheisyydenkipeä, pirteä ja kaikin tavoin sosiaalinen hevonen, joka innokkuutensa takia touhusi ja tolskasi enemmän, kuin omistajansa huumori kesti. Ori ei koskaan tehnyt pahojaan tahallaan vaan silkkaa ajattelemattomuuttaan, rauhallisina hetkinään pienhevonen oli hyvän käytöksen perikuva. Ratsuna Iholletunkija oli nöyrä ja miellyttämisenhaluinen, mutta vaati pitkät verryttelyt, että sen innokkuuden sai kanavoitua työntekoon. Orin näyttävät liikkeet ja vaativaan B:han yltänyt kapasiteetti ihastuttivat koulutuomareita ja yleisöä, eikä pienhevosen rakenteestakaan löytynyt suurempia vikoja. Kantakirjauksessa hyvin sujuneet ratsastuskokeet, 39p. rakenteesta sekä kilpailunäytöt oikeuttivat orin saman tien KTK-I –palkintoon.
Iholletunkija on jättänyt monia menestyneitä kouluratsuja, mutta valitettavan vähän esteitä kisanneita jälkeläisiä. Suurin osa orin jälkikasvusta on isänsä tavoin hyväluonteisia, innokkaita suorittajia, jotka sopivat niin ammattilaisen kuin harrastelijan käsiin. Muutaman varsan kohdalla on tingitty luonteesta, muttei kapasiteetista tai rakenteesta. Ori lopetettiin sen ollessa 26-vuotias.

eie. Aavameri, 145cm korkuinen musta pienhevostamma, oli hyväsukuinen ja kapasiteetikas monitoimitamma. Kilparadoilla vakuuttaneesta suorittajasuvusta tullut musta tamma menestyi loistavasti nuorten hevosten luokissa niin este- kuin kouluradoilla, ja parhaimmillaan tammaa nähtiin helppo A/100cm –luokissa. Aavameren kisaura katkesi hevosen ollessa seitsemänvuotias, kun oikean etukavion naulanpainaumasta kehittyi kaviopaise, joka eteni niin pahaksi, että se aiheutti kavioluuhun muutoksia (kilpakäyttö oli pannassa, varsottamista jalat kestivät). Kiitos sukunsa ja näyttöjensä sekä rakenteensa – II+/I- -palkintoa varsanäyttelyistä, hyviä pisteitä aikuisenakin -, Aavameri siirrettiin varsantekopuuhiin ja kiertelemään näyttelyistä. Näyttelyissä kehuja tuli etenkin pitkästä niskasta, hyvästä ylälinjasta ja sopusuhtaisesta rungosta, etusten sapelihakuisuus verotti jalkapisteitä. Tamma kiukustui heti, kun sitä komensi, mutta muuten pienhevonen oli erittäin kiltti ja helposti käsiteltävä, vain todella tammamainen ilmestys. Aavameri oli herkkä ja kuuliainen ratsu ja mamman kultamuru, kunhan kaikki sujui tamman oman pään mukaan. Tamman käsittely vaati tiettyä ymmärrystä ja herkkyyttä, mutta kun Aavameri oli tyytyväinen, niin lapsetkin saattoivat harjata ja hoitaa tammaa.
Aikaisen siitoskäyttöön siirtymisen vuoksi Aavameri ehti tehdä 11 varsaa. Hyvät orivalinnat sekä tamma itse takasivat kiinnostuksen varsoja kohtaan, ja kaikki varsat saatiin myytyä ennen vieroitusta. Aavameri periytti kapasiteettia niin este- kuin koulupuolelle, samaten tasaisen hyvää rakennetta vailla suurempia rakennevikoja. Aavameri lopetettiin 26-vuotiaana.

ee. Pohjaloihtu, 144-senttinen punarautias pienhevostamma, menestyi etenkin kouluradoilla. Estepuolella pienhevosella kisattiin itsepäisesti 60cm radoilla suht huonolla menestyksellä, raudikon hyppytyyli kun oli hirveä eikä ratakäytös muutenkaan ollut parhaasta päästä. Vaativa B -kouluradoilla Pohjaloihtu kuitenkin menestyi, pienhevosen upeat liikkeet tekivät vaikutuksen niin tuomaristoon kuin yleisöönkin. Luonnostaan tarmokkain, elastisin liikkein liikkunut tamma vain parani treenin myötä, ja etenkin Pohjaloihdun koottu ja lisätty ravi kirvoittivat aplodeja sekä hyviä pisteitä. Kiukkuinen tamma oli simppeli käsitellä, vaikka koettikin näykkiä, ratsuna hevonen oli haastavampi. Kaikki sujui hyvin niin kauan, että tammalta alkoi vaatia jotain sen mielestä vaikeaa. Omalta mukavuusalueelta poistuminen oli Pohjaloihdulle vaikeaa, ja tamma alkoikin perseillä heti, kun siltä vaadittiin (muka) liian vaikeita. Kilpailuissa huomattavasti edustavampi kuin kotona, yleisön edessä raudikko yritti enemmän eikä kiukustunut niin herkästi kuin kotona. Perusnätti, ei mitenkään ihmeellisen näköinen tamma, jalka-asennot kuitenkin kohdillaan, samaten jalkaterveys. Pohjaloihdussa parasta oli sen ryhdikkyys ja tapa kantaa itseään; pienhevonen näytti niiden ansiosta paremmalta kuin oikeasti olikaan.
Huonosti tiinehtyvä tamma teki vain pari varsaa. Jokaisella astutuskerralla tammalle haettiin yleispätevää, Pohjaloihtua edes vähän paremmin hyppäävää oria. Tamma periytti vahvasti luonnettaan ja hyviä liikkeitään, mutta myös hirveää hyppytyyliään ja heikkoa hyppykapasiteettiaan, jotka valitettavasti periytyivät eteenpäin myös tamman jälkeläisten jälkeläisille. Kiukkutamma kuoli 24-vuotiaana.

eei. Liehuskelija oli vaativa B -tasoinen kouluratsu. Punarautias pienhevosori (146cm) oli kiukkuinen, akkamaiseksi luonnehdittu hevonen, joka löi pillit pussiin heti, kun piti tehdä jotain orin mielestä vaikeaa. Liehuskelijaa ei kestänyt komentaa ollenkaan, sitä piti käsitellä naurettavan varovaisesti ja suostutella työntekoon. Raudikkoa käsiteltiinkin kuin oikukasta kiimahäiriötammaa, mikä huvitti ja itketti orin omistajaa samaan aikaan. Orilla oli kuitenkin upeat liikkeet, vahva voitontahto sekä lavakarismaa vaikka muille jakaa. Liehuskelija kisasi menestyksekkäästi ensin aluetasolla, sitten kansallisella, ja teki hyviä ratoja kerta toisensa jälkeen. Ori edusti muutamana vuonna Suomenratsujen Kuninkaallisissa, ja nappasi kolmesta aluekoulumestaruuden. Rakenteeltaan ori oli sopusuhtainen, kompakti pienhevonen, jonka suurin rakennevirhe olivat sapelihakuiset etuset. Kantakirjalausunnossa KTK-II -palkittua oria kehuttiin ryhdikkäästä, modernista ratsutyypistä ja erinomaisesta pienhevosleimasta. Liehuskelija oli aikanaan tunnettu kouluratsu, kotitallilla ori tunnettiin myös kaikkien aikojen huonoimpana hyppääjänä, jonka hyppytyyli ei edes naurattanut, ainoastaan itketti.
Koulutulostensa ja komean ulkonäkönsä vuoksi Liehuskelija sai paljon tammavieraita, jälkeläisiä on yhteensä vähän reilu sata. Pienhevosori periytti vahvasti komeita liikkeitään, kapasiteettia kouluradoille ja kiukuttelualtista, äkäistä luonnettaan. Rakenne periytyi valitettavan heikosti, sapelihakuiset etuset kohtalaisen herkästi. Ori kuoli 21-vuotiaana karattuaan laitumelta suoraan autotielle ja rekan alle.

eee. Pohjannoita oli vaaleanpunaruunikko yleistamma, joka kisasi iloisesti sekaisin koulua, rataesteitä ja kenttää. 142-senttinen pienhevostamma oli osaava kisapeli (he A / 100cm / 90cm / helppo) ja näyttävä ratsu, joka teki hyviä tuloksia joka lajissa. Tammalla oli keskinkertainen hyppytekniikka, mutta erinomainen estehevosen laukka, kouluradoilla lisätyt askellajit toivat pisteitä. Hyppytekniikkaansa Pohjannoita kompensoi ratateknisellä osaamisellaan; se osasi katsoa ponnistuspaikat itsekseen ja kykeni korjaamaan ratsastajansa (pikku)virheitä. Luonteeltaan Pohjannoita oli iloisen rempseä ja menevä hevonen, jolle vapaapäivät eivät sopineet vaan kerryttivät pöllöenergiaa päähän. Tamma oli mutkaton käsitellä joka tilanteessa, eikä ratsastajan tarvinnut osata ihmeitä. Hyvähermoinen, rohkea tamma ei kytännyt esteitä tai kauhistunut kouluaidoista, maastossa tamma oli rohkeutensa vuoksi aina kärkiratsuna. Varmajalkainen hevonen pärjäsi maastossa kuin maastossa, eikä kompuroinut esteilläkään, vaikka hyppy tai alastulo olisi ollut huonompi. Rakenteeltaan Pohjannoita oli perusnätti, rakenteeltaan kaiken kaikkiaan keskinkertainen tapaus, jossa ei ollut suurempia vikoja, muttei kehujenkaan aihetta. Jalkaterveys ja niiden kestävyys olivat kuitenkin omaa luokkaansa, samaten Pohjannoidan terveys ylipäätään; pienhevonen ei ollut päivääkään sairaana eikä ontunut kertaakaan.
Tamma teki monipuolisen, hyvin sujuneen kilpauransa jälkeen viisi varsaa erilaisten ratsuorien kanssa. Valitettavasti Pohjannoita ei ollut kummoinen periyttäjä, lähinnä tamma periytti keskinkertaista rakennettaan. Orista riippuen varsoista tuli yleis- tai kouluratsuja, yhdestä tuli kenttäpeli. Tamma kuoli 25-vuotiaana.

Jälkeläiset

Narsku ei ole yleisesti tarjolla jalostukseen.

Syntynyt	Varsan nimi	Isä	Omistaja
15.05.2014	sh-o. Peskimo	i. Petkele	om. Mörkövaara
22.07.2014	sph-t. Pirunnaaraaja	i. Kanteleen Pikku-Piru	om. Susiraja
20.02.2015	sph-t. Horkannaaraus	i. Hämyhalla	om. Turmeltaja
20.04.2015	sh-t. Yövieras	i. Murha-Kustaa	om. Kirsikkainen (VRL-13960)
20.02.2015	sph-o. Napenteri	i. Tjefred	om. Sachiyo (VRL-11290)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Spoiler:

Valmennukset

07.06.2014 Kouluvalmennus, valmensi tvisha
Jälleen kerran sai valmentaja ihmetellä menoa kentänlaidalla ennen kuin valmennus oli kerennyt alkamaankaan. Narsku oli selkeästi kiukkuinen tammatäti joka ei antanut ratsastajalleen mitään ilmaiseksi, saati sitten että olisi johonkin suuntaan edes liikkunut. Ratsukon alkuverkka meni siis pitkälti siihen, että Narsku irvisteli ja pukitteli keskellä kenttää ratsastajan huitoessa käsillään ja yrittäessä potkia tammaa liikkeelle. Päätin aloittaa ratsukon kanssa valmennuksen siis aivan nollasta, eli teimme perusasioita käynnissä ja pyrimme saamaan hevosta hyvään liikkeeseen ja kuulolle. Teimme paljon erikokoisia ympyröitä, pysähdyksiä, peruutuksia sekä pohkeenväistöjä, ja hiljalleen Narsku alkoikin muotoutua hevosen näköiseksi ratsuksi. Ratsastaja sai antaa hevoselleen jämäköitä apuja, mutta silti oli oltava helläkätinen ja käytettävä erittäin pehmeästi pohjeapuja. Lähdimme tekemään keskelle kenttää takaosakäännöksiä, sillä niissä hevosen oli oltava kuulolla ja ratsukon pelattava hyvin yhteen liikkeen onnistumiseksi. Aluksi Narsku ei ilmeisesti täysin ymmärtänyt mitä tältä haluttiin ja siksi takajalatkin lähtivät turhan paljon käännöksen aikana liikkumaan. Hiljalleen ratsastaja sai paranneltua apujaan ja saimmekin oikein mallikkaita takaosakäännöksiä aikaiseksi hevosen etujalkojen pyöriessä ympyrällä ja takajalkojen polkiessa paikallaan. Takaosakäännöksien jälkeen aloimme treenaamaan ravia ja laukkaa, joiden parissa tähtäsimme reippaaseen, puhtaaseen askellukseen ja hyvään muotoon. Teimme muun muassa ympyröillä vastalaukkaa ja pyrimme ohessa myös kokoamaan askellajeja. Välillä Narsku laittoi ratsastajalleen kunnolla hanttiin ja välillä se taas loisti kuin mikäkin kouluhevonen. Laukkatehtävien jälkeen olikin jo reipas tunti pyörähtänyt ja siten aloimme lopettelemaan rauhallisella loppuverkalla.

08.07.2014 Kouluvalmennus, valmensi Emmi V.
Kipakka tapaus siis taas valmennettavana, hohhoijjaa... Mutta onhan tämä tietysti hyvää vaihteluakin, kun yleensä joudunkin valmentamaan rauhallisia, ja kieltämättä hieman tylsiäkin ratsuja. Tosin nämä kolme viimeisintä ovatkin olleet melko virkeitä tapauksia!
Astuessani kentän sisäpuolelle aidan kautta, siellähän musta Narsku-tamma jo ravailikin ratsastaja selässään, tai oikeastaan satulassaan. Ihan hyvin näytti yhteistyö käyvän, vaikka erimielisyyksiä hieman olikin. Tai no, ainahan niitä on, etenkin Narskun kanssa!
Päätinkin tällä kertaa asettaa tehtäväksi pohkeenväistöjä! Niitä piti siis tehdä kentän keskellä niin, että toisen lyhyen sivun keskeltä piti aina kääntyä kentän keskikohtaan käynnillä taikka ravilla, ja siitä sitten väistää jompaan kumpaan suuntaan takaisin uralle siis.
Alussa tehtävässä oli kyllä hieman omia vaikeuksiansa, mutta heti kun ratsastajan käsi hellitti ja oli muutenkin pehmeämpi ja parempi istunta, ja niin edelleen, Narsku alkoi toimia jopa todella hyvinkin!
Pohkeenväistöjä treenattiin noin puoli tuntia, jonka jälkeen pyysin ratsukkoa menemään rauhalliset loppuravit, sekä -käynnit. Ja nimenomaan rauhalliset...

22.08.2014 Estevalmennus, valmensi bertta
narri oli jo kentän toisessa päädyssä verryttelemässä pääty-ympyrällä hankalan ja vaativan näköisen Narsku-tamman kanssa kevyttä ravia, kun aloin pitämään valmennusta kentän keskiosassa. Päätin käskeä narrin vielä taivutella rouvaansa vähäisen, ennen kun alettaisiin hyppäämään. Päätin jo heti tunnin alussa nimittäin, että tänään hypättäisiin kunnolla ja tyylillä, tehtävänä olisi hyvät tiet noin seitsemän esteen radalla.
Hyppääminen aloitettiin vain ihan pienikokoisilla esteillä ja käännösharjoituksilla kentän toisen pitkän sivun loppupäässä. Narsku liikkui hyvin etenkin estettä ennen vaikka vastahakoiselta se näytti ja luultavasti olikin, osittain johtuen myös siitä, että välillä narri jäi liikaa harvinaisen innokkaan tamman suuhun kiinni. Narsku ei kuitenkaan harvinaisella tavalla ottanut nokkiinsa, vaan jatkoi esteen yli, ja sen jälkeenkin laukkasi nätisti lyhyen sivun keskikohtaan ja otti raville ratsastajansa avuista.

Narrin ilmeestä päätellen selässä oli kuitenkin hyvinkin tuskaisen tuntoista ratsastaa, sillä ainakin hänen sanomansa mukaan Narsku painaisi todella paljon kädelle estettä ennen, ja jopa sen jälkeenkin se roikottaa päätään ja on todella raskaan tuntoinen muutenkin koko hevonen. Silloin käskin narrin tulla vähän aikaa pienillä esteillä varustettua linjaa, jonka noin 60 cm korkeiden esteiden välissä pitäisi kontrollitehtävien tyyliin ottaa laukasta heti hevosen laskeuduttua ravisiirtymä ja tulla seuraava este ravissa. narrin mukaan tehtävä auttoi, jolloin käskin ratsukon alkaa jo hyppäämään rataa, jonka olin jo pystyttänyt valmiiksi kentälle, sillä aikaa siis kun narri lämmitteli tammallaan hyppyjä yksittäisellä, pienikokoisella pystyesteellä. Rataa hypätessä Narsku näytti olevan vähän kevyempi, sekä ilmavampi, mutta kuitenkin vähän äkäisellä tuulella, jonka syystä sitten pari kieltoakin tuli.
Lopussa ratojen hyppääminen sujui kuin vettä vaan, ja olimme narrin kanssa molemmat loppuverryttelyjen aikana todella ihmeissään Narskun tämänpäiväisestä, hyvästä luonteesta pienistä vastoinkäymisistä huolimatta!

17.09.2014 Kouluvalmennus, valmensi Snusmumriken
Valmennettava oli saapunut paikalle sysitumman suomenhevostammansa kanssa, jonka kutsumanimeksi selvisi Narsku. Kun alkukäynnit oli pyöritty, niin komensin ratsastajaa kokoamaan ohjat käteensä ja verkka aloitettiin ravissa. Siirtymisiä tehtiin todella paljon. Tamma näkyi vastustelevan ohjastuntumaa ja ratsastaja sai olla hyvin, hyvi tarkka hellän käden kanssa. Pikkuhiljaa siirtymisien myötä alkoi Narsku sallia hieman kunnollisemmankin ohjasotteen, mikä helpotti kaikkea. ''Siirtymiset saisivat olla hieman pehmeämpiä, pyri tekemään mahdollisimman rauhalliset ja herkät avut ja huolehtimaan, ettei se lysähdä käyntiin vaan kantaa itsensä myös siirtymisten läpi''. Laukkaverkassa tehtiin pieniä voltteja ja taivuteltiin, sillä laukka näytti hieman jäykähköltä. Hiljalleen tamma alkoi kuitenkin vetreytyä ja ratsastajakin pystyi vaikuttamaan siihen enemmän. Laukassa haettiin tasaista muotoa ja katsottiin, että se kulki rehellisesti selkäänsä käyttäen. Laukan jälkeen otettiin vielä ravissa vastataivutuksia, mikä avitti molempia pohkeita menemään läpi (oikea oli hieman nihkeämpi ja laukassa hyvinkin selvästi) ja hevonen sai hieman venytystä samalla. Tässä välissä pidettiin käyntitauko, jonka jälkeen jatkettiin harjoituksia. Ravissa syynin alle pääsivät sulkutaivutukset. Narsku oli herkkä pohkeelle, joskin poikitusta meinasi tulla välillä jopa liikaa. ''Ole tarkkana myös siitä, että sama tempo säilyy sulun aikana, kuin myös sen jälkeen.'' Seuraavaksi olivat laukkaharjoitukset. Laukkannostot onnistuivat kerta toisensa jälkeen täsmällisesti. Laukanvaihdot askeleessa olivat hieman hankalia aluksi, ja tamma alkoi jälleen vastustaa tuntumaa suussaan. Tilanne saatiin kuitenkin nopeasti rauhoitettua ja ratsastaja muisti seuraavassa vaihdossa istua rauhassa ja myödätä kunnolla, jolloin vaihto otti onnistuakseen. Vaihtoja harjoiteltiin tovin keskittyen ratsastajan apuihin, hevosen liikkumiseen ja muihin seikkoihin. Useampi vaihto tuotti tulosta ja ne paranivat loppua kohden. Tähän oli hyvä päättää valmennus eteen-alas ravien ja käyntien kautta.

30.09.2014 Estevalmennus, valmensi dookie
Myrskylintua muistuttava Narsku lennätteli persaustaan äkäisesti narrin kääntäessä tammaa seuraavaa pystyä kohti. Narskulla oli tänään ilmeisesti huono päivä, ja se paistoi mustasta kilometrien päähän. "Askeleet kuntoon ja sitten käsi ja jalka hiljaa", huutelin kentän reunalta ratsastajalle. Narsku otti lyhentävät avut kovasti itseensä, ja sen hypätessä matalan pystyn yli tamma näytti kolmijalkaiselta kirahvilta, eikä hevoselta. Olin ymmärtänyt hyvin pian valmennuksen alusta, mitä narri oli tarkoittanut "tyyliä tai kapasiteettia ei löydy" -lausahduksellaan. Narsku näytti lähes jokaisella esteen ylityksellään siltä, että se olisi voinut vain läsähtää mahalleen koko puomihökötyksen päälle.

Seuraavaksi pyysin ratsukkoa tulemaan pitkän sivun kolmen ristikon jumppasarjan. Kehotin narria lyhentämään laukan ajoissa väleihin sopivaksi, jotta Narsku ei häiriintyisi vielä lisää sarjan välissä. En taatusti ole koskaan nähnyt noin kummallista jumppasarjan ylitystä, joka meni vielä puhtaasti yli. Narsku kuitenkin selvästi tiesi mitä se oli tekemässä, vaikkei siitä liiemmin vaikuttanut pitävän. Pyysin ratsukkoa tulemaan sarjan vielä uudestaan, mutta laukka tuli lyhentää nyt lähempänä estettä. Narsku ei tällä kertaa ärsyyntynyt kovinkaan paljoa, ja loikki sarjan yli melko normaalin näköisesti, ja ennen kaikkea kolistelematta puomeja.

Verryttelyhyppelyiden jälkeen ratsukko sai pitää hetken välikäynnit, kun kasasin radanpoikasen kentälle. Korkeimmillaan seitsemänkymmensenttinen rata kuului näin: pysty, okseri, pysty kaarevalla linjalla, pysty-okseri sarja kahden laukka-askeleen välillä, ja viimeisenä okseri. Viimeisen okserin jälkeen tuli jatkaa vielä kahdelle puomille, joiden väliin piti sovittaa neljä laukka-askelta. Narsku lähti radalle reippaassa laukassa, naama mutrulla ja häntä äkäisesti viuhuen. Muistutin narria olemaan häiritsemättä hevosta hypyssä, ja säätelemään askeleet sopiviksi ajoissa. Narsku ylitti ensimmäiset esteet puhtaasti, mutta kolmannen pystyn jälkeen tamma jatkoikin suoraan, vaikka linjan piti olla vasemmalle kaartuva. Narri ärisi mustan tamman kyydissä ja väänsi ja käänsi hevosta oikeaan suuntaan, mutta Narsku jatkoi omia teitään persettään villisti viskellen. Hetken rodeoleikin jälkeen tamma kuitenkin kyllästyi, ja kääntyi kaarron kautta oikeaan suuntaan, ja rata saattoi jatkua. Loput esteet sujuivatkin melko hyvin ilman mitään aivoituksia tamman suunnalta, ja laukkapuomienkin väliin narri sai juuri ja juuri sovitettua neljä askelta.

Narskulla oli hyvä vauhti päällä, joten pyysin ratsukkoa tulemaan radan saman tien uudestaan. Muistutin narria pitämään napakan linjan kaarevalla pystyllä, ja tällä kertaa Narsku menikin haluttuun suuntaan. Myös loppurata sujui mielenkiintoisesti mutta puhtaasti, mutta nyt jäi yksi laukka-askel uupumaan puomien välistä. Pyysin narria ratsastamaan puomeille uudestaan, ja sovittamaan askeleet uudestaan. Toisella yrityksellä askeleita tulikin neljä. Narsku ja narri saivat tulla kaarevan linjan pystyn vielä pariin otteeseen, ensimmäisen kerran tamma meinasi taas matkata suoraan, mutta seuraavat kerrat narri sai pidettyä Narskun haluamallansa linjalla ja kääntymään hyvin. Tähän olikin hyvä lopetella, joten päästin ratsukon suorittamaan loppuverryttelyjä.

09.12.2014 Estevalmennus, valmensi Uppe
-Ei teillä ketään helppoa valmennettavaa olisi? naurahdin ratsastajalle jo heti alkuverryttelyissä, kun olin jälleen kerran ajautunut työkeikalle Susirajaan.
-Ihan kivoja te olette otuksienne kanssa, jatkoin kun ratsastaja virnisti väkinäisesti, hieman ehkä loukkaantuen sanoistani. Narskua koitettiin tänään saada jumppasarjoille tasaisessa rytmissä ja hiukan hypeltiin ilman jalustimiakin. Treenasin lähinnä ratsastajaa tänään tasapainoasioita painottaen. Narskunkin menoon joutui kuitenkin yllättävän paljon puuttumaan, sillä kovin automaatilla se ei edes kavaletteja loikkinut.
-Jospa nyt ensin pyritte pääsemään sinne esteen toiselle puolelle ensimmäisellä yrittämällä, niin katsotaan sitten sitä jalustinten kaulalle laittoa, tuumin ennen istuntatreenin aloittamista kun satunnainen pikkueste tuntui Narskusta kirjaimellisesti ylitsepääsemättömältä. Kun uljas musta saatiin pari kertaa ärsyttävien esteiden yli, unohti se kaiken kiukun ja antoi minun ja ratsastajan rauhassa keskittyä istunta-asioihin. Sinällään siis asiallista käytöstä Narskulta lopputunnista.

23.12.2014 Kouluvalmennus, valmensi lottis
Saavuin valmentamaan kaunista suomenhevostammaa Narskua ja hänen ratsastajaansa. Ratsukko oli juuri aloittelemassa alkulämmittelyä ja minä jäin seurailemaan hetkeksi ratsukon menoa. Narsku näytti vähät välittävän ratsastajan hakemasta ohjastuntumasta. Tamma kiskoi ja viskoi päätään ja ratsastaja sai tehdä tosissaan töitä tamman kanssa.

Aloimme hakemaan vetreyttä menoon ihan tavallisesta pohkeenväistöstä, aluksi käynnissä. Narsku pyrki koko ajan pois ratsastajan alta. Jotta Narsku ei nakkelisi päätään, ratsastaja jäi hiukan puristamaan ja vetämään ohjista. Kun siirryimme pohkeenväistöön ravissa, Narsku hermostui totaalisesti ja lähti melkoista pukkirallia ympäri maneesia. Kun ratsastaja piti hermonsa kylmänä ja kätensä pehmeänä, Narsku alkoi hieman rauhoittua. Annoin ratsukon kokeilla väistöä uudelleen ja nyt sujui jo paljon paremmin. Tosin Narsku oli koko ajan mukana hieman vastahakoisesti mutta ainakin teki, mitä ratsastaja pyysi. Pikku hiljaa pääsimme siirtymään laukkaan. Narsku ei tykännyt lainkaan tästä ja pyysin ratsastajaa kiinnittämään erityistä huomiota käsiinsä. Mahdollisimman pehmeät ja kevyet liikkeet saisivat Narskun toimivan paremmin. Seuraava väistö onnistui jo oikein mallikkaasti.

Tämän jälkeen siirryimme harjoittelemaan vielä lopuksi vastalaukkaa. Aloitimme kaarevalla uralla ja aluksi minustakin tuntui, ettei siitä tule mitään vaikka aloitimme yksinkertaisella tehtävällä. Ratsastaja ei kuitenkaan antanut periksi vaikka Narsku meni paljon mieluummin kaarrot myötälaukassa. Hän sai tosissaan tapella tamman kanssa mutta Erityisen tyytyväinen olin ratsastajan kylmähermoisuuteen ja pitkäpinnaisuuteen! silloin tällöin muutamia askeleita onnistui. Tästä saatiin hyvää motivaatiota työskennellä paremmin ja joka kerralla vastalaukka onnistui paremmin ja pidempään. Narsku ei jaksanut enää nakella niskojaan ja ratsastajan käsikin oli pysynyt hyvin pehmeänä ja joustavana. Lopulta tahtojen taisteluiden jälkeen ratsukko meni oikein mallikkaasti vastalaukassa kaarteet pariinkin otteeseen. Muutaman hyvän onnistuneen suorituksen jälkeen annoin ratsukon siirtyä loppuverryttelyyn samalla, kun itse annoin ratsukolle palautetta ja mahdollisia kehityskohtia. Erityisen tyytyväinen olin ratsastajan pitkäpinnaisuuteen ja kylmähermoisuuteen!

26.12.2014 Kouluvalmennus, valmensi Sippe
Tänään valmentaisin kiukkutamma Narskua ja sen ratsastajaa koulupuolella. Saavuttuani Susirajan tallipihalle, kiiruhdin ensi töikseni auttelemaan tamman kuntoon laitossa. Narsku oli puoliksi valmis, kun saavuin. Autoin oikeastaan vain pitelemällä tammaa kiinni ja utelemalla hieman lisää tummasta tammasta. Sateisen sään vuoksi kaarsimme elefanttimarssia vihellellen maneesiin, ja pyysin ratsastajaa nousemaan satulaan.
Heti alkukäynneissä hioimme kuskin istuntaa, ja myös Narskun täytyi liikkua aktiivisesti eteen alusta saakka. Musta suomenhevostamma nyrpisteli välittömästi nenäänsä kaikelle, mitä siltä pyydettiin, ja kaavailin tästä valmennuksesta tulevan hikinen myös valmentajalle. Kun alkukäynnit oli kävelty, pyysin ratsukkoa siirtymään rentoon kevyeen raviin, ja tekemään paljon ympyröitä ja taivuttelua vaativia tehtäviä. Narskun pää alkoi kuin alkoikin laskeutua alemmas, ja takajalat polkivat tasaisesti pitkälle vatsan alle. Pyysin ratsastajaa ottamaan ohjia tuntumalle hitaassa tahdissa, eikä vain nappaamaan niitä nopeasti käteensä. Narsku alkoi pikkuhiljaa vertyä, ja saatoimme siirtyä varsinaisiin tehtäviin.
Tunnin aiheena olisivat pohkeenväistöt ravissa. Kun ratsukko suoritti tehtävää ensimmäistä kertaa käynnissä vasempaan kierrokseen, huomasin ratsastajan katseen siirtyvän ratsunsa harjan juureen ja hevosen liikkuvan liian poikittaisesti. Pyysin ratsukon luokseni, ja näytin mielikuvitushevosta apunani käyttäen, missä katseen tulisi pysyä ja montako astetta väistö sai uraan nähden enimmillään olla. Seuraavalla yrittämällä ohjeistin ratsastajaa enemmän.
- "Pidätä vasemmalla ohjallasi taaksepäin, ei sivulle ja paina oikeaa pohjettasi paremmin Narskun kylkeen. Noin.. Muista vaan pitää vasen käsi vakaana, niin ettei se lähde vaeltelemaan.. Hyvä!" Seuraavaksi suoritimme tehtävää kumpaankin kierrokseen niin ravissa kuin käynnissäkin onnistuneesti, ja lopuksi otimme rentoa laukkaa ympyrällä, löysin ohjin niin, että Narsku sai venyttää kaulaansa kunnolla eteen alas.

04.01.2015 Estevalmennus, valmensi Hapero
Kentällä lämmitteli vanha tuttu ratsukko, kun kaahasin pihaan tyylikkäästi myöhässä - aivan kuten hevosihmisten kuuluikin. Viime valmennusta lämmöllä muistellen en odottanut kiukkuperse-Narskulta paljoakaan. En edelleenkään uskonut tamman kykenevän Vaativan Been koulurataan, kun suoraa kulkeminenkin oli vaatinut kovaa työtä. Ratsastaja selässä hikoili kuin pieni sika jo alkulämmittelyn aikana, mutta ainakin Narskulla tuntui olevan vähän parempi päivä kuin viimeksi: ainakin se liikkui eteenpäin! Ei ehkä kovin hallitusti, mutta ainakin liikkui. Kehotin ratsastajaa jatkamaan ihan samaa rataa, lämmittelemään niinkuin vähiten pahalta tuntui. Rakentelin kentälle muutaman yksittäisen pystyesteen, sillä tänään harjoiteltaisiin ihan vain askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, eri välejä eri askelmäärillä. Ei pitäisi olla vaativan tason kouluratsulle ongelma eikä mikään. Ensin komensin ratsukon vain hyppäämään radan perustempossa omaan tahtiin, jotta näkisin mistä lähdettäisiin liikkeelle. Melko hurjaltahan se näytti, mutta toisaalta Narsku kuitenkin ylitti jokaisen esteen ja tuntui sopivan väleihin ihan hyvin. Aloimme työstämään yksittäisiä välejä ensin lyhentämällä ja sitten pidentämällä laukkaa. Aika pian tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin: ratsastaja maistoi kolmesta yrityksestä kahdella kentän pintaa. Tänään treenattaisiin vain askeleen lyhentämistä esteväleissä. Jossain kohtaa ratsastaja alkoi oppia Narskun kierrepukkiryntäyspysähdys-sarjan ja pysyi useimmilla yrityksillä ihan selässäkin, mutta esteeltä esteelle mentiin aika lailla Narskun tahtiin. Ratkaisimme ongelmaa lisäämällä välin täyteen puomeja, joita Narsku ei arvostanut tippaakaan. Ihan perseestä yrittää sovittaa jalkoja typeriin väleihin. Ensimmäisellä puomikerralla Narsku päätti hypätä kahden puomin yli kerralla, kirmata ohi esteen ja pukittaa ratsastajansa vielä kerran tantereeseen, mutta luojan kiitos toisella kerralla suoritus meni nappiin ja tamma sai isot kehut. Ratsukko pääsi loppuverkkaamaan ja itse siivosin enemmän ja vähemmän käytetyt esteet pois.

11.01.2015 Estevalmennus, valmensi yaren
Kylläpä oli taas nautinnollista tulla pitkästä aikaa Susirajaan valmentamaan kaiken kiireen lomassa... Joo, olisikin ollut taas sitä nautinnollista, mutta eihän kukaan nyt niin voinut luullakaan täällä edes kerran käytyään. Tiesin, olin ilkeä ajatellessani aina vain näin, mutta kuten olin jo selväksi tehnyt, ei paljon muuta tämän paikan pähkähulluista asukeista voinut olla. Jokainen sai sitten miettiä, puhuinko omistajista vai hevosista! Olin juuri pähkäilemässä jotain positiivisempaa puheen aloitusta kuin ainaiset irvailut, mutta ajatukseni katkesivat viimeistään siinä vaiheessa kokonaan, kun näin mustan pienhevosen juoksentelemassa irrallaan kentällä. Kai sitä joskus susirajalaisetkin juoksuttivat hevosiaan, mutta tuskinpa tuolla tavoin ohjat maata vaarallisesti viistäen ja jalustimet iskeytyen vauhkona juoksentelevan tamman kylkiin.

Juoksin paikalle niin nopeasti kuin vain kykenin ihanaisessa sohjossa ja enemmän tai vähemmän yllättäen näin maassa rähmällään makaavan Lissun. Nainen kömpi ylös taas sellaisen kirosanaryöpyn saattelemana, että heikompaa olisi voinut pelottaa, mutta minähän tähän olinkin jo tottunut aikoja sitten. Jos kyseessä olisi ollut melkein kuka tahansa muu henkilö, olisin rynnännyt paniikissa paikalle ja kysellyt, kuinka monta kylkiluuta oli mahdollisesti murtunut, mutta Lissu oli kyllä niin kovaa tekoa, ettei siltä olisi saanut mitään rikki vaikka kuinka olisi yrittänyt. Kaikki hienotunteiset aloitukseni katosivat sen siliän tien mielestäni ja tottahan toki minä räkätin jälleen kerran vahingoniloisesti läpimärälle ratsastajalle, joka taisi katseen perusteella tykätä minusta taas vähän liikaakin...

Jossain vaiheessa Lissu istui vihdoinkin Narskun selässä, jonka minä tosin olin ennättänyt nimetä jo Mustaksi Piruksi. En uskaltanut kysyä, mitä juuri ennen putoamista oli tapahtunut, mutta ainakin tällä hetkellä kumpikin näytti niin kypsältä koko ratsastustouhuun, että päätin pitää tunnin minimissään. Pystyttelin pikaisesti jumppasarjan kentän toiselle laidalle ja lähdimme työstämään rauhallisempaa vauhtia ja tarkempia hyppyjä. Niitä oli aika hankala löytää, sillä Musta Pi... ei kun siis Narsku kieltäytyi yksinkertaisesti kokonaan yhteistyöstä. Minä pidin kuitenkin pinnan ja taoin Lissuun uskoa siinä määrin, että pian ratsukossa oli edes toinen, joka yritti edes jotenkuten. Paikoitellen Lissu sai innon tarttumaan Narskuunkin, mutta ei siitä nyt vain yli päässyt, ettei tästä tulisi kerrassaan mitään. Hevonen halusi koko ajan määrätä tahdin, jonka tuli olla mahdollisimman hurja ja usein se oli lähinnä sitä, että jossain vaiheessa sarjaa tamma meinasi yksinkertaisesti kompastua omiin jalkoihinsa tai esteisiin, koska eivät ne askeleet pelittäneet esteiden kanssa yhtään. "Mitäs jos nyt vain lopetettaisiin?" oli Lissun viimeiset sanat ja eipä kai siinä järkevämpää ratkaisua voinut enää tehdä...

18.01.2015 Estevalmennus, valmensi Noreen
Tänään sain valmentaa hienoa mustan puhuvaa suomenhevostammaa, joka oli minulle jo entuudestaan tuttu, olihan kyseessä oman orini emänemä Narsku. Se ei näyttänyt kovinkaan iloiselta hevoselta, joka tuntui pistävän kapuloista ratsastajan rattaisiin heti alkuvaiheessa. Kovasti vastaan pistävän Narskun kanssa sai tehdä kovasti töitä, jotta se saatiin kulkemaan kevyesti ratsastajansa alla. Ennen esteisiin siirtymistä ohjeistin ratsukkoa tekemään paljon pysähdyksiä ja pieniä voltteja jokaiseen kulmaan, jotta tamma saataisiin kunnolla tuntumalle ja keskittymään itse tekemiseen. Samalla sain koottua meille esteradan, johon tulisimme tänään paneutumaan hieman tarkemmin.

Suuria esteitä emme tule tänään ylittämään vain panostamme itse hyppytekniikkaan. Ratsastaja oli saanut tamman heräteltyä niin, että se alkoi kiinnostumaan rakennetuista esteistä. Aloittelimme pienellä pystyesteellä, jotta näin mihin meidän pitää erityisesti kiinnittää huomiota, hevosen hyppytekniikkaan vai ratsastajan antamiin apuihin. Narsku hyppäsi varsin mukavasti, vaikka ei se kyllä mitään erikoista hyppytyyliä omaakkaan. Ratsukko siirtyi seuraavalle asettamalleni esteelle, okserille, joka oli muutaman sentin korkeampi kuin ensimmäinen. Ratsukko saapui esteelle, mutta tamma päätti jostain syystä jättää tämän väliin. Kehotin ratsastajaa ratsastamaan esteen uudelleen ja patistamaan Narskun sen ylitse. Saapuminen onnistui varsin hienosti, sillä tamma ponkaisi tällä kertaa kovalla vauhdilla esteen ylitse. Erikoista oli, että tällä kertaa hevosen ja puomin väliin ja tilaa enemmän kuin pari senttiä. Pyysin ratsukkoa toistamaan esteet vielä muutamaan kertaan, jotta saataisiin tieto muista mahdollisista ongelmista, joita ei kuitenkaan ollut.

Hikisen valmennuksen jälkeen ratsukko oli ansainnut reippaat loppuverryttelyt, josta varmasti nauttii niin ratsastaja kuin itse hevonenkin. Tämän päiväisen valmennuksen jälkeen eniten harjoiteltavaa on esteelle saapumisessa sekä hypyn ajoittamisessa, jotta tulevaisuuden estekentillä vältytään turhilta kieltämisiltä.

Päiväkirja

Päiväkirjaan

Hoito-ohjeet

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelytreeni sileällä
tiistai: koulua
keskiviikko: vapaa
torstai: kevyt liikutus (voit olla laiska ja juoksuttaa)
perjantai: koulua
lauantai: kevyt sileätreeni / maasto
sunnuntai: esteitä

Hoito- ja loimitusohjeet
Fleeceloimi jos hikinen tai pesty.
Taluttaessa ketju suuhun.

Varusteet
Ratsastaessa estesatula, meksikolaiset suitset pelhamkuolaimella, rintaremmimartingaali, jännesuojat joka jalkaan ja hypätessä panssarivyö.