Kuvagalleria

Kuvien © luvat on
virtuaalihevonen, a sim game horse

Ulkoasun © Hanna K.
Otsikon kuvien © Janette H.

20.08.2015 Koska tänään oli luopumisen päivä, pyysimme tallille eläinlääkärin lisäksi luottometsästäjämme. Petkeleen päivät päättyivät siististi ampumalla ennen kuin vanhuus sai hienoa, hienoa ruunaamme enemmän kiinni. Kaipaamaan jää koko tallin väki, kyyneleet valutetaan Petkelepihvien äärellä.

Petkele VH14-018-0655

Petkele "Petkele"	kasv. K. Aura., Suomi
suomenhevonen, ruuna	om. Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
165cm, ruunikko, säälittävän kokoinen tähti	kilpailee
28v, s. 22.07.2012, satunnainen (3v 14.11.2012)	yleisviritys; he B / 100cm / 80cm / harraste

25.02.2015 järjestetty YLA-tilaisuus antoi aihetta juhlaan, kun ruunanrupsukkamme kärräsi kotiin 97p. ja YLA1-palkinnon!

20.07.2015 SLA-tilaisuus antoi lisää aihetta ylpeyteen, kun hölmöläisemme sai tilaisuuden parhaat pisteet, komeat 107p. Palkinnoksi muutettuna tulos on SLA-I* - voiko tästä enää hevosenomistaja ylpeämmäksi muuttua!

25.07.2015 KERJ-tilaisuus sai riemun repeämään, kun kullannuppumme keräsi komeat 102p. eli KERJ-I!

31.07.2015 Petkele haki uuden sulan hattuunsa ERJ:n laatuarvostelusta. 103,38p. eli ERJ-I! Hellanlettas ko höpökkämme o hiano.

15.08.2015 ruuna sai viimeisen sulan hattuunsa KRJ:n laatuarvostelusta. Pistesaalis oli hieno 101,5 p. eli KRJ-I! Olemme ihan älyttömän ylpeitä Petkeleestä.

Tausta

Petkele tuli meille nelivuotiaana suoraan random takapihalta ratsutettavaksi. Ruunan oli ostanut 17-vuotias alue-esteille tähtäävä tyttö, joka halusi nuoresta ruunasta itselleen kakkosratsun ja ykköstykin nuorten luokkiin. Paska tuuri, sillä Petkele oli neljä vuotta elänyt ihan pellossa, hyvä kun osasi kaviot nostaa ja antoi laittaa riimun päähän! Kuljetuskin oli kuulemma ollut "vähän vaikeaa", miksiköhän..
Ruunan kanssa jouduttiin aloittamaan ihan perusasioista, ja omistaja kyllästyi odottelemaan vikaostoksensa valmistumista. Siksi vaihdoimme hevosia; hän sai yhden koulutetuista nuoristamme ja me pidimme Petkeleen sillä ajatuksella, että ehkä tästä joskus saa rahaa.

Keskinkertaiset, joskin kehityskelpoiset liikkeet, ihan liian kauan käsittelemättä ollut ja vähän kovapäinen hevonen, tyhmä kuin saapas, hidas oppimaan - meille selvisi aika nopeasti, ettemme ikinä tulisi saamaan ruunasta niin paljoa rahaa, että sen kouluttaminen myyntimielessä kannattaisi. Päätimme pitää ruunikon ja tehdä siitä vaikka leivänpäällistä, jos ratsun urasta ei tulisi mitään.
Irtohypytyksessä kuitenkin totesimme, että Petkeleestä, ruunasta, joka on kaikkia ikätovereitaan kaikin tavoin jäljessä, voisi tullakin jotain. Ruuna teki komeita, varmoja hyppyjä, lähestyi esteitä pelotta, käytti takasiaan todella hyvin, tasapaino oli parempi kuin muuten liikkuessa - me olimme myytyjä.

Kun Petkeleen koulutus eteni ja pääsimme luomaan sille peruskuntoa ja opettamaan ratsun hommia totesimme, että tässä meni oikeasti lahjakas hevonen hukkaan. Koulupuolella ruuna ei taipunut helppoa B:tä kummoisempaan, helpon A:n saisi ehkä opetettua, mutta se estekapasiteetti! Irtona on menty vaatimaton 150cm, ratsastajan kanssa olisi varmaan päästy 130cm mennen tullen palatessa, jos uskaltaisimme. Loppujen lopuksi Petkeleen rataestetaso jäi metriin, ruunaa on alettu opettaa liian myöhään, että uskaltaisimme lähteä kokeilemaan, mihin tällä pääsisi.
Meillä Petkele joutui tiukan treenin ja kurin alle, ja ruunan seitsenvuotiskesänä aloitimme kilpailemisen. Nyt, kun ruunalla on jo ikää, emme voisi olla ylpeämpiä; menestystä kolmessa lajissa, upeita, palkittuja varsoja (tekniikalle kiitos pakastespermasta, jota Petkeleestäkin onneksi oli!) ja hevonen itsekin on palkittu.

Takapihan puskapollesta kuoriutui treenillä, kärsivällisyydellä, järkyttävällä rahallisella panostuksella sekä heppatyttömäisellä "pelastamme sinut rakkaudellamme!" -asenteella hieno harraste- ja kisapeli. Ruuna on osa Susirajaa, eikä lähde meiltä ennen kuin siitä aika jättää.

Luonnekuvaus

Petkele on oikeasti aika suloinen hölmö ja halinalle, joka rakastaa huomiota ja jolle menee helposti lässyttämään, vaikka tarkoitus olikin vain nakata päiväheinät ja jatkaa matkaa. Ruunikko on leppoisa kaveri ja mamman mussukka, joka kuitenkin kotipihan ulkopuolella löytää kadonneen orimaisuutensa alkaen hillumaan kuin Axehuuruinen amisjonne. Kotosalla mutkaton, ongelmaton hevonen, vähän tädinkuljetin ja niitä hevosia, jonka kanssa voi tehdä kaikki tyhmätkin jutut suht turvallisesti. Vähän liian myöhäinen ruunaus selittää Petkeleen ajoittaista orimaisuutta, ja vaikka ruuna onkin mussukka, se ei oikein ota komentamista tosissaan, ennen kuin sille tosissaan suuttuu.

Mahdottoman suloinen, huomiota rakastava halinalle, jota ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa penaalin terävimmäksi kynäksi. Petkele rakastaa huomiota ja mitä enemmän se sitä saa, sen tyytyväisempi se kaikkeen on. Ruunaa on helppo lähestyä, vähän liiankin helppo sillä se vetää usein puoleensa halimaan ja paijaamaan vaikka olisi kiirekin. Petkeleen luo ei yksinkertaisesti pääse mentaliteetilla "kamat päälle ja ulos", vaan sitä huomaa aina jääneensä lässyttämään ruunanrupsukalle. Todella simppeli hoidokki kaikin puolin, sillä se ei sano mihinkään vastaan ja vaikka sanoisi, ei sitä edes huomaa sillä Petkeleen vastarinta ei ole kovaa. Ruunalla on toki omat pahat tapansa kuten ovesta käytävälle hiippailu, eikä se meinaa uskoa kieltoa sitten millään - vasta kun hevoselle ärähtää oikein kunnolla se ymmärtää. Kengittäjä ja eläinlääkäri kehuvat Petkelettä poikkeuksetta hyvästä, mutkattomasta käytöksestä ja syöttävät sille salaa porkkananpaloja.
Taluttaessa Petkele saattaa tammojen kohdalla keväisin löytää kadonneet kulkusensa ja heittäytyä pörhistelemään. Kuten sisälläkin, ruunanrupsukka ei pikku kieltoa usko vaan sille pitää suuttua kunnolla. Kyllä se uskoo, kun sanotaan vaan sille pitää vain sanoa tarpeeksi kovasti. Lastaus on Petkeleen kanssa vähän hankalaa hommaa, se ei pidä trailereista mutta ruoan perässä kopsuttaa kyllä askel kerrallaan sisälle. Yksin matkustaessaan ruuna hermostuu, mutta kaveri auttaa asiaa paljon.

Kotikentällä Petkele on rento, mukava ratsu joka on vähän sellaista aloittelijoidenviihdytysmallia ja tädinturvaa. Se ei ole erityisen terävä avuille, ei erityisen reipas ja sen peräpään moottori meinaa köhiä silloinkin kun sen saa käyntiin. Kaikkein mieluiten ruuna vain puksuttelisi menemään uraa jonkun tavoitteettoman pikkulapsen kanssa. Se on hivenen kuuro etenkin eteenvieville avuille, jarrut sillä pelaavat sileällä työskennellessä vähän liiankin hyvin - tahaton nyhtäminen ohjasta saa Petkeleen välittömästi seisahtumaan. Toisaalta taas kun haluaisi tehdä täsmällisen pysähdyksen ravista, ruuna ei välttämättä kuule ensimmäiseen kolmeen metriin, että pitäisi pysähtyä. Petkele meinaa olla vähän niitä hevosia, joiden kanssa ratsastaminen on yhtä hinkkaamista ja jos ruuna herääkin kuuntelemaan ja toimimaan se tapahtuu treenin viimeisen viiden minuutin kohdalla.
Esteillä Petkeleen selässä ei voi sen sijaan vain matkustaa, sillä ruuna kerää kierroksia esteillä ja kaasu meinaa silloin tällöin hirttää hieman kiinni. Petkele ei kuitenkaan ole niitä pahimpia, vaan kuuntelee kyllä pidätettä kun asiasta tarpeeksi monta kertaa muistuttaa. Petkeleen hyppytyyli on erinomainen, sillä on estesilmää ja hyvä tasapaino sekä kykyä korjata ratsastajansa virheitä. Pikkuesteillä Petkele meinaa olla melkoinen kaahottaja, kun kaasu jumiutuu, jarrut katoavat ja ruuna ei kunnioita estekorkeutta.
Tästä löytää rennon maastoilukaverin, sillä Petkele ei säiky maastossa käytännössä mitään. Se lönkyttelee menemään kuin vaellustallin turvallisin issikka, ei säiky, kaahaa eikä edes laukkasuoralla innostu niin, ettei kuuntele. Maastoesteillä ruuna sen sijaan meinaa olla pörheää, kiireistä poikaa ja ratsastaja saakin olla tarkkana että jarrut pelaavat.

Kisapaikoilla ruuna kuvittelee olevansa jälleen ori, ja käytös on samaa luokkaa kuin juuri sukupuolensa tiedostaneella, testosteronihuuruisella nuorella orilla. Petkele on ärsyttävä taluttaa, sillä ruunikko puskee helposti taluttajansa ylitse päästäkseen lirkuttelemaan tammoille, eikä komentaminen juuri auta - ruuna on saanut elää pellossa niin pitkään, ettei se meinaa ottaa komentamista vakavissaan. Yleensä Petkelettä talutellaan kauempana muista hevosista, että se malttaa kävellä, käyttäytyä ja keskittyä muuhunkin kuin oriaikojensa uudelleen elämiseen.
Petkele on vielä verryttelyissä oikein mukava ja pätevä hevonen, vähän vauhdikas ja säpsy ehkä, mutta ratsastettavissa. Radalla iskee jännitys, ja jos ruunalla ei mene pupu pöksyyn tilanne nousee sen päähän ja kaasu hirttää kiinni. Petkele ei tunnu tottuvan reissaamiseen tai kisoihin, sillä vaikka stressaaminen on ajan kanssa loppunut (onneksi!), niin kisoissa on yhä hillittömän jännää ja kotona opitut käytöstavat unohtuvat. Ruunan kanssa on kaikki mahdollisuudet pärjätä, jos saa edes oman omasta rauhallisuudestaan siirrettyä hevoseen ja valjastettua Petkeleen ratsuntaidot edes hetkeksi suoritukseen. Kisoissa ruuna sekoaa harmillisen usein jalkoihinsa ja esteradoilla puomit tipahtelevat turhan paljon - kotona näitä ongelmia ei ole.

Sukutaulu & -selvitys

i. Vorokki evm, sh, m, 168cm	ii. Vesuritappo evm, sh, m, 169cm	iii. Vainiopakko evm, sh, m, 170cm
		iie. Kassara evm, sh, trt, 166cm
	ie. Nauriskuoppa evm, sh, m, 163cm	iei. Kaskinauris evm, sh, prt, 165cm
		iee. Aatra evm, sh, m, 158cm
e. Pokara evm, sh, rn, 163cm	ei. Pertuska evm, sh, rt, 166cm	eii. Partakirves evm, sh, tprt, 170cm
		eie. Kukri evm, sh, prn, 155cm
	ee. Kolomarauta evm, sh, prn, 163cm	eei. Justeeri evm, sh, prt, 166cm
		eee. Kuorintarauta evm, sh, mrn, 162cm

Spoiler:

i. Vorokki menetettiin pieleen menneen ähkyleikkauksen vuoksi aivan liian aikaisin. 168-senttinen, musta ori ei ollut rakennevoitto (2cm takakorkea, sapelihakuiset ja ventovuohisiset, joskin kestävät jalat, pieni ja kolho pää, lyhyt niska ja selkä, raskas etuosa ja kevyt takaosa..) millään mittarilla katsottuna, mutta suorittaja se oli. Varsanäyttelyissä ja shownäyttelyissä oria kehuttiin lähinnä sen ryhdistä ja liikkeistä. He/110cm/CIC1 –tasolla muutaman kauden kilpaillut ori paukutti voittoja ja sijoituksia sellaista tahtia, ettei kukaan meinannut uskoa. Ori hyppäsi hyvällä tekniikalla, sen kaikki askellajit (etenkin lisättyinä) olivat korkeat, tahdikkaat ja näyttävät, minkä lisäksi Vorokki oli rohkea ja miellyttämisenhaluinen ratsu. Käsitellessä hevonen oli hyvin helppo ja asiallinen sopien lastenkin haliponiksi, ratsuna ori oli sen verran herkkä ja kuumuva, että vaati osaavan ihmisen selkäänsä; etenkin esteillä hevonen saattoi hyväluontoisuudestaan huolimatta olla kovasuinen ja vain kaahata esteeltä toiselle, ellei ratsastaja osannut asiaansa. Vorokki napsi kisavuosinaan suomenhevosten este- ja kenttämestaruuden, edusti Suomenratsujen Kuninkaallisissa ja vaihtoi omistajaa hyvin suuresta rahasummasta. Uusi omistaja alkoi valmistella herrasmiesoria kantakirjausta varten ja astutti muutamia omia sekä tuttaviensa tammoja Vorokilla. Kotona treenattiin myös esteitä aivan uudella innolla, Vorokilla oli tarkoitus siirtyä avoimiin 120cm esteluokkiin seuraavana keväänä.
Vain 11-vuotiaana epäonnistuneen ähkyleikkauksen vuoksi kuollut Vorokki jätti vain 13 varsaa, kaikki hieman eri tasoisten tammojen kanssa. Ori periytti erittäin vahvasti estekapasiteettiaan, heikosti liikkeitään ja vaihtelevasti rakennettaan; tamman rakenteella oli kuitenkin suurempi vaikutus. Suurin osa vorokkilaisista on kilpaillut erinomaisella menestyksellä etenkin este- ja kenttäradoilla, ja ori on haluttu nimi ratsuhevosten sukutauluissa.

ii. Vesuritappo oli tajuttoman komea tukkajumala, jonka pienet rakennevirheet eivät pistäneet silmään tai haitanneet käyttöä. Musta, 169-senttinen komistus oli vankkarakenteinen, hyväryhtinen ratsutyyppinen hevonen, joka teki iloisesti sekaisin kaikkea työhevoshommista ratsun töihin. Vesuritappo oli korrekti, sopusuhtainen hevonen, jonka niska oli valitettavat lyhyt, etuset sapelihakuiset ja vuohiset hieman vennot joka jalassa. Tapaninpäivän rekiajelu tehtiin Vesuritapolla, talvisin ori oli suosittu myös hiihtoratsastuksessa. Hyvähermoinen ja rauhallinen ori ei ollut millänsäkään, vaikka sen korvissa olisi roikkunut, mutta työntekoon hevonen suhtautui haudanvakavasti. Tukkajumalalla kierreltiin jonkin verran pikkukisoja (mätsäreitä, hiihtoratsastus- ja laukkakisoja) sekä muutamat seura- ja alueluokat, mutta ennen kaikkea komistus oli koko perheen harrasteratsu. Vesuritapolla oli korkeat, elastiset ja tahdikkaat liikkeet, joilla olisi pärjännyt kansallisissakin koulukisoissa. Orin estetekniikka oli hyvä, mutta ponnistuspaikkoja ori ei osannut kunnolla arvioida vaan tarvitsi niihin ratsastajan apua. Estekapasiteetti riitti kuitenkin 100cm ratoihin vallan mainiosti. Ori oli karismaattinen, näyttävä esiintyjä, joka menestyi etenkin niissä harvoissa koulukisoissa, joihin se vietiin.
Vaikka Vesuritappoa ei kantakirjattu, eikä sillä ole kuin muutama hassu helppo A/100cm -kisatulos, orista tuli kotiseudullaan ihailtu ja haluttu isäori. Pääsyy tähän oli orin komea ulkonäkö, mutta tammanomistajien onneksi Vesuritappo periytti vahvasti hyvähermoista luonnettaan ja monitoimisuuttaan, sekä niitä jouhiaan, joita kaikki jaksoivat ihailla. Ori kuoli 30-vuotiaana omalle laitumelleen.

iii. Vainiopakko oli runsasjouhinen, hyväryhtinen satuori. Kahden menestyneen, monipuolisen ratsuhevosen jälkeläinen jatkoi samalla linjalla kuin vanhempansa. Musta, 170-senttinen ori oli erityisen lahjakas hyppäämään, vaikka kouluradatkin sujuivat helppoon A:han asti (ja suomenhevonen olisi liikkeidensä puolesta pärjännyt vaativissakin luokissa, kapasiteetti vain loppui kesken). Esteillä ori kisasi 110cm luokkiin asti, kantakirjakokeessa mentiin yli 130cm korkeasta okserista ilman mitään vaikeuksia. Ori oli viileän etäinen, armeijakurinen, yksikseen viihtyvä hevonen, joka kuitenkin kisapaikoilla oli sopivan säpäkkä ja temperamenttinen tehdäkseen tulosta. Orilla onkin nimissään useita aluemestaruusvoittoja ja –sijoituksia sekä suomenhevosten estemestaruus kahdelta peräkkäiseltä vuodelta. Kantakirjauksessa rakennepisteitä tuli komeat 41p, lausunnossa oli lähinnä kehuja hienosta ylilinjasta, erinomaisista tyypeistä ja hyvistä jalka-asennoista. Liikepisteet jatkoivat samaa linjaa, samaten käyttökokeiden pisteet, ja Vainiopakko onkin oikeutetusti KTK-I –ratsuori. Pitkän kilpauransa jälkeen ori siirtyi hallitsemaan käytetyimpien suomenhevossiitosorien tilastoa.
Vainiopakolla on nelisensataa varsaa, joihin mahtuu niin suorittajia kuin harrastehevosia. Orin jälkeläiset ovat ryhdikkäitä, erittäin hyväliikkeisiä hevosia, joilla on kapasiteettia moneen lajiin, ja Vainiopakon varsat ovat hakeneet menestystä nuorten luokista, laatuarvosteluista ja kantakirjakokeista – orista tuli enne kuolemaansa jälkeläisvalio. Vainiopakko kuoli 26-vuotiaana.

iie. Kassara teki pääasiassa työhevoshommia, vaikka tamma oli myös ratsukoulutettu. Tummanrautias, 166-senttinen tamma oli vankkarunkoinen, ryhdikäs tamma, jolla oli tahdikkaat, joskin matalat liikkeet. Käynnissä oli erinomainen yliastunta, ravissa hyvä, laukassa puutteellinen. Tamma herätti ihastusta maitokahvinruskeilla silmillään sekä runsailla jouhillaan, omistajat taas arvostivat tamman rauhallista, kilttiä luonnetta. Raudikko oli hieman hitaanpuoleinen ja ratsuna laiska, mutta työhommissa tasaisen varma höyryveturi. Muutoin sopusuhtainen, pyöreärunkoinen hevonen oli oikein hyvärakenteinen, mutta jalka-asennoissa oli sanomista (sapelihakuisuutta, lievää hajavarpaisuutta). Kassaran työ- tai ratsunhommiin ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet, ja umpikiltti monitoimitamma onkin työkantakirjassa II-palkinnolla, ratsukantakirjaan tamma hyväksyttiin ilman palkintoa. Ratsupuolella tammaa ei koulutettu kovin korkealle (helppo B, yksittäisiä esteitä 80cm asti) eikä se kilpaillut ratsastuslajeissa, työhevoskisoissa raudikko kävi hakemassa voittoja ja sijoituksia tasaiseen tahtiin.
Tamman seitsemästä varsasta vain kaksi on onnistunut tekemään uraa vakavasti otettavana kilparatsuna. Kaikki Kassaran varsat ovat sopusuhtaisia, vankkarakenteisia käyttöhevosia, joista suurin osa on hitaanpuoleisia, hieman laiskoja mutta äärettömän kilttejä harrastehevosia. Tamma eli hyvin pitkäikäiseksi; Kassara oli kuollessaan 38-vuotias.

ie. Nauriskuoppa teetettiin alun perin rennoksi harrasteratsuksi, mutta omistajan innostuttua kilpailemisesta tamma pääsi näyttämään kykyjään vähän joka lajin parissa. Musta, 163cm korkea tamma ei rakenteellaan juhlinut – kaunis pää, hieman raskas ja epäsopusuhtainen, 2cm takakorkea runko, mutta hyväasentoiset ja kestävät jalat -, kapasiteetillaan sitäkin enemmän. Ammattiratsuttajan avustuksella Nauriskuopasta leivottiin he A/110cm –yleispeli, jolla kisattiin myös helppoja kenttäluokkia hyvällä menestyksellä. Nauriskuoppa oli reipas, nöyrä ja yritteliäs hevonen, joka ei pelännyt mitään, meni minne käskettiin ja teki aina parhaansa. Tammalla voitettiin kertaalleen aluemestaruus koulussa ja esteillä, muita sijoituksia ja voittoa löytyy vähän joka lajista seura- ja aluetasolta. Nauriskuopalla oli harvinaisen hyvät liikkeet ja hyppytekniikka, joista tuli kehuja kun tamma kantakirjattiin silkasta päähänpistosta. Tamma teki uskomattoman hyvät kantakirjakokeet (70% koulukoe, esteiltä täydet, samaten luonteesta ja ratsastettavuudesta), ja yhdessä niiden ja kisatulostensa kanssa Nauriskuopasta tuli KTK-I –tamma vaatimattomasta rakenteestaan huolimatta.
Kiitos menestyksensä, Nauriskuoppa sai tehdä viisi varsaa, joiden isät valittiin ennakkoluulottomasti etupäässä suvun perusteella. Nauriskuoppa periytti vahvasti kaikkia hyviä ominaisuuksiaan, minkä vuoksi tammaa kehutaan nykyään erinomaiseksi ratsuperiyttäjäksi. Tamma kuoli 30-vuotiaana.

iei. Kaskinauris oli ulkonäöltään niin tavanomainen punarautias suomenhevonen kuin olla ja voi, hyvässä ja pahassa. 165-senttisen orin parhaat puolet olivat todella hyväasentoiset jalat (joskaan kukaan ei koskaan todennut asiaa, Kaskinaurista ei kantakirjattu eikä sen tarvinnut käydä klinikalla) sekä ilmeikäs, hyvin ystävällinen pää. Monitoimisella hevosella ratsastettiin ja ajettiin, se oli koko perheen harrastehevonen moneen menoon, jonka kanssa kokeiltiin vähän joka lajia ja asiaa, mikä mieleen juolahti. Orilla ei koskaan kilpailtu, koulutustasoltaan punarautias oli suurin piirtein helppo B / 90cm. Yksittäisesteenä ylitettiin 115cm pysty, kun oria vuokrannut teinityttö päätti uhkarohkeuttaan ja nuoruuden typeryyttään hypätä orilla korkeutta ilman satulaa. Kaskinauris oli tajuttoman hyväluontoinen, luotettava hevonen, jonka kanssa pärjäsi kuka tahansa. Raudikolla oli poikkeuksellisen hyvät raviliikkeet, joista jokainen koulutuomari olisi antanut ainakin ysin, jollei jopa kymppiä.
Kirjaamattomuutensa ja kisanäyttöjen puutteen vuoksi Kaskinauris ei koskaan kiinnostanut tammanomistajia. Orilla on vain muutama varsa, nekin sellaisten tammojen kanssa, joiden omistajat tunsivat Kaskinauriin ja halusivat samanlaisen lungin moniosaajan tammastaan. Teräsvaari eli 36-vuotiaana ja kuoli sydämenpysähdykseen silkkaa vanhuuttaan. Edellisenä iltana ori oli vielä vetänyt pukkirallia kentällä, jolle se oli päästetty juoksemaan ylimääräistä virtaa pois.

iee. Aatra oli rakastettu ratsastuskouluhevonen, jolla useat aloittelijat perehtyivät ratsastuksen saloihin ja kokeneemmat saivat kipinän kilpailemiseen ratsastettuaan tammalla tallikisoissa. 158cm korkea, musta suomenhevostamma oli vähän raskastekoisempi, matalaryhtinen hevonen, jonka jalka-asennoissa oli sanomista (kestävyydessä ja jalkaterveydessä ei), eikä rakenne muutenkaan ollut erityisen silmähivelevä. Aatran tammaleima oli kuitenkin hyvä, ja pää kaunis sekä lempeäilmeinen, minkä lisäksi tamma paikkasi vaatimatonta ulkonäköään erittäin pehmeillä, mukavilla liikkeillään, jotka oli helppo työstää korkeiksi ja näyttäviksi. Pohjattoman kiltti, nöyrä ja yritteliäs tamma teki töitä aivan aloittelijatunneilta kokeneimpien koulu- ja estetunneille. Aatralla oli upeat liikkeet ja kapasiteettia vaativiin luokkiin (tamma koulutettiin vain helppo A –tasoiseksi), esteet sujuivat 120cm korkeuteen, joskin teknisesti vaativilla radoilla vain metriin.
On sääli, ettei Aatra koskaan kilpaillut, sillä se olisi ollut erinomainen suoritushevonen. Tamma teki ainoastaan yhden varsan, senkin perus perhehevosen kanssa. Aatra periytti varsalleen kapasiteettinsa niin koulu- kuin esteradoille, samaten hyvää luonnettaan. Tamma lopetettiin 27-vuotiaana.

e. Pokara oli varmajalkainen, kyvykäs esteratsu, joka teki laajan kilpauran vähän joka lajissa. Ruunikko, 163-senttinen tamma oli matalaryhtinen ja ravurinrunkoinen, ”ihan OK” –liikkeinen hevonen, jonka hyppytyyli pelasti paljon. Tammalla oli kaunis pää, kestävät, hyväasentoiset jalat ja runko, jota olisi pitänyt esitellä kärryjen edessä. Mätsäreissä ja shownäyttelyissä aktiivisesti esitetty ruunikko sai kehnoja arvosteluja ratsuna, muutaman kerran tamma esitettiin ravurina ja tuloksena oli paikka BIS-kehässä. Pokara oli kuitenkin pätevä ratsu helppo B/110cm/harrasteluokka –peli, joka teki siistejä, tasaisia suorituksia sijoittuen silloin tällöin. Tamma oli yleispätevä kilparatsu, joskaan ei aikansa eliittiä. Hyvähermoinen, lauhkealuontoinen Pokara oli vaatimaton kouluratsu, aloittelevien ihmisten unelmaratsu ja pätevä estehevonen, jonka tekniikka, kapasiteetti ja ratatekninen silmä olivat omaa luokkaansa. Pokara osasi paikata ratsastajansa virheitä, hakeutui luonnostaan hyville ponnistuspaikoille ja ymmärsi kieltää silloin, kun askel ei kerta kaikkiaan sopinut esteille. Maastoesteillä Pokara oli aivan yhtä pätevä, ja mikäli hevosen kouluosaaminen olisi ollut parempi, Pokarasta olisi vaivatta saanut kovempitasoisenkin kenttäpelin.
Kolme varsaa tehnyt Pokara periytti vahvasti niin luonteensa kuin osaamisensa parhaita puolia. Rakenteellisesti tamman varsat eivät ole kaksisia, ellei niitä ravureina arvostele, mutta estetekniikaltaan ja laukaltaan Pokaran jälkikasvu on todella laadukasta. Tamma kuoli 26-vuotiaana.

ei. Pertuska, rautiaasta 166cm korkeasta orista odotettiin vaikka ja mitä ravipuolelle sukunsa vuoksi. Ja hyvinhän se odotuksia täytti. Pertuska ei ollut millään tasolla kovin hyvännäköinen hevonen, hontelo, pitkäjalkainen ja isopäinen ori, jolla oli kyllä hyvä kaula ja hyvät jalka-asennot, mutta se oli eriparinen ja varsamainen. Pitkä käynti oli matalaa, ravi pitkää ja lennokasta. Pertuska aloitti kuitenkin juoksemisen juuri niin vahvasti, kuin sillä suvulla saattoikin olettaa. Ori aloittikin uransa pikajunan lailla, paukutellen totosijoja toisensa perään. Valitettavasti nouseva tähti ehti juosta vain kuusivuotiaaksi asti. Pertuska kaatui nimittäin lähdössä kärryjen kanssa ja loukkasi jalkansa - jalka parani, pääkoppa ei, ja ori pelkäsikin kärryjä loppuelämänsä. Pertuska myytiin raskain mielin ratsuksi. Kärsivällisesti opettamalla siitä tulikin oikein pätevä helppo B ja 80cm ratojen peli. Nöyräluontoinen hevonen teki hommansa aina kunnolla.
Ratsusuunnalle Pertuska kirjattiin kolmosella. Jalostusurallaan Pertuska oli suurempi suksee ravipuolella kuin ratsujen parissa. Viitisen ratsupuksuvarsaa tehnyt ori periytti luonnettaan ja raviaan hyvin, mutta kovin vaativiin sen jälkeläisistä ei ollut. Sen sijaan ravivarsat olivat haluttua tavaraa, ne juoksivat lujaa ja tekivät tulosta.

eii. Partakirves, suurikokoinen (170cm) tummanpunarautias ori oli hyvällä tavalla vahvatahtoinen hevonen. Toki sitä piti komentaa, mutta ihmisille Partakirves oli lunki tapaus kunhan johtajuus oli kunnossa. Vahvatahtoinen se oli voittamisen suhteen, Partakirves taisteli aina viimeiseen asti kärkisijoista. Isopäinen, tanakkatekoinen ja hyväliikkeinen ori oli omistajansa tulevaisuudenlupaus, joka pääsi radoille vasta nelivuotiaana, kun se kolmivuotiaana sairasteli jatkuvaa hiekkaähkykierrettä hiekansyöntinsä vuoksi. Radoille päästyään Partakirvestä ei kuitenkaan tuntunyt pysäyttävän mikään. Se oli erinomainen juoksija, joka voitti ja sijoittui ainakin tarpeeksi, jos nyt ei joka kerta. Erityisesti arvokisoissa Partakirves tuntui kunnostautuvan ja paukutteli ykköseksi tai kakkoseksi. Juoksijasuunnalle ori kirjattiin ykkösellä ketään yllättämättä ja olipahan se kertaalleen kukitettavana ravikuninkaaksikin.
Yli 200 jälkeläistä saanut Partakirves osoittautui myös periyttäjäksi, joten mikäs olisi ollut sen omistajille mukavampaa. Sen jälkeläiset olivat järjestään isopäisiä ja isokokoisia, mutta vauhtia riitti. Liikkeet periytyivät tammalta, samoin kuin pitkälti luonne. Voitontahtoa kuitenkin riitti ja Partakirves onkin juoksijasuvuissa yleinen, haluttu nimi.

eie. Kukri 155cm korkea punaruunikko kasvoi kyllä isommaksi huimaa vauhtia, mutta tuntui jämähtäneen honteloksi ja varsamaiseksi koko iäkseen - ja jämähtikin. Tamma kuitenkin juoksi törkeän hyvin jo koelähdössä, ja lopetti uransa kuusivuotiaana yhtenä ikäluokkansa nopeimpana suomenhevostammana ja uunituoreena KTK-I –juoksijana, joka sai ajokokeesta sekä luonteestaan täydet pisteet ja liikkeistään ysiä, samoin jalka-asennoista. Muuten Kukrin rakennepisteet olivat heikonpuolet, eikä tamma mikään kauneuskuningatar ollutkaan. Epäsopusuhtainen, hieman eriparinen hevonen kuitenkin liikkui ja suoritti paukuttaen ennätyksiä ja kovia rahapalkintoja omistajansa tilille tasaista tahtia. Luonteeltaan hevonen oli nöyrä, kiltti ja herkkä, yritteliäs ja voitontahtoinen sekä hyvähermoinen – juuri sellainen, jonka kanssa pärjää kuka tahansa, mutta joka kilparadoilla ei jätä voittoa tahtomisen tasolle.
Eipä liene yllätys, että aikaisin siitostammaksi päässeen Kukrin jälkeläiset revittiin ravi-ihmisille suorastaan käsistä. Loistavat orivalinnat ja kova, periyttävä emälinja takasivat sen, että tamma paukutteli voittoa myös jälkeläistensä avulla. Eikä turhaan, sillä vaikka Kukrin jälkeläiset eivät parhaalla tahdollakaan olleet kauniita, ne juoksivat lujaa ja olivat luonteeltaan hyvin nöyriä, mutta voitontahtoisia.

ee. Kolomarauta oli alkuun pelkkä harrastepuksu, mutta omistajansa innostuttua kilpailemisesta tammalla alettiin kulkea harjoitus- ja seurakisoissa, lopulta ihan aluekisoissa. Matalaryhtinen, varmajalkainen ja hyvällä tasapainolla varustettu Kolomarauta ei ollut mikään rakenteellinen riemuvoitto, eikä sen liike tai kapasiteetti riittänyt koulupuolella kuin helppoon B:hen. Matalaliikkeinen tamma ei ollut mikään liitokavio, mutta sai kehuja tarkoista teistä ja kuuliaisuudestaan. Esteillä 163-senttinen punaruunikko oli parhaimmillaan, tammalla kisattiin 90-100cm luokkia ja muutama yksittäinen 110cm luokka. Rauhallinen, vähän seurankipeä ja pohjattoman ystävällinen Kolomarauta oli kaikkien kaveri ja haliponi, joka kilpauransa jälkeen tekikin talutusratsun ja terapiahevosen töitä. Tammaa ei koskaan kantakirjattu, mätsäreissä kierreltiin sitäkin aktiivisemmin. Kolomarauta oli yksinkertaisesti täydellinen perhehevonen ja kaveri pikkukisailuun.
Tamma teki ainoan varsansa ratsutetun ex-ravurin kanssa. Varsa tuli tilausvarsana Kolomaraudan omistajan siskolle, joka koulutti varsasta yleispätevän kilparatsun vähän joka menoon. Kolomarauta periytti tyttärelleen varmajalkaisuutta ja kykyä esteille, niin kapasiteettia kuin teknistä osaamista. Kolomarauta lopetettiin 28-vuotiaana.

eei. Justeeri oli vankkarunkoinen, matalaryhtinen punarautias harrastehevonen. Orin omistajaperhe harrasti ajamista, ja tasaisen rauhallinen, umpikiltti ja luotettava ori tekikin paljon töitä häävaunujen ja Tapaninpäivän reen vetäjänä. 166-senttisellä orilla myös ratsastettiin, mutta se oli enemmän perheen lasten hupia eikä Justeerin kapasiteetti päätä huimannut. Lasten kasvaessa orilta toki vaadittiin enemmän, ja hyvällä tuurilla ori olisi seurakisoissa saattanut suoriutua helppo B / 70cm -radoista. Ori oli järkkymättömän rauhallisen, ihmisystävällisen luonteensa vuoksi ideaali perhehevonen, eikä Justeeri edes kiimaisen tamman kohdalla alkanut hillumaan - hevosparka oli vähän hidasjärkinen. Ori ei koskaan kilpaillut, mutta omalla kylällä raudikon tunsivat kaikki, niin monet olivat olleet Justeerin vaunujen/reen kyydissä.
Orilla on vain kolme varsaa, kaikki sen omistajaperheen tammojen kanssa tehtyjä. Justeeri ei periyttänyt vankkarunkoisuuttaan, mutta varsat saivat isänsä vahvan, kestävän luuston ja erinomaiset jalka-asennot. Lisäksi raudikon luonne ja työintoisuus siirtyivät sen varsoille, toiselle vahvempana kuin toiselle. Teräskuntoinen ori kuoli vasta 36-vuotiaana vanhuuteen.

eee. Kuorintarauta, mustanruunikko 162cm korkuinen tamma, eli elämänsä ratsastuskouluhevosena ja harrasteratsuna. Matalaryhtistä hevosta ei voinut kehua kauniiksi, mutta sillä oli lempeä katse ja suht sopusuhtainen, joskin kulmikas, runko. Kuorintarauta oli pohjattoman lempeä, luotettava ja yritteliäs hevonen, joka opetti monet aloittelijat ratsastuksen perusteihin ja toimi kokeneempien luottoratsuna helppo B-A –koulutunneilla ja estetunneilla. Eräs ratsastaja ihastui Kuorintarautaan niin, että osti tamman itselleen harrastehevoseksi ja harjoitus- ja seurakisakaveriksi. Mustanruunikkoa ei montaa kertaa kilpakentillä nähty, vaikka kapasiteettia olisikin ollut, samaten kisoihin sopivat hermot ja tarpeeksi säpäkkyyttä, että esteradoilla tehtiin hyviä aikoja. Kuorintarauta oli täydellinen luottohevonen, josta kunnianhimoisempi ihminen olisi leiponut kilparatsun.
Vanhoilla päivillään Kuorintarauta teki kaksi varsaa, toinen oman perheen ja toinen naapurin orin kanssa. Yllättävää kyllä molemmista tuli päteviä kilparatsuja aluetasolle, koulupuolella helppo B-A –luokkia ja esteillä 100-110cm ratoja. Kuorintaraudan varsat eivät ehkä ole kauniita, mutta hyväluontoisia ja kapasiteetikkaita. Tamma eli 35-vuotiaaksi.

Jälkeläiset

Petkeleestä on pakasteita jäljellä.

Syntynyt	Varsan nimi	Emä	Omistaja
15.05.2014	sh-o. Peskimo	e. Yönaaraaja	om. Mörkövaara
13.07.2014	sh-t. Heijas-Tus	e. Kangas-Tus	om. Pirunkorpi
16.07.2014	sph-t. Talvikaira	e. Talventörröttäjä	om. Ziel Sporthorses
28.09.2014	sh-t. Itäviima	e. Lounatuuli	om. coupie
10.01.2015	sh-o. Talvitiainen	e. Talventörröttäjä	om. Susiraja
06.06.2015	sh-t. Vesuriina	e. Myrkynkylväjä	om. Wilhood (VRL-00201) / Naukaisu

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Spoiler:

Valmennukset

21.05.2014 kouluvalmennus, valmensi Veera R.
Petkeleen ja tämän omistajan kanssa tänään oli vuorossa kouluvalmennus. Ratsukko oli kentällä jo verryttelemässä, kun saavuin kentälle. Katselin hetken heidän menoaan ja ratsukko sai käydä kaikki askellajit itsenäisesti läpi verkassa. Keskityimme tänään valmennuksessa siirtymisiin. Annoin ratsukolle ensimmäiseksi tehtäväksi ihan vain käynnissä pysähdellä viiden askeleen välein ja ratsastajan tuli laskea mielessään viiteen ja sitten pyytää ruuna liikkeelle. Petkele vaikutti aluksi hieman laiskahkolta, mutta ravissa tämä tehtävä alkoi jo sujumaan paremmin, vaikkakin liikkeelle lähdöt olivat hieman hitaan puoleisia. Pyysin ratsukkoa tässä vaiheessa vaihtamaan suuntaa ja teimme samaa toiseen suuntaan. Seuraavaksi pyysin ratsukkoa ottamaan hieman käyntiä ja siinä ratsastajan tuli pitkillä sivuilla saada ruuna menemään mahdollisimman nopeaa käyntiä ja lyhyillä sivuilla mahdollisimman hidasta ilman, että ruuna kumminkaan täysin pysähtyy. Tämä tehtävä näytti olevan ruunalle vaikea, sillä se olisi lyhyillä sivuilla mielellään pysähtynyt ja hitaan käynnin jälkeen nopean käynnin löytäminen oli hieman vaikeaa. Pyysin heitä valmennuksen lopuksi laukkailemaan hieman vielä molempiin suuntiin tehden molemmissa päädyissä pääty-ympyrät ja pitkän sivun keskellä toiselle pitkälle sivulle asti ylettyvät ympyrät. Muutaman kierroksen ratsukko laukkasi näin, kunnes lopetimme valmennuksen.

10.06.2014 estevalmennus, valmensi Dora
"Tää hevonenhan on ihan kaurapöllyissä - viimeksi hyvä että liikkui ja nyt vetää häntä suoralla.", nauroin seuratessani Petkeleen nelistystä pitkin kenttää. Jalat viuhkoivat kovasti ja vaikkei ruuna kovin kovaa kulkenutkaan, ei se myöskään kuunnellut narrin pidätteitä vaan painoi vain menemään. Jumppasarja ylittyi semmoisella vauhdilla että pienempiä heikottaisi ja puomitkin vain kolisivat jalkoihin. Käskin narria laittamaan kapuloita rattaisiin ja ottamaan iisimmin ruunan kanssa. Hetken Petkelettä sai pidätellä ja pyytää leppoisampaa vauhtia, mutta loppujen lopuksi ruuna hiljensikin. Kai sillä oli vain niin pitkät piuhat, että asioita piti pyytää monesti. Kuitenkin jumppasarjaa ja puomeja otettiin nyt uudestaan, kun vauhtikin oli tasaisempi. Ratsukko sai laukata ympyrällä ja hypätä varrelle ripotetut jumppasarjan osat ja mennä laukkapuomit. Hyvien lämmittelyjen jälkeen päästiin hyppäämään rataakin. Petkele meinasi taas kuumua ihan yli äyräiden, mutta narri osasi nyt hyvin hillitä ruunaa ja kohdistaa sen hirveän energia määrän esteisiin eikä päättömään laukkailuun. Rata ei ollut kamalan erikoinen, pari trippeliä ja pystyä ja yksi okserin paholainen, muttei mitään huippuvaikeaa. narri keskittyi hyvin ja ratsasti koko ajan, eikä antanut Petkeleen velttoilla tai hurjastella omiaan. Ruuna hyppäsi hyvin ja ihan näppärän näköisestikin. Sain rauhassa nostaa esteet metrisiksi ja silti ne sujuivat hyvin. Hevonenkaan ei enää edes yrittänyt ryntäillä päättömästi, joutuessaan keskittymään enemmän hyppyihin.

18.06.2014 kouluvalmennus, valmensi Dora
"Laitahan vähän vauhtia siihen ruunaan, ei tää mikään Via Dolorosa sentään ole.", huikkasin narrille, joka yritti sitten houkutella Petkele-ruunaansa reippaampaan vauhtiin. Hevonenpa ei tällaisista turhuuksista välittänyt, taisi pieraista kerran ja jatkoi löntystelyään uralla. Käynnistä sitten yritettiinkin päästä lämmittelyjen jälkeen nopeasti raviin, että saataisiin edes jotain eloa valmennukseen eikä meininki olisi kuin kuolleiden aamunkoitossa. Ravissa otettiin vähän ympyröiden suurentamista ja pienentämistä, että Petkele jotenkin heräisi koomastaan. Ruuna puksutti ihan tyytyväisesti menemään, vähän laiskasti mutta kulki kuitenkin. Hereillä olosta sitten taas olisi voinut olla montaa mieltä - kyllä hepo kulki eteenpäin, mutta narrin avut se taisi tajuta ainakin minuutin myöhässä. Ympyrän pienentelystä ja suurentelusta siirryttiin takaisin uralle ja pyysin ratsukkoa tulemaan pitkät sivut reippaassa lisätyssä ravissa ja lyhyet sivut harjoitusravissa. Lisätty ravi kyllä löytyi, mutta kovin reipasta ei se ensimmäisellä yrityksellä ollut. Kuitenkin parin toiston jälkeen Petkelekin liikkui verkkaisemmin. Väliin otettiin käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia ja peruutuksesta ravin nostoa, mutta mitään sen erikoisempaa ei tänään kokeiltu. Loppuun ratsukko sai vapaasti laukkailla ja tehdä pari volttia ja ympyrää. Tämän hurjastelun jälkeen oli vuorossa loppuverkat, mitkä ratsukko sai tuttuun tapaan tehdä itsenäisesti.

01.07.2014 kouluvalmennus, valmensi Hessi
Valmennukseen otettiin mukaan raippa tehosteeksi, kun olin kuullut ratsastajalta ruunan kuuroudesta avuille. Jo heti alkuverryttelyssä keskityttiin siihen, että pohkeeseen pitää vastata heti eikä viidestoista päivä. ”Jos Petkele ei vastaa pohkeeseen heti, ei jäädä puristamaan tai paukuttamaan. Anna heti näpäytys raipalla pohkeen taakse”, ohjeistin ratsastajaa. Petkele ei näyttänyt kovin riemastuneelta saatuaan raipasta hännän heilautuksesta ja korvien luimistamisesta päätellen, mutta alkuvalmennuksen jämäkkyyden jälkeen ruuna alkoi selvästi vastata apuihin. Vauhti ei tosin päätä huimannut.

Ratsukon kanssa keskityttiin siirtymisten vaihteluihin valmennuksen alkupuoliskolla. Tehtiin nopeita siirtymisiä harjoitusravista keskikäyntiin, josta siirryttiin jo parin askeleen jälkeen takaisin harjoitusraviin. Tämän lisäksi tehtiin voltteja. Petkele oli aluksi hidas siirtymisissä, mutta heti kun ruuna alkoi vastata nopeammin apuihin, kiitettiin ja aloitettiin laukannostojen harjoittelu samalla nopean siirtymisen periaatteella.

Loppupuoliskolla keskityttiin enemmän teiden ratsastamiseen sekä hevosen valmistelua tuleviin tehtäviin. Teiden ratsastamisessa ei ollut ongelmia: Petkele taipui hyvin ja oli suora suoraan ratsastettaessa. Suurin ongelma oli vauhdin puute eikä Petkele näyttänyt kovin eloisalta, vaikka apuihin vastasikin lopputunnista nopeasti ja raipan sai heittää pois.

01.09.2014 estevalmennus, valmensi Henni
Oli sateinen syyspäivä kun saavuin Susirajan tallille. Valmennettava ratsukkoni oli jo maneesissa lämmittelemässä tulevaa tuntia varten ja livahdin sisään hiljaa tutkimaan työskentelyä. Alkuverryttelyt näyttivät sujuvan, joten olin hiljaa kunnes minut huomattiin. Kehuin ratsukon yhteistyötä ja sitä kuinka hienosti hevonen kulki ja kuunteli ratsastajaansa. Pystyttelin muutaman pienen, noin 40cm esteen, joita aloimme harjoitella. Tarkoituksena oli harjoitella hyvää lähestymistä ja ratsastaa tiukkoja teitä. Hevonen hyppäsi kieltämättä mainiolla tekniikalla. Ponnistuskohta oli täydellinen, esteen se ylitti nätisti, mutta ei liian korkealta. Yksikään este ei rysähtänyt alas ja kieltäytymistä tämä hevonen tuskin harrasti, sen verran mielellään näytti hyppäävän. Tein useamman esteen, korotin niitä hieman ja neuvoin ratsukolle tiet mitä harjoitella. Ratsastaja teki kovasti töitä, mutta hevonen toimi hyvin. Muutama tie meni hieman pitkäksi, mutta se johtui luultavasti siitä että ne oli suunnattukin lähinnä poneille. Kokeilin vain kuinka jyrkästi ratsukko kykenee kaartamaan. Tein lopuksi vielä pienen radan, neuvoin pari uutta kikkaa ja annoin ratsastajan tehdä omat valinnat. Estetunti meni kerrassaan mainiosti, tästä on hyvä jatkaa. Poistuin maneesista ja jätin ratsukon tekemään loppuverryttelyä.

28.10.2014 estevalmennus, valmensi Kiiu
Petkele katseli esteitä ja yritti päästä ulos ovesta, jota juuri suljin. Olin rakentanut erikosesteitä ja pääsitte tänään hyppäämään niitä. Käskin teidän tehdä lämmittelyt ilman jalustimia. Käskin teidän tulla puomit ensin ravissa, sitten laukassa. Tulitte molempiin suuntiin. Teitte voltteja paljon, koska ruuna alkoi hötkyilemään omiaan. Käskin ottaa jalustimet jalkaan ja aloitte hyppäämään. Laitoin puomien tilalle ristikon ja aloitte tulla stiä. Aluksi ruuna ei halunnut hypätä sitä, mutta onneksi selässä oli päättäväinen ratsastaja. Käskin teidän tulla pari kertaa pystyn ja okserin. Okserilla ruuna leikki jänistä- pakkohan sille oli naurahtaa. Käskin teidän tulla pari kertaa laineen. Laine tuotti hieman vaikeuksia ruunalle. Käskin teidän tulla sen molemmista suunnista, Petkele alkoi hypätä sitä kunnolla eikä leikkinyt omiaan. Sen jälkeen aloitte tulla muuria. Muuri oli pelottava ja ruuna kielsi kerta kerran jälkeen. Pääsitte muurista yli, mutta hieman erikoisella tyylillä. Yksikään pala - tai ratsastaja ei tippunut. Käskin teidän tulla uudestaan muurin. Petkele hyppäsi jo paremmin. Käskin teidän hypätä vielä pienen radan. Okseri-muuri-laine-pysty-okseri, eli ihan pientä rataa. Radalla teillä meni paremmin kuin yksittäin. Käskin teidän hypätä radan uudestaan. Kehuin teitä ja hyppäsitte pari kertaa haamuesteen. Haamueste oli trippeli, jossa oli haamuja ympärillä. Petkele ei hätkähtänyt haamuista ja pääsitt hienosti yli. Käskin teidän aloittaa loppuverryttelyiden tekemisen, mutta ruuna olisi halunnut vielä hypätä. Ravasitte pari kertaa puomien ylitse ja sitten aloitte tehdä itsenäisesti loppuverryttelyjä.

19.11.2014 kouluvalmennus, valmensi Víva
Lissu verrytteli ratsuaan itsenäisesti, minun saapuessani kentälle. Petkele oli verryttelyiden aikana hyvin reipas ja miellyttämishaluinen, joten päätin sitten aloittaa suoriltaan valmennuksen. Olihan kaksikon jo jonkun aikaa täynytyt verrytellä, sillä Petkele pärskähteli satunnaisesti. Pyysin Lissua taivuttelemaan hieman kankeamman oloista hevostaan, jotta ruunaa saataisiin hieman vetreämmäksi. Sen jälkeen laitoin ratsukon työstämään laukkaa. Pyysin Lissua katsomaan, että Petkele laukkaisi kunnolla, eikä yrittäisi livistää kaikesta työstä. Loppujen lopuksi ratsukko menikin melko rennon oloisesti, mutta hienosti. Laukattuaa jonkun aikaa sai ratsukko ottaa pienet välikäynnit, jonka jälkeen oli taas ohjien kokoaminen ja siitä sitten laukkaan. Tällä kertaa Lissu ja Petkele sai ottaa hieman laukanvaihtoja sekä laukkaa kahdeksikoilla, päättyen lopulta vastalaukkaan. Vielä valmennuksen lopuksi laitoin ratsukon menemään laukkaan peruutuksista. Alussa peruutuksien kanssa oli hieman erimielisyyksiä, mutta toistojen myötä ne alkoivat sujua sutjakammin. Loppujen lopuksi ratsukko suoriutui koko tehtävästä hienosti, joten päättettiin Lissun kanssa lopetella valmennus hyvään lopputulokseen.

26.11.2014 kouluvalmennus, valmensi Víva
Suloinen suomenhevosruuna Petkele asteli maneesiin Lissu selässään. Olin aiemmin valmentanut Petkelettä, mutta ratsastajasta en tainnut olla niinkään varma. Anywäy.. Pyysin Lissua verryttelemään Petkeleen itsenäisesti, sillä välin kun ihastelin tuota komeaa ruunikkoa. Petkele oli verryttelyiden aikana reipas vaikka alkuun tuntui olevan hieman tahmean oloinen. Alkuverryttelyiden myötä kuoriutui tuosta halinallesta kuitenkin mukava ratsu, jolla tuntui moottori puksahtelevan aina välillä hitaammaksi. Lissu tiesi kuitenkin laittaa ratsuunsa vauhtia, jolloin matka jatkui taas normaalisti. Aloitettiin valmennus kuitenkin piakkoin pääty-ympyröillä, joita ratsukko sai tehdä alkuun ravissa ja sitten lopuksi laukassa. Sen jälkeen Lissu sai laittaa ruunan peruutuksista suoraan laukkaan. Peruutukset olivat alussa aikas.. noh.. omanlaisia ja sivulle kääntyneitä, mutta pian Lissu sai Petkeleen peruutettua melko suoraan. Lähtö laukkaan taas oli hieman viivästynyt, eikä se siitä toki terävämmäksi muuttunut. Petkelellä vain taisi olla melko hidas sytytys. Tehtävästä suoriuduttiin kuitenkin loistavasti. Valmennuksen lopussa ratsukko sai mennä vastalaukkaa kahdeksikoilla, jonka jälkeen olikin jo aika lopetella valmennus.

Päiväkirja

Päiväkirjaan

Hoito-ohjeet

Päiväjärjestys
maanantai: verryttelyä (mahd. maastossa)
tiistai: esteitä
keskiviikko: koulua
torstai: vapaa
perjantai: maasto
lauantai: pikkuesteitä (max. 70cm)
sunnuntai: verryttelyä sileällä

Hoito- ja loimitusohjeet
Fleeceloimi jos hikinen tai pesty.
Taluttaessa ketju suuhun.

Varusteet
Sileällä yleissatula ja tavalliset suitset kolmipalalla.
Esteillä estesatula, tavalliset suitset kolmipalalla ja suojat joka jalkaan.