Koistilan Hallakka VH17-018-0456

19.06.2018 Aila löytyi laitumelta jalkansa pahasti teloneena. Vamman vakavuuden vuoksi päädyimme lopettamaan vasta 19-vuotiaan pikkunäppärämme. Kaipaamaan jää koko talliväki.

Nimi	Koistilan Hallakka "Aila"	Kasvattaja	Vibaja, Koistila, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	147cm, rautias	Meriitit	KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II
Syntynyt, ikääntyminen	s. 03.02.2017, 19v satunnainen (4v 03.03.2017)	Painotuslaji, koulutustaso	yleispainotteinen he A / 100cm / 90cm / helppo / noviisi valj.

20.05.2017 pikku-Aila kirjattiin P-suunnalle 68 pisteellä ja KTK-III -palkinnolla. Hieno pieni tammuska!

28.03.2018 tamma palkittiin komeasti ERJ-I -palkinnolla.

20.05.2018 pikkuraudikkomme palkittiin SLA-I -palkinnolla.

Toukokuu oli Ailan juhlaa, sillä 25.05.2018 tamma sai toisenkin sulan hattuunsa KERJ-I -palkinnon myötä.

15.06.2018 pikkunäppärämme palkittiin KRJ-I -palkinnolla.

Pää- ja rakennekuva © kasvattaja. Ratsastuskuvien kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

Ailalla on ihan supersöpö nimi ja nassu, joiden seurana on jokseenkin hapan ja kipakka luonne. Jos jokin ei Ailaa miellytä, pikkuraudikko ilmaisee sen hyvin nopeasti kipakalla vinkunalla tai jalkaa polkemalla. Ilkeä, uhittelevä riiviöponi koistilalainen kultapupumme ei ole, voimakastahtoinen kyllä. Kipakkuudesta on ollut omat hyötynsä; Ailasta kasvoi älyttömän hieno, hyvä kilpahevonen, joka taistelee itsensä maaliviivalle vaikka väkisin.

Happamasta perusilmeestään huolimatta Aila on aika leppoisa kaveri, kunhan asiat sujuvat siihen malliin kuin tamma itse haluaa. Hoitotilanteissa Ailaa kiukuttaa lähinnä kiima-aikoina, minkä lisäksi ryntäiden klippaaminen sekä kuljetussuojien laittaminen on aivan hanurista – nehän voi skipata, eikö? Ei? No, hän sitten polkee jalkaa ja vinkuu. Näykkimistä tai ihmistä päin suuntautuvaa jalan cha-cha-chaata on turha pelätä, pikkuneiti purkaa kiukkunsa tallin lattiaan (vaikka tietää saavansa komentamista siitäkin hyvästä). Aila on hirvittävän mutkaton hoidokki, joka ei kutia pehmeistä harjoista, kiukkua kovista harjoista, ahdistu pesarista tai sen kaivosta tai mitään sellaista. Kaikki, paitsi pari edellä lueteltua poikkeusta, käyvät ilman, että tamma on minällänsäkään. Ihan pikkulasten hoidokiksi emme Ailaa anna, tallista kun löytyy kunnon haliponeja jotka eivät kiukuttele yhtään mistään. Aikuinen ihminen, ja miksei teinikin, pärjää ongelmitta, kunhan on vähän varovainen kuljetussuojia laittaessa. Kengittäjällä tai eläinlääkärillä ei ole mitään ongelmia, huulipuristintakin tarvittiin viimeksi Ailan ollessa neljävee pikkuneiti.
Narun nokassa raudikko kulkee kuten hevosen kuuluukin; taluttajansa tahdissa hidastelematta tai ohi yrittämättä. Aila ei puske lapa edellä koivunoksia mussuttamaan tai tee muutakaan tyhmää. Säikähtäessään tamma tietenkin reagoi, mutta yleensä aika pienimuotoisesti täysimittaista säpsykilarislaagia saamatta. Lastaus sujuu vaikka lähettämällä mihin tahansa kuljetusvälineeseen, eikä matkustaminen ole Ailalle juttu eikä mikään, oli matkaseuraa tai ei.

Yhtenä tallin harvoista nelilajitaitureista Aila kuuluu Susirajan monipuolisimpiin käyttöhevosiin. Kipakka tamma kyllä antaa näkyä, jos ratsastajan/ohjastajan otteet eivät miellytä (venkoilu, kuolaimen pureminen, takasilla potkiminen, pikkupukit, paikoilleen jumittaminen), mutta vastaavasti asioiden sujuessa ne myös sujuvat. Aila ei koskaan turhaudu työntekoon, huonoon ratsastukseen sitäkin herkemmin. Erityisen tarkka raudikko on pehmeästä, vakaasta kädestä, joka ei sahaa tai kisko, jää suuhun kiinni tai muutakaan sellaista.
Pienhevosen maksimimittoja hipova Aila taipuu kaikkiin helppoihin luokkiin. Näppärä pikkutamma loistaa etenkin raviliikkeissä. Käynti ja laukka ovat perushyvät, ravi kiitettävä, ainakin kasi kouluarvosanoilla mitattuna. Peruutus ei ole Ailan mieleen, minkä lisäksi avo- ja sulkutaivutuksissa on aina pientä petrattavaa, vähänkään pidemmällä tauolla taivutusten kanssa ollaan suorastaan ruosteessa. Kokoaminen ja muodossa pysyminen ovat Ailalle melko helppoja nakkeja, pikkuraudikko on kevyt eikä älyttömän etupainoinen. Eteenpäinpyrkimystä löytyy, joskin sen saa tapettua todella tehokkaasti, jos unohtuu ihailemaan maisemia, puhumaan puhelimessa tai ratsastaa rumasti. Aila tahtoo tehdä töitä, ei odotella!

Hyppääjänä Aila on varovainen; pientamma loikkaa aina isolla, joskus naurettavalla, ilmavaralla vetäen jalat niin kroppaan kiinni, että näyttää lentävältä lihapullalta. Aila kyllä venyy minkä tahansa esteen yli, muttei suvaitse tehdä sitä, jos ratsastaja arkoo estettä, lähestyminen on kovin vino tai askel ei täysin passaa. Kaiken ei tarvitse mennä täysin oppikirjamaisen oikein, mutta neiti on kyllä hyvin tarkka, mistä lähtökohdista lähtee hyppäämään. Esteet eivät muutenkaan ole Ailan isoin intohimo; se kyllä hyppää, kun pyydetään, muttei syty sille hommalle. Maastoesteillä tamma on samanlainen varovainen liioittelija kuin rataesteillä. Ainakin tämän kanssa oppii tekemään tarkat tiet!
Maastoilu ilman esteitä (ratsain tai ajaen, ennemmin ajaen) sekä valjakkoajo saavat Ailan innostumaan kaikkein eniten. Oli kyse sitten rauhallisesta käyntimaastosta tai hurjasta peltolaukasta, maratonosuuden vauhdista tai tarkkuuskokeen kieli keskellä suuta -menosta, Aila on täysillä mukana. Aina. Kunhan sitä ratsastaa/ohjastaa nätisti. Innokas, eteenpäinpyrkivä, yhteistyöhaluinen, kevyt kädelle – Aila on ehdottomasti parhaimmillaan kärryjen edessä tai maastoillessa.

Kisoissa Aila ei ole moksiskaan oikein mistään. Paitsi niistä kuljetussuojista. Tamma ei stressaa tai jännitä, vaan keskittyy täysillä verkkaan ja rataan – tuntuu, että Aila ihan oikeasti ymmärtää, että nyt kisataan voitosta sekä paikasta kunniakierroksella. Ratsastajan tai ohjastajan virheitä raudikko ei siedä yhtään enempää kuin kotikentälläkään, joskin paikoilleen jumittamista ei kisoissa näe – rata mennään loppuun vaikka pukkilaukalla ratsastajalle kiukutellen.

Sukutaulu

i. Ch Hallan Peikko KTK-II, ERJ-II sh, rt, 158cm	ii. Hallan Hermanni evm, sh, prt, 156cm	iii. Hallan Uhkea evm, sh, trt, 158cm
		iie. Hallan Helinä evm, sh, m, 155cm
	ie. Pirpaliina evm, sh, rn, 150cm	iei. Vesikello evm, sh, mrn, 154cm
		iee. Pesälinnun Tuire evm, sph, rn, 146cm
e. Hunajaliinu KTK-III sph, vkk, 144cm	ei. Loiskahdus evm, sph, vkk, 145cm	eii. Lohkovoitto evm, sph, mrn, 147cm
		eie. Varmaliisa evm, sph, vkk, 145cm
	ee. Hunajaneito evm, sh, trt, 151cm	eei. Viikari evm, sh, prt, 155cm
		eee. Hunajainen evm, sph, prt, 148cm

Jälkeläiset

s. 19.09.2017 sph-o. Kylmä Kahvi Kaunistaa, i. Kuuma Ku Hella Kutosella, om. Susiraja
s. 05.10.2017 sph-o. Kuurakatrilli, i. Vainajainvalssi, om. Haltiasalo, VRL-13283
s. 07.01.2018 sph-o. Hallakahakka, i. Kaaheen Kipinäherkkä, om. mori-mori (VRL-11325)
s. 03.02.2018 sh-t. Nietosnuokku, i. Tiilikan Hyrr, om. nekota (VRL-09525)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta). Vamppi on edellisellä omistajallaan kisannut täydet sijoitukset.

Valmennukset & päiväkirja

05.09.2017 Kouluvalmennus, valmensi Penelopeia

Valmensin tänään pikkusuokkitamma Ailaa ja tuon ratsastajaa mukavan aurinkoisessa syyskelissä. Alkuverryttelyssä pyysin ratsukkoa keskittymään täsmällisiin siirtymisiin, ja tekemään niitä paljon käynnin, ravin, ja pysähdyksen välillä. Tamma oli alusta asti kehuttavan yritteliäs, ratsastajan ei sitä paljoa tarvinnut herätellä, ja se liikkui alusta asti oikein hyvin eteenpäin omalla moottorillaan. Alkuverryttelyn jälkeen lähdimme pikkuhiljaa työstämään päivän varsinaista aihetta, eli temmonvaihtelua, ja mikäli se lähtisi sujumaan, myös ihan lisättyjä askellajeja. Aloitimme kuitenkin hieman helpommasta, ja ratsukko sai lähteä tekemään viistoa tietä kentän halki tehden temmonlisäyksen ravissa. Ensimmäisellä yrittämällä Ailan takaosa ei oikein tullut liikkeeseen mukaan, joten kehotinkin ratsastajaa pyytämään sitä seuraavalla kierroksella hieman paremmin alle. Kehotukseni otettiin heti käyttöön, ja seuraava yrittämä olikin jo huomattavasti parempi. Muutaman toiston jälkeen ratsukko sai kävellä hetken pitkin ohjin, jonka jälkeen lisäsimme tehtävään hieman laukkaa. Temmonlisäyksen jälkeen kulma ratsastettiin harjoitusravissa istuen, ja sitten lyhyellä sivulla nostettiin laukka, jossa myös tehtiin temmonlisäys. Ailalla ei noussut vauhti hattuun vaikka mukaan otettiinkin myös laukkaa, ja se suoriutui myös siinä askellajissa mallikkaasti. Koska temmonlisäys ei tuottanut ongelmia, seuraavalla kierroksella ratsukko saikin kokeilla taipuisiko Aila ihan lisättyyn raviin asti. Ja taipuihan se! Pikkutamma tarvitsi vain hieman kehotusta pohkeella, jotta sen temmonlisäys muuttui oikein mallikelpoiseksi lisätyksi raviksi. Valitettavasti ratsastaja ei ollut aivan hereillä liikkeen jälkeen ottamassa vauhtia takaisin, joten laukannosto venyi hieman turhan myöhäiseksi, eikä temmonlisäystä saatu aivan niin pitkää pätkää kuin olisin toivonut. Toisella yrittämällä ratsastaja kuitenkin muisti ratsastaa myös liikkeen jälkeen napakasti, ja muutaman toiston jälkeen tehtävä saatiin sujumaan oikein hyvin. Valmennuksen lopetimme ratsastamalla Ailaa ravissa hyvin eteen-alas, työskennellen samalla volteilla ja ympyröillä. Tästä päivästä jäi oikein hyvä maku suuhun, Aila osoittautui oikein passeliksi hevoseläimeksi, jota oli ilo valmentaa.

12.09.2017 Estevalmennus, valmensi Penelopeia

Minulla jo kerran aiemmin valmennuksessa käynyt Aila-tamma palasi tänään ratsastajineen silmäni alle, tällä kertaa estevalmennuksen merkeissä. Alkukäyntien jälkeen aloitimme napakasti ravissa, ratsukon tehdessä vapaavalintaisia ratsastusradan teitä etsien hyvää ravin tahtia. Siirryimme melko nopeasti verryttelemään myös laukassa, tässäkin askellajissa keskittyen hyvään eteenpäinpyrkimykseen ja vauhdin säilymiseen. Ratsukko sai verrytellä melko omatoimisesti teiden suhteen, molempia suuntia hyväksi käyttäen. Olin ennen valmennuksen alkua pystyttänyt kentälle kaksi suhteutettua linjaa, suoran ja kaarevan. Suoraan linjaan tulisi normaalilla temmolla noin 4 laukka-askelta, kaarevan olin laskenut 5 laukka-askeleen mukaiseksi. Aloitimme suoralla linjalla, tullen sille ensin aivan hevosen perustemmossa. Aila tuntui hieman epäröivän hyppyyn lähtöä, mutta pieni kehotus ratsastajalta sai sen toisiin aatoksiin. Niin kuin olinkin arvioinut, tässä temmossa ratsukko sai väliin hienot puhtaat neljä laukkaa. Lähdimmekin sitten työstämään laukkaa hieman eteen, pyrkien seuraavalla kierroksella tulemaan linjan kolmella askeleella. Valitettavasti laukka jäi vielä hieman liian hitaaksi, eikä Aila lähtenytkään tekemään hyppyä huonoista asetelmista, vaan livahti esteen sivusta ohitse. Pyysinkin ratsastajaan ratsastamaan laukkaa ihan reilusti eteen ensin ihan suoralla, ja vasta sitten lähestymään linjaa, kun laukka oli varmasti kunnossa. Uudella yrittämällä laukka saatiin venymään, ja tämän jälkeen ratsukko tekikin hyviä toistoja kolmella laukka-askeleella. Otimme siis tehtävään mukaan myös toisen linjan, jolle yhden harjoituskierroksen jälkeen oli tarkoitus tullakin 6 laukka-askeleella normaalin 5 sijasta. Ensimmäisessä välissä Ailaa tulisi siis ratsastaa eteen, mutta muistaa toisella linjalla ottaa laukkaa hieman pois, ja tulla rauhallisemmassa temmossa toinen linja. Tämä lähti sujumaan alusta asti oikeastaan todella hyvin. Pienet alkuvaikeudet oli selätetty, ja ratsukko oli selkeästi löytänyt hyvän yhteisen sävelen. Ailan laukkaa näytti olevan melko helppo työstää kumpaankin suuntaan pienellä vaivalla, joten tehtävä oli siinä mielessä heille melko helppo. Valitettavasti aika loppui kuitenkin kesken, eikä tällä kertaa ehditty työstämään enää enempää. Loppuverryttelyn ratsukko saikin suorittaa itsenäisesti, kun minä lähdin jo autolla kohti seuraavaa tallia, ja uutta valmennettavaa ratsukkoa.

16.09.2017 Kouluvalmennus, valmensi Hapero

Lauantaina tuuli olikin niin puuskittaista ja kylmää, ettei edellisen päivän pikku puhuri tuntunut enää missään. Hyi olkoon miten kylmää ja kosteaakin vielä. Onneksi narri ja Lissu tulisivat yhtä aikaa, niin en joutuisi hytisemään kuin sen yhden tunnin verran kentän keskellä. Ja onneksi hevoset olivat kuulemma ihan fiksuja ja selväpäisiä, joskin herkkiä tapauksia, niin tunti saattaisi jopa pysyä tuntina eikä venahtaa, niin kuin toisenlaisten yksilöiden kohdalla joskus oli tapana sattua. Valitettavasti haastava sää ja ympäriinsä pölisevät lehdet ja puuskien mukaan tempautuvat erinäiset tavarat saivat hyvähermoisemmatkin hevoset vähän herkille. Lissun ratsu Aila oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja kapasiteetikkaalta. Tamma vaikutti sopivan haastavalta ja hyvin motivoituneelta ratsulta, joka tosin Lissun mukaan oli tänään ehkä jopa tavallista herkempi ja reagoi epämiellyttäviin apuihin normaaliakin kipakammin. Tekisimme tänään vanhaa tuttua, useammalla hevosella ennenkin käytettyä jumppailutreeniä: suoristamista, asettamista ja taivuttamista nikama kerrallaan sekä ulos että sisään pääty-ympyrällä. Aila oli alusta asti hämmentävän tasapainoinen eikä valunut suuntaan eikä toiseen kummassakaan kierroksessa. Ailan ongelma oli tänään enemmänkin vauhti ja tahti: tamma olisi mielellään tikittänyt menemään hurjaa vauhtia, kun tässä harjoituksessa rauhallisempi tahti olisi parempi, jotta joka askeleeseen pystytään keskittymään paremmin. Lissun vatsalihakset olivat todella koetuksella, kun ohjassakaan ei tietenkään voinut roikkua - ei millään hevosella eikä varsinkaan herkkäsuisella Ailalla. Laukkojen jälkeen Ailakin oli vähän rentoutunut ja loppuravit olivat tämän ratsukon kohdalla erittäin kivaa katseltavaa!

17.09.2017 Estevalmennus, valmensi Hapero

Sunnuntain kunniaksi olimme päässeet eroon puuskittaisesta tuulesta, mutta tilalle olimme saaneet kaiken kastelevan tihkusateen. Onneksi olin varautunut tähänkin ja vuorauduin miljoonaan vaatekerrokseen ja kruunasin kokonaisuuden iloisen keltaisella sadetakilla, -housuilla ja kumisaappailla. Aikaistimme päivän estevalmennuksia muutamalla tunnilla, jotta ehtisimme pois alta ennen kuin tihkusade muuttuisi kaatosateeksi. Ensimmäisenä tänään vuorossa olivat Lissu ja Aila, joiden pään menoksi olin rakentanut kentälle kaksi sarjaa ja muutaman yksittäisen esteen, joille pääsisimme tekemään vähän pieniä radan pätkiä tai yksittäisiä linjoja. Aila oli verkassa jälleen vähän vauhdikas ja se rauhoittui vasta ensimmäisten hyppyjen jälkeen, saatuaan laukata vähän reippaammin ensin eteen. Ensimmäiset hypyt matalille pystyille olivat tamman kohdalla täysiä ylilyöntejä: ilmavaraa oli varmaan kolmekymmentä senttiä. Komensin Lissun ratsastamaan tamman parempaan pakettiin, paremmin ohjan ja pohkeiden väliin, jotta hänellä olisi jotain sanavaltaa hypyissä. Lissun piti ratsastaa Ailaa loppuun asti eikä niinkään näyttää estettä ja roikkua sitten mukana. Varsinkin ahtailla sarjoillani tämä tuli tarpeeseen, sillä omin päin Aila hyppäsi ihan liian kaukaa, korkealta ja kovaa ja kakkososalle tultiin aina ihan pohjille - ellei Aila sitten päättänyt vetää väliä pienemmällä askelvälillä, joka sekään ei ollut toivottu ratkaisu. Laitoin muutaman apupuomin esteiden eteen, jotta saatiin kaikille konkreettinen paikka näkyviin, josta ponnistaminen tulisi tehdä, jotta kakkososallekin osuttaisiin. Selkeä suunnitelma auttoi Lissua ratsastamaan paremmin ja lopulta vaihdoimme konkreettisen puomin pelkäksi merkiksi lähinnä ratsastajalle: mihin hevonen pitää tuoda, että hypyt sujuvat hyvin.

23.09.2017 Se on Aila se, kirjoitti Lissu T.

Jos muistini ei petä, Aila on kolmas koistilalaisemme. Ensimmäinen pienhevoskokoinen koistilalainen nyt ainakin. Tamma tuli meille hyvin nuorena, aika pian vieroituksen jälkeen, minkä ansiosta pääsimme tutustumaan raudikkoon melkein alusta alkaen. Toki me kävimme pari kertaa katsomassa Ailaa emänsä kanssa, mutta eihän tämän kokoista tallia pitävänä vain repeä joka ikistä varsaa katsomaan ties minne päin Suomea.
Ailasta kasvoi aika hapan ja kipakka pikkutamma, jolla on vahva tahto sekä voitontahtoa. Alusta asti oli selvää, että tämän hevosen kanssa lähdetään kisaamaan neljää lajia (koulua ja esteitä laatuarvostelumielessä, kenttää ja valjakkoa enemmän ”vanhemmille näytöt, Ailakin ehkä laatikseen” -tyylillä). Esteradoilla pikkutamma on ollut oikea ruusukehai, ja nyt, 47 ruusuketta myöhemmin, tammaa nähdäänkin vain cupeissa sekä valmennuksissa esteitä hyppäämässä. Kouluradoilta Ailalla on 20 sijoitusta, kentästä 16, valjakkoa neidin kanssa ei ole juuri kisailtu eikä myöskään sijoituttu.

Vanhempiensa siivellä kantakirjaan päässyt Aila kirjattiin toukokuun tilaisuudessa pienhevossuunnalle. Palkinnoksi tuli KTK-III 68 pisteellä – ei se kakkonen kaukana ollut! Pitääkin toivoa jälkikasvun laittavan vähän emästä paremmaksi. Eikä Ailakaan mikään ruma hevonen ole, vaikka siitä tuskin seuraavaa näyttelykehien ruusukehaita tulee. Emme me tosin ole yrittäneetkään.
Jälkikasvu kun tuli puheeksi; Aila on jo mamma. Tätä on hieman haikea kirjoittaa, kun Pulla lopetettiin tänään, mutta Ailan ensimmäinen varsa on tosiaan Pullan kanssa aikaansaatu pieni, ihana pyöreä oripoika. Nimeksi jäänee isän mukaan annettu sanontanimi Kylmä Kahvi Kaunistaa, kotoisammin Keksi. Ailan näköä oripojasta ei hirveästi löydy, nuorikko on kuin ilmetty isänsä.

Kaiken kaikkiaan Ailan kanssa menee aika hyvin. Tamma saa vielä hetken kisailla ennen seuraavaa mammalomaa (Aila astutettiin heti varsakiimaan, tilausvarsa ulkopuolisesta orista), aikanaan mennään laatuarvosteluihin sun muihin hippaloihin. Sitä mitä meidän hevoset nyt yleensäkin tekevät kilpauransa päätyttyä, hankkivat varsoja ja laatuarvostelupalkintoja. Aika usein myös lisää mahaa.

22.01.2018 Kärryhölkkää, kirjoitti Lissu T.

”Pääset metsään hölkkäilemään”, juttelin rautiaalle pienhevoselle putsatessani sen kavioita, ”ja vaihteeksi ilman ratsastajaa.” Happamalta näyttävän Ailan korvat käväisivät hörössä palaten pian takaisin puoliluimuun hapannaama-asentoonsa. Hymähdin, puhdistin viimeisenkin kavion ja taputin tamman kylkeä.
”Mokomakin sitruunoita syönyt.” Turvanpussauksen jätin välistä. Yksi tallikissoistamme jäi pitämään Ailalle seuraa, kun hain pikkuneidille koppakärry-yhteensopivat valjaat.

Valjastamisessa tai kärryjen kiinnityksessä ei kauaa nokka tuhissut. Pakkanen paukkui -18 asteessa, minkä lisäksi Takapajulan yli puhalsi (jälleen) kylmä, navakka tuuli. Ihana päivä omistaa maneesiton (suur)talli! Onneksi emme Ailan kanssa ole sokerista, joten tuulesta ja pakkasesta välittämättä suuntasimme hyväksi todetulle, noin tunnin mittaiselle (ajo)lenkille.
Aila oli ihastuttavan pirteä ja innostunut; sekä maastoilu, että kärryhommat (etenkin kunnon valjakkoajo) ovat pikkuraudikon mielihommia. Tamman askel oli kevyt, se tuntui hyvältä ajaa, matka taittui reipasta tahtia pitkin pienhevosen käyntiaskelin. Ravihölkkää tarvitsi pyytää pienenpienellä apujen käytöllä, Aila oli aivan täysillä mukana.

Metsässä tuuli ei ujeltanut niin pahasti. Pakkanen nipisteli kasvoja, eikä liikkeellä tuntunut olevan yhtään ketään. Todennäköisesti kaikki koiranulkoiluttajat sun muut lenkkeilijät olivat vain eri reiteillä, samaten oman tallin ja Takapajulan muiden tallien ravihevoset. Minuahan tämä ei haitannut, sain mennä Ailan kanssa juuri niin hidasta hölkkää tai reipasta ravia kuin mieli teki.
Kääntöpaikalla Aila hoksasi kotimatkan häämöttävän, ja hetken pikkutamma kulki hieman tahmeammin. Reppana, ilmeisesti kärryhölkyttely oli ollut hirmu mukavaa vaihtelua. Onneksi Aila pääsi kotimatkaharmistaan äkkiä yli, askel keveni nopeasti ja tamma oli yhtä reipas, hyvä ajettava kuin äskenkin.
Vaikka naamani onkin punainen ja rasvaa vailla, minulla oli hurjan mukavaa jolkotella Ailan kärryillä rentoa ja reipasta vauhtia keskellä metsää. Pestessäni tamman suitsia raudikko mutusteli ruokakuppiinsa laitettuja porkkanoita ja ryysti (kyllä, ryysti, ei vahingossakaan juonut) ämpärillisen melassivettä.