Kurjenpesä

Viehättävän Roihulintu "Roippa"

Perustiedot

Meriitit

rakennekuva © Tilli, muut © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

En tiedä, mikä Roihulinnussa kiinnitti huomioni. Katselimme ystäväni Lissun kanssa Viehättävän kasvattimyyntiä, josko sieltä olisi löytynyt uutta verta Susirajaan, mutta ei mikään oikein napannut. Totesimme, että olipa tällä kertaa mukavan halpa reissu, ei tulisi lovea Susirajan tilille eikä Perttikään pääsisi vikisemään, miksi ostimme taas uuden hevosen emmekä edes ravuria. Niinpä päätimme olla tarjoamatta tällä kertaa, kunnes menin uteliaisuuttani katsomaan vielä kertaalleen listaa, josko sittenkin olisi jotain.

Ei olisi ehkä pitänyt, sillä Roihulintu erottui kuitenkin jollain tavalla edukseen. Vasta edellisenä päivänä syntynyt rautias pieni tammavarsa ojentelemassa jalkojaan myynti-ilmoituksen kuvassa... Kitisin hetken aikaa Lissulle siitä, miten minun on pakko tehdä tarjous Roihulinnusta, ettei jää kaduttamaan, vaikka en tammaa saisikaan. Niinpä rustailin tarjousta menemään ja sormenkynsiäni ja hieman sormianikin pureskellen jäin jännäämään, sillä en ollut ainoa, joka oli kiinnostunut Roihulinnusta.
Onneksi Ram kuitenkin vastasi, että Roihulintu voisi lähteä minulle. Intoilin aiheesta kaikille, jotka kuuntelivat ja niille, jotka eivät kuunnelleet - heti seuraavana päivänä lähdin katsomaan uutta pikkuistani ja rapsuttamaan sen ihanan pehmeää varsakarvaa. Kirjoitimme samalla Ramin kanssa paperit pikkuvarsasta ja sovimme alustavan päivän, jolloin voisin hakea ostokseni vieroituksen jälkeen pois.

Vaikka Ram olikin varoitellut jonkin verran Roihulinnun nirsoilleen ruokiensa kanssa ja oppineen emältään varsin hienohelmaisia taipumuksia, en ottanut sitä alkuun kovinkaan vakavasti. Hienohelmojen kanssa selviytyisin kyllä ja no... suomenhevonen syö mitä vain? Valitettavasti Roihulintu, alkuun Roippa, sitten Ronkeli ja pahimpina päivinä Nirsoperse ei ihan oikeasti meinannut syödä mitään, eikä juoda ainakaan tavallista vettä. Että tällä lailla meillä.
- narri, edellinen omistaja

Ei minulla mitään pakottavaa tarvetta ollut hankkia uutta hevosta, saati useampaa (toisaalta onko uudelle hevoselle koskaan oikeaa, pakottavaa tarvetta?), nykyisiäkin on melkoinen määrä. Kaikki kyllä tulevat hoidetuksi ja liikutetuksi, siitä en tingi, ja onhan minulla palkattuja työntekijöitäkin jakamassa arkea sekä työmäärää.
Jonkun vähentäessä hevosmääräänsä tulen aina hieman surulliseksi, oli syy vähentämisen taustalla mikä tahansa. Olen herkästi huolestuva, stressaava, ilahtuva.. ja yhtä helposti tunnen haikeutta sekä surua muiden puolesta. Nyt Susirajan narrin, joka kaupitteli minulle useampaa omistamaansa hevosta halutessaan vähentää hevosmääräänsä. Näihin hevosiin lukeutuu myös Roippa, josta luopuminen selkeästi kirpaisi ystävääni. Kahdeksanvuotias tamma herätti kiinnostukseni etenkin suvullaan, ja onhan se myös kaunis, etenkin kouluratsastuksessa kapasiteetikas hevonen. Vaikka sen luonteessa oli särmänsä, olin varma, että tulisimme Roipan kanssa juttuun. Ja niin oli narrikin, kun tammaansa minulle tarjosi.

Eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen raha sekä hevonen vaihtoivat omistajaa, ja Roippa muutti Kurjenpesään. Ikävä kyllä tipahdin heti ensimmäisinä päivinä pilvilinnoistani todellisuuteen Roipan nirsoillessa oikein urakalla ruokiensa kanssa, mikä tietenkin aiheutti minulle heti niin stressiä kuin harmaita hiuksia. Näin nirsoa hevosta en ole koskaan omistanut!
Arki kuitenkin asettui uomiinsa, ja Roippa syö ja juo.. jos ei nyt normaalisti, niin vähän ylimääräisen vaivan jälkeen. Ryhdyin aika nopeasti etsimään Roipalle sopivaa ratsastajaa, sillä toivoin tamman jatkavan kilpauraansa esteillä. Toivon mukaan menestyksekkään estekilpauran jälkeen voisin keskittyä siihen kutkuttavan jännittävään osioon - jalostukseen. Kun vain Roippa tiinehtyisi helpommin, kuin syö rehunsa..

Luonne

Roippa, Ronkeli, Nirsoperse. Tamma on niitä hevosia, joiden kanssa itketään ruoka-aikoina itkemisen perään. Jos heinä on vähänkään huonompaa, Roippa polkee sen kuivikkeiden joukkoon, tavallista vettä se ei juo ollenkaan, vaan sen pitää olla joko melassivettä tai laimeaa omenamehua. Väkirehuista kelpaa vain se kallein laatu, ja sekin pitää sekoittaa melassiin tai omenasoseeseen. Tulkaapa kertomaan minulle siitä suomenhevosen ruokahalusta ja/tai liioista sokereista... Nirsous on ehdottomasti ensimmäinen asia, joka Roipasta tulee mieleen, seuraavan ollessa hienopieru ja kolmannen yltiörasittava. No, vaikka tamma ei olekaan se unelmien pikkulintu, joka laulelee kauniisti ikkunan takana sen kanssa on ihana vain viettää aikaa, eli jotain positiivistakin löytyy. Voisikin sanoa, että Nirsoperseellä on aivan ihana luonne niin kauan, kun sitä kohtelee pehmeästi, ei ratsasta sillä, eikä yritä löytää sille sopivaa ruokintaa.

Niin kauan, kuin Roippaa kohtelee silkkihansikkain se on ihan tosissaan ihana kaveri hoitaa tai viettää vain aikaa. Emältään se oppi, että jos joku kaivaa esiin kovan harjan, pitää purra. Ja tammahan puree - en todellakaan tiedä, onko Ronkeli oikeasti niin herkkä harjoille, vai onko se vain opittu tapa, mutta jos sitä koettaa harjata millään jämäkkää harjaa kovemmalla, se puree. Edes kumisuka ei kelpaa, piikkisuasta puhumattakaan, ja kura-aikaan se tarkoittaa juuriharjan etsimistä tai tamman pesemistä. Päähän ei sovi koskea edes vahingossa niillä harjoilla, joilla runkoa harjataan, vaan ottaa pehmeä pääharja, tai tulee hammaskalustosta. Kunhan vain muistaa nämä seikat, on Roippa seurallinen, mukava hoidettava joka nauttii seurasta ja erityisesti naaman silittelystä. Tamman kanssa tuhlautuukin helposti tunti tai kaksi pelkästään nassun lempeään silittelyyn karsinanpohjalla sen nauttiessa siitä niin täysin rinnoin, huokaistessa syvään ja tunkiessa päänsä syliin. Kun pitää otteensa pehmeinä, sujuvat harjaus, kavioiden putsaus ja varustus erittäin toimivasti. Eläinlääkäri ja kengittäjä pärjäävät myös Roipan kanssa mitä mainioimmin, kun vain kohtelevat sitä silkkihansikkain.

Taluttaessa ei kiskota narusta mihinkään suuntaan, tai Roippa puree. Sillä on pehmustettu riimu ihan syystä, eikä narusta lähdetä nykimään, ei reipastuksena, eikä hidastuksena. Tamma toimii narun heilutuksella, kunhan sen pitää hillittynä, hidastaa, pysähtyy ja kävelee ripeämmin. Lastaaminen on sen kanssa helppoa: sen kanssa on nähty huomattavan paljon vaivaa opettamisen suhteen, mutta nykyään Roippa lastautuu naru kaulalla traileria osoittamalla. Matkustajana tamma on rento ja rauhallinen, autosta pois otto sujuu kuten lastauskin - hevonen irti, naru kaulalle, takaluukku auki, ja Roippa tulee itsenäisesti ulos asti.

Roippa on erittäin suuherkkä hevonen, se menee todella helposti edestä tyhjäksi ja ylipyöreäksi heti, jos ratsastaja ottaa vähääkään liikaa kiinni edestä. Itse asiassa se tekee näin joka kerta, kun ratsastaja kerää ohjat käsiinsä ja kokeilee sillä tavoin, onko sen pakko tehdä rehellisesti töitä vai saako se laistaa niistä. Voisi luulla, että tällaisella hevosella on sitten vastavuoroisesti oma moottori aina tulilla, vaan eipä ole ei. Roippa on tahmea ja raskassoutuinen, ja kun tämä yhdistetään ylipyöreyteen saadaan sellainen ilokimara ettei hyvä tosikaan! Tamma ei suorastaan vastustele apuja, se vain eteenajavasta avusta todella hitaasti ja raskaan oloisesti (paluu ratsastuskouluun!) ja pidätteelle se on suhteellisen kuuro, sillä tuntumaa ei käytännössä ole. Roippa pitääkin houkutella alkuun ylös ratsastamalla paljon siirtymisiä, mielellään istunnalla, ja huomauttamalla äärimmäisen kevyellä nostavalla ohjalla piitä pään paikasta. Vasta, kun tamman pää on ylhäällä, sitä voi alkaa ratsastaa kohti peräänantoa ja muotoa, ei milloinkaan toisin päin.
Parhaiten Roippa toimii kevein avuin, pääasiassa istunnalla. Sen kanssa avainasemassa onkin sitkeys ja periksiantamattomuus, tamma koettaa laistaa työnteosta työntämällä turpansa ryntäisiin. Herkkäsuista hevosta ei koskaan saa kiskoa ohjasta, mutta sen pää pitää nostaa ohjalla, jotta se ymmärtää, ettei moinen vain käy laatuun. Kunhan pään saa ylös, pääsee herkistelemään moottoria kevyillä istunta-avuilla ja pohkeella vihjauksella ja kun Roippa alkaa toimia, sen kyllä todella tuntee.

Hypätessä on Roippa vähän ylivarovainen, se inhoaa puomikosketuksia, ja kieltää siis herkemmin kuin lähtee hyppyyn, jossa riskeeraa jalkojensa osumisen puomeihin. On hullunkurista katsoa tammaa, joka jo puolen metrin esteillä ottaa jalat niin tiukasti kroppaa vastan kuin ikinä kykenee, jotta ei varmasti osuisi yhteenkään puomiin. Hieman vähemmän hullunkurista on koettaa ratsastaa sitä samaa hevosta metrin radalla, kun Roippa ei ole ihan varma, voiko päästä yli ilman kolinaa ja kieltää ihan varmuuden vuoksi. Tempo on ehdottoman tärkeä asia tamman kanssa ja se on ensin saatava kunnolla nousemaan ennen kuin voi edes kuvitella pääsevänsä esteistä kunnialla yli. Laukka on helposti säädeltävissä ja Roippa tuotavissa esteille kunnolla, kunhan hevonen on avuilla, ja tarpeeksi kun kannustaa ennen estettä saa Roipan yleensä yli. Toisinaan sitä joutuu äänellä komentamaan kunnolla, jotta se hyppäisi, mutta no, ainakaan tamma ei hyppää esteen sekaan.

Omistaja stressaa kilpailemista huomattavasti enemmän kuin hevonen, sillä jokapäiväinen jännäys aiheesta "syökö se vai eikö" paisuu aivan uusiin sfääreihin. Se on sentään Nirsoperseen kunniaksi sanottava, että se nirsoilee kisoissa vain tasan yhtä paljon kuin kotona, eli jos heinä on sitä ykköslaatua ja vesi on omenamehuista tai melassista, se menee kyllä alas. Roippa ei pidä kisapaikkaa sen kummempana kuin kotiakaan, se ei paljoa laita painoarvoa muille hevosille, ihmisille, ympäriinsä juokseville koirille tai kuulutuksille, lotkauttaa vain korviaan ja jatkaa kelvollisten heinien erottelua kelvottomista.
Käsihevosalue, verryttely, suoritus... Roipan kanssa voisi yhtä hyvin videoida suorituksen kotoa ja lähettää sen kisapaikalle, tai tehdä päivittäisen treenin kisoissa. Tamma ei stressaa tai jännitä, mutta ei myöskään esiinny tai suorita sen kummemmin. Sen kanssa täytyy vain pitää huolta siitä, että on tarpeeksi aikaa verkata pää ylös ryntäistä ja takaisin alemmas sopivasti luotiviivan paikkeille, saata selkä nousemaan notkolta ja takaosa tekemään töitä, ja sen jälkeen olla itse möhlimättä.

Luonne © narri, kiitos! ♥

Sukutiedot

Jälkeläiset

31.08.2021 sh-o. Kurjen Tulitiainen KTK-II i. Häviäjän Luola om. Tiikeri VRL-10741
22.10.2023 sh-t. Kurjen Tundravikla KTK-II i. Hellori AK om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

16.02.2016 Kouluvalmennus, valmensi dookie
Roippa tepsutteli kenttää ympäri hieman tahmean näköisenä ja räpsytellen ihastuttavan pitkiä ja vaaleita silmäripsiään narri kyydissään. Nainen oli kertonut tamman vaativan reippaat ja ylös suuntautuvat alkuverryttelyt, jonka huomasin heti alussa - heti, kun narri otti ohjat tuntumalle, Roippa nykäisi niskansa melkoiseen virkkuukoukkumuotoon, ja jatkoi eteenpäin selkä alhaalla ja tyhjänä edestä. Niimpä annoin ratsukolle vapaat kädet alkuverryttelyyn, sillä hevosen omistaja tietenkin tiesi parhaiten, miten saisi tammansa toimimaan. Hyvän tovin päästä vaaleanpunarautias alkoikin liikkumaan jo huomattavasti ideaalisemmin, mutta pian koko homma meni aivan yli - Roipan ylipyöreys oli sitä luokkaa, että kompastuessaan se varmaan vain jatkaisi eteenpäin pyörimällä kuin hulavanne konsanaan.

Alkuverryttelyiden ja välikäyntien jälkeen paljastin narrille tunnin aiheen - koska Roippa oli kuulemma hyvin istunnalla ja jaloilla toimiva ratsu, keskittyisimme tänään niillä työskentelemiseen siirtymisten parissa. Pyysin ratsukkoa jäämään kolmikaariselle kiemurauralle aluksi käynnissä, jotta narri sai soviteltua tasaiset ja symmetriset tiet. Heti kun reitti oli hanskassa ja Roippa kuulolla, pyysin ratsukkoa siirtymään raviin, ja tekemään pysähdyksen aina pituushalkaisijan päällä, eli kunkin kaarteen suoristuksessa. Painotin ratsastajalle vahvasti pysäyttämistä istunnalla, vaikka ohjankin tuli tietysti olla kevyellä tuntumalla koko ajan. Ensimmäiset pysähdykset olivat turhan töksähtäviä ja teräviä, sillä ratsastaja otti vaistomaisesti muutaman kerran aavistuksen liikaa ohjalla edestä kiinni, josta Roippa huomautti vetämällä turpansa ryntäisiin ja pysähtymällä teatraalisen nopeasti. Seuraavilla kerroilla pysähdykset alkoivat kuitenkin sujumaan sulavammin ja pehmeämmin, kun narri muisti pitää kätensä hiljaa. Liikkeellelähdöt sen sijaan olivat edelleen turhan löysiä, ja kehotin ratsastajaa antamaan seuraavan kerran napakammat pohjeavut liikkellelähtöön, ja tarvittaessa myös käyttämään raippaa. Tiukemmat pohkeet kuitenkin riittivät parilla kerralla, jonka jälkeen Roippa lähti pysähdyksestä raviin jo vähän kevyemmälläkin komennolla.
Seuraavaksi muutin tehtävää niin, että ratsukon tuli nostaa pituushalkaisijan kohdalta laukka, laukata puolikas kaari, tehdä neljän askeleen käyntisiirtymä laukasta ja nostaa uudestaan uuden kaaren myötäinen laukka. Koska laukkapätkät olivat melko lyhyitä, narrin tuli koota sitä heti nostosta alkaen, joka taas johti Roipan ylipyöreään ja turvan vetämiseen lähes ryntäisiin kiinni. Muutaman toiston jälkeen ratsastaja kuitenkin onnistui saamaan ratsunsa kootummaksi entistä enemmän istunnalla ja kerta kerralta vähemmän ohjaa käyttäen, jolloin Roipan liikkuminen muuttui taas vähän normaalimpaan muotoon. Itse siirtymät eivät sujuneet aluksi niin sujuvasti kuin toivoin, vaan mukaan tuli useamman kerran muutamia ylimääräisiä raviaskeleita ennen käyntiin siirtymistä. Muutaman toiston jälkeen ratsukko alkoi kuitenkin saamaan hiljalleen täsmällisempiä ja parempia siirtymiä, ja muutaman erinomaisen siirtymän jälkeen muutin tehtävää vielä viimeiseen muotoon - käyntisiirtymisten tilalle pysähdykset laukasta. Nämä sujuivat yllättäen heti alkuun paremmin kuin käyntisiirtymät, toki hieman turhan terävästi, mutta kuitenkin ilman väliaskeleita. Pian ratsukko kuitenkin sai hiottua yhteistyötään vielä sen verran, että pysähdykset sujuivat koko ajan sulavammin ja pehmeämmin. Noin viiden minuutin pysähdysharjoituksen jälkeen annoin ratsukolle luvan siirtyä loppuverryttelyiden pariin kehujen saattelemana.

29.06.2017 Estevalmennus, valmensi Viveka
Kuvankaunis liinakko suomenhevonen tanssahteli ratsastuskentällä. Roipan turva sojotti vähänväliä taivasta kohden ja sen olemus oli muutenkin levoton. Todella herkkäsuinen hevonen, joka myös selvästi testasi ratsastajaansa, oliko tehdä töitä vai voisiko se päästä tänään hieman helpommin. Ei pääsisi niin ratsastaja kuin hevonenkaan, mutta estevalmennus tulisi kumminkin rakentaa ratsukolle ja erityisesti Roipalle sopivaksi.
”Tehdään tänään suhteutetun linjan hyppäämistä, mutta aloitetaan lämmittely tuolla pienellä 60cm korkuisella ristikolla. Tee Roipan kanssa ensiksi laukkatyöskentelyä ympyrällä ja otetaan lähestymiset ravissa.”

Katselin silmätarkkana narrin ratsastamista. Roippa reagoi ohjaan vähän väliä pään nykimisellä, vaikka narri ei edes tehnyt ohjaksissa kuin pienen korjausliikkeen. Lähestymiset tapahtuivat lämmittelyristikolle kumminkin suorassa linjassa ja hypyt lähtivät hyvin. Roippa hyppäsi todella liioitellusti, ja narri huokaisikin useamman kerran sen olevan liinakon tamman tavaramerkki. Päänheiluttelu oli kuitenkin aika ikävä tapa, vaikka tamma olisi kuinka herkkä, tulisi se saada hieman tasaisemmaksi edestä. Laitoin ratsukon tekemään ennen hyppyä voltin ja hypyn jälkeen voltin, jolla hain tammaan keskittymistä. Tämän auttoi, mutta satunnaisesti tamma nakkeli vielä hieman niskojansa, mutta alkoi pikkuhiljaan olemaan paremmassa muodossa kuin alkutunnista.

”Narri, ratsasta enemmän istunnalla ja jalalla hyppyjen välit. Tuolla ekalla esteellä myös ennakoit liikaa hyppyä, jolloin et anna tarpeeksi tilaa Roipalle, joka sitten hyppää hieman epävarmasti. Uusi yritys, ja nyt keskityt istumaan tiiviisti satulassa ja lasket mielessäsi tai jopa ääneen teidän askeleet lähestyessä. Ja hyvä, pidä tuo tempo.”

Ohjeistusta lenteli tiiviisti.
”Oikasitte taas hieman kulmasta ja lähestyminen kärsi. Ratsasta sinne syvälle kulmaan ja pidä Roippa energisellä laukalla. Älä jarruta sen menoa turhaan kulmaa tai enne hyppyä, se vain saa sen taas viskomana tuota päätänsä ärsyttävästi. Nonni, nyt tuli paljon parempi kulmaratsastus. Huomasit itsekin varmaan eron edelliseen yritykseen?”
Saimme valmennuksen aikana monta erinomaista toistoa, jolloin Roippa ei heiluttanut kertaakaan päätänsä ylös ja menettänyt sillä ryhtiänsä. Narri alkoi ratsastamaan lopputuntia kohden paremmin ja paremmin pelkästään painoavuilla, ja piti ohjissa hyvän tuntuman, mutta antoi Roipalle tarvittavan tilan liikkumiseen. Ajoittain, kun tuli huonoja lähestymisiä huonosti tehnyt kulman jälkeen, kokonaisuuteen tuli suurempia tai hieman pienempiä virheitä, jotka korjattiin heti. Käsien asentoa, katseen suuntaa, hyppyjen ennakoimisen kitkeminen ja perusratsastamista.
”Se oli ehkä päivän paras hyppy. Saat olla onnellinen, että osaat ratsastaa tuota tammaa noin hyvin. Ajattelin jo alkuvalmennuksesta, ettei tästä taida tulla mitään, mutta tämä meni todella hyvin. Varsinkin tämä viimeinen hyppylinja oli täydellinen. Tähän onkin hyvä päättää valmennus tällä kertaa. Saat loppuverrytyllä Roipan itsenäisesti ja minä kasaan nämä esteet sillävälin.”

22.09.2018 Kouluvalmennus, valmensi miivi
Vaihtoja, vaihtoja ja vielä kerran vaihtoja. Niitä olisi edessä narrilla ja Roipalla, ainakin ulkoisesti miellyttävän näköisellä, liinaharjaisella suomenhevostammalla. Ei se kuulemma kaikista helpoin ratsu ollut, herkkä mutta tahmea, ja päivästä saattaisi tulla aikamoinen työmaa. Meillä hevospiireissä ei kuitenkaan työtä tavattu karttaa, joten tartuinkin tuumasta toimeen heti narrin ratsuineen vietettyä hetken haahuillen kenttää ympäri pitkin ohjin.

Ratsukko sai aloittaa työskentelyn nopeasti ravissa, jossa vaadin molemmilta aktiivista työskentelyä muutaman hölköttelykierroksen jälkeen. Narrin tuli ratsastaa aktiivisesti Roippaa eteen myös istunnallaan, meno meinasi alkuun olla perunasäkin lailla liikkeen mukana hölskymistä ja vauhdin taantuessa kannuksilla Roipan kylkiin naputtelua.
"Nyt se keskikroppa käyttöön! Ja muutenkin täsmällisyyttä ja napakkuutta niihin apuihin, niin, että se huomaa että sä tiedät mitä teet etkä vaan välillä ehdottele sille jotain", huutelin narrille. Suustaan taas Roippa näytti jäävän tyhjäksi, eikä ratsastajan turhan passiivinen käsi auttanut asiassa.
"Se on herkkä, mutta sun pitää silti saada se hevonen tuntumalle, nyt näkyy tänne asti, että sulla saattaa olla ohja kädessä, mutta se hevonen on ihan tyhjä suustaan. Jos me meinataan vaihtoja tehdä, sä tarvit sen tuntumalle, eikä se sinne itsekseen hakeudu ainakaan, jos sä pidät kättä noin.", kritisoin ratsastajaa tuttuun tapaani - kritiikin antaminen oli niin paljon helpompaa kuin kehuminen.

Sanonta "hiljaa hyvä tulee" piti kuitenkin taas paikkansa, ja samaa tahtia kuin hikipisarat valuivat pitkin narrin otsaa, alkoi Roipan meno näyttää paremmalta. Ratsukko sai ottaa ravailujen ohessa laukannostoja erilaisille urille. Huolellinen alustaminen ravissa tuotti tulosta myös laukassa, Roippa otti hyvin takapäätään alle ja laukassa oli selkeästi voimaa. Se ei ollut enää samalla tavalla tahmea kuin valmennuksen alussa, vaan reagoi salamannopeasti ja täsmällisesti pieniinkin apuihin. Laukanvaihdot sai ratsukko suorittaa lävistäjällä. Alkuun tavoitteena saada vain muutama vaihto alle, myöhemmin hioa tarkkuutta mahdollisimman pitkälle - vaihto niin tarkasti kuvitteellisen X-kirjaimen kohdalle, kuin mahdollista. Tänään vasempaan laukkaan vaihtaminen näytti olevan Roipalle helpompaa, ja tamma olisi näillä vaihdoillaan pärjännyt koulutuomarin valvovan silmän alla aivan yhtä hyvin kuin tavan puoliverinen. Oikeaan laukkaan vaihdot eivät olleet täysin puhtaita, liekö liinaharjalla jotakin jäykkyyttä lihaksissa tai ratsastajassa vinoutta, joka ei omiin silmiini tarttunut. Nämä vaihdot eivät ottaneet parantuakseen, joten emme jääneet niitä liikaa hiomaan, vaan päästin ratsukon aloittamaan rennon eteen-alas-ravailun rankan valmennuksen päätteeksi.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen