Kurjenpesä

Ravenscroft Mainscream "Seppo"

Perustiedot

Meriitit

Pää- ja rakennekuva © Kurjenpesä, liikekuvat © VRL-13320

Tausta

Luonne

Seppo on yksi "vanhan" Ravenscroftin kasvateista. Kun vanha talli paloi ja toiminnassa tapahtui sukupolvenvaihdos vain Seppo jäi jäljelle. Ori sattui olemaan näyttelymatkalla, kun kohtalokas tulipalo syttyi. Ori muutti uusiin tiloihin uusien kavereiden joukkoon.

Seppo on suurisydäminen vanha patu, jonka leppoisan ulkomuodon ja rennon olemuksen ei kannata antaa hämätä. Sisällä piilee isoa egoa ja suurta suorittajaa. Se, että ori seisoo tutun ihmisen kanssa takastaan lepuuttaen sanoo vain, että sitä on käsitelty paljon ja se tietää, kuka käskee. Uuden ihmisen kanssa Seppo onkin sitten pienisuuri ori, joka huutaa, komentaa ja kävelee kahdella koivella, jos sitä ei saa laitettua kuriin.
Sepon kanssa täytyy toimia määrätietoisesti ja jämptisti. Sitä tulee kieltää jokaisesta pienestäkin asiasta, jota se ei saisi tehdä, kuten tammoille huutamisesta, etujalalla komentamisesta ja pienestäkään yrityksestä näykkiä. Kun Seppo on varma, että ihminen on tosissaan, se alistuu osaansa tyytyväisenä siihen, että maailmassa on jonkinlainen järjestys ja kaikki on hyvin. Määrätietoinen ja johdonmukainen ihminen pärjää orin kanssa paremmin kuin hyvin, eikä hoitotoimenpiteissä ole ongelmia sen kummemmin kuin varustamisessa tai klippaamisessakaan.
Taluttaessa Seppoa täytyy komentaa jälleen kerran, jos se meinaa tehdä jotain tuhmuuksia, tai pian ori kulkee kahdella jalalla välittämättä ihmisestä vähääkään. Kun ori tietää, että ihminen on tilanteen tasalla, se kulkee nätisti vierellä, joskin Sepon kävelyvauhti on yleensä hieman turhan reipas. Traileriin meneminen on tuttua kauraa, samoin matkustaminen.

Ratsuna Seppo ei pahemmin testaa ketään. Jos ihminen on tilanteen tasalla maasta käsin, ori luottaa siihen, että sama pätee selästä käsin. Seppo on herkkä ja kuuliainen, mutta kuumuva poni. Sillä on taitoa ja tahtoa suorittaa, ja se rakastaa työntekoa, mutta se kerää herkästi kierroksia etenkin lisäyksistä ja laukkatehtävistä. Aloittelijaa ei orin selkään voi päästää, sillä kuumuessaan Seppo rallittaa vinhaa vauhtia ympäri kenttää. Rauhallinen ratsastaja, joka käyttää selkeitä apuja eikä hermostu turhia orin kiirehtimisestä saa ponista irti melkoista liikettä. Vaativan B:n suorittaminen ei tuota teknisesti Sepolle mitään vaikeuksia, vaikeus piilee nimenomaan siinä, että saa helposti kuumuvan ja herkän ponin pidettyä sopivan rauhallisessa mielentilassa tasaiseen ja varmaan suoritukseen.
Myös esteillä Seppo kuumuu helposti. Ori on juuri se poni, joka näyttää lähtevän hippulat vinkuen kuuhun asti, ja joka rallittaa vaikka paikallaan jos muu ei auta. Asiaa auttaa onneksi paljon se, ettei Sepolla ole yhtään pöllömpi estesilmä, vaikka se kaipaakin ratsastajalta osallistumista ja apua laukan säätelyyn sekä ponnistuspaikkoihin. Sepon kanssa kannattaa tehdä lyhyitä, tiiviitä estetreenejä: pidempiaikainen hyppääminen vain lisää kierroksia. Rauhallinen istunta ja tasainen käsi ovat tärkeimpiä tekijöitä siinä, että Sepolla saa tehtyä esteillä mitään muuta kuin juostua vain vähän sinne päin.

Kisapaikka ei kumma kyllä tee sen kummempia taikoja Sepolle, ei parempaan, mutta ei huonompaankaan suuntaan. Se on samanlainen kuin kotonakin, eli tutun ihmisen kanssa hyvin todennäköisesti paikallaan seisova pötkylä, joka juuri ja juuri lotkauttaa korvaansa tapahtumille, kävelee liian lujaa ja vetää verryttelyssä kierrokset tappiinsa. Erityisesti estekisoissa korostuu lyhyen, tehokkaan verryttelyn merkitys: jos Seppoa hinkkaa liian kauan verkassa, se on radalla täydellinen fiasko. Kun verkan pitää maltillisena ja tekee vain pakolliset asiat, on hyvin todennäköistä, että ori pääsee näyttämään suorituksen aikana parasta itseään. Eihän Seppo mikään automaattinen ruusukemaatti ole, mutta tarpeeksi usein se tuo kotiin muutakin kuin pettymyksiä.

© narri, kiitos! ♥

Sukutiedot

Jälkeläiset

05.03.2017 nf-t. Ravenscroft Countesscry e. Queenscythe om. Assi, Poniniemi, VRL-01285

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

27.07.2023 Voihan Seppo, kirjoittanut Assi
Puhelimeni soidessa vaativasti tiesin jo ennen näyttöä katsoessani, että Kurjenpesän Aino se siellä soitteli. Kesälomaani oli jäljellä enää jokunen viikko, joten en edes yrittänyt esittää vaikeasti tavoiteltavaa, ja sitä, etteikö minulla olisi tarvetta palkkaan, sillä menoja oli ollut kummallisesti koko kesän. Kysyin puhelimessa ajan ja paikan, enkä oikein kuunnellut, mitä Aino kertoi tämänkertaisesta valmennettavasta ratsusta.

Minun olisi pitänyt kuunnella. Sen sijaan, että siemailisin tyytyväisenä kahvia kentän keskellä ja huutaisin ohjeita kuten yleensä valmennustilanteissa tapahtuu, Aino seisoi nyt kentän keskellä espresso martini kädessään (okei, ehkä se oli vielä vain normaali espresso) ja minä, siis Minä, olin ruunikon nyffin selässä. Tilanne tuntui kaikin puolin väärältä, sillä minä olen se, joka omistaa satapäisen nyffitallin ja nyt minä olin Ainon nyffin selässä Kurjenpesässä. What the heck, voisi joku internationaalisempi sanoa.

Minulle selvisi alkuravien aikana, mitä Aino oli kertonut puhelimessa, kun olin tyytyväisesti sulkenut korvani. Seppo, 16-vuotias nyffiori oli viime aikoina kuumentunut esteillä niin paljon, ettei sen selkään enää saatu ketään ratsastajaa hyppäämään. Aino itse oli kuulema hypännyt orilla sen ollessa vielä aktiivisessa kisakäytössä, mutta sanonut heidän estesuhteensa irti samantien, kun viimeinen puomi oli pysynyt kisoissa pystyssä ja kvaalit oli saatu siitosuralle. Tässä vaiheessa tajusin myös, että hetkinen, minullahan on varsa Seposta, joka ei onneksi selkeästi ole perinyt isänsä kuumuutta, sillä Countesscryn kanssa toimiminen on mukavaa ja helppoa.

”Mä olen enemmän kouluihminen kuin este”, yritin vielä napista ruunikon orin selästä, kun Aino raahasi kentälle puomeja. Seppo nyppi kädestäni ohjia heti, kun en keskittynyt siihen, vaan Ainoon. Onneksi Aino oli varustanut Sepon, sillä tämä kertoi orin olevan piikki persuksissa laittotilanteissa uusien ihmisten kanssa. Toisaalta olin menettänyt tilaisuuden näyttää orille kaapin paikan käsitellessä, joten nyt Seppo tuntui olevan todella epäileväinen siitä, kuka ja millainen henkilö sen selässä nyt olikaan. Otin pari laukannostoa ravista, kun tunsin orin lähes mutisevan allani, että miksi ratsastaja oli mennyt kokovartalolukkoon esteiden ilmestyessä kentälle. Eivät omat esteponini toki ole myöskään kaikki automaatteja, mutta niiden kanssa olen yleensä tutustunut vähintään vuoden verran, ennen kuin uskallan esteille.

”Tule nyt vain tuo ristikko”, Aino maanitteli, kun väitin vielä lämmitteleväni Seppoa, vaikka olimme laukanneet jo molempiin suuntiin varmaan kolmesti. Huokaisin syvään ja käänsin porskuvan orin kohti ristikkoa, joka oli varmasti metrin korkuinen - 20cm sanoisi esteen laittanut Aino. Sepon korvat singahtivat kohti estettä, kun se tajusi, että pääsisi vihdoin ylittämään sen. Ori otti pari askelta kohti ylöspäin, korskahti ja lähti viemään minua kuin vetistä spagettia. Pääsimme kyllä esteen ylitse, mutta sain orin takaisin käyntiin vasta puolen kierroksen jälkeen ja ohjasin sen suoraan Ainon eteen pysähdyksiin.

”Mä en suostu tähän! Mä tarvitsen nitroja, meditaatiovideon ja vähintään tupla gt:n”, rääyin Ainon edessä, joka piteli vatsaansa naurusta. Olin oikeasti ottamassa jalustimia jo jaloistani, kun Aino sai minut maaniteltua pysymään selässä. Hänen mukaansa korkeammat esteet ja pienemmät tiet hidastaisivat Seppoa. Pahin huijaus ikinä.

Viiden esteen radalta voin sanoa, että yhden esteen ylitse menimme sen takia, että minä näin halusin. Muut esteet ylittyivät siitä huolimatta, että yritin kaikkeni lopettaa valmennuksen siihen ja juosta kentältä ulos, mutta esteen huomannut Seppo vei meidät esteille ja niiden ylitse. Toisella yrityskerralla Seppo osasi jo radan ja kävi niin kuumana, että meinasin alkaa itkemään, kun tuntui, että allani oli tulta syöksevä lohikäärme eikä newforestinponi, joita kasvatan juuri esimerkiksi niiden järkevän luonteen vuoksi. Kolmannella kerralla Aino oli joutunut punttaamaan minut takaisin selkään, kun olin toisen radan jälkeen hypännyt vauhdista alas selästä ja ilmoittanut, että valmennus loppuu tähän.

Purin hammasta ja pitelin pomppivaa, ilmaa halkovaa ja nyt lähes pörisevää ratsuani aisoissa. Olin päättänyt hypätä radan väärästä suunnasta, mikä ehkä vähän hämmentäisi Seppoa, kun se ei osaisi ennakoida rataa. Tämä onnistui kahden ensimmäisen esteen kohdalla, mutta mikä lie avaruudellisen hahmottamisen ihmelapsi Seppo on, se osasi loppuradan myös väärinpäin ulkoa. Kiisimme, kaarsimme ja hyppäsimme loput esteen, jonka jälkeen hyppäsin taas selästä alas ja ilmoitin, että Aino saisi hoitaa loppulämmittelyt. Itse marssin suoraan tallikahvioon, josta kaivoin esille jotain vahvempaa. Aino saapui myös paikalle parinkymmenen minuutin jälkeen, otti lasin kädestäni ja joi sen yhdellä hörpyllä.
”Seppo vei mut kahdesti radan läpi. En mahtanut sille mitään”, Aino sai soperrettua. Kaadoin itselleni vielä uuden lasin, täytin Ainon oman ja kilistin lasejamme yhteen. ”Matkaratsastus kuulostaa hyvältä lajilta?” kysyin ja vannoimme molemmat, ettemme ikinä menisi Sepon selkään, jos esteitä olisi lähettyvillä.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen