Kurjenpesä


Everholt Plague Smiles "Milla"
Perustiedot
Meriitit

Westfalentamma, syntynyt 26.01.2019 (15-vuotias)
165-senttinen ruunikonkimo
Estepainotteinen (he A / 150cm)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut Everholt Estate, Irlanti
VH19-048-0007
KTK-III (17 + 17 + 17 + 17 = 68p.)



© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tausta

Everholt Plague Smiles oli ollut pidemmän tovin myynnissä. Uutta kotia ei ollut löytynyt, ja eräänä päivänä tamman kasvattajat vinkkasivat minulle, että voisin saada kimon Suomeen vähän polkuhintaan; he tiesivät, että Plague Smiles saisi luotani hyvän kodin ja täytettä kilpakalenteriinsa. Minä tietenkin tartuin tarjoukseen, joskin ilmoitin myyväni joskus Irlantiin päin kasvatin. (Ja myinkin, kaksikin!)

Suomeen matkasi ratsukoulutettu, joitakin nuorten luokkia hypännyt lupaava estetamma. Melko korrektirakenteinen hevonen, ei puoliverikermaa, mutta puoliverisen raamit asiallisesti täyttävä hevonen. Hieno laukka, hyvä hyppy, kapasiteettia todella isoille radoille. Pikku mutta kimossa kyllä oli; päälle jäänyt uhmaikä sekä ajoittainen rajojen koetteleminen. Plague Smiles, suomalaisittain helpommin Milla, tuli kuitenkin jäädäkseen. Uhmiensa ulkopuolella tamma osaa olla melko lutuinen, ja uhmienkin kanssa tulee toimeen kun itse pitää päänsä kylmänä ja muistuttaa tammaa hellän jämäkästi rajoista. Ihan kuin kiukuttelevaa ihmislasta ojentaisi.

Luonne

Kasvattajansa mukaan Millalla oli erittäin paha uhmaikä ja kokeilukausi, josta puoliverineiti ei koskaan kasvanut ylitse. Voin allekirjoittaa tämän täysin; tamma kokeilee jos ei nyt jatkuvasti, niin ainakin säännöllisesti rajojaan. Hampaita tai jalkoja ei tarvitse varoa, ei tämä päälle käy (sellaista hevosta en katselisi!), Millan uho ilmenee yhteistyöstä kieltäytymisenä, päinvastoin tekemisenä. Paikalleen jämähtämisenä kun pyydetään liikkumaan, jalkojen nostelemattomuutena, lastaussillan ohi yrittämisenä.. Teinihevosen kiukku-uhmana, siis.

Yleensä Millan hoitaa siinä missä minkä tahansa muunkin hevosen. Puoliveritammallani ei ole mitään pelkoja (suihkepullojen ääni, kuljetussuojat, pesupaikan kaivo, neulat..), sen puoleen kaikki loimittamisesta kengitykseen ja lämmön mittaamisesta satulointiin sujuvat rutiininomaisesti. Neidilläni on kuitenkin eskarilaismaisia uhma- ja kiukkupäiviä, jolloin vähän joka asiaan on vängättävä vastaan tai ainakin kieltäydyttävä toimimasta kuten fiksun, aikuisen hevosen kuuluisi. Millan repertuaariin kuuluu muun massa pään nostaminen ja laskeminen, kun joku koettaa koskea sen päähän, hampaiden liimaaminen yhteen suitsittaessa, jalkojen liimaaminen maahan, kun joku haluaisi puhdistaa kaviot/kengittää, paikoilleen jääminen, kun ihminen koettaa taluttaa tamman jonnekin.. Kaikki oikut, joihin ei liity näykkimistä, potkimista, ihmisen liiskaamista tai sen sellaista, käyvät kyllä pikku hiljaa tutuksi Millan kanssa. Onneksi kuukaudessa on enemmän niitä asiallisia 'kaikki käy' -päiviä kuin uhmapäiviä! Uhmiensa ulkopuolella kimoni käyttäytyy fiksusti, pyytää rapsutuksia ja on vallan herttainen.
Normaalisti täysin asiallisesti taluttajansa vierellä kulkeva Milla osaa jumittaa paikoilleen kuin mikäkin riimua vastusteleva pikkuvarsa. Kaikista tehokkaimmin Millan saa liikkeelle, kun pakottaa kimon peruuttamaan saman tien sen pysähtyessä. Eteenpäin kulkeminen, myös uhmapäivinä, kun on tamman mielestä paljon mukavampaa kuin jatkuva peruuttelu.
Millan lastaus sujuu joko täydellisen jouhevasti tai muuttuu tuntien draamakomediaksi. Koskaan, ikinä, Milla ei mene yhtäkään ramppia ylös lähettämällä; tämä hevonen pitää taluttaa joka ikinen kerta kyytiin. Joskus vaaditaan liinoja, useampi apukäsi raippojen kanssa, paljon huumorintajua ja jokunen ärräpää, jotta lastaussillasta ohi kävelevä, jatkuvasti peruuttava kimo saadaan kyytiin. Hyvinä lastauspäivinä Milla matkustaa rauhallisesti, kyytiin pakotettuna tamma kuopii kumimatot puhki asti.

Herkkä, nopea, ketterä kimoni on energinen, eteenpäinpyrkivä, rohkea hevonen, jolla on hieno, ylämäkeen rakentunut laukka ja letkeät, pitkät ravi- ja käyntiaskeleet. Milla vaatii ratsastajaltaan tarkkoja apuja ja jatkuvaa keskittymistä; maisemien ihailu ei tule kuuloonkaan edes käyntimaastojen ajan. (Sellaiseen löytyy onneksi vähemmän viritettyjä ratsuja.) Uhmapäivinään Milla vastustelee apuja, pysähtelee omia aikojaan, stoppaa ennen estettä ja tekee muutenkin kaiken nurinkurisesti tai vastustelee kuin koukun lähelle viety kastemato.
Perusväittämänä Milla on energinen, mielellään työskentelevä hevonen, jolta sujuvat helppo A -kouluradat sekä 150cm esteradat. Liikkeissään ja reaktioissaan nopea puoliverinen odottaa ratsastajaltaan tarkkoja apuja ja hyvää tasapainoa; turhat satulassa heilahtelut aiheuttavat Millassa välittömästi kiemurtelua ja stoppaamisen. Uhmakohtauksiin auttaa kaikkein parhaiten peruuttelu sekä pohkeenväistö; jostain syystä nämä liikkeet ovat Millan makuun täydellisen yliarvostettuja sekä ehdottoman vastenmielisiä liikkeitä.

Toimiessaan kimo hyppää vaivattomasti 150cm radat nopealla, tasapainoisella hypyllä. Ponnistuspaikat tamma hoksaa itsekseen, eikä Milla rohkeana hevosena kyttää tai epäröi minkään estetyypin tai mielikuvituksellisimpienkaan johteiden edessä. Milla ponnistaa vahvasti, hyppää nopeasti ja ketterästi, mutta ei aina viitsi nostaa jalkojaan kunnolla. Tätä vikaa kimo kompensoi tekemällä naurettavan suuria hyppyjä. Roikkojalkahypyt saa kyllä ratsastettua pois, kunhan on itse tarkkana ja osaa vähän lukea Millaa ja tilannetta.
Maastossa Milla liikkuu mieluiten reippaassa tahdissa, yksin tai porukassa. Verkkaiset hölkkämaastot tai rehelliset käyntiköpöttelyt eivät ole tamman makuun ollenkaan! Korkeintaan joku mäkien ylösalas kävely, se kun tuntuu takaosassa. Milla säpsyy mopojen ääntä, autoista ja moottorikelkoista kimo ei sano mitään, kunhan ne eivät tunge turhan lähelle.

Kisapaikkojen tunnelma humahtaa heti Millan päähän. Tamma virittäytyy kisamoodiin vähän turhankin aikaisessa vaiheessa, ja on käsihevosalueella ravitanssahteleva virtapiikki. Verryttelyn aikana Millan energiatasoja on hyvä tasata ja puhti ohjata työntekoon, jotta tamma antaa radalla oikeasti kaikkensa eikä keskity pelkkään yleisön viihdyttämiseen. Milla rakastaa kilpatilanteiden adrenaliinia sekä kunniakierrosten aplodeja; ratsastaja voi olla varma, että tämä hevonen tekee kaikkensa saadakseen yleisön huomion ja kiitoksen osakseen!

Paitsi kiukku-uhmapäivinä. Kun hän ei tahdo!!

Sukutiedot

i. Everholt Pandemonium
KTK-III
westf, rnkm, 168cm
ii. Pantenonix
KTK-II, ERJ-I, KERJ-II
westf, rn, 165cm
iii. Pachytos
evm, westf, trn, 165cm
iie. Disamil
evm, westf, prt, 163cm
ie. Minette's Mayday
KTK-III
westf, kkm, 165cm
iei. Mandences Haste
evm, westf, rt, 168cm
iee. Mintte's Tricha
evm, westf, kkm, 165cm
e. Ch Everholt Cirque du Soleil
KTK-II
westf, rnkm, 167cm
ei. Trapezium
KTK-III
westf, rt, 168cm
eii. Trapezoid
evm, westf, rt, 170cm
eie. Trienna
evm, westf, rt, 164cm
ee. Soleil Tropica
KTK-III
westf, mkm, 166cm
eei. Salvino III
westf, rnkm, 165cm
eee. Killian Dakota
evm, westf, rnkm, 165cm

Kilpailutulokset

Sijoitukset

ERJ 42 sijoitusta joista 12 voittoa
25.05.2019 Kastanjeholm 150cm 3/16
25.05.2019 Kastanjeholm 150cm 3/16
26.05.2019 Kastanjeholm 150cm 2/16
17.06.2019 Riordan 150cm 5/30
19.06.2019 Riordan 150cm 5/31
22.06.2019 Riordan 150cm 3/30
16.07.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 3/12
18.07.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 3/12
20.07.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 1/12
24.07.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 3/12
04.10.2019 Mörkövaara 140cm 1/47
06.10.2019 Mörkövaara 140cm 2/47
08.10.2019 Mörkövaara 150cm 2/48
09.10.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 1/10
11.10.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 2/10
11.10.2019 Mörkövaara 150cm 6/48
14.10.2019 Elohiljan suomenhevoset 150cm 1/10
17.11.2019 Humlegård 150cm 1/20
19.11.2019 Humlegård 150cm 1/20
20.11.2019 Humlegård 150cm 1/20
22.11.2019 Humlegård 150cm 1/20
22.11.2019 Humlegård 150cm 3/20
29.11.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 2/22
22.11.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 4/22
23.11.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 1/22
01.12.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 1/22
13.12.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 4/22
17.12.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 2/22
22.12.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 2/22
24.12.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 150cm 3/22
12.01.2020 Team J&K 150cm 4/38
15.01.2020 Team J&K 150cm 2/38
17.01.2020 Rubinedal 150cm 2/30
18.01.2020 Team J&K 150cm 3/38
19.01.2020 Rubinedal 150cm 2/30
19.01.2020 Rubinedal 150cm 2/30
20.01.2020 Team J&K 150cm 3/38
20.01.2020 Rubinedal 150cm 2/30
21.01.2020 Rubinedal 150cm 1/30
21.01.2020 Team J&K 150cm 1/40
25.01.2020 Team J&K 150cm 2/40
30.01.2020 Team J&K 150cm 3/40

Päiväkirja & valmennukset

21.06.2019 Juhannusheilaa hakemassa, kirjoittanut Humutin
Hevosihmisen juhannus tuntuu menevän aina enemmän tai vähemmän tien päällä, ainakin meikäläisellä. Jos mitään ei ole ehtinyt juhannukseksi jo varata valmennusten tai kisojen muodossa, sitä väkisinkin keksii jotain, miksi lastata hevonen kärryyn ja roudata se toiselle puolen Suomea. Paitsi tällä kertaa Aino Kurjenpesästä keksi meikäläisen juhannusmenot tuumaamalla, että jussina olisi hyvin aikaa nähdä kasvattinsa kehitystä. Ja koska meikäläinen on hirveän huono sanomaan ei Kurjenpesälle ja yllytyshullu muutenkin (torstain pikkujussijuomilla saattoi olla osuutta suostuvaisuuteen) starttasi auto mukavasti aivan liian aikaisin kohti Pöytyää.
Kesä oli ehtinyt muuttua aurinkoisten parinkympin päivien jälkeen painostavan ukkosta manaavaksi, ja Gigin pyörittyä rantakunnottoman vatsansa kanssa kasvattitätinsä otteissa kuivalla hiekalla Aino lopulta heitti hanskat tiskiin ja aloitteli loppuverryttelyt. Hiekka oli inhottavasti liimannut naisen hiukset kypärän alla ja tämän ratsastaessa tuskanhikisenä uralla, helisimme säästä huolimatta juhannustunnelmissa. Jotenkin puhe lopulta siirtyi kohti juhannustaikoja ja -uskomuksia. Kaivoon kurkistamista, pellolla pyörimistä kukkien ja punkkien haussa, mitä näitä nyt oli. Vitsaillen tuumasin, että pitäisi ensi juhannuksena muistaa käydä noukkimassa ne peltorisut tyynyn alle, ja hetken ajatuksiinsa vaipuneena Aino lopulta virnisti.
“No miksei vaikka jo tänään?” kasvattitäti hymyili.

Reipasta 20 minuuttia myöhemmin löysin itseni kauniin ja solakan puoliverisen selästä. Aino oli nopeasti heittänyt minut Gigin ohjiin ja syöksynyt tallin perille kaivaakseen esiin peltoralleihin sopivan ratsun, ja vaikka odotuksissa olikin ollut joku mukava leppoisa vuonoponi, oli nainen ravannut tallista perässään vähintään kyrsiintyneen näköinen puoliveriotus. Nopean ja aika yksipuolisen tutustelun jälkeen olin taputellut kesäkuumasta ilmeisesti nuutunutta kimoa, joka kuitenkin aktiivisesti seurasi omistajansa nousua Gigin satulaan. Millaksi ristitty tamma puhalteli hieman tyytymättömyyttään kavutessani sen satulaan ja asetellessani jalustimia oikeisiin mittoihin.
Heti kättelyssä tuli selväksi, että tamma ei tosiaan ollut niitä tätiratsuja, mitä nyt ensimmäisenä ehkä itse valikoisin jussimaastoon, vaan pikkasen säkenöivä ja tällä kertaa jopa latautunut paketti kisahevosen mentaliteetilla. Kimoa saikin ratsastaa tarkalla ja vakaalla kädellä ja hyssytellä varsinkin alkupätkästä lämmitellessä. Liekö tarkoituksella Kurkisen tyttö valinnut hiki päässä pilotoitavan puoliveriponin kätösiini, kun aiemmin hihittelin naisen tuskanhikistä menoa Gigin liikkuessa yhtä tarmokkaasti kuin kärpänen hunajassa.
Jos jostain kuitenkin täytyy kehua nättiä kimoa (muunkin kuin super nätin ulkomuotonsa puolesta) niin sen helpoista askelista ja eteenpäinpyrkimyksestä - mitään turhaa persausta kuluttavaa tykytystä sen askellus ei ollut, ja eteenpäinhän se liikkui, paljon mieluummin kuin taaksepäin, kuten tuli huomattua pariin otteeseen.
Pellolla Milla tuntui ihan jännittyvän ilman mukana. Kurkisen tyttö hoputti minua peltoheinien sekaan niiden kukkasten perässä ja tehtyäni työtä käskettyä, Milla toisessa kädessä ohjista ja toinen käsi milloin mitäkin keltaista kukantapaista rehua kouraan keräten saimme sen seitsemän niitynkukkaa kasaan. Kimo oli selvästi tyytymätön tähän riepotukseen pilvien painaessa taivaansinen yli ja raahautui hieman vastentahtoisesti mukana peltoheinässä; löipä se laiskasti jarrutkin päälle ja Ainon huutaessa peruutuskäskyä kimo puoliverinen lähti kuin taikaiskusta taas mukaani kohti traktorin polkuja.
Naureskellen Aino retuutti kukkia kätösissään Gigin haaveillessa niistä välipalaa ja kurotellen satulaa kohti. Milla puolestaan tyytyi vaan nyrpeänä niiskuttamaan horsman puoleen suunnaten sitten katseensa jälleen metsänrajaan katoavan Ainon perään. Taiteilin rehut satulan ja huovan väliin - kimo tamma tykkäisi luultavasti kyttyrää jonkun peltorisun hiplatessa loppumatkan kaulaa jos sitä ohjaisi samoilla kätösillä - ja nostin vauhtia raviin hiekkatien pölistessä perässä. Suuret pisarat tosin hitaasti alkoivat rytmittää tahtia ja metsän nielaistessa jalon puoliveriratsuni ja minut turviinsa, antoi pilvi kaikkensa ja nielaisi kuivan hiekkatien peltoineen kosteuksiinsa.

Loppumatka oli mennyt hieman kiireisessä ravissa kellon lähestyessä huolestuttavasti yhtätoista ja sateen hakatessa vasten selkämystä. Kurkisen neiti oli jäänyt taakse reippaasti viimeisellä sadalla metrillä vuonokasvattinsa kanssa ja meikäläinen sukelsi talliin värisevän vilukissan - siis Millan - kanssa. Nihkeissä nahkoissa mutta lämpimissä tunnelmissa kuiskailimme unisten hevosten yli laitellessa hevoset yökuntoon. Gigi tarhaisi yön emänsä seurassa viheriällä tarhalla ja kimo puoliverinen puolestaan tallissa hyttysiltä suojassa, ja puoliverinen kiirehtikin karsinansa nurkkiin käytävältä sen siihen kuntoon saatuani. Sen suuremmitta suruitta se käänsi takapäänsä heti ovea vasten sen lukkoon vetäessäni, joten otin tamman torjumiset heipan heiton merkkinä.

Juhannusillan venyttyä yöksi ja tuiskeissa vierashuoneeseen hipsutellessani kukkaset kourassa asettelin ne varovasti tyynyn alle Ainon manatessa vielä keittiössä kynittyä kukkapuskaansa, jonka Gigi oli ehtiessään tempaissut parempiin suihin, ja hihitellen itsekseni tuumin, että Kurkiselle ei tainnut juhannusheilaa tällä kertaa olla tulossa, mikäli uskomuksiin on uskomista.

22.06.2019 Kosteat ja rohkeat, kirjoittanut Humutin
Juhannusaamu Kurjenpesässä oli harvinaisen poteva ja edelleen ukkosen painostama. Aino oli saanut pitää sovitusti lomapäivän lomittajan maksulla, joten Kurkista ei näkynyt ennen puoltapäivää keittiössäkään. Aamukahvia päänsäryn jyskytellessä otsalohkoilla muistelin, että olimme Ainon kanssa ennen varsinaista illan istumista sopineet, että voisin vapaasti liikuttaa Millaa (Ainolla oli nyt joku fiksaatio nähdä tämä tätitason suomenhevosten kouluratsastaja estepuoliverisensä selässä) estekaluston seistessä kentällä. Polvet tutisten ajattelin jo valmiiksi sitä meikäläisen pituista rataa jonka Kurkisen tyttö oli meille uhannut laittaa, mutta koska sovittu mikä sovittu ja esteitä olin ehtinyt aikoinani ratsastaa kovissakin luokissa, oli kahvi kumottu äkkiä ja toiveissa ehtiä radalle ennen tilan omistajan heräämistä.

Milla katseli minua karsinastaan hieman epäuskoisen oloisena - kaipa ajatteli, ettei tuo nihkeä satulankuluttaja lähde pois edes, no, kuluttamalla. Totuudenmukaisesti sanottuna tamman puhistessa karsinansa syövereissä kuin lohikäärme luolansa uumenissa meinasin heittää jo ratsastushanskat lattialle ja vaihtaa ratsua johonkin pienempään, vähemmän tasokkaampaan ja tätitasolle sopivaan, mutta ukkosen enteillessä muristen taivaankannella päätin päänsärkyineni kuitenkin noutaa puoliverisen ja ratsastaa sen sovitusti.
Tai noutaisin, jos se olisi hievahtanutkaan luiltaan. Kimon kiinniotto oli ollut äärimmäisen helppoa mutta sen toljottaessa suurilla tummilla silmillä takaisin tajusin, ettei Millalla ollut aikomustakaan lähteä töihin ja varsinkaan minun kanssa - retuutinhan sen mennen tullen ja palatessa eilen pellolla. Mutristellen suuta kilpaa tamman kanssa äimistelin hetken ja ihmettelin, mitenhän tästä käytävälle ja varustukseen päästäisiin, kunnes muistin, että viimeksi puoliverinen tuntui valitsevan eteenpäin liikkumisen peruutusten sijasta, joten lähdin kokeilemaan karsinan sallimissa rajoissa peruuttamista. Milla ei selvästi ollut erityisen mielissään, että hiffasin sen suuntaheikkouden ja laiskasti lähti matkaani ketjuille, ja pienen mentaalisen riemuvoiton jälkeen aloin kuumankosteasta ilmasta nihkeytyneenä varustaa estehevosta.

Kentän hiekka oli märän kumeaa Millan huiskiessa uraa pitkin. Nahka tuntui kylmältä vasten takamusta ja ohjat hikosivat käsissä, ratsastushanskat puolestaan muuten vaan huono idea niiden uidessa hiessä siinä missä kätösetkin. Ukkonen jyrisi takavasemmalla ja totesin itsekseni, että tästä tulisi varmaan suht lyhyt suoritus, Millan kanssa en ottaisi mitään sähkötysriskiä.
Niskassa vikisi hyttynen kypärän painaessa ikävästi hengittämättömänä vasten lettiä, joka taatusti vaatisi syväpesun tämän jälkeen. Milla tuntui olevan eilistäkin herkemmällä päällä ja heitti takapäätä heti sivulle, jos käsi liikahti hippusenkaan epävakaan oloisena. Ei se varsinaisesti nostellut, kunhan kiukutteli muuten vain. Hammasta purren keskitin kaikkeni tasapainoiseen istuntaan sekä vakaaseen käteen, ja otin tekevän asenteen - kimo selvästi oli tekemässä, ja odotti sitä minultakin.
Päässä jyskytti laukan tahtiin suunnatessani simppelille pystylle, jonka olin huitaisten kasannut ennen tamman laittoa ratsastuskuosiin. Korkeus ei juuri päätä huimannut ja oletettavasti Milla rykäisisi esteen yli leikiten, mutta näin pitkään perusmallin eturaskaita suomenhevosia ratsastaneena sataviiskymppiä ei erityisemmin houkutellut. Sen sijaan metrikakskymmentä kuulosti vielä mukiinmenevältä, joten siihenhän olin estekorkeuden paukauttanut ja jääräpäisesti pitänyt mittaa suht samana esteeltä toiselle - siis kaikissa viidessä, jotka olin niska limassa hyttysten syötävänä jaksanut koota. Poikkeuksena oli kolmen sarja, jossa korkein ja viimeinen esteistä alkoi jo olla Millan maksimi. Pysty ylittyi varmasti vähintään varteenotettavan vakavalla meiningillä ja sitä erikoisviritelmää joka oli kasattu puomeista, muutamasta tallissa lojuneesta fleeceloimesta kasattua kyhäelmää ei vilkaistu toista kertaa tamman jo vahvasti hypätessä tutisevan ja epävarman esteen ylitse. Sarjaa lähestyessä tuijotin tiukasti kolmea pystyä. Otsahiukset liimattuna vakavana kurtisteltuun otsaan, t-paidan nihkeä kosteus ja märät kainalot, Millan kumea rytmi hiekassa, yks, kaks, kolme. Puoliverinen lähti ponnistukseen, minä matkassa. Ensimmäinen yli, yks, kaks, toisen yli, kolme, neljä, viisi, nyt ollaan liian lähellä, ei päästä puhtaasti yli. Mutristellen palasimme maankamaralle ja pettymyksestä ja jännityksen muljautuksista vatsanpohjilla huolimatta jatkoin pituusesteelle, joka oli jälleen satakolmenkympin luokkaa. Milla suoritti yli puhtaasti ja jatkoi lankkuesteelle ongelmitta.
“Oho, sehän hyppäs!” Ainon aamun karhentama ääni töksäytti kentän laidalta. Pyysin estehevosen laukasta raviin ja kiemurtelematta se tekikin oikein mallikkaan vaihdoksen.
“Tökki vähän sarjalla.” Kurkisen nainen tokaisi ajatuksiinsa vaipuneena, kunnes vilahti kentälle ja värkkäsi heti pystyn parissa.
“Joo, mun virhelasku, päästin liian pitkälle askeleelle.” mutisin hieman pettyneenä ja enemmälti jännittyneenä - toisaalta tahdoin kokeilla sarjan uudestaan puhdasta ylitystä tavoittaen, toisaalta edellinen pudotus sai kylmää hikeä iholle.
“Jos kokeilet tuon pystyn satanelikymppisenä heti, sen jälkeen toi viritelmä, ja sitten sarja, ja niin edelleen.”
Kurkisen Aino ehdotti jo korotettuaan ensimmäisen pystyn mittoihin ja hieman nieleskellen nyökyttelin. On tämäkin, entinen puoliveriratsastaja jota jännitti hypätä metrinelikymmentä.
Milla värähteli alla, uralta yrittäen jo radan suuntaan. Sitä ei selvästi huimannut korkeus. Tamma oli innosta piukea.
“Anna mennä vaan, sulla on yks parhaita estehevosia alla. Milla kyllä vie sut yli.”
Niin perkele. Ihan totta.
Päästin kimon kääntymään kohti pystyä ravissa. Nostin laukkaan, istuin syvemmälle satulaan ja annoin Millan viedä.
Pystyn yli kuin suoraan oppikirjan kuvasta. Loimiviritelmän yli, sarjalle, ensimmäinen ja toinen yli, kolmas edessä, kaksi ja lyhyempi askel, ja anna Millan viedä. Kolmas yli puhtaasti. Hymyä huuleen ja loputkin läpi.
Meikäläisen hymyltä olisi varmasti voinut kuvitella, että ukkonen oli kaikkoamassa, niin leveä se oli.
Aino hurrasi virnistellen aidan vierustalla, ja päästin kimon estehevosen rennolle käynnille, johon se yllättäen tyytyi näin painostavassa säässä. Taputellen sen kaulaa kiitin sitä sen antamasta päätöksestä Kurjenpesässä; karvan seasta tuntui läpi puskeva kostea hiki, joten en tainnut olla ainoa kaikkensa antanut.

14.10.2019 Valokuvamalli-Milla, kirjoittanut rukkanen
Aino soitti sunnuntai-iltana ja pyysi apuriksi kuvauksiin. Oli kuulemma luvannut kimon Millan johonkin lehtikuvauksiin malliksi. Kirosi siinä puhelimessa jo sitä kuinka kaikki apukädet olivat peruneet tulonsa ja nyt täytyi soitella maakuntia myöten apuja. Naureskelin vaan ettei tässä nyt hätä ole tämännäköinen, otan auton alleni ja tulen avuksi tottakai!

Kurjenpesän pihaan kurvasin jo viiden aikaan aamusta. Aino manasi tallissa kimon tamman kakkaista kylkeä. Lähetin Ainon muihin hommiin ja nappasin Millan karsinasta pesuun. Se oli puunattu jo edellisenä iltana, mutta tottahan se on ettei vaalea hevonen puhtaana pysy varsinkaan, jos jotain tärkeää on tiedossa. Letkusta vettä, shampoota ja hetken hinkkaus. Kakkatahra sai kyytiä ja Millaa selkeästi kiukutti. Miksi piti heti aamusta aloittaa tämmöinen kuuraus? Annoin tammalle taskusta pari namia, jottei se olisi äkäinen koko aamua. Tässä pitäisi tehdä töitäkin yhdessä. Kuivaus, harjaus ja tamma oli puhdas! Harja ja häntä suoraksi, Milla rouskutteli aamuruokiaan tyytyväisenä samalla.

Aino palasi kahvikuppi käsissään karsinalle, nyt paremmalla tuulella hänkin. Milla katseli meitä karsinasta uteliaana. Kuvausporukka saapuisi kuuden jälkeen. Aino kertoi, että tarkoitus on kuvata jotain vaatekuvia metsäaukealla ruskan keskellä. Kello oli vasta varttia vaille, joten istuimme hetkeksi tallitupaan kahvien ääreen. Millan varusteet oli laitettu valmiiksi ja ne olivat niin kiiltävät, ettei sen puhtaammaksi varusteita voisi koskaan saada.

Kuvausryhmän auto kaarsi pihaan vähän kuuden jälkeen. Autosta purkautui pari miestä ja naista. Aino keskusteli porukan kanssa, osoitteli kohti tallia ja sitten metsää. Miehet lähtivät heti kohti osoitettua metsäaukeaa ja me Ainon kanssa esittelimme Millaa naisille. Toinen oli vaatemalli ja toinen ilmeisesti kuvauksista vastaava ihminen. Annoin Ainon hoitaa puhepuolen ja aloin varustaa Millaa tallikäytävällä. Tamma nautti esiintymisestä kun saihan se kaiken huomion siinä meidän keskellä sädehtiessään.

Talutin Millaa kohti metsäaukeaa. Aamuaurinko alkoi nousta ja pellon usva oli todella kaunista. Miehistä toinen räpsi jo isolla kameralla kuvia kun saavuimme paikalle. Hetken suunniteltuaan kuvaushommaa mies käski blondia vaatemallia hevosen selkään. Pidin Millaa paikoillaan kun nainen kiipesi satulaan. Oli kuulemma joskus ratsastanut lapsena, joten ei pelännyt tilannetta vaikka vähän huteraa olikin. Milla oli onneksi tänään rauhallisella tuulella eikä kiukkupyllyillyt ollenkaan. Ojensin ohjat mallille ja pidin itse tammaa pitkässä liinassa. Kuvaaja ohjeisti mihin hevonen piti saada seisomaan ja miten. Teimme Ainon kanssa parhaamme saadaksemme Millan katseen haluttuun suuntaan ja korvat pysymään hörössä. Olihan se komea siinä aamuauringossa keskellä ruskaista metsää.

Välillä malli vaihtoi vaatetta, poseerasi milloin hevosen vierellä, edessä ja taas selässä. Kuvaaja vaikutti tyytyväiseltä sekä ihmis- että hevosmalliin. Sää suosi sillä vain pieni tuuli riepotteli lehtiä ympärillä eikä vettä satanut pisaraakaan. Kuvausten loputtua kuvaaja nappasi vielä Ainosta ja Millasta pari erityisen söpöä kuvaa, osittain salaa ja pari tarkoituksella poseerattua. Milla vaikutti siinä vaiheessa juuri siltä, että nyt on tehty tarpeeksi töitä ja olisi aika päästä takaisin heinien ääreen. Talutin tamman takaisin tallille, purin varusteet ja annoin sille porkkanoita ruokakippoon. Kuvausryhmä kasasi kamat, kiitteli ja lähti. Ainon kanssa huokaisimme helpotuksesta. Onneksi Milla oli hienosti koko kuvausten ajan. Ei edes kakkinut keskelle kuvausvälineitä. Söin pienet evääni tallituvassa ennen lähtöä ja Aino kiitteli kovasti avusta. Kiitin ja vakuuttelin, että tätähän tämä tallinomistajuus ja hevostuttavuus on, autetaan toista ja otetaan apua vastaan tilanteessa kuin tilanteessa. Hauska aamuhan tämä oli!



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen