Pää- ja rakennekuva © Fiktio, liikekuvat © SN
Pihlajan putkahtaessa maailmaan oli päivä kaunis. Tammavarsa syntyi lauman keskelle keväisenä ja aurinkoisena päivänä, ja varsominen sujui ilman ongelmia. Kokenut emä Maikki osasi heti ottaa tilanteen haltuun, ja me ihmiset tyydyimmekin seuraamaan tilannetta tarhaa kuvaavien kameroiden kautta. Muutama muu hevonen seisoi kaula pitkällä katselemassa, kun Pihlaja otti ensimmäiset horjuvat askeleensa ja pysyi tiukasti Maikin vierellä.
Nyt varsa on muutaman päivän ikäinen, ja kulkee lauman mukana kuin vanha tekijä. Se on jo saanut seuraa muista varsoista, ja vaikuttaa reippaalta ja iloiselta pieneltä. Sen verran olemme nyt alkuun muuttaneet ruokintajärjestelyjä, että Maikilta on otettu pois sen oma anturi, joka aukaisee sille ruokinta-automaatin. Sen sijaan tamma saa ruokansa ihmisten annostelemana kentällä tai karsinassa. Tämä siksi, että koska pikkuinen Pihlaja on vielä niin kiinni emässään, se saattaisi jäädä väliin Maikin kävellessä yhden hevosen mentävään ruokinta-automaattiin.
- kasvattaja
Päivä oli kaunis myös kahtena muuna merkittävänä päivänä; päivänä jona näin Pihlajan myynti-ilmoituksen sekä jätin ostotarjouksen, sekä päivänä jona tamma saapui Kurjenpesään. Samat päivät olivat merkittävät myös toisen suomenhevostamman, Fariinin, kannalta. Molemmat ovat Nuppulanharjun kasvatteja, joten tämä päivämäärien käsikynkkä ei ole yllättävää.
Kuten aina, suku oli suuressa roolissa päättäessäni tarjouksen jättämisestä. Tutustuessani tarkemmin videolla rauhallisesti emänsä ympärillä ravailevan sievän varsan vanhempiin kiinnostukseni ainoastaan kasvoi. Ounastelin tässä olevan ainekset paitsi hyvin mielenkiintoiseen siitostammaan ja kilpakaveriin, myös ja ennen kaikkea ihanaan hevosystävään. Sukunsa puolesta Pihlaja oli kaikin tavoin erilainen muihin suomenhevosiini verraten, joten jo pelkästään sen vuoksi pikkuraudikko olisi arvokas lisä hevoskatraaseeni.
Kurjenpesässä rauhallinen, hieman syrjäänvetäytyvä Pihlaja haki alkuun turvaa eloisasta, reippaan rempseästä Fariinista, joka oli Pihlajalle tuttu jo ihan maitovarsa-ajan laitumelta. Kaksikko jatkoikin tarhakavereina, ja asetuttuaan taloksi Pihlaja alkoi osoittaa uteliaisuutta, ottaa kontaktia muihin hevosiin. Iän myötä tamma reipastui ja rohkaistui entisestään, vaikka oli ja pysyi huomattavan rauhallisena, hieman vetäytyvänä luonteena, Fariinia (sekä montaa muuta hevosta ja ihmistäkin!) rauhoittava ankkurina.
Ajan myötä Pihlaja lyheni ennestään Lahjaksi. Sillä sitä tämä hevonen on.
i. Joikujärven Pekko sh, tprt, 158cm |
ii. Rempon Pelko sh, rt, 157cm |
iii. Kääpiökaivannon Paroni ✝ KRJ-II sh, prt, 158cm |
iie. Humun Aida ✝ sh |
ie. Onnen Helle sh, rt, 156cm |
iei. Milkan Kaapo sh kadonnut |
iee. Viialan Henriikka sh, rt, 154cm |
||
e. Välähdyksen Kamomilla YLA2, KTK-II, SLA-II sh, rt, 158cm |
ei. GH's Pölyn Kaveri sh, rtm |
eii. GH´s Pölyn Tuisku ✝ sph, rt, 148cm |
eie. GH´s Pähkinänsärkijä sh |
ee. Taika-Kukka sh, rt, 156cm |
eei. Taika-Poika ✝ sh, rt |
eee. Taika-Tyttö ✝ sh, rt |
Palkittuja sukulaisia ieie. Ellamari YLA3 / ieei. Tumma-Poika YLA2, KRJ-III
Nupun Pihlaja kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy tamman VH-profiilista.
00.00.2022 Otsikko
teksti
© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen