Kurjenpesä


Marímí "Maimi"
Perustiedot
Meriitit

Kinskynhevostamma, syntynyt 10.03.2017 (12-vuotias)
166-senttinen ruunivoikko
Koulupainotteinen (Prix St. Georges / 90cm)
Omistaa Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
Kasvattanut A. Jelínek, Tšekki
VH20-243-0002
KTK-III (17 + 17 + 17 + 17 = 68p.)
KRJ-III (7 + 42 + 20 + 0 + 15 = 84p.)



© Lucie Dimitrov

Tausta

Maimi hupsuine pitkähköine korvineen muutti Kurjenpesään lokakuun lopulla. Enhän minä jalostusmielessä tee kinskyllä mitään, suomalainen puoliverinen kun ei rotua jalostukseen hyväksy, mutta ei tämä tamma mikään järkiostos ollutkaan. Etenkin hevosmäärääni ajatellen.. Maimi kuitenkin pisti silmiini myyntipalstalta (jonne olin ilmoittamassa itse hevosta, aivan viaton löydös siis!). Ihan kivatasoinen, rotunsa puolesta ainakin näillä nurkilla eksoottinen ruunivoikko oli myynnissä melko matalalla hinnalla kaikkine varusteineen. Yhteydenotto myyjään paljasti taloudelliset vaikeudet ja avioeron, sekä tamman olleen myynnissä jo pidemmän aikaa. Omistajan toinen hevonen, saksalainen puoliveritamma, oli kuulemma myyty heti. Marímí, Maimi, oli jäänyt, vaikkei hevosessa itsessään kuulemma vikaa ollutkaan.

Koska tamma oli myynnissä Turussa, tarpeeksi lähellä Pöytyää, sain järjesteltyä kalenteriini sopivan aukon jo samalle viikonlopulle. Koeratsastuksessa Maimista ei löytynyt mitään vikaa, ihastuttava hevonen ja todella mukava ratsastaa! Tamma kuitenkin oli liikkeidensä sekä aiempien tulostensa perusteella melko keskivertoratsu, josta omistaja sen enempää kuin koeratsastamassa käyneet eivät povanneet sen suurempaa ruusukehaita. Pelkäksi maastohevoseksi Maimilla taas oli edelleen, hinnanalennusten jälkeenkin, melko reilu hintalappu, joten nämä seikat yhdessä olivat tehneet ainakin tämänhetkinen markkinatilanteen tamman kannalta ongelmalliseksi. Tämä tietysti oli minun onneni.
Ja mitä teen minä, viime aikoina yllättävän kireänutturaiseksi kilpailijaksi paljastunut.. kilpailija? Sovin laajan eläinlääkärin tarkastuksen, ja loppu onkin hyvin arvattavaa historiaa. Kyllähän minä Maimin kanssa aion kilpailla, totta kai menestystä tavoitellen, mutta olen täysin hyväksynyt sen mahdollisuuden, että minulla on tässä nyt melkoisen tasokas ja hintava hyvän mielen harrastehevonen.

Luonne

Mielestäni Maimin yritteliäisyys on suorastaan hellyttävää. Tamma ei koskaan tahallaan käyttäydy huonosti, välillä sen yritteliäisyys vain aiheuttaa ei-toivottua käytöstä. Tsekkiläiseni on muutamankin kerran maasta käsin raviliikkeitä esitettäessä nostanut laukan, kun siltä on pyydetty vähän reippaampaa ravia. Vannon, että Maimi-raasun ilme on miltei kauhistunut, kun se tajuaa, ettei siltä nyt tätä pyydetty!

Arjessa, oikeastaan juhlassakin, Maimi on helppo, miellyttävä hevonen. Tarhan siivousta ei välttämättä kannata tehdä tamman ollessa tarhassaan, sillä utelias, sosiaalinen tsekkineito haluaa osallistua tähän jännittävään kakankeräykseen. Siivoaja saakin turvan niskaansa, talikkoa vasten, tai sitten Maimi on turpa edellä kottikärryissä saattaen vahingossa kaataakin ne tutkiskellessaan. Muutenkin tamma on melkoisen seurallinen, osallistuva tapaus, joka kyllä pärjää yksinäänkin mutta viihtyy ehdottomasti parhaiten seurassa. Onnekseni tarhani ovat niin suuret, että saan useamman hevosen samaan tarhaan.
Siitä huolimatta, että Maimia kiinnostaa kaikki mahdollinen ja se haluaisi mielellään vähän jutustella sekä vaihtaa rapsutuksia hoitajansa kanssa, voikko ei pahastu nopeista hoitohetkistä. Tamma mielellään tutkisi loimensa, kengittäjän välineet sekä kaiken muunkin näyttäen silminnähden onnelliselta saadessaan tehdä niin. Ilme ei kuitenkaan muutu paheksuvaksi, jos aamukiireessä tai tiukalla kengitysaikataululla nämä ylimääräiset tutkimiset jätetään välistä. Toistaiseksi en ole tullut vastaan tilannetta, jossa Maimi ei käyttäytyisi mallikelpoisesti, enkä oikein usko sellaista tulevankaan. Hieno tamma käyttäytyy kaikissa tilanteissa, silloinkin, kun matolääke maistuu pahalta tai pesuvesi kääntyy vahingossa liian viileälle.
Talutettaessa Maimi pysyttelee nätisti ihmisen vieressä, sovittaa askeleensa ihmisen tahtiin ja koettaa samalla silmäillä kaiken matkan varrelta. Tamma ei lähde kissojen, muiden hevosten, kevään ensimmäisten voikukkien tai minkään muunkaan perään, se vain haluaa havainnoida niiden sekä kaiken muunkin olemassaolon.

Näin nöyrän, yhteistyöhaluisen, älykkään hevosen kanssa on ilo tehdä töitä. Maimi nauttii kaikesta työnteosta, niin rennoista maastolenkeistä kuin kapasiteettinsa ylärajan koulutehtävistä. Tammani on reipas, eteenpäinpyrkivä, sopivan herkkä hevonen, hurjan anteeksiantavainen ratsastajansa virheitä kohtaan ja kaikin puolin hyvin positiivinen työkaveri. Ainoana kompastuskivenä on Maimin yritteliäisyys tehdä juuri kuten ratsastajansa toivoo, mikä tulee ilmi lähinnä epäselvien apujen kohdalla. Mikäli tamma ei ymmärrä, mitä siltä pyydetään, se tarjoaa liikettä tai askellajia jota olettaa ratsastajansa pyytäneen.
Maimin liikkuminen on pehmeää, letkeää ja helpon näköistä. Näyttävyyttä liikkeissä ei juuri ole, askelpituus on kuitenkin hyvä ja liikkeet suoria, tamma ei polje kantojaan tai hivuta. Lisäksi tuntuu, että askeleita voi säätää ja hioa juuri niin paljon kuin osaa, Maimi kyllä lyhentää, pidentää, kokoaa, venyy ja niin edelleen vielä vähän enemmän.
Prix St. Georges -tasoinen tsekkini on tasollaan tasaisen varma, joskaan ei säväyttävä tai erityisen loistava. Mitään varsinaista Akilleen kantapäätä ei ole, minkä Maimi osaa, se myös osaa. Yritteliäs, hyväntuulinen tamma tekee kaiken siltä pyydetyn ihastuttavalla tarmolla ja tarkkuudella. Kaikista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta Maimi ei kuitenkaan ole tasonsa kirkkaimpia tähtiä. vaikka totta kai tämänkin hevosen kanssa voi pärjätä ja sijoittua. Silti Maimi on ennemmin tasonsa perushyvä puurtaja, joka jää karismaattisempien, komeampiliikkeisten hevosten jalkoihin.

Matkustaminen tuntuu olevan Maimille melkein hauskaa vaihtelua. Tamma kävelee rennosti jokaiseen traileriin ja rekkaan, eikä se tunnu stressaavan pitkilläkään matkoilla tai tuskastuvan pomputtavan, heikkokuntoisen tien vuoksi. Edes hapan, kiukutteleva matkaseura ei saa voikkoni pitkänpuoleisia korvia painumaan niskaa vasten.
Uusissa paikoissa Maimi tietenkin tähyää kaikkea ja kaikkia kiinnostuneena, kuin painaen jokaisen näyn, äänen sekä hajun mieleensä. Pitkilläkin valmennus- tai kilpailupäivinä Maimi pysyy pirteä, positiivisen oloisena. Kuten kotonakin, vieraissa paikoissa, ihmis- ja hevosvilinässäkin tamma käyttäytyy hyvin, keskittyy ihmiseen ja yrittää parhaansa. Ihaninta on, miten Maimi nauttii työnteosta ja yleisöstä, erityisesti kameroista. Tämä hevonen poseeraa, kun sen asettelee seisomaan kameran linssin eteen!

Sukutiedot

i. Mrkos
evm, kinsk, rnvkko, 167cm
ii. Miloš
evm, kinsk, rnvkko, 168cm
iii. Morávek
evm, kinsk, rnvkko, 164cm
iie. Irina
evm, kinsk, vkko, 170cm
ie. Agáta
evm, kinsk, vkko, 165cm
iei. Artur
evm, kinsk, rt, 170cm
iee. Nina
evm, kinsk, vkko, 166cm
e. Medúza
evm, kinsk, vkko, 162cm
ei. Zdeněk
evm, kinsk, vkko, 160cm
eii. Zawisza
evm, kinsk, vkko, 163cm
eie. Doubravka
evm, kinsk, rt, 160cm
ee. Miluše
evm, kinsk, rnvkko, 165cm
eei. Matouš
evm, kinsk, vkko, 168cm
eee. Merkenka
evm, kinsk, rnvkko, 163cm
Sukuselvitys

Maimin suku on pääosin koulupainotteista, vaikka hyppykykyäkin löytyisi. Mitään ehdottoman upeita rotunsa tai tasonsa huippuyksilöitä tammani suvusta ei löydy, sen isänisä lienee menestynein ja hienoin. Erityisen ilahtunut olen siitä, miten suvussa on molemmin puolin periytynyt hieno luonne sekä hyvä ratsastettavuus, ominaisuudet, joita terveyden ohella arvostan kaikkein eniten. Rakenteeltaan Maimi tai sukunsa ei ehkä edusta sitä hienointa kastia, mutta ihan korrekteja, terveitä käyttöhevosia kaikki.

i. Mrkos (ruunivoikko, 167cm) oli selkeä kuva vanhemmistaan. Vaikka orissa näkyi emänsä kolhoutta etenkin kaulan muodossa sekä lyhyenä, jyrkkänä lautasena, Mrkos peri onnekseen enemmän isänsä suvun sopusuhtaista runkoa, hyväasentoiset lavat sekä kintereiden käyryyttä ja vuohisten lyhyyttä lukuun ottamatta hyväasentoiset, kuivat jalat. Orin käynti oli suorastaan erinomainen, pitkä, elastinen, tahdikas ja tasapainoinen, ravi ja laukka olivat enemmän keskivertoja. Vaikkei ruunivoikko ollutkaan nuorena häikäisevin liikkuja, se pärjäsi oritestissään hyvin saaden etenkin irtohypytyksestä sekä luonteestaan hienot pisteet. Oria kehuttiin rohkeaksi, yhteistyöhaluiseksi sekä älykkääksi hevoseksi, joka korjasi esteillä virheitään, käytti koko kroppaansa hyvin ja oli erityisen huolellinen jaloistaan. Nuorten hevosten luokissa Mrkos kilpaili tasaisen hyvällä menestyksellä niin koulu- kuin esteratsastuksessa. Oritestin erinomaisen irtohypytystuloksen sekä keskivertojen liikkeiden huomioiden orin omistajaa miltei nauratti, kun Mrkos osoitti lopulta enemmän lahjoja kouluratsastukseen nousten Intermediaire I -tasolle.
Olkoonkin, että ruunivoikosta tuli Intermediaire I -tason hevonen, siitä ei tullut isänsä kaltaista tasonsa kiintotähteä. Ori ratsastajineen kilpaili ainoastaan kotimaassaan Tšekissä, ja vaikka Mrkos välillä voitti tai muuten sijoittui, se oli kuitenkin enemmän tasonsa keskivertohevonen. Ori oli nöyrä ja kuuliainen, siitä huomasi, miten se halusi tehdä töitä ja miellyttää. Nämä ominaisuudet tekivätkin Mrkosista hyvin helpon käsitellä sekä miellyttävän ratsastaa.
Mrkos kantakirjattiin toisella palkinnolla. Jalostuksessa sitä käytettiin pitkälti sukunsa vuoksi sekä luonteensa vuoksi. Valtaosa Mrkosin 77 jälkeläisestä on hyväliikkeisiä ja -luonteisia (parempia) harrastehevosia 120-130cm/vaB-PSG -tasolla. Tasoillaan mrkoslaiset ovat vähän samantapaisia keskivertohevosia kuten isänsäkin, sentään ehdottoman hyväluonteisia, ratsastettavuudeltaan loistavia, sellaisia. Mrkos eli 28-vuotiaaksi.

ii. Ryhdikäs, jalo, kaikin puolin sopusuhtainen Miloš pärjäsi niin nuorten luokissa, oritestissään kuin myöhemmin kilparadoilla. Kehuja hevonen keräsi niin rakenteestaan, liikkeistään kuin hyppytekniikastaan; erinomaiset tyypit ja leimat, kuiva jalo pää, ylös kiinnittynyt lihaksikas kaula, pitkät loivat lavat, hyvä satulansija, hyväasentoiset kuivat jalat. Hyvä yliastunta, tahti, tasapaino ja elastisuus joka askellajissa, takaosa työnsi hyvin. Terävä ponnistus, pyöreä nopea hyppy, hyvä jalkatekniikka, riittävä selän ja kaulan käyttö.
Esteitä ruunivoikko, 168-senttinen ori kilpaili metriin asti, joskin esteratsastus jäi nuoruusvuosiin Milošin ratsastajineen keskittyessä kouluratsastukseen. Ratsukko nousi Intermediaire I -tasolle asti kilpaillen Tšekin lisäksi myös Slovakiassa ja puolassa. Miloš hallitsi etenkin kotimaansa tuloslistoja ollen tasollaan miltei voittamaton - ja miten monet kerrat orin omistaja harmittelikaan, ettei hevosesta kuitenkaan ollut Grand Prixiin. Hyvähermoinen, herrasmiesmäinen, älykäs hevonen käyttäytyi moitteettomasti ollen etenkin kotona melkein ruunamaisen leppoisa kaveri, jolla omistajan lapsetkin ratsastivat ongelmitta. Kontrasti oli melkoinen, kilparadoilla Miloš nimittäin vaikutti hyvin herkältä ja energiseltä. Kotona sitten löntysteltiin pikkulapsi selässä hyvin rauhallista, juuri ja juuri etenevää käyntiä.
Kirsikkana kakun päällä oli kantakirjaus ensimmäisellä palkinnolla. Milošista jäi yhteensä 154 jälkeläistä, pääosin kinskyjä, jokunen puoliverinen sekä (poni)risteytys. Ori oli keskinkertainen periyttäjä; se jätti jaloa tyyppiä, hyvää liikemekaniikkaa sekä erinomaista luonnetta, hyvä rakenne sekä kapasiteetti periytyivät paljon vaihtelevammin. Ori kuoli kunnioitettavassa 33 vuoden iässä.

ie. Agáta ei ollut erityisen kaunis hevonen. Se oli kulmikas ja hieman kolho, ainoastaan sen pää oli jalo ja hienopiirteinen, sekä ryhti kuin ruhtinattarella. 165cm korkuinen voikko oli lyhyt- ja kapeakaulainen, kevytrunkoinen tamma, jonka lavat sentään olivat hyväasentoiset, lanne lyhyt ja lihaksikas, lautanen taas lyhyt ja jyrkkä. Sääret sekä vuohiset olivat lyhyet ja kintereet käyrähköt. Liikkuminen sentään oli tarmokasta, tasapainoista ja matkaa voittavaa, vaikkei Agáta liikkeiltäänkään ollut keskivertohevosta kummoisempi.
Sukunsa puolesta Agáta kuitenkin oli aarre; emälinjansa viimeinen, eikä isälinjastakaan ollut montaa jälkeläistä jäljellä. Suku olikin suurin syy, miksi eräs suurempi kinskysiittola teki tammasta ostotarjouksen, jonka takia Agáta siirtyi harrastehevosesta siitostammaksi. Ennen siitostamman tehtäviä voikko oli kilpaillut kouluratsastuksessa vaB-vaA -tasolla kohtalaisen hyvällä menestyksellä sekä jokusen 90-100cm estestartin (nollaratoja ilman sijoitusta). Rakennettaan tamma paikkasi myös luonteellaan sekä ratsastettavuudellaan; Agáta oli itsevarma, älykäs, rohkea, hyvähermoinen hevonen, todella hyvä käsitellä ja sopivan herkkä, eteenpäinpyrkivä ratsastaa.
26-vuotiaaksi elänyt Agáta ehti varsoa seitsemän varsaa. Tamman jälkeläisistä tuli emäänsä paremman näköisiä, vaikka niihin jäikin selkeitä merkkejä emän kolhoudesta. Selkeimmin Agáta periytti erinomaista luonnetta ja ratsastettavuutta, ja kiitos hyvien orivalintojen, Agátaa seuraavat sukupolvet ovat hiljalleen parantaneet niin rakenteensa kuin kapasiteettinsa puolesta.


e. Kasvattajan toiveista huolimatta Medúzasta kasvoi hyvin tavanomainen harrastehevonen, vaativa B-A/100cm -tasoinen yleispätevä ratsu. 162cm korkea voikko tamma sijoittui tammatestissään tuloslistan puoliväliin saaden suurimmat kehut luonteestaan. Tamman hyppytyyli oli perushyvä, liikkeiden paras puoli oli loistava yliastunta sekä takaosan työskentely. Käynnissä oli kuitenkin ahtautta, minkä lisäksi liikkeet olisivat saaneet olla korkeammat. Melko ryhdikäs ja hyväleimainen Medúza oli (pitkähköistä korvistaan huolimatta) jalopäinen, pitkäniskainen ja -kaulainen tamma, jolla oli pitkät loivat lavat, vankahko syvä runko, täsmälleen samanlainen takaosa kuin isällään ja kuivat, suppuvarpaisuutta sekä supistuneita etusääriä lukuun ottamatta hyvät jalat.
Tamma ei juurikaan kilpaillut. Nuorten luokat jäivät siltä kokonaan välistä, aikuisiällä Medúzaa nähtiin muutamissa estestarteissa sekä joissakin koulukilpailuissa omistajansa valmentajan ratsastamana. Yhteistyöhaluinen, iloinen, ahkera voikko rakasti esiintymistä sekä työntekoa ylipäätänsä, se halusi miellyttää eikä tuntunut stressaavan yhtään mitään. Käsiteltäessäkin tamma muistutti huomionkipeää, rakastavaa koiraa, ja Medúza oppikin muun muassa kumartamaan, istumaan ja antamaan tassua kaviota, poimimaan esineitä maasta ja ojentamaan ne ratsastajalleen.. Myös ratsutus sujui jouhevasti tamman terävän pään sekä hienon luonteen ansiosta.
Valmentajansa suosituksesta omistaja kantakirjasi Medúzan. Tamma palkittiin kolmannella palkinnolla, ja kantakirjauksen jälkeen omistaja päätti teettää harrastetammallaan varsan. Lopulta varsoja syntyi viisi, kaikki kouluoreista. Jälkeläisilleen Medúza periytti hienoa luonnettaan, erinomaista ratsastettavuuttaan sekä kaunista päätään, niitä pitkänpuoleisia korvia myöten. Vaikka Maimista sekä yhdestä sen veljestä tuli PSG-tason ratsuja, Medúzan varsat ovat ennemminkin niitä parempia harrastehevosia. Tamma eli 28-vuotiaaksi.

ei. Prix St. Georges -tason kouluori Zdeněk (160cm, voikko) oli oritestissään keskiverto, perushyvä hyppääjä, hyväliikkeinen (pitkät, tasapainoiset, ilmavat liikkeet, erityisen hyvä työntö takaa ravissa) ja miellyttäväluonteinen. Rakenteeltaan voikko oli jalo ryhdikäs urheiluhevonen, jolla oli erityisen hyvä pitkä niska ja hyvä ylälinja, pitkät loivahkot lavat, syvä vankahko runko ja vahva takaosa, supistuneet etusääret sekä vennohkot vuohiset muuten hyväasentoisissa jaloissa. Harvinaisen tasaisesti kasvanut ori olikin pärjännyt varsanäyttelyissä.
Tyyni, älykäs ja utelias Zdeněk oli rauhallinen, nopeasti oppiva hevonen, herkkä, nöyrä ja kuuliainen sekä erityisen motivoitunut työntekoon. Sillä oli energisyyttä ja kärsivällisyyttä hyvässä suhteessa, se halusi tehdä töitä, opetella uutta, muttei hermostunut toistojen tai epämukavuusalueelle siirtymisen vuoksi. Zdeněkiä kehuttiinkin helpoksi ratsutettavaksi sekä muutenkin harvinaisen miellyttäväksi ratsuksi. Nuorten hevosten luokissa, etenkin kouluratsastuksessa, Zdeněk sijoittui lähes jokaisessa luokassa. Vanhemmiten sijoitusprosentti laski, mutta voikko pysyi tuttuna näkynä vaA-PSG -ratojen palkintojenjaossa. Erityisesti orin (puoli)piruetit saivat kehuja.
Hyvistä ominaisuuksistaan sekä toisen palkinnon kantakirjatuloksestaan huolimatta Zdeněkistä ei tullut erityisen suosittua jalostusoria, eikä se valitettavasti tiinehdyttänytkään hyvin. Jälkeläisiä syntyi lopulta vain 36 kappaletta. Voikko jätti jälkeläisiinsä selkeän oman leiman; varsojen takaosa näyttää täsmälleen samasta muotista valetulta kuin isällään. Lisäksi Zdeněkin varsat ovat työteliäitä, erittäin miellyttäviä ratsastaa, vaikka muuten olisivatkin tuittupäisiä. Ori eli 26-vuotiaaksi.

ee. Miluše oli puolivahinko; emä piti kyllä astuttaa, mutta toisella orilla. Virhe paljastui, joten papereihin saatiin oikea isä; kenttäratsu korkean tason kouluratsun sijaan. Ruunivoikosta Milušesta tuli kuin ihmeen kaupalla nuortenkirjatyyliin monilahjakas allrounder, joka kilpaili CIC3-tasolla kenttää, jokusen vaativa B -startin sekä 120-130cm rataesteitä, vieläpä hyvällä menestyksellä. 165-senttinen tamma oli jalopäinen hevonen, sen kaula oli hyvin kiinnittynyt ja sopivan mittainen, lavat pitkät ja loivat, runko pyöreä ja siinä oli erinomainen syvyys. Lanne oli lyhyt ja kantava, lautanen pitkähkö ja pyöreä, etujalat hieman suppuvarpaiset ja takaset hyväasentoiset. Käynnissä Milušen askel oli hieman ahdas, ravissa ja laukassa liikkuminen oli väljempää. Mikään liikeihme tamma ei muutenkaan ollut, vaikkakin sen laukkaa pystyi säätelemään vaikka kuinka paljon. Hyppytekniikka ei ollut kummoinen, mikä tosin ei tammaa itseään (tai sijoittumista) tuntunut haittaavan.
Milušen rohkeus ja itsevarmuus liukui miltei tyhmänrohkeuden puolelle, eikä tamma oikein varonut tai pelännyt mitään. Vähän kipakanpuoleinen, itsenäinen tamma vaati joustamattomat rajat ja kurin, joiden avulla sen kanssa pärjättiin. Ratsastettaessa se oli periksiantamaton ja työteliäs, kunhan ratsastaja ei antanut tammalle yhtään tilaa itsenäisille päätöksille. Toki tämä kovapäisyys auttoi kilpauran kanssa, ja Miluše menestyikin jo nuorena tammatestissään sekä nuorten luokissa.
Toisella palkinnolla kantakirjatun tamman orit valittiin huolella, pääpaino erityisesti luonteessa. Omistaja teki kokeiluja vähän kaikenlaisten orien kanssa yhteensä kuuden varsan verran. Miluše ei ollut mitenkään erityinen periyttäjä, sen varsat eivät ole emänsä kaltaisia allroundereita tai isiensä kaltaisia yhden lajin pärjääjiä, enemmänkin tasaisen hyviä harrastehevosia. Kuvaavaa on, että molemmat orijälkeläiset ruunattiin. Miluše kuoli 24-vuotiaana.

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Marímí kilpailee porrastetuissa kilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy tamman VH-profiilista.

13.12.2020 Nolvin Yksityistalli Prix St. Georges 1/3 75,714%
20.06.2021 Mandelbacke Prix St. Georges 6/6 65,556%

28.02.2021 Haltiasalo KRJ CUP Prix St. Georges 1/10 78,571%
31.03.2021 Haltiasalo KRJ CUP va A 4/53

Päiväkirja & valmennukset

16.12.2020 Maastoilua, kirjoittanut lottis
Kun olin jälleen maleksimassa Kurjenpesän käytävillä, Aino varmaan hermostui oleskeluuni ja totesi, että saisin valita vapaasti tallista hevosen ja puuhailla sen kanssa mitä haluaisin. Jotain hyötyä minustakin olisi Ainolle. Tein valinnan puhtaasti rodun perusteella, sillä olin kuullut Maimin olevan kinskynhevonen. En ollut koskaan päässyt kyseisen rodun kanssa tekemisiin, joten täytyihän se uusi sulka hattuun kerätä, kun siihen mahdollisuus aukeni! Ehdotin Ainolle, josko kävisin tamman kanssa rennolla köpöttelymaastolla, ja se sopi omistajattarelle vallan hyvin. Hommiin siis!
Maimi löytyi Kurjenpesän pihamaalta nopeasti, sillä sen ruunivoikko väritys pisti silmiini heti. Ruunivoikko oli yksi ehdottomista lempiväreistä hevosilla, joten silmäni kyllä osuivat sellaisiin hevosiin tasaisen ruskeassa ja mustassa hevosvirrassa. Maimi vaikutti hyvin kiltiltä hevoselta, kun laitoin sille riimua päähän. Mielipiteeni ei tosin muuttunut hoitotoimenpiteiden aikanakaan, sillä tamma käyttäytyi täysin moitteettomasti. Kovin utelias Maimi oli kyllä kiinnostunut kaikesta mitä tein, mutta se ei minua haitannut laisinkaan. Todellinen hyvänmielenhevonen siis!
Kävin huikkaamassa Ainolle, että olisin nyt lähdössä, jotta tämä tietäisi kaivata meitä, jos jotain tapahtuisi. Tallin pihamaalla hyppäsin hevosen selkään koroketta hyväksi käyttäen ja pääsimme matkaan. Kurjenpesän maastot olivat tulleet minulle tutuiksi lähiaikoina, joten uskalsin lähteä maastoon yksin, vaikka pimeä oli tulossa. Onnekseni viime viikolla oli satanut ohut lumihuntu maahan, joten se toi hieman lisävaloa pimeään joulukuuhun. Olin saanut tallilta hyvät heijastin varusteet minulle ja Maimille sekä otsalampun kypärään matkaan, joten emmeköhän pärjäisi. Tamma vaikutti reipas askeliselta kuitenkaan olematta kiireisen tuntuinen. Sen askelissa oli mukavan pehmeä ja rento istua.
Kokeilimme maaston keskivaiheilla lyhyen pätkän ravia, mutta muutoin pidin maaston rentona kävelynä. Maimi sai rauhassa tutkia maastoja, eikä meillä ollut mihinkään kiire. Vähitellen alkoi tupruttamaan isoja lumihiutaleita, joten tunnelma oli ihanan jouluinen ja rauhaisa. Paluumatka sujui hyvin, ja tuntui, että Maimi ymmärsi, ettei tässä olla mitään treeniä tekemässä vaan saa rauhassa nauttia lenkistä. Saavuimme tallin pihaan minulla posket punoittaen ja Maimi valmiina iltaheinille. Riisuin tammalta nopeasti varusteet pois ja hain sille iltaheinät karsinaan. Harjasin tamman perusteellisesti läpi samalla, kun se sai rouskuttaa heiniään tyytyväisenä.

07.04.2021 Pohdintoja
Minun ei pitänyt ostaa uutta hevosta, kun löysin Maimin. Eikä tamman rotukaan ihan täsmää siihen, mitä minun "kannattaisi" ostaa, vaikka tamma onkin puoliverinen. Enkä ole katunut päivääkään kauppoja ihanasta hupsusta pitkäkorvaisesta kinskystä.

Tuntuu, kuin Maimi olisi asunut aina Kurjenpesässä. Se tulee erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa, niin hevosten, ihmisten kuin muidenkin eläinten; olen useamman kerran nähnyt Maimin jututtamassa naapureiden kissoja sekä kertaalleen irtipäässyttä koiraa tarhansa tai laitumensa aidan lomasta. Erityisen kiinnostunut tammani on ollut varsoista, ja olenkin pohtinut, millainen emä tämä aikanaan tulee olemaan. Todennäköisesti hyvä, lempeä kasvattaja, toivottavasti ei kovin huolestunut, liiaksi varsansa perään oleva stressaava kanaemo. Maimi tosin on niin hyvähermoinen, etten usko tähän, mutta mistäs sen tietää, mitä hormonit ja varsominen hevoselle tekevät. Tällä hetkellä en tosin etsi sulhasta Maimille, tamma joutuu toistaiseksi tyytymään naapurilaitumen tädin rooliin.

Kilpailumenestyksemme on, yhdestä Cup-sijoituksesta huolimatta, ollut vaatimattoman puoleista. Olin toki varautunut tähän, eikä minua haittaa lainkaan, ettei Maimin keräämien ruusukkeiden määrä ole samoissa lukemissa kuin muiden hevosteni. Tietenkin menestys maistuu, mutta olen realisti, mitä hevosteni tasoon ja kykyihin tulee. Tämä on hyvä, hieno hevonen, vaikkei tasonsa kärkikastia olekaan. Kilpailemista enemmän olen nauttinut Maimin kanssa valmentautumisesta, tekniikkatreeneistä omaan istuntaani keskittyviin tunteihin. Vaan onko tuo ihmekään, kun ratsuna tamma on yhtä kultainen kuin muutenkin! Näin ihanan yritteliään hevosen kanssa työskentely on, klisee tai ei, oikeasti ilo.
Ja ilo Maimi on muutenkin. Sen lempeä tervehdyshörinä, utelias, iloinen olemus.



© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen