Kurjenpesä

Maimin suku on pääosin koulupainotteista, vaikka hyppykykyäkin löytyisi. Mitään ehdottoman upeita rotunsa tai tasonsa huippuyksilöitä tammani suvusta ei löydy, sen isänisä lienee menestynein ja hienoin. Erityisen ilahtunut olen siitä, miten suvussa on molemmin puolin periytynyt hieno luonne sekä hyvä ratsastettavuus, ominaisuudet, joita terveyden ohella arvostan kaikkein eniten. Rakenteeltaan Maimi tai sukunsa ei ehkä edusta sitä hienointa kastia, mutta ihan korrekteja, terveitä käyttöhevosia kaikki.

i. Mrkos (ruunivoikko, 167cm) oli selkeä kuva vanhemmistaan. Vaikka orissa näkyi emänsä kolhoutta etenkin kaulan muodossa sekä lyhyenä, jyrkkänä lautasena, Mrkos peri onnekseen enemmän isänsä suvun sopusuhtaista runkoa, hyväasentoiset lavat sekä kintereiden käyryyttä ja vuohisten lyhyyttä lukuun ottamatta hyväasentoiset, kuivat jalat. Orin käynti oli suorastaan erinomainen, pitkä, elastinen, tahdikas ja tasapainoinen, ravi ja laukka olivat enemmän keskivertoja. Vaikkei ruunivoikko ollutkaan nuorena häikäisevin liikkuja, se pärjäsi oritestissään hyvin saaden etenkin irtohypytyksestä sekä luonteestaan hienot pisteet. Oria kehuttiin rohkeaksi, yhteistyöhaluiseksi sekä älykkääksi hevoseksi, joka korjasi esteillä virheitään, käytti koko kroppaansa hyvin ja oli erityisen huolellinen jaloistaan. Nuorten hevosten luokissa Mrkos kilpaili tasaisen hyvällä menestyksellä niin koulu- kuin esteratsastuksessa. Oritestin erinomaisen irtohypytystuloksen sekä keskivertojen liikkeiden huomioiden orin omistajaa miltei nauratti, kun Mrkos osoitti lopulta enemmän lahjoja kouluratsastukseen nousten Intermediaire I -tasolle.
Olkoonkin, että ruunivoikosta tuli Intermediaire I -tason hevonen, siitä ei tullut isänsä kaltaista tasonsa kiintotähteä. Ori ratsastajineen kilpaili ainoastaan kotimaassaan Tšekissä, ja vaikka Mrkos välillä voitti tai muuten sijoittui, se oli kuitenkin enemmän tasonsa keskivertohevonen. Ori oli nöyrä ja kuuliainen, siitä huomasi, miten se halusi tehdä töitä ja miellyttää. Nämä ominaisuudet tekivätkin Mrkosista hyvin helpon käsitellä sekä miellyttävän ratsastaa.
Mrkos kantakirjattiin toisella palkinnolla. Jalostuksessa sitä käytettiin pitkälti sukunsa vuoksi sekä luonteensa vuoksi. Valtaosa Mrkosin 77 jälkeläisestä on hyväliikkeisiä ja -luonteisia (parempia) harrastehevosia 120-130cm/vaB-PSG -tasolla. Tasoillaan mrkoslaiset ovat vähän samantapaisia keskivertohevosia kuten isänsäkin, sentään ehdottoman hyväluonteisia, ratsastettavuudeltaan loistavia, sellaisia. Mrkos eli 28-vuotiaaksi.

ii. Ryhdikäs, jalo, kaikin puolin sopusuhtainen Miloš pärjäsi niin nuorten luokissa, oritestissään kuin myöhemmin kilparadoilla. Kehuja hevonen keräsi niin rakenteestaan, liikkeistään kuin hyppytekniikastaan; erinomaiset tyypit ja leimat, kuiva jalo pää, ylös kiinnittynyt lihaksikas kaula, pitkät loivat lavat, hyvä satulansija, hyväasentoiset kuivat jalat. Hyvä yliastunta, tahti, tasapaino ja elastisuus joka askellajissa, takaosa työnsi hyvin. Terävä ponnistus, pyöreä nopea hyppy, hyvä jalkatekniikka, riittävä selän ja kaulan käyttö.
Esteitä ruunivoikko, 168-senttinen ori kilpaili metriin asti, joskin esteratsastus jäi nuoruusvuosiin Milošin ratsastajineen keskittyessä kouluratsastukseen. Ratsukko nousi Intermediaire I -tasolle asti kilpaillen Tšekin lisäksi myös Slovakiassa ja puolassa. Miloš hallitsi etenkin kotimaansa tuloslistoja ollen tasollaan miltei voittamaton - ja miten monet kerrat orin omistaja harmittelikaan, ettei hevosesta kuitenkaan ollut Grand Prixiin. Hyvähermoinen, herrasmiesmäinen, älykäs hevonen käyttäytyi moitteettomasti ollen etenkin kotona melkein ruunamaisen leppoisa kaveri, jolla omistajan lapsetkin ratsastivat ongelmitta. Kontrasti oli melkoinen, kilparadoilla Miloš nimittäin vaikutti hyvin herkältä ja energiseltä. Kotona sitten löntysteltiin pikkulapsi selässä hyvin rauhallista, juuri ja juuri etenevää käyntiä.
Kirsikkana kakun päällä oli kantakirjaus ensimmäisellä palkinnolla. Milošista jäi yhteensä 154 jälkeläistä, pääosin kinskyjä, jokunen puoliverinen sekä (poni)risteytys. Ori oli keskinkertainen periyttäjä; se jätti jaloa tyyppiä, hyvää liikemekaniikkaa sekä erinomaista luonnetta, hyvä rakenne sekä kapasiteetti periytyivät paljon vaihtelevammin. Ori kuoli kunnioitettavassa 33 vuoden iässä.

ie. Agáta ei ollut erityisen kaunis hevonen. Se oli kulmikas ja hieman kolho, ainoastaan sen pää oli jalo ja hienopiirteinen, sekä ryhti kuin ruhtinattarella. 165cm korkuinen voikko oli lyhyt- ja kapeakaulainen, kevytrunkoinen tamma, jonka lavat sentään olivat hyväasentoiset, lanne lyhyt ja lihaksikas, lautanen taas lyhyt ja jyrkkä. Sääret sekä vuohiset olivat lyhyet ja kintereet käyrähköt. Liikkuminen sentään oli tarmokasta, tasapainoista ja matkaa voittavaa, vaikkei Agáta liikkeiltäänkään ollut keskivertohevosta kummoisempi.
Sukunsa puolesta Agáta kuitenkin oli aarre; emälinjansa viimeinen, eikä isälinjastakaan ollut montaa jälkeläistä jäljellä. Suku olikin suurin syy, miksi eräs suurempi kinskysiittola teki tammasta ostotarjouksen, jonka takia Agáta siirtyi harrastehevosesta siitostammaksi. Ennen siitostamman tehtäviä voikko oli kilpaillut kouluratsastuksessa vaB-vaA -tasolla kohtalaisen hyvällä menestyksellä sekä jokusen 90-100cm estestartin (nollaratoja ilman sijoitusta). Rakennettaan tamma paikkasi myös luonteellaan sekä ratsastettavuudellaan; Agáta oli itsevarma, älykäs, rohkea, hyvähermoinen hevonen, todella hyvä käsitellä ja sopivan herkkä, eteenpäinpyrkivä ratsastaa.
26-vuotiaaksi elänyt Agáta ehti varsoa seitsemän varsaa. Tamman jälkeläisistä tuli emäänsä paremman näköisiä, vaikka niihin jäikin selkeitä merkkejä emän kolhoudesta. Selkeimmin Agáta periytti erinomaista luonnetta ja ratsastettavuutta, ja kiitos hyvien orivalintojen, Agátaa seuraavat sukupolvet ovat hiljalleen parantaneet niin rakenteensa kuin kapasiteettinsa puolesta.

e. Kasvattajan toiveista huolimatta Medúzasta kasvoi hyvin tavanomainen harrastehevonen, vaativa B-A/100cm -tasoinen yleispätevä ratsu. 162cm korkea voikko tamma sijoittui tammatestissään tuloslistan puoliväliin saaden suurimmat kehut luonteestaan. Tamman hyppytyyli oli perushyvä, liikkeiden paras puoli oli loistava yliastunta sekä takaosan työskentely. Käynnissä oli kuitenkin ahtautta, minkä lisäksi liikkeet olisivat saaneet olla korkeammat. Melko ryhdikäs ja hyväleimainen Medúza oli (pitkähköistä korvistaan huolimatta) jalopäinen, pitkäniskainen ja -kaulainen tamma, jolla oli pitkät loivat lavat, vankahko syvä runko, täsmälleen samanlainen takaosa kuin isällään ja kuivat, suppuvarpaisuutta sekä supistuneita etusääriä lukuun ottamatta hyvät jalat.
Tamma ei juurikaan kilpaillut. Nuorten luokat jäivät siltä kokonaan välistä, aikuisiällä Medúzaa nähtiin muutamissa estestarteissa sekä joissakin koulukilpailuissa omistajansa valmentajan ratsastamana. Yhteistyöhaluinen, iloinen, ahkera voikko rakasti esiintymistä sekä työntekoa ylipäätänsä, se halusi miellyttää eikä tuntunut stressaavan yhtään mitään. Käsiteltäessäkin tamma muistutti huomionkipeää, rakastavaa koiraa, ja Medúza oppikin muun muassa kumartamaan, istumaan ja antamaan tassua kaviota, poimimaan esineitä maasta ja ojentamaan ne ratsastajalleen.. Myös ratsutus sujui jouhevasti tamman terävän pään sekä hienon luonteen ansiosta.
Valmentajansa suosituksesta omistaja kantakirjasi Medúzan. Tamma palkittiin kolmannella palkinnolla, ja kantakirjauksen jälkeen omistaja päätti teettää harrastetammallaan varsan. Lopulta varsoja syntyi viisi, kaikki kouluoreista. Jälkeläisilleen Medúza periytti hienoa luonnettaan, erinomaista ratsastettavuuttaan sekä kaunista päätään, niitä pitkänpuoleisia korvia myöten. Vaikka Maimista sekä yhdestä sen veljestä tuli PSG-tason ratsuja, Medúzan varsat ovat ennemminkin niitä parempia harrastehevosia. Tamma eli 28-vuotiaaksi.

ei. Prix St. Georges -tason kouluori Zdeněk (160cm, voikko) oli oritestissään keskiverto, perushyvä hyppääjä, hyväliikkeinen (pitkät, tasapainoiset, ilmavat liikkeet, erityisen hyvä työntö takaa ravissa) ja miellyttäväluonteinen. Rakenteeltaan voikko oli jalo ryhdikäs urheiluhevonen, jolla oli erityisen hyvä pitkä niska ja hyvä ylälinja, pitkät loivahkot lavat, syvä vankahko runko ja vahva takaosa, supistuneet etusääret sekä vennohkot vuohiset muuten hyväasentoisissa jaloissa. Harvinaisen tasaisesti kasvanut ori olikin pärjännyt varsanäyttelyissä.
Tyyni, älykäs ja utelias Zdeněk oli rauhallinen, nopeasti oppiva hevonen, herkkä, nöyrä ja kuuliainen sekä erityisen motivoitunut työntekoon. Sillä oli energisyyttä ja kärsivällisyyttä hyvässä suhteessa, se halusi tehdä töitä, opetella uutta, muttei hermostunut toistojen tai epämukavuusalueelle siirtymisen vuoksi. Zdeněkiä kehuttiinkin helpoksi ratsutettavaksi sekä muutenkin harvinaisen miellyttäväksi ratsuksi. Nuorten hevosten luokissa, etenkin kouluratsastuksessa, Zdeněk sijoittui lähes jokaisessa luokassa. Vanhemmiten sijoitusprosentti laski, mutta voikko pysyi tuttuna näkynä vaA-PSG -ratojen palkintojenjaossa. Erityisesti orin (puoli)piruetit saivat kehuja.
Hyvistä ominaisuuksistaan sekä toisen palkinnon kantakirjatuloksestaan huolimatta Zdeněkistä ei tullut erityisen suosittua jalostusoria, eikä se valitettavasti tiinehdyttänytkään hyvin. Jälkeläisiä syntyi lopulta vain 36 kappaletta. Voikko jätti jälkeläisiinsä selkeän oman leiman; varsojen takaosa näyttää täsmälleen samasta muotista valetulta kuin isällään. Lisäksi Zdeněkin varsat ovat työteliäitä, erittäin miellyttäviä ratsastaa, vaikka muuten olisivatkin tuittupäisiä. Ori eli 26-vuotiaaksi.

ee. Miluše oli puolivahinko; emä piti kyllä astuttaa, mutta toisella orilla. Virhe paljastui, joten papereihin saatiin oikea isä; kenttäratsu korkean tason kouluratsun sijaan. Ruunivoikosta Milušesta tuli kuin ihmeen kaupalla nuortenkirjatyyliin monilahjakas allrounder, joka kilpaili CIC3-tasolla kenttää, jokusen vaativa B -startin sekä 120-130cm rataesteitä, vieläpä hyvällä menestyksellä. 165-senttinen tamma oli jalopäinen hevonen, sen kaula oli hyvin kiinnittynyt ja sopivan mittainen, lavat pitkät ja loivat, runko pyöreä ja siinä oli erinomainen syvyys. Lanne oli lyhyt ja kantava, lautanen pitkähkö ja pyöreä, etujalat hieman suppuvarpaiset ja takaset hyväasentoiset. Käynnissä Milušen askel oli hieman ahdas, ravissa ja laukassa liikkuminen oli väljempää. Mikään liikeihme tamma ei muutenkaan ollut, vaikkakin sen laukkaa pystyi säätelemään vaikka kuinka paljon. Hyppytekniikka ei ollut kummoinen, mikä tosin ei tammaa itseään (tai sijoittumista) tuntunut haittaavan.
Milušen rohkeus ja itsevarmuus liukui miltei tyhmänrohkeuden puolelle, eikä tamma oikein varonut tai pelännyt mitään. Vähän kipakanpuoleinen, itsenäinen tamma vaati joustamattomat rajat ja kurin, joiden avulla sen kanssa pärjättiin. Ratsastettaessa se oli periksiantamaton ja työteliäs, kunhan ratsastaja ei antanut tammalle yhtään tilaa itsenäisille päätöksille. Toki tämä kovapäisyys auttoi kilpauran kanssa, ja Miluše menestyikin jo nuorena tammatestissään sekä nuorten luokissa.
Toisella palkinnolla kantakirjatun tamman orit valittiin huolella, pääpaino erityisesti luonteessa. Omistaja teki kokeiluja vähän kaikenlaisten orien kanssa yhteensä kuuden varsan verran. Miluše ei ollut mitenkään erityinen periyttäjä, sen varsat eivät ole emänsä kaltaisia allroundereita tai isiensä kaltaisia yhden lajin pärjääjiä, enemmänkin tasaisen hyviä harrastehevosia. Kuvaavaa on, että molemmat orijälkeläiset ruunattiin. Miluše kuoli 24-vuotiaana.