Kurjenpesä

Kahmon Kelmi "Kelmi"

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Kelmi taustalta ei löydy ihmeellistä tarinaa; bongasin myynti-ilmoituksen, tutustuin sukuun ja orin kilpailutuloksiin sekä jälkeläisiin, jätin tarjouksen joka hyväksyttiin. Kurjenpesään muutettuaan Kelmi pääsi jatkamaan kilpauraansa kouluradoilla sekä näyttelykehissä, minkä lisäksi ori kantakirjattiin toisella palkinnolla. Hyvin tavanomainen tarina ja kilpahevosen elämä Kurjenpesässä.

Kasvattaja ei kuvaillut Kelmiä järin ruusuisin sanoin, ja vaikka yleensä suosinkin hyväluonteisia, yhteistyöhaluisia hevosia yli kaiken, orin Kelmin kohdalla tietoisen riskin. En tietenkään odottanut orin muuttuvan taikaiskusta täydeksi herrasmieheksi, mutta osa Kelmin tempauksista on silti päässyt yllättämään aiheuttaen spontaaneita WhatsApp-vuodatuksia kasvattajan suuntaan. Niin raudikon käytös kuin ratsastettavuus osoittautui täsmälleen sellaiseksi kuin kasvattaja kertoikin, ja vaikka uskoinkin kaiken minulle kerrotun jotenkin onnistuin yllättymään Kelmin edesottamuksista. En ymmärrä itsekään.

Ikä ja aika eivät ole tehneet Kelmistä pehmeämpää tai aurinkoisempaa. Tai onhan ori aurinkoinen – yksinään. Heti kun lähestyt, ilme happanee ja taivaanrantaan tai ainakin orin pään päälle ilmestyy jokunen myrskypilvi synkistämään mielialaa sekä maisemaa. Monen monta kertaa olen todennut Kurjenpesään jäävän Kelmi Juniorin olevan niin hyväluonteisen ja yhteistyöhaluisen tamman jälkikasvua, ettei hyvä tosikaan.

Luonne

Kasvattajan sanoin;
Kaikki hankaluudet ja epätoivo, johon ne hankaluudet johtivat, alkoi siitä, kun bongasin Pahuksen jalostustarjouksen. Marjelle siitä saatiinkin sitten sovittua astutus ja yhdeksän kuukauden, hieman hankalan tiineyden jälkeen Marje varsoi ensimmäisen varsansa ja ensimmäisen kahmolaisen suomenhevosen, Kelmin. Niin kuin isänsäkään, ei Kelmiä olla nimetty ihan vahingossa – kunnon pikkurikollinen tämä on ollut varsasta asti, eikä siitä ole vieläkään kunnon kansalaista saatu koulittua.

Pikkuvikoja löytyy kaikista, mutta Kelmistä niitä löytyykin sitten miljoona. Ori on kyllä pessimistisin hevonen, mitä on ikinä tultu kohdattua. Sen naama happanee heti, kun ihminen kävelee sitä kohti. Yksinään Kelmi on mitä hyväntuulisin, mutta vetää heti kärkeen pienen hippaleikin, kun joku yrittää noutaa sitä tarhasta. Porkkanoita ja kauraämpäriä ollaan kokeiltu, ja ne toimivatkin – silloin pienenä. Nyt Kelmi on oppinut, että niistä ei seuraa mitään hyvää, joten täytyy ottaa hoksottimet käyttöön ja keksiä kaiken maailman kikkakakkosia saadakseen orin sisälle. Yksi hyvä tekniikka on jättää illalla hevosten haussa ori viimeiseksi, jolloin se tulee enemmän kuin mielellään. Kiinnisaamisen jälkeen on vielä yhtä vaikea episodi: taluttaminen. Kelmi on kyllä yksi pitkin aitoja hyppijä, sillä jos jotain emältään se on perinyt, niin herkkyyden kaikkea epänormaalia kohtaan. Ukkosta ori pelkää ihan mahdottomasti, ja pienetkin häiriötekijät matkalla tarhasta talliin voi koitua kohtaloksi. Eipä Kelmi jaksa muutenkaan kävellä hirmuisen hitaasti – mitäs nyt on tuollainen energiavarautunut. Karsinassa Kelmi on yhtä hapannaama. Se näykkii, luimii ja nostelee jalkojaan aina, kun joku ei miellytä (eli koko ajan). Oria saakin komentaa aina kerran minuutissa, jotta ei saisi reiteensä nättejä hampaan jälkiä. Eipä orin käytös käytävällä hirveästi parane, mutta ainakin sen pään liikkuvuutta on rajoitettu.

Ratsastaessa Kelmi ei valitettavasti parane. Ori yrittää luistaa kaikesta mahdollisesta työnteosta, ja sitä saa oikeasti väännellä ja käännellä saadakseen sen tekemään jotain rehellisesti. Kaikesta haluttomuudesta huolimatta kouluratsastus on ihan Kelmin leipälaji – ihan kivat liikkeet sillä on ja osaa se olla hyvin komean näköinen, kun vain haluaa. Jos ori alkaa kesken kaiken perseilemään, pitää se vain saada takaisin ratsastettavaan muotoon ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Esteet eivät ole ikinä tehneet Kelmiin vaikutusta. Muutaman se suostuu ylittämään, mutta jossain vaiheessa tulee totaalinen stoppi ja esteet riittävät siltä erää. Maastossa ori taas jaksaa painaa tuntitolkulla. Jotenkin Kelmi, ehkä näin supisuomalaisena, tykkää metsän rauhallisesta olemuksesta. Ori nimittäin rauhoittuu kuin nappia painaisi, ja siksi maasto onkin aina ykkösvaihtoehto ratsastamaan lähdettäessä. Yleensä kouluakin tykätään vääntää enemmän jossain pellolla, missä ori on paljon yhteistyöhaluisempi.
© VRL-11523

Sukutiedot

Jälkeläiset

28.02.2018 sh-t. Kahmon Nokkospusu e. Mörkövaaran Itkupusu om. leah (VRL-11523)
03.03.2018 sh-o. Kahmon Tämä On Ryöstö! e. Vähäpellon Nokihalla om. Harmajan talli
07.06.2018 sh-t. Kahmon Lapinloitsu e. Kuuralehdon Lapinlumo om. Crimis (VRL-10480)

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

17.3.2023, Viivi Vehkaperä ja Kelmi, kirjoittaja VRL-15050
"Tuon Vertin jälkeen Kelmi tuntuu varmaan hirviömäiseltä. Voit ratsastaa sillä kentällä vapaasti, mä en kerkeä kuitenkaan enää tarkkailemaan kun on niin paljon muuta hommaa. Vaihtoehtoisesti voit myös juoksuttaa sitä. Uskon kyllä että pärjäät sen kanssa teit sitten mitä tahansa", Aino kertoi ja ohjasi minut mainitun Kelmin karsinalle. Hän kertoi Kelmistä vähän enemmän, varoitteli orin pahoista tavoista ja neuvoi mistä löytäisin tarvittavat varusteet. Sitten Aino katosikin jo muualle ja minä katselin karsinassa mulkoilevaa oria.
"No hei Kelmi. Mitä sanoisit pienestä koulutreenistä? Eikö kuulostakin hyvältä? Jep oon täysin samaa mieltä", puhelin orille avatessani karsinan oven jolloin Kelmi tervehti minua ystävällisesti näykkäämällä ilmaa käteni vierestä. Hymähdin.
"Voi Kelmi mä olen jo tottunut omalla tallillani sun kaltaisiin riiviöihin. Nuo temput ei toimi muhun", sanoin päättäväisesti.

Päättäväisyydestäni huolimatta pääsin Kelmin kanssa kentälle vasta yli puoli tuntia myöhemmin. Olimme Ainon kanssa purkaneet esteet Vertin jäljiltä, joten kentällä oli ainakin tilaa. Olin tähän asti säästynyt Kelmin hampailta, mutta satulavyötä kiristäessä sain kuin sainkin jäljen käsivarteeni. "Hei! Senkin tuhmeliini, älä luulekaan että saisit näykkiä mua noin vain", tuhahdin hevoselle. Kelmi vain luimisteli vastaukseksi. Pian pääsin kuin pääsinkin orin selkään.
Ja minkälaisen kulttuurishokin jouduinkaan kokemaan. Kelmi tuntui olevan kaikkea muuta mitä Vertti. Kelmi oli haluton työskentelemään ja suorastaan tahmea, se tuntui käyttävän energiaa enemmän työn välttelyyn kuin tottelemiseen. Loppupuolella sain kuitenkin muutamia ihan hyviäkin pätkiä Kelmin kanssa, orista kyllä huomasi että se oli kouluhevonen. Loppuverryttelyihin mennessä olin jo ihan hiestä märkä ja kurkkua kuivasi, mutta olin silti tyytyväinen itseeni että sain edes muutamia hyviä pätkiä. Loppukäynneissä Kelmikin oli jo rennompi.

04.04.2023 Terveen paperit ja metsän miellyttävyys
Tammi-helmikuussa Kelmi sai pitää niin sanotun joululomansa, ja samalle ajanjaksolle osui myös hammashuolto. Muutamia hammaspiikkejä lukuun ottamatta hampaiden kunnosta tuli vain kehuja, kuluma on siistiä ja sellaista kuin tämän ikäiseltä, hyvähampaiselta hevoselta odottaakin. Kengitysvälikin on pysynyt normaalina, yksittäinen siististi irronnut kenkä on ollut suurin kavio-ongelma – eli käytännössä kavio-ongelmia ei ole ollut. Kuten eläinlääkäri kehui Kelmin hampaita, kengittäjä on kehunut Kelmin kavioainesta. Viime klinikkakäyntikin (laajempi terveystarkastus kintturöntgeneineen kaikkineen lähinnä oman mielenrauhani vuoksi) poiki kookkaan laskun lisäksi ainoastaan hyviä uutisia, erityisesti jalkaterveyden osalta. Joten Kelmi-herra on tosiaan terveeksi todettu, ja toivon tosiaan sen jälkeläisten – nykyisten ja tulevien – perineen etenkin hyvät jalat ja kaviot!

Maaliskuussa Kelmi palasi takaisin peruskuntokaudelle, tutun tympeän oloisena kaikesta mahdollisesta luistaen. Yhteinen sävelemme tuntui hukkuneen huilikauden aikana kokonaan, enkä rehellisesti sanoen ole varma, onko se vieläkään löytynyt. Satunnaisia onnistumisia toki tulee niin minun kuin muidenkin Kelmin selässä käyneiden kanssa, mutta ei herra erityisen mielellään tee.. mitään. Suuren, räikeän poikkeuksen kaavaan tekee maastoilu; metsässä Kelmi tuntuu viihtyvän ja rauhoittuvan, tekevän paljon paremmin yhteistyötä. Tämän olen toki huomannut ennenkin, jo keskustellessani orin ostamisesta kasvattaja kertoi maastoreittien olevan ehdoton treenipaikka numero yksi tämän hevosen kanssa. Oikeassa oli, ja olenkin ihan suosiolla jättänyt kentällä pyörimiset minimiin siirtyen hiomaan koulukiemuroita maastoreiteille siinä määrin kuin niillä tila riittää. Kyllä tämä taas tästä, ajan kanssa.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen