Kurjenpesä

Haltiasalon Teela "Teela"

Perustiedot

Meriitit

© Meeri N.

Tausta

Kurjenpesä, pikku haltiasalolaisten suomenhevosten koti. Näitä ei yksinkertaisesti voi olla liikaa, siinäkään vaiheessa, kun karsinapaikkojen suhteen täytyy olla.. luova.

Vitsit sikseen. Teela muutti Kurjenpesään odotettuna ja rakastettuna, monen varsakuvien sekä kertomusten kera. Kuten yleensäkin, kiinnostuin varsasta sen suvun vuoksi, ja mitä enemmän sukua tutkin, sen innostuneemmaksi kävin. Ensimmäiset kuvat aiheuttivat tietenkin sulamisreaktion; niin eläinlapset aina tekevät. Kuvia seurasi muutama video laitumella ilakoivasta, jalkojaan testaavasta ruunikosta varsasta, joka loikista päätellen oli juuri löytänyt hyppykoikkaloikkapukkishow'n riemut. Pikku-Teela liikkui niin kevyen helposti, ilmavasti ja itsevarmasti, että tiesin saman tien tästä tulevan esiintyjä. Olin muuten oikeassa, Teelasta kasvoi oikea yleisön edessä loistava tähti!

Vaikka Teela nykyään ihan mutkaton, leppoisa kaikkien kaveri onkin, sillä oli pari järkyttävän vahvaa uhmakautta, jolloin kellään ei ollut kivaa. Edes tammalla itsellään. Teela kyseenalaisti kaikki ja kaikki, ihmiset ja hevoset, joutuen tarhaamaan hetken yksinään. Nuori tamma nimittäin rehellisesti haastoi riitaa vanhempien tammojen kanssa eikä lopettanut ennen kuin joku höykytti sen kunnolla. Fiksusta, hyväkäytöksisestä nuoresta tuli kahteen kertaan rajusti kapinoiva nuori, joka ei tuntunut itsekään viihtyvän itsensä kanssa. Pahimpien myrskyjen tyynnyttyä Teelasta kasvoi melkein kainaloinen, oikea halinkaipuinen kullanmuru.

Luonne

Teela oli hyvin itsevarma varsa, josta rajujen uhmakiukkujen jälkeen kasvoi itsevarma, tyyni ja tyytyväinen aikuinen. Rajujen henkisten kasvukipujen ja myrskyjen jälkeen niin tamman mielenmaisema kuin käytös on ollut hyvin tasaista, haltiasalolaiseni oikein hohkaa sitä hyvää oloa, jota jokainen itsensä kanssa sinut oleva huokuu. Ruunikko selvästi viihtyy nahoissaan, on sinut itsensä kanssa. Muiden hevosten jatkuva härnääminen ja haastaminenkin jäivät henkisten kasvukipujen loputtua pois; Teela tarhaa isossa tarhassa useamman tamman porukassa ongelmitta. Tarhaporukan ryhmähenki vaikuttaa loistavalta, kaikki rapsuttelevat kaikkien kanssa eikä samasta heinäkasasta syöminen ole mitenkään tavatonta. On ihanaa katsoa, kuinka hevosilla on hyvä olla - erityisesti Teelalla, joka joutui painimaan henkisten peikkojensa kanssa monet kerrat.

Kuka tahansa pärjää Teelan kanssa; ominaisuus, jonka arvotan hevosessa erittäin korkealle. Hyvä terveys sekä luonne, käsiteltävyys ja ratsastettavuus siinä mukana, ovat kullan arvoisia! Teelan kohdalla olen asiasta kahta tyytyväisempi, huojentuneempikin, nuorempana ruunikko nimittäin tarjosi hammasta ja kaviota, koetti rynniä oviaukoista sekä porteista tai muuten vain jyrätä taluttajaansa. Tammani ei tosiaankaan ole aina ollut sellainen hyvän mielen haliheppa ja turpaterapiakaveri, jollainen se nykyään on!
Onneksi nykyhetki ratkaisee, huono käytös jäi nuoruusvuosiin. Tammani käyttäytyy suorastaan esimerkillisesti läpi kengitysten, lastausten, arkisten harjaushetkien. Se kävelee ihmisen tahdissa pyrkimättä ohitse (tai ylitse..), malttaa odottaa ovien ja porttien kohdalla rynnimättä sen enempää sisään kuin uloskaan. Pitkätkään ajat paikoillaan seisten, käytävällä tai missä tahansa muualla, ei sekään haittaa. Teela pysyy tyynenä vilkkaissakin paikoissa, sille on aivan sama, ollaanko kotosalla vaiko keskellä suurten kisojen varikkoa. Kuljetussuojat ovat vähän hassut kapistukset, ne jalassaan Teela ottaa oikein harkitsevan varovaisia, hupsun näköisiä askelia, jotka selkeästi eroavat sen normaalista liikeradasta. Ei tamma kuitenkaan sano niistäkään mitään, suojat saa pukea sekä riisua kaikessa rauhassa. Oikein pitkän harjaushetken aikana Teela saattaa torkahtaa, hierottaessa ruunikko ottaa melko lailla joka kerta kauneusunet. Muutoin tamma on valpas, kuitenkin rento, niin hoitajansa kuin ympäristönsäkin huomioiva hyväntuulinen hevonen.

Jo maitovarsaikäisenä haltiasalolaiseni liikkui ilmavan kevyesti, eikä tämä kadonnut iän myötä mihinkään. Teelalla on kolme hyvää, jopa hienoa askellajia, laukka selkeänä bravuurina. Askel on pitkä, tahdikas ja irtonainen, mukavan elastinen ja vähän joka suuntaan hienosäädettävissä, kunhan kauniisti pyytää. Takaosa työntää, etuosa kevenee, ryhti on hyvä ja hevonen äärettömän hyvä, pehmeä, vastaanottavainen. Teela haluaa tehdä töitä, ruunikko nauttii valtavasti niin koulukiemuroista kuin maastoilemisesta, esteistäkin, vaikka ne ovat jääneet vähemmälle. Tamman hyppytekniikka on kyllä ihan hyvä, ja eiköhän tästä olisi metrin radoille jos lähtisi tosissaan treenaamaan. Kouluratsastus on kuitenkin Teelan laji, tamman itsensäkin mielestä; se syttyy kunnon koulutreenistä enemmän kuin estejumpasta.
Sen verran tammassani on uhmaa ja kipakkuutta, että se antaa ratsastajalleen välitöntä, terävää palautetta, mikäli jokin menee pieleen. Kokemattomampikin ihminen hoksaa varmasti Teelan ilmoittaessa nyppivästä ohjasta, nakuttavasta kantapäästä tai ratsastajan hevosta haittaavasta vinoudesta! Nelivuotiaana tamma tiedotti asiat varsin isolla pensselillä maalaten, nykyään se on vähän hienovaraisempi, vaikka nykäisee kyllä päätänsä rajummasti tai polkee jalkaansa jos kokee sellaisen aiheelliseksi.

Pehmein, selkein avuin Teela liikkuu kuin vanhan Muumi-animaation duurivoittoisen musiikin tahdittamana, iloisena, kevyenä, oikein odottaen seuraavia ohjeita. Ennakointi ei kuitenkaan kuulu Teelan repertuaariin, se odottaa aina avut ennen kuin toimii eikä oleta laukan nousevan kolmannellakin kierroksella samasta kohtaa kuin nousi kahdella ensimmäisellä kierroksella. Joissakin asioissa kokematon tai huolimaton ratsastaja saa vähän apua, esimerkiksi kulmissa Teela kääntyy ilman apujakin ennemmin kuin törmää aitaan tai seinään. Tosin kovin montaa kertaa tamma ei tämmöisiä pelastustoimia tee, viimeistään kolmannessa ratsastamattomassa kulmassa ruunikko pysähtyy jääden odottamaan ratsastajan työpanosta.

Matkustaminen lienee Teelalle pakollinen paha. Lastaus sujuu aina ongelmitta, hevosen ilme vain on vähän happamansorttinen erityisesti pidempien matkojen jälkeen. Teela ei kuitenkaan menetä ruokahaluaan, kuovi lattiaa tai potki seiniä. Se on kuitenkin vähän tyytyväisemmän näköinen saadessaan matkustaa kaverihevosen kanssa.
Viimeistään yleisön eteen päästessään matkamielipaha kuitenkin unohtuu. Teela yksinkertaisesti rakastaa esiintymistä laittaen aina jalalla vieläkin koreammin kuin kotona. Näyttelykehässä ei tosiaan tarvitse pelätä, että tuomari pyytäisi esittämään liikkeet uudelleen esittämättä jääneen ravin takia! Kertaalleen olen tosin joutunut esittämään ravin uusiksi, kun tuttu tuomari halusi nähdä joko Teelan hyvän liikkeen uusiksi (tai vaihtoehtoisesti pistää minut uudelle hölkkälenkille). Kouluradalla tammani lähettäisi varmasti lentosuukkoja, mikäli osaisi, ja palkintojenjaossa tammaa tuntuu harmittavan, mikäli mahdolliset kukkaset annetaan minulle eikä sille. Ruusuke sentään kiinnitetään Teelan suitsiin, kuten tammani (ja toki minunkin) mielestä oikein on.

Sukutiedot

KRJ-palkittuja sukulaisia;

Isän puolella iiii. Kiertolainen KRJ-I / iiie. Talvitaru KRJ-I / iiei. Aatteenkätkijä KRJ-II / iiee. Vain Väliaikainen KRJ-I / ieii. Pähkinävaras KRJ-I / ieei. Kuningaskettu KRJ-I / ieee. Vinhapolkka KRJ-I

Emän puolella eiie. Välkkeen Pirra KRJ-I / eiee. Soima KRJ-II / eeii. Lysti-Vinski KRJ-II / eeei. Pyyhältäjä KRJ-I

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Haltiasalon Teela kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy tamman VH-profiilista.

Päiväkirja & valmennukset

11.11.2023 Kuka tahansa pärjää Teelan kanssa, kirjoittanut Veera R.
"Kuka tahansa pärjää Teelan kanssa", oli Ainon vastaus, kun kyselin tämän päivän ratsusta lisätietoja. Tämä riitti minulle tiedoksi ja päätin toteuttaa suunnitelmani ilman satulaa maastosta. En tiedä onko se fiksua ensimmäisenä tehtävänä vieraalla hevosella, mutta ehkä joku meikäläisen raadon käy talteen poimimassa, jos tiemme ratsuni kanssa erkanevat. Tamma löytyi tallista sovitusta karsinasta, harjapakki ja suitset taasen varustehuoneesta. Varustin ensin itseni, eli vaihdoin ulkohousujen tilalle vähän vähemmän liukkaat ratsastushousut, mutta röyhkeästi lenkkarit meinasin pitää jalassa. Päähän kypärä koristamaan, kolmisormihanskat aina paleleviin käsiini ja heijastinliivin löysin lainaan myös. Tamma oli suhteellisen puhdas, joten kovin kummoista sutimista se ei kaivannut. Kaviot katsoin huolellisesti ja kengät heiluttelin lävitse – hyvin olivat kiinni. Ei muuta kuin suitset päähän ja ulos etsimään selkään nousuun soveltuvaa koroketta.

Teela ei kuulemma mitään kummoista rääkkiä tänään kaivannut, vaan ennemmin mindfulnessia, mikä sopi paremmin kuin hyvin. Matkamme eteni mukavasti maastoreittiä pitkin käynnissä päälle vartin verran. Lunta oli satanut juuri sen verran, että kavion jäljet jäivät näkymään valkoiseen maahan. Havahduin siihen, että minua meinasi alkaa hieman palelemaan, joten päätin ottaa ravia lämmetäkseni. Teelan ravi oli melkoisen mukava istua, mutta tarrasin silti hieman harjan juuresta kiinni, etten vatkaisi selässä turhia. Siirryimme takaisin käyntiin tullessamme tien pätkälle, jossa oli inhottavan kokoista soramurikkaa ajettu. Onneksi pätkä ei ollut pitkä, vaan pääsimme tämän jälkeen vielä ravaamaan vähän lisää. Ravipätkän jälkeen oli pakko kaivaa puhelin edestä ja katsoa karttaa – emmehän me täältä pääsekään helposti ympyräreittiä niin kuin olin luullut. Ei kuin hevonen ympäri ja samaa reittiä takaisin. Teela onneksi palasi kotia päin ihan samaa tahtia kuin toiseenkin suuntaan, eikä osoittanut merkkejä innostuksesta kotiinpaluusta. Uskalsin pienen pätkän hyvällä pohjalla sillä siis laukatakin.

Maastoreissumme oli oikein mukava, eikä Teelan kanssa ongelmia tullut. Oli se Aino ollut oikeassa, että Teelan kanssa pärjää kuka vain.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen