Kurjenpesä

Athtar Shariqan al Braqa "Altai"
✝ 26.09.2023

Perustiedot

Meriitit

© Oliver Seitz (Public domain)

Tausta

En ole eläessäni omistanut puhdasta arabialaista täysiveristä. Olen ratsastanut muutamalla, ja pidin näistä hevosyksilöistä, niiden rehellisyydestä, nöyryydestä ja työmotivaatiosta. Englantilainen täysiverinen on minulle kuitenkin tutumpi täysiverinen, vaikka Famonan sekä welsh part bred -ponieni myötä myös nämä osin arabialaiset tulivat tutummiksi. Mieleni perukoilla alkoi kyteä ajatus puhdasverisen arabialaisen hankkimisesta Kurjenpesään, pääasiassa wpb-jalostukseen, mahdollisesti trakehnerjalostukseen. Tiesin joutuvani tinkimään kapasiteetista, arabit nyt eivät ole samanlaisia Grand Prix -ratsuja kuin puoliveriset, mutta ei niiden tarvitse ollakaan. Arabeilta haetaan jalostuksessa muita hyviä ominaisuuksia.

Kytevä ajatus sai muodon ottaessani yhteyttä Yhdysvaltalaiseen arabitalliin, al Braqaan. Tallin hevoskanta vaikutti todella lupaavalta, ja al Braqan väki auttoi minua valikoimaan sopivan yhdistelmän tilausvarsalle kerrottuani toiveistani ja tavoitteistani sekä varsan itsensä, että sen (toivon mukaan tulevan) jalostusuran suhteen. Sopiva suku antaa hyvät lähtökohdat tulevalle, vaikka hevosten kanssa ei tietenkään voi koskaan olla varma siitä, mitä tapahtuu. Se Grand prix -lupaus voi loukkaantua ennen kuin ehtii nii sanotusti saavuttaa mitään, tai kaikin puolin jalostusyksilöksi sovelias hevonen onkin täysin hedelmätön.
Tilausvarsani, ensimmäinen arabini, syntyi huhtikuun ensimmäinen päivä. Sain varsasta valtavan paljon kuvia ja videoita sekä yleisesti kuulumisia siitä, miten nuori ori kasvoi ja kehittyi – paljon enemmän ja useammin kuin olisin koskaan osannut toivoa!

Lopulta vuoden vanha täysiverinen laski kavionsa lastaussillalta Kurjenpesän pihamaalle. Kimoutuva, ryhdikäs, elegantti nuori oli jotenkin kevyt, enkä tarkoita nyt (pelkästään) sen rakennetta tai olemusta. Ori vain jotenkin oli niin sormenpäillä ohjailtavissa riimunnarun päässä, että minusta tuntui äkkiä jotensakin rempseästi, turhankin reippaasti kävelevältä pohjalaisemännältä (vaikka olenkin espoolainen seinäruusu), sen verran kieroon hevonen minua katsoi.
Tervetuloa Suomeen, Athtar Shariqan al Braqa. Altai.

Luonne

Vuosikkaasta nuoresta on kasvanut aikuinen, mutta herkkyys on jäänyt. Harjan kovuudella tai loimen materiaalilla ei ole onneksi väliä, sellaisten asioiden suhteen Altai ei herkistele ollenkaan, mitä nyt toivoo ja odottaa käsittelijältään melkoisen hellää harjakosketusta. Ei sellaista juuri ja juuri karvapeitteeseen koskevaa hipsuttelua, mutta hellää. Muutama reipas harjanveto kiireessä ennen loimittamista on Altaille jos ei nyt aivan henkilökohtainen loukkaus, niin ainakin paheksunnan aihe. No hyvä on, on tässä hevosessa myös vähän turhasta herkkistelijän vikaa.

Rauhallisella silkkihansikaskohtelulla täysiveriseni on mitä miellyttävin hevonen. Ne (hevosen mielestä) turhan reippaat, nopeat, vahvat otteet ja kosketukset eivät aiheuta vetopaniikkia, levottomuutta tai mitään sellaista, ei Altain hermorakenteessa tai käytöstavoissa ole vikaa. Jokunen hännän huiskaus sekä kovasti mutruun menevä naama ovat Altain tapa ilmaista, että käsittelyssä olisi parannettavaa. Herrasmies kaikessa herkkistelyssäänkin. Raspauksesta Altai ei oikein välitä, mutta antaa tehdä sen siinä missä kaiken muunkin ilman huulipuristia, rauhoittavia tai muitakaan apukeinoja. Kengityksestä ori ei ole moksiskaan, ainoastaan todella tiukassa oleva kenkä, jota joutuu irrotettaessa työstämään ja nitkuttamaan tiukkojen kotkausten vuoksi vähän enemmän, saa Altain harmistumaan. Muuten kimo seisoo läpi kengityksen tyynen arvokkaana. Vakikengittäjämme tosin on Altain lempi-ihminen, ori kunnioittaa hänenkin tilaansa, mutta hakee selkeästi enemmän huomiota ja kontaktia kengittäjän kuin muiden ihmisten kanssa.
Talutettaessa Altai tuntuu yhä edelleen olevan jotenkin sormenpäillä ohjattavissa. Orin kävelytahti on reipas, muttei kiireinen, se malttaa hidastaa ja pysähtyä. Nuorempana orini otti hieman kierroksia muiden hevosten huuteluista sekä tarharalleista, nykyään Altai ei ole moksiskaan, korkeintaan tosissaan uhoavan orin vuoksi se jännittyy hetkellisesti. Altai ei kuitenkaan lähde haastamaan riitaa muiden hevosten kanssa eikä myöskään ala liehitellä tammoja. Tarhassaan se kyllä vastaa muille hevosille, liehittelee ja korskuu, mutta talutettaessa Altai tietää olevansa töissä keskittyen siksi siihen tilanteeseen ja ihmiseen. Onni on viisas, hyvätapainen hevonen.

Ei liene yllätys, että Altain herkkyys näkyy selkeimmin ratsastettaessa. Maasta käsin työskennellessäkin ori on hyvin herkkä, hyvällä tavalla reaktiivinen sekä todella vastaanottavainen, ja ratsastettaessa nämä piirteet korostuvat. Tästä herkkyydestä oli alkuun harmiakin, ratsutusvaiheessa Altain reaktiot olivat todella liioitellut, terävät ja räjähtävät. Ikä sekä rutiini toivat kimollekin itsevarmuutta, ja vaikka siitä edelleen löytyykin räjähtävyyttä (liian terävät avut siirtymisessä tekevät täysiverisestäni nelijalkaisen raketin sekä joka ikisen koulutuomarin paheksunnan kohteen) orin liike-energian saa nykyään kanavoitua paljon järkevämmin. Kokematonta nuorta ei tietenkään voi syyttää liioitelluista reaktioistaan, eihän se uransa alkutaipaleella tiennyt kunnolla, mitä siltä odotettiin.
Nykyään Altai on upea ratsu. Hieman anteeksiantamaton millä tahansa tavalla virheellisille tai puutteellisille avuille, eikä Altai myöskään työskentele kunnolla ellei ratsastaja tee samoin. Täysiveriseni on erinomainen peili ratsastajansa työskentelystä. Ikä on sentään tasoittanut Altaita sen verran, ettei se enää protestoi virheellisiä apuja täydestä vauhdista pysähtymisellä, pystyyn hyppäämisen yrittämisellä tai muilla jyrkillä keinoilla. Ennemmin ori jännittyy, huitoo hännällään, puree kuolaimia, saattaa potkaista vatsansa alle.

Parhaimmillaan kimo toimii niin hiuksenhienoin avuin, ettei se pienten hevoshullujen ihastuksen tunne hienon hevoskuvan edessä ole kaukana. Tämä zen-tila vaatii työtä ja keskittymistä, eikä tosiaan tule ilmaiseksi vain siitä riemusta, että istut rentona hevosen selässä. Altai tekee mielellään töitä, se on hyvin työteliäs ja yhteistyöhaluinen hevonen, joka on iän myötä oppinut sietämään mukavuusalueensa rajojen venyttämistä.

Lastaus- ja purkutilanteissa ei koskaan mene kauaa, oli lähtö sitten kiireellinen tai rauhallinen, kuten sen pitäisi olla. Ainakin voin olla lähes sataprosenttisen varma, että hätätilanteessa saan Altain melko varmasti koppiin/rekkaan ilman ongelmia. Altai matkustaa rauhallisesti yksinään, matkaseuran kanssa se herkästi unohtuu kuuntelemaan ja pohtimaan seuraansa (kamerakyttäys sekä miltei koskematon heinäverkko todistavat tämän), vaikka Altai onkin aina erotettuna muista orilevyllä.
Kilpailupaikoilla kimoni on ollut se lentoon lähtevä hyppykoikkaloikkajänis, jonka käytös ei ole kerännyt kiitosta, sekä tulinen, mutta täysin hyppysissäni oleva Uljas Täysiverinen. Onneksi, onneksi Altai on nykyään vain ja ainoastaan jälkimmäistä! Se imaisee kilpailupaikkojen tunnelman itseensä saman tien, kokoaa ryhtinsä, kasvaa kymmenisen senttiä ja tuntuu alleviivaavan paikalla oloaan sekä oriuttaan, vaikkei ryhdykään huutavaksi mölyapinaksi. Toisin kuin silloin nuorena orina ensimmäisissä kilpailuissaan.. Käsihevosalueella Altai saattaa kävellä hivenen jännittyneenä rentoutuen kuitenkin verryttelyssä päästessään tosissaan töihin. Kimoni nauttii esiintymisestä, etenkin näyttelykehissä, ja siitä huomaa, kuinka sen egoa hivelee saada osakseen tuomariston sekä yleisön mielenkiinto. Oli se sitten ihastelua tai kohteliaisuutta suorittavaa ratsukkoa kohtaan.

Sukutiedot

Jälkeläiset

08.07.2020 trak-t. Rozanica d'Lion e. Chelmsford Ruthie om. Tuulia T. VRL-00084
18.06.2021 ox-t. Lami'ah al Qismat e. Lamia al Sparta om. al Qismat Arabians (VRL-00555)
26.09.2023 trak-t. Crane Melisandre e. Margaery Lind om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

30.06.2021 Kouluvalmennus, valmensi Crimis
Päivän toinen valmennettava erosi ulkoisesti ensimmäisestä kuin yö päivästä: Ainon alla oli suomenhevosen sijaan nyt arabialainen täysiverinen. Oli ilo seurata, miten kevein askelin Egyptin ihme liihotteli jo alkuverkassa, valkoista häntäänsä korkealla kantaen.
”Keeevyt käsi”, muistutin, kun Aino lähti kokoamaan hevosta. Yhtään liian vahva pidäte sai Altain niskan heti jäykäksi ja hännän huiskimaan kiukkuisena. Aino sai pistää mindsettinsä aivan eri asentoon edellisen ratsunsa jälkeen. Saarnikin oli ollut herkkä, mutta Altai oli se potenssiin kymmenen. Naisen kasvoilta näki, miten hän ratsasti kieli keskellä suuta. Ilme oli tiukka. ”Leuka ylös! Onhan se nätti, mutta katse menosuuntaan. Ja hengitä hyvä ihminen, ootte kireitä kuin viulunkielet.” Aino naurahti, pyöräytti hartioitaan ja veti henkeä. Muutos hevosessa näkyi heti.
Hengitysharjoitusten jälkeen vetreytynyt ratsukko lähti työskentelemään sulkutaivutuksilla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Molempiin suuntiin tehtyjen, hyvin sujuneiden sulkujen jälkeen siirryttiin laukkatyöskentelyyn. Altain laukannostot olivat suorastaan räjähtäviä, ori ampaisi lähdöissä lähes pystyyn.
”Joo, hyvä energia, toi kun saadaan vähän enemmän eteen ja vähemmän ylös”, virnistin Ainolle, ”sun täytyy nyt minimoida sun apuja ihan kunnolla. Pelkkä iiihan pieni hipaisu sisäistuinluulla.” Nostoista siirryttiin askeleen kautta tehtäviin vaihtoihin, kun Altai ei enää ollut sinkoamassa kohti taivasta. Aikamoisia pomppuja saatiin kyllä niistäkin, ja Aino sai tosissaan keskittyä pitämään kätensä hipihiljaa paikallaan.
”Loistavaa, ota vaan loppuravit”, kehuin, kun orin räjähtävä energia saatiin kanavoitua oikeaan suuntaan ja vaihdot sujuivat siististi. Aino suorastaan säteili kimon selässä. Ymmärsin kyllä: oli mieletön tunne, kun herkkä hevonen toimi kuin ajatus. Loppuverkassa ori jolkotteli huomattavasti rennommin kuin alkuverkassa, pyöreää kaulaansa pitkälle venyttäen. Sai muuten olla tyytyväinen!

07.02.2023 Kohti erinäisiä virstanpylväitä laatuarvostelusta kisaeläkkeeseen
Tammikuussa kiersin Altain kanssa useiden valmentajien valmennuksissa, niin tuttujen kuin uusienkin (sillä tavalla uusien, etten ole heidän valmennuksissaan käynyt, nimet sekä maine olivat toki ennestään tuttuja!). Oman istuntani hiomisen lisäksi Altaita itseään on viilattu parhaaseen mahdolliseen terään, toiveissani kun on ollut ilmoittaa se helmi-maaliskuussa Kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Ori itse on onneksi terve ja upeassa kunnossa, joten ainoat mahdolliset esteet suunnitelmieni tiellä ovat täysin hevosesta riippumattomia.

Altain työskentely peilaa niin hienosti ratsastajan istuntaa ja työskentelyä, että tammikuun alun valmennukset olivat miltei masentavia saadessani pitkän vikalistan pikkuvikoja. Mutta tätähän se on, jatkuvaa kehittymistä ja korjailua! Myönnän myös kehonhuollon jääneen hieman vajaaksi, mikä tietysti näkyy istunnassani. Altain kohdalla olen hionut laukanvaihtoja, avoja ja sulkuja. En tiedä, mikä villitys kimooni on iskenyt, sillä alkutalvella Altai alkoi tosissaan ilakoimaan laukanvaihtojen kanssa! Vaihdoista tuli äkkiä isommat kuin ennen, joskus vaihtoja tuli useampi peräkanaa, aivan pyytämättä, tai kesken ihan tavallisen laukkatehtävä herra alkoi vaihdella laukkoja itsekseen. Kaikki tämä rennon ja hyväntuulisen oloisena. Aluksi epäilin istuntaani, mutta Altai ilakoi vaihtojen kanssa kaikkien muidenkin ratsastajien alla. Avoja sekä sulkuja olen hionut osin itseni takia, poikitusta on tullut muidenkin hevosten kuin Altain kanssa vähän liikaa, ja Altai ei tosiaan anna tämmöistä anteeksi vaan poikittaa kunnolla kerran sellaista pyydetään. Hienosäätöä, hienosäätöä.

Voin ilokseni todeta työn kantavan jälleen hedelmää, niin ratsastustreenien kuin oheisliikunnankin. Onneksi naapureista löytyy seuraa niin lenkille, pilatekseen kuin kotijumppaankin! Minun lisäkseni vakivalmentajani on ratsastanut Altaita, ja kaikki alkaa olla mallillaan. Kesän Altai sitten saakin lomailla, kisaeläkekin odottaa aivan kulman takana. Vastahan tämäkin oli nuori ja raaka, nyt jo aikuinen konkari, jolla on omia, aikuisikään ehtineitä jälkeläisiä!

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen