Kurjenpesä

Kurjen Tarhakalmisto "Tarja"

Perustiedot

Meriitit

© kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan

Tausta

Puntaroin pitkään ja hartaasti Leikin astuttamista Ennan omistamalla Tahvolla, ja kävinkin epäilyksiäni sekä huoliani moneen kertaan lävitse Ennan kanssa. Ori ei luonteeltaan ole sitä, mitä suomenhevoselta tai hevoselta ylipäätänsä haen, olkoonkin kuinka työntekoa rakastava. Toki minullakin on haastavia hevosia, ja niidenkin kanssa olen saman ongelman äärellä. Riittääkö hyväluonteinen vastapari kompensoimaan haastavaa luonnetta? Luonteen periytyminen ei edes ole aivan niin suoraviivaisen ennustettavaa kuin vaikkapa värien periytyminen (jossa toki edelleen on kysymysmerkkejä).

Enna päätyi lainaamaan yhtä tammoistani Tahvolle morsiameksi, ja samalla minäkin totesin ottavani riskin, katsovani, mitä tulee. Jos lopputuloksena on hankala hevonen se todellakin pysyy kotona, mutta tuskin jatkaa sukuaan. Leikin lisäksi Viola astutettiin Tahvolla, mikä vähän nauratti minua. Kivaluonteisia, mukavia tammoja kumpainen, toinen vain fiksu ja toinen.. vähän vähemmän fiksu.
Vielä enemmän minua nauratti, kun varsat syntyivät ja kasvoivat. Viola varsoi ensin todella komean, raamikkaan orivarsan, myöhemmin Leikki teki yhtä lailla raamikkaan, kauniin tamman. Tamma, josta tuli Kurjen Tarhakalmisto ja edelleen Tarja, oli alusta alkaen niin fiksu ja hienoluonteinen, hieno (nimenomaan luonteeltaan!) ja tiedä mitä, että sydänhän siinä meinasi pakahtua. Ori, Klaus-Henrik, ei myöskään muistuttanut isäänsä, vaan oli ja on hyvinkin kiltti hevonen, sekä vähän.. spesiaali. Yksinkertainen. Tästä olimme ja olemme Ennan kanssa yhtä mieltä. Mutta se, mikä minua varsoissa ihan oikeasti nauratti, oli se tosiseikka, että fiksu varsa oli yksinkertaisesta emästä ja yksinkertainen varsa fiksusta emästä.

Tarja tuntuu edelleen pieneltä tuhkimotarinalta, hevoselta, jonka kohdalla kaikki mahdollinen meni paremmin kuin kuvitella saattoi. Tamma peri vanhemmiltaan juuri sen mitä olin toivonutkin, ei yhtikäs mitään mitä en halunnut ja loput.. en tiedä, mistä kaikki Tarjassa oikein onkaan peräisin, mutta olen kiitollinen. Toivottavasti tämä satumainen onni ei lopu varsojen kohdalla. Tai varsan, mikäli ensimmäinen ottaa kunnon takapakin ollen pahempi kuin isoisänsä ikinä.
Kyllä, myös sen ideaalihevosen kohdalla voi murehtia vuosikausia eteenpäin.

Luonne

Tarjan on oltava maailman viisain hevonen. Hieman vakavanpuoleinen tamma väläyttelee silloin tällöin lempeää, pehmeää puoltaan sekä huumorintajuaan, muttei ole kyljessä kiehnäävää, ihan jokaista vastaantulijaa rakastavaa mallia.

Nuorena Tarjassa oli ilkikurisuutta sekä seikkailunhalua. Suurimman osan ajasta se pysytteli emänsä, myöhemmin tarhakaveribestiksensä, läheisyydessä, muttei epäröinyt lähteä tutkimaan hämäriä nurkkia, pelottavia metsänlaitamia tai omituisia ääniä. Sitten ruunikko vakavoitui, sen ilme tuimeni ja sosiaalinen käytös muuttui hillitymmäksi. Muutosta on jälleen näkyvissä aikuisen Tarjan ikääntyesä lisää, hoitaessa omia varsojaan; nuttura on löystynyt, ilkikurisuus pilkahtelee jälleen. Varsoilleen se on tiukka, mutta ymmärtäväinen kasvattaja, lempeämpi mitä tuimanpuoleisesta ilmeestä voisi kuvitella.
Viisas, viisas Tarjani. Tammasta löytyy herkkyyttä, intuitiivisuutta. Vaikka jotkin asiat ovat saaneet Tarjan varautuneeksi, se on aina ymmärtänyt mitä kannattaa oikeasti pelätä ja varoa, milloin pikku puhina riittää siksi aikaa, ettei enää jännitä. Aina ei tarvinnut puhistakaan, hyvin moneen asiaan ruunikkoni suhtautui yhtä luontevasti kuin ruohoon totuttelemiseen. Esimerkiksi talutettavana tamma käyttäytyi alusta asti paremmin kuin joka ruohotupsun perään haikaileva, hömelö emänsä koskaan. Samaten kengitys vaikutti olevan Tarjalle ihan tuttu juttu, tamma ei ihmetellyt tilannetta, välineitä tai ääniä ollenkaan - ennemmin ruunikko vaikutti pitkästyneeltä!

Tarja oli junnuna, ja on edelleen, todella helppo käsitellä, muutenkin kuin talutettaessa ja kengitettäessä. Viisaana hevosena tammani ei koskaan ole tehnyt mistään isompaa numeroa, eikä se jaksa edes isommin ärtyä mistään. Elekieleltään hyvin hillitty ruunikko ilmehtii melkoisen selkeästi, ja Tarjan tyytymätön ilme onkin paljastanut hitaiden sekä hosuvien ihmisten osuvan johonkin hermonsivuun, vaikkei varsinaisesta ärtymisestä voidakaan puhua. Tarja itse vaikuttaa hyvin jämptiltä hevoselta, joka selkeäasti arvostaa järjestelmällisyyttä sekä asioiden tekemistä asiallisella tarmolla, haaveilla ehtii toistekin! Rutiinien orja tamma ei sentään ole, itse asiassa Tarha sopeutuu erittäin hyvin kaikkiin muutoksiin jäämättä murehtimaan niitä sen suuremmin.
Kaikkein mieluiten tamma matkustaa yksin, tai ainakin matkaseuran on oltava yhtä rauhallista sorttia mitä Tarja itse. Vannon Tarjan pyörittelevän silmiään, mikäli vieruskaveri pitää jatkuvaa elämää joko seurankipeyttään tai hermostuneisuuttaan!

Pienellä, tai vähän isommalla, laitolla Tarjasta olisi hyvinkin voinut saada yleis- tai kenttäratsun. Toiveissani oli jo Leikin kantoaikana kouluratsu ennemmin vaativaan B:hen kuin helppoon A:han. Toiveeni toteutui, Tarjasta kasvoi vaativan tason kouluratsu, joka myös hyppää hyvällä tyylillä. Esteitä ei ole sen isommin treenattu, todella simppeleitä ja suoraviivaisia tehtäviä alle metrissä sekä nuoruuden irtohypytykset. Tarja kuitenkin käyttää koko kroppaansa loistavasti hypyissä, nostaa jalkansa nopeasti, on varovainen, nopea ja rohkea. Sekä hurjan tiukkapipoinen, niin keskittynyt ja vakavissaan hyppäävä, että joku voisi kuvitella ilmeen olevan vihainen keskittyneen sijaan!
Kouluradoilla tammani ilme ei ole juuri sen pehmeämpi. Niin kevyt, pehmeä kuin ruunikko onkin ratsastaa, se vaikuttaa ulkopuolisen silmiin paljon kovemmalta kuin mitä onkaan pitkälti ilmeensä vuoksi. Liikehän pysyy kevyen rentona sekä jäntevänä; ainakin hevosiin perehtyneemmät huomaavat tamman olevan tyytyväinen ja liikkuvan mielellään. Siltä se myös tuntuu! Korkea työmoraali, loistava eteenpäinpyrkimys, rikkoutumaton keskittymiskyky. Tarja antaa paljon, joskin ainoastaan hyville ratsastajille. Tasapainon on oltava kunnossa, ohjastuntuman vakaa ja pehmeä, jalan paikoillaan. Kaikkia apuja, erityisesti istuntaa, tarkoin tuntosarvin tunnusteleva suomenratsuni reagoi juuri niin hitaasti tai nopeasti, terävästi tai pehmeästi kuin millaisin avuin siltä asioita pyydetään. Mikäli siirtymä töksähtää, liikkeen tahti ei pysy tasaisena tai hevonen puoltaa oikealle, vika on 99% ajasta ratsastajassa.

Tarjaa siunattiin melkoisilla liikkeillä. Askel on pitkä, tahdikas ja joustava, tamma kantaa itsensä upeasti työntäen takaosallaan hyvin joka askellajissa lyhentäen, pidentäen ja muutenkin hienosäätäen askeltaan aivan loputtoman tuntuisesti. Pienen etupainoisuuden, joka vaivaa lähinnä ravissa, saa herkästi ratsastettua pois, heikosta ryhdistä ruunikkoani ei ole voinut koskaan moittia. Toisinaan minun on hankala kehua itseäni tai hevosia, koen sen jotenkin pröystäileväksi käytökseksi (vaikken ajattele samaa muiden kehuessa itseään tai hevosiaan!). Tarjaa sen sijaan kehun aina vähän rintaani röyhistellen, suurta iloa ja ylpeyttä tammastani tuntien.

Esiintyminen näyttelyissä tai kilpailuissa, edes kotipihalla kameran edessä, ei ole koskaan kiinnostanut Tarjaa. Kisapäivät sujuvat omalla painollaan samaan tapaan kuin arkikin, Tarjan käytös tai ratsastettavuus pysyy muuttumattomana. Tarja ei juurikaan anna arvoa sitä seuraaville silmäpareille, ratsastajalta saatu kiitos motivoi paljon enemmän kuin täyden katsomon antamat aplodit. Tammassani ei ehkä ole esiintyjille tyypillistä karismaa, mutta jotakin vangitsevaa ruunikon olemuksessa on. Arvokkuutta, tietäväinen, viisas pilkahdus silmänurkassa.

Joskus, harvakseltaan, Tarja tulee laitumella luokse, laskee päänsä syliin rapsuteltavaksi. Hörisee tallissa tai tarhassaan tervehdykseksi. Tulee liki, puhaltaa lämmintä ilmaa iholle, mikäli sen kaulaa vasten itkee surujaan ja huoliaan. Sitten, huomatessaan ihmisen ilahtuneen tai rauhoittuneen, Tarja sulkeutuu takaisen vähäeleisen etäiseen kuoreensa antaen lämpöisen puolensa läikähtää esiin jälleen tarkoin valitulla hetkellä.

Sukutiedot

Kilpailutulokset

Kurjen Tarhakalmisto kilpailee porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa. Ajantasainen taso- ja ominaisuuspistetilanne löytyy tamman VH-profiilista.

VSR CUP 3 sijoitusta joista 1 voittoa
31.10.2022 Harmaatuulen Oriasema VSR Cup va B 2/29 69,285%
30.11.2023 Varismäki VSR Cup va B 5/34 71,867%
31.12.2023 Varismäki VSR Cup va B 1/33 74,986%

Päiväkirja & valmennukset

15.04.2022 Kouluvalmennus, valmensi Enna Reinivuo
Yritäpä ymmärtää sitä logiikkaa, kun hommaat itsellesi harmaita hiuksia aivan liian tiuhaan tahtiin aiheuttavan hevosen, mutta kuitenkin toivot ihan hirveästi, ettei sen jälkeläiset peri yhtäkään kamalaa piirrettä kyseiseltä ostokselta. Tahvo on kamalan ihana ja ihanan kamala, mutta onneksi omena putosi – tai oikeastaan lensi myrskytuulen mukana - hyvin kauas puusta. Tarjasta on kasvanut hiljalleen vallan mainion oloinen ja yhteiskuntakelpoinen tamma, ja aivan varmasti siitä tulee aikuisena hieno kouluratsu. Tarja on kuitenkin vielä vasta uransa alkutaipaleella, mutta tiedän jo nyt, että Aino varmasti saa tämän lupaavan nuorukaisen vietyä vaativiin luokkiin. Otin kutsun innoissani vastaan, kun Aino soitti ja kysyi tulisinko vähän jeesaamaan Tarjan kanssa. Ei tarvitse toista kertaa pyytää, lähden aina mielelläni Kurjenpesään pitämään valmennusta.

”Onpa se kasvanut paljon sitten viime näkemän!” hihkaisin kuin mikäkin vanhempi täti-ihminen nähdessään sukulaislapsensa ensi kertaa vuosikausiin. Kas kun en mennyt puristelemaan Tarjaa poskista samalla, kun tämän lauseen päästin suustani. Luulen, ettei tamma olisi tätä elettä pitänyt kovinkaan suuressa arvossa, oli työn teossa olevan ruunikon ilme sen verran vakava. Aino oli jo hetken ehtinyt verrytellä Tarjaa, hakea tuntumaa käynnissä ja ravissa. ”Se kulkee nyt kivan rennosti. Hieroja kävi viime viikolla, se on nyt kasvanut kauheaa vauhtia. Tuntuu, että etenkin selkään on nyt tullut paljon lihasta lyhyessä ajassa. Veti vähän jumiin varmaankin siitä syystä”, Aino selitti, istui harjoitusraviin ja siirsi ratsunsa käyntiin. Tarja sai muutaman kierroksen ajan hengähtää pitkin ohjin ennen kuin aloitimme työskentelyn.

Koska Tarja oli vielä ihan nuorukainen, olivat tehtävätkin sen mukaisia. Alkuun haimme todella loivaa pohkeenväistöä ja hienovaraisia askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsu reagoi apuihin hyvin, vähän liiankin hyvin ja herkästi tarjosi enemmän kuin mitä haimme. ”Malttia, malttia. Kevennä apuja ja tee pieni suoristus kesken väistön, jos lähtee liian jyrkkää”, neuvoin ratsastajaa. Väistöt tehtiin vain käynnissä, askeleen pituutta säädettiin myös ravissa, vähän laukassakin. ”Ota kevyt istunta, kun lähdet pidentämään laukassa, anna tammalle tilaa”, huikkasin Ainolle, joka työskenteli hienosti nuorikkoansa tukien.

Eihän me nuoren vasta-alkajan kanssa kauaa treenattu. Lyhyesti ja ytimekkäästi kun tekee, saa pidettyä hevosen mielenkiinnon yllä ja jaksaminenkaan ei lopu kesken. Tarja kyllä vaikutti siltä, että hän työskentelee enemmän kuin mielellään. Lopuksi treenasimme pysähdyksiä. Eihän niiden voi odottaa olevan suoria, saati sitten että tasajaloin seistäisi, mutta yllättävän kivasti Tarja kyllä suoritti ikäänsä nähden. Eikä me tässä vaiheessa mitään vinoutta lähdetty korjaamaan, keskityttiin enemmän siihen, että ratsu seisoo riittävän kauan aloillaan ja lähtee vasta käskystä liikkeelle. No eihän tämä ollut ongelma, Tarja suoritti täsmällisesti. Otettiinpa pari peruutustakin, kun paikallaan olo oli ruunikolle helppoa. Loppuun vielä rennot keventelyt. Hieno Tarja, oikein hieno.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen