Kurjenpesä

Brokeback I See Monsters "Aisu"

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Aisu on yksi "konkurssinkosiskeluhevosistani", kuten työntekijäni Aisua ja muuta neljäätoista samalla kertaa ostamaani hevosta nimittävät. Tottahan se on, kertaostoksena aivan järkyttävä määrä hevosia, rahaakin paloi ihan tuhottomasti. Mutta kehtaan väittää tehneeni hyvät kaupat, etenkin nyt, kun hevoset ovat kisanneet ja saaneet jälkikasvua.

Kauppojen synnyttyä Aisu jäi Saksaan kisattavaksi, sille oli ratsastaja valmiina, ja saimme tehtyä molempia hyödyttävän (lompakolleni yllättävänkin edullisen) kisadiilin. Jälkikäteen minua vähän harmittaa, sillä olisin mielelläni kilpaillut Aisulla itse, mutta tosiasiassa minulla ei olisi ollut aikaa. Jostain piti karsia, ja kaikkein helpointa oli karsia kisattavista hevonen, jonka selässä en koskaan ollut käynytkään.
Tamman kisaaja esitti Aisun myös kantakirjassa (KTK-II 73 pisteellä), ja Aisun matkatessa Suomeen minulla oli uusi yhteistyökumppani, joka lupasi ottaa minulta toistekin hevosia kisattavakseen. Aisun kanssa GP-luokkiin noussut lahjakas, työteliäs ratsastajatar asuu nykyään Alankomaissa pyörittäen omaa pientä koulutallia.

Aisu kotiutui Suomeen nopeasti. Tamman hieman omintakeinen luonteenlaatu ihmetytti ja huvitti minua, eikä kaikki tämä ihmettely tai huvittuminen ole vieläkään loppunut. Tuskin loppuukaan. Valikoivasti kuuro, toisinaan haaveisiinsa uppoava hannover osaa olla turhauttava hoidettava! Vaa’an toisessa, huomattavasti painavammassa kupissa on hyvä, mahtava ratsastettavuus, kapasiteetti ja työmotivaatio; töitä tehdessään Aisu ei saa kuurous- tai pääsumukohtauksiaan. No, tammat.

Luonne

Jos jollakulla tallini hevosista on valikoiva kuulo, niin Aisulla. Tai vaihtoehtoisesti ruunikko näkee niin paljon pikku-ukkoja, ettei se ehdi reagoida meihin lihallisempiin olentoihin mielikuvitusystäviensä viedessä kaiken huomion. Tamma tuijottelee usein aivan ihme nurkkiin ja paikkoihin uteliaan kiinnostuneena. Vielä useammin hannover ignooraa täysin kaikki saamansa kutsut, ääniavut, joskus kosketuksetkin. Kaikkein ärsyttävintä on, että Aisun palatessa pilvilinnoistaan tähän maailmaan ja tuntuu katselevan ihmisiä kovin huvittuneena, aivan kuin kenenkään ei pitäisi kiukustua siitä, että hevonen on lepuuttanut jalkaansa jo vartin varpaiden päällä.

Ei Aisu ilkeä ole, huolimatonkin tuntuu väärältä adjektiivilta. Tamma ei tahallaan tallo kenenkään varpaita tai jää parkkiin käytävälle, mutta tekeepä niin kuitenkin mennessään omiin tiloihinsa. Ollessaan läsnä ja kuulolla ruunikko käyttäytyy erinomaisesti, se on kiltti, helppo ja yhteistyöhaluinen hoidokki. Sellainen nallekarhu, joka rakastaa rapsutuksia eikä kiukuttele sen enempää lämmön mittaamisesta kuin verinäytteiden ottamisestakaan. Unohtuessaan mielikuvitusystäviensä seuraan Aisu muuttuu kuuroksi ja reagoimattomaksi; jalat eivät meinaa nousta ylös kymmenennelläkään pyynnöllä, hevonen ei hievahdakaan vaikka nojaisit vasten, suu ei avaudu kuolaimille tai edes herkuille.. Ja jos Aisu nostaakin jalkansa tai liikahtaa, se ei väistä eikä varo, vaikka ilman pääpöhnäänsä se kyllä tajuaa olla astumatta kenenkään varpaille. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä tämän hevosen sielunelämää ollenkaan. Hieronnan, kengityksen ja kaiken muunkin vähän pidempikestoisen hoitotoimenpiteen aikana Aisu vaipuu haavemaailmaansa, melkein nukahtaa, mikä aiheuttaa ketjuja vasten nojailua ja nuokkumista sekä kengittäjäparkaan nojailua.
Aisu liikkuu perusreipasta vauhtia, mutta unohtuu mielellään tutkiskelemaan kaikkea matkan varrelle. Omiin maailmoihinsa uppoutuneena Aisu ei sitten liikukaan, ja jos liikkuu, hyvin vaivalloisesti, jähmeästi ja hoippuen kuin rauhoituksen jäljiltä.

Noustessani ensimmäistä kertaa Aisun selkään odotin tamman olevan jollain tasolla tahmea, poissaoleva tai ainakin esittelevänsä valikoivaa kuuloaan tai ignooraavan puolet saamistaan avuista. Tämä oletus sekä sen totaalinen murentuminen hämmästyttivät minua vielä monta kymmentä ratsastuskertaa myöhemminkin, itse asiassa yhä edelleen. Työskennellessään Aisu nimittäin työskentelee eikä vain meinaa. Ei mikään ihme, että tamma on Grand Prix -tason ratsu! Tahdikkain, väljin ja elastisin liikkein etenevä Aisu on niitä pehmeän kevyitä, elegantteja liikkujia, ehkä vähän hämähäkkimäinen rakenteensa luoman yleisvaikutelman vuoksi. Mutta yhtä kaikki tamma liikkuu hyvin, ei erinomaisesti, mutta hyvin joka tapauksessa.
Aisu on yllättävän kevyt, helppo ratsastaa haluttuun muotoon. Askel pitenee ja lyhenee pienestä pyynnöstä, tamma kantaa itsensä ja päänsä yrittämättäkään ehdotella, josko ratsastaja tekisi tämän työn hänen puolestaan. Ihan ilmaiseksi hannoverini ei tietenkään töitä tee, vaikka jonkin verran ruunikko tekee vähän puolitehoisellakin ratsastuksella. Karkeasti ajateltuna siinä vaativien luokkien kohdalla Aisu alkaa odottaa ratsastajaltaan muutakin kuin vähän sinne päin ohjeistamista ja fiilistelemistä. Tamma ei juuri protestoi vääriä tai kovia apuja, se vain hidastaa eikä oikein tee mitään. Kaikkein suurimman arvon tamma antaa painoavuille ja istunnalle; jos istunta pidättää, on aivan sama, miten paljon annat pohkeita, Aisu uskoo istuntaa. Olkoon miten Grand Prix -hevonen, joka tekee todella hienot (puoli)piruetit ja sarjavaihdot, olen nauttinut kaikkein eniten Aisun kanssa työskentelemisestä puhtailla istuntatunneilla! Tamman antama palaute on suoraa, rehellistä ja välitöntä, niin onnistumisissa kuin niillä vähemmän hyvin sujuneilla pätkillä. Eikä tämä hevonen ole niitä diivoja, jotka vetävät herneen nenään ja ryhtyvät pukittelemaan tai kaahaamaan altasi, jos teet virheitä. Todella, todella hieno opetusmestari.

Vaan on Aisu todella hieno kilparatsukin! Lastaustilanteet tosin saattavat itkettää, jos ruunikko jää puoliväliin ramppia ihmettelemään pikku-ukkoja, eikä kävelekään reippaasti ja ongelmitta sisälle koppiin/rekkaan kuten yleensä. Matkat itsessään sujuvat ongelmitta, oli tamma kyydissä yksin tai muiden hevosten seurassa.
Näyttelyissä Aisu saattaa uppoutua haaveisiinsa, mistä seuraa väistämätön alisuoriutuminen liikkeitä esitettäessä. Ratsastuskilpailuissa tamma taas tajuaa saman tien, mikä on homman nimi, että nyt tehdään töitä ja esiinnytään. Aisu tuntuu ihan nauttivan yleisöstä ja esiintymisestä (miksi, oi miksi tämä ei näy näyttelykehissä?), se saa vähän lisää ryhtiä ja jousia jalkoihinsa tietäessään, että nyt sitä katselee joku muukin kuin kotipihan kaverit ja naapurin kissat.

Sukutiedot

Jälkeläiset

20.07.2021 hann-t. Crane Razzle i. Rasvett Circus om. Oona VRL-11983, Lobrede

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

21.05.2020 Sileätyöskentelyä, kirjoittanut Eedla S.
"Hei tamma" vastasin hörisevälle ruunikolle ja kävelin sen luokse rapsuttelemaan Aisun kaunista päätä. Otin karsinan ulkopuolelta riimun ja narun ja menin tamman karsinaan. Aisu hieroi turpaansa olkapäätäni vasten ennen kuin pujotin sille riimun päähän ja talutin tamman pois karsinasta. Otin Aisun varusteista kumisuan ja aloin pyöritellä tamman kylkiä. Karvanlähtöaika oli yhä käynnissä ja ruunikon karva pölisi ilmassa. Huomasin Aisun vaipuneen omaan kuplaansa ja tuijottavan intensiivisesti tallin nurkkaa. Jatkoin siitä huolimatta, mitä nyt olin itse tarkkaavaisempi, ettei tamma siirtyessään astu varpailleni, koska se ei siihen reagoisi. Päätin puhdistaa kaviot vasta, kun varustus olisi muutoin hoidettu, josko tamma löytäisi tiensä takaisin samaan hetkeen siihen mennessä. Satulayötä kiristäessäni huomasin tamman seuraavan tekemisiäni ja ilokseni huomaavani, että olimme taas samassa maailmassa. Puhdistin kaviot, heitin Aisun päälle viltin, puin itselleni kypärän ja hanskat sekä suitsin Aisun, jotta pääsimme siirtymään ratsastuskentälle.

Suunnitelmissa olisi kevyt päivä tamman kanssa. Luvassa ei siis olisi mitään GP-tason koulutemppuja vaan perusratsastusta kaikissa askellajeissa. Aisun kanssa perusratsastuskin olisi mukavaa, sillä tamma tekisi joka tapauksessa parhaansa. Aloitimme kentällä sillä, että taluttelin Aisua alkulämmittelyksi maasta käsin. Tykkäsin tästä tavasta, koska saisin lämpöä vähän itsellekin. Ilmassa oli perisuomalainen kevätsää, kylmä tuuli ja pilvistä päätellen sateen uhka ilmassa. Kävelimme aikamme ennen kuin riisuin Aisun viltin ja nousin selkään. Otin ohjat tuntumalle ja lähdin ratsastamaan käynnissä kolmikaarisia kiemurauria kumpaankin suuntaan. Kiinnitin huomiotani siihen, että Aisu olisi hyvin asettuneena kaarilla sekä kaarten välissä suoristuisi kunnolla. Ollessani tyytyväinen siihen, kuinka Aisu vastasi apuihini, siirryimme raviin. Ravityöskentely tehtiin kahdeksikolla. Jälleen halusin Aisun taipumaan hyvin sisäpohkeeni ympärille ja asettumaan kevyesti. Aisu kulki hyvässä muodossa ja kevyen oloisesti. Olisi aika siirtyä laukkatyöskentelyyn. Laukkasimme isolla pääty-ympyrällä kumpaankin suuntaan ja ollessani tyytyväinen Aisun liikkeeseen ja joustavuuteen, vaihdoimme takaisin raviin. Laukkatyöskentelyn lyhyyteen vaikutti myös niskaamme ryöpsähtänyt vesikuuro. Loppuajan enää ratsastin kevyessä ravissa Aisua eteen ja alas ennen kuin heitin viltin takaisin tamman selkään ja kävelimme loppukäynnit hiljalleen laantuvassa vesisateessa.

Tallissa huomasin valuvani vettä eikä Aisu juuri näyttänyt kuivemmalta. Varusteiden riisumisen ja enimpien vesien hikiviilalla kuivaamisen jälkeen laitoin Aisulle kuivatusloimen ja talutin sen takaisin karsinaan nauttimaan päiväheinistään.

04.06.2022 Kuulumisia ja mietteitä
Aisusta tuli puolivahingossa yksi kyläluuta; tamma on ollut parillakin ystävälläni ylläpidossa, joko auttamassa ratsastajaa nostamaan tasoaan tai pitämään sitä (sekä kilpailurutiinia) yllä oman hevosen puuttuessa. Toinen ylläpitäjistä oli Silja Seljaranta, johon tutustuin aikanaan Huminassa. Ylläpitorupeamien lisäksi tammani on varsonutkin kertaalleen, ja olen edelleen hurjan mielissäni tammavarsan, Crane Razzlen, uudesta kodista! Tamma nimittäin lähti saksalaiselle hannoverkasvattajalle Lobredeen. Razzlesta kuoriutui vanhempiensa tavoin Grand Prix -tasoinen kouluratsu, ja se on tehnyt ensimmäisen varsansakin – Aisu on siis mummo, ai kamala! Mihin aika oikein juokseekaan?

Nyt Aisu on kuitenkin ollut jo tovin kotosalla. Vuokraaja ratsastaa sillä pari-kolme kertaa viikossa, minä tai joku työntekijöistäni hoidan loppuviikon liikutukset. Toivon mukaan arkeen tulee pientä muutosta, tai ainakin lisäjännitystä – tarkoitus olisi vihdoin ja viimein astuttaa Aisu uudelleen! Tämänkertainen tammavarsa jäisi kotiin, orivarsan kohdalla asiaa pitää pohtia vähän enemmän. Tamma sopii melko lailla aina suunnitelmiini.
Sen verran tasainen arki tulee rikkoutumaan, tuli oriasemavierailu ajankohtaiseksi tai ei, että kiikutan Aisun Kouluratsastusjaoksen tuomareiden eteen arvioitavaksi. Olettaen, etten lähetä osallistumispapereita aivan väärään paikkaan tai.. Niin. Olen Aisun kohdalla hyvin luottavaisin mielin; sillä on takanaan hyvä, paikoin palkittukin suku (kaiken päälle omistin emänkin, ja emä oli omistuksessani kun se palkittiin KRJ-I -palkinnolla), ainokainen tytär on tehnyt hienon kilpauran teki Aisukin aikoinaan, vaikkei Aisu Suomen kärkihevosia ollutkaan. Toki pieni jännitys nostaa päätänsä, kuten aina, palkintojenjaossa hymyilen varmasti typerästi korkeanpuoleisista odotuksistani huolimatta.

Noin muutenhan kaikki on kuten ennenkin; ruunikollani on yhä edelleen valikoiva kuulo, viimeksi eilen se oli pää niin pilvissä, etten meinannut saada tammaan mitään kontaktia, kaviot pysyivät maassa ja suu kiinni aika tehokkaasti. Ja kun Aisu hätkähti takaisin tähän todellisuuteen, takaisin Pöytyälle, niin kyllä rapsutukset ja halailut kelpasivat!

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen