Varismäen Variksenpelätin

Rakennekuva © SK, liikekuvat © scirlin, VRL-00064, kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan

Historiaa

Viime aikoina olen ostanut enemmän hevosia kuin myynyt, mikä tietysti on yksi katastrofi tallin liikeideaa vasten peilatessa. Tämä Varismäen Variksenpelätin ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, taisin perustella tarjouksen jättämistä aikaisena joululahjana tai vastaavalla, täysin järjenvastaisella tunnepohjaisella hölynpölyllä, jollaista ei pitäisi liiketoimiin sekoittaa.

Variksenpelätin oli ilmeisesti jo kertaalleen myyty, kuitenkin kasvattajalleen palautunut nelivuotiaaksi kerinnyt hevonen. Ratsukoulutettu, hyväkuntoinen, ikäluokkansa tasolla oleva sporttinen kaveri. Erittäin nöyrän, rehellisen oloinen hevonen myynti-ilmoituksen videoiden sekä kasvattajan luonnehdinnan mukaan. Erityisesti estevideo pyöri kännykkäni ruudulla useamman kerran, taisinpa katsella sitä pää kallellani tehdessäni lopullisen päätöksen jättää tarjous. Oli siellä ilmoituksessa esillä myös sellaisia lausahduksia kuin lämpenee hitaasti uusille ihmisille sekä todella herkkävatsainen, jatkuvasti ripulilla, jotka kuitenkin sivuutin. Ensinnäkään nuo eivät ole mielestäni isoja ongelmia jos ovat ongelmia ollenkaan, toisekseen on tuota heikommistakin lähtökohdista tuhkimotarinoita tehty. Tai ainakin telenovelan hätäisesti kyhätty kauden päätösjakso.

Juulia hyväksyi tarjoukseni, ja eräs Sipoon suunnilla ravireissulla ollut takapajulalainen raviporukka suostui hakemaan yhden Variksenpelättimen samaan autoon. Maksoin hevosen, kuljetuksen ja ties mitä muita kuluja sähkölaskusta lähtien samaan syssyyn odotellen uutta oriani kuin lapsi joulukalenterin seuraavaa luukkua. Tiesin sinunkaupoissa kestävän, sekä ruokinnan tuottavan vähän päänvaivaa jos ei muuten niin heikompilaatuisten heinäkuormien aikana, mutten malttanut odottaa millaiseksi arkemme, juhlamme, kisareissumme kunniakierroksineen ja varikkoitkuineen oikein muodostuisikaan!

Ja siinähän kävi sitten sillä tavalla hassusti, että niin nöyrä, rehellinen ja kiltti kuin Variksenpelätin eli Raakku onkin, se kohteli minua kuin ilmaa koko joulukuun. Sarlotta tätä sitten ratsasti, kun sai muodostettua vähän vahvemman kontaktin hevoseeni. Nopea oli Tuonisen pilvilinnapudotus tällä kertaa.

© SK, liikekuvat © scirlin, VRL-00064, kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonne

Nykyään tulemme Raakun kanssa oikein hyvin juttuun, heikosta alusta huolimatta. Tuoniseen saapuessaan ori ei suonut minulle silmäystäkään, saati ajatustakaan. Kyllä se syömään rupesi kun kannoin heiniä eteen ja käveli vieressäni tarhaan, talliin ja niin edelleen, antoi putsata kaviot eikä pukittanut minua alas heti selkään noustuani. Raakku vain tuntui olevan täysin poissaoleva, toimi puoliteholla jos silläkään, eikä antanut itsestään mitään. Ei työpanosta, ei mitään mikä kielisi persoonallisuudesta tai siitä, että ori olisi minusta mitään mieltä. Olisi edes irvistellyt, vaan ei! Vähemmän yllättäen en muistele yhteiselomme alkumetrejä järin lämmöllä.

Raakku ei sentään ole yhden ihmisen hevonen, pienen piirin kuitenkin. Mikäli hoitaja tai ratsastaja vaihtuu jatkuvasti uljaan mustani henkinen hyvinvointi tuntuu olevan vaakalaudalla, se kun kaipaa ihmistä, johon sillä on pitkään kypsynyt, luottavainen yhteys. Kyllähän se uppo-outo, uusi seppäkin saa Raakulle kengät jalkaan, Raakku vain on paljon rennompi kun niitä nauloja nakuttelee se sama ukko kuin aina ennenkin. Hampaiden raspaus on semmoinen operaatio, joka hermostuttaa Raakkua aina ja varmaan ikuisesti – siinä määrin, että joskus tutunkin raspaajan kanssa tarvitaan vähän rauhoittavan lääkkeen avustusta. Raakku-parka, itsekin hammaslääkärikäyntejä jännittävän symppaan hevostani varauksetta. Symppaan myös reppanan herkkävatsaisuutta, todella monet väkirehut ja vähänkään säilöntäainerikkaampi säilöheinäerä vetävät hevosparan vatsan välittömästi kuralle.
Kilttihän Raakku on, fiksukin, eikä se rupea pelleilemään tylsistyessään tai tee asioista numeroa silloinkaan, kun kaikki ei ole pelkkää kukkasia ja päivänpaistetta. Raspausjännityksen lisäksi Raakku inhoaa lämmön mittaamista eikä ollenkaan perusta korvakarvojensa siistimisestä. Molemmat askareet saa silti suorittaa vieraampikin ihminen, sillä fiksuna kaverina Raakku tietää kiukuttelemisen ainoastaan viivästyttävän väistämätöntä. Tuttuja, kivoja ihmisiä Raakku tervehtii höristen, on selkeän kiinnostunut kaksijalkaisen touhuista, ottaa kontaktia ja muutoinkin käyttäytyy kuin tavan hevonen suolapatsaana seisoskelemisen sijaan.

Varismäkeläiseni on melkoinen tekijä kenttäradoilla! CIC1-tasoinen ratsuni on haka etenkin esteillä, koulupuolella tuloksia vetää monesti alaspäin liikkeen laatu. Niin joustavat, pehmeät ja tahdikkaat askellajit kuin Raakulla onkin askel ei oikein veny eikä yliastuntaa löydy vaikka kavionjälkiä kuinka mittailisi. Etuset kaiken päälle kerivät käynnissä, ravissa ja laukassa liikerata suoristuu. Hypätessä miinuspuolet jäävät vähäisiksi, Raakku on teknisesti taitava, rohkea, varovainen ja kaikin puolin mallikas hyppääjä, joka hoksaa ponnistuspaikat itsekseenkin sekä kykenee tasapainottamaan, korjaamaan omia ja ratsastajansa arviointivirheitä. Aivan mieletön hevonen.

Uusien ihmisten kanssa Raakku tekee asiat minimipanoksella, ilman mitään mielenkiintoa tai yritystä. Ori harvemmin protestoi, jättää asioita tekemättä tai venkoilee apuja vastaan, tuollaiset reaktiot kertovat aina todella voimakkaasta väärin ratsastamisesta. Raakun kanssa pääsee kädenlämpöisiinkin tuloksiin vasta jonkin sortin tutustumisen jälkeen, valmennuksiin tai kisoihin on aivan turha lähteä kahden viikon tuttavuuden jälkeen hakemaan pahaa mieltä. Kunhan ori toteaa sinut tutuksi ja kivaksi ratsastajaksi, sen kiltti, rehellinen, yhteistyöhaluinen persoona pääsee oikeuksiinsa. Raakku rakastaa työntekoa, etenkin pitkiä maastoreissuja, uimista ja hyppäämistä, ja kahta hauskempaahan se on mukavan työparin kanssa. Erityisesteet eivät jännitä, iänikuinen pohkeenväistö ei pitkästytä, maastoreitille metsälaitumelta karannut naapurin hieholaumakin on lähinnä jännittävä kuriositeetti. Ihmeen rennosti tämä on suhtautunut kaikkeen arjen rikkovaan erikoisuuteen, ainoa puhinaa aiheuttanut asia oli keskelle tietä tipahtanut heijastinliivi. Tiedä sitten mikä siinä kauhistutti hiehojen kesäretken ollessa korvahörön ja nyökkäyksen arvoinen tapahtuma..

Vieraat paikat tai matkustaminen tuntuvat jännittävän Raakkua jollain tasolla. Se pysyy henkisesti kuosissa, omana itsenään, täysin valmiina kilpailemaan tai olemaan valmennuksen hienoin hevonen. Kaiketi tällä on kuitenkin stressivatsa, vaikkei korvien välissä tapahdukaan mitään henkistä hermostumista. Monesti kisapäivinä Raakun vatsa on enempi vähempi löysänä, mikä on isoin ja harmittavin takaisku hevoseni herkkävatsaisuudessa. Kilpailusuorituksen aikana ori tuntuu olevan onnesta soikeana, täysillä mukana joka askeleessa, katse yhtä tiukasti ykkössijassa kiinni kuin minullakin. Ja sitten elimistö menee sekaisin joskus rehelliselle ripulille asti, raukka.

Sukutaulu

Jälkeläiset

Kilpailumenestys

Päiväkirja & valmennukset