Lepää Rauhassa

Kasvattajan kertomaa

Viivi lähestyi uhkaavasti eläkeikää - sen kisat oli aikalailla kisattu, ja valjakon ehtisi varmasti kisata vielä vanhoilla päivilläkin, jos niikseen tarvitsi. Varsalukukin oli täytetty, ja yhden varsan jättäisin siitä vielä kasvamaan; sen viimeisen. Mutta tammalle orin löytäminen ei ollut niin helppoa. Pidin Viiviä kantatammanani, kasvatukseni kulmakivenä, ja tahdoin jättää siitä kotiin oikeasti semmoisen varsan, jota rakastaisin täydellä sydämellä ja jonka voisin ylpeästi esitellä yhtenä upeimmista kasvattamistani hevosista. Viivi ansaitsi siis vain parasta, eikä sitä tuntunut löytyvän millään, vaikka upeita oreja kotimaassamme olikin.
Kunnes eräs päivä eksyin ihan muissa asioissa tuttujen kasvattajien kotisivuille selailemaan hevosten esittelyitä. Ja Jeilistä minä sen lopulta löysin; Haudallatanssijan, jota melkein aina virheellisesti kutsun edelleen Hautaanlaskijaksi, ja ajattelin vain, kuinka tässä nyt oli se ori, josta halusin Viivin viimeisen varsan. Otin tärisevin kätösin heti yhteyttä Serenaan, ehdotin yhdistelmää ja pidin sormia että varpaita ristissä. Onnekseni ilmeisesti rukoukseni kuultiin, mutta kuuliko sen joku korkeampi taho vai itse jeililäinen, en tiedä.
Ensin jännitimme suuresti ultraa, ja kun siitä oli selvitty iloisten uutisten kera, aloin kohdella Viiviä kuin kukkaa kämmenellä. Milloin sallin sen maistella koivunlehtiä tarhapolulla ja toisinaan livautin sen varusteisiin uudenkarheaa tavaraa aina ekstrapehmeistä riimuista glitterkoristeltuihin loimiin. Lahjomisen takana pyytelin hiljaa tammalta itseltään, että se antaisi minulle ihanan orivarsan, värillä ei väliä, mutta orin haluaisin. Ja voi sitä epävarmuutta, kun Viivi vei varsansa yliajalle ja pelkäsin jo varsan puolesta, kunnes kameroista huomasin synnytyksen käynnistyneen sateisena heinäkuisena iltana. Kiirehdin puolijuoksua talliin, jossa minua odottikin jo pehmeillä pahnoilla maailman kaunein musta orivarsa. Nimestään huolimatta elossa, vaikka vollotuksestani säikähtänyt apukäsi ehti muuta pelätäkin.

31.01.2023 Tilannekatsaushölinöitä

"Muutokset saavat Lennin hieman epävarmaksi" oli yksi orin kasvattajan kertomista asioista, joiden todenperäisyyteen törmäsin aika lailla saman tien Lennin muutettua Tuoniseen. Olin osannut varautua tähän, eikä jokainen hevonen muutenkaan ole saman tien kotonaan uudessa ympäristössä, joten mitään oikeaa ongelmaa tai hätää meillä ei ollut - Lennin hienoisesta ahdistuneisuudesta huolimatta. Orin kotiutumiseen kului pitkähkö tovi, oikeastaan vasta nyt alkaa tuntua siltä, kuin Lenni olisi tosissaan asettunut taloksi.

Yhteinen kilpauramme on, uuden kodin, hevoskavereiden ja ihmisten aiheuttamasta jännityshämmennyskauhistuksesta huolimatta, alkanut sekä sujunut paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Pidän älyttömän paljon Lennin ratsastettavuudesta (toki orin koko persoonasta), ihastuttavan yritteliäs hevonen!
Samoissa luokissa kilpailevasta Pöhmöstä muodostui nopeasti Lennille tukipilari kisareissuille, Pöhmö kun ei trailerin rampista tai mistään muustakaan sano mitään. Lennin jännitys tai kuoreensa sulkeutuminen eivät ole kadonneet mihinkään, etenkin isommissa kisoissa Lenni on ikään kuin jäätynyt. Tästäkin kasvattaja kertoi rehellisesti, eikä tämmöinen minua haittaa. Jos kilpaileminen olisi hevoselle täydellisen vastenmielistä ja automaattinen stressin paikka, sitten pysyttäisiin kotosalla. Nyt koetan valkata kisoja ja luokkia, jotka eivät ole aivan hervottoman kokoisia, niin Lennin on helpompi hengittää, kerryttää kokemusta ja itsevarmuutta. Pöhmö on tässä(kin) loistava tuki ja esimerkki Lennille! Kunhan tässä ei nyt kehitetä mitään läheisriippuvaisuutta.. Ainakin tähän asti Lenni on jäänyt ihan kiltisti päiväkarsinaan pinkeäksi täytettyä heinäverkkoa ohentamaan lähtiessäni Pöhmön kanssa verkkaamaan.

Kilpailemisen lisäksi pyörähdimme pari kertaa oriasemalla, kun Kurkisen Aino toivoi Lennistä varsaa. Syntyneestä tammavarsasta tulee kouluratsu kuten emästäänkin. Jännittävää nähdä, millainen Lennin esikoistyttärestä oikein kasvaakaan! Poikahan tällä oli jo ennestään, melkoisen komea kaveri, mitä olen välistä kuviin tai videoihin törmännyt. Ja kyllähän tässä täytyy itsekin ryhtyä tammaa katselemaan, kyllä minäkin oman pikku-Lennin haluan, yhden varsan voisi myydäkin.. Tamman toivon kyllä olevan vähän itsevarmempaa sorttia kuin Lenni itse, sen sijaan orin mahtava eteenpäinpyrkimys ja yhteistyöhalu, kiltti luonne, hienot liikkeet ja monet, monet muut ominaisuudet saisivat oikeinkin mielellään siirtyä seuraavallekin sukupolvelle!

12.02.2023 "Traikku tutuksi" -harjoituskerta, kirjoittanut Elisa (VRL-06066)

Siitä on aikaa, kun viimeksi olen käynyt ystäväni Lissun luona, mutta nyt oli taas tämän iloisen jälleennäkemisen aika! Kysyin aikaisemmin Lissulta, josko häneltä liikenisi lainaan hevosta, jonka kanssa voisi puuhastella jotain mukavaa ja löytyihän se, nimittäin hieman ujopiimä ja "huolestuvainen" musta suomenhevosori Lenni.

Lissu oli kertonut Lennin olevan epäileväinen oikeastaan vähän kaikkea kohtaan, mutta myös traileri aiheuttaa sille toisinaan nenän nyrpistelyä. Toki onhan kyseinen ori aina saatu lastattua kyytiin kun on todistetusti kisakenttiäkin kiertänyt, vaan eipä se kyytiin laittaminen silti joka kerta nappiin mene.. Siispä heitin ilmoille, että mitäpä jos tehtäisiin tai ainakin yritettäisiin tehdä trailerista tutumpi ja kivempi paikka Lennille? Lissu näytti oitis vihreää valoa idealleni, sillä hänkin oli myös suunnitellut tämän tapaisen harjoittelun toteuttamista jo jonkin aikaa, toteutus vain oli aikapulan ja apukäsien vuoksi viivästynyt.

Lainasimme tänään kävelymatkan päässä olevan Susirajan kenttää, sillä Lennin kotitallilla ei ainakaan toistaiseksi ole kenttää saati maneesia. Tutulle Susirajan tallille saapuessani Lissu ja Lenni kävelivät samaan hengenvetoon tallille. Traikku oli ajettu jo aamusta kentälle valmiiksi meitä varten, joten siitä vain suoraan hommiin sitten. Tämä "traikku tutuksi"-projekti ei todella ole mikään yhden kerran juttu, koska on aloitettava ihan alusta, niin hassulta kuin se voi kuulostaakin. Eli siis koppiin Lenni ei välttämättä tänään edes mene.

Aluksi Lennin olemuksesta olisi voinut helposti aistia "mitä hittoa nyt?!"-fiiliksen, sen näköiseltä se ainakin näytti tuijottaessaan epäileväisenä kentällä seisovaa avonaista traileria. Muutamat pärinät se tuuttasi turvastaan ulos, mutta hyväkäytöksisenä kaverina se ei sitten kuitenkaan loppupeleissä pistänyt tämän enempää hanttiin. Kun Lissu ja minä lähdimme viemään oria tutustumaan traileriin, toisella meistä oli käsissään hevonen ja toisella hevosen superherkut; porkkanan ja omenan makuiset namit muutamaa palasokeria ja heinätukkoa unohtamatta. Etenimme kyllä melko maltillisesti, mutta sitäkin enemmän Lenniä kehuen. Olihan se nyt kovin urhea. Se ei juurikaan pakitellut tai osoittanut muutenkaan kovin suuresti haluavansa tilanteesta pois. Se oli yllättävän utelias ja varmasti pohti, että mitä ihmettä tässä nyt oikein pelleillään..?

Muutaman kerran Lenni kävi seisomassa traikun lastaussillalla ja se meni kokonaisuudessaan oikein hyvin. SIsälle koppiin ei tällä kertaa vielä edetty, koska todella aloitimme ihan kevyesti, vaikka Lenni on kopissa matkustanutkin. Ensimmäisellä ja toisella kokeilukerralla se vähän arkoi ja aprikoi sekunnin pari, mutta tilanne siinä lyhyen hetken jälkeen oli taas aivan rauhallinen ja tietysti namipalkka ja taputukset oli paikallaan, kun rohkeus voitti ja seisottiin nätisti sillalla. Toistimme lastaussillalle nousua muutamat kerrat. Emme venyttäneet sessiota liiaksi ja uskomme, että Lennille jäi kevyestä aloituksesta (lue: pelleilystä) oikein kiva kokemus.

Lopuksi ori sai ottaa vapaata liikuntaa suljetulla kentällä ja uskaltautuipa se myös itse ottamaan kontaktia traikun suuntaan, haistellen sitä vapaaehtoisesti läheltä. Super hyvä! Katsotaan, josko saataisiin seuraavalla kerralla jatkettua yhtä kivasti tätä.

Elisan viime vierailusta on tosiaan aikaa, enkä minäkään ole ehtinyt hänen luonaan. Yhteyttä on toki pidetty muutoin, puhelimen ja somen avulla, vaan eihän sellainen ole sama asia! Oli ihanaa nähdä ystävää pitkästä aikaa sekä puuhastella kaksin Lennin kanssa. Myöhempi kahvitteluhetki venyi melkoisesti, meillä oli molemmilla paljon kerrottavaa ja naurettavaa.

12.10.2023 Hyppyhölinöitä

Loppukesän ja alkusyksyn treenit ovat kaikki tähdänneet Lennin niin sanotusti puuttuvien estesijoitusten kerryttämiseen. Tietenkään en ole vain hypännyt hyppäämästä päästyäni, kyllä tässä on sileälläkin tehty töitä, oikeastaan ennen kaikkea sileällä. Laukkaharjoitusten lisäksi paljon suoristelemista, asetusta ja taivuttamista, erilaisia reittejä, kaarroksia, ties sun mitä, korkeintaan maapuomit esteen virkaa toimittamassa. Pitkiä, rentoja käyntimaastoja, pitkiä muutakin kuin käyntiä sisältäviä maastoreissuja. Estevalmennuksia. Aivan tavanomaista treenintäyteistä kilpahevosen elämää rauhallisine, rennompine jaksoineen. Olemme hioutuneet tiiviimmäksi ratsukoksi, Lenni tuntuu aivan mahtavalta niin henkisesti kuin fyysisesti. Ei orista tietenkään mikään täydellistä itsevarmuutta uhkuva teräsmies ole kuoriutunut, vaikka toki toivonkin Lennin kerryttäneen hieman enemmän itseluottamusta. Ratsastajan tuki tulee edelleen orille tarpeeseen, ja mikäs siinä, toki minä tuen, autan ja rohkaisen jokaista ratsuani parhaani mukaan.

Tämä saattaa olla se ennen tipahdusta tapahtuva nuolaisu, jota ei pitäisi tehdä, vaan sanon silti; pois alta risut ja männynkävyt, tällä hallikaudella Liisa Tuoninen ja Lepää Rauhassa käyvät napsimassa rataesteruusukkeita tallituvan seinää koristamaan!

11.01.2024 Hieno päivä, ihana hevonen

Useampikin tammani on aloittanut vuotensa naama pysyvästi nurinperin, minkä vuoksi olen aloittanut oman vuoteni tonnin seteli -ilmettä imitoiden. Oma vika pikkusika, tietysti, tämmöistähän se elo voi olla kun tykkää luonteikkaista tammoista. Onnekseni Lenni, ihana, joskin herkästi murehtivainen Lenni, on tarjonnut paljon seesteisiä hetkiä, onnistumisia, ilonaiheita. Kuten tänään, yksinkertaisen koulutreenin muututtua miltei meditatiiviseksi kokemukseksi kaikkien palasten loksahdellessa paikoilleen. Olimme kuin hienon sveitsiläisen kellon koneisto, kaksi saumattomasti yhteen pelaavaa hammasratasta!

Kuutisen astetta pakkasta sekä lukeman tuplaava tuuli, mukavasti lunta muttei juurikaan liukkaita pohjia (autoteitä lukuun ottamatta, kuinkas muuten). Kävellessämme Tuonisen pihasta metsän läpi Susirajan puolelle Lenni pälyili ympärilleen ollen selkeästi hieman varpaillaan, kuitenkin rentoutuessa puolivälissä matkaa kun minä en ihmetellyt metsää tai sen ääniä ollenkaan. Oriparka, pieni huoli, murhe ja jännitys tuntuu olevan miltei jatkuasti läsnä sen elämässä, vaikka Takapajulan pitäisikin olla jo varsin tuttu sille eikä arjessakaan jatkuvasti tapahdu järisyttäviä muutoksia tai edes pieniä sattumuksia.
Kentällä sain nousta rennon, tyytyväisen hevosen selkään, ja samaa kyytiä nostin jalustimet ylös. Ratsastin alkuverryttelyt huomattavan pitkällä ohjalla, ja puolivälissä alkukäyntejä siirsin Lennin reippaasti uran sisäpuolelle tajutessani oman laiskotteluni, aidan tuoman tuen räikeän hyötykäytön. Tämä pikku sisuuntuminen antoi työskentelyyni mukavasti lisäpuhtia! Lenni ei moista tarvinnut, se liikkui oikein mielellään, kuunteli minua, reagoi alusta alkaen etenkin istuntaani todella hyvin. Kehuin, kiitin usein, vaihtaessani tehtävää käytin vähän liioitellun selkeitä apuja, kuten junnujen tai remonttien kanssa herkästi teen. Lenni pysyy paljon tyytyväisempänä, kun saa kaipaamaansa tukea ratsastajalta jo vähän ennen kuin alkaa koko tukea kaivata. Haluaisin uskoa onnistuneeni valamaan orille vähän lisää itseluottamusta ja rohkeutta, vaan tiedä sitten, onko kyse vain toiveajattelusta.

Ratsastin paljon ympyräkahdeksikkoja sekä muita ympyräkuvioita, joskus käänsin ympyrältä toiselle ympyrälle. Varioin kulmien ratsastusta (kävin joku tovi sitten erinomaisessa kouluvalmennuksessa Oulussa, ja olen koettanut vaalia niitä kulmatehtäviä vähän joka hevosen kanssa), pidensin ja lyhensin askelta. Ratsastin kaikkia kolmea askellajia ensin todella pitkällä ohjalla, pitkällä hevosella ylipäätään, vähä vähältä niin ohjaa kuin Lenniä lyhentäen. Niin sanotusti täyteen kouluratamuotoon en Lenniä tänään ratsastanut, riitti, kun ori oikeasti kantoi itsensä, käytti selkäänsä sekä vatsaansa kunnolla, toi takasiaan vähän alle. Kaikki siirtymät ajoitin eri kohtiin pitääkseni niin itseni kuin Lennin hereillä sekä minimoidakseni molempien ennakoinnin. Ympyröillä, etenkin pienimmillä, tein loppua kohden monta lyhyttä peräkkäistä siirtymää, jotka pistivät Lennin takaosan kunnolla töihin. Ja miten onnessani olin Lennin vastatessa pehmeän täsmällisesti apuihini, selkeän innoissaan tehtävistä sekä ylpeä kehuessani sitä! Siirtymämme olivat sulavia, vailla kaikkea tönkköyttä ja töksähtelyä, pysähdykset mielestäni todella tasapainoisia ja ympyrät jos eivät aina ihan ympyröitä, niin satunnaisessa sitruunamaisuudessakin tasaisia sitruunoita molemmin puolin. Jotain symmetriantajua siis vähän epäonnistuneemmillakin reiteillä. Pehmeä, notkea hevonen, nöyrä ja eteenpäinpyrkivä, kaunis talvipäivä vaikka tuuli vähän löikin kasvoille. Sekoitellessani Lennille melassivettä hymyilin edelleen yhtä leveästi ellen leveämmin kuin mitä kentällä. Lisää tämmöisiä hetkiä, onnistuneita treenejä sekä rauhallisia, mukavia hoitotuokioita niiden jälkeen!