Karsikko

Karsikolla on kutkuttavan hyvä, mielenkiintoinen suku, jonka ehdoton kruunu on isänemä Pikiuikku. Lupaavan, pitkälti lunastamattoman potentiaalinsa lisäksi Pikiuikku oli hyvän emälinjan tyttäriä sekä periyttäjäksi tiedetyn, mutta vähälle käytölle jääneen orin jälkeläinen. (Sivumennen sanoen isäori Tervametso asui miltei Lapissa, sen sperma ei kestänyt siirtoja ja vain kahtena kesänä ori tuotiin ja jätettiin etelämmäs lähemmäs tammoja. Vika oli siis pitkissä välimatkoissa, ei siinä, etteikö Tervametso olisi kelvannut.) Onneksi vain ne kisameriitit jäivät tammalta välistä, ennemmin kisaamaton mutta varsonut tamma kuin kisannut mutta varsaton! Jos jokin minua harmittaa, niin tuo Pikiuikun sijainti sukutaulussa; näkisin sen mielelläni suorassa emälinjassa. Toki mieluiten ottaisin Pikiuikun tyttären tai tyttärentyttären, jos suoraan emälinjaan pääsisin käsiksi.
Valtaosa orini lähisuvusta on ratsuja, lukuun ottamatta emänisä Sammalpartaa, joka on työ- ja ravihevosten suora jälkeläinen. Muuten työ- ja ravisuunnan hevosia saakin hakea neljännestä polvesta tai pidemmältä. Toki huippuratsuja löytyy ihan suoraan ravuritammojen nisiltäkin. Karsikko ei kuitenkaan ole näitä hevosia, vaan jo useamman sukupolven ajan jalostettu ratsusuunnan suomenhevonen. Mikä ei kyllä minunkaan mielestäni tee Karsikosta yhtään sen parempaa tai ratsunpaa kuin niistä vahvemmin ravisukuisista suomenhevosista, kunhan tässä hölisen lämpimikseni suunvuoron saatuani.

i. Jo ennen kuin koko varsa oli syntynytkään, toive ja tarkoitus oli kasvattaa jalostusori. 162cm korkea, ruunikko Karkku täytti kasvattajansa toiveet täysin; terve, todella hyvärakenteinen hevonen, jolla oli laatua liikkeissä ja hypyissä, kapasiteettia sekä ennen kaikkea hieno luonne. Varsanäyttelymenestys jäi varsin vaatimattomaksi orin kasvaessa niin perin juurin epäsopusuhtaisesti. Orista kuitenkin kasvoi komeampi kuin moni odotti, ryhdikäs ja leimoiltaan erinomainen hevonen, jolla oli ylhäälle asettunut pitkä kaareva, joskin vähän leveästi runkoon liittynyt kaula, erinomaiset lavat, säkä sekä satulansija, pyöreä syvä vankka runko sekä kaikin puolin erinomainen takaosa. Kaikki tämä seisoi hyväluisten, hyväasentoisten jalkojen päällä, ainoastaan vuohiset olivat hivenen pitkät ja vennonsorttiset. Kavioita kehuivat kaikki kengittäjästä orilautakuntaan.
Hyppääjänä, niin teknisesti kuin kapasiteettinsakin puolesta, Karkku oli huippuyksilö - se kilpaili voittaen ja sijoittuen avoimissa 120cm luokissa startaten muutaman 130cm luokankin. Kouluratsastuksessa ori ylsi helppo A -luokkiin tehden niissäkin perushyviä, toisinaan ruusukkeen arvoisia ratoja. Liikkujana ruunikko oli enemmän perushyvä pitkine, tahdikkaine, joskin vähän mataline liikkeineen. Karkussa oli kuitenkin voimaa, jäntevyyttä ja rentoutta, liikkumisen helppoutta, mikä nosti sen pisteitä. Este- ja kouluratojen lisäksi ruunikko nähtiin helppo-CIC1 -kenttäradoilla, niilläkin voittaen ja sijoittuen. Karkulla on nimissään monia este- ja kenttämestaruusmitaleita pronssista kultaan, niin seuran sisäisiä kuin rotumestaruuksista napattuja. Kilpailumeriittien päällä lepäsi RKTK-I -palkinto, erinomainen lausunto rakenteen osalta, täysi kymppi estekokeesta, paljon kehuja ratsastettavuudesta. Karkku olikin oiva suomenhevonen, rehti, reipas ja työteliäs, nöyrä ja silti omanarvontuntoinen, hevonen joka teki hyvissä käsissä kaiken ja vähän enemmänkin. "Se taistelee kanssasi ja puolestasi, joka radan hypyn, muttei väännä hampaat irvessä", niin testiratsastaja kuin omistajakin kehuivat. Muutenkin Karkku oli hiljainen, vähään tyytyvä ja kaikkeen sopeutuva, rehdisti kohdeltuna helppo ja miellyttävä mutta osaamattomissa käsissä heti kova, tyytymätön ja yhteistyöhaluton.
Karkku oli hetken ratsusuunnan muotioreja; jälkeläisiä syntyi 124. Orin jälkeläiset eivät ole aivan mutkattomimpia, kaiken tasoisten hevosihmisten kavereita saati ratsuja, mutta kokeneemmat arvostavat niiden omanarvontuntoista, rehellistä ja yritteliästä luonnetta. Liikkeiltään karkkulaiset eivät ole ihmeellisiä, mutta hyppääjinä ne loistavat, ja ovat ehdottomasti suoritushevosia muutenkin (ratsujälkeläisten menestys on tuonut ruunikolle korkeimman jälkeläisarvokirjaimen). Karkku lopetettiin sen ollessa 29-vuotias.

ii. Kertaalleen vuoden vanhana varsanäyttelyissä käynyt Käriennoukka (tummanpunarautias, 164cm) valloitti kilpakentät ikään kuin puskista. Siinä, missä moni sen tulevista kilpakumppaneista kävi läpi varsanäyttelyt, laatuarvostelut ja kasvattajakilpailun, Käriennoukka toimi ihan harrasteratsuja ja -ajokkina Lapissa. Iän ja voimien karttuessa raudikko ryhtyi tienaamaan kaurojaan turistien rekihevosena. Omistajanvaihdoksen myötä vaihtui myös maisema sekä uran pääpaino; Käriennoukasta tuli täysipäiväinen kouluratsu. Aivan uransa alussa se kilpaili palkatun ammattilaisen kanssa esteitä ja kenttää (100cm / helppo). Nämä lajit tipahtivat pois omistajan keskittyessä täysin kouluratsastukseen. Kaksikko nousikin yhdessä vaativa B -radoille alati paranevin tuloksin ottaen nimiinsä hallimestaruuksia, arvokisa- ja koulumestaruusmitaleita sekä lukuisia voittoja ja sijoituksia niin avoimista kuin suomenhevosille rajatuista luokista.
Hyppääjänä raudikko oli hyvin tavanomainen tekniikasta kapasiteettiin, eikä Käriennoukan liikkeissä periaatteessa ollut mitään ihmeellistä tekniseltä kantilta katsottuna. Ryhdikäs ori vain kantoi itsensä niin hienosti liikkuen kaikissa askellajeissa, jokaisessa liikkeessä, hämmästyttävällä vaivattomuudella, että se näkyi myös koulukokeiden vuolaina kehukommentteina. Rakenne heikompine puolineenkin tuki vaivatonta liikkumista; leveänpuoleinen pitkä kaareva ylös liittynyt kaula, erinomaiset lavat, säkä ja satulansija, syvä vankka runko, vahva lanne ja pitkä loiva lautanen, järeät melko hyväasentoiset, kestävät jalat. Käriennoukka oli tyyni, rauhallinen, kaikkeen tottunut viilipytty, jolla myös uuden omistajansa teinipoika aloitti (kilpa)ratsastuksen. Käriennoukan keskittyminen oli aina täysin ihmisessä, eikä sitä rikkonut yhtikäs mikään. Herkkä suomenhevonen toimi todella pienin avuin reagoin todella selkeästi ratsastajansa vinouteen ja muihin vikoihin koettamattakaan paikata niitä.
Alkujaan Käriennoukka jalostusarvosteltiin ratsusuunnalle toisella palkinnolla (päivän paras koulukoe, luonteesta sekä ratsastettavuudesta 9 pistettä), joka kilpailutulosten myötä nousi ensimmäiseksi palkinnoksi. Erityisesti kouluratsastuksesta kiinnostuneet tammanomistajat, sekä hieman yllättäen työhevoskasvattajat, käyttivät Käriennoukkaa tammoilleen. 96 jälkeläistä saaneen ratsuorin jälkeläisistä jopa 11 on jalostusarvosteltu työsuunnalle. Raudikko periytti erittäin hyvähermoista, palvelualtista luonnetta, erinomaista takaosaa sekä liikkumisen helppoutta, ja sen jälkeläiset ovatkin suosittuja "joka tädin käteen sopivia" ratsu- ja ajohevosia, orit ja ruunat piirun tammoja paremmin kilpakentillä edustettuina. Käriennoukka olisi hyvinkin voinut elää päälle kolmenkymmenen vuoden ikäiseksi, ellei sitä olisi lopetettu 28-vuotiaana ennen isompien vanhuuden kolotuksien ilmaantumista.

ie. Pikiuikku pärjäsi varsanäyttelyissä (järjestään ensimmäinen palkinto sekä näyttelyn parhaan varsan titteli), laatuarvosteluissa kuin myös kasvattajakilpailussa ollen parhaimmillaan finaalin kokonaistulosten viides (viisivuotislaatuarvostelu, kasvattajakisan estekilpa). Tammasta povattiin melkoista ruusukehaita sekä haastajaa (rodun huippu)oreille, ja tammalta kiistatta löytyi niin lahjoja, liikettä kuin luonnetta kisahevoselle sopivassa paketissa. Kuusivuotiskeväänään Pikiuikku ehdittiin myös kantakirjata R-suunnalle toisella palkinnolla murskaavan ylistävin arvioin. Sitten hevosparka meni telomaan itsensä laitumella sen verran perusteellisesti, että kilpahaaveet jouduttiin hautaamaan tyystin urapolun vaihtuessa harrastehumputteluksi sekä varsojen tekemiseksi. Kantoajat Pikiuikun jalat kestivät, vaikka esimerkiksi hyppääminen (ihan pikkuesteilläkin) aiheutti saman tien turvotusta, ontumia, kaikkia kuviteltavissa olevia muita ikävyyksiä.
Musta, 161cm korkuinen Pikiuikku oli osoittanut hyppykykyjään, teknistä osaamistaan sekä luontaisesti loistavia liikkeitään nuorten kinkereissä sekä erityisesti jalostusarvostelunsa käyttökokeissa; "Erittäin hyvä ratsastaa, nöyrä, peloton, varovainen ja hyvin korjaava hypätessä, terävästi ponnistava ja loistavasti koko kroppaansa sekä jalkojaan käyttävä suuren kapasiteetin hevonen. Käynti 9: aktiivinen, erittäin pitkä rento askel, joustava, hyvä työntö takaa, ravi 9: erinomainen tahti sekä takaosan työskentely, laukka 9: Tahdikas, kantava, helppo lyhentää ja pidentää askelta, hyvin ylämäkeen suuntautuva, erittäin hyvä tasapaino. Silkkaa ylistyslaulua koko harvinaisen runsassanainen lausunto! Rakennettakin kehuttiin; hyvätyyppinen ja -leimainen, ryhdikäs hevonen ylös asettuvalla kaulalla, pitkillä lavoilla, syvällä sopusuhtaisella rungolla sekä vahvalla lanteella, kirsikkana kakun päälle pientä sapelihakuisuutta lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat.
Kuten kaikesta tästä ylistyksestä voi päätellä, Pikiuikulla olisi tehty varsa jos toinenkin joka tapauksessa. Nyt siitosura vain aikaistui, minkä vuoksi tamma ehti tehdä kymmenen varsaa. Kilpailumenestys jäi kenties saavuttamatta, korkein mahdollinen jälkeläisarvokirjain sen sijaan myönnettiin erinomaisesti ratsastuskilpailuissa menestyneiden jälkeläisten vuoksi. Pikiuikku osoittautui huippuperiyttäjäksi, joka antoi varsoilleen liikettä, kapasiteettia sekä hyvää rakennetta, eikä lainkaan pöllömpää luonnetta. Joka ikinen jälkeläinen on vähintään RKTK-II, useammalla on myös jälkeläisarvokirjain sekä arvokilpailumenestystä. Pikiuikku lopetettiin sen ollessa 20-vuotias tamman jalkojen oireillessa myös kevyen liikunnan vuoksi.

e. Polkka Kipakka meritoitui erityisesti kenttäradoilla, vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin "kouluratsu", kakkosvaihtoehtona "yleisratsu". Tamma oli kuitenkin varsin keskinkertainen liikkuja, eikä siitä ollut vaativiin luokkiin kuten emästään oli ollut (helppo A kuitenkin sujui). Hyppylahjoja vaaleanrautiaalla, 162-senttisellä tammalla sen sijaan oli, parhaimmillaan se kisasi 110cm luokissa voittaen ja sijoittuen. Kenttäratsastus tuli vähitellen esteiden rinnalle lopulta syrjäyttäen esteet, tamma kun napsi järjestään joka kenttäluokasta ruusukkeen ("Koulukokeesta huolimatta", kuten omistajansa totesi). Keskivertoliikkeitä paikattiin erinomaisella hyppytekniikalla ja nopeilla, tarkoilla (maasto)esteradoilla, ja vaikkei tamma liikeihme ollutkaan niin kouluratansa olivat kuitenkin täsmällisiä ja tarkkoja. Melko nopeasti paikkansa CIC1-luokkien kärjessä vakiinnuttanut Polkka Kipakka voitti myös rotumestaruusmitaleita (yksi kulta, yksi hopea, kaksi pronssia) sekä oli kahtena peräkkäisenä kautena seuransa kilpailuissa menestynein ratsu.
Ihan joka talliin tulijan käsiteltävä tai ratsu Polkka Kipakka ei ollut. Siinä oli nimensä mukaista kipakkuutta sekä roppakaupalla herkkyyttä, eikä omanarvontuntoinen tamma alkanut millekkään, mikäli käsittelyssä tai ratsastuksessa oli pienimpiäkään epäjohdonmukaisuuksia. Apujenkin piti olla pehmeän täsmällisiä, mikäli ratsastaja jäi hypyssä jälkeen tai jotenkin huojui häiriten raudikon tasapainoa tamma ilmoitti, tai korjasi, asiaa joskus reippaankin kokoisella pukilla. Se teki tyytymättömyytensä monin tavoin selväksi, vääränlaisissa käsissä Polkka Kipakka olisi ollut umpiluukalloinen, yhteistyökyvytön jyrä. Nätisti, reilusti ja johdonmukaisesti käsiteltynä ja ratsastettuna tammassa oli edelleen ruutia, mutta myös yhteistyöhalua, sisua, rohkeutta ja hyvät hermotkin. "Tämähän ei pelkää mitään, eikä väistä, muiden pitäisi väistää Polkkaa!" Jalostusarvostelussa tamma sai kuitenkin paljonkin kehuja testiratsastajaltaan, estekoe oli selkeästi päivän paras ja ysin arvoinen, lopputulos kilpailusuorituksineen RKTK-I.
Polkka Kipakka oli kaunis, ryhdikäs hevonen, tyypeiltään ja leimoiltaan erinomainen. Sillä oli ylhäälle asettuva kaareva pitkä kaula, syvä pitkähkö runko, erinomaiset lavat ja reidet, ventoja vuohisia lukuun ottamatta loistavat jalat. "Ja sitten se ei meinannut tiinehtyä", puuskahti omistaja eräässä haastattelussa, "paljon epäonnea, klinikkakäyntejä ja lopulta kaksi varsaa, ihan kuten emällään." Polkka Kipakan molemmat pojat, Karsikko sekä sen (puoli)veli Valssi Viehättävä, ovat emänsä tavoin todella hyvärakenteisia, erityisesti esteillä lahjakkaita hevosia, joilla on roimasti omanarvontuntoa. Valssi Viehättävä on jo jalostuskäytössä ja tiinehdyttänyt tammoja hyvin, joten josko suvun hedelmällisyysongelmat olisi selätetty. Eläkeläismuori Polkka Kipakka asuu Oulussa kotitallinsa kuningattarena.

ei. Sammalparta oli työ- ja ravihevosten jälkeläinen, mainio vetohevonen itsekin. Orilla vedettiin niin rekeä kuin puukuormaa, vaikka kauransa se ansaitsikin ratsuna. Ravuriksi raudikkoa ei edes kokeiltu, eikä työhevospuolen kilpaileminen omistajaperhettä kiinnostanut. Ori oli hyvä työ- ja harrastehevonen kotona sekä perheen nuorten mainio kilpakumppani este-, koulu- ja kenttäradoilla. Ratsastusvuoroista sekä kisakalenterin suunnittelusta tuli toisinaan suukopua kiinnostavien kilpailuiden osuessa päällekkäin. Parhaimmillaan helppo A / 100cm / helppo -luokissa kilpaillut ori ei ollut aivan yhtä sporttista mallia kuin kilpakumppaninsa, mikä tosin ei menoa haitannut. Sammalparta teki tasaisia, hyviä suorituksia toisinaan voittaen ja sijoittuen. Erityinen lahjakkuus tai menestyjä se ei ollut, varsin tavanomainen, hyvä harrastekilpahevonen kuitenkin.
163-senttinen, punarautias Sammalparta oli ryhdikäs, hyvätyyppinen hevonen, jolla oli vankka leveänpuoleinen runko, lyhyt kaula ja pitkä, pysty lapa, järeät, kuivat sekä varsin hyväasentoiset jalat ja kaikkiaan mallikas takaosa. Liikkeet olivat suorat, melko väljät ja tahdikkaat, käynti selkeästi laadukkain askellaji. Hypyissä ori käytti erinomaisesti selkäänsä ja jalkojaan ollen muutenkin hyvin varovainen hyppääjä. Nätisti pyydettäessä raudikko teki aivan kaiken tarkasti ja tarmokkaasti, mutta vähänkään hoputettuna tai käskettynä Sammalparta ei alkanut millekään. Siinä oli herkkyyttä ja kovuutta, omanarvontuntoa sekä yhteistyöhalua. Reilusti kohdeltuna täysin ongelmaton, helppo, korkean työmoraalin työmyyrä, kun taas jostain sydämistyessään Sammalparta heittäytyi täysin kuuromykäksi, yhteistyökyvyttömäksi mököttäjäksi. Vihainen se ei ollut ikinä.
Aikanaan ori jalostusarvosteltiin T- ja R- suunnille. Sitä kehuttiin tarmokkaasta vedosta sekä hyvästä estetekniikasta, samaten asenteesta työntekoon. Kummallakin jalostussuunnalla raudikko palkittiin kolmannella palkinnolla. Palkitsemisten jälkeen Sammalpartaa tarjottiin jalostukseen, lopputuloksena 37 pääosin työhevossuunnan varsaa (vain 6 alun alkaenkin ratsuksi jalostettua, muutama työhevosvarsakin siirtyi ratsukäyttöön). Sammalpartalaiset vaativat ihmiseltä ehdottoman reilua, johdonmukaista käsittelyä toimiakseen, niiden sanotaan peilaavan käsittelijänsä hevosmiestaitoja paljastaen armotta poropeukalot. Lisäksi Sammalparta periytti hyvää käyntiään ja hyppytekniikkaansa, rakenteen osalta sen jälkikasvu on varsin kirjavaa. Ori lopetettiin suolisto-ongelmien vuoksi sen ollessa 24-vuotias.

ee. Tuoretta ratsusuunnan suomenhevossukua edustanut Suvi-Poloneesi (159cm, läsipäinen vaaleanrautias kaunokainen) menestyi erityisesti kouluratsuna. Hyppääminen jäi sivuun ensisijaisesti omistajan oman mielenkiinnon puutteen vuoksi, ja vaikka Suvi-Poloneesi palkatun esteratsastajan kanssa toikin ruusukkeen poikineen kotiin 90-100cm radoilta ei se ollut tekniikaltaan häikäisevin hyppääjä. Lisäksi tamma vähän jännitti erikoisempia esteitä. Kouluradoilla liinakko viihtyi mainiosti, lajilahjakkuuskin riitti avoimiin vaativa B -luokkiin. Rotumestaruuksissa Suvi-Poloneesi hävisi aina piirun verran oreille jääden parhaimmillaankin finaalin neljänneksi. Tamma kuitenkin keräsi helppo A / vaativa B -luokista mittavan määrän ruusukkeita, eikä kukaan kiistänyt raudikon laatua. Tamman liikkeet olivat tasaiset ja joustavat, käynnissä vähän ahtaanlaiset, ravissa sekä laukassa väljät.
Kiltin perusluonteen päällä oli paljon huolia ja herkkyyttä; erikoisempien esteiden lisäksi Suvi-Poloneesi jännitti aina ja ikuisesti niin kengitystä kuin hampaiden raspausta, sateenvarjoja sekä pieniä koiria (isot koirat sekä kissat olivat ihan okei). Liian kylmä pesuvesi, juoma-astiaan eksyneet heinänkorret sekä väärässä järjestyksessä tapahtuvat arkiaskareet aiheuttivat puolestaan mielipahaa. Ratsastajan kovakätisyys sekä puristava polvi sen sijaan suorastaan järkyttivät saaden Suvi-Poloneesin joko iskemään liinat kiinni tai juoksemaan turpa taivasta kohden pakoon. Silkkihansikkain käsiteltävä, rutiinirakas herkkis, ja kuitenkin hirvittävän kiltti, sosiaalinen hevonen.
Kouluratojen lisäksi tamma menestyi näyttelykehissä. Pitkä niska sekä pitkä, hyvänmuotoinen ja hyvin liittynyt kaula keräsivät aina kehuja, samaten rungon syvyys ja hyvä satulansija. Runko oli vähän pitkänpuoleinen, kintereet käyrähköt ja vuohiset vennot, sen enempää vikoja ei ollut. Ratsusuunnalle jalostusarvosteltu liinakko palkittiin toisella palkinnolla (kilpailutulosten myötä palkinto korotettiin ensimmäiseksi). Varsojen suhteen onni ei ollut myötä, vuosikausien yritysten, luomisten ja yhden kuolleen varsan jälkeen Suvi-Poloneesista jäi kaksi varsaa, mikä sekin on lähtökohdat huomioiden paljon. Kumpikin tytär on varsin herkkä, kipakka luonne, hieman huvittaen keskiveroja kouluratsuja mutta loistavia hyppääjiä sekä emänsä kaltaisia todella korrektinkauniita hevosia. Suvi-Poloneesi eli 26-vuotiaaksi.

Sukuselvityksen kuvat © Tuoninen & kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

21.08.2022 Kenttäjunnu koulukisoissa

Kyllä kelpaa hymyillä, sen verran ylpeä minä Kareesta olen! Läksin Rihtniemen järjestämiin kouluratsastuskilpailuihin neljän hevosen voimin (junnut Kare ja Kampela, vanhemmat ja viisaammat Vieska ja Peruna). Näillä bensan hinnoilla kisoja olisi tieten voinut katsella vähän lähempääkin, vaan kerrankos sitä ajelee tuntitolkulla eestaas. Joka tapauksessa starttasin kolmessa luokassa neljällä ratsulla; Kampela helppo C, Kare helppo B sekä Peruna ja Vieska helppo A. Junioreille lähdin hakemaan ennen kaikkea kokemusta, rutiinia niin matkustamiseen kuin kilpailemiseenkin. Kare keräsi pisteet kotiin käyttäytymällä koko reissun ajan kotoa lähdöstä perille saapumiseen hyvin fiksusti, ottamatta kierroksia vähemmän siivokäytöksisen Kampelan sirkusnumerosta.

Kotitreeneissämme läsnä ollut hyvä vireemme tuntui myös verryttelyissä, ja vaikkei tarkoitukseni ollut jahdata ruusukkeita edes noilla aikuisilla hevosilla ryhdyin vähän haaveilemaan, josko Kareen kanssa pääsisimme tuloslistan paremmalle puolelle. Kare ei ollut hevosmäärästä tai yleisöstä minällänsäkään, se keskittyi täysin minuun vastaten apuihini loistavasti. Intoa ja menohaluja tuntui löytyvän, muttei niin paljoa, että Kare olisi väsyttänyt itseään verrytellessämme. Radalle ratsastin luottavaisin mielin. Hevosten, etenkin nuorten, kanssa voi tapahtua ihan mitä tahansa, enkä jäisi surkuttelemaan isommin edes pipariksi menevää rataa. Treenaamassahan tässä oltiin, viisivuotiaan hevosen kanssa! Vaikka Kare nyt onkin pikkukisoja ja valmennuksia nähnytkin.

Ratamme meni nappiin. Verryttelyn loistovire jatkui, teimme mielestäni todella tarkat, siistit tiet sekä erittäin hyvät laukkaosuudet – eikä pelkästään siksi, että laukka on kiistatta ruunikkoni paras askellaji. Lopputervehdyksen jälkeen taputtelin ja rapsuttelin Kareen kaulaa jo hieman yliampuvalla antaumuksella. Olin vain niin ylpeä junnustani sekä todella, todella tyytyväinen rataamme! Silti vähän yllätyin, kun lopullinen sijoituksemme oli 7/30 ja prosenttejakin mukavat 76,071% (sivumennen sanoen korkeimmat, jotka päivän aikana ratsastin, vaikka sijoituin Vieskan kanssa helppo A:ssa). Palkintojenjako jäi välistä, mikä ei harmita ollenkaan – me melkein sijoituimme, teimme todella komean radan, hevonen oli rento ja luottavainen. Ruusuke olisi ollut kirsikka kakun päällä, vaan mihin sitä kirsikkaa tässä vaiheessa tarvitsee! Minulle tämä oli joka tapauksessa voitto, erinomaisen onnistunut kisapäivä nuoren hevosen kanssa.

28.08.2022 Maastoestevalmennus, valmensi Hazel

Elokuu oli jo pitkällä, eikä kesäpäiviä ollut jäljellä enää nimeksikään. Syyskuu kolkutteli jo nurkan takana - siitä kieli sekä lämpömittari että pilvien taakse piiloon painunut aurinko. Viileys ei kuitenkaan ollut huono juttu hevosten treenaamisen kannalta. Oikeastaan keli oli juuri sopiva maastoesteiden hyppäämiseen, jota mä olin suunnitellutkin osaksi tämän päivän ohjelmaa. Tuonisen Liisa oli nimittäin soitellut mulle viime viikolla ja pyytänyt mua valmentamaan erästä nuorta suomenhevosoriaan, joka oli ilmeisesti kotiutunut vasta vähän aikaa sitten Tuoniselle. Aika lupaavalta ori oli Liisan kertoman mukaan kuulostanut, joten odotin mielenkiinnolla ensikohtaamistamme.

Kareen suklaanruskeasta karvasta pölähti joka harjanvedolla pieni harmaa pölypilvi, kun Liisa veteli pölyharjaa tottunein ottein pitkin orin kylkeä. "Tää kaveri tykkää ottaa aika rennosti tuolla tarhassa. Se on siellä vähän väliä jalat taivasta kohti", Liisa naurahti ja mä totesin heti perään, että ruunikko taisi olla aika leppoisa kaveri. "On se yllättävän säpäkkä, vaikka tässä hoitaessa aika rauhalliselta vaikuttaakin. Varsinkin esteradalla siitä irtoaa vauhtiakin aika reippaastikin", Liisa sanoi ja rapsutti Kareen turpaa.

Kotvasen kuluttua sain todeta, että Liisan sanat pitivät paikkansa. 160-senttinen ruunikko oli varsinkin rotunsa edustajaksi varsin näyttävä ilmestys, kun se laukkasi Liisan alla maastoradalla. Sen hyppytyyli oli aika pitkä, mutta ilmavaraa jäi sopivasti hevosen ja esteen väliin. "Se tykkäisi selkeästi mielellään liikkua aika pitkänä. Muista, ettet itse jää roikkumaan liikaa kiinni ohjaan, kun lähdet lyhentämään sitä", huutelin Liisalle tarkkaillessani ratsukon työskentelyä hieman kauempaa. Kerkesin sanoa lauseeni loppuun juuri, kun ratsukko lähestyi bankettia, johon Kare kielsi. "Ei se mitään. Uudestaan vaan ja muista nyt, ettet yritä lähteä hyppäämään yksinäsi. Anna sille hevoselle aikaa ja tilaa lähestymiseen. Ja ota sekin mukaan hyppyyn", naurahdin hyväntahtoisesti. Se, että hevonen paljasti ratsastajansa virheet, eikä lähtenyt tekemään mitään ilmaiseksi, oli oikeastaan tosi hyvä ominaisuus. Virheitä oli huomattavasti helpompi lähteä korjaamaan, kun tiesi heti, mistä kiikasti.

"Nyt se liikkuu tosi hienosti! Siinä on tosi hyvä!" huudahdin, kun ratsukko laukkasi aivan likeltä. "Huomaatko eron siihen aiempaan? Nyt se käyttää koko kroppaansa kunnolla, eikä jää hannaamaan sun apuja vastaan." Liisa nyökytteli ja sanoi Kareen tuntuvan tosi hyvältä. Muutos ratsastajan ohjasotteessa ei ollut sinällään iso, mutta sillä oli iso vaikutus hieman herkkäsuiseen hevoseen. Parivaljakon maastoestetyöskentely näytti kokonaisuudessaan varsin hyvältä. Näin nuoren hevosen kanssa ei hypätty vielä hirvittävän suuria esteitä, mutta selkeästi orilla oli kapasiteettia ihan esteen kokoisille esteille. Sillä oli hyvä estesilmä, vaikka ruunikko vielä vähän kokematon olikin. Ja ratsastajansa kanssa sillä natsasi selkeästi kemiat hyvin yhteen.

Pureiduimme tänään pitkälti radan läpikäymiseen osissa. Emme tehneet hirvittävän pitkiä pätkiä ja Kare sai kävellä melko pitkään hyppäämisen välissä, mutta pätkät olivat oikein hyviä. Sekä ratsulle että ratsastajalle tuntui jäävän valmennuksesta käteen hyvä fiilis ja lisää työkaluja yhteiseen työkalupakkiin.

08.09.2022 Paljon hölinää irtokengästä

Irtokenkä, tuo hevosihmisen arjen inhottava yllätys. Tosin tällä kertaa yllätys oli vielä inhottavampi irtokengän ollessa vain osittain irronnut. Hakiessani Karetta treeniin huomasin orin ontuvan, mikä sai minut ajattelemaan tarhassa loukkaantumista; aamulla tarhaan kävellessä ori oli liikkunut ihan normaalisti. Vilkaisu jalkoihin paljasti oikean syyllisen, joka oli yhden naulan varassa vasemmassa etusessa roikkuva kenkä, joka ei tosiaan pysynyt paikoillaan vaan pyöri sen mitä se naulan varassa pystyi pyörimään. En ole mikään kengitysseppä, mutta kyllä minä kengän irti ja takaisin saan, osaan vähän vuolla ja sen sellaista. Perusjuttuja. En kuitenkaan pistä edes helppoja hevosiani itse kenkään vaan käytän oikeasti osaavaa seppää, lähinnä minä irrottelen kenkiä tai pistän takaisin mikäli tarve vaatii. Talutettuani ontuvan Kare-raasun sisälle hain kengitysvälineeni ja irrotin kengän sekä tutkin kavion. Vaikka kenkä olikin jäänyt yhdestä naulasta kiinni se oli lähtenyt paikoiltaan ihan nätisti, kavio ei ollut revennyt mistään eikä kenkäkään ollut vääntynyt. Hetken tuumailtuani irrotin loputkin kengät sen sijaan, että olisin laittanut irronneen takaisin. Kareella on joka tapauksessa maanantaina kengitys, olkoon nyt pidennetyn viikonlopun kengättä ja vapaalla – pieni huilitauko tekee todennäköisesti pelkästään hyvää. Ei siitä ainakaan haittaakaan ole.

Kengän irrotuksen jälkeen Kare varoi hetken jalkaansa ennen kuin alkoi kävellä normaalisti. Onneksi tämä ontuma selvisi kengän irrotuksella!

26.04.2024 Kare ja Johannes hyppäämässä

Johannes, serkkuni, on pyörinyt Tuonisessa enempi vähempi, miten nyt opintojen, armeijan ja sen sellaisen välistä on ehtinyt. Mikään vakituinen apukäsi hän ei ole, se ei missään kohti ollut kummankaan tarkoitus. Ilmeisesti Takapajulasta löytyi matkan varrella pari kaveriakin, joiden kanssa Johannes meni ja osti aivan järkyttävän, vanhan asuntoauton. Meinasivat kuulemma lähteä kesällä festareita kiertämään. Oikeastaan olen vähän kateellinen. Toistaiseksi Johannes on kuitenkin maisemissa, edelleen innokkaana oppimaan lisää hevosista sekä ratsastuksesta. Tänään istutin serkkupojan Kareen selkään, vaikka poika (on se vielä poika vaikka ikä alkaa kohta kakkosella – apua!) onkin katsellut kaihoisasti puoliveristeni perään suostumatta uskomaan niskaparkansa vaarantuvan jonkun Falafelin selässä.

"Elä murjota, pääset hyppäämään, ja Kare on siinä hommassa loistava", lohduttelin hevosta valmiiksi laittavaa Johannesta, joka näyttikin piristyvän. "Maastoesteitä?"
"Jos kentällä on vielä pikkuesteitä niin joo. Katotaan sitä maastotouhua joskus toiste." Tuonisen kentän sijaan kävelimme Susirajan puolelle. Estekentällä oli kuin olikin vielä muutama pienempi tukki sekä risuesteitä, joiden näkeminen sai niin Johanneksen kuin Kareenkin silmät säihkymään. Ymmärrettävää, kyllähän minäkin nautin kaikkein eniten juuri maastoesteiden hyppäämisestä.

"Sinä nyt et kyllä yleensäkään selässä matkustele, mutta koeta huviksesi, unohdu katselemaan maisemia, niin huomaat eron vaikkapa ratsastuskoulun luottohevoseen." Virnistin, Johannes kohotti kulmiaan, selkeästi epäluuloisena.
"Ei se sua selästä paiskaa, ja alkuverkka on ihan hyvä paikka tämmöiselle. Annas nyt käden valahtaa alemmas ja ohjan pidemmäksi, pois tuntumalta, sen kun istut ja vaikka vihellät linnunlaulun tahtiin." Epätavanomaisten ohjeiden aiheuttama ihmetys väistyi käytännössä olankohautuksella, minkä jälkeen Johannes teki kuten olin sanonut. Kare kuulosteli touhua aikansa pysähtyen vajaan puolentoista kierroksen jälkeen.
"Kare katsos pistää hanskat tiskiin jos ratsastaja ei tee mitään. Rupeahan taas ratsastamaan, tulihan tuossa jo käveltyä niin siirry raviin, ruvetaan työstämään sitä." Johanneksen tehdessä osansa Karekin ikään kuin nyökkäsi hyväksyvästi jatkaen työskentelemistä. Alkuravit sekä -laukat sujuivat hyvin, antamani tehtävät eivät tuottaneet kummallekaan ongelmia eikä Johanneksen ryhti painunut kumaraksi, leuka rintaan tai mitään sellaista. Kyllähän istunnasta nyt aina jotain löytyy, serkkupojalla vain on luonnostaan ärsyttävän hyvä ryhti, kehonhallinta sekä istunta! Ja pidemmät koivet, sekös se vasta minua ärsyttääkin.

Verkkahyppyjen jälkeen Johannes pääsi kokeilemaan tukkeja sekä risuesteitä muiden esteiden ohella. Eihän tuommoisissa perusesteissä oikeastaan ole muuta ihmeellistä kuin se henkinen kynnys, vähän isommat ja erikoisemmat maastoesteet ovat sitten toinen juttu. Johannes ja Kare pelasivat hyvin yksiin, molemmat olivat tehtävän tasalla, lähtivät hyppyihin samaan aikaan. Missään välissä serkkuni ei jäänyt jarruttamaan, lysähtänyt hypyn jälkeen satulaan tai häirinnyt hevosta. Karella oli vapaus sekä tuki käyttää kaulaansa, selkäänsä siinä missä jalkojaankin, ja Johanneksella oli selkeästi ajatus mukana, katse liikkui seuraavalle esteelle ja muutaman kerran linjan oli lyhyempi, vinompi kuin olin olettanut hänen ratsastavan. Onhan hänellä hyppyrutiinia ennestäänkin, ei tämä nyt ensi kerta ole, minun silmieni alla tai ylipäätään.

"Todella hyvä linja pystyltä tukille, laukka teillä on ollut koko aja mukavan reipasta, hyvätempoista tämmöiseen hyppäämiseen. Kisoissa saisi mennä pykälää reippaammin vaan nyt ei olla kisoissa. Sulla on todella hyvä käden ja jalan yhteispeli, Kare on ollut sen alun tahallisesti aiheutetin stopin jälkeen todella tyytyväinen ja rento. Saat oikeasti olla tyytyväinen itseesi, Kare on nimenomaan yhteistyöhaluinen hevonen eikä semmoinen, joka hoitaa puolet hommasta kuskin puolesta." Johannes taputteli Karen kaulaa, rapsutti sen säkään, ryhtyen hissukseen laukkaamaan vähän rennompaa laukkaa siirtyen loppuravailemaan.
"Kai sä kesällä viet mut maastoesteille?"
"Sinä olet siinä ruostepurkissa jonkun koulun parkkiksella", tokaisin takaisin. Huonossa komeadiassa Kare olisi pärskähtänyt, minkä se nyt jätti tekemättä, kunhan vähän pudisteli päätänsä venyttäessään itseään kauniisti, pehmeästi eteen-alas.