Karpio

© Tuoninen

Historiaa

Isänsä ja isoveljensä tapaan myös Karpio on nimetty mittayksikön mukaan; karpio on vanha suomalainen kuivan tavaran mittayksikkö. Karpionmaa taas tarkoitti pellon tai kasken pinta-alaa, johon voitiin kylvää karpiollinen viljaa.

Toivoin Taaran ja Lauhan varsan jäävän pienhevosmittoihin. Mahdollisuudet olivat hyvät; Lauhan takaa löytyy vahva pienhevossuku, Taara on vain sentillä pienhevosrajan yli eikä senkään lähisuvusta järin kookkaita hevosia löydy. ”Ylimittainen” varsa ei sekään olisi haitannut, vaikka pienhevosen tilasinkin. Onni suosi, sillä pikku-Karpio lopetti kasvamisen mittatikun pysähtyessä 147cm kohdalle. Toinen harras toiveeni tämän yhdistelmän jälkikasvulle oli enemmän emän kuin isän sukua peilaava rakenne. Kahden tuttaritasoisen hevosen varsasta tuskin tulisi sitä yhden tähden luokan yksisarvista, mutta emän ratsumallisempi rakenne olisi varsallekin eduksi isän työhevostyypin sijaan. Toki Taaran rakenne ei ole sen ratsukäyttöä hidastanut tai haitannut.

Karpiosta kasvoi varsin hauska kaveri, kaikin puolin. Olin kokonaan unohtanut toivelapustani ”isäänsä hiljaisempi” -kohdan, joten totta kai tällä hevosella on paitsi asiaa, myös ääntä julkituoda asiansa. Näennäisen päättömän mölisemisen sijaan Karpio tuntuu enemmän juttelevan hirnuen, höhöttäen ja höristen, usein ihan yksinäänkin kuin mikäkin podcastin pitäjä. Mikki vain puuttuu. Kapasiteetti tyssäsi odotetusti tuttariin, rakennekin on enempi ratsumallinen. Plussapisteitä annan pikkuorin kaulasta ja lavasta sekä vahvasta takaosasta.

Myyntiinhän tämän oli tarkoitus mennä, mutta kuten Kropsunkin kohdalla, totesin tekeväni tästäkin kaverista persnettoprojektin. Ratsutus, kisaaminen ja sen sellaista, myisin sitten aikanaan valmiin paketin. Minun bisnesälyni on kyllä pakkasen puolella, tai jos se vähän plussan puolelle eksyykin niin raukka häviää mieliteoilleni aivan satanolla.

Luonne

Tällä pikku-Karpolla on asiaa. Paljon, monenlaista. Karposta saisi loistavan tv-/elokuvahevosen, ne kun tunnetusti pitävät jatkuvasti jotain ääntä (aukesi suu tai ei), ja niin pitää Karpokin. Onneksi se ei huuda taluttajansa korvia tukkoon, ennemmin raudikko höhöttelee ja hörisee, hirnuukin, muttei mylvi samaan tapaan kuin isänsä. Kaiken kirjava äänenavaus onnistuu myös kesken työnteon. Teininä sitä saattoi kuvitella täysin palkein hirnuvalla hevosella maaliviivan yli laukkaamisen olevan jotenkin hienoaupeetamahtavaa, näin aikuisena tunnetila on lähinnä kiusaantunut.

Alati hyväntuulisena, fiksuna ja kilttinä kaverina Karpo on kyllä mainio moneen menoon, äänenavauksineen kaikkineen. Hyvin helppo hoitaa, oikein petollisen helppo siinä mielessä, että tämmöisten ”kaikki käy” -halinallehevosten jälkeen vetopaniikista kärsivät reppanat tai jollain tapaa yhteistyöhaluttomat hevoset ovat pieni järkytys, ellei sellaisiin ole tottunut. Karpon korvat saa kääräistä vaikka rusetille ja häntää virittää joulun kunniaksi valonauhan, eikä herra sano mitään. ..tai sanoo, paljonkin, muttei ole millänsäkään ihmisen touhuista. Klippaaminen sekä kengitys tuntuvat olevan lähinnä kutkuttavan jännittäviä tapahtumia, samalla tapaa kuin yllätyspaketin avaaminen meille ihmisille. Kaivon kannet, etenkin jos ne vähän kurlaavat vettä (tai tukkeutuvat niin, ettei vesi vedäkään vaan nousee ylös..) taas on oikein Erityisen Jännää, joten tietenkin Karpo tahto tukkia turpansa jännyyteen, tutkia ja selvittää. Utelias tämä on kyllä kaiken muunkin suhteen, arastellessaankin jotain Karpo kyllä menee lopulta kohti ottamaan asiasta selkoa paikalta liukenemisen sijaan.
Vaan kas kummaa, kiitos Karpon uteliaisuuden ja asenteen kaiken arkisen touhun lisäksi myös lastaukset, kuljetukset, rokotukset, haavanhoidot sun muut ovat sujuneet aika lailla kerrasta. Kenties vähän haparoiden, mutta aina ilman isompia draamoja tai kauhisteluita.

Tasoltaan perushyvä perusturvallinen helppo A / 90cm / tuttari ei siivitä Karpoa rotunsa tai painotuslajinsa mestaruuksiin, vaan tarvitseeko sinne joka hevosella päästäkään? Omalla tasollaan pikkuori on aivan lyömätön, tasaisen hyvän sijaan tasaisen erinomainen. Kapasiteetikkaamman tamman kanssa, mikäli Karpon parhaat piirteet vain periytyvät, seuraava sukupolvi tai sitä seuraava nyt ainakin voi hyvinkin nousta mestaruusmittelöihin!
Ensinnäkin Karposta löytyy asennetta. Se haluaa tehdä, kokeilla ja tutkia, eikä sitä haittaa tehdä näitä asioita ihmisen pillin tahtiin. Mukautuvainen ja yhteistyöhaluinen, reipas ja rohkea, valmiina kuin partiolainen! Kevyt hölkkälenkki ilahduttaa Karpoa siinä missä tekninen estetreeni tai kouluradan nuttura kireällä viilaaminen vielä kireämpinutturaisen valmentajan kritisoitavana. Raudikko tuntuu aina löytävän joka työtehtävästä jotain, mistä ilahtua, sillä Karpo on aina rennon, tyytyväisen oloinen.
Etenkin orin kevyt, pyörivä, tasapainoinen laukka on kaunis ja kehuttava, samaten sen kaikin puolin mallikkaat hypyt. Pienet, kevyet avut riittävät, ja silti kokematonkin ihminen voi ratsastaa Karpolla niin, että kummallakin on mukavaa, pikkuherra kun ei ota virheistä ainakaan pitkäkestoisesti nokkiinsa.

Onneksi kisapaikkojen vilinänkin keskellä Karpo muistaa oman ihmisensä sekä käytöstapansa. Ääntä löytyy, edelleen, samaten intoa tutkia joka nurkka sekä moikata kaikkia vastaantulijoita. Korvat pysyvät kuitenkin paikoillaan, joten orin huomion saa nopeasti käännettyä jännyyksistä takaisin asiaan. Yleisöä Karpo ei ole jännittänyt koskaan, ennemmin se on vetänyt rintansa rottingille huomatessaan olevansa kaikkien huomion keskipisteenä. Nuorempana, junnuvuosinaan, Karpo saattoi vähän yliesiintyä etenkin laukkatehtävissä, mutta ikä sekä rutiinit kyllä tasoittivat tätäkin piirrettä muovaten Karposta sen konkarimaisen, karismaattisen ja varman kilpahevosen joka se tänä päivänä on.

Sukutaulu

Kilpailumenestys