Alati kasvavan welshporukkani uusin jäsen, joka ihan vahingossa tarttui matkaani nettishoppailun lopputulemana. Upsis tupsis. Järjen ääni ei juuri itsestään muistutellut ottaessani yhteyttä Ceiriosenin väkeen. Kauniin rautiaan tammavarsan emä oli sentään kisannut kenttääkin, isä ei. Ei tämä sentään täysin esteuunojen kouluponien jälkeläinen ollut, vaikka eipä semmoinenkaan ole minua ikinään estänyt tai edes mainittavasti hidastanut. Kaikessa lyhykäisyydessään; näin mielestäni kivan varsan, tein tarjouksen, allekirjoitin paperit ja maksoin kauppasumman, järjestestin kuljetuksen paperitöineen kaikkinensa jahka varsa oli vieroitettu. Todella tavallinen, jopa tylsä tarina, johon ei kuulu edes kuljetusauton rengasrikkoa tai ensimmäisen Suomen-viikkonsa aikana karannutta varsaa.
Eiriana lyheni Suomessa nopsaan Einiksi, siitä edelleen Eiksi. Ei siksi, että tamma olisi jotenkin tulta syöksevä, kiukkuinen lohikäärme tai muutoinkaan hankala, kilttihän Eini on! Mutta kauhean puuhakas, utelias sekä muistiltaan kultakalan luokkaa. Monen sortin kommellukset ja ohohupsikset tulivat tutuiksi, joskin Einin kohdalla jätin isoimmat murehtimiset, irvistelyt sun muut välistä. Jotenkin puuhakkaan positiivisen tammani iloisuus tarttui minuunkin.
Kasvaessaan tamma oli yksi hirvenvasa. Tai kai ne hirvenvasatkin voivat olla hienoja ja sopusuhtaisia, mutta Eini ei todellakaan ollut hieno ja sopusuhtainen varsa tai junnu. Cobistani kuitenkin kuoriutui melkoinen kaunotar, itse asiassa paljon kauniimpi kuin olin uskaltanut olettaa tai haaveilla. Eini kantakirjattiin toisella palkinnolla, 78 pisteellä! Ensimmäinen palkinto jäi vain kahden pisteen päähän. Tulos, jonka puolesta en tosiaan olisi lyönyt vetoa Einin varsavuosina.
Sain kauniin, kivan helpon luokan kenttäponin. En mitään huippua ("Etpä", taisi 10 VWY CUP-sijaa napsinut Eini naureskella itsekseen), perushyvän, ajoittain erinomaisen, yleensä kuitenkin sen perushyvän peruskivan ponin. Sellaisen vahvan, hienon perustan, josta lähteä jalostamaan niitä tulevaisuuden erinomaisuuksia. Himppasen tasasemmalla luonteella kera paremman keskittymiskyvyn.
Luonne
Jos Eini lyhenee arjessa usein pelkäksi Eiksi, niin fiksumpi kerkesi jo päättelemään, ettei tässä aivan välttämättä ole se mutkattomin tapaus. Kilttihän tämä on, ei mitenkään päin kiukkuinen tai oikukas, mutta kauhean utelias ja puuhakas! Eini tunkee turpansa aivan kirjaimellisesti joka paikkaan, ja se Ei tulee ihan siitä, kun tätä joutuu turhankin usein kieltämään samasta asiasta kuudennetta(sadatta..) kertaa. Lyhyt muisti, iloinen ja utelias mieli, seikkailullinen sielu. Aivan kuin Einissä olisi ripaus Töhöä ja Pöhmöä tehosekoitinkieputuksen kautta pyöräytettynä.
Minun on kuitenkin sula mahdottomuus tuntea kovin pitkäkestoista ärtymystä tai turhautumista Einin vuoksi tai kanssa. Pitkälti koska tammaa itseään ei ärsytä tai turhauta oikeastaan mikään. Niin tympeää kuin onkin kerrata arkisia käytöstapoja aikuisen hevosen kanssa tai katsoa voimattoman kauhun vallassa, kuinka se sama aikuinen hevonen laitumella ollessaan koettaa taas haukata paimeneen kytkettyä sähkölankaa, Einin oma iloinen "Oho hupsista!" tarttuu minuunkin. Jos hevonen ei moksiskaan mistään, auttaako tuo jos omistaja vatvoo, murehtii ja vääntelee käsiänsä?
Einiä ei tosiaan haittaa mikään. Sen kyky niellä pettymyksensä, ohittaa ärsyttävät, jännittävät, ikävät asiat, hämmästyttää minua kerta toisensa jälkeen. Vaikka tarhakaveri monottaisi lapaan tai maastoretki saisi sydämentykytyksiä aiheuttavan käänteen villin fasaanin hyökkäyksen (lue: kotkottaja säntäsi kaakattaen karkuun, ei kohti) vuoksi, Eini pudistelee nämäkin tapahtumat nopeasti harteiltaan, nostaa korvansa höröön eikä tunnu ajattelevan asiaa lainkaan siinä kolmen sekunnin jälkeen. Oli ja meni.
Silti sitä välillä, hetkellisesti, joutuu laskemaan kymmeneen (oikeasti pidemmälle), huokailemaan ja vähän turhautumaan, muistuttaessaan Einiä käytöstavoista tai kieltäessä samoista asioista uudelleen ja uudelleen. Kengitettäessäkin welsh malttaa seistä nätisti paikoillaan sen ensimmäisen koiven ajan, sitten alkaa huojuminen, jalkojen nykiminen, pieni steppaaminen, koska homma ei enää kiinnosta. Sama juttu toistuu klippauksen ja oikeastaan kaiken muunkin pitkäkestoisemman puuhan kanssa, Einiltä yksinkertaisesti loppuu mielenkiinto paikoillaan seisoskeluun. Kilttihän tämä on, ei siinä, lyhytmuistisena Eini vain ei kovin kauaa sitä tuorettakaan kieltoa tai käytösmallinsa korjausta muista. Sitten huokaillaan taas, kunnes hymy voittaa.
Pirteän positiivisena, uteliaana seikkailijasieluna raudikkoni rakastaa maastoilemista, uusien paikkojen tutkimista sekä tuttujen maisemien muutoksien kartoittamista. Metsässä kaatunut puu voi kuulkaa muodostua päivän kohokohdaksi! Jonkin ollessa tutkimismatkan arvoista Eini lähtee, ihmisestä piittaamatta, suoraa päin jännyyksiä hölmistyen kerta toisensa jälkeen ratsastajansa pidätteistä tai taluttajansa selkeistä kielloista. Tämä taipumus vaatiikin pelisilmää sekä hevosenlukutaitoa ollen suurin rajoitin sille, miksen koskaan laske innokkaita vasta-alkajia Einin selkään. Edelleenkään tamma ei tarkoita pahaa, se vain yksinkertaisesti unohtaa kaiken tekemänsä hoksatessaan jotain omaan makuunsa kiinnostavampaa. Kuten naapurin uutuuttaan kiiltävän postilaatikon maastoreiteille suunnatessa.
Kunhan Einin mielenkiinto pysyy työnteossa cobini tekee perushyvää, paikoin erinomaista työtä niin koulu- kuin esteratsastuksenkin saralla. Erikoisia johteita Eini tietysti haluaa haistella ja valitettavasti myös maistella, mutta tamma ei todellakaan pelkää minkään näköisiä estevirityksiä tai kammoksu kamalimpiakaan kovaäänisiä kouluaitojen laidalla. Kunhan Einin antaa tutkiskella kentän / maneesin mielenkiintoisimmat esineet ja nurkat, ponin keskittymisen herpaantumisen todennäköisyys laskee.
Einillä on mukavan joustavat, tahdikkaat liikkeet, eivät sieltä näyttävimmästä päästä mutta ratsastajan takamukselle mukavat. Eikä tämä kopsi kantojaan, melo, palmikoi tai muutoinkaan astele miten sattuu, liikerata soljuu suorana ja väljänä. Käynti on ehdottomasti paras askellaji, ravi kärsii helpoiten Einin jännyyskiirehdinnästä. Hypätessä ponnistuspaikkojen kohdilleen osuminen on arpapeliä, sillä aina tamma ei malta odottaa oikeaa paikkaa vaan lähtee optimistisena hyppyyn joskus niinkin aikaisin, ettei mitenkään päin veny esteen ylitse vaikka kuinka yrittää. Selässä saa tosissaan olla tarkkana! Kaikesta huolimatta Eini yrittää aina parhaansa työskennellen positiivisin mielin kaatosateessa sama tehtävää viidettäkymmenettä kertaa hinkuttaen, joten ratsun turhautuminen tai itsevarmuuden menettäminen eivät muodosta synkkiä pilviä taivaalle, jota ratsastajan mielenmaisemaksi kutsutaan.
Kilpaileminen on Einin mielestä ihanaa! Ei välttämättä niinkään se esiintyminen, vaan matkustaminen, uudet paikat ja hevostoverit, kisapäivien tunnelma. Eini nauttii pienistä kissanristiäisistä, arvokilpailuista ja kaikesta siltä väliltä täysin rinnoin. Keskittyminen kyllä herpaantuu vieläkin helpommin kotona, ympäristö kun kutsuu tutkimaan sekä seikkailemaan. Ennemmin silti näin, kuin ettei ponia kiinnostaisi koskaan mikään.
nopeus: 240.45 kestävyys: 243.33 hyppykapasiteetti: 252.33 rohkeus: 280.82 kuuliaisuus ja luonne: 212.06 tahti ja irtonaisuus: 86.56 tarkkuus ja ketteryys: 97.59 askellajien näyttävyys: 0 itsevarmuus: 0 energisyys: 0
Kilpailee porrastetuissa kenttäratsastuskilpailuissa tasolla 3 / 2
Päiväkirja & valmennukset
Lue päiväkirjaa
23.09.2023 Nuorten welshponien arviointi
Nonni. Mistä tässä edes aloittaisi. Tulipahan taas tehtyä reissu ja hankittua junnuhepalle kokemusta? Kehitin kykyäni hyväksyä pettymyksiä sekä häivyttä häpeän punaa poskiltani? Nuorten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, eikä näitä junnujuttuja pitäisi ottaa liian tosissaan, toisin kuin minä tunnun ottavan. Silti Einin Nuorten welshponien arviointi meni kerta kaikkiaan surkeasti, muutamaa ohutta positiivista seikkaa lukuun ottamatta. Suurimpana tietysti tamman oma tyytyväisyys, se ei tunnu erityisen stressaantuneelta eikä se tilaisuuden aikana esimerkiksi säikkynyt tuomaristoa tai mennyt puihin irtohypytyskujassa.
Silti tamman saama yksi käytöspiste kertonee aivan tarpeeksi siitä, miten meillä meni. Eini pisti vähän ranttaliksi..
Rakennearvostelun aikana Eini pyöri väkkärän tavoin malttamatta pitää jokaista jalkaansa alhaalla kovin montaa sekuntia putkeen. Palautin tamman paikoilleen tuomariston eteen moneen kertaan, siinä seitsemännen kerralla kohdalla viis veisaten korrektista näyttelyasennosta. Kiitos ja anteeksi. Rakenne kuitenkin tuli arvostelluksi, ja kerrankin ponini ei saanut paskoja jalkapisteitä!! Ne paskat pisteet tulivat sitten päästä ja kaulasta, hyvinhyvin masentava yksi piste, rungosta matala vitonen sekä kinttuosastolta itkettävän ilahduttava kahdeksan pistettä. Keskiarvoksi viisi pistettä. Ei auta irvistellä, pitää vain hokea itselleen Einin olevan aika hirveässä kasvuvaiheessa.
Liikearvostelu sujui melkoisella aaltoliikkeellä. Eini malttoi kävellä, ei ihan kunnolla vaan ajoittain kiirehtien, mutta sen verran asiallisesti liikemekaniikkaansa esitellen, että sille annettiin käynnistään kuusi pistettä. Ravin kanssa menikin metsään, Eini pomppi, loikki, härväsi menemään keskittymättä koko touhuun, minkä vuoksi pidän ravin kahta pistettä melkeinpä yläkanttisena arviona. Laukkaaminen taas olikin niin hauskaa, ettei Eini pelleillyt vaan keskittyi esiintyen selkeästi edukseen, mistä tuomaristokin palkitsi cobin yhdeksällä pisteellä. Liikkeiden keskiarvoksi tuli kuusi pistettä. Irtohypytys taasen näytti melkoiselta kaaosnäytelmältä, jonka aikana Eini ei tosiaan pelännyt taikka arastellut, muttei myöskään isommin keskittynyt, korjannut virheitään tai oikeastaan edes huomannut niitä. Irtohypytyskokeen viisi pistettä tuntuu sekin melko runsaskätiseltä pisteytykseltä, joskin myönnän hyvin tuoreen häpeäntunteen hieman sumentavan arvostelukykyäni.
Suvustaan Eini sai oletetut kaksi pistettä, kaikki yhteen laskettuna 19 pistettä oikeuttaen Quality Welsh Youngster -palkintoon. Olisi se huonomminkin voinut mennä. Eini olisi voinut olla kävelemättä ja laukkaamatta, tai rikkoa vielä toisenkin puomin kujassa.. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Joskus menestys tulee kummallisissa paikoissa, tai ainakin perin omituisille hevosille. Eihän Eini nyt huono ratsu ole, keskittyessään tamma tekee peruskivaa perushyvää työtä, jota joskus voi kehaista vallan erinomaiseksi. Nämä erinomaisuuden hetket näyttävät manifestoituneen pitkälti rotuyhdistyksen CUP-kilpailuissa; olemme Einin kanssa napsineet kymmenen CUP-sijoitusta! Suurin osa, kuusi kymmenestä, helppo B -koululuokista, loput neljä 80cm rataesteiltä. Toki Eini on kisannut kapasiteettiaan matalammissa luokissa (luokkarajoitusten vuoksi olen kisannut vähän tykimmän tr00 kilpaponin oloisilla welsheilläni korkeammissa luokissa, Einille jäivät nämä matalammat), mutta silti. Kilpailu on aina kovaa, eikä Eini suorittajan sieltä tasaisimmasta päästä. Olen siis hämmentynyt, iloinen sekä tietysti hurjan ylpeä hienosta cobistani!
Tämmöisen yllättävän CUP-sijojen kertymisen seurauksena Einin CUP-kisaaminen tyssää tähän. Tai no voisinhan minä tamman kanssa vielä kisailla, lähteä uudestaan Summer Championshipsiin katsomaan, josko tällä kertaa sijoitusta olisi 2/12 eikä 10/10 kuten viimeksi. Taidan kuitenkin jättää Einin paikan toiselle ponille, voin kierrellä Einin kanssa vallan muita kinkereitä. Kymmenellä CUP-sijalla kuitenkin saa täydet viisi CUPeista / Championshipseistä myönnettävää lisäpistettä, joten tulevista osallistumisista sekä mahdollisista sijoituksista saatava hyöty rajoittuisi pitkälti somessa elvistelemiseen. Eini tosiaan on kannuksensa hankkinut!
Löhöilystä tamman tosin ei kannata haaveillakaan. Kesällä Eini tietysti saa pitää laidunloman, kevään tamma kuitenkin pysyy liikutuksessa, jos ei kisauksessa niin kunnon treenissä maastohölkkätyyppisen touhun sijaan joka tapauksessa.
27.04.2025 Ensimmäisen palkinnon welshtamma
Ensin Eini yllätti CUP-menestykseltään, nyt rotunsa laatuarvostelun palkinnolla. Onhan tämä kaunis ja tyylikäs tamma, tiesin kilpauran tuovan kivan pistepotin eikä sukukaan nollille jättäisi, mutta.. Hyvänen aika, ensimmäinen palkinto! Minun hupsulleni! VWY tuntuu kaikkein tiukimmalta laatuarvostelulta, ja Einin ykköspalkinto on vasta toinen joka poneilleni on myönnetty. Miten iloinen ja kieltämättä ylpeä olenkaan! Laitoin tietysti heti ilahtuneen tiedonannon myös kasvattajan suuntaan. Lämpimät terveiset Ceirioseniin!
Rehellisesti odotin korkeaa, ehkä sellaista ykköstä kutittelee kakkospalkintoa. 50 pistettä kuitenkin meni rikki, Eini sai 51,5 pistettä. Rakenteestaan tamma sai 7 pistettä, luonteestaan komeat 8 pistettä (tämä lämmittää mieltäni erityisen paljon), suvustaan 5,5 pistettä, kilpailumenestyksestään komeat 26 pistettä ja loppuunsa täydet 5 lisäpistettä. Mielettömän hieno tulos, vaikka omaani kehunkin! Ja edelleen, rehellisen yllättävä. Moneenkohan kertaan Eini vielä yllättääkään minut?
19.06.2025 Vieraskuski Lilli Aarnihonka valmennuksessa, valmentajana Varpu Vaara (Veera R.)
Tuoniseen oli kutsuttu vierailemaan uusi valmentaja, jonka valmennukseen olin jo pitkään halunnut päästä, mutta oma hevoseni oli ikävästi telonut jalkansa. Soittaessani muutama päivä ennen valmennusta Tuoniseen peruakseni valmennusta, vastasi puhelimeen Sarlotta. Nainen ei meinannut kuunnella edes lausettani loppuun, kun tämä ilmoitti katsovansa tallista minulle sopivan ratsun valmennukseen. Olin hieman häkeltynyt, mutta enpä laittaisi vastaankaan päästessäni osallistumaan, kun ratsastelut olivat muutenkin telakalla oman ratsun ollessa saikulla. Sarlotalla oli ilmeisesti sen verta kiirettä kuitenkin pitänyt koko aamupäivän tallin pyörityksesä, ettei tämä ollut vastannut viesteihini kysellessäni oliko tämä saanut minulle ratsun valittua. Ajelin paikalle hyvissä ajoin ennen sovitun valmennuksen ajankohtaa, jotta kerkeäisin jonkun etsiä käsiini, joka saattaisi tietää päivän ratsuni. Löysinkin sopivasti tallin pihalta heti Sarlotan, joka laskeutui juuri hevosen selästä. Nainen hymyili iloisesti, että puhelin onkin ollut koko aamun kummallisen hiljainen ja totesi ilmeisesti unohtaneensa sen sisälle soimaan.
Päivän ratsukseni oli valittu welshtamma Eini, joka oli tuotu laitumelta talliin samalla, kun muut valmennuksiin osallistuvat hevoset oli haettu aamusta hieman lepäämään. Rautias katseli minua karsinasta nuokkuen. Sarlotta oli tässä kohtaa saanut oman hevosensa riisuttua varusteista karsinassa ja alkoi kantamaan minulle Einin tavaroita. ”Harjaus, suitset ja satula. Ei se muuta tarvitse. Mashia ja suolaa voi pistää veteen jo likoamaan niin saa jälkeenpäin sitten juottaa. Jätä sisään vaan ja anna vähän heiniä sitten, viedään vasta illemmasta porukkaa takaisin laitumelle, kun paahtaa niin kovasti.” Tuli täpäkät ohjeet naiselta. Tsek, totesin mielessäni ja aloitin kuitenkin kaiken varustamalla itseni. Sitten laitoin tammalle mehun valmistumaan ja sitten pääsin ponin hoitoon. Nuokkuva poni oli hyvin pian täysillä mukana meiningissä ja kauaa en jaksanutkaan sen tepastelua karsinassa ihmetellä, kun sidoin sitä vähän kiinni, ettei tarvinnut ympyrää kiertää koko aikaa tamman osallistuessa kaikkeen ympärillä tapahtuvaan.
Olin selvinnyt tamman selkään asti ja kävellyt tallin pihassa hieman alkuverryttelyjä katsellen kentällä menevää edeltävää ratsukkoa. Saimmekin pian luvan liittyä kävelemään alkukäyntejä kentän puolelle toisen ratsukon siirtyessä loppukäynteihin. Ratsuni oli pihassa kävellessämme ollut kuin viritetty jousi, mutta siirryttyämme kentän puolelle tuntui kuin kaikki jäntevyys olisi kadonnut – meistä molemmista oikeastaan. Valmentajalta tulikin heti palautetta käynnin temmosta, eli tänään ei selkeästi lusmuiltaisi.
Päivän kouluvalmennus piti sisällään paljon ympyröitä ja kaarteita. Poni meinasi painaa lapa edellä ja ratsastaja valua aina sisäkurviin. Tästähän valmentaja riemastui ja hinkkaisi innolla istuntaa ja huolellisia taivutuksia kanssamme. Omat ongelmani toki tiesin jo etukäteen, mutta jotenkin sitä vieraan hevosen kanssa tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta tänään korjailla virheitään. Ponikin oli ilmeisesti lähtenyt vähän ”no jaa”-asenteella tähän valmennukseen huomattuaan vieraan ratsastajan olevan selässä vähän ulapalla. Olin suorastaan helpottunut valmentajan sanoessa voivamme pikkuhiljaa siirtyä keventämään pitkin ohjin ja siitä käyntiin. Taputin ponia kaulalle ja huomasin sen olevan ihan yhtä hikinen kanssani. Kumpikin tarvitsisimme suihkun tämän jälkeen.
Loppukäyntimme päättyivät tallin ovelle, jossa laskeuduin selästä ja talutin ponin karsinaansa. Nappasin samalla hengenvedolla siltä varusteet pois päältä ja poni menikin iloisesti piehtaroimaan samoilla vauhdeilla. Satulan vein suoraan paikoilleen oikein niputettuna, satulahuovan laitoin kuivumaan. Suitsista pesin kuolaimet ja pyyhin kuolat nahkaosista. Nämäkin niputin omalle paikalleen. Tämän jälkeen vedin pois jalastani ratsastussaappaani ja mikä vapauden tunne olikaan vetää lenkkarit jalkaan. Sitten kurkkasin olisiko pesukarsina vapaana ja nappasin Einin vähän huuhtoutumaan siihen. Enimmät vedet vedin hikiviilalla pois, mutta kuivattelemaan tämä kevyesti kostea poni sai jäädä ilman loimia karsinaan. Einin mehut kippasin ruokakuppiin sille, koska tämä vaikutti sen verta aktiiviselta toimijalta, että epäilin ämpärin jättämisen karsinaan olevan huono idea. Eini joikin hienosti lähes koko mehun, mutta pilasin juomatauon viemällä sille pienen sylillisen heiniä. Heinät veivät nimittäin voiton tällä kertaa. Käskytin tammaa juomaan loputkin kupista syötyään. Tämän jälkeen tsekkasin vielä, että olin kaikki jälkeni siivonnut ja tavarani kasannut. Eini sai vielä porkkanan palan (salaa) ennen lähtöäni.
