Varjoviima VH18-018-2183

i. Pimiänpeleko, pohjoissuomalainen vaaleanruunikko pihanperän puskaori. Hyvät, mutta tuntemattomat vanhemmat. Estepuolen ori, vaikka ei sysipaska kouluheppakaan.

e. Tuulenkaataja oli melkoinen näky. 150cm korkea tamma oli ryhdikäs kuin ori, mutta silti kaunis kuin karamelli pitkine puhtaanvalkoisine jouhineen ja lähes mustine karvoineen. Hopeanmustaa tammaa veikattiin pari kertaa jopa risteytykseksi epätavallisen värinsä vuoksi, mutta kylläpä se puhdas suomenhevonen taisi olla. Tuulenkaatajan ansiot eivät kuitenkaan jääneet vain upeaan väriin ja kauniiseen ulkomuotoon. Sillä oli kaareva kaula, hyvä loiva lapa, syvä pyöreä, joskin pitkähkö runko, hyvä takaosa. Jaloissa oli hieman sanomista lyhyenpuoleisten, supistuneiden etusäärten ja ventojen takavuohisten myötä. Tuulenkaataja liikkui isosti, mutta aika ajoin jännittyneesti: ravi oli sen paras askellaji, sillä siinä riitti tahtia ja työntöä, moni ratsastaja sanoi, että tammaa pystyi kokoamaan loputtomiin. Kouluratsastuksessa va A -luokissa kisannut tamma ei ollut mikään mestarihyppääjä, mutta kävi hakemassa muutaman puhtaan radan metrin luokista siksi, että voisi näyttää kisatulosta Tuulenkaatajan kyvyistä. Luonteeltaan Tuulenkaataja oli - yllättävää kyllä - hieman arka hevonen, joka suoritti vain tutun ratsastajan kanssa ja kasvattaja-omistaja kilpailikin sillä vain itse.
Vaikeasti tiinehtynyt tamma sai kaksi jälkeläistä, joista molemmille se periytti ehdottomasti huikean kokoamiskykynsä (molempien isäorit olivat enemmän estepuolen hevosia) sekä opetti niistä hieman ujommanpuoleisia hevosia. Molemmista tuli kuitenkin erinomaisia kilparatsuja erityisesti koulupuolelle, viemään tikkunekkuja lasten suusta.