20.08.2020 Pikkuinen Viikunainen alkoi olla jaloistaan jo niin kulunut, että oli aika laittaa se pois.

Yötuulen Rimpiviikate VH16-018-1815

NimiYötuulen Rimpiviikate "Viikuna" Kasvattajanarri (VRL-06046), Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri152cm, vaaleanrautias MeriititSLA-I*
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 03.03.2016, 16v
satunnainen (4v 14.05.2016)
Painotuslaji,
koulutustaso
yleispainotus
va B / 120cm / 110cm / CIC1

20.09.2019 Viikuna veti maton kaikkien jalkojen alta aloittaessaan meritiinmetsästyksensä SLA-I* -palkinnolla! Tamman pisteet olivat tilaisuuden korkeimmat.

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Vinkeä Viikuna on rakkaan Suomumme reippaan rempseä, säänkestävä tytär, jonka energia ei lopu ikinä, positiivisuus on jo ärsyttävää ja suloisuus niin ylitsevuotavaa, että tammalle lässyttää kuin maailman pörröisimmälle koiranpennulle. Liinaharjainen leidimme on yhtä hieno, monipuolinen suoritushevonen kuin sukunsakin, ja on kaikin puolin - nätistä naamasta kapasiteettiin ja meneväiseen luonteeseen - juuri sellainen, kuin haaveilimme. Myös niinä päivinä, kun Viikunan menohalut eskaloituvat sirkusnumeroksi.

Talliporukan kesken käydään välillä nahistelua siitä, kuka saa touhuta Viikunan kanssa. Seurallinen, kiltti, aina positiivinen suomineito on hevosseuraa parhaasta päästä. Viikunalla on maailman pehmein hörinä, joka on paras tervehdys jonka aamulla talliin tullessaan voi saada. Tamma onkin yksi ihana halipulla, jolle kertoa ilot ja surut samalla, kun harjaa runkoa toista tuntia. Viikunaa unohtuu hoitamaan ja paijaamaan aivan liian helposti, ei ole kerta tai kaksi, kun olemme meinanneet myöhästyä jostain kun Viikunaa ei ole saatu matkustuskuntoon yhtä reippaasti kuin muita hevosia. Tamma on umpikiltti, mutta hirmuisen utelias ja osallistuvainen hoidokki, joka haluaa tutkia jota tavaran, auttaa loimen laitossa (=syödä loimen, koska sen saa suuhun, voi syödä!), kohnia taskusi ja räplätä piposi tupsua. Etenkin räplätä pipon tupsua, Viikuna rakastaa niitä. Hoitajan ollessa lapsi liinakko varoo, mihin turpansa työntää, se selkeästi ymmärtää, ettei pikkulapsi välttämättä pysy pystyssä hellän turvallatuuppimisen jälkeen. Kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat mutkitta, kunhan muistaa Viikunan uteliaisuuden ja on vähän ekstravaroivainen saksien ja klipperin kanssa (vaikka Viikuna miten olisi kiinni, se ei estä sitä yrittämästä osallistua kaikkeen). Eläinlääkäri ja kengittäjä saavat työskennellä rauhassa, kunhan vähän jututtavat tammaa ja esittelevät ainakin pari välinettä, jota käyttävät.
Viikuna on varmasti tallin tolkuimpia talutettavia, siinä se tulee mukana juuri sitä vauhtia kuin taluttaja kävelee. Säikähtäessäänkin tamma ottaa vain sivuaskeleen tai kaksi taluttajasta poispäin, jääden sitten odottamaan, onko aihetta paniikkiin. Jos taluttaja ei ole moksiskaan, Viikunakin voi jatkaa matkaa. Jos toinen hevonen pääsee irti ja laukkailee menemään, Viikuna todennäköisesti steppailee vähän, mutta kulkee kuitenkin yhtä nätisti vierellä eikä varmasti lähde rynnimään tai loikkimaan omin nokkineen. Lastaus, purku ja kuljetus sujuvat, Viikunan saa kyytiin yksinkin ja tamma matkustaa tyytyväisenä, oli sillä seuraa tai ei.

Viikuna on mitä positiivisin ja iloisin työmyyrä, jota ei paljoa kiusaa loskapaskakurakeli, ratsastajan virheliikkeet, ronskit otteet tai esteen sekaan päätyminen. Tamma antaa kaiken anteeksi, mikä tekee siitä toki omalla tavallaan haastavan ratsastaa. Kun hevonen ei huomauta yhdestäkään virheestä, jonka ratsastaja tekee, on ne huomattava ihan itse. Viikuna on nöyrä ja herkkä hevonen, tekee aina pyydetyt asiat, tottelee ohjaa, pohjetta ja istuntaa yhtä lailla. Se on vauhdikas ja energinen hevonen, joka kaipaa kyllä aika ajoin toppuuttelua, jotta ei juoksisi aitaa päin koska mielessä pyörii vain "MA RALLIAUTO OLEN".
Tamma on äärettömän toimiva tilanteessa kuin tilanteessa eikä oikein mikään tunnu sen kanssa olevan vaikea paikka. Sillä on hyvä tasapaino, se väistää, vaihtaa laukat, kokoaa, lisää, tekee avot ja sulut. Ehdottomasti haastavin homma onkin pitää itse mielessä, että vaikka hevonen tekee pyydetyn, se saattaa tehdä sen ihan päin mäntyä, koska se antaa anteeksi virheet ja tekee hommat vähän puolivaloisemmankin ratsastajan kanssa.

Vauhdikkaana hyppääjänä Viikuna kaipaa hieman rauhoittelua ja hyviä paikkoja, tamma hyppää esteen sekaan jos sen vie sellaiseen paikkaan, koska raudikko ei ala kyseenalaistaa ratsastajan ohjeita - ehkä ihminen haluaa, että hän menee puomien joukkoon? Viikuna on toki varovainen, tarkka hyppääjä, jolla on hyvä tyyli, kunhan sen tuo kunnollisiin paikkoihin. Ehkä enemmänkin kuin älynlahjoista on kyse siitä, että tamma haluaa miellyttää ratsastajaansa jo vähän liikaakin. Muutoin se on esteratsuna ässä - se lyhentää ja pidentää, kääntyy lantin päällä eikä koskaan halua hypätessään koskettaa puomeja, koska ihminen ei siitä tykkää.

Kisoissa Viikunan kierroslukumittari nousee melkoisesti, mikä enteilee enempi vähempi sirksunumeroa. Kilttinä tammana neiti ei koskaan jyrää ihmistä, vaikka käsihevosalueella ravailisikin intopiukeuttaan. Viikuna myös pitää itsestään melkoisesti melua, ja vaikuttaa ilmeisesti kovinkin karskilta orilta siitä päätellen, että meiltä on muutaman kerran kysytty Viikunaa lainaan astutuspuuhiin.
Aran ja/tai hermoilevan ratsastajan kanssa niin verkka kuin rata menevät pipariksi sirkusnumero-aspektin vuoksi. Kisatohinainen liinakko kaipaa vakaan rauhallisen ratsastajan, joka ei ole moksikaan mistään, vaan saa ratsunsa vähän rauhallisemmaksi ja kykenee kanavoimaan energian työntekoon. Parhaimmillaan melkoinen suksee, pahimmillaan kardinaalimunaus.

Sukutaulu

i. Ventoksen Wermilius
KTK-III, SLA-I, KRJ-II, ERJ-I
sh, prn, 156cm
ii. VIR MVA Ch Hunajapuron Cecilius
YLA1, KTK-II, SLA-I, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-III
sh, m, 151cm
iii. ILO Viikari
YLA2, KTK-III, SLA-I
sh, m, 153cm
iie. VIR MVA Ch Kirveltäjän Kiukkupussi
YLA3
sph, hprn, 140cm
ie. Ch Sannin Werililja
YLA1, KTK-III, SLA-I, ERJ-III, KRJ-II
sh, klm, 154cm
iei. Sannin Miro
sh, rt, 151cm
iee. Sannin Wilhelmiina
sh, prn, 157cm
e. Yötuulen Suonsilmä
YLA1, SLA-I*, KRJ-II, ERJ-I, KERJ-II
sh, rt, 152cm
ei. Mörkövaaran Samuel
YLA3, SLA-II
sh, prt, 156cm
eii. Ch Siljan Siluetti
KTK-III
sh, rtkm, 156cm
eie. Mörkövaaran Suklaa-Nautinto
YLA2, SLA-II
sh, rt, 152cm
ee. PP-MVA Tohiseva Yötuuli
YLA2, SLA-II, ERL-III
sh, vrt, 145cm
eei. Kurittoman Hallayö
YLA3
sh, mkm, 153cm
eee. VIP MVA Fn CP Touhokas Tytteli
YLA1, KTK-II
sh, rt, 157cm

Jälkeläiset

s. 02.02.2020 sh-t. Yötuulen Korpikolo, i. Taikasumun Raju-Veli, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
ERJ - 41 sijoitusta joista 10 voittoaKRJ - 46 sijoitusta joista 8 voittoa
10.07.2016 Yemene 120cm 2/30
12.07.2016 Huvitutti 120cm 5/40
14.07.2016 Yemene 120cm 1/30
15.07.2016 Yemene 120cm 3/30
15.07.2016 Yemene 120cm 1/30
15.07.2016 Huvitutti 120cm 1/40
17.07.2016 Yemene 120cm 2/30
19.07.2016 Huvitutti 120cm 2/40
19.07.2016 Huvitutti 120cm 6/40
21.07.2016 Huvitutti 120cm 2/40
23.07.2016 Yemene 120cm 4/21
24.07.2016 Yemene 120cm 3/18
24.07.2016 Huvitutti 120cm 3/40
25.07.2016 Huvitutti 120cm 5/40
28.07.2016 Yemene 120cm 3/18
07.08.2016 Edelsten Ponies 120cm 3/30
10.08.2016 Edelsten Ponies 120cm 2/30
02.11.2016 Iowa 120cm 1/30
03.11.2016 Iowa 120cm 1/30
05.11.2016 Iowa 120cm 1/30
07.11.2016 Ros Cirein 120cm 3/30
07.11.2016 Mörkövaara 120cm 2/30
08.11.2016 Iowa 120cm 1/30
11.11.2016 Vähäpelto 120cm 5/36
12.11.2016 Vähäpelto 120cm 3/36
16.11.2016 Vähäpelto 120cm 5/36
20.12.2016 Romilly 120cm 4/50
01.01.2017 Turmeltaja 120cm 2/30
07.01.2017 Turmeltaja 120cm 5/30
09.01.2017 Turmeltaja 120cm 1/30
09.01.2017 Turmeltaja 120cm 5/30
11.02.2017 Dainty 120cm 3/30
11.02.2017 Metsovaara 120cm 3/36
13.02.2017 Metsovaara 120cm 1/36
14.02.2017 Viisikko 120cm 2/30
15.02.2017 Viisikko 120cm 2/30
17.02.2017 Viisikko 120cm 5/30
18.02.2017 Viisikko 120cm 3/30
18.02.2017 Romilly 120cm 3/56
22.02.2017 Viisikko 120cm 1/30
29.02.2017 Viisikko 120cm 3/30
29.06.2016 Viisikko va B 2/40
02.07.2016 Viisikko va B 5/40
06.07.2016 Viisikko va B 2/40
11.07.2016 Viisikko va B 2/40
13.07.2016 Huvitutti va B 1/40
14.07.2016 Huvitutti va B 4/40
15.07.2016 Huvitutti va B 4/40
15.07.2016 Huvitutti va B 4/40
16.07.2016 Turha va B 4/19
17.07.2016 Turha va B 1/19
22.07.2016 Huvitutti va B 4/40
30.07.2016 Huvitutti va B 6/40
02.08.2016 Kuuralehdon hevostila va B 4/40
03.08.2016 Kuuralehdon hevostila va B 5/40
03.08.2016 Mörkövaara va B 2/30
04.08.2016 Mörkövaara va B 3/30
07.08.2016 Mörkövaara va B 1/30
09.08.2016 Kuuralehdon hevostila va B 4/40
11.08.2016 Heljävirta va B 2/40
15.08.2016 Breawa va B 2/30
01.09.2016 Turha va B 5/40
01.09.2016 Turha va B 5/40
07.09.2016 Turha va B 6/40
10.09.2016 Turha va B 1/40
11.09.2016 Turha va B 1/40
12.09.2016 Turha va B 3/40
13.09.2016 Turha va B 4/40
16.09.2016 Turha va B 3/40
16.09.2016 Ros Cirein va B 1/30
17.09.2016 Ros Cirein va B 1/30
18.09.2016 Ros Cirein va B 5/30
19.09.2016 Ros Cirein va B 5/30
19.09.2016 Ros Cirein va B 5/30
12.10.2016 Pirunkorpi va B 5/60
14.10.2016 Pirunkorpi va B 2/60
24.10.2016 Pirunkorpi va B 2/60
28.10.2016 Pirunkorpi va B 7/60
29.10.2016 Pirunkorpi va B 3/60
01.11.2016 Ros Cirein va B 1/40
02.11.2016 Mörkövaara va B 3/40
04.11.2016 Ros Cirein va B 3/40
08.11.2016 Ros Cirein va B 5/40
10.11.2016 Ros Cirein va B 5/40
03.12.2016 Mörkövaara va B 6/40
08.12.2016 Mörkövaara va B 4/40
10.12.2016 Mörkövaara va B 3/40
KERJ - 41 sijoitusta joista 9 voittoaVSR - 5 sijoitusta joista 2 voittoa
06.08.2016 Viisikko CIC1 5/25
09.08.2016 Viisikko CIC1 2/25
11.08.2016 Viisikko CIC1 3/25
12.08.2016 Viisikko CIC1 1/25
12.08.2016 Huvitutti CIC1 1/40
14.08.2016 Huvitutti CIC1 2/40
15.08.2016 Huvitutti CIC1 3/40
17.08.2016 Hengenvaara CIC1 1/50
18.08.2016 Kisakeskus Lapland CIC1 1/30
20.08.2016 Hengenvaara CIC1 3/50
20.08.2016 Viisikko CIC1 1/29
21.08.2016 Metsovaara CIC1 5/33
22.08.2016 Metsovaara CIC1 3/33
23.08.2016 Viisikko CIC1 4/29
25.08.2016 Viisikko CIC1 3/29
30.08.2016 Metsovaara CIC1 3/33
08.09.2016 Hortensia CIC1 2/30
10.09.2016 Hortensia CIC1 3/30
13.09.2016 Hortensia CIC1 2/30
19.09.2016 Hortensia CIC1 1/30
10.10.2016 Susiraja CIC1 4/29
17.10.2016 Susiraja CIC1 2/29
23.10.2016 Metsovaara CIC1 1/32
27.10.2016 Hengenvaara CIC1 5/30
29.10.2016 Metsovaara CIC1 2/32
06.11.2016 Mörkövaara CIC1 3/30
07.11.2016 Iowa CIC1 4/30
11.11.2016 Ros Cirein CIC1 2/50
12.11.2016 Hengenvaara CIC1 5/30
14.11.2016 Hengenvaara CIC1 1/30
15.11.2016 Mörkövaara CIC1 2/40
19.11.2016 Hengenvaara CIC1 4/30
08.12.2016 Mörkövaara CIC1 3/30
09.12.2016 Mörkövaara CIC1 5/30
26.12.2016 Littleness CIC1 3/24
15.01.2017 Ribcage's Warmbloods CIC1 1/21
24.01.2017 Kevolehto CIC1 5/60
27.01.2017 Littleness CIC1 2/30
30.01.2017 Kievarinkuja CIC1 3/25
30.01.2017 Romilly CIC1 3/40
08.02.2017 Vähäpelto CIC1 1/30
31.07.2016 Susiraja VSR Cup va B 3/90
31.01.2017 Susiraja VSR Cup 120cm 5/25
31.12.2017 Susiraja VSR Cup 120cm 1/11
31.08.2018 Susiraja VSR Cup 120cm 3/9
30.06.2019 Syrjän Ratsutalli VSR Cup 120cm 1/1

Valmennukset

03.12.2016 Kouluvalmennus, valmensi Jannica

Astellessani valmennusta pitämään oli niin hieno keli auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta, että päätimme mennä kentälle pitämään poikkeuksellisesti valmennuksen. Keli oli mitä mainioin ja pehmeä lumi oli mukava lisä pakkasen kovettamalla kentällä, lämpötila oli nollan pinnassa, joten lämmintä riitti aivan omiksi tarpeiksi myös opettaa. Tuuli oli melkoinen puuskittain, mutta en uskonut sen rauhallista tammaa haittaavan mitenkään. Menin hakemaan ratsukkoa tallista ja löysin heidät melko pian karsinasta, koska muita ei paikalla ollutkaan siihen aikaan aamupäivästä. Ratsastaja talutti tamman kentälle ja nousi sitten vyön kiristettyään ratsaille ripeästi, olimme vähän aikataulusta myöhässä, koska yleensä ratsukot oli jo verrytelty saapuessamme paikalle. Käveltyään muutamia kierroksia pitkin ohjin hän kiristi vyötä muutaman reiän ja aloimme harjoitella vaativa B kouluohjelmaa, koska he olivat menossa kisoihin viikonloppuna ja tunti oli tarkoitus pyhittää ohjelman viilaamiselle. Koko rata meni aivan loistavasti, vaikka laukkaosuus olikin hieman kiireinen. Se ei kuitenkaan kokonaisuutta haitannut.

Jatkoimme oikeassa kierroksessa työskentelyä ja ratsukko sai tehdä vielä voltteja, siirtymisiä, temponlisäyksiä sekä väistöjä ravissa. Sitten keskityimme hetkeksi käyntityöskentelyyn ympyrällä sekä väistöjä ja avoja tehden. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin palasimme ravitehtäviin ottaen mukaan siirtymiset, ympyrän sekä pohkeenväistön ravissa, josta siirryttiinkin heti uralle tultua tekemään sulkutaivutusta. Se vaati molemmilta hyvää koordinaatiota ja tehtävät sujuivat kokeneelta ratsukolta oikein hyvin. Muutaman kerran sai korjata pohkeen paikkaa harjoitusravissa, mutta muuten yhteistyö sujui ja tamma oli koko tunnin kuuliainen ja kulki oikein mukavassa muodossakin, vaikka kenttä oli aavistuksen kova edellispäivien pakkasen vuoksi. Lopeteltuamme tunnin lähdimme vielä yhdessä kävelemään läheisen kävelypolun, jossa vierähti mukavasti tunnin verran. Tuli samalla vaihdettua kuulumisia ja suunniteltua tulevia valmennuksia. Oli myös kiva, kun sai oman lenkin suoritettua tässä samassa.

29.01.2017 Maastoestevalmennus, valmensi Tuulia T.

Herätessäni seuraavana aamuna tunsin itseni erittäin väsyneeksi, joten täytin termoskannuni kahvinkeittimessä olevalla vielä lämpimällä kahvilla ennen kuin lähdin astelemaan kohti maastoesterataa missä olin edellisenä päivänä sopinut tapaavani narrin yhdessä ensimmäisen valmennettavani kanssa. Maastoesteradalle saapuessani narri odottelikin minua jo rautiaan liinaharjaisen suomenhevostamman selässä, jonka nainen esitteli Viikunaksi. Nainen kertoi jo lämmitelleensä ratsuaan hyvän aikaa sileällä, joten lähdimme kiertämään lumista maastoesterataa. Ensimmäiseksi esteeksi valikoitui tynnyreistä muodostuva pystyesteen tapainen. Viikuna hieman tuijotteli estettä epäröivän näköisesti, mutta hyppäsi siitä kuitenkin yli narrin ohjatessa ratsunsa esteelle määrätietoisesti. Vietimme tällä esteellä kuitenkin hyvän aikaa ennen kuin siirryimme seuraavalle esteelle, sillä halusin tamman hyppäävän esteen yli täysin varmasti ennen radalla eteenpäin siirtymistä. Seuraavaksi esteeksi valikoitui simppeli porttieste, joka ei pahemmin vaikeuksia tuottanut kaksikolle, vaikkakin he olisivat voineet tulla esteelle hieman hitaammassa tempossa, joten kehotin narria pitämään ratsunsa maltillisemmassa vauhdissa. Muutaman onnistuneen hypyn jälkeen portilla siirryimme risuesteelle, jolla kaksikolla osoittautui olevan vaikeuksia oikean ponnistuspaikan määrittelemisessä ja he lähtivätkin aluksi hyppyyn liian kaukaa. Usean yrityksen ja antamieni neuvojen jälkeen kaksikko sai kuitenkin lopulta ponnistuspaikan osumaan kohdilleen ja saatoimme jatkaa radalla eteenpäin. Valmennuksemme viimeiseksi esteeksi valikoitui leveä pöytäeste, jolla Viikuna aluksi kielsi narrin tuotua tammansa esteelle hieman vinosti. Kehotin tällöin naista olemaan tarkempi lähestymisen suhteen ja tuomaan ratsunsa esteelle suorassa, jolloin Viikuna hyppäsikin esteen yli kieltämisen sijasta. Annoin ratsukon tulla esteen muutamaan kertaan, minkä jälkeen päättelin valmennuksen ohjeistamalla narria verryttelemään tammaansa hetken ravissa ja käynnissä ennen kuin veisi sen talliin.

28.02.2017 Kouluvalmennus, valmensi Helka J.

Jo alkuverryttelyissä Viikuna oli hyvin vilkkaan oloinen, mutta Lissu ei ollut siitä moksiskaan ja ohjaili tammaansa pienin avuin pitkin kenttää. Viikuna pörisi iloisesti, kun se sai liikkua alkuun ympyröillä ja uraa pitkin kaikissa askellajeissa melkein siinä tahdissa, mitä siltä pyydettiin. Kun verryttelyt oli hoidettu ja lyhyet välikäynnit otettu, otettiin alle ensimmäinen tehtävä. Käskin Lissua treenaamaan ensin tamman kanssa ravin lisäystä ja lyhennystä, ja kun se alkoi sujumaan suhteellisen sulavasti muutaman toiston jälkeen, pyysin kaksikkoa tekemään saman vielä toiseen suuntaan. Oikeaan kierrokseen Viikuna oli hieman jäykkä, eikä tamma malttanut taipua ja pyöristyä, mutta Lissu sai sen ravin kontrolliin kevyesti. Tämän jälkeen pyysin kaksikkoa ottamaan pohkeenväistöä ensin käynnissä ja sitten ravissa, kunhan Viikunalle saataisiin päähän taottua se, ettei kokoajan tarvitse juosta täysillä. Tammaa näytti ärsyttävän käyntityöskentely aika paljon, joten muutaman onnistuneen väistötoiston jälkeen pyysin kaksikkoa tekemään saman ravissa. Tässä Viikuna oli paljon virkeämmän oloinen ravissa ja naureskelimme Lissun kanssa tamman malttamattomuudelle. Loppuun annoin ratsukolle luvan tehdä hieman laukkatyöskentelyä, joka tänään olisi kokoamista. Alkuun Lissu pyysi tammalta liian vähän ja Viikuna teki kaiken puolitiehen, mutta toisaalta juuri niin kuin siltä pyydettiin. Käskyttäessäni Lissua hän pyysi hevoseltaan oikein ja näin laukan kokoaminen näytti jo suorastaan ammattimaiselta. Aivan lopuksi pyysin Lissua kiittämään tammaansa suuresti ja näin nainen myös teki, ja ratsukko otti ennen ihan viimeisiä verryttelyjä hetken ravia pitkin ohjin Viikunan omaan tahtiin.

05.03.2017 Estevalmennus, valmensi Helka J.

Ihana Viikuna oli täysin täpinöissään Lissu selässään, kun kasasin ratsukon alkuverryttelyn aikana esteitä kentälle. Jouduin pystyttämään heille yhden jumppaesteen, ettei Viikuna tylsistyisi ihan loppuun asti. Tamma oli kuitenkin hyvin hereillä ja kun rata oli pystyssä, pystyimme aloittamaan. Pyysin kaksikkoa hyppäämään vielä verryttelyestettä, jotta näkisin kaksikon tekniikan, ja koska Lissulla ei ollut avuissaan paljoa hiottavaa, pyysin heitä aloittamaan radan. Ensimmäiset pari hyppyä meni ihan poskelleen, kun Lissu jäi vahtimaan ohjaustaan ja unohti antaa varsinaisia apuja. Kun tämä saatiin korjattua, niin hyppääminen alkoi näyttämään hyvältä. Kuten edellisellä kerralla, Viikuna oli jonkin verran jäykkä oikeaan suuntaan, joten hyppääminen yritettiin pitää oikeassa kierroksessa. Loppua kohti tamma jopa pehmeni ja näytti suhteellisen joustavalta ja siihen oli hyvä lopettaa.

28.05.2017 Kouluvalmennus, valmensi Crimis

Sunnuntai-iltapäivästä ajelin taas Susirajaan, jossa valmennettavanani oli tällä kertaa kaksi hevosta, tammat Viikuna ja Sansa. Ensimmäisenä vuorossa oli kiltti ja energinen Viikuna, joka lämmittelikin jo kentällä narrin kanssa. Ratsukon meno näytti rempseältä. Viikuna oli hyvin avuilla ja liikkui reippaasti. Narri teki tammalla pääty-ympyröitä harjoitusravissa ja siirtymisiä pitkällä sivulla. Tullessani paikalle korjasin hiukan narrin istuntaa ja komensin ratsukon ensimmäiselle tehtävälle käynnissä. Teimme pohkeenväistöä pitkälle sivulle. Viikunalla oli vauhti päällä, ja ilmeisesti vähän narrillakin, sillä parin onnistuneen väistöaskeleen jälkeeen takaosa jäi matkasta ja homma meni plörinäksi.
”Pidä se pohkeiden välissä”, muistutin narria, jonka keskittymisessä oli nyt vähän parantamisen varaa. Kun nainen skarppasi ja sai apunsa kondikseen, tuli hevoselta heti hienoja suorituksia. Viikuna teki juuri niin kuin käskettiin. Väistätin ratsukkoa vielä toiseen suuntaan ja vaihdoin sitten seuraavaan tehtävään.
Ravityöskentely keskittyi tänään temmonvaihteluihin ja kokoamiseen. Viikunalla olisi vauhtia riittänyt, mutta määrätietoisella ratsastamisella narri sai tamman kulkemaan kauniissa muodossa. Lisäämiset ja lyhennykset sujuivat ongelmitta, ja pääsimmekin siirtymään hyvillä mielin välikäyntien jälkeen laukkatehtävään.
Alkuun haettiin hyvä, rytmikäs laukka uralla, koottiin ja siirryttiin keskiympyrälle. Ympyrä vaihdettiin kahdeksikkoon, jonka keskipisteessä tehtiin laukanvaihto askeleessa. Viikuna innostui laukkatyöskentelystä ja narri saikin tehdä reilusti pidätteitä, jotta turhankin reipas tamma saatiin pidettyä tuntumalla. Kiihdyttelyä lukuun ottamatta laukkatehtävä sujui hienosti; vaihdot sujuivat puhtaasti. Kokonaisuudessaan valmennus meni hienosti ja Viikuna teki kaiken mitä pyydettiin - ja hienosti tekikin.

28.06.2017 Estevalmennus, valmensi Viveka

”Ohhon, empä ole noin kuuliaista ratsua nähnyt pitkään aikaan. Tuo lähestyminenhän oli ihan kamala. Ihme, että puomit pysyivät paikoillaan ja te edes hengissä niiden yli.”
Viikuna pääsin näyttämään heti valmennuksen alkuun parhaan tai toisaalta myös huononkin puolensa. Tamma oli mukisematta hypännyt kolmen sarjan esteet, vaikka lähestymiset ensimmäisestä esteestä lähtien olivat menneet päin puuta. Huono tulokulma kertaantui este esteeltä, kun askeleet eivät olisi millään tahtoneet sopia lyhyen yhden askeleen väleihin.
”Nonni, nyt tehdään tämä uusiksi. Tulet suorassa linjassa kohti A-osaa. Teet ensiksi tähän päätyyn suuren voltin, josta jatkat syvälle kulmaan ratsastamisella. En halua nähdä enää oikaisemisia, vaikka äsken selvisittekin tuosta sarjaesteestä. Toisella ratsulla olisitte kyllä olleet kumossa esteiden keskellä, Viikuna sai asian näyttämään sangen helpolta.”

Päivän estevalmennuksen teemana oli kahden sarjaesteen hyppääminen. Ensimmäisessä oli kolme estettä yhdellä laukalla ja toisessa sarjassa oli kaksi estettä kolmella laukka askeleella. Keskityimme valmennuksen alussa kolmen esteensarjaan, jolla ongelmana oli aluksi lähestyminen ensimmäiselle esteelle. Viikuna lähestyi estettä hyvin, kun taas ratsastaja jäi hieman jälkeen hypyissä. Tähän oli osa syynä, se että vaaleanrautias tamma hyppäsi alkuunsa joko todella kaukaa tai sitten se otti vielä yhden puolikkaan askeleen ennen hyppyä, jolloin ratsastaja oli jo valmistautunut hyppyyn. Tästä seurasi rytmin katoaminen ja huonot hypyt kahdelle seuraavalle esteelle. Huonoista hypyistä huolimatta emme nähneet yhtäkään kieltäytymistä eikä esteistä ohi menemistä. Puomit pysyivät myös pääasiassa kannattimilla, mitä ei olisi kyllä uskonut hyppyjen epätasaisuudesta. Lähdimme korjaamaan aluksi ratsukon virheitä, keskittymällä tekemään huolellista lähestymistä suuria voltteja apuna käyttäen. Laitoin ratsastajan laskemaan kulmasta lähestyessä askeleet, jolloin keskittyminen tuli paremmaksi. Hyvin tehdyllä kolmen esteen treenaamisella kahden esteen sarja lähti rullautumaan edellistä harjoitusta katsoen todella hyvin, vaikka tässäkin eteen ilmenivät uudet ongelmat. Viikunalla oli alkuunsa vaikea saada esteväliin kolmea laukka-askelta. Alkuunsa tamma tarjosi neljää jopa viittä pientä askelta.
”Tulkaa este ravi lähestymisellä. Tiputan tämän ekan esteen 50cm ja annan tuon jälkimmäisen olla tuossa 90cm. Tee siellä selässä täsmälliset avut ja pidä hyvä tempo eteenpäin. Nyt tulette hieman liian hitaasti.”

”Tämä on jo paljon parempi. Muista pidätteet, ja pohje pysyy kiinni kokoajan.” Neuvojani sateli alkuunsa todella tiuhaan tahtiin. Milloin ratsastajan asentoon kiinnitettiin huomiota ja milloin itse tamman ratsastettavuuteen. Viikunaa oli myös hieman haastava valmentaa, sillä tamman nöyryys teki siitä hieman haastavan. Olisi ollut helpompaa, jos tamma olisi edes kerran kieltäytynyt, jolloin ratsastajan virheet olisivat olleet helpommin korjattavissa. Nyt niitä oli vaikeampi muuttaa, kun tamma hyppäsi yli lähestymisen laadusta huolimatta. ”Eihän se vieläkään ihan täydellisesti mennyt, mutta se oli ehdottomasti päivän paras. Nyt olitte hyvin yhteistyössä Viikunan kanssa ja saitte rytmikkään lähestymisen. Pientä hienosäätöä olisi vielä tehtävissä, mutta olihan tämä nyt ihan erilainen hyppysarja kuin se alkutunnin räpeltäminen. Hienosti tsempattu!”

11.07.2017 Kouluvalmennus, valmensi Siguri

Olimme sopineet erään aloittelevan ratsastajan kanssa valmennuksen, ja parhaimmaksi hevoseksi siihen tuntui sopivan kaiken kestävä Viikuna. Tamma ei ollut kovin opettava hevonen, sillä se ei huomauttanut ratsastajan virheistä samalla tavalla kuin muut hevoset, mutta sen pitkäjänteisyys ja positiivisuus olivat erittäin hyviä ominaisuuksia ensimmäisiä kertoja selkään nousevalle.

Alkukäyntien jälkeen lähdimme kiinnittämään huomiota istuntaan ja erityisesti ohjastuntumaan. Koska kyseinen ratsastaja halusi alusta asti oppia ratsastamaan oikein, lähdin huomauttamaan hänelle pienistäkin virheistä. Viikuna käveli rauhallisena ympäri kenttää, kun me ratsastajan kanssa säätelimme ohjien pituutta ja etsimme hyvää tuntumaa.

Teimme käynnissä hyvin perinteisiä siirtymisiä ja liikkeellelähtöjä pienin avuin käyttäen vain istuntaa ja hyvin herkkää ohjasapua. Viikuna kulki ratsastajan alla todella reippaana ja motivoituneena, ja se tuntui vastaanottavan pienetkin avut. Jatkoimme tuntia erilaisilla ympyröillä, jolloin erityisesti painoavut tulivat mukaan. Ratsastaja tuntui osaavan käyttää hyvin kehoaan, ja hän mukautui hienosti käännöksiin. Pienet voltit sujuivat hyvin, mutta kulmissa Viikuna tuntui hieman innostuvan oikoen kulmia ja kiihdyttäen vauhtiaan. Ratsastaja osasi pysyä onneksi rauhallisena, ja muutamien siirtymisten jälkeen Viikunakin rauhoittui jälleen paremmin avuille.

Lopputunnista lähdimme vielä tekemään ravisiirtymisiä pitkille sivuille. Ensin harjoittelimme istuntaa harjoitusravissa, minkä jälkeen jatkoimme keventämällä. Koska Viikuna meinasi jälleen lähteä ratsastajan alta juoksemaan, lähdin tueksi ratsukon vierelle jarruttelemaan hevosta ja auttamaan ratsastajaa kevennyksen rytmin löytämisessä.

Ravitehtävien jälkeen annoin ratsukolle luvan siirtyä käyntiin pitkin ohjin. Viikuna oli pärjännyt erittäin hyvin aloittelijan alla, ja ratsastaja taas oli todella kehityskelpoinen hevosen selässä. Tästä oli hyvä jatkaa seuraavana päivänä.

Lue päiväkirjaa