Runon Kuurteinen VH17-018-0679

27.02.2019 rakas aurinkotammamme lähetettiin viimeiselle matkalleen. Oman elämänsä Ulla Taalasmaa jätti valtavan tyhjän tilan talliimme.

Nimi	Runon Kuurteinen "Unna"	Kasvattaja	Melina, Runoratsut, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	150cm, voikko	Meriitit	VIR MVA Ch, KTK-III, SLA-I, KRJ-II, ERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 08.03.2017, 24v satunnainen (4v 05.04.2017)	Painotuslaji, koulutustaso	yleispainotteinen he A / 90cm / 80cm

26.04.2017 Susiraja, irtoSert (Päätuomari: Kati)

20.07.2017 Unna kirjattiin 66 pisteellä ja KTK-III -palkinnolla R-suunnalle.

03.06.2018 tamma sai korean sulan hattuunsa VIR MVA Ch:n arvonimen muodossa.

30.06.2018 voikkomme palkittiin ERJ-I -palkinnolla.

30.12.2018 Unna edusti koulujaoksen laatuarvostelussa palaten kotiin KRJ-II -palkittuna.

20.01.2019 vuorossa oli Unnan viimeinen laatuarvostelu. Tamma palasi kotiin SLA-I -palkittuna.

Kuvaaja ei halua nimeään luettava.

Luonnekuvaus

Lissu halusi varsan Viljo Sälisteristä ja narri halusi Vuornan Kuurasta. Taivaallinen mätsäys Tinderissä ja silleen. Emätamman luonteesta mainittu vertaus Ulla Taalasmaahan oli tarpeeksi markkinointipuhetta tilausvarsan tekoon, ja näin myös tehtiin. Tuloksena syntyi pieni, tanakkarakenteinen voikkotamma. Unna oppi heti elämänsä ensi metreiltä asti mestarilta - ja siispä siitä kasvoi pohjattoman utelias ja kiinnostunut hevoslapsi. Myöhemmin hevosaikuinen.

Unnan kasvaessa huomasimme uteliaisuuden lisäksi monia muitakin hyviä piirteitä, kuten positiivisuuden. Päivä päivältä koko talliväki ihastui Unnaan enemmän ja enemmän, samaten kaikki tallissa vierailevat. Sosiaalinen voikko tahtoi tutustua kaikkiin, ja tamman pehmeä turpa tuli tutuksi paitsi omalle väelle, myös rehuntoimittajille, naapureille ja vähän kaikille. Unna tuli, Unna hurmasi.

Emästä todettu "utelias kuin Salkkareiden Ulla Taalasmaa" pätee myös tyttäreen. Unnaa kiinnostaa kaikki, siis ihan kaikki, ja jos se olisi ihminen se olisi kerrostalokyttääjien aatelia tehokkaine kiikareideen, stetoskooppeineen ja muistikirjoineen. Aina valmiina salakuuntelemaan kaiken, tuijottamaan kaikkea ja kirjaamaan havaintonsa ylös. No, hevoseltahan tämä ei tietenkään onnistu, mutta sellainen mielikuva Unnasta syntyy. Unna haluaa olla mukana kaikessa ja tehdä kaikkea, sitä ei saisi jättää huomiotta tai huuto ja kolina ovat vallan hirmuisia.

Missä tapahtuu yhtään mitään (oli se sitten tarhasta karkaava hevonen tai auki unohtunut rehuvaraston ovi), siellä on Unna. Tutkimassa. Tarkkailemassa. Raportoimassa. Voikon turpa löytyy aina sieltä, missä tapahtuu jotakin. Ihme naapurikyylä tämäkin. Pohjattoman uteliaisuutensa lisäksi aivan yhtä pohjattomalla seurallisuudella varustettu suomipulla haluaa huomiota, eikä epäröi pitää melua itsestään sitä saadakseen. Ei sillä, ettei Unna muuten meluaisi, tamma hirnuu hörisee pörisee puhisee uskomattoman paljon. Lähes koko ajan. Myös syödessään.
Unna inhoaa yksin jäämistä (se kiljumisen määrä..), eivätkä liian lyhyet hoitotuokiot ole voikon mieleen. Missä rapsutukset, missä ylimääräinen paijaus, minne herkut jäivät, miksei häntä nyt rakasteta? Ylitsevuotavan seurallinen Unna tahtoo olla hoidettavana, rapsuteltavana ja huomioitavana mahdollisimman pitkään. Tamma taitaa olla tallin ainoa hevonen, joka ihan oikeasti innostuu kengittäjän ja eläinlääkärin näkemisestä. Mikäli joka paikkaan tunkeva turpa ei häiritse, Unna on helppo hoidokki. Ja äänekäs. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat kitkatta, Unna ei kiukuttele minkään asian kanssa. Paitsi pesupaikan, hyvänen aika, sehän on oikea haiallas, ei sinne voi mennä! Joka ikinen kerta pesarin ohi kulkiessaan Unna tuijottaa pesaria kuin mitäkin hevosia syövää hirviötä, ja kun sinne pitäisi mennä, tamma steppaa tai jumittaa paikoilleen. Pihalla peseminen onnistuu, vaikka pihakaivon kansi on isompi; ilmeisesti Unna pelkää jotain ihan muuta kuin kaivon kantta, mene ja tiedä. Niitä haita kaiketi.
Periaatteessa Unna on reippaasti kävelevä, helppo talutettava. Käytännössä tamma unohtuu huutelemaan kavereille, ihastelemaan maisemia, moikkaamaan tallikissaa sekä maistelemaan koivunoksia. Tuulisella säällä voikko on vähän säpsympi, päin naamaa lentävät koivunlehdet ovat ihan kamalia! Koppiin/rekkaan Unna menee nätisti, kunhan sen taluttaa, lähettämisestä ei kannata edes haaveilla; tamma lähtee kuitenkin omille teilleen etsimään juorunaiheita. Yksin matkustaminen ei ole Unnan juttu (hevonen huutaa ja kuopii yksin ollessaan), kaverin kanssa ei-toivottu käytös jää pois.

Mitä ratsuna toimimiseen tulee, Unna suorittaa enemmän hyvällä asenteella ja miellyttämisenhalulla kuin taidolla. Esteillä nyt ainakin, koulupuolella voikko on ihan perusosaava (helppo A) -peli. Äärettömän hyvä työmotivaatio sekä positiivinen asenne tekevät Unnasta mitä ihastuttavimman työkaverin, vaikkei tamma rotunsa tai edes Susirajan ratsuaatelia olekaan. Perushyvä hevonen, joka tapauksessa, vieläpä sellainen, joka saa hymyn huulille.
Unnalla on tasaiset, pehmeät, miellyttävät askeleet, joissa istuu kuin mukavimmassa nojatuolissa. Kortin kääntöpuolena voikon liikkeet ovat vähän matalat ja niistä puuttuu jonkin verran lennokkuutta ja näyttävyyttä. Niissä on kuitenkin hyvin säätövaraa, tahti on hyvä, takaosan saa aktivoitua aika helposti eikä askelpituus ole ihan lyhimmästä päästä. Mikään vauhtihirmu Unna ei ole, perusreipas kyllä, jonka eteenpäinpyrkimys riippuu vähän päivästä ja ratsastajasta. Aloittelijoiden kanssa tamma on se tasaisen varma Muumimamma, kokeneempien kanssa pirteä työmyyrä, joka parhaansa mukaan kokoaa ja lyhentää itseään, vaikka se onkin vähän hankalaa. Äärettömän kilttinä, ihanana pikku pullanmuruna Unna antaa anteeksi jokaisen suusta kiskomisen, kantapäällä kopauttamisen ja sinne tänne eksyvän pohkeen – täydellinen ratsu vaikkapa erityisryhmien virkistyspäivään. Ja vähän kaikkeen muuhunkin, Unna nyt vain on ihan loistava, aina parhaansa yrittävä hevonen. Kaikki ei aina suju kuin tanssi, mutta ikinä voipallosemme ei ole turhautunut ratsastajaansa tai tehtäväänsä. Mielenkiinto toki on saattanut herpaantua, jos kentän toisessa päässä alkaa tapahtua (keuliva hevonen tai muuta vastaavaa), mutta näitähän nyt ei lasketa, eihän?

”Enemmän hyvällä asenteella ja miellyttämisenhalulla kuin taidolla” pätee tosiaan enemmän esteillä. Voikko hyppää 90cm ratoja kohtalaisella menestyksellä – kunhan ratsastaja osaa asiansa. Tai matkassa on rutkasti onnea. Unnalla on ihastuttavan pyöreä, pehmeä, joskin vähän hidas hyppy, jossa on helppo istua ja pysyä kyydissä. Ponnistus on hieman voimaton eikä tamman tekniikka muutenkaan ole täydellinen, mutta aloittelijaystävällinen se on. Estesilmä loistaa poissaolollaan, Unna ei todellakaan osaa katsoa ponnistuspaikkoja itse, minkä lisäksi lyhyet ja vinot lähestymiset ovat haastavia; tamma kieltää todella herkästi. Myös jännille johteille (tallin silakkaesteet ovat ihan hirveät, ainakin Unnan mielestä). Rohkea, voipalloa tukeva ja kannustava ratsastaja saa tamman luotsattua pelottavienkin esteiden ylitse, mutta kovin tiukkoja kurveja tai lyhyitä/vinoja teitä ei kannata kokeilla. Hyppääminen on Unnasta hirveän mukavaa, vaikkakin vähän jännää, joten homma pidetään tammalle mahdollisimman mukavana ja helppona.
Maastoilu on jännää. Kavereiden kanssa, yksin Unna ei todellakaan lähde mihinkään puskiin tai pelloille, hyvänen aika! Johtohevoseksi Unna on turhan arka (ja hidas), joukon keskellä tai perällä on hycä, samaten kaverin vieressä. Kunhan maastossa on joku mukana, eikä ratsastaja säpsy jokaista rasahdusta, Unna on mukava maastokaveri, jonka kanssa uskaltaa vetää laukkasuorat niin täysillä kuin hevosesta lähtee; voinokareestamme tietää, ettei se lähde lapasesta ja pysähtyy heti pyydettäessä.

Kisapaikoilla Unna huutelee muille hevosille valtavasti ja kun ei huutele, se hörisee. Voipallosta lähtee melkoisesti ääntä sen koettaessa olla sosiaalinen jokaisen lajitoverinsa sekä koirien ja kissojen kanssa. Joskus Unna on huudellut myös omalle peilikuvalleen. Kyllä maneesin peilit osaavat olla jännittäviä!
Huutelustaan sekä silminnähtävästä innostaan huolimatta Unna on helppo käsitellä, tamma ei ala steppailla tai tanssahdella. Ratsastettaessa Unnalla on herkästi enemmän virtaa kuin kotona, sekä pienoinen kisajännitys, mikä näkyy vähän tikuttavana liikkumisena. Kunhan Unnan saa rentoutumaan, meno on samanlaista kuin kotonakin. Jos Unna on radan alussakin jännittynyt, se tekee herkemmin virheitä koulukiemuroissa ja kieltää jännille erikoisjohteille. Rennon hevosen kanssa kyseiset ongelmat ovat melko harvinaisia.

Sukutaulu

i. Viljo Sälisteri sh, vkk, 150cm	ii. Viljo Viljami sph, vkk, 142cm	iii. Viljo Vallaton evm, sh
		iie. Hyppyriahon Tyttiina evm, sh
	ie. Hattaravillan Mansikka-Maija sh, prt, 158cm	iei. R.I. Herpertti evm, sh
		iee. Sevettijärven Ahomansikka evm, sh
e. Vuornan Kuura ✝ KRJ-I sh, tprt, 149cm	ei. Mahonki ✝ YLA2, SLA-I, KRJ-I sh, rt, 155cm	eii. Honka evm, sh, rn, 154cm
		eie. Mahla evm, sh, vrt, 156cm
	ee. Revonheinä ✝ YLA1, KTK-III, SLA-I, ERJ-I, KRJ-I sh, trt, 158cm	eei. Ketunhäntä evm, sh, rt, 155cm
		eee. Heinililja evm, sh, vrt, 156cm

Jälkeläiset

s. 01.01.2018 sh-t. Sukkahousuhevi, i. Turmeltajan Taivas Lyö Tulta, om. Susiraja
s. 10.05.2018 sh-o. Hippandeerus, i. Runon Hömötiainen, om. Desmi VRL-14548

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta). Vamppi on edellisellä omistajallaan kisannut täydet sijoitukset.

Valmennukset

27.09.2017 Kouluvalmennus, valmensi Aino H.

”Tuosta tammasta en oo tainnut koskaan kuullakaan,” kommentoin, kun Lissu verrytteli Unnaa kasatessani esteitä kentälle. Voikko tamma puksutti tyytyväisenä ja kauniisti eteenpäin Lissun alla niin ravissa kuin laukassakin, vaikka se käyntiin pudotessa rupesikin hieman laiskottelemaan. Kun rata oli rakennettu, sai kaksikko luvan hypätä muutamaa estettä verryttelyn vuoksi. Unna hyppäsi niin kuin minulle oli sanottu sen hyppäävän – hieman epämääräisesti, mutta silti ihan sulavasti. Lissu yritti parhaansa mukaan kannustaa tammaa ottamaan hieman isompaa laukkaa, mutta Unnalla oli puksutusvaihde päällä ja niinpä se vain suurin piirtein kipitti eteenpäin. Hyppääminen kuitenkin onnistui ihan hyvin, kunhan Lissu malttoi olla hevoselleen enemmän tukena kuin ratsastajana. Lyhyehköjen välikäyntien jälkeen ratsukko oli valmiita radalle – tai no, niin valmiita kuin voipallo ja Lissu saattoivat olla. Radan ensimmäiset, matalammat esteet ratsukko suoritti oikein hyvin, Unnan varmuus kasvaen este esteeltä parempaan päin. Kuitenkin kun estekorkeus lähenteli tamman hyppykapasiteetin rajoja, alkoi hypyistä tulla hieman huolimattomia ja lähestymiset olivat vinoja. Lissu kuitenkin korjasi kierroksittain ratsastustaan paremmaksi ja vain muutaman kokonaisen kierroksen jälkeen he suorittivat rataa huolellisesti ja pahimmat kompuroinnit jäivät vain puomien kolinaksi. Loppujen lopuksi ratsukko suoriutui hyvin ja valmennuksen loppua kohti niin Lissun ratsastus kuin Unnan tasaisuus oli parantunut huomattavasti, joten saatoimme lopetella. Jäin vielä ihailemaan voikon tamman loppuraveja ja -käyntejä, sillä olin niin täysin ihastunut sen ponimaisiin, söpöihin liikkeisiin.

29.11.2017 Estevalmennus, valmensi Impi Roihuvaara

Hyppäsin autosta ulos, vilkaisin kelloa ja lähdin naama nurinpäin puolijuoksua ratsastuskenttää kohti. Kentällä tallusteli pyöreä, voipallon näköinen suomenhevostamma, joka pysähtyi portille. Se tarkkaili minua päästä varpaisiin, huokaisi ja jatkoi ponnetonta löntystelyä.
Ensiksi pyytelin monesti anteeksi myöhästymistäni ja selityksiä tulvi suustani, vaikka millä mitalla. Lissu alkoi hymyillä, joten arvelin sen riittävän ja esittäydyin itsekin. Unna puuskutti ja yritti hidastaa temmotonta vauhtia entisestään. Tuumasin Lissulle, että joskos alettaisiin herättämään tuota nukkuvaa ratsua. Ohjeistin Lissun aloittamaan ravityöskentelyn - "yritä herätellä Unnaa ja saada se reippaammaksi, mutta ei alta juoksevaksi voisulaksi", sanoin Lissulle. Itse aloin kasaamaan esteitä. Kasasin pari pystyä, yhden lankun, pari normiokseria ja yhden nousun. Suoritukseni jälkeen kyselin, että joko Unnasta on mehut pois, mutta heti kun Lissu antoi löysää ohjaa, hevonen hidasti tempoaan.
Neuvoin Lissulle miten rata menee ja sanoin, ettei meidän tarvitse liiemmin keskittyä tänään muuhuin kuin siihen, etteivät he jyrää esteiden tai minun yli. Rataa kasatessani seurasin sivusilmällä kun ratsukko verkkasi seiskakympin pystyä ja se meni itseasiassa ihan turvallisesti, joten nostin senkin kasikymppiin ja käskin Lissua palaamaan radalle. Unnan lähestyessä ensimmäistä estettä, se kiihdytti ja pidensi askeliaan liiaksikin, mutta Lissu sai korjattua asian juuri ajoissa ja parivaljakko ylitti esteen puhtaasti. Unna yritti selvästi puskea kuolaimen läpi, mutta Lissu sai hienosti pidettyä ratsun lapasessa ja ohjasi sen seuraavalle estelle. Tällä kertaa Unna rytmitti laukkansa yllättävän taitavasti, mutta Lissu jäi hypyssä vähän jälkeen, joten Unna rankaisi siitä pukilla heti esteen jälkeen. Lissu kasasi ratsun sekä itsensä ja käänsi Unnan kaarrolle kohti seuraavaa. Lissun piti tehdä aika nopea käännös ja vaihtaa laukka esteellä. Kaarto meni vähän pitkäksi, mutta he pääsivät esteen yli, vaikkakin melkein tolppaa hipoen. Seuraavat kaksi estettä meni tasaisen hyvin, pientä pölähdystä esteiden välissä lukuunottamatta. Viimeinen este, nousuokseri, lähestyi ja Unnakin tunsi sen selvästi, sillä sen askel vain piteni ja nopeentui. "Lyhennä, lyhennä! Pidätä sitä voipullaa", huusin, mutta Unna meni ryminällä yli. Puomit vain kolisi ja lenteli. Heitin ilmaan pienen vihjeen, että voisimme ottaa sen uudestaan... Muistutin Lissua, että aloittaa pidätykset jo hyvissä ajoin. Kehotin myös nostamaan ja kasaamaan laukan ympyrällä, ettei este vain pamahda eteen suoraa noston jälkeen. Tällä kertaa yli mentiin ilman pudotuksia, vaikka tahti oli edelleen turhan nopea. Katsahdin kelloa ja huomasin sen olevan jo vaikka kuinka paljon. Kysyin Lissulta, että haluaisiko hän hypätä vielä kerran vai olisiko paras lopettaa tähän, johon Lissu vastasi sekuntiakaan miettimättä "Lopetetaan vain!". Naurahdin ja aloin purkaa esteitä, samalla kun Lissu jäähdytteli Unnaa.

Lue päiväkirjaa