Surukorento VH18-018-2176

05.01.2023 Vanha teräsrouva Ronkka lopetettiin ennen kuin ilmenneet vanhuuden vaivat veivät muorista terän ja elämänilon.

Nimi	Surukorento "Ronkka"	Kasvattaja	Jussi & Salla H., Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	156cm, hopeanruunikko	Meriitit	KTK-III, SLA-I, KRJ-III, ERJ-III, KERJ-III
Syntynyt, ikääntyminen	s. 11.04.2018, 27v satunnainen (4v 11.05.2018)	Painotuslaji, koulutustaso	yleispainotteinen he B / 100cm / 100cm / helppo

20.12.2018 hopeainen ex-ravurimme kantakirjattiin J-suunnalle KTK-III -palkinnolla.

20.09.2019 hopeajouhemme palkittiin SLA-I -palkinnolla!

25.03.2021 Ronkka teki meidät hyvin ylpeiksi, kun se palkittiin KERJ-III -palkinnolla.

31.03.2021 tammasemme palkittiin toisella kolmospalkinnolla, tällä kertaa KRJ-III -palkinnolla. Kippis!

30.04.2021 Ronkka täydensi meriittiriviään neljännellä kolmospalkinnolla, kun sille myönnettiin ERJ-III -palkinto. Hieno, hieno tamma.

Kaksi ensimmäistä © luvat on, yksinoikeudella, loput © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Melko sievä (naamasta ainakin) ex-ravuri, jolla on ihan kiva, jopa kauniinpuoleinen nimi. Ja jonka lempinimi on Ronkka. Mutta sillä nimellä tamma meille esiteltiin, emmekä järkytykseltämme kyenneet enää uudelleennimeämään Ronkka-parkaa.
Raviradoilla hopeajouhisen tamman suurimmaksi saavutukseksi oli noussut muutama hassu, Facebookissa tykkäyksiä kerännyt kuva. Ei yhden yhtä rahasijaa tai muutakaan menestystä. Ronkka tuli meille ratsutettavaksi ja kisattavaksi, mutta päädyimme ostamaan tamman sen hyppylahjojen vuoksi. Koulupuolellahan Ronkka on vain helppo B -tasoinen, sekin ehkä osittain tuomarilahjuksien ansiosta.

Mutta järkevä, selväpäinen, fiksukäytöksinen tämä hevonen ainakin on, siitä ei pääse mihinkään! Ronkka kohtaa kaiken yli-innokkaasta hoitajasta eläinlääkärin piikkeihin ilmekään värähtämättä. Paikoillaan betoniporsaan järkähtämättömyydellä seisova ruunikko liikkuu pyydettäessä, nostaa jalkansa, avaa suunsa ja on muutenkin niin tavattoman helppohoitoinen hevonen, että ihan ihmetyttää. Aloittelevakin ihminen voi huoletta ja turvallisesti tutustua hevosen hoitamiseen, Ronkka kun pysyy paikoillaan vaikka innokas hoitaja unohtaisi karsinan oven auki tai käytävän ketjut jäisivät kiinnittämättä. Raspaukset, kengitykset ja kaikki eläinlääkäriä vaativat toimenpiteet sujuvat aivan samalla, helpolla rutiinilla kuin joka aamuinen päitsien päähän laittaminen, harjaus, varustaminen tai taluttaminen.
Se taluttaminen muuten sujuu harvinaisen mallikkaasti. Epäilemme, että tamma kulkisi vierellä ihan ilman naruakin. Ääntä ja kehonkieltä erittäin hyvin totteleva Ronkka toimii paremmin kuin.. puolet muusta tallista, mutta ei puhuta siitä. Tämän hevosen juoksuttaminen on muuten tavattoman palkitsevaa puuhaa, hevonen keskittyy täysin ihmiseen, kehonkieleen, vastaamaan saamiinsa kehotuksiin ja käskyihin.
Lastaus- ja kuljetustilanteet Ronkka hoitaa samalla tyyneydellä, jolla hyvin koulutettu hovimies hoitaa askareensa. Oli kuljetuskalustona se suurin hevosrekka tai kapoisin traileri, Ronkka menee kyytiin vaikka lähettämällä, hetkeäkään empimättä. Matkustaminenkin sujuu rutiinilla, eikä sen ole niin väliksi, onko tamma reissun päällä yksin vai muiden hevosten kanssa.

Vähän kovasuinen, laukassa kuumuva, mutta muuten jopa vähän laiskanpuoleinen hevonen – ei ihme, ettei raviurasta tullut oikein mitään! Ronkan käynti- ja raviliikeet ovat vähän ahtaanlaiset, ja askel on helposti laahaava, kun taas laukka pyörii, siinä on ilmavuutta ja välillä liiaksikin terävyyttä. Käynti- ja ravityöskentelyn luottolaiskamatona Ronkka sopii vähän kokemattomammallekin ratsastajalle, jos haluttu työskentelyn taso on mallia ”eteen- ja taaksepäin, kääntyy pyydettäessä”. Kaikki edellä mainitun ylitse menevä pitää ratsastaa, joskus kahteenkin kertaan, että tamma tosissaan tekee töitä, eikä laiskottele. Tai laukkatehtävien kohdalla vain laukkaa menemään askellajista huumaantuneena. (Olisi ehkä kannattanut huumaantua siitä ravaamisesta, voittaa ja tuoda rahaa kotiin nykyisen kohtalaisen varman persnettoratsuhomman sijaan.)
Koulutyöskentely ei ole Ronkan juttu, eikä yleensä ratsastajankaan, jos ratsuksi sattuu Ronkka. Hopeajouhinen neitokainen matelee eteenpäin, välttelee apuja, kiemurtelee ja nippa nappa ravailee helppo B -radat läpi, jos sille oikein tomerasti ilmoittaa viidesti, että nyt on kyllä oikeasti pakko. Tamma tekee koululiikkeet mielellään puolivillaisesti, ilman eteenpäinpyrkimystä, muotoa, takaosan tai oikein minkään käyttöä. Laukatessa Ronkka taas viipottaa jouhet putkella, pää pystyssä, ensimmäiset kolme kierrosta autuaan kuurona millekään avuille. Että työskentelehän siinä sitten.

Hypätä tämä meidän ex-ravurimme osaa, hyvänen aika! Kunhan Ronkan saa rauhoittumaan ensimmäisten laukannostojen jälkeen (jotta tällä raketilla uskaltaa hypätä), tammasta kuoriutuu yllättävän tasapainoinen, työteliäs ratsu. Niin rata- kuin maastoesteillä varmajalkainen, rohkea Ronkka hyppää yli aivan kaikesta, ja vaikkei jalkatekniikka ole lähelläkään priimaa, kaikki muu sitten onkin. Ronkka venyy pisimpienkin esteiden yli, osaa korjata lähestymis- ja arviointivirheitä jopa naurettavan hyvin, löytää ponnistuspaikan itsekseen.. Ihan käsittämättömän esteälykäs hevonen, joka ihmeellisestä jalkatekniikasta huolimatta loikkii metrin radat niin kevyesti ja vaivattomasti, että ihan itkettää. Myös sitä ratsastajaparkaa; hypyt ovat nopeat, terävät ja vähän laatikkomaiset, aivan kamalat ratsastajalle. Mutta niillä hypyillä on tehty yllättävän hyvää tulosta kotitreeneissä ja kisaradoilla, joten nyt loppui se mussutus ja takaisin hyppyhommiin!
Maastoillessa Ronkka on se luottoratsu, joka kaitsee nuoria ja jokaista metsän rasahdusta pelkäävää hermokimppua. Lauhkea, muumimammamainen tamma on tuki ja turva myös aroille ratsastajille. Yksin, porukassa, vetohevosena, hiihtoratsuna, naapurin Maisan puolukkakaverina – Ronkka toimii, eikä tasan säpsy pienistä. Eikä oikein isommistakaan.

Kisapaikoilla pitää tehdäkin jotain, on Ronkka fiksuna eläimenä todennut. Se, pitääkö tamma siitä, riippuu lajista. Käytös on kyllä priimaa, Ronkka ei kilju, ryntäile minne sattuu tai aiheuta mitään hämminkiä. Mutta viimeistään verryttelyissä hopeajouhinen huomaa, mistä lajista on kyse, ja joko valuu eteenpäin kuin tiiliskivi narun nokassa tai poukkoilee kaninloikkia kuin mikäkin keväinen varsa. Ronkan kanssa täytyy verrytellä todella huolellisesti, joko moottorin pakkostarttaamiseksi tai kierroslukumittarin rauhoittamiseksi. Yleensä tamma hoitaa suoritukset suht kunnialla, hyväksytysti läpi, jos ei muuten. Ruusukkeiden saaminen vaatii ratsastajalta rutkasti taitoa, mutta mikäli yhteistyö toimii kotona, se toimii myös kisoissa.
Ronkka on muuten ihan älyttömän söpö päästessään palkintojenjakoon; tamma ihan röyhistelee rintaansa ja vaikuttaa hymyilevältä. Katsokaas kun hän olikin hieno, sai ruusukkeen ja kaikkea! Ja – ai nyt saa taas laukata, hei vähänkö hienoa, pois alta!!

Sukutaulu

i. Suruhorros evm, sh, m, 157cm	ii. Kreivi Kaiho evm, sh, m, 157cm	iii. Jurohuvi evm, sh, trt, 158cm
		iie. Kyynelkruunu evm, sh, m, 153cm
	ie. Veeruska evm, sh, rt, 155cm	iei. Lämpöhukka evm, sh, m, 160cm
		iee. Jokipalon Eevuska evm, sh, vrt, 153cm
e. Samettisiivin evm, sh, hprn, 153cm	ei. Kulokorento evm, sh, hpm, 152cm	eii. Kirikuoriainen evm, sh, trt, 150cm
		eie. Rusinaraivo evm, sh, hpm, 155cm
	ee. Sävyisästi Sävytetty evm, sh, tprt, 154cm	eei. Tummempi Punainen evm, sh, prt, 154cm
		eee. Aino-Katriikka evm, sh, trt, 156cm

Jälkeläiset

s. 11.02.2021 sh-o. Sulakekaappi, i. Jatkoroikka, om. Viixi, VRL-13923

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

24.04.2019 Kouluvalmennus, valmensi Assi

”Tämä ei ole sitten mikään kouluratsu”, narri sanoi varoitti, kun saavuin Susirajan kentälle.
”Mikä se sitten on?” kysyin hieman naureskellen, sillä kalenteriini olin kyllä merkinnyt tälle päivälle juuri kouluvalmennuksen. Ex-ravuri-vastaus sai aikaan kuitenkin vaivalloisen nielaisun ja aloin käymään läpi päässäni kaikkea sitä vähää, mitä olin ikinä ravureista oppinut. Kun olin toipunut alkushokista, pyysin narria lämmittelemään nykyisen ratsunsa itsenäisesti, jotta näkisin, minkä kanssa työskentelisimme tänään.

”Okei otetaan ihan perusjuttuja. Huomaat varmaan, että Ronkka juoksee nyt vähän sun kättä vastaan? Aloita ihan sillä, että kun tunnet, että Ronkka painaa kuolaimelle, niin tee puolipidäte ja vähän irrottele sun sormia”, sanoin narrin saatua tammansa lämmiteltyä. Ensimmäisistä puolipidätteistä Ronkka putosi ravista käyntiin, mutta vähitellen narri alkoi saamaan jalkojaan ja istuntaansa enemmän mukaan pidätteeseen, jolloin askellaji ei rikkoutunut vaan ratsun korvat alkoivat vähän vispaamaan.
”Noniin hyvä, nyt me saatiin Ronkka miettimään! Ota seuraavaksi mukaan välillä pysähdys ja suoraan raviin siirtyminen, mutta jatka edelleen puolipidätteillä ja valmistele kunnolla”, ohjeistin.
”Liikuta sormia pysähdyksen läpi, nyt se kaatuu kohta turvalleen paikaltaan, jos enemmän nojaa”, huusin, kun Ronkka näytti unohtavan äsken saadun hienoisen ryhdistymisen totaalisesti pysähdyttyään. ”Just noin! Käytä vielä enemmän istuntaasi hyväksi, kun seisotte paikoillaan. Älä anna Ronkan yhtään luulla, että pysähtyminen tarkoittaisi työnteon loppumista!”

Vähän ajan kuluttua pysähdyksien onnistuttua pyysin narria nostamaan laukan ja työstämään ratsuaan siinä. Tajusin laukan noustua kuitenkin, ettemme ehtisi paneutumaan laukan omiin ongelmiin enää siinä ajassa, mitä meillä oli jäljellä.
”Joo otetaan seuraavalla kerralla sitten vaikka laukkaharjoituksia. Laukkaa nyt vain molempiin suuntiin hetki niin laitetaan tää tunti pakettiin”, totesin. Olimme kuitenkin saaneet ravissa Ronkan menon ryhdistymään niin hyvin, että oli hyvä lopetella onnistumiseen.

09.05.2019 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Saana (VRL-05810)

Ei tekemistä ja paljon ylimääräistä vapaa-aikaa, joten mistäpä muualta löysimmekään Julian kanssa toisemme kuin Susirajan tallilta. Karsinat oli jo siivottu ja hevoset puunattu, joten mitäpä seuraavaksi? ”Mitäs jos kävisitte ajamassa Surukorennolla, se on vähän vaihtelua vailla?”, tallinomistaja ehdotti nähdessään meidän notkuvan tallitoimiston sohvalla tai ehkä hän vain sai tarpeekseen huokailuistamme. Tottakai tartuimme heti Julian kanssa tilaisuuteen ja eipä aikaakaan kun hopeanruunikko suomenhevostamma Surukorento seisoi jo tallikäytävällä ristikiinnityksessä puunattavana. Hevosenkarvan sekainen pöly leijaili ovesta sisään siivilöityvän kevätauringon valossa ja siinä missä hevonen lepuutti tyytyväisenä takastaan alahuuli pitkänä, kahden hoitajatytön posket punoittivat senkin edestä. ”Tää karvanlähtöaika …”, mutisin itsekseni ja pudistelin päätäni pyyhkiessäni omia vaatteitani hevosenkarvasta, turhaan. Suomenhevosilla tunnetusti tuota irtoavaa karvaa riitti keväisin. ”Älä sano mitään, nyt tätä karvaa irtoaa jo paljon vähemmän kuin kuukausi sitten.”, Julia hymähti suoristautuessaan, puhdistettuaan Ronkan kaviot. ”Mä käyn hakemassa valjaat niin laitetaan ne jo tässä sille päälle ja mennään sitten ulos.”, Julia ehdotti ja Ronkka taas ei korvaansa väräyttänyt. Seisoi vain paikallaan betoniporsaan tavoin, kun pistimme sille valjaat niskaan ja lähdimme sitten porukalla pihalle. ”Kärryt on tossa ulkovarastossa, käännä Ronkka siihen valmiiksi niin pakitetaan se tohon kärryjen kohdalle.”, Julia jatkoi. Hyvinhän se sujui eikä aikaakaan, kun Ronkka seisoi kärryjen edessä valmiina lähtöön. Vielä kypärät päähän ja kipuaminen kyytiin rattaille. ”Ronkka on entinen ravihevonen, mutta se ei ollut kovin hyvä sellainen.”, Julia hymähti, kun etenimme hiekkatietä pitkin sora vain suomenhevosen kavioissa ropisten ja kärryt allamme keinuen. ”Nojaa, ihan sopivat kyydit tässä saa.”, hymyilin vastaukseksi.

20.06.2019 Estevalmennus, valmensi Viixi

Astelin Susirajan isolle estekentälle, jossa jo valmiina oli ohjeideni mukaan kasattu pieni esteradan pätkä, jonka parissa ratsukko saisi tänään hikoilla. Laskin paria radan estettä hieman, jotta voisimme käyttää niitä verkkaesteinä. Lissu verrytteli hopeanruunikkoa Ronkka-nimistä suomenhevostammaa ravissa itsenäisesti. Huomasin pätkittäin Ronkan ravin muuttuvan hieman tahmeaksi, mutta Lissu kannusti sitä reippaammin eteen päättäväisesti. Käynti- ja ravipohkeenväistöt sujuivat vähän sinnepäin - tosin Lissu teki raviväistön vielä toistamiseen ja se sujui huomattavasti paremmin. Laukassa Ronkka innostui ja ratsukko liihotteli ympäri kenttää vauhdikkaasti. Lissu siirsi ratsun lopulta käyntiin ja valmennus voitiin aloittaa.

Aloitimme pienen hengähdystauon jälkeen verkkaesteiden hyppäämisen ensin ravilähestymisin. Ronkan ollessa innokas laukkaaja tavoitteemme oli pitää se rauhallisessa ravissa myös pikkuesteen jälkeen. Tästä tehtävästä ei kuitenkaan tullut lopulta minkäänlainen ongelma, vaan hieman laiskanpulskea tamma olisi helteessä mielummin siirtynyt esteen jälkeen käyntiin kuin lähtenyt posottamaan laukkaa - tehtävän sujumisen kannalta ehkä ihan hyvä näin? Päätimme parin toiston jälkeen alkaa tulla vähän isompaa pystyä jo laukassa, mistä Ronkkahan sitten innostui ja suorastaan syöksyi esteen yli ja jatkoi vielä pitkälle sen jälkeenkin.
"Otappa esteen jälkeen heti parin askeleen jälkeen pysähdys, ettei tamma lähde pinkomaan oman mielen mukaan. Näin pienelle esteelle ei tarvitse paljon vauhtia, joten rauhoita laukkaa paljon jo ennen estettä ja ratsasta istunnalla liikettä vastaan vielä hieman ennen estettäkin, hellitä vasta esteen päällä ja myötää. Ota Ronkka taas istunnalla heti kiinni esteen jälkeen - pienellä esteellä kun ei tarvitse mitään superisoa kevyttäistuntaa tehdä", jakelin ohjeita ja homma alkoi muutaman toiston jälkeen sujua ja Ronkka rauhoittua. Nostin verkkaesteemmekin takaisin metrin korkeuteen. Pieni viiden esteen ratamme alkoi pystyltä, jonka jälkeen oli seitsemän askeleen suora linja okserille, jolta kauempaa oikealta kiertäen lävistäjälle kahden askeleen sarjalle. Sarjan toisella esteellä laukanvaihto vasemmalle ja kuuden askeleen linja erikoiselle vesimattoesteelle. Melko simppeli rata.

Ratsukon aloitus oli vahva - ensimmäinen linja ei tuottanut mitään ongelmaa ja seitsemän askelta saatiin ratsastettua lähestulkoon täydellisesti. Haasteita ei myöskään tuottanut kaarros oikealle, joka on hyvä ratsastaa riittävän kaukaa, jotta sarjalle saa suoran lähestymisen. Lävistäjällä olevalla sarjalla meinasi tulla pieni askelvirhe, jonka Ronkka korjasi kuitenkin hienosti ja ponnisti virheettömästi esteen yli, vaikka askeleita tulikin kaksi ja puoli. Matka tyssäsi kuitenkin lopulta laukanvaihdon puutteeseen, sen miettimiseen ei ollut aikaa sarjavälin mentyä hieman pieleen ja hypyn oltua omanlaatuinen. Lissu ei voinut luonnollisesti tuoda Ronkkaa ravissa metrin esteelle, vaan joutui kaartamaan sen ohi.
"Otetaan uudestaan aloittaen sarjalta. Rauhoita Ronkka jo kaarteessa ja vasta, kun oot saanut sen suoraksi voit alkaa mallailemaan oikeaa ponnistuspaikkaa, joka olisi ihanteellista saada näin nopealla tyylillä hyppäävän hevosen kanssa hieman normaalia lähemmäs estettä, jotta kaksi askelta on helpompi ratsastaa. Mieti vasemmalle kääntymistä ja laukanvaihtoa jo sarjan välissä, mutta älä käännä liian aikaisin, että pääsette myös toiselle esteelle suorana", ohjeistin. Ratsukko tuli sarjan uudestaan paremmalla menestyksellä ja laukanvaihtokin sujui esteen päällä, eli vasemmalle kaartava linja ei enää ollut mikään ongelma. Tulimme radan vielä kerran kokonaisuudessaan. "Eiköhän se ollut tältä erää siinä, hyvältä näytti!" sanoin ravailemaan siirtyvälle Lissulle.

24.06.2019 Peltolaukkailua, kirjoittanut Lissu T.

Ronkan hopeainen häntä heilahteli rauhalliseen tahtiin puolelta toiselle tamman hätistellessä melko laiskanpuoleisesti kärpäsiä takamuksensa tuntumasta. Tämä hevonen ei ole koskaan itikoista pahemmin häiriintynyt, eikä häiriintynyt nytkään, vaikka pellonreunan kärpäsparvi lähestyikin surinasta päätellen turhankin kovalla vauhdilla. Parantelin vähän asentoani – voi olla, että rento käynti-ravihölkkä tallilta ratsastuspellolle oli sujunut vähän.. rönöttäen. Ilman ryhtiä. Totaalisesti humputellen.

Ei sillä, että tarkoitukseni olisi ollut tehdä mitään kunnon treeniin rinnastettavaa noin muutenkaan; olin napannut Ronkan maastoratsukseni juuri siksi, että saisin mennä vain ilman ajatuksen ajatusta. Ratsastamista tämä taisi olla vain viitteellisellä tasolla. Ronkka katseli uteliaana pellolle päin, vähän kuin kysyen, josko siirtyisimme täältä laidalta kävelemästä keskemmäs rallittamaan. Pyysin tammalta ravia, ja Ronkka vastasi apuihini hyvin, joskin ravin tahti oli sitä laiskanpulskaa, vähän tahmeaa ravia, jota epäonnistunut ravurinyrityksemme usein tarjosi. Lähdin kokoamaan ohjia, parantamaan vähän omaa ryhtiäni ja istuntaani, aloin pyytämään asioita myös Ronkalta. En edelleenkään mitään kunnon koulutreeniravia, mutta vähän ryhtiä, itsensä kantamista, pikkuisen sitä takaosaa mukaan. Näiltä perusasetuksilta laukan nostaminen kun olisi aika.. mielenkiintoista. Ronkka huiskaisi taas hännällään, puuskahti, mutta lähti hissukseen tekemään mitä pyysin ja vähän vaadinkin.

Ensimmäinen laukannosto sai Ronkkaan kummasti eloa; liike suuntautui kumman paljon ylöspäin, sitten melkein laakapallona eteenpäin tamman lähtiessä riemukkaaseen peltoralliin. Mikä yllätys, ainahan Ronkka innostui, jopa kuumui, laukkaamisesta. Istuin satulaan, koetin etsiä vatsalihaksia jostain, pidätin, pidätin.. Ronkka oli aluksi autuaan kuuro, vähän kovasuinen, kuten yleensäkin, täysin laukkaamisen lumoissa. Vähän ronskimpi pidäte herätti hevosen tähän hetkeen; ”ai jaa, joo, en kaahaa”. Hetken maltillisempi laukka hiipi kuitenkin herkästi takaisin ralliksi. Jonkun toisen hevosen kanssa olisinkin ehkä vain antanut mennä pitkin poikin peltoa, mutta Ronkka ei tarvinnut yhtään lisärohkaisua laukkafantasioilleen.

07.08.2019 Kyllä se siitä, kirjoittanut Lissu T.

Kunnolla kulmaan, ei oikomista, hevonen asettuu, taipuu, suoristuu, takaosa tulee alle, askel on joustava, pitkä, tarmokas. Ideaalitilanteessa. Ei ihan välttämättä Ronkan kanssa. Olin ratsastanut tammalla jo puoli tuntia, työstänyt käyntiä ja ravia erilaisten siirtymisten ja kaarevien urien avulla, mutten kyllä voi kehua onnistuneeni tavoitteissani turhan hyvin. Hopeajouhinen pyysi hieman kovasuisena, etenkin vasen takanen huiteli välillä ihan omilla teillään eikä tullut yhtä hyvin rungon alle kuin oikea. Ja ne kulmat! Koetahan tunkea tämä hevonen oikeasti syvälle kulmaan. Tamma oli jälleen löytänyt sisäisen laiskottelijansa, eiväthän käyntitehtävät ole ollenkaan kivoja.

Suoristus, pääty-ympyrä, ympyrällä vähän pohkeenväistöä, takaosa töihin. Ronkka liioitteli väistöä etuosallaan, laahasi takaosallaan, ei meinannut ottaa pohkeitani tai raipalla huomauttamista tosissaan. Puolipidätteet menivät läpi vain ajoittain. Uusi ympyrä, uusi yritys. Yhtä heikko tulos. Pysähdys – ihan vinksin vonksin kintut miten sattuu! -, peruutus, siirtyminen käyntiin ja heti raviin, viiden askeleen jälkeen käynti ja taas raviin, käynti ja pysähdys. Vähän parempi, etuset tasan, takaosa jossain kaukana kaikesta. Kohtalaisen suora, joskin veltto peruutus. Ainakin Ronkka oli nyt suorassa allani, jossain ohjan ja pohkeen välissä. Jotensakin hereillä. Jatkoin siirtymisten ratsastamista, ne nyt kuitenkin yleensä herättelivät ja herkistivät hevosia. Ravissa Ronkka ei tuntunut enää niin tahmealta, se vasen takanen tosin laiskotteli edelleen. Liike ei kuitenkaan tuntunut epäpuhtaalta, mutta saattoihan tamma kyllä olla hieman juminenkin, jokin pikkujumi joka ei niin ratsastettaessa tunnu. Viime hieronnasta on kyllä aikaakin.

Ensimmäiset laukannostot Ronkka otti turhankin tosissaan, hevonen heräsi, innostui, ampaisi eteenpäin pää pystyssä, selkä matalana, jalat joka suuntaan kauhoen. Tämän.. tapauksen raviurasta on jo sen verran aikaa, ettei tämmöisiä.. esityksiä pitäisi enää näkyä. Näkyipä silti. Takaisin raviin, uusi laukannosto, lisää kauhovaa kaahottamista. Ja ei kun uusiksi. Monta kertaa.
Mutta kyllä kai se siitä, ajan kanssa. Ajan, hirvittävän monien työtuntien ja vielä kerran ajan. Ronkka tuntui jotenkin tavattoman tyytyväiseltä itseensä kävellessämme loppukäyntejä; se kulki pirteän oloisena ja näköisenä hyvällä askeleella (nyt, tässä vaiheessa!), venytti kaulaansa, hakeutui eteen-alas.. Ja laskeutuessani satulasta tamma tönäisi minua hellästi turvallaan, halusi vähän huomiota, herkkuja ja rakkautta. Rapsuttelin hopeajouhen kaulaa ja ryntäitä, höpisin puoliääneen, miten saakelin soma ja hirvittävän ärsyttävä hevonen se oikein olikaan. Etupäässä kuitenkin soma ja ihana, tämänpäiväisestä kädenväännöstä huolimatta.