02.12.2018 Pihvin etujalkojen alkaessa oireilla nivelrikon ensi merkkejä päästimme vanhuksen pois.

Pilvipärske VH18-018-0405

Nimi	Pilvipärske "Pihvi"	Kasvattaja	Hallitalli, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	152cm, rautiaankimo	Meriitit	KTK-II, SLA-I, KERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 03.01.2018, 23v satunnainen (3v 17.01.2018)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäratsastus he A / 110cm / 100cm / CIC1

31.03.2018 Pihvi järjesti totaalisen yllätyksen ylimääräisessä, kantakirjakelvottomien hevosten tilaisuudessa; R-suunta ja KTK-II pisterivillä 18 + 17 + 17 + 18 = 70p.

25.08.2018 hienonhieno Pihvipoika palkittiin KERJ-I -palkinnolla, eli syytä juhlaan riittää!

20.10.2018 hieno Pilviponimme palkittiin uransa viimeisen kerran, nyt SLA-I -palkinnolla!

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

Lissu meni ja osti Siperian (ja Näkinviulun jonka ostamisessa narri ei auttanut, ja Vainaanvalkean...), joten narri osti Pilvipärskeen. No, ei se ihan niin mennyt, mutta joka tapauksessa nuoret orit kiikutettiin vähän toistensa jälkeen Susirajaan. Pilvipärskeen ostaminen oli melkoinen herätehankinta ja sattumaa - narri sattui olemaan kotona, kun naapuripitäjästä soitettiin ratsutettavaa tarjoillen. Tarkoitus oli kouluttaa viisivuotiasta oria hieman pidemmälle, jotta sen myyntiarvo nousisi ja ennen kaikkea se olisi ylipäätään helpompaa myydä. Alkuun sovittiin vain, että Pilvipärske tulisi Susirajaan koulutettavaksi ikäluokkansa tasolle, sillä se osasi vasta perusavut eli kulkea eteen, hidastaa, kääntyä, nostaa laukat ja tiesi, että ristikon yli kuului hypätä.

Tutkailtuaan aikansa Pilvipärskeen sukua, kuvia ja videoita narri soitti uudemman kerran orin omistajalle ja totesi, että jos ostotarkastus menisi läpi, Pilvipärske voitaisiin ostaa Susirajaan saman tien. Tämä oli varsinainen helpotus omistajalle - olihan mukavampi saada rahat saman tien kuin ensin maksaa muutama kuukausi ratsutusta ja sitten ties kuinka kauan vielä elättää oria, jos se ei menisikään kaupaksi. Niinpä Pilvipärske kuskattiin klinikalle kuvattavaksi ja taivuteltavaksi. Ratsutuksen sovittuna alkamispäivänä kimo talutettiin ulos trailerista ja narri pääsi sopottamaan Lissulle miten Pihvi - kyllä, Pihvi - oli ihan paras hankinta.

Epäilemme kovasti, että Pihvin myyminen olisi ollut melkoista tuskaa, jos emme olisi ostaneet sitä. Ei siksi, että sillä olisi huono suku tai huonot käytöstavat, mutta ei se luonteeltaan mikään kedon kukkanen ole. Sen sijaan se on oikein hyvin Susirajaan sopiva ori, jonka nöyryysaste on minimissä ja yleinen halu tehdä töitä riippuu paljon siitä, millä tuulella se sattuu olemaan. Pihvi ei ole motivaatio-ongelmainen kymmenellä kerralla kymmenestä, mutta suhde on suunnilleen fifty-sixty. Pääasiassa käytöstavat osaava ori tuntuu unohtavan ne autuaasti, kun se näkee minkä tahansa neitihevosen. Saletisti ne kaikki rakastavat Pihviä, jos Pihvi vain tarpeeksi esiintyy niille.

Pihvi on karjas, mutta tapakasvatettu hevonen. Välillä ne aivot tipahtavat jalkoväliin ja tapakasvatus karkaa Timbuktuun, jolloin tarpeeksi luja kurinpalautus on tarpeen. Ori hoidetaan aina kiinni, joko käytävällä kahta puolen tai karsinassa hyvin sidottuna, mutta aina kiinni. Pihvi ei välttämättä varoita etukäteen, koska sen hyvät käytöstavat ottavat äkkilähdön kun halvalla saavat. Silloin orin mielestä on ihan ok kuopia, polkea jalkaa ja käytellä hampaitaan. Vaikka Pihvi ei muutu sormia napsauttamalla ilkeäksi hevoseksi, on yllättäen monisataakiloinen suomenhevonen, joka ei muista ettei ihmisen kanssa voi leikkiä orimaista hevosenleikkiä, vaarallinen vaikka ei sellaista itse tarkoittaisi. Niinpä Pihville täytyy pitää napakka kurinpalautus sopivalla kovuusasteella välittömästi, kun se osoittaa mitään merkkejä aivotoiminnan valumisesta kohti takajalkoja. Kimoa saa ja pitää komentaa lujaakin, mutta ei aina - siksipä oria käsittelevät vain kokeneemmat ihmiset, joiden hevosenlukutaito on niissä kantimissa, että komentamisen lujuus on oikealla tasolla. Suurimman osan aikaa Pihvi kuitenkin on asiallinen käsitellä, eikä ole hevosta kummempi. Eläinlääkäri ei saa koskea Pihviin kuin rauhoitettuna, kengittäjä saa puuhailla aivan rauhassa, mutta mielellään melko reippaasti eikä käyttää puolta tuntia yhteen naulaan.
Pihvi talutetaan aina ketju turvan päällä tai pahimmissa tapauksissa suussa. Ori on pääasiassa ihan asiallinen kävelyttää pisteestä A pisteeseen B, mutta jälleen kerran se saattaa ihan vahingossa unohtaa, ettei ihmisten kanssa riekuta miten sattuu. Napakka ärähdys yleensä riittää, eikä oria tarvitse alkaa kiskoa mihinkään. Sen kerran kun se kuitenkin saa päähänsä alkaa vetää, ei pelkällä narulla tee mitään vaan ketju on hyvä olla apuna. Leuan alle sitä ei saa laittaa, sillä Pihvi pakenee sinne suuntautuvaa painetta takajaloilleen. Ori lastautuu hyvin ja matkustaa nätisti, paitsi tammaseurassa.

Kelpo helppojen luokkien peli ei ehkä loista upealla liikkeellään, mutta Pihvi on pääasiassa tasainen ja tahdikas liikkuja, joka tekee hyvää jälkeä - mutta. Se ei ole nöyrää hevosta nähnytkään ja vaatii ratsastajaltaan lähes raastavaa perfektionismia kyetäkseen minkäänlaiseen yhteistyöhön. Enemmän se tosin tuntuu olevan kiinni siitä, millaiset päivän lottonumerot kimon päänsisäinen pallopesukone raksuttaa milläkin kertaa. Pihviä pitää ratsastaa aina nätisti ja pehmeästi - myös silloin, kun se perseilee. Kovista otteista ori vetää herneen nenäänsä, nappaa kuolaimen hampaiden väliin ja aiheuttaa suunnatonta kateutta missä hyvänsä rodeohevosessa. Sellaista apinaa, joka Pihvin pukkisarjoissa pysyy ei ole vielä tullut vastaan. Kimolta täytyy pyytää, pyytää ja pyytää, vaikka se miten ärsyttäisi, eikä saa itse hermostua.
Jos lottonumerot ovat oikeat, Pihvi toimii myös ilman hirveää hammasten kiristelyä, ja tarpeeksi pyytämällä se yleensä pääsee yli myös siitä "önnönnöö en halua teeehdääääää"-mentaliteetista. Se ei suorita mitenkään erityisen suurella sydämellä, mutta tekee kaiken kyllä täsmällisesti, tarkasti ja oikein. Se ei tee enempää, mutta ei myöskään vähempää kuin siltä pyydetään. Pihvillä ratsastaminen ei ole mitään elämysmatkailua, mutta toisaalta, jos osaa ratsastaa orin oikein, yleensä osaa ratsastaa monta monta muutakin hevosta oikein, sillä kimo ei ole lähelläkään helppoa ratsua.

Hyppääminen on hieman helpompaa ja Pihvillä on hyvä tyyli, vaikka hieman etupainoinen. Se ei ole niin pahasti vetämässä koko naapurin peltoa sieraimeen, jos yksittäinen ohjasote on kovempi vauhdin hurmassa. Ei silti kannata miettiä, että kyllä niitä tilanteita nyt esteradalla tulee! Pihvi sietää yhden, ehkä jopa kaksi virhettä, mutta jos sitä aletaan kiskoa ja potkia koska "tilanteet ovat nopeita", vetää ori homman rodeoksi. Pikkuesteille ori tulee aivan liian lujaa ja hyppää huonosti, se kuumuu hirvittävän paljon, mutta isommilla esteillä keskittyminen on parempaa ja Pihvi tekee hommia huolellisemmin. Se kuumuu kyllä yleisestikin hypätessä, mutta rauhallisella istunnalla ja sopivalla määrällä sopivan rauhallisia pidätteitä se pysyy kyllä lapasessa. Yleensä. Jos olet pukenut oikean värisen takin. Pihvillä on kyllä hyvä estesilmä, mutta se kieltää erittäin helposti, jos ratsastaja on hypyssä edellä tai jää pitämään vastaan suusta.
Pihvi ei ole mikään elämysmatkailuhevonen, sillä se kuumuu maastossa etenkin porukalla mennessä. Yksin maastoillessa tilanne on hieman parempi, mutta rento ja rauhallinen maasto onnistuu ehkä ei koskaan. Ori pyrkii aina menemään hieman lujempaa kuin siltä pyydetään ja sitä saa jatkuvasti toppuutella - eri asia, miten huonosti se onnistuu. Tai siis hyvin. Hyvin huonosti. Maastoesteillä Pihvillä on järki päässä eikä sen tarvitse pelätä hyppäävän estettä pahki tahallaan, mutta muutoin se ei ole ainakaan yhtään helpompi kuin rataesteillä. Kuumuva, omapäinen ja helposti päreensä ratsastajaan polttava luuska, tulee välillä kirottua tallissa maastoestetreenin jäljiltä.

Voiko tältä elikolta odottaa kisapaikalla muuta kuin samanlaista "mua ei kiinnostaaaa jos mua ei satu huvittaaaaan" kuin kotonakin? Ei voi. Pihvin käytös riippuu ihan päivästä ja tuulen suunnasta, siitä onko kilpakumppaneilla piirto oikeassa paikkaa päätä ja sukat nätisti jaloissa. Punainen rusetti sen hännässä ei ole mikään koriste, koska kimo ei suhtaudu muihin hevosiin kovinkaan lämpöisesti, jos ne eksyvät liian lähelle. Orin kanssa saa tehdä tosissaan töitä verryttelyssä hyvänäkin päivänä, koska eipä se itsestään ole hyvä ja toimiva ratsu. Suoritus riippuu samoista seikoista, kuin kotona riippuu yleisesti ratsastaminen: onko Pihvillä hyvä päivä, onko ratsastajalla hiukset laitettu sopivan hyvin, miten ratsastaja ratsastaa. Mikäli kaikki osuu nappiin, ori kyllä napsii sijoituksia kenttäkisoista hyvillä suorituksillaan, koska huono hevonen se ei missään nimessä ole. Tuulella käyvä teini-ikäinen vain.

Sukutaulu

i. Taivaantaittaja evm, sh, trn, 151cm	ii. Sateentekijä evm, sh, rt, 150cm	iii. Luonnonlaki evm, sh, prt, 152cm
		iie. Veenviemä evm, sph, m, 147cm
	ie. Pienpaljetti evm, sph, rn, 148cm	iei. Raivoraakile evm, sh, trt, 153cm
		iee. Punarusetti evm, sh, prn, 150cm
e. Luoharauha evm, sh, mkm, 153cm	ei. Hillityillen evm, sh, rtkm, 151cm	eii. Haastehaava evm, sh, prt, 154cm
		eie. Kalapeelintu evm, sh, rtkm, 151cm
	ee. Lavianluoma evm, sh, m, 150cm	eei. Aavantuuli evm, sh, m, 149cm
		eee. Vihmattava evm, sh, trt, 150cm

Jälkeläiset

s. 14.05.2018 sh-t. Pilveätär, e. Leijonajumalatar, om. Susiraja
s. 18.10.2018 sh-t. Turmeltajan Alakulovalkea, e. Kulokastanja, om. Crimis (VRL-10480)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset ja päiväkirja

14.02.2018 Pihvillä pusikkoon, kirjoitti narri

Pihvillä oli tänään maastoestepäivä ja minut oli nakitettu siihen hommaan. Työ, jonka teen kyllä juu, mutta päivästä riippuen joko ilolla tai en ollenkaan ilolla. Arvoin päivän mielialaa astellessani tarhoille oria hakemaan. Kiukutellaanko tänään erittäin paljon, ollaanko tänään nätisti vai ollaanko tänään teinipoikaa. Päiväheiniään nauttinut Pihvi näytti nyrpeää naamaa ottaessani sitä kiinni ja totesin jo siinä kohtaa, että oi voi, tähdet eivät ole oikeassa asennossa tätä uhria varten. Nykäisin kuitenkin orin mukaani ja talutin sen talliin (vain yhden kuopimiskohtauksen kanssa), hylkäsin konin käytävälle ketjuihin ja jatkoin matkaani hakemaan harjat ja muut tykötarpeet. Pihvi sai sillä aikaa kuulla kunniansa esimerkiksi Sarlotalta, joka kulki ohitse, sillä ori koko tarpeelliseksi jatkaa kuopimissessiotaan käytävällä ja huutaa vähän. Ei selvästi ollut käypää kimolle, että se sillä tavoin vain jätetään olemaan yksin, ja vielä kiinni laitettuna!

Palattuani Pihvin luokse harjasin sen pikaisesti ja varustin maastoestetreeniä varten, pikaisesti pääasiassa siksi, ettei oikein huvittanut tolskata sillä tuulella olevan kimon kanssa yhtään sen pidempään. Niinpä äkkiä vain satula selkään, suitset päähän ja ulos. Pihvi tuntui innokkaalta lähtemään ja tekikin sen heti, kun peppu kosketti satulaa, ja ravilla.
"Pysähdy perkeleen koni!" päästelin ärräpäitä selässä, kun ori meinasi tehosekoittaa minut satulasta alas heti kättelyssä. Pienen taistelun jälkeen ori suostui seisahtumaan estekentän aitaan ja sain säädettyä jalustimet ja satulavyön matkakuntoon. Hiljaa itsekseni kiroillen pyysin sitä liikkeelle, käynnissä tällä kertaa ja suureksi ihmetyksekseni Pihvi oikeasti lähti käynnillä liikkeelle. Ei mitenkään erityisen rauhallisesti, kun matka kävi kohti metsää, mutta käynnissä nyt kuitenkin. Alkukäynnit pidin mahdollisimman lyhyinä, ennen kuin keräsin ohjat ja pyysin Pihviä raville. Eteenpäin lähteminen sujui tietenkin hyvin, mutta auta armias, kun pyysin oria tekemään vähän avoa siinä matkan varrella! Ei kiitos, totesi Pihvi ja jatkoi lujempaa ravia eteenpäin. Huokaus.

Kymmenen minuuttia tapeltuani sain lopulta Pihvin tekemään muutamia askeleita avoa ja enempää en siltä sitten pyytänytkään, etenkin, koska olimme jo tulleet tukeille. Ajattelin tänään hypätä ihan vain perus tukkeja ilman kummempia kommervenkkejä, sillä Pihvin kanssa niitä asioita treenataan eniten edelleen valmennuksessa. Se on edistynyt todella hyvin, mutta on vielä raaka ja keskeneräinen. Ihan luonnollista, onhan sillä paljon kirittävää ikätovereihinsa nähden. Rauhalliset lähestymiset ja hyvät hypyt olivat päivän avainsana, joskin oletin niistäkin tulevan konstikkaampia kuin miltä ne kuulostavat ihan vain sanottuna. Pyytäessäni orilta laukkaa se singahti matkaan melko kiireellä ja meinasi suunnata suoraan esteelle ilman lupaa. Jouduin tekemään nopean tilannearvion siitä, suututanko mahdollisesti Pihvin vai annanko sen vain vetäistä esteelle, mutta päätin että ihan sama suuttuuko elikko ja tipunko lumeen, en todellakaan anna sen luulla, että se saa sillä lailla sinkoilla esteelle ilman lupaa. Niinpä otin melko ronskin ohjasotteen oikealla ohjalla ja pakotin orin kääntyvään. Se aiheutti protestipukkihypyn, mutta ei luojan kiitos mitään valtavaa rodeoesitystä jonka päätteksi olisin varmasti tipahtanut.

Yritimme laukkaa uudelleen pois esteiltä ja nyt se sujui vähän paremmin. Tein Pihvin kanssa oikein isoja ja laajoja ympyröitä, yritin vähän lyhennellä laukkaa, koska ori ei varsinaisesti vielä osaa tai pysty kokoamaan laukkaa, sen verran sillä on koulutus kesken ja lihaksistoa puuttuu vielä. Muistelin hetken lämmöllä vastaavaa tapaustamme Karmaa, joka oli kyllä sekin omalla tavallaan haastava, mutta aina valmis yhteistyöhön kun sitä nätisti kohteli. Hyvin erilainen hevonen kuin Pihvi, vaikka tiettyjä samankaltaisuuksia näissä elikoissa olikin.
Kun Pihvi oli mielestäni tarpeeksi rauhallinen otin suunnan tukeille. Ajattelin hypätä vain vähän, ennen kuin ori ehtisi kuumua ja väsyä liikaa, ja treenistä tulisi ihan pelkkää itkua ja hammasten kiristelyä meille molemmille. Pihvi eteni reippaasti ja tunsin sen vähän kiihdyttävän, vaikka merkittävää muutosta ei tapahtunutkaan ja saman tien laskin takamukseni penkkiin ja pyysin oria hieman hitaammaksi. Hyppy oli suhteellisen rauhallinen, samoin seuraava kahdeksan laukka-askeleen päässä oleva tukki.

Hyppäsin vielä muutaman kerran ja Pihvi alkoi kyllä kuumua. Satulaan istuminen ja pienenpieni vastaan pitäminen kuitenkin auttoivat vauhdinhallinnassa ja sain hypyistä suhteellisen rauhallisia ja nättejä. Toiseen suuntaan otin hypyt vain kerran, vaikka olisi pitänyt tehdä treeni hieman tasapainoisemmin eri puolien kanssa. En kuitenkaan viitsinyt liian montaa kertaa ottaa, ja koska aloin jo tuntea pyllyn alla seuraavaksi tulevan sen pikkulapsimaisen "ei mua väsytä"-kohtauksen koin paremmaksi jättää tasapainotuksen ennemmin toiseen kertaan kuin alkaa vääntää väkisin ja pahimmillaan saada vain aikaiseksi sen katastrofin, jonka vältin ennen hyppyjä. Eli siis odottamattoman lumipesun ja sen näyn, että hevonen katoaa kaukaisuuteen matkatessaan kohti tallia ilman minua.
Loppuverryttelyravit tein ovelasti sen verran lumisissa maisemissa, että Pihvin oli pakko askeltaa ja sen jälkeen siirryin tielle kun ori alkoi olla sen verran nuutunut, ettei se enää kiihdytellyt kuin mikäkin ralliauto. Niinpä sainkin nautiskella lopussa melko tasaisen mukavasta askeleesta ravissa: ei kiirehtivää, mutta ei myöskään laiskaa koska eihän Pihvi nyt suinkaan voi olla maastossa se hidas hevonen! Vaikka Pihvikin oli hikimärkä sen pesukarsinaan taluttaessani, epäilin silti omien toppavaatteitteni alta löytyvän suuremman valtameren.

Pikainen pesu muuttui melkoiseksi tuokioksi, kun huomasin jynssääväni orin karvaa hevossamppoolla miettien, että nyt siitä tulee ihanan valkoinen ja puhdas ja sitten siitä voi ottaa superhienoja valokuvia! Pihvi vilkuili vähän väliä, että vieläkinkö minä jaksan siinä touhuta, mutta olin selkeästi väsyttänyt sitä tarpeeksi paljon jo maastossa, eikä se sen kummemmin enää teinidraamaillut etujalkoineen tai muine steppinumeroineen vaan alistui kohtaloonsa. Etenkin, kun se sai maukasta melassivettä ja ihanan porkkanan.

15.02.2018 Pakkaspäivien ensimmäiset Pihvikuvat, kirjoitti narri

"Voidaanko me kuvata Pihvi tänään?" kysyin toimistossa istuvalta Lissulta, koska päivä oli mitä kaunein ja mitä sopivin kuvailutilaisuuteen. Aurinko paistoi pienten pilvien välistä kuin missäkin maalauksessa, joten mitä muuta hevosten kanssa tekisi kuin kuvaisi? Liikuttaisi niitä? Hmm, ei.
"Kuvataan vaan!" Lissu sirkutti paperitöiden keskeltä, eläinlääkärilaskut olivat päivän aihe, minä joutuisin huomenna paperisavottaan rehulaskujen kanssa, mutta nyt Lissu nappasi hyllyltä kameran ja minä pinkaisin harjaamaan Pihviä. Orilla oli taas vähän muita suunnitelmia sen suhteen, mutta ärähdettyäni sille "sissussaatana", se tyytyi seisomaan paikallaan ja odottelemaan harjailua. Onneksi on talvi. Koska kimo hevonen ja kurakelit, pelottaa jo valmiiksi, millaista tuskaa se tulee olemaan. Kamalaa tuskaa.
"Joojoo me ollaan ihan just valmiita", totesin Pihville tiukasti orin alkaessa polkea jalkaa oikein mahdollisimman hoputtavasti. Napautin sen polvea harjalla, jotta se lopettaisi ja pyyhkäisin loput pölyt orin karvasta. Tietenkin suitset ja ketjunaru - mahdollisimman komeasti esitetty hevonen sen olla piti!

Ulkona jäimme Pihvin kanssa hetkeksi seisomaan tallin eteen Lissua odotellessa ja Pihvi yritti jotain steppinumeron tapaista. Napautin sitä raipalla keveästi ryntäisiin ja tänään Pihvillä oli onneksi enemmän sellaista pientä teinin kokeilua, josko saisin. Ei sitten, tuntui ori tuumivan ja jäi odottelemaan nätisti vierelle. Koska Lissulla kesti jonkin aikaa, olihan siinä vessakäyntiä ja kameran akun tarkistusta ja asetusten rukkausta, tein Pihvin kanssa jonkin verran maasta käsin harjoitteita. Lähinnä siis pyysin sitä väistämään itseäni sekä etu- että takaosalla, tein muutaman kääntymis- ja pysähdysharjoituksen sekä peruuttelua. Pari kertaa jouduin huomauttamaan jopa mukanani olevalla raipalla, kun Pihvi ei meinannut millään muulla keinolla uskoa, että sen täytyy siirtää takapäätään kun minä niin pyydän.
"Mennään pellolle", Lissu ehdotti ja sinne kävi suuntamme. Ratsastuspellolla oli sopiva pieni kenttä (ei nyt tietenkään oikea kenttä, mutta aurattua aluetta) jossa saisimme hyvin seisotettua ja kuvattua hienoa Pihvipoikaamme. Tällä kertaa en esittänyt askellajeja, koska lunta oli liikaa. Olioli. Syy ei ollut suinkaan se, etten jaksanut juosta.
Kuvaussessio nyt ei ollut lopulta mitenkään erikoinen, sellainen perus "siirrä sitä yksi askel sinne eikun siirrä tänne nyt on hyvä no ei ole enää" vääntämistä ja kääntämistä. Pihvi sai kyllä päivästä pisteet, sillä se käyttäytyi oikein hyvin eikä hermostunut hommaan missään vaiheessa. Otti askeleita sinne, minne piti ja vaikka se nyt muutaman kerran muuttikin hyvää asentoa ennen aikojaan, ei se ollut mitenkään typerä tai ikävä. Intoilimme Lissun kanssa aikamme siitä, miten mahtavia kuvia Pihvistä sai ja miten voisimme alkaa sitäkin kuvata säännöllisesti nähdäksemme kunnon muutokset, kuten kaikkia muitakin hevosiamme (se kovalevyjen määrä, mikä meillä on...). Ori pääsi tarhailemaan kavereittensa kanssa saatuaan hyvin ansaitun porkkanan, sillä olihan se nyt ollut aivan hemmetin hienosti käyttäytyvä kuvattava.

20.02.2018 Estevalmennus, valmensi Juulia

Rakentelin ratsastuskentälle erilaisia estelinjoja ja yritin pohtia, miten saisin mahdutettua kentän aitojen sisäpuolelle kaikki haluamani esteet mahdollisimman hyvin. Lissu verrytteli itsenäisesti kimolla Pihvi-nimisellä suomenhevosorilla minun kasatessani esteitä. Asettelin estetolppien väliin maapuomeja, sillä tänään aloittaisimme työskentelyn maan tasalla. Rima oli kuitenkin pidettävä korkealla, halusin keskittyä ratsukon kanssa tänään hyvään laukkaan ja lähestymisiin.
"Noniin, aloitetaan! Tule ravissa nuo neljä diagonaalilla olevaa puomia. Muista lyhentää ravia, sillä puomien välit ovat lyhyet", ohjeistin ratsastajaa. Ensimmäisellä kerralla Pihvin kaviot kolahtivat jokaiseen puomiin, sillä Lissu ei ollut tarpeeksi hereillä, eikä lyhentänyt ravia tarpeeksi. Kehotin ratsastajaa istumaan harjoitusraviin ja puristamaan yläpohkeella satulaan ja istumaan tiiviisti niin, että hevonen hidasti raviaan. Seuraavalla kerralla Lissu ratsasti paljon paremmin, ja pyysin tulemaan seuraavan kerran kevyessä ravissa. Edelleen halusin ratsastajan hidastavan hevostaan vetämättä turhaan ohjasta. Ratsukko sai jutun juonesta kiinni ja puomilinja onnistuikin nyt paljon alkua paremmin. Seuraavaksi Lissu sai nostaa laukan ja laukata hevosellaan kevyessä istunnassa erikokoisia ympyröitä ja voltteja. Halusin nähdä ratsastajan pysyvän tasapainossa ja kääntämään hevosta jalalla, ei ohjalla.
"Liioittele sen ulkopohkeen kanssa, voit viedä sen normaalia taaemmaksi, niin hevonen kääntyy nopeammin!" Neuvoin Lissua. Ratsastaja vei ulkopohjettaan aiempaa taaemmaksi ja kas kummaa, Pihvi kääntyi paljon helpommin pienemmälle voltille kuin äsken.
"Käytä ohjaa vain asetukseen, älä käännä sillä", muistutin vielä. Kun kääntyminen näytti sujuvan ratsukolta hyvin, he saivat pienen hengähdystauon ja minä nostin toiselle pitkälle sivulle puomeja kannattimilleen. Linjalla oli pieni ristikko, kahden laukka-askeleen päässä pieni pystyeste ja siitä kolmen laukan päässä pienehkö okseri, jota pystyisin nostamaan ratsukon suoriutuessa hyvin edellisestä korkeudesta. Lissu nosti ratsullaan laukan ja lähestyi estelinjaa ensimmäisen kerran hyvässä rytmissä. Koko linja sujui niin hyvin, että päädyin nostamaan okserin lisäksi myös pystyesteen noin kahdeksankymmenen sentin korkeuteen. Tällä kerralla Lissu ratsasti huolimattomasti sisään, ja Pihvi jäi pitkäksi. Se hyppäsi keskimmäisen esteen pitkällä hypyllä, jonka seurauksena jälkimmäinen väli jäi ahtaaksi.
"Tule uudelleen! Uskalla säädellä laukkaa esteiden välissä ja tehdä istuntaa tiivistämällä pidätteitä, jotta Pihvi ei etene miten sitä huvittaa", neuvoin. Seuraavalla kerralla Lissu teki hyvin pidätteitä istunnallaan, ja onnistui saamaan ratsunsa laukan sopivaksi väleihin.

Seuraavana tehtävänä oli ratsastaa kaareva kahden esteen linja, johon olin mitannut väliin kuusi laukka-askelta. Estekorkeus oli noin yhdeksänkymmentä senttiä, joka ei ollut tälle ratsukolle ongelma.
"Ratsasta sellainen banaanin mallinen, loiva kaari ensimmäisen esteen keskeltä toisen esteen keskelle", neuvoin. Lissu nosti ratsullaan laukan ja lähestyi ensimmäistä estettä. Se ylittyi keskeltä, mutta kaarevasta linjasta tulikin kulmikas ennen toista pystyestettä. Pyysin ratsastajaa keskittymään nimenomaan kaarevan linjan ratsastamiseen, sillä nyt ei ollut kulmanratsastuksen aika. Tällä kerralla ratsukko suoritti linjan jo paremmin. Pyysin ratsastamaan saman linjan seuraavaksi seitsemällä laukalla. Lissun piti pystyä lyhentämään ratsunsa laukkaa esteiden välissä. Tehtävä sujuikin helposti, kun kokoamisia oli jo harjoiteltu aiemmin valmennuksessa. Viimeiseksi sama linja tuli ratsastaa viidellä laukka-askeleella. Nyt Lissun piti saada Pihvi kunnolla pohkeen eteen niin, että se laukkaisi hieman pidempää ja isompaa laukkaa kuin normaalisti.
"Uskalla edetä esteiden välissä!" Huudahdin ratsastajalle vielä viime hetken ohjeet, kun tämä lähestyi ensimmäistä estettä. Lopputuloksena oli viisi ja puoli laukka-askelta. Ratsastaja saikin minulta hieman noottia siitä, ettei ollut edennyt välissä tarpeeksi. Seuraavalla yrityksellä suoritus oli juuri hyvä, ratsukko sai väliin siistit viisi laukka-askelta. Tähän suoritukseen oli hyvä lopettaa valmennus, ja ratsukko saikin seuraavaksi loppuverrytellä, kun minä palautin estepuomit ja –tolpat niiden omille paikoilleen.