02.12.2018 Pihvin etujalkojen alkaessa oireilla nivelrikon ensi merkkejä päästimme vanhuksen pois.

Pilvipärske VH18-018-0405

NimiPilvipärske "Pihvi" KasvattajaHallitalli, Suomi
Rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori OmistajaSusiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri152cm, rautiaankimo MeriititKTK-II, SLA-I, KERJ-I
Syntynyt,
ikääntyminen
s. 03.01.2018, 23v
satunnainen (3v 17.01.2018)
Painotuslaji,
koulutustaso
kenttäratsastus
he A / 110cm / 100cm / CIC1

31.03.2018 Pihvi järjesti totaalisen yllätyksen ylimääräisessä, kantakirjakelvottomien hevosten tilaisuudessa; R-suunta ja KTK-II pisterivillä 18 + 17 + 17 + 18 = 70p.

25.08.2018 hienonhieno Pihvipoika palkittiin KERJ-I -palkinnolla, eli syytä juhlaan riittää!

20.10.2018 hieno Pilviponimme palkittiin uransa viimeisen kerran, nyt SLA-I -palkinnolla!


Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

Lissu meni ja osti Siperian (ja Näkinviulun jonka ostamisessa narri ei auttanut, ja Vainaanvalkean...), joten narri osti Pilvipärskeen. No, ei se ihan niin mennyt, mutta joka tapauksessa nuoret orit kiikutettiin vähän toistensa jälkeen Susirajaan. Pilvipärskeen ostaminen oli melkoinen herätehankinta ja sattumaa - narri sattui olemaan kotona, kun naapuripitäjästä soitettiin ratsutettavaa tarjoillen. Tarkoitus oli kouluttaa viisivuotiasta oria hieman pidemmälle, jotta sen myyntiarvo nousisi ja ennen kaikkea se olisi ylipäätään helpompaa myydä. Alkuun sovittiin vain, että Pilvipärske tulisi Susirajaan koulutettavaksi ikäluokkansa tasolle, sillä se osasi vasta perusavut eli kulkea eteen, hidastaa, kääntyä, nostaa laukat ja tiesi, että ristikon yli kuului hypätä.

Tutkailtuaan aikansa Pilvipärskeen sukua, kuvia ja videoita narri soitti uudemman kerran orin omistajalle ja totesi, että jos ostotarkastus menisi läpi, Pilvipärske voitaisiin ostaa Susirajaan saman tien. Tämä oli varsinainen helpotus omistajalle - olihan mukavampi saada rahat saman tien kuin ensin maksaa muutama kuukausi ratsutusta ja sitten ties kuinka kauan vielä elättää oria, jos se ei menisikään kaupaksi. Niinpä Pilvipärske kuskattiin klinikalle kuvattavaksi ja taivuteltavaksi. Ratsutuksen sovittuna alkamispäivänä kimo talutettiin ulos trailerista ja narri pääsi sopottamaan Lissulle miten Pihvi - kyllä, Pihvi - oli ihan paras hankinta.

Epäilemme kovasti, että Pihvin myyminen olisi ollut melkoista tuskaa, jos emme olisi ostaneet sitä. Ei siksi, että sillä olisi huono suku tai huonot käytöstavat, mutta ei se luonteeltaan mikään kedon kukkanen ole. Sen sijaan se on oikein hyvin Susirajaan sopiva ori, jonka nöyryysaste on minimissä ja yleinen halu tehdä töitä riippuu paljon siitä, millä tuulella se sattuu olemaan. Pihvi ei ole motivaatio-ongelmainen kymmenellä kerralla kymmenestä, mutta suhde on suunnilleen fifty-sixty. Pääasiassa käytöstavat osaava ori tuntuu unohtavan ne autuaasti, kun se näkee minkä tahansa neitihevosen. Saletisti ne kaikki rakastavat Pihviä, jos Pihvi vain tarpeeksi esiintyy niille.

Pihvi on karjas, mutta tapakasvatettu hevonen. Välillä ne aivot tipahtavat jalkoväliin ja tapakasvatus karkaa Timbuktuun, jolloin tarpeeksi luja kurinpalautus on tarpeen. Ori hoidetaan aina kiinni, joko käytävällä kahta puolen tai karsinassa hyvin sidottuna, mutta aina kiinni. Pihvi ei välttämättä varoita etukäteen, koska sen hyvät käytöstavat ottavat äkkilähdön kun halvalla saavat. Silloin orin mielestä on ihan ok kuopia, polkea jalkaa ja käytellä hampaitaan. Vaikka Pihvi ei muutu sormia napsauttamalla ilkeäksi hevoseksi, on yllättäen monisataakiloinen suomenhevonen, joka ei muista ettei ihmisen kanssa voi leikkiä orimaista hevosenleikkiä, vaarallinen vaikka ei sellaista itse tarkoittaisi. Niinpä Pihville täytyy pitää napakka kurinpalautus sopivalla kovuusasteella välittömästi, kun se osoittaa mitään merkkejä aivotoiminnan valumisesta kohti takajalkoja. Kimoa saa ja pitää komentaa lujaakin, mutta ei aina - siksipä oria käsittelevät vain kokeneemmat ihmiset, joiden hevosenlukutaito on niissä kantimissa, että komentamisen lujuus on oikealla tasolla. Suurimman osan aikaa Pihvi kuitenkin on asiallinen käsitellä, eikä ole hevosta kummempi. Eläinlääkäri ei saa koskea Pihviin kuin rauhoitettuna, kengittäjä saa puuhailla aivan rauhassa, mutta mielellään melko reippaasti eikä käyttää puolta tuntia yhteen naulaan.
Pihvi talutetaan aina ketju turvan päällä tai pahimmissa tapauksissa suussa. Ori on pääasiassa ihan asiallinen kävelyttää pisteestä A pisteeseen B, mutta jälleen kerran se saattaa ihan vahingossa unohtaa, ettei ihmisten kanssa riekuta miten sattuu. Napakka ärähdys yleensä riittää, eikä oria tarvitse alkaa kiskoa mihinkään. Sen kerran kun se kuitenkin saa päähänsä alkaa vetää, ei pelkällä narulla tee mitään vaan ketju on hyvä olla apuna. Leuan alle sitä ei saa laittaa, sillä Pihvi pakenee sinne suuntautuvaa painetta takajaloilleen. Ori lastautuu hyvin ja matkustaa nätisti, paitsi tammaseurassa.

Kelpo helppojen luokkien peli ei ehkä loista upealla liikkeellään, mutta Pihvi on pääasiassa tasainen ja tahdikas liikkuja, joka tekee hyvää jälkeä - mutta. Se ei ole nöyrää hevosta nähnytkään ja vaatii ratsastajaltaan lähes raastavaa perfektionismia kyetäkseen minkäänlaiseen yhteistyöhön. Enemmän se tosin tuntuu olevan kiinni siitä, millaiset päivän lottonumerot kimon päänsisäinen pallopesukone raksuttaa milläkin kertaa. Pihviä pitää ratsastaa aina nätisti ja pehmeästi - myös silloin, kun se perseilee. Kovista otteista ori vetää herneen nenäänsä, nappaa kuolaimen hampaiden väliin ja aiheuttaa suunnatonta kateutta missä hyvänsä rodeohevosessa. Sellaista apinaa, joka Pihvin pukkisarjoissa pysyy ei ole vielä tullut vastaan. Kimolta täytyy pyytää, pyytää ja pyytää, vaikka se miten ärsyttäisi, eikä saa itse hermostua.
Jos lottonumerot ovat oikeat, Pihvi toimii myös ilman hirveää hammasten kiristelyä, ja tarpeeksi pyytämällä se yleensä pääsee yli myös siitä "önnönnöö en halua teeehdääääää"-mentaliteetista. Se ei suorita mitenkään erityisen suurella sydämellä, mutta tekee kaiken kyllä täsmällisesti, tarkasti ja oikein. Se ei tee enempää, mutta ei myöskään vähempää kuin siltä pyydetään. Pihvillä ratsastaminen ei ole mitään elämysmatkailua, mutta toisaalta, jos osaa ratsastaa orin oikein, yleensä osaa ratsastaa monta monta muutakin hevosta oikein, sillä kimo ei ole lähelläkään helppoa ratsua.

Hyppääminen on hieman helpompaa ja Pihvillä on hyvä tyyli, vaikka hieman etupainoinen. Se ei ole niin pahasti vetämässä koko naapurin peltoa sieraimeen, jos yksittäinen ohjasote on kovempi vauhdin hurmassa. Ei silti kannata miettiä, että kyllä niitä tilanteita nyt esteradalla tulee! Pihvi sietää yhden, ehkä jopa kaksi virhettä, mutta jos sitä aletaan kiskoa ja potkia koska "tilanteet ovat nopeita", vetää ori homman rodeoksi. Pikkuesteille ori tulee aivan liian lujaa ja hyppää huonosti, se kuumuu hirvittävän paljon, mutta isommilla esteillä keskittyminen on parempaa ja Pihvi tekee hommia huolellisemmin. Se kuumuu kyllä yleisestikin hypätessä, mutta rauhallisella istunnalla ja sopivalla määrällä sopivan rauhallisia pidätteitä se pysyy kyllä lapasessa. Yleensä. Jos olet pukenut oikean värisen takin. Pihvillä on kyllä hyvä estesilmä, mutta se kieltää erittäin helposti, jos ratsastaja on hypyssä edellä tai jää pitämään vastaan suusta.
Pihvi ei ole mikään elämysmatkailuhevonen, sillä se kuumuu maastossa etenkin porukalla mennessä. Yksin maastoillessa tilanne on hieman parempi, mutta rento ja rauhallinen maasto onnistuu ehkä ei koskaan. Ori pyrkii aina menemään hieman lujempaa kuin siltä pyydetään ja sitä saa jatkuvasti toppuutella - eri asia, miten huonosti se onnistuu. Tai siis hyvin. Hyvin huonosti. Maastoesteillä Pihvillä on järki päässä eikä sen tarvitse pelätä hyppäävän estettä pahki tahallaan, mutta muutoin se ei ole ainakaan yhtään helpompi kuin rataesteillä. Kuumuva, omapäinen ja helposti päreensä ratsastajaan polttava luuska, tulee välillä kirottua tallissa maastoestetreenin jäljiltä.

Voiko tältä elikolta odottaa kisapaikalla muuta kuin samanlaista "mua ei kiinnostaaaa jos mua ei satu huvittaaaaan" kuin kotonakin? Ei voi. Pihvin käytös riippuu ihan päivästä ja tuulen suunnasta, siitä onko kilpakumppaneilla piirto oikeassa paikkaa päätä ja sukat nätisti jaloissa. Punainen rusetti sen hännässä ei ole mikään koriste, koska kimo ei suhtaudu muihin hevosiin kovinkaan lämpöisesti, jos ne eksyvät liian lähelle. Orin kanssa saa tehdä tosissaan töitä verryttelyssä hyvänäkin päivänä, koska eipä se itsestään ole hyvä ja toimiva ratsu. Suoritus riippuu samoista seikoista, kuin kotona riippuu yleisesti ratsastaminen: onko Pihvillä hyvä päivä, onko ratsastajalla hiukset laitettu sopivan hyvin, miten ratsastaja ratsastaa. Mikäli kaikki osuu nappiin, ori kyllä napsii sijoituksia kenttäkisoista hyvillä suorituksillaan, koska huono hevonen se ei missään nimessä ole. Tuulella käyvä teini-ikäinen vain.

Sukutaulu

i. Taivaantaittaja
evm, sh, trn, 151cm
ii. Sateentekijä
evm, sh, rt, 150cm
iii. Luonnonlaki
evm, sh, prt, 152cm
iie. Veenviemä
evm, sph, m, 147cm
ie. Pienpaljetti
evm, sph, rn, 148cm
iei. Raivoraakile
evm, sh, trt, 153cm
iee. Punarusetti
evm, sh, prn, 150cm
e. Luoharauha
evm, sh, mkm, 153cm
ei. Hillityillen
evm, sh, rtkm, 151cm
eii. Haastehaava
evm, sh, prt, 154cm
eie. Kalapeelintu
evm, sh, rtkm, 151cm
ee. Lavianluoma
evm, sh, m, 150cm
eei. Aavantuuli
evm, sh, m, 149cm
eee. Vihmattava
evm, sh, trt, 150cm
Näytä / piilota sukuselvitys

i. Taivaantaittaja oli tummanruunikko 151cm korkea ori. Se oli ratsutyypiksi hieman matalajalkainen ja työhevoseksi turhan kevyt, mutta orileima oli hyvä, kuten myös ryhti. Sillä oli vankka, lyhyehkö runko, loiva lapa ja pitkä lautanen. Etusissa oli suppuvarpaisuutta ja takaset olivat lievästi pihdissä, joskaan eivät yhtä pahasti kuin orin isällä. Taivaantaittaja meloi sekä käynnissä, että ravissa, laukka oli kuitenkin sen paras askellaji. Hyvä, pyörivä ja kolmitahtinen laukka ei kenties ollut sitä suurinta ja näyttävintä, mutta sitä oli erittäin helppo säädellä ja hallita. Hyppytyyliltään Taivaantaittaja oli melko keskikastia. Nuoten suomenhevosten laatuarvostelussa se sai maininnan yritteliäisyydestään ja innostaan, mutta pisteet olivat korkeintaan keskitasoa eikä ori päässyt finaaliin kolmi- tai nelivuotiaana. Taivaantaittajan luonteessa oli parantamisen varaa, sillä se peri emänsä äksyilevän temperamentin isänsä sävyisän ja nöyrän luonteen sijaan. Orin kanssa pärjäsi kyllä, mutta harva kehui sitä suoranaiseksi nautinnoksi. Taivaantaittaja kilpaili kenttäratsastuksen helpoissa luokissa ja omistaja sitä sietikin eniten siksi, että se menestyi varsin hyvin ja maastoesteradalla oli yleensä jopa suorastaan mukava ratsastaa. Ori kantakirjattiin ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla.
Taivaantaittajasta jäi vain kaksitoista varsaa, sillä sitä ei pidetty rakenteensa tai suoritustensa puolesta niin ihmeellisenä hevosena, että se olisi kompensoinut kuulopuheiden mukaan voimallisesti periytyvää vaikeaa luonnetta. Kyllä ja ei, sillä Taivaantaittajan varsat eivät olleet niitä helpoimpia, mutta suurimmalla osalla ylsi helposti helppoihin tai CIC1-luokkiin kentässä, eivätkä läheskään kaikki olleet kiukuttelevia.

ii. Sateentekijä, rautias 150cm korkea ori edusti kevyttä työhevostyyppistä suomenhevosta, jolla oli hyvä sukupuolileima. Se oli ryhdikäs, sillä oli, syvä ja sopusuhtainen runko, korkea säkä, loiva lapa ja pitkähkö lautanen. Jalat olivat järeähköt, etujalat suppuvarpaiset ja takajalat pihdissä. Orin käynti oli suoraa, irtonaista ja pitkää, mutta ravissa se meloi ja laukka oli melko raskasta ja vaatimatonta. Sateentekijä ei ollut rakenteeltaan mikään ykkösen hevonen, mutta eipä se sitä koskaan haitannut sen uralla. Ori hyppäsi kohtalaisella tyylillä, mutta ei menestynyt nuorten suomenhevosten laatuarvostelussa. Sateentekijällä kilpailtiin tutustumisluokkaa kenttäkilpailuissa ja lisäksi se teki kotonaan joitain työhevosen hommia, pääasiassa lanasi kenttää ja toi heinäpaaleja ladolta joko kärryillä tai reellä. Sateentekijä oli luonteeltaan kiltti ja melko pitkälti sellainen suomenhevosmaisin suomenhevonen, jonka vain saattoi löytää. Se oli nöyrä ja työteliäs, mutta rumalla käsittelyllä se alkoi jyrääväksi juntiksi. Ori ei ollut mikään kilpailuihme kenttäpuolella, mutta aluetasolla se kyllä sai toi kotiin myös ruusukkeita, eikä harrasteorilta paljoa muuta vaadittukaan. Sateentekijä kirjattiin R-suunnalle kolmannella palkinnolla, Ta-suunnalle ykkösellä.
Sateentekijästä jäi vain kahdeksan varsaa, sillä sitä ei tarjottu jalostukseen kuin erikseen kysyttäessä. Valitettavasti ori ei juuri periyttänyt hyvää luonnettaan, jälkeläiset muistuttivat sitä rakenteeltaan ja olemukseltaan, mutta emän luonne vaikutti huomattavan paljon siihen, millaisia varsat olivat käsitellä. Suorituskyky oli kaikilla vähintään kohtalainen, vaikka vain kaksi päätyi minkäänlaiseen kisakäyttöön.

ie. Pienpaljetti, ruunikko nippa nappa pienhevoseksi jäänyt (148cm) tähtipää oli varsinainen kaunokainen. Sillä oli hyvät tyypit, lyhyehkö syvä runko, lyhyehkö pyöreä lautanen. Etuset olivat hieman ulkokierteiset ja jokaisen neljän jalan vuohiset olivat lyhyet. Tamma keri käynnissä, ravissa se hieman meloi etusillaan, mutta takajalkojen liike oli suoraa molemmissa askellajeissa. Pienpaljetilla oli hyvä kolmitahtinen, mutta matala laukka. Tamma hyppäsi suurella innolla, mutta ei millään erikoisella taidolla. Ei sen hyppytyyli myöskään mitenkään erityisen huono ollut, sellaista peruskauraa suomenhevoselle. Pienpaljetilla kisattiin lähinnä esteitä 90cm tasolla, mutta se osallistui myös pariin helppo B -koulukilpailuun ja kotitallilla järjestettyihin maastoestekarkeloihin (70cm), tamma ei kuitenkaan varsinaisesti kisannut koskaan kenttää. Luonteeltaan Pienpaljetti oli hieman kiukkuinen ja arvaamaton, ei mikään lasten poni. Vaikka tamma tutkittiin usemman eri eläinlääkärin toimesta, sen kiukkuisuudelle ei löydetty syytä kipeydestä, joten ruunikon äksyilyn kanssa opeteltiin vain tulemaan toimeen. Pienpaljetti kantakirjattiin P-suunnalle ajokokeella toisella palkinnolla, R-suunnalle se kävi hakemassa hyväksytyn tuloksen pelkästään ratsastettavuudella.
Pienpaljetti teki kaksi orivarsaa saman orin kanssa. Molemmat perivät luonteensa huomattavasti enemmän emältään, rakenteensa isältään. Suorituskykyisiä niistä kuitenkin tuli molemmista, Pienpaljetin jälkeläiset kisasivat helppoa luokkaa kentässä. Toinen jouduttiin ruunaamaan kivesongelmien vuoksi, toinen taas pysyi orina ja jatkoi sukuaan.


e. Luoharauha, mustankimo 153cm korkea tamma oli hieman ruunamainen olemukseltaan ja ratsutyyppikin oli aika pitkälti tyydyttävä, ei hyvä. Sillä oli leveästi runkoon liittynyt kaula, lyhyehkö runko, hieman köyry lanne ja jyrkähkö lautanen. Etujalat olivat melko hyväasentoiset lukuunottamatta hieman lyhyitä etusääriä, takasissa Luoharauhalla oli käyrät kintereet. Etusten liikkeet kerivät käynnissä, muuten tamma liikkui väljällä askeleella sekä käynnissä, että ravissa. Laukka oli tamman bravuuri, se pyöri hyvin, kolmitahtisesti ja oli ehdottomasti kimon näyttävin askellaji. Luoharauha kilpaili kenttää CIC1-tasolla, sillä se hyppäsi myös kohtalaisen hyvin, erityisesti se sai kiitosta takajalkojen tekniikasta ja selän käytöstä, etujalat olivat välillä vähän hitaat nousemaan. Luoharauha oli luonteeltaan omapäinen, mutta nimeensä sopivasti kiireetön hevonen, joka kyllä toimi ainakin yleensä, jos sitä ei turhaan hoputtanut. Ei se tammasta laiskaa tehnyt, se ei vain tehnyt turhalla kiireellä mitään, eikä suostunut ihmisen vuoksi kiirehtimään yhtään sen enempää. Ainoastaan kenttää kilpaillut Luoharauha ei ollut seuraava mestaruustason tähti, mutta se teki suhteellisen hyvää tulosta ja suhteellisen suuria floppeja - jotenkin tuntui siltä, ettei tamma osannut (tai halunnut...) tehdä pelkkää keskistason tulosta.
Luoharauha varsoi neljä kertaa, joskin yksi varsa kuoli hieman alle vuosikkaana. Henkiin jääneet kolme perivät emältään omapäisyyttä, mutta myös rakennetta ja hyvää hyppyä, koulupuolella niistä ei mitään varsinaisia liikeihmeitä tullut vaikka helppo A -luokat sujuivatkin mallikelpoisesti. Kaksi varsoista jäi kisaamaan kenttää emänsä tavoin, ainoa tammavarsa siirtyi vain estepuolen hevoseksi.

ei. Hillityillen oli rautiaankimo 151cm korkea tyydyttäväntyyppinen ori, sillä oli avo runko, hieman köyry lanne ja lyhyt jyrkkä lautanen. Etujaloissa oli lievää ulkokierteisyyttä, takaset olivat hieman pihtikinttuiset, mutta muutoin jalka-asennoissa ei juuri ollut moitittavaa. Etujalkojen liike oli kerivä käynnissä, ravissa liike suoristui jonkin verran ja takajalkojen liike oli väljä, joskin ori levitti kovassa vauhdissa. Laukka oli sellaista "no se laukkaa nyt tuossa" eikä kukaan oikein keksinyt siitä sanottavaa. Kyllä se laukkaa, ei erityisen huonosti, eikä erityisen hyvin. Ei kaadu nenälleen ja pääsee eteenpäin. Parissa varsanäyttelyissä nuorena käynyt Hillityillen tuntui melkein katoavan kaksivuotiaana ainakin tapahtumien näkökulmasta. Oria ei käytetty laatuarvostelukarsinnoissa eikä se juuri kilpaillutkaan, mitä nyt oman tallin kisoissa muutaman helppo C ja B -luokan sekä jotain 60-70cm ratoja. Vaikka Hillityillen ei varmasti olisi ollut seuraava mestaruusluokkien hevonen, siinä olisi ollut kapasiteettia ainakin helppo A -tasolle ja mahdollisesti jopa metriin esteillä, mutta kapasiteetti jäi kokonaan käyttämättä. Ori oli luonteeltaan sellainen ihan kiva peruspuksitin, ei erityisen vaivaanäkevä tai työteliäs, eikä kuitenkaan sellainen joka vastustelisi ihan kaikkea tekemistä kokonaan. Hillityillen ei päässyt koskaan lähellekään kantakirjausta, vaan se eli koko ikänsä perhehevosena.
Värinsä puolesta Hillityillen oli erityisen kysytty pihanperän neitokaisille, mutta sai se suorittaneempiakin tammoja. Hillityillen keräsi kuolemaansa mennessä viitisenkymmentä varsaa, eikä se osoittautunut mitenkään erityiseksi periyttäjäksi. Varsoissa oli variaatoita niin harrastehevosesta aina oikeisiin kilparatsuihinkin.

ee. Lavianluoma, kaunis musta pikkutamma (150cm), sillä oli hyvät tyypit, hyvänmuotoinen joskis lyhyehkö kaula, lyhyehkö runko ja huipukas lautanen. Etujalkojen asennot olivat hyvät, etusääret olivat hieman supistuneet, mutta jalat olivat kuitenkin suorat. Takasissa tammalla oli käyrät kintereet, se liikkui kuitenkin sekä käynnissä, että ravissa melko hyvin suoraan. Liike oli suhteellisen irtonaista ja jouset olivat kohtalaiset, vaikka Lavianluomalla ei liikkeensä puolesta olisi ollut kouluratsujen huipulle rahkeita. Tamma laukkasi suorin jaloin ja sen laukka vaati paljon työtä, mutta se kyllä parani ratsastuksella jonkin verran. Lavianluoma hyppäsi melko hyvällä tyylillä, mutta erityisen hyvä estehevonen se oli, sillä tamma oli erittäin rohkea ja sen lisäksi järkevä hyppääjä. Se ei turhia pelännyt lähteä hyppyyn, eikä sen kuitenkaan koskaan tarvinnut pelätä olevan typerä ja uhkarohkea hyppääjä. Lavianluoma kilpaili helppoja kenttäluokkia melko paljon nuoruudessaan, mutta omistajalta alkoi kadota into kilpailuun ja muutaman kauden jälkeen se siirtyikin lähinnä maastoratsuksi, maastakäsittelyyn ja omistajan kanssa ajanviettoon. Lavianluoma oli yhden ihmisen hevosia, se kiipesi omistajansa vuoksi vaikka puuhun jos tarve vaati ja antoi vieraidenkin kyllä käsitellä itseään perusarjessa, mutta ei suostunut oikein sen suurempaan.
Lavianluoma jätti vain yhden varsan, josta oli tarkoitus tulla omistajalle uusi harrasteluhevonen omasta tärkeästä tammasta. Sairastumisen vuoksi varsa kuitenkin myytiin ja se osoittautui erinomaiseksi kenttäratsuksi, vaikka ei ollutkaan luonteeltaan, rakenteeltaan tai liikkeiltään mikään "ou mai kaad tuo on pakko saada!"

Jälkeläiset

s. 14.05.2018 sh-t. Pilveätär, e. Leijonajumalatar, om. Susiraja
s. 18.10.2018 sh-t. Turmeltajan Alakulovalkea, e. Kulokastanja, om. Crimis (VRL-10480)

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Näytä / piilota sijoitukset
KERJ - 44 sijoitusta joista 13 voittoaVSR - 0 sijoitusta joista 0 voittoa
16.03.2018 Duán Stable CIC1 1/30
17.03.2018 Raatteen Suomenhevoset CIC1 1/30
18.03.2018 Raatteen Suomenhevoset CIC1 4/30
23.03.2018 Duán Stable CIC1 4/30
01.04.2018 Priton Budyonnys CIC1 5/29
10.04.2018 Priton Budyonnys CIC1 3/29
30.04.2018 Gealán CIC1 1/31
02.05.2018 Kievarinkuja CIC1 2/30
04.05.2018 Kievarinkuja CIC1 5/30
09.05.2018 Adina CIC1 1/34
14.05.2018 Gealán CIC1 2/31
19.05.2018 Hillhouse Farm CIC1 2/30
21.05.2018 Kaihovaara CIC1 6/50
27.05.2018 Hillhouse Farm CIC1 1/30
28.05.2018 Kaihovaara CIC1 5/50
30.05.2018 Kaihovaara cic1 6/50
30.05.2018 Hillhouse Farm CIC1 2/30
31.05.2018 Hillhouse Farm CIC1 4/30
01.06.2018 Hillhouse Farm CIC1 3/30
01.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 1/30
02.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 2/30
03.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 1/30
05.06.2018 Hillhouse Farm CIC1 1/30
07.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut CIC1 5/30
12.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut CIC1 2/30
12.06.2018 Winterhold CIC1 1/30
12.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 5/30
13.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 4/30
14.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut CIC1 3/30
14.06.2018 Winterhold CIC1 1/30
14.06.2018 Duán Stable CIC1 5/43
15.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 3/30
24.06.2018 Rósgarður CIC1 4/30
25.06.2018 Rósgarður CIC1 1/30
26.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 1/30
28.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 2/30
30.06.2018 Kalman Suomenratsut CIC1 4/30
12.07.2018 Checkmate CIC1 5/40
14.07.2018 Checkmate CIC1 1/40
16.07.2018 Branwen Farm CIC1 6/40
23.07.2018 Checkmate CIC1 3/40
24.07.2018 Checkmate CIC1 4/40
28.07.2018 Checkmate CIC1 6/40
29.07.2018 Checkmate CIC1 6/40
lisää sijoja!

Valmennukset ja päiväkirja

14.02.2018 Pihvillä pusikkoon, kirjoitti narri

Pihvillä oli tänään maastoestepäivä ja minut oli nakitettu siihen hommaan. Työ, jonka teen kyllä juu, mutta päivästä riippuen joko ilolla tai en ollenkaan ilolla. Arvoin päivän mielialaa astellessani tarhoille oria hakemaan. Kiukutellaanko tänään erittäin paljon, ollaanko tänään nätisti vai ollaanko tänään teinipoikaa. Päiväheiniään nauttinut Pihvi näytti nyrpeää naamaa ottaessani sitä kiinni ja totesin jo siinä kohtaa, että oi voi, tähdet eivät ole oikeassa asennossa tätä uhria varten. Nykäisin kuitenkin orin mukaani ja talutin sen talliin (vain yhden kuopimiskohtauksen kanssa), hylkäsin konin käytävälle ketjuihin ja jatkoin matkaani hakemaan harjat ja muut tykötarpeet. Pihvi sai sillä aikaa kuulla kunniansa esimerkiksi Sarlotalta, joka kulki ohitse, sillä ori koko tarpeelliseksi jatkaa kuopimissessiotaan käytävällä ja huutaa vähän. Ei selvästi ollut käypää kimolle, että se sillä tavoin vain jätetään olemaan yksin, ja vielä kiinni laitettuna!

Palattuani Pihvin luokse harjasin sen pikaisesti ja varustin maastoestetreeniä varten, pikaisesti pääasiassa siksi, ettei oikein huvittanut tolskata sillä tuulella olevan kimon kanssa yhtään sen pidempään. Niinpä äkkiä vain satula selkään, suitset päähän ja ulos. Pihvi tuntui innokkaalta lähtemään ja tekikin sen heti, kun peppu kosketti satulaa, ja ravilla.
"Pysähdy perkeleen koni!" päästelin ärräpäitä selässä, kun ori meinasi tehosekoittaa minut satulasta alas heti kättelyssä. Pienen taistelun jälkeen ori suostui seisahtumaan estekentän aitaan ja sain säädettyä jalustimet ja satulavyön matkakuntoon. Hiljaa itsekseni kiroillen pyysin sitä liikkeelle, käynnissä tällä kertaa ja suureksi ihmetyksekseni Pihvi oikeasti lähti käynnillä liikkeelle. Ei mitenkään erityisen rauhallisesti, kun matka kävi kohti metsää, mutta käynnissä nyt kuitenkin. Alkukäynnit pidin mahdollisimman lyhyinä, ennen kuin keräsin ohjat ja pyysin Pihviä raville. Eteenpäin lähteminen sujui tietenkin hyvin, mutta auta armias, kun pyysin oria tekemään vähän avoa siinä matkan varrella! Ei kiitos, totesi Pihvi ja jatkoi lujempaa ravia eteenpäin. Huokaus.

Kymmenen minuuttia tapeltuani sain lopulta Pihvin tekemään muutamia askeleita avoa ja enempää en siltä sitten pyytänytkään, etenkin, koska olimme jo tulleet tukeille. Ajattelin tänään hypätä ihan vain perus tukkeja ilman kummempia kommervenkkejä, sillä Pihvin kanssa niitä asioita treenataan eniten edelleen valmennuksessa. Se on edistynyt todella hyvin, mutta on vielä raaka ja keskeneräinen. Ihan luonnollista, onhan sillä paljon kirittävää ikätovereihinsa nähden. Rauhalliset lähestymiset ja hyvät hypyt olivat päivän avainsana, joskin oletin niistäkin tulevan konstikkaampia kuin miltä ne kuulostavat ihan vain sanottuna. Pyytäessäni orilta laukkaa se singahti matkaan melko kiireellä ja meinasi suunnata suoraan esteelle ilman lupaa. Jouduin tekemään nopean tilannearvion siitä, suututanko mahdollisesti Pihvin vai annanko sen vain vetäistä esteelle, mutta päätin että ihan sama suuttuuko elikko ja tipunko lumeen, en todellakaan anna sen luulla, että se saa sillä lailla sinkoilla esteelle ilman lupaa. Niinpä otin melko ronskin ohjasotteen oikealla ohjalla ja pakotin orin kääntyvään. Se aiheutti protestipukkihypyn, mutta ei luojan kiitos mitään valtavaa rodeoesitystä jonka päätteksi olisin varmasti tipahtanut.

Yritimme laukkaa uudelleen pois esteiltä ja nyt se sujui vähän paremmin. Tein Pihvin kanssa oikein isoja ja laajoja ympyröitä, yritin vähän lyhennellä laukkaa, koska ori ei varsinaisesti vielä osaa tai pysty kokoamaan laukkaa, sen verran sillä on koulutus kesken ja lihaksistoa puuttuu vielä. Muistelin hetken lämmöllä vastaavaa tapaustamme Karmaa, joka oli kyllä sekin omalla tavallaan haastava, mutta aina valmis yhteistyöhön kun sitä nätisti kohteli. Hyvin erilainen hevonen kuin Pihvi, vaikka tiettyjä samankaltaisuuksia näissä elikoissa olikin.
Kun Pihvi oli mielestäni tarpeeksi rauhallinen otin suunnan tukeille. Ajattelin hypätä vain vähän, ennen kuin ori ehtisi kuumua ja väsyä liikaa, ja treenistä tulisi ihan pelkkää itkua ja hammasten kiristelyä meille molemmille. Pihvi eteni reippaasti ja tunsin sen vähän kiihdyttävän, vaikka merkittävää muutosta ei tapahtunutkaan ja saman tien laskin takamukseni penkkiin ja pyysin oria hieman hitaammaksi. Hyppy oli suhteellisen rauhallinen, samoin seuraava kahdeksan laukka-askeleen päässä oleva tukki.

Hyppäsin vielä muutaman kerran ja Pihvi alkoi kyllä kuumua. Satulaan istuminen ja pienenpieni vastaan pitäminen kuitenkin auttoivat vauhdinhallinnassa ja sain hypyistä suhteellisen rauhallisia ja nättejä. Toiseen suuntaan otin hypyt vain kerran, vaikka olisi pitänyt tehdä treeni hieman tasapainoisemmin eri puolien kanssa. En kuitenkaan viitsinyt liian montaa kertaa ottaa, ja koska aloin jo tuntea pyllyn alla seuraavaksi tulevan sen pikkulapsimaisen "ei mua väsytä"-kohtauksen koin paremmaksi jättää tasapainotuksen ennemmin toiseen kertaan kuin alkaa vääntää väkisin ja pahimmillaan saada vain aikaiseksi sen katastrofin, jonka vältin ennen hyppyjä. Eli siis odottamattoman lumipesun ja sen näyn, että hevonen katoaa kaukaisuuteen matkatessaan kohti tallia ilman minua.
Loppuverryttelyravit tein ovelasti sen verran lumisissa maisemissa, että Pihvin oli pakko askeltaa ja sen jälkeen siirryin tielle kun ori alkoi olla sen verran nuutunut, ettei se enää kiihdytellyt kuin mikäkin ralliauto. Niinpä sainkin nautiskella lopussa melko tasaisen mukavasta askeleesta ravissa: ei kiirehtivää, mutta ei myöskään laiskaa koska eihän Pihvi nyt suinkaan voi olla maastossa se hidas hevonen! Vaikka Pihvikin oli hikimärkä sen pesukarsinaan taluttaessani, epäilin silti omien toppavaatteitteni alta löytyvän suuremman valtameren.

Pikainen pesu muuttui melkoiseksi tuokioksi, kun huomasin jynssääväni orin karvaa hevossamppoolla miettien, että nyt siitä tulee ihanan valkoinen ja puhdas ja sitten siitä voi ottaa superhienoja valokuvia! Pihvi vilkuili vähän väliä, että vieläkinkö minä jaksan siinä touhuta, mutta olin selkeästi väsyttänyt sitä tarpeeksi paljon jo maastossa, eikä se sen kummemmin enää teinidraamaillut etujalkoineen tai muine steppinumeroineen vaan alistui kohtaloonsa. Etenkin, kun se sai maukasta melassivettä ja ihanan porkkanan.

15.02.2018 Pakkaspäivien ensimmäiset Pihvikuvat, kirjoitti narri

"Voidaanko me kuvata Pihvi tänään?" kysyin toimistossa istuvalta Lissulta, koska päivä oli mitä kaunein ja mitä sopivin kuvailutilaisuuteen. Aurinko paistoi pienten pilvien välistä kuin missäkin maalauksessa, joten mitä muuta hevosten kanssa tekisi kuin kuvaisi? Liikuttaisi niitä? Hmm, ei.
"Kuvataan vaan!" Lissu sirkutti paperitöiden keskeltä, eläinlääkärilaskut olivat päivän aihe, minä joutuisin huomenna paperisavottaan rehulaskujen kanssa, mutta nyt Lissu nappasi hyllyltä kameran ja minä pinkaisin harjaamaan Pihviä. Orilla oli taas vähän muita suunnitelmia sen suhteen, mutta ärähdettyäni sille "sissussaatana", se tyytyi seisomaan paikallaan ja odottelemaan harjailua. Onneksi on talvi. Koska kimo hevonen ja kurakelit, pelottaa jo valmiiksi, millaista tuskaa se tulee olemaan. Kamalaa tuskaa.
"Joojoo me ollaan ihan just valmiita", totesin Pihville tiukasti orin alkaessa polkea jalkaa oikein mahdollisimman hoputtavasti. Napautin sen polvea harjalla, jotta se lopettaisi ja pyyhkäisin loput pölyt orin karvasta. Tietenkin suitset ja ketjunaru - mahdollisimman komeasti esitetty hevonen sen olla piti!

Ulkona jäimme Pihvin kanssa hetkeksi seisomaan tallin eteen Lissua odotellessa ja Pihvi yritti jotain steppinumeron tapaista. Napautin sitä raipalla keveästi ryntäisiin ja tänään Pihvillä oli onneksi enemmän sellaista pientä teinin kokeilua, josko saisin. Ei sitten, tuntui ori tuumivan ja jäi odottelemaan nätisti vierelle. Koska Lissulla kesti jonkin aikaa, olihan siinä vessakäyntiä ja kameran akun tarkistusta ja asetusten rukkausta, tein Pihvin kanssa jonkin verran maasta käsin harjoitteita. Lähinnä siis pyysin sitä väistämään itseäni sekä etu- että takaosalla, tein muutaman kääntymis- ja pysähdysharjoituksen sekä peruuttelua. Pari kertaa jouduin huomauttamaan jopa mukanani olevalla raipalla, kun Pihvi ei meinannut millään muulla keinolla uskoa, että sen täytyy siirtää takapäätään kun minä niin pyydän.
"Mennään pellolle", Lissu ehdotti ja sinne kävi suuntamme. Ratsastuspellolla oli sopiva pieni kenttä (ei nyt tietenkään oikea kenttä, mutta aurattua aluetta) jossa saisimme hyvin seisotettua ja kuvattua hienoa Pihvipoikaamme. Tällä kertaa en esittänyt askellajeja, koska lunta oli liikaa. Olioli. Syy ei ollut suinkaan se, etten jaksanut juosta.
Kuvaussessio nyt ei ollut lopulta mitenkään erikoinen, sellainen perus "siirrä sitä yksi askel sinne eikun siirrä tänne nyt on hyvä no ei ole enää" vääntämistä ja kääntämistä. Pihvi sai kyllä päivästä pisteet, sillä se käyttäytyi oikein hyvin eikä hermostunut hommaan missään vaiheessa. Otti askeleita sinne, minne piti ja vaikka se nyt muutaman kerran muuttikin hyvää asentoa ennen aikojaan, ei se ollut mitenkään typerä tai ikävä. Intoilimme Lissun kanssa aikamme siitä, miten mahtavia kuvia Pihvistä sai ja miten voisimme alkaa sitäkin kuvata säännöllisesti nähdäksemme kunnon muutokset, kuten kaikkia muitakin hevosiamme (se kovalevyjen määrä, mikä meillä on...). Ori pääsi tarhailemaan kavereittensa kanssa saatuaan hyvin ansaitun porkkanan, sillä olihan se nyt ollut aivan hemmetin hienosti käyttäytyvä kuvattava.

20.02.2018 Estevalmennus, valmensi Juulia

Rakentelin ratsastuskentälle erilaisia estelinjoja ja yritin pohtia, miten saisin mahdutettua kentän aitojen sisäpuolelle kaikki haluamani esteet mahdollisimman hyvin. Lissu verrytteli itsenäisesti kimolla Pihvi-nimisellä suomenhevosorilla minun kasatessani esteitä. Asettelin estetolppien väliin maapuomeja, sillä tänään aloittaisimme työskentelyn maan tasalla. Rima oli kuitenkin pidettävä korkealla, halusin keskittyä ratsukon kanssa tänään hyvään laukkaan ja lähestymisiin.
"Noniin, aloitetaan! Tule ravissa nuo neljä diagonaalilla olevaa puomia. Muista lyhentää ravia, sillä puomien välit ovat lyhyet", ohjeistin ratsastajaa. Ensimmäisellä kerralla Pihvin kaviot kolahtivat jokaiseen puomiin, sillä Lissu ei ollut tarpeeksi hereillä, eikä lyhentänyt ravia tarpeeksi. Kehotin ratsastajaa istumaan harjoitusraviin ja puristamaan yläpohkeella satulaan ja istumaan tiiviisti niin, että hevonen hidasti raviaan. Seuraavalla kerralla Lissu ratsasti paljon paremmin, ja pyysin tulemaan seuraavan kerran kevyessä ravissa. Edelleen halusin ratsastajan hidastavan hevostaan vetämättä turhaan ohjasta. Ratsukko sai jutun juonesta kiinni ja puomilinja onnistuikin nyt paljon alkua paremmin. Seuraavaksi Lissu sai nostaa laukan ja laukata hevosellaan kevyessä istunnassa erikokoisia ympyröitä ja voltteja. Halusin nähdä ratsastajan pysyvän tasapainossa ja kääntämään hevosta jalalla, ei ohjalla.
"Liioittele sen ulkopohkeen kanssa, voit viedä sen normaalia taaemmaksi, niin hevonen kääntyy nopeammin!" Neuvoin Lissua. Ratsastaja vei ulkopohjettaan aiempaa taaemmaksi ja kas kummaa, Pihvi kääntyi paljon helpommin pienemmälle voltille kuin äsken.
"Käytä ohjaa vain asetukseen, älä käännä sillä", muistutin vielä. Kun kääntyminen näytti sujuvan ratsukolta hyvin, he saivat pienen hengähdystauon ja minä nostin toiselle pitkälle sivulle puomeja kannattimilleen. Linjalla oli pieni ristikko, kahden laukka-askeleen päässä pieni pystyeste ja siitä kolmen laukan päässä pienehkö okseri, jota pystyisin nostamaan ratsukon suoriutuessa hyvin edellisestä korkeudesta. Lissu nosti ratsullaan laukan ja lähestyi estelinjaa ensimmäisen kerran hyvässä rytmissä. Koko linja sujui niin hyvin, että päädyin nostamaan okserin lisäksi myös pystyesteen noin kahdeksankymmenen sentin korkeuteen. Tällä kerralla Lissu ratsasti huolimattomasti sisään, ja Pihvi jäi pitkäksi. Se hyppäsi keskimmäisen esteen pitkällä hypyllä, jonka seurauksena jälkimmäinen väli jäi ahtaaksi.
"Tule uudelleen! Uskalla säädellä laukkaa esteiden välissä ja tehdä istuntaa tiivistämällä pidätteitä, jotta Pihvi ei etene miten sitä huvittaa", neuvoin. Seuraavalla kerralla Lissu teki hyvin pidätteitä istunnallaan, ja onnistui saamaan ratsunsa laukan sopivaksi väleihin.

Seuraavana tehtävänä oli ratsastaa kaareva kahden esteen linja, johon olin mitannut väliin kuusi laukka-askelta. Estekorkeus oli noin yhdeksänkymmentä senttiä, joka ei ollut tälle ratsukolle ongelma.
"Ratsasta sellainen banaanin mallinen, loiva kaari ensimmäisen esteen keskeltä toisen esteen keskelle", neuvoin. Lissu nosti ratsullaan laukan ja lähestyi ensimmäistä estettä. Se ylittyi keskeltä, mutta kaarevasta linjasta tulikin kulmikas ennen toista pystyestettä. Pyysin ratsastajaa keskittymään nimenomaan kaarevan linjan ratsastamiseen, sillä nyt ei ollut kulmanratsastuksen aika. Tällä kerralla ratsukko suoritti linjan jo paremmin. Pyysin ratsastamaan saman linjan seuraavaksi seitsemällä laukalla. Lissun piti pystyä lyhentämään ratsunsa laukkaa esteiden välissä. Tehtävä sujuikin helposti, kun kokoamisia oli jo harjoiteltu aiemmin valmennuksessa. Viimeiseksi sama linja tuli ratsastaa viidellä laukka-askeleella. Nyt Lissun piti saada Pihvi kunnolla pohkeen eteen niin, että se laukkaisi hieman pidempää ja isompaa laukkaa kuin normaalisti.
"Uskalla edetä esteiden välissä!" Huudahdin ratsastajalle vielä viime hetken ohjeet, kun tämä lähestyi ensimmäistä estettä. Lopputuloksena oli viisi ja puoli laukka-askelta. Ratsastaja saikin minulta hieman noottia siitä, ettei ollut edennyt välissä tarpeeksi. Seuraavalla yrityksellä suoritus oli juuri hyvä, ratsukko sai väliin siistit viisi laukka-askelta. Tähän suoritukseen oli hyvä lopettaa valmennus, ja ratsukko saikin seuraavaksi loppuverrytellä, kun minä palautin estepuomit ja –tolpat niiden omille paikoilleen.