Leijonajumalatar VH18-018-0982

15.01.2019 jo hieman huonohampainen tamma lopetettiin ennen kuin ikä ja sen mukanaan tuovat vaivat ehtivät ottaa teräsmuorin kunnolla kynsiinsä.

Nimi	Leijonajumalatar "Nauku"	Kasvattaja	Team Sirkusaakkoset, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	155cm, punarautias	Meriitit	Ch, KTK-III, SLA-I, KERJ-I
Syntynyt, ikääntyminen	s. 02.06.2017, 25v satunnainen (4v 02.07.2017)	Painotuslaji, koulutustaso	kenttäratsastus he A / 100cm / 100cm / helppo

08.06.2018 Hornanhovi irtoSert (tuom. Sorel)

30.06.2018 suomenhevoskantakirjan ylimääräisessä tilaisuudessa esiintynyt Nauku palasi kotiin KTK-III -palkinnon kanssa.

28.08.2018 kotikissapedollemme myönnettiin Championin arvonimi.

25.11.2018 Nauku näytti kyntensä kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelussa palaten kotiin KERJ-I -palkittuna.

20.12.2018 leppoisa leijonaemomme palkittiin SLA-I -palkinnolla.

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Luonnekuvaus

Nauku, tuo leppoisa, vähän helposti unohdettava luottopuksutin. Tasainen, tyyni, hyvähermoinen, alati ymmärtäväinen, vähään tyytyvä ja kaikkeen sopeutuva Nauku. Onhan tämä vähän hajuton, väritön ja mauton hevonen, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Hyviä luonteenpiirteitä on vaikka muille jakaa, viat eivät ole maata mullistavia, mutta kaiken kaikkiaan Naukua leimaa tasapaksuisuus ja yllätyksettömyys. Ei se tietenkään huono asia ole. Jostain syystä Nauku-parka vain on sitä väritöntä, helposti unohdettavaa porukkaa, vaikka miten onkin sievä ja sympaattinen.

Aina, kaikkialla, kenen tahansa käsissä hyvin käyttäytyvä Nauku seisoo paikoillaan vaikka maailman fiktiiviseen tappiin asti – tai kunnes sitä pyytää siirtymään. Tamma seistä nököttää käytävällä tai pesarilla vaikkei olisi kiinni missään, eikä tasan lähde omin lupineen mihinkään. Hoitamisesta ja huomiosta nauttiva raudikko yleensä nuokkuu paikoillaan alahuuli lattiaa kohti venyen. Lapojen harjaaminen ja leuan alta rapsuttaminen tuntuu kaikista mukavimmalta! Klippauskoneen tai suihkepullon ääni ei kauhistuta, raspaus ja lääkinnät sujuvat ongelmitta, kengittäjä ja eläinlääkäri saavat toimia kaikissa tilanteissa rauhassa.. Mikään ei häiritse Naukua, tamma käyttäytyy joka tilanteessa moitteettoman hyvin. Etenkin lasten kanssa paikoillaan nököttävä, kaiken ymmärtävä ja anteeksi antava hevonen on painonsa arvoinen kultaa.
Tamman taluttaminen sujuu kuin hyvin koulutetun koiran talutus. Nauku seuraa ihmistä vaikka ilman narua, ei lähde omille teilleen eikä säikähtäessäänkään tee mitään paria sivuaskelta kummoisempaa. Porteista ja ovista tamma kävelee rauhallisesti, toisten hevosten tarharallit eivät paljoa kiinnosta ja korskuvat orit saavat rautiaan lähinnä huokailemaan.

Helpon tason kenttähevosena piirtopäämme suorittaa helppo A/100cm -tasoilla tasaisen varmasti. Nauku on enemmän tasaisen varma puhtaiden ratojen tekijä satunnaisilla ruusukkeilla kuin varsinainen ruusukehai. Liikkeet ovat melko tavanomaiset, sellaiset perushyvät seiskan liikkeet riittävällä yliastunnalla ja säätövaralla. Laukka rullaa nätisti, käynti on vähän ahdasta, ravi väljenee. Tamma on ryhdikäs, eikä järin etupainoinen, takaosa on helppo herätellä mukaan, vaikka se yleensä nukkuukin alkuverkkojen ajan. Nauku liikkuu ihan mielellään, muttei tee yhtään enempää kuin mitä siltä pyydetään. Ratsastajan virheitä suomineito sietää naurettavan paljon; tuntuu, ettei mikään saa Naukua kiukustumaan.
Koulupuolella tamman valtti on tasaisuudessa. Se ei ole loistava liikkeiltään eikä hallitse laukanvaihtoja hämmästyttävän hyvin ja kevyesti, mutta se on äärettömän tasainen suorittaja. Huonoja päiviä ei tunnu olevan, satunnaisia huippuhyviä hetkiä löytyy aina silloin tällöin. Koulutreeneissä tamma on vähän hidas pohkeelle, joskin vetreytyy ja herkistyy treenin edetessä.

Hypätessä Nauku jatkaa samalla, tasaisella linjallaan. Sen hypyt ovat äärettömän helppoja olla mukana, eikä tumpeloinkaan ratsastaja tunnu menettävän tasapainoaan piirtopäämme kyydissä. Ponnistukset lähtevät pääosin oikeilta paikoilta, ja vaikka Nauku on vähän hidas jaloistaan eikä nosta kinttujaan aivan ’tappiin asti’, kolautuksia tulee harvemmin. Kuten todettua; Nauku näkee tasan sen verran työtä kuin on tarvis. Mikään rata- tai maastoestetyyppi ei hirvitä, vaan lauhkea leijonamme lähestyy jokaista estettä luottavaisesti ja rohkeasti, hyppää yli ja jatkaa matkaansa. Varmajalkainen, melko esteälykäs hevonen, joskaan ei se kaikkein nopein tai ketterin kaveri; tämän hevosen kanssa ei voi kuvitellakaan tekevänsä mitään ponikäännöksiä! Hypätessä Nauku on vähän reippaampi, muttei missään nimessä kuumuva. Täydellinen aloittelijahevonen myös maastoesteillä.
Maasto- ja liikennevarma, oikea tuki ja turva jännittävälle ratsastajalle. Loistava vetohevonen nuorille tai jänishousuille. Ei ahdistu naapurin karannutta lehmää tai liian liki tietä eksynyttä hirveä yhtään sen enempää kuin tuulipuvussaan kahisevaa naapurin rouvaa. Teräshermoinen tavistammamme sopii mainiosti myös uitto- ja hiihtoratsastusreissuille. Tosin mihinkäs tämmöinen kaveri, joka ei pukahda mistään mitään, ei sopisi? ”Jaa, tämmöinen päivä”, toteaa Nauku joka asiaan ja hömpötykseen.

Vähemmän yllättäen Naukun lastaaminen ja kuljettaminen sujuvat samalla tasaisen varmalla, yllätyksettömällä rutiinilla. Tämän hevosen lastaa vaikka yksinään, Nauku menee kyytiin joka ikiseen rekkaan ja traileriin vaikka lähettämällä. (Joskus tuntuu, että jos Naukun suuhun antaisi kaverin riimunnarun, se lastaisi muut hevoset puolestamme.) Reissaamiseen tottunut leijonamme tuntuu käyttävän tien päällä vietettävät kilometrin joko syömiseen tai nukkumiseen, ihan sama, mitä mahdollinen matkaseura tekee. Nauku on maailman epäkiinnostavin kytättävä kuljetuskamerassa.
Kisapaikoilla myös se hevosista mitään ymmärtämätön sukulaissetä voi talutella Naukua, tamma kun käyttäytyy vieraissa paikoissa täsmälleen samaan tapaan kuin kotonakin. Valitettavasti tamma ei ihan hirveästi syty yleisön edessä, vaan mennä puksuttaa samaan tapaan kuin kotonakin; tasaisen varmasti, juuri sillä vaivannäöllä kuin siltä pyydetään. Jos ei muuta, ainakaan leijonamme ei hermoile tai jännitä turhia.

Sukutaulu

i. Aurinkotiikeri evm, sh, prt, 158cm	ii. Päiväpantteri evm, sh, m, 156cm	iii. Kahvihuili evm, sh, m, 157cm
		iie. Savanni evm, sh, vprt, 153cm
	ie. Koivukuutamo evm, sh, prt, 158cm	iei. Vaskipaju evm, sh, prt, 154cm
		iee. Talvitähti evm, sh, tprt, 158cm
e. Myytinmukainen evm, sh, prt, 155cm	ei. Sadunsukuinen evm, sh, trt, 155cm	eii. Taruntapainen evm, sh, trn, 152cm
		eie. Ihme-Ihana evm, sh, vrt, 158cm
	ee. Naurunuotein evm, sh, rt, 157cm	eei. Jokilauhan Ruurik evm, sh, rn, 155cm
		eee. Surusävyin evm, sh, vrt, 161cm

Jälkeläiset

s. 14.05.2018 sh-t. Pilveätär, i. Pilvipärske, om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset & päiväkirja

02.09.2018 Maastoestevalmennus, valmensi rebely

Saavuin Susirajan maastoesteradalle valmentamaan Lissua ja Naukua. Aloitimme suoraan lämmittelyn, ja pyysin Lissua ratsastamaan Naukulla erikokoisia voltteja esteradan reunalla. Nauku liikkui eteenpäin rennosti hölkötellen, ja se tuntui keskittyvän enemmän maisemiin kuin itse liikkumiseen. Välillä tamma heräsi tähän päivään ja liikkui reippaammin, mutta pian se vaipui taas omiin ajatuksiinsa.
Lämmittelyjen jälkeen siirryimme ratsastamaan maastoesterataa. Rata koostui noin viiden esteen sarjasta - tukkiesteestä, pienestä banketista, kahdesta pienestä tarkkuusestestä ja lopuksi risuesteestä. Lissu nosti Naukun kanssa kevyen laukan ja suuntasi tamman tukkiesteelle. Nauku laukkasi kiireettömästi kohti estettä, ja hyppäsi sen yli leikiten. Banketille oli hieman matkaa ja Lissu hiljensi hieman vauhtia säästelläkseen tamman voimia. Banketin lähestyessä Lissu antoi Naukulle pohkeita ja tamman laukka piristyi hieman. Tamma hyppäsi penkereelle reippaasti, laukkasi pari askelta ja laskeutui alas hieman töksähtäen. Seuraavana vuorossa oli sienen muotoinen tarkkuuseste, jonka vieressä oli kaksi tolppaa, joiden välistä oli tarkoitus hypätä. Nauku katsoi sieniestettä hieman hämmentyneenä, mutta eteni sitä kohti pelottomasti Lissun kannustuksen myötä. Este ylittyi lennokkaasti ja kaksikko suuntasi seuraavalle tarkkuusesteelle, joka oli koottu vanhasta puulavasta. Tämän esteen vieressä ei ollut esteelle ohjaavia tolppia. Lissu lähestyi Naukun kanssa estettä suorassa linjassa, mutta tästä huolimatta Nauku otti pienen sivuaskeleen ja hyppäsi esteen hieman vinoon. Lissu teki ympyrän tammalla ja suuntasi uudelleen esteelle. Tällä kertaa tamma hyppäsi epäröimättä esteen keskeltä yli. Viimeinen este oli pitkän suoran päässä, joten Lissu päätti päästellä höyryjä ja kannusti Naukua laukassa. Tamma innostui, ja lähti etenemään reippaasti kohti risuestettä. Päästessään esteelle se teki yllättäen kunnon hissihypyn, ja Lissu hieman lennähti tamman selässä. Nauku laskeutui kuitenkin pehmeästi alas, ja Lissu taputti sitä kaulalle palkinnoksi.

10.10.2018 mori-mori ja jellonahevoinen, kirjoitti mori-mori

Leijonajumalatar. Ja oikein jellonan kuvakin ovikyltissä. Tuijotin alahuuli roikkuen karsinassa torkkuvaa tammaa, hirveästi Lissu tätä ylisti joten kaipa se on kokeiltava. Eikä kuulemma ole edes hirviöhevonen. Leijona. Hirviöleijona.

Tovin kerkesin rapsutella Naukua korvan takaa, ennen kuin tamma suvaitsi palaamaan univiidakosta takaisin Takapajulaan. Siihen nähden miten hirveää ääntä karsinan liukuovi piti, olin hieman jopa yllättynyt ratsuni unilahjoista. Kiinnitin Naukun ketjuihin käytävälle ja painelin satulahuoneeseen.
Harjasin tamman läpi melko pikaisesti, heitin vain suitset päähän ja lähdimme valumaan kohti kenttää. Milloinkohan viimeksi olen ratsastanut susirajalaisella ilman satulaa? Parkkeerasin Naukun jakkaran viereen ja kampesin itseni selkään. Porttikin jäi auki, mutta jääkööt, ei ne ole ennenkään kauas lähteneet.

Alkukäynneillä keskityin lähinnä herättelemään uljasta rautiastani, joka ei olisi tänään millään jaksanut kantaa itse omaa päätänsä, saatika taipua mihinkään suuntaan. Vartin ahkeran puurtamisen jälkeen allani oli kuitenkin ryhdikkäästi kulkeva nätisti ympyrälle taipuva hevonen.
Koska tarkoituksena ei ollut treenata mitään sen erikoisempaa, jatkoimme hölkytellen uraa pitkin, välillä erilaisia kuvioita (ympyröitä, kaaria, halkaisijoita, täyskaartoja yms) tehden. Näistä jatkoimme temmonvaihteluihin, siirtymisiin sekä muutamiin lyhyisiin väistöpätkiin, avo- ja sulkutaivutuksiakin oli tarkoitus tehdä, mutta nääh.
Ratsastan nykyään aivan liian harvoin ilman satulaa. Ja sen huomasi, vaikka en naamalleni pudonnutkaan. Vatsalihakset kramppasi, reidet kramppasi, ja asennon puolesta muistutin muutenkin ajoittain enemmän mäkihyppääjää kuin kouluratsastajaa. Mutta laukkahan on onneksi helpompaa istua kuin ravi, eikös niin?
Alkuun otimme muutamat reippaammat laukkapätkät, sellainen pari kierrosta kenttää ympäri per suunta. Takaisin raviin siirtyminen ei ollut yhtään niin tuskainen kun olisin odottanut, perinteisen tikityksen sijaan Nauku siirtyi laukasta todella rauhalliseen raviin. Loppuun vielä vähän lyhenneltiin ja pidenneltiin laukkaa keski-ympyrällä, hyvin meni sekin.

Jossain vaiheessa kesken loppukäyntien bongasin Lissun nojailemasta kentän portinpieleen. "Ihanko oli kiva?", nainen kysyi ja minä nyökkäsin. Kyllähän tämmöisellä puksuttelisi useamminkin. "Lissu hei, milloin hypätään?"

14.10.2018 Humputtelua, kirjoitti Lissu T.

Nauku nuokkui käytävällä puoliunisena välittämättä mistään mitään. Olin juuri saanut tamman varusteita vaille valmiiksi, ja jotenkin piirtopään oli onnistunut vaipua takaisin puolihorrokseensa kavioiden puhdistuksen jälkeen – enkä minä kuitenkaan tehnyt mitään jouhien nopeaa selvitysharjausta isompaa hommaa. Minun kävi melkein sääliksi Naukua joutuessani herättelemään hevosen uudemman kerran, tällä kertaa suitsimista varten. Satula jäi pois; ajattelin olla hurja ja ratsastaa ilman satulaa. Kevyttä hölkkähumputtelua, mutta ilman satulaa joka tapauksessa.

Kuten yleensäkin, Nauku tuntui nukkuvan alkukäyntien ajan. Tasaisen varmasti, rauhallisella ja pehmeällä askeleella kaviota toisen eteen laittava tamma oli täydellinen valinta ilman satulaa ratsasteluun! Vaikka unettavan tasainen kyyti unisen hevosen selässä tuntui mukavalta (ja kieltämättä erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta), herättelin raudikon jo kolmannen kerran. Pyysin vähän aktiivisempaa käyntiä, ratsastin syvemmälle kulmiin, asettelin, taivuttelin. Ratsastin koko (ihanan tyhjän!) koulukentän poikki mitä mielenkiintoisimmin linjoin, joista jokainen itseään kunnioittava koulutuomari olisi rokottanut ja kirjannut papereihin pitkän kysymysmerkkirivin. Heräillessään Nauku paransi ryhtiään, sen takaosa alkoi työntää paremmin, askeliin tuli vähän ripeyttä. Aloin tehdä laajojen kaarien ja suurten linjojen lisäksi vähän pienempiä kaaria, pidensin ja lyhensin askelta, pyysin pohkeenväistöä. Nauku toimi kuin unelma, kuten yleensäkin.

Aloitellessani ravityöskentelyn Nauku oli edelleen ajoittain hidas pohkeelle; yksi tämän hevosen helmasynneistä. Onneksi senkin saa minimoitua, kunhan vain ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Jatkoin ravissa samoja, hyvin mielikuvituksellisia kentänpoikituksia, vähän pohkeenväistöä, askeleen pidennystä ja lyhennystä. Jokunen ravi-käyntisiirtymä, pysähdys, peruutusaskelia ja takaisin raviin. Alkuverryttelyjen unelias Nauku oli hiljalleen herännyt, tamma teki mielellään töitä ja odotti innokkaan, kovin tärkeän oloisena, mitä siltä seuraavaksi pyytäisin. Tasaisessa, mukavassa ravissa oli helppo istua, en tuntenut itseäni hölskyväksi perunasäkiksi.
Muutama kierros kevyttä hölkkälaukkaa pitkin kenttää, hyvin vapaassa muodossa. Nauku selkeästi nautti, ja niin nautin minäkin; tämän hevosen selässä vain istuu, on, ja kaikki on hyvin. Laukka nousi kevyesti, siirtyminen raviin oli pehmeä ja sujuva. Ravi jatkui melko reippaana, kuitenkin kiirehtimättä, eikä tammaa tuntunut haittaavan ravin vaihtuminen käyntiin. Pitkät ohjat saadessaan Nauku venytti kaulaansa oikein pitkäksi, ravisteli itseään varovaisesti, pärskähti pari kertaa. Palatessani tallille pihalla pyykkejä levittelevä Sarlotta totesi Nau’un näyttävän kovin onnelliselta.

07.11.2018 mori-mori ja jellonahevoinen #2, kirjoitti mori-mori

"Nauku? Nauku. Nauku hei!" herättelin mahdollisesti jonkinasteiseen talvihorrokseen vaipunutta ratsuani. Mokoma muumi. Nauku näytti vähintäänkin hämmentyneeltä, toisaalta myös hieman loukkaantuneelta, kun kehtasin tulla kauneusunia häiritsemään. Sujautin tammalle päitset päähän ja talutin haukoittelevan ratsuni käytävälle.

Onnekseni Nauku ei ollut päättänyt piehtaroida mutalöllössä tänään, vaan oli varsin puhtoinen ja kuiva, mitä nyt jaloissa vähän kökköä. Nopea läpiharjaus, kavioiden puhdistus ja mitä näitä nyt kuuluukaan tehdä. Koska olin saattanut viime kerralla möläyttää jotain esteisiin liittyvää, varusteihimme kuuluivat tänään estepenkki, meksikolaiset suitset ja jännesuojat.

Kentällä Lissu oli pistänyt ranttaliksi ja kasannut meille esteet valmiiksi. Ei siis muuta kuin pers satulaan, vyön kiristys, jalustinhihnojen säätö ja... hevosen herättely. Koskaan ei ole kierros kentän ympäri kestänyt yhtä kauan kuin tänään. Pikkuhiljaa Nauku kuintenkin heräili ja ravissa saatiin jo ihan kivaa tempoa. Minkäänsortin muodossa ei kuljettu eikä ole tänään tarkoituskaan kulkea, kunhan joka jalka jousee eikä mennä ihan etupainoisena niin on bueno.
Ensimmäiset hypyt olivat, sanotaanko, letkeitä, mutta pikkuhiljaa Nauku alkoi syttyä tähän hyppyhommaan. Ei tammasta vieläkään mitään vauhdikasta tullut, mutta jalat alkoivat nousemaan paremmin ja laukka pyörimään laahustamisen sijaan. Muutama yksittäinen verryttelyhyppy 50cm pystylle sekä 60cm okserille, mikään ei pudonnut tai kolissut ja kuskikin edelleen mukana.

Yhtäkkiä esteet vain nousivat. Ainiin tosiaan, Lissuhan on kykkinyt kentän keskellä koko tämän ajan. Ihmeen hiljainen on tänään. Ja siinä samassahan sieltä alkoikin sitten tulla asiaa; "Kantapäät alas! Myötää sillä kädellä! Ei ole esteistunta tuo! Kuinka ******** pitkät jalustimetkin sulla on, tuus tänne niin lyhennetään parilla reijällä." Korjataan, lyhennetään ja otetaan uusiksi. Kyllä, äiti.
"Sun pitää antaa sen venyttää okserille, heti menee paremmin kun muistat myödätä. Mutta katse edelleen eteenpäin, et jää tuijottamaan sitä puomia!" Vielä muutama yksittäinen hyppy korkeudessa 80cm, sitten kohti sarjaa.
"Sarjaväli on perus 7 metriä, mutta jos tuolla vauhdilla meinaat tulla niin melko paljon saat toiselle osalle venyttää", kuului Lissun ohjeistus. Päätin ottaa vielä yhden kierroksen laukkaa kentän ympäri. Ei auttanut - vauhtia oli edelleen liian vähän, pysty ylittyi nätisti mutta okserilta tuli alas, no, aika lailla kaikki. Ratatempo, uusi yritys, ja nätisti yli.

Loppuun otimme vielä koko roskan läpi ratana; pysty, pysty josta suhteutetulla 17m kaarella okserille, pysty, sarja ja okseri. Mikään (tai kukaan) ei tippunut, tahti pysyi hyvänä ja Lissukin näytti yläpeukkua.
Hyvään suoritukseen on hyvä päättää nämä treenit. Lissun kantaessa puomeja ja tolppia takaisin kentän laidalle hölkyttelimme vielä kunnon perusteelliset loppuverryttelyt. Muutama kierros vielä ravia pitkin ohjin, jotta Nauku sai oikein venyttää kaulaansa. Loppukäyntien aikana pidimme vielä Lissun kanssa lyhyen palautetuokion tunnin tehtävistä ja niihin liittyvistä plussista ja miinuksista.

Vaikka Nauku ei olekaan vielä kasvattanut hirvittävää mammuttikarvaa, oli se suhteelisen hikinen ja pääsi kevyelle pesulle. Kuivausloimi vielä niskaan ja omaan karsinaan iltaruokia mussuttamaan.