Huvin Vuoksi VH17-018-1146

09.03.2019 Iäkäs Joku saateltiin viimeiselle matkalleen. Teräskuntoinen vaari jätti suuren tyhjän tilan talliimme.

Nimi	Huvin Vuoksi "Joku"	Kasvattaja	Huvitus, Suomi
Rotu, sukupuoli	suomenhevonen, ori	Omistaja	Susiraja (VRL-06046 ja VRL-12701)
Säkäkorkeus, väri	158cm, tummanpunarautias	Meriitit	Ch, KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II
Syntynyt, ikääntyminen	s. 13.06.2017, 29v satunnainen (3v 04.07.2017)	Painotuslaji, koulutustaso	yleispainotteinen he A / 105cm / 100cm / CIC1 / noviisi

20.10.2017 Joku kirjattiin R-suunnalle 71 pisteellä ja KTK-II -palkinnolla.

03.06.2018 päheälle punarautiaallemme myönnettiin Championin arvonimi.

31.07.2018 punainen puttemme aloitti lajilaatuarvostelukierroksensa komeasti ERJ-I -palkinnolla.

15.09.2018 komistukselle pyörähti koulujaoksen laatuarvostelussa saaden KRJ-I -palkinnon.

20.09.2018 pyöräytimme Jokun rotunsa laatuarvostelussa. Kotiinviemisiksi ori sai SLA-I -palkinnon.

25.09.2018 Joku jatkoi palkintomatkaansa saaden kenttäpuolelta KERJ-II -palkinnon.

Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Luonnekuvaus

"Joku noista se on", totesimme katsoessamme Huvituksen laitumella leikkinyttä laumaa rautiaita varsoja. Sorel ei ollut vielä ehtinyt luoksemme tallista, kun meidän oli ihan pakko tulla vähän etuajassa ja mennä heti katsomaan ostostamme. Emmehän me sitä sieltä tunnistaneet, koska ainoa tuntomerkki, joka meillä oli, oli "rautias ori". Arvuuttelimmekin kilpaa meille osunutta varsaa Sorelin saapuessa vihdoin paikalle. Olisimme halunneet heti sännätä laitumelle, mutta nainen kiskoi meidät ensin tallitupaan kakkukahveille ja päättämään nimeä kolmen päivän ikäiselle oripojalle.

Tilausvarsalle maalaillut komeat nimet jäivät sitten lopulta sanaleikkien jalkoihin. Koska ensimmäinen toteamuksemme oli ollut 'joku noista se on', varsa sai lempinimekseen Joku. Joku on aina se ahkera (tai laiska), jonka olisi pitänyt tehdä tai olla tekemättä tai joka teki jotain. Koska vakavastiotettava lempinimi kariutui heti aluksi, ihan vain huvin vuoksi aloimme miettiä myös virallisesta nimestä jonkin sortin sanaleikkiä.

Huvin Vuoksi me vain.

Ensimmäinen huvituslaisemme on huonoa huumoria alusta loppuun, nimiensä puolesta siis. Jo virallinen nimi ”Huvin Vuoksi” on (olevinaan vitsi), lempinimen kohdalla kuvittelimme olevamme tajuttoman hauskoja ja nokkelia, vaikka todellisuudessa ammuimme itseämme jalkaan. ”Joku pitäisi ilmoittaa näyttelyihin”, ”hae Joku tarhasta”, ”käy liikuttamassa Joku” sun muut saattavat päättyä niin, että Huvin Vuoksi tulee ilmoitettua näyttelyihin/haettua tarhasta/liikutettua, tai sitten kyseinen asia on tehty täysin toisen hevosen kanssa ”koska käskit hakea jonkun!”. Tätä lempinimiasiaa olisi ehkä pitänyt miettiä kahdesti.

Jokulla on paljon omaa päätä ja erittäin vahva tahto. Selväpäinen se kaveri myös on, muuten olisimmekin varmasti olleet helisemässä jo aikaa sitten (ja itkemässä Pertille, että hänen pitää tehdä tälle elikolle jotain). Ori on välillä oikein sellainen perinteinen The Ori, jota pitää komentaa heti eikä viidestoista päivä, jonka mukaan kaikki orikauhutarinat syntyvät. Ei ensimmäinen, eikä varmasti viimeinenkään Susirajassa, joten kyllä tämän kanssa on ja elää.

Jokun käsiteltävyys voisi olla hieman sujuvampi. Paljon sujuvampi. Se on kovatahtoinen, määrätietoinen ja taipuvainen pieneen pahantekoon. Ori saattaa käytellä hampaitaan käsivarsiin, jos ei ole varovainen sen päätä ja kaulaa harjatessa, mutta muutoin se ei asiakseen pureskele hoitajaansa. Joku kannattaa kuitenkin sitoa kiinni vähintään kaltereihin jos ei ota sitä käytävälle ketjuihin, jotta oma hoitorauha varmistuisi. Pääasiassa raudikko seisoo kiltisti paikallaan, mutta erityisesti ohitse kulkevat tammat saavat sen vähän pörhistelemään. Kovasti ori haluaisi niitä vastaan mennä ja silloin sitä pitää komentaa oikeasti lujasti, jotta se asettuisi. Huutamaan joutuu aina silloin tällöin, kun Jokun korvat karkaavat eikä sille riitä pelkkä napakka komento. Kavioiden puhdistuksen jälkeen ja satulavyötä kiristäessä pitää olla tarkka jaloistaan: erehtymättömän tarkasti ori osaa laskea jalkansa suoraan varpaille. Eläinlääkäri ja kengittäjä joutuvat varomaan samoja asioita kuin hoitajat, mutta muuten Joku toimii melko hyvin molemmissa hommissa.
Taluttaessa Jokulla on tapana huutaa kuin hinaaja. Siitä sitä pitää komentaa välittömästi pitämään turpansa kiinni, koska seuraava askel on etujalalla kauhominen ja pystyyn hyppiminen. Määrätietoisen, mielellään ketjunarulla varustetun taluttajan lapasessa ori pysyy, joskin kiima-aikaan orikuolain on oikeasti ihan hyvä idea. Joku lastautuu hyvin ja matkustaa rauhallisesti, mutta sillä on kiire autosta ulos ja silloin taluttaja saa varoa varpaitaan.

Vaikka Jokun käsiteltävyys ei ole täysin priimaa ja sen kanssa saa tapella milloin mistäkin asiasta, se on ratsuna huomattavasti parempi ja sujuvampi kokemus. Tietenkään se ei täysin halua luopua omista mietteistään, voimakastahtoinen hevonen kun on, mutta sen energian ja määrätietoisuuden saa kanavoitua työntekoon huomattavasti paremmin. Sitä paitsi se on perinteinen mies: kun sen egoa vähän hivelee sopivin kehuin, se menee vaikka puuhun. Jokun kanssa parhaisiin tuloksiin pääsee nätisti ratsastamalla, ei pakottamalla. Kyllä se komentaenkin tekee, mutta häntä viuhtoen ja nyrpeä ilme naamallaan ja siitä näkee kauas, että sitä pakotetaan.
Kun oria ratsastaa pehmeästi, kehuu paljon - mutta vain oikeista onnistumisista - ja pilkkoo haastavat asiat pieniin palasiin, se on kuin mies, joka sai hienon palkinnon kun vei roskat. Jokulla into ei onneksi lopu siihen yhteen kertaan vaan se himoaa lisää egoahiveleviä kehuja ja alkaa pikku hiljaa tehdä enemmän ja enemmän parastaan. Orilla on ihan näpsäkkä liike, se kokoaa ja lisää erityisen hyvin, mutta sivuttaisliikkeet ovat aina haasteellisia. Niiden kanssa tarvitaankin paljon työtä ja kehua, että Jokun saa tekemään parastaan.

Esteille Joku lähtee korvat tötteröllä ja intoa puhkuen - sen se osaa! Se ponnistaa terävästi, nostaa etujalkoja ja käyttää selkäänsä oikein. Esteradalla sitä saa kehua vuolaasti joka esteen välissä. Kehumattakin menee, mutta mitä enemmän oria silittää kaulalta kesken kaiken ja hihkuu sen korvaan hyvähyvää sen enemmän se saa puhtia suorittaa aina vain paremmin. Joku on syntynyt estehevoseksi, siitä vain ei pääse yli eikä ympäri. Erinomainen laukan säädeltävyys yhdistettynä hyppykykyyn ja valtavaan motivaatioon ovat melkoinen kimara. Ainoa vika orissa meinaa olla se, että parin epäonnistumisen jälkeen se lopettaa yrittämisen kokonaan. Kieltäytyminen tai kaksi, kolme puomia (kyllä, olemme laskeneet) ja Joku ei enää jaksa nähdä vaivaa - perseelleen meni, turha yrittää!
Jokua meinaa vähän jänskättää. Se rentoutuu kyllä hetken päästä vaikka yksinkin, mutta yllättävät asiat, äänet ja postilaatikot saavat sen pelästymään ja pahimmillaan se tarkoittaa pientä lähtöä, ei pelkästään hillittyä sivuloikkaa. Maastoesteisiin kun yhdistetään se hyppääminen niin ori on huomattavasti varmempi tapaus. Saattaa se säikähtää yleisössä näkyvää sateenvarjoa tai lepattavaa sadeviittaa, mutta niinsanotut normaalit maastoasiat eivät paljoa häiritse, kun saa samalla loikkia esteiden yli.

Joku on ajettaessa parhaimmillaan maratonilla. Se on oman elämänsä Ferrari (tulipunaiset kärryt ovat ihan syystä), koska ori menee eikä meinaa. Maratonilla se tarkoittaa, että raudikko on väsymätön, reipas menijä, joka tekee yleensä nopeimpiin yltävän suorituksen vaikka virheitä saattaa tulla. Tarkkuudessa ja kouluosuudessa Joku kuitenkin on vähän haasteellisempi. Sitä täytyy pidätellä melkein koko ajan erityisesti koulupuolella. Rehellinen peräänanto on taistelun takana, kun oria ei huvita kuunnella ohjeita vaan se haluaa vain mennä. Tarkkuudessa tilanne on vähän fifti-fifti. Joku on reipas ja kääntyy ripeästi, mutta välillä se tekee sen liiankin ripeästi. Ei ole kerta tai kaksi, kun tötterötkin ovat lennelleet orin tehtyä tiukan kaarteen unohtaen kokonaan kärryt perässään.

Kisapaikalla ori huutaa ja röyhää, koska paljon uusia tammoja! Pahimpina aikoina Jokua taluttaa kaksi taluttajaa, vaikka se nyt ei onneksi ole kuin silloin tällöin tarpeen, yleensä yksi määrätietoinen ihminen roikkumassa ja komentamassa riittää. Raudikon keskittymään saaminen on työn ja tuskan takana, koska se meinaa kiinnittää kaiken huomionsa yleisöön ja muihin hevosiin, ei itse suoritukseen.

Sukutaulu

i. Unenvarjo sh, rtpäis, 166cm	ii. Riskun Unto evm, sh, prt, 164cm	iii. Riskun Plakkari evm, sh, prt, 159cm
		iie. Murtomaaria evm, sh, trt, 157cm
	ie. Varjoliekki evm, sh, rtpäis, 158cm	iei. Punavarjo evm, sh, rtpäis, 160cm
		iee. Kaunokeino evm, sh, tprt, 156cm
e. Mehtämieli KTK-III, ERJ-I sh, vprt, 156cm	ei. Maahiainen evm, sh, vrt, 160cm	eii. Satuotus evm, sh, vrt, 159cm
		eie. Riiakka evm, sh, vrpt, 155cm
	ee. Kelmin Inari evm, sh, prt, 156cm	eei. Muiston Iivari evm, sh, rt, 158cm
		eee. Vitsi Vai Ei evm, sh, prt, 150cm

Jälkeläiset

s. 30.07.2017 sh-t. Kyynelkehrä, e. Kalvankehrääjä, om. Viveka (VRL-14534)
s. 22.08.2017 sh-t. Kärmeniemen Uisko, e. Kärmeniemen Unka, om. Kärmeniemet vrl-00816
s. 14.05.2018 sh-t. Metka Merenneito, e. Vieno Viettelys, om. tvisha (VRL-01671)
s. 27.02.2019 sph-t. Salavilli Sillivalas, e. Ruudin Vuorikaarne , om. Susiraja

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuun ottamatta tarinakisoja, jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta). Vamppi on edellisellä omistajallaan kisannut täydet sijoitukset.

Valmennukset

14.09.2017 Kouluvalmennus, valmensi Disa

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta pirtsakan ja puuskittaisen syystuulen saadessa raudikon orin pyrähtelemään ratsastajan verrytellessä sitä Susirajan ulkokentällä. “Ihan hyvä, että sillä on eteenpäinpyrkimystä ja energiaa tänään kun käydään taivutuksia ja väistöjä läpi” huudahdin ratsukolle kentän laidalta.

Ratsastaja taivutteli Jokua notkeammaksi kaarevilla urilla ja tekemällä siirtymisiä askellajista toiseen. Sen jälkeen kehotin ratsukkoa siirtymään käyntiin neliön muotoiselle uralle. Kulmat ratsastettiin takaosakäännösmäisesti siirtämällä hevosen etuosaa, sisätakajalan polkiessa melko paikoillaan. Joku oppi nopeasti jutun juonen ja selässä sai olla tarkkana, että se ei lähtenyt ennakoimaan tehden asiat vähän sinne päin. Ratsastaja korjasi hyvin sisäpohkeen tuella, kun Joku alkoi kallistua liikaa sisäänpäin. Loppua kohden ratsukko tuli suorat urat ravissa, hiljentäen kulmien ajaksi käyntiin. Pienten epätasaisuuksien jälkeen suorituksiin tuli hyvää tasaista laatua.

Ratsukko siirtyi väistämään pohjetta pitkän sivun alusta. Alkuun ratsastaja sai valmistella Jokun tulevaan vieden sen kulman läpi samalla tavalla kuin aiemmassa harjoituksessa. Suoristuksen jälkeen asetus ulos ja väistätys kohti keskikenttää. Lävistäjälle saapuessa ratsastaja suoristi Jokun ja vei sen lyhyen sivun keskelle, josta sama homma alkoi uudestaan. Kun harjoitus alkoi sujua käynnissä, vaihdettiin raviin. Äskeinen hyvä tatsi oli muisto vain, kun Joku lähti juoksemaan alta pois. Ratsastaja kiinnitti huomiota rentouteen ja apujen rytmittämiseen, jolloin ori alkoi taas keskittyä ja esittää sivuttaista liikettä.

Väistöjen jälkeisen pienen huilin jälkeen Joku ja ratsastajansa jäivät pääty-ympyrälle tekemään laukkaharjoitusta. Ratsastaja keskittyi asettamaan oria ympyrällä. Vauhtiin päässyttä oria sai taas hieman toppuutella avuille, sillä se olisi mieluusti rynninyt vähän sisäpohjetta vastaan keskemmälle kenttää. Ratsukon löytäessä yhteisymmärryksen, Joku taipui vastalaukassakin nätisti sisäänpäin.

19.09.2017 Maastoestevalmennus, valmensi Disa

En ihan tajunnut ratsastajan sepityksiä, kun tämä selitti, kuinka “joku” vähän jännittää erikoisempia maastoesteitä. Lopulta muistin, että läsipäistä raudikkoa oli paiskattu hauskalla lempinimellä. Lohdutin ratsastajaa, että aloitamme sitten vähän helpommalla tehtävällä, jotta saamme vähän boostattua “Jokun” itseluottamusta. Ratsukko tuli suoralla linjalla olevat matalat tukit kiinnittäen huomiota laukka-askeliin hyppyjen välillä. Aluksi parivaljakolla oli turhan paljon vauhtia, mutta kun ori sai ilmeisesti päästettyä ylimääräiset höyryt pihalle, se hölläsi vähän kaasupolkimesta.

Kun ratsastajasta tuntui, että hevonen oli paremmin avuilla ja meno näytti hallitummalta, siirryimme maastoesteradalla seuraavalle pätkälle. Ratsukko tuli ensin hieman epämääräisemmän näköisen, tiiliaitaa muistuttavan esteen ja tämän jälkeen loivan mutkan takana oli tavallisempi, laakeampi tukkieste. Joku teki ensimmäiselle esteelle ensimmäisillä yrityksillä stopit, ennen kuin meni komealla ilmavaralla yli. Ratsukko ei aivan saanut kasattua itseään seuraavaan hyppyyn, vaan se tuli arvatenkin hieman puskista mutkan jälkeen. Uutta yritystä kehiin, pohkeet hyvin ratsun kyljissä kiinni ja huolehtien, että laukassa säilyy hyvä reipas tahti. Joku ei ollut uskoa kuskiaan, vaan teki taas stopit. Seuraavalla kerralla se päätti luottaa ratsastajaan ja hurja este ylittyi aivan kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan. Ratsastaja ehti tekemään valmistelut ennen seuraavaa hyppyä ja kannusti Jokun näyttävästi yli.

Tämän jälkeen lähdimme tutkailemaan vesielementtejä. Ratsukon tuli ratsastaa veteen, josta noustessaan oli parin askeleen jälkeen matala risueste. Oli aika hilkulla, ettei ratsastaja päässyt uintireissulle, kun ori sai keskellä vettä jonkun päähänpiston hyppätä vedestä pois kunnon loikkauksilla. Kuivalle maalle päästyään risueste tuli salamannopeasti eteen. Risut antoivat onneksi hieman anteeksi ja taipuivat notkeasti orin etujalkojen osuessa niihin hypyn jäädessä vähän myöhäiseksi. Ratsukko tuli veteen uudemman kerran ravissa ja tällä kertaa Joku oli rennompi, vaikka se edelleen vähän hätäili vedestä pois tullessa. Lopuksi ratsukko pääsi tulemaan vesiesteen myös laukassa ilman turhia hoppuiluja. Ratsukko lopetti loistavissa tunnelmissa, vaikka matkalla sattui ja tapahtui. Hyvä!

Lue päiväkirjaa