Kuvagalleria

Death Before Divorce VH13-006-0211

15.04.2014 Dee vietiin KERJ:n laatuarvostelutuomareiden eteen, ja palkinnoksi tuli erittäin vahva KERJ-II pistein 12 + 36 + 27 + 10 = 85p. Skumppaa kaikille! Uusimaan mennään, jos Cup-menestys niin sallii.

15.08.2014 täysiverineitimme vietiin uusimaan KERJ-palkintonsa. Tulos, 86p., riitti tavoittelemaamme KERJ-I -palkintoon. Olemme niin ylpeitä kiukkuisesta kopukastamme!

KTK-III myönnetty 15.10.2014.
19 - 20 - 15 - 14 = 68 p. KTK-III

12.01.2015 Deelle myönnettiin Champion-arvonimi näyttelymenestyksensä ansiosta.

25.05.2015 järjestetty YLA-tilaisuus sai meidät lentämään perseillemme. Meidän Deemme keräsi kasaan 108 pistettä (YLA1 !!), sillä oli tilaisuuden parhaat tekstipisteet ja kopukka oli AP1 - tilaisuuden paras. Hyvänen aika.

15.05.2015 Dee kärrättiin täysveristen laatuarvosteluun näyttämään kynte-- kavionsa. Hyvää tulosta povasimme, mutta 110,5 pistettä ja palkinto XLA-I saivat meidät tanssimaan onnesta.

Historia

Dee on entinen laukkahevonen, jonka hankimme kenttäprojektiksi ilman, että olimme nähneet koko elikkoa. Olimme jo hetken etsineet kenttäpainotteista täysiveritammaa, ja kun emme olleet löytäneet mieluista, laajensimme hakua laukkureihin. Dee päätyi meille kuppaisen.. lyhyen ja ytimekkään myynti-ilmoituksen kautta, jossa todettiin vain hevosen nimi, syntymäaika, vähän juoksutaustaa ja vanhemmat. Ei mitään muuta, ei mitään mainintaa säkäkorkeudesta, väristä, luonteesta, miksi tammaa ei jatkanut laukkaamista omistajansa kanssa, miksei sitä markkinoitu laukkapuolen siitostammana. Normaalisti nihkeätietoinen myynti-ilmoitus saa meidät epäluuloisiksi, mutta Googletettuamme tamman ja katsottuamme laukkakisakuvia siitä soitimme täysiverisen omistajalle. Voi olla, että Deen oma nimi sukutaulun nimistä nyt puhumattakaan joudutti ostopäätöstämme, mutta moisesta vaikenemme hautaan asti. Sukututkimus (= ahkera Googlettelu) paljasti, ettei ostoksemme suku ollut lainkaan huono, vaan Deellä oli ollut kaikki mahdollisuudet olla menestyvä, rahaa tuova laukkahevonen. Kun tamma lopulta saapui Susirajaan, totesimme sen laukkauran töpänneen vähemmän kukkaiseen luonteeseen.

Tamman kouluttaminen kenttäratsuksi tapahtui yllättävän nopeasti verrattuna siihen, miten yhteistyöhaluton tamma alkuun oli. Dee paljastui nappi-ostokseksi, sen kapasiteetti ei tuntunut loppuvan kesken ollenkaan, ja lopulta käsissämme oli CIC3-tason kenttäpeli, jolla teki ihan tulosta. Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten olisi uskonut ex-laukkurista tulevan aivan näin pätevää, ainakaan tästä yksilöstä. Dee kuitenkin näytti meille ja muille närhen munat tehden komean kilpauran kenttäradoilla.
Nykyään Dee on jo pariin otteeseen palkittu, menestynyt kilparatsu ja usean hienon varsan emä. Täysiverinen on tallin vakiokalustoa, ja teräsmamma jatkaa pikkukisailua edelleen, joskin vain koulu- ja esteradoilla. Elämänsä kunnossa oleva hevonen suorittaa edelleen samoja ratoja kuin nuorempanakin, eläinlääkärin siunauksella, toki. Deetä ei ikä paina, se näkyy sen liikkumisessa, olemisessa ja yleisessä veemäisyydessä.

Death Before Divorce – elämämme heräteostos.

Luonnekuvaus

Dee, tai pidemmin ja hankalammin Diipadaapa ei ole hevonen helpoimmasta päästä. Se ei ole mikään hirviö, mutta ehdottoman luonteikas, herkkä, helposti kuumuva ja nokkiinsa ottava tamma. Deen kanssa täytyy toimia tarkasti, määrätietoisesti ja hyvin mielellään myös reippaasti. Laukkamaailmasta kotoisin oleva tamma ei ole hälystä tai kiireestä millänsäkään, mutta sen sijaan se menettää hermonsa hitailuun, liikaan pilkunviilaamiseen ja nipotukseen. Deetä ei voisi vähempää kiinnostaa, onko sen harjasta selvitetty kaikki takut tai ovatko vuohiskarvat ojennuksessa, Deetä kiinnostaa päästä töihin ja töistä mielellään pois. Tamma ei ole kenen tahansa käsiteltävissä, se vaatii asiantuntevaa otetta, eikä hevosen kanssa saa jäädä hetkeksikään miettimään, miten tulisi toimia tai mikä olisi paras ratkaisu tai hevonen on päättänyt sen aivan itse. Dee ei ole mahdoton hevonen, sen kanssa pärjää selvällä suunnitelmalla ja sen toteutuksella, mutta ehdottoman haastava se osaa kuitenkin olla. Välillä raivostuttavuuteen asti.

Jo karsinaan astuessa pitää todeta, että Diipadaapa sen kuin diipadaapailee, mikäli se koettaa jollain tavalla kiukutella. Deelle ei saa antaa yhtään kosketuspintaa valtaan tai se jää siihen roikkumaan koko loppupäiväksi. Kun hoidokkina on Dee, on syytä olla valmis suunnitelma, missä järjestyksessä sen harjaa, siistii ja varustaa, eikä siitä juuri saa lipsua. Tamma on rutiinien orja ja vaikka sitä ei haittaa niinkään viikoittaisen tai päivittäisen rutiinin rikkoutuminen edellisiin nähden, se huomaa heti, jos hoitaja joutuu hetkeäkään miettimään, mitä oli tekemässä seuraavaksi. Silloin Diipadaapasta kuoriutuu pomottava, kiukutteleva neiti, johon on sekoitettu aimo annos uhmaikäistä kakaraa. Mikään ei kelpaa, mihinkään ei voi suostua ilman viidentoista minuutin tappelua ja silloinkin Dee kulkee naama väärinpäin, ilmoittaen koko ajan hyvin selkeästi tämänkin olevan anuksesta. Pysymällä tilanteen herrana kaikin tavoin pysyy hevonenkin hanskassa, eikä ala sen kummemmin kiukutella tai kyseenalaistaa mitään vaan toimii simppelisti ja tekee kuten halutaan.
Narun päässä Dee on sanalla sanoen ärsyttävä. Tamma kyllä osaa kävellä ja nätisti kävelisikin, jos se vain viitsisi. Yleensä täysiverinen on turpa rullalla ja korvat kenossa, kun taluttaja joko kävelee liian hitaasti tai on muuten tajuttoman epäpätevä. Diipadaapa ei juuri välitä kävellä, ainakaan jos sitä ei seuraa kunnon treeni. Ripeä kävelyvauhti ja ajoittainen komentaminen, jos sille tarvetta on, pitävät Deen tyytyväisenä ja sopivassa kävelyvauhdissa jotta päästään paikasta A paikkaan B ilman, että tamma alkaa kiukutella.

Ratsuna Diipadaapa vaatii määrätietoisen, suorastaan itseään täynnä olevan ihmisen. Siinä, missä se hoidokkina toimii suhteellisen vähällä, kunhan vain muistaa suunnitelmallisuuden ja jämäkkyyden, ratsuna se ei ole läheskään niin yksinkertainen. Dee kyseenalaistaa, mussuttaa ja on eri mieltä. Se ei halua tehdä sitä, mitä siltä juuri pyysit, oli se sitten pohkeenväistöä, sarjalle sovitettavaa laukkaa tai tarkkuutta vaativalle kapealle esteelle lähestymistä. Ehei, ei Dee, tamma haluaa nyt mennä ryteikön ja jorpakon kautta suolle, sieltä sitten vielä vetelälle! Tamma ei ehkä vaadi ratsastajakseen ihmeidentekijää, eikä elämä sen kanssa (aina) aiheuta itkuparkukohtauksia, mutta hankalia hetkiä riittää enemmän kuin niitä toivoisikaan olevan.
Koulukiemurat eivät meinaa kiinnostaa tammaa ollenkaan, eikä yritystä löydy senkään vertaa kuin esteiltä. Se, että Diipadaapa osaa ja kykenee, ei vähimmässäkään määrin tarkoita, että täysiverinen haluaisi. Tamman luovuus, kyseenalaistamistaidot sekä vaihtoehtoisten aktiviteettien keksiminen ovat huipussaan koulutreeniä vältellessä. Totta kai tamman saa toimimaan, mutta se vaatii määrätietoisuutta ja kärsivällisyyttä, Dee kun ei yleensä tee asioita helpoksi.
Esteillä, etenkin maastoesteillä, Dee on parhaimmillaan. Harvemmin tamma lähtee mielellään treeniin eikä hyppäämisen riemustakaan suostu täyden tossunalusen ratsuksi. Dee on kuitenkin helpompi saada jonkinnäköiseen toimintakuntoon kun treeni sisältää hyppäämistä. Tammalla on hyvä tyyli ja tasapaino, laukan mahduttaminen sarjoille on välillä haastavaa. Diipadaapa on rohkea ja järkevä hyppääjä; se ei kyttää tai kiellä, mutta ennemmin jättää hyppäämättä kuin menee esteen sekaan.

Kisapaikoilla Diipadaapa on huomattavasti säpäkämpi kuin kotona ja kasvaa saman tien kopista tultuaan kymmenellä sentillä. Tamma tekee kaikille selväksi olevansa paikalla, ja on hivenen kuumuvampi ratsastaa, mutta noin muuten täysiverinen on aika lailla samanlainen kuin kotosalla. Kilpailuissa Deen ratsastaja saa olla vieläkin määrätietoisempi ja asenteellisempi kuin kotikentällä treenatessa, että kuumuvan tamman saa ruotuun ja esiintymään sen iänikuisen mussutuksen sijaan.
Dee ei välttämättä ole korrektein tai upeimmin liikkuva ratsu, mutta täysiverinen saa huomiota joka tapauksessa ja jää ihmisten mieliin. Millä tavalla ja miksi on toki katsojasta kiinni, mutta Dee on hevosia, joita on vaikea ohittaa olankohautuksella.

Sukutaulu & -selvitys

Diipadaapan suku tulee suoraan laukka- ja risuestelaukkaradoilta kuten tamma itsekin. Dee on sukunsa ensimmäisen hevonen, jolla on kokeiltu perinteistä ratsastusta, muut ovat pysytelleet radoilla kuin taudit, vaikkeivät olisi aivan siellä pärjänneetkään. Päätellen siitä, miten tamma itse on menestynyt, näillä olisi silti saattanut olla rahkeita myös kenttäradoille, mutta sitä emme saa koskaan tietää.

i. Husband So Dead, 158-senttinen mustanruunikko hurmuri, korvasi ulkonäkönsä virheitä karismallaan ja asenteellaan Vaikka orilla oli showmiehen elkeet ja voitontahtoa kilpakumppaneidensakin puolesta Husband So Dead oli selväjärkinen, fiksu ja kenen tahansa ammattilaisen käsittelyssä, kunhan muisti olevansa tekemisissä kuumuvan orin kanssa. Husband So Dead ei koskaan tuottanut ongelmia käsittelijöilleen tai ratsastajilleen, omistajiensa onneksi täysiverinen tuotti mainetta, kunniaa ja muhkeat voittorahat laukkauraltaan. Täysiverinen toki tunsi oman arvonsa eikä ollut mikään haliponi, mutta asiallisesti käsiteltynä ori oli asiallinen ja pysyi lapasessa. Pienet rakennevirheet eivät paljoa painaneet orin menestyksen, hienon luonteen ja loistavan laukan rinnalla. Sitä paitsi hyväryhtinen, karismaattinen Husband So Dead näytti liikkuessaan paljon paremmalta kuin oikeasti olikaan, vaikka sen rakennevirheet eivät silmiinpistäviä olleetkaan.
Suurin osa orin paristasadasta jälkeläisistä on (ex-)laukkatäysiverisiä, mutta Husband So Deadilla on myös viitisenkymmentä puoliverivarsaa. Selkeimmin ori periytti hyvää laukkahevosen laukkaansa, jonkin verran ryhdikkyyttään ja valitettavasti myös pikkuvirheitä jalka-asennoissa. Tammavalinta vaikutti Husband So Deadin jälkeläisten luonteeseen hyvin paljon, orin oma luonne harvemmin näkyy sen varsoissa.

e. Gun Goes Bang oli tummanruunikko ja suorastaan kitukasvuinen tamma (vain 150cm korkea), mutta se korvasi pientä kokoa asenteellaan ja suoraan sanottuna narttuilevalla luonteellaan. Oikein kukaan ei halunnut olla kauniin piirtopäisen sukkajalan seurassa, sillä kukaan ei sietänyt sitä eikä se sietänyt ketään. Gun Goes Bang oli niitä hevosia, joille ei kelvannut mikään ja jos jonkun naama ei miellyttänyt, se teki sen erittäin selväksi puremalla ja potkimalla kuin pieni pirulainen. Tamman ilkeää luonnetta kuitenkin siedettiin, koska se menestyi risuestelaukoissa todella hyvin. Vaikka kyse ei ollut niinkään voitontahdosta kuin siitä, että Gun Goes Bang halusi muiden olevan huonompia kuin se, mikä kuitenkin lopputuloksen kannalta oli sama asia. Vain muutama ihminen sai istua tamman selässä, mutta näiden kanssa se sitten myös suoritti ja Gun Goes Bang olikin vedonlyöjien lellikkihevonen, sillä se oli melko lailla varma sijoittuja lähdössä kuin lähdössä.
Gun Goes Bang oli myös periyttäjänä säväyttävä, niin hyvässä kuin pahassakin. Suurin osa tamman jälkeläisistä oli vauhdiltaan aivan loistavia, mutta luonteeltaan ne olivatkin sitten vähemmän kukkaisia. Kaikilla olisi lahjakkuus riittänyt tähdeksi asti, mutta monen kohdalla luonne asettui poikkiteloin menestyksen tielle.

Jälkeläiset

Diipadaapa ei ole tarjolla jalostukseen tallin ulkopuolisille.

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset, lukuunottamatta tarinakisoja jotka tulevat kaikki näkyviin (tarinat löytyvät päiväkirjasta).

Valmennukset

29.12.2013 estevalmennus, valmensi Liia
Ruunikko täysiveritamma Dee laukkasi uralla ratsastajansa kanssa reipasta vauhtia kentälle päästessäni. Olin varsin tyytyväinen, että ratsukko oli saanut lämmittelyt näinkin hyvään alkuun. Seurailin kaksikon menoa, joka näytti oikein hyvältä, mutta ratsastajan punakka naama paljasti ettei mikään selvästikään tullut ilmaisena. Kokosin ratsukolle kolmen esteen sarjan, väliin mahtui laukka-askel ja sen jälkeen ratsukon oli tarkoitus jatkaa laukkaa pääty-ympyrälle kierroksen verran. Lähestyminen sujui ensimmäisellä kerralla varsin vauhdikkaasti; Dee rynni ja runnoi minkä ehti, mutta ratsastaja pysyi lujana. Juuri ennen estettä Dee pisti jarrut pohjaan ja teki komean kiellon. Ja ei kun uusiksi! Ratsastaja oli hyvin päättäväinen ja kuvio vaikutti hänelle hyvinkin tutulta, tällä kertaa ratsukko pääsikin esteen yli, eikä tamma ehtinytkään sarjan aikana kenkkuilla enempää. Laukka jatkui reippaasti ympyrälle ja toistimme sarjan muutaman kerran uudelleen. Lisäsin esteiden joukkoon vielä yhden pystyn ja nostin hiukan korkeutta. Harjoittelimme muutaman kerran sarjoja, askelten laskemista ja sovittamista, sekä vauhdinsäätelyä. Dee on selkeästi taitava hyppääjä, varsinkin kunhan ratsastaja on päättäväinen ja itsevarma, eikä säikähdä hevosen kenkkuilua tai luovuta heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Rakensin ratsukolle vielä radan, jolla esteen olivat metrin ja 120 cm välillä. Tein pari tiukkaa kulmaa, joilla ratsukko joutuisi pistämään parastaan käännöstenkin suhteen, mutta hyvinhän se sujui jo ensimmäisellä yrittämällä! Valmennuksen loppuvaiheilla kun Dee jaksoi keskittyä muuhunkin kuin kenkkuiluun, hommat tosiaan sujuivat oikein mainiosti ja parivaljakon suoritusta oli mukava seurata!

03.01.2014 maastoestevalmennus, valmensi Pöpi
Valmennukseeni saapui tänään erittäin mielenkiintoinen ratsukko. Dee, tai ratsastajan mukaan Diipadaapa, oli erittäin huomiota herättävä hoikan runkonsa ja melkein mustan värityksensä ansiosta. Alkulämmittelyt hoidimme kentällä, minkä jälkeen oli suunnitelmissa siirtyä maastoesteradalle. Dee tuntui jo alkutunnista olemaan aivan kaikkea vastaan. Tamma peruutteli, viskoi päätään, ja askelsi sivuttain, eikä sitten millään suostunut nostamaan ravia. Lopulta minä jouduin hätyyttämään Deen liikkeelle juoksutuspiiskalla, mistä taas mieleeni tupsahti kuva laiskasta tuntivuonohevosesta. Dee oli valitettavasti kaikkea muuta, ja sen huomasi. Kun ratsastaja sinnikkäästi yritti saada Deen pysymään ravissa, musta tamma päätti laittaa tuollaisille ajatuksille pisteen. Muutamassa sekunnissa täysiverinen hypähti sivulle, ja ratsastaja tupsahti maahan kuin pahainen perunasäkki. Tuosta nöyryytyksestä toivuttuaan palasi ratsastaja selkään varsin päättäväisenä, eikä hän enää antanut Deelle mahdollisuutta temppuiluun. Pyysin ratsukolta paljon erilaisia teitä ja kiemuroita, jotta Deelle ei jäisi aikaa suunnitella seuraavaa temppuaan. Ravityöskentely lähti onneksi sujumaan, ja kymmenen minuutin kuluttua katsoin ratsukon olevan valmis siirtymään maastoesteradalle. Niinpä lähdimme yhdessä kohti metsätielle rakennettua harjoitusrataa.

Siirryimme ratsukon kanssa neljän esteen suoralle, sillä tulisimme tänään keskittymään vain näihin neljään esteeseen. Neljäs este oli näistä haastavin, sillä se oli pahamaineinen ylöshyppy. Ensimmäinen este oli helppo tukkieste, toinen taas keskikokoinen hauta, ja kolmas taas tukkieste. Dee sai ottaa ennen hyppäämistä muutaman kierroksen laukkaa läheisellä pellolla. Kaikeksi onneksi lumet eivät olleet vielä ehtineet tulla jäädäkseen, joten pellolla oli ihan turvallista vetää muutama kierros täykkäri-laukkaa. Muutamaan otteeseen kiihtyi tahti turhan paljon, mutta ratsastaja oli vahingosta viisastuneena osannut odottaa tätä, ja saikin Deen hyvin rauhoittumaan. Kun ratsastaja sai sitten luvan ratsastaa esteet läpi, lähti tamma kuin tykin suusta. Lähestyminen ensimmäiselle esteelle oli aivan liian vauhdikas, joten samalla kun juoksin paremmalle paikalle, huusin ratsastajaa hidastamaan vauhtia, ettei tämä treeni päättyisi kuolemaan. Onneksi viesti meni perille, ja muutaman hätäisen pidätteen jälkeen Dee hyppäsi ensimmäisen esteen ihan turvallisesti, pää ylhäällä kuin soihtu konsanaan. Toiselle esteelle lähestyminen sujui, ja ratsastaja sai Deen kiukuttelusta huolimatta vauhdinkin pysymään aisoissa. Hauta ei ilmeisesti ollut minkäänlainen vastus tälle kokeneelle kenttähevoselle. Kolmas este, tukki, olikin sitten ihan toinen juttu. Tamma päätti kiriä hiukan aikaa, ja ampaisi sellaiseen vauhtiin ettei siinä pysyisi Erkkikään kyydissä. Ratsastaja onneksi tajusi tilanteen vaarallisuuden, ja käänsi tamman pusikkoon, jossa sen oli pakko hidastaa raviin. Uudella yrittämällä päästiin tästäkin esteestä yli. Neljäs este sai minut jännittämään, kuinka Deeltä sujuisi ylöshyppy? Tamma lähestyi estettä aika epäluuloisen näköisenä, mutta ratsastaja napautti tyttöä raipalla, ja täysiverinen hyppäsi hiukan hätkähtäen esteen päälle, ja kaikkien hämmästykseksi suoritti senkin lähes vaivatta. Koska tässä oli mennyt hiukan suunniteltua kauemmin, jouduimme jo lähtemään takaisin tallille. Ennen lopetusta sai ratsukko vielä jäähdytellä kentällä. Menihän tuo tamma ihan hyvin, eikä mitään suurempia ongelmia näkynyt olevan!

13.01.2014 estevalmennus, valmensi Pöpi
Deen nimeen olin törmännyt jo aikaisemmin oman kasvattini sukua tutkiessa ja pienen jännityksen vallassa seisoskelin maneesin laidalla, iso termoskuppi kädessä, odottaen ratsukkoa saapuvaksi. Maneesiin saapuikin pian erittäin hätäisen oloinen ruunikko, seuranaan aivan hieman turhautuneen oloinen ratsastaja, enkä voinut kuin hymähtää. Ihan yhtä mahdottomalta tuo tamma vaikutti naamatusten, vaikka olin vain huhupuheita kuullut! Kun ratsastaja oli saatu puntattua selkään, pyysin heitä verryttelemään itsenäisesti, samalla kun väkertelin pääty-ympyrälle puomeja, sekä valmistelin kuuden esteen jumppasarjan. Heti alusta saakka sainkin muistutella ratsastajaa jämäkkyydestä ja tarpeesta käyttäytyä kuin muuli, hän meinasi nimittäin hieman antaa periksi ja siitäkös Dee meinasi iloa repiä! Kuitenkin hän sai tamman kulkemaan oikeinpäin ja suhteellisen kauniissa muodossa eteenpäin ihan sileälläkin. Pyysin ratsukkoa suorittamaan tarkkuustehtävää, eli puomeilla varustetun pääty-ympyrän jälkeen suunta kohti jumppasarjaa, josta sitten uusi pääty-ympyrä, tavoitteena rauhallinen ja keskittynyt hevonen. No, sehän ensimmäisellä kerralla meni niin hyvin kuin voi vain arvatakin. Puomillisen pääty-ympyrän tamma meni vielä nätisti, mutta jouduin keskeyttämään ratsukon lähestymisen sarjalle, sillä tamma alkoi osoittamaan mieltä tekemällä erittäin mielenkiintoisia tasajalkahyppyjä lähes paikallaan. Pyysin ratsastajaa ratsastamaan laukassa volttia, keskittäen tamman eteenpäin kulkemiseen, ennen kuin hän käänsi tämän uudestaan sarjalle ja hieman tyrmistyneenä eteen ilmestyneistä esteistä mustanruunikko hyppäsi sarjan puhtaasti ja hyvällä tekniikalla. Toistimme muutamaan kertaan harjoituksen, tähtäimenä puhdas ja keskittynyt suoritus ja kun vihdoin ja viimein Dee luovutti ja rauhoittui tekemiseen, pyysin ratsastajaa aloittamaan loppuverryttelyt. Dee on todellakin kaikkien huhupuheiden arvoinen, joka sinänsä on osittain harmi, kun hevosessa on selkeästi paljon potentiaalia.

20.01.2014 kouluvalmennus, valmensi venlis
Tamma, joka saapui valmennukseeni, oli nätti ja kaikin puolin sutjakan ja kivan näköinen. Pitihän noin upeata otusta mennä vähän tervehtimään ja lepertelemään sille ennen treenin aloittamista. Olin suunnitellut oikein tiukan hikitreenin täykkärin päänmenoksi, paljon siirtymisiä ja ympyräfanina tietysti laukkaympyröitä! Minun tuli melkein huono omatunto moisista suunnitelmista, kun sain Deeltä vain halveksuvan mulkaisun odottamani lempeän hörinän ja rapsutustenkerjäyksen sijaan. Hmh. Päätin sitten kummempia miettimättä aloittaa valmennuksen. Alkuverryttely sisälsi runsaasti pilkunviilausta, nipotusta ja pikkuvirheisiin takertumista, mikä sai Deen pyörittämään häntäänsä kuin propellia ja taittamaan korvansa tiukkaan luimuun. Sitä ei ehkä huvittanut korjata asetusta täydelliseksi, taipua kunnolla tai liikkua koottuna, takapäätään käyttäen, mutta minua huvitti! Neiti joutui siis melko lujille, halusi nirppanokka tai ei!

Tänään työstimme siirtymisiä. Hallittuja, siistejä, tarkkoja siirtymisiä askellajista toiseen. Uralla, ympyrällä, kiemurauralla. Deetä kiukutti, kun se ei päässytkään helpolla, ei saanut jolkotella kaula pitkänä, vähän sinne päin. Ehei, nyt tehtiin hommia! Uralla ravi-käynti siirtymät olivat ok, tosin muoto hajosi helposti, pää ponnahti pilviin, rytmi kaikkosi ja takapää "jännittyi". Hetken päästä suurimmat ongelmat oli saatu kitkettyä pois, ja siirtymät onnistuivat todella hyvän näköisesti, vaikka Diipadaapa vähän nyrpistelikin. Laukkaa kun otimme, pakka hajosi taas hetkeksi täysin, mutta saimme korjattua menoa hyvän näköiseksi.

Kaarevilla teillä siirtymiset onnistuivat kivasti, tosin asetus ei säilynyt eikä Deen runko juuri taipunut "banaaniksi" ympyrällä. Mutta tärkeintä oli, että siirtymiset onnistuivat! Viimeiseksi otettiin ihan vaan laukkaa, kaikennäköistä mitä nyt keksittiinkään tehdä. Dee loikki aluksi kuin mikäkin kirahvijänis, mutta meno tasaantui, ja viimeisellä ympyrällä näytti jo mallikkaalta! Hyvä tyttö, jee!!

17.02.2014 estevalmennus, valmensi merikissa
Aukaisin maneesin oven ja astuin sisään. Maneesissa Susiraja ja tamma Dee jo vetivät alkuverryttelyä. Moikkasin ratsukkoa ja aloin rakentamaan esteitä kuunneltuani ratsastajan toiveet valmennukseen. Susiraja toivoi jumppasarjaa sekä ns. normaalia sarjaa, niimpä rakensin kolmen esteen jumppasarjan, jossa esteet olivat vaivaiset 60cm. Lisäksi pystytin 130cm korkean, kolmeen esteen sarjan ja kaksi yksittäistä, hieman matalampaa, estettä. Aloitimme hyppäämällä yksittäisiä esteitä, mistä siirryimme sitten jumppasarjalle. Dee oli todella jääräpäisen oloinen ja se yrittikin tehdä kaiken oman mielensä mukaan. Ratsastaja sai todenteolla tehdä töitä pitääkseen tamman kurissa ja saadakseen sen tottelemaan. Esteet ylittyivät hienoilla hypyillä, mikäli tamma niistä yli meni. Kieltäytymisiä tuli aivan liikaa ja kehotinkin ratsastajaa pyytämään tammaa enemmän eteen juuri ennen estettä, ettei sille jäisi vaihtoehtoja, ylittääkö este vai ei. Jumppasarjalla tamma hieman valpastui ja ratsastaja sai ns. otteen tammasta. Lopputunti sujuikin paljon leppoisammin, kun Dee kuunteli ratsastajaansa eikä soveltanut omiaan.

23.02.2014 maastoestevalmennus, valmensi alhippa
Ratsukko oli saanut aloittaa verryttelyn itsenäisesti, ennen saapumistani paikalle. Yhdessä otimme vielä pienen hienosäädön laukan ratsastamiseen ja pari verryttelyhyppyä pienehköllä okserilla. Tammalla selkeästi on energiaa, joka hieman kaipaa kanavointia oikeaan suuntaan. Siirryimme maastoesteille, jossa tänään päätimme keskittyä joihinkin vaativampien luokkien esteisiin, eli vesiesteeseen, coffiniin sekä kapeaan tarkkuusesteeseen. Deen energiatasosta johtuen aloitimme juuri vedeltä, jossa oli alashyppy veteen, vedessä hypättävä tukki sekä ylöshyppy. Ensi yrittämällä vauhtia alashyppyyn oli ihan liikaa, jolloin veteen laskeutuminen ei ollut kovin hallittu, joskin ratsukko suoritti myös loppuosan vesiesteestä kyllä puhtaasti. Tammaa saakin ratsastaa reippaasti takaisinpäin ennen estettä, jotta hyppääminen on hallittua ja turvallista. Ratsastaja selässä sai kuin saikin Deen parempaan kontrolliin, jolloin hyppääminen oli selkeästi hallitumpaan. Coffinille siirryttäessä tamman pahin ensipuhti oli onneksi hieman kaikonnut ja alusta pitäen ratsukon molemmat osapuolet saivat paremmin keskityttyä tehtävään ensi hypyistä alkaen. Tämä estetyyppi ei tuottanut ratsukolle ongelmaa, vaan hyppääminen oli hallittua ja ennakkoluulotonta. Loppuun vielä haasteena kapea tarkkuuseste, jonka kanssa kävi ensimmäisillä yrittämillä hieman hassummin, kun tamma selkeästi hyppäsi niin reunassa, että merkkitikku kaatui. Ratsastajan ohjatessa Deen liioitellun tarkasti esteelle sai tammakin jälleen jujusta kiinni ja hyppäsi keskeltä kapeaa estettä niin, että merkkitikutkin pysyivät paikallaan. Loppuverryttely suoritettiin ravissa pellolla, jonka jälkeen jäähdyttely kävellen tallialueelle.

01.03.2014 kouluvalmennus, valmensi mori-mori
Koska Suomen ikuiseen jääkauteen oli alkuviikosta iskenyt mystinen, once-in-a-lifetime -lämpöaalto, pääsimme treenaamaan piiitkästä aikaa kentällä pimeän maneesin sijaan. Sillä aikaa kun minä nautin (kerrankin) hyvästä säästä, yritti Deen selässä keikkuva Lissu saada tammaa keskittymään kävelemiseen tuulessa huojuvien puiden tuijottelun sijaan.

Kun tamma viimein saatiin liikkumaan reippaasti sekä käynnissä että ravissa, oli aika aloittaa jonkinlaista alkuverryttelyä - ja mikäs sen mukavamaa kuin voltti per sivu, pitkällä sivulla kaksi. Kesti hetken saada Deen ympyröistä ympyrän muotoisia soikioiden ja kolmioiden sijaan, mutta pikkuhiljaa voltteilu alkoi onnistua myös ravissa.
Koska en odottanut Deeltä suuria, päätimme aloittaa kolmikaarisella kiemurauralla, aluksi ravissa, myöhemmin laukassa. Jossain vaiheessa sekä Lissun että Deen keskittyminen herpaantui ja semireipas ravi muuttui tikittäväksi ja suorat linjat aalloiksi. Pyysin Lissua heräämään hurjan täysiverisensä selässä ja nainen korjasikin tien varsin näppärästi oikeanlaiseksi. Laukassa tehtävä sujui huomattavasti paremmin, Deellä on hyvä, pitkä laukka ja mitä lujempaa mennään, sitä paremmin tamma keskittyy.

Loppuun otimme vielä pääty-ympyrää laukassa, yrittäen saada Deetä taipumaan koko kropasta pelkän kaulan sijaan. Monta ympyrää se vaati (ja Lissulta hetkittäin mennä pää pyörälle), mutta pikkuhiljaa tamman meno alkoi näyttää siltä miltä halusimmekin.
Päätimme lopettaa siinä vaiheessa, kun tamma vielä toimi hyvin. Jätin Lissun tekemään loppuverryttelyt itsenäisesti ja suuntasin tallitupaan keittämään kahvia.

Päiväkirja

Päiväkirjaan

Hoito-ohjeet

Päiväjärjestys
maanantai: kevyt puomitreeni
tiistai: esteitä
keskiviikko: koulua
torstai: kevyt puomitreeni
perjantai: maastoesteitä
lauantai: maastolenkki
sunnunttai: vapaa

Hoito- ja loimitusohjeet
Feeleloimi kuivatukseen.
Kerju suuhun taluttaessa.

Varusteet
Sävy sävyyn olevat riimu, riimunnaru, harjat ja loimet.